Kirjallisuutemme taso on hyvä

(Vastaukseni HS-raadin kysymykseen)

Vertailtaessa tämän vuoden satoa menneisiin vuosikymmeniin muodostuu harha verrata yhtä vuosikertaa kokonaisen vuosikymmenen tai vielä pidemmän ajan kirjallisuuden parhaimmistoon. Kirjallisuuden taso on maan kokoon nähden hyvä.  

Juuri nyt on tullut lukuisia yhdeksikön arvoisia romaaneja, vaikka ehkä se täysi kymppi puuttuukin. Yöpöydälläni on nyt Hotakaisen uusin, ja sen tuntuu todella hyvin kirjoitetulta.  Ajan saatossa parhaimmisto joka tapauksessa seuloutuu ja näitäkin vuosia tullaan pitämään parempana kuin vuoden satoa vuonna 2033.  Kun jokin kirja nousee suureen arvostukseen, se myös alkaa tuntua paremmalta vähän niin kuin laatuviini maistuu entistä paremmalta, kun se voittaa palkintoja.

On tietysti myös niin, että jos haluaa lukea varmuudella hyvän romaanin, kannattaa lukea käännöskirjallisuutta. Meitä on vain viisi miljoonaa.

Kirjallisuus on keskiluokkaistunut niin kuin lukijatkin. Yhteiskunnalliset ongelmat eivät ole poistuneet – ne ehkä jopa syvenevät – mutta  syrjäytyneiden keskuudesta ei nouse kirjailijoita niin kuin nousi työväenluokan parista. Kun yhteiskunnallisia kysymyksiä eivät oikein osaa käsitellä tutkijat eivätkä poliitikot, miten kirjailijat siihen pystyisivät.

Kirjan painamisen kustannukset ovat tekniikan myötä laskeneet huomattavasti, mutta hyvä kustannustoimittaja on yhtä kallis kuin ennenkin. Siksi meillä julkaistaan myös kovin huonoa kirjallisuutta.

10 vastausta artikkeliin “Kirjallisuutemme taso on hyvä”

  1. Otteita kolmesta kirjasta edellisen puolen vuoden aikana lukemieni joukosta. Kaksi ensimmäistä kontrastin rakentamiseksi kolmannelle.

    Perhaps when that door parted to give us a choking glimpse of the world, perhaps then we had the first intimation of the great impact of sin, the first intimation that here, over little round tables spinning in the light, our feet idly scraping the sawdust, our hands touching the cold stem of a glass, that here, over these little round tables, which later we are to look at with such yearning and reverence, that here, I say, we are to feel in the years to come the first iron of love, the first stains of rust, the first black, clawing hands of the pit, the bright circular pieces of tin in the streets, the gaunt soot-coloured chimneys, the bare elm tree that lashes out in the summer’s lightning and screams and shrieks as the rain beats down, while out of the hot earth the snails scoot away miraculously and all the air turns blue and sulphurous. Here, over these tables, at the first call, the first touch of a hand, there is to come the bitter, gnawing pain that gripes at the bowels; the wine turns sour in our bellies and a pain rises from the soles of the feet, and the round table tops whirl with the anguish and the fever in our bones at the soft, burning touch of a hand. Here there is buried legend after legend of youth and melancholy, of savage nights and mysterious bosoms dancing on the wet mirror of the pavement, of women chuckling softly as they scratch themselves, of wild sailors’ shouts, of long queues standing in front of the lobby, of boats brushing each other in the fog, and tugs snorting furiously against the rush of tide, while up on the Brooklyn Bridge a man is standing in agony, waiting to jump, or waiting to write a poem, or waiting for the blood to leave his vessels, because if he advances another foot the pain of his love will kill him.

    – Henry Miller, Black Spring

    Under the waterfall he surprised me bathing and gave me what I could no more refuse than the earth can refuse the rain. Then he kissed me and went down to his cottage.
    Absolve me, I prayed, up through the cathedral redwoods, and forgive me if this is sin. But the new moss caressed me and the water over my feet and the ferns approved me with endearments: My darling, my darling, lie down with us now for you also are earth whom nothing but love can sow.
    And I lay down on the redwood needless and seemed to flow down the canyon with the thunder and confusion of the stream, in a happiness which, like birth, can afford to ignore the blood and the tearing. For nature has no time for mourning, absorbed by the turning world, and will, no matter what devastation attacks her, fulfil in underground ritual, all her proper prophecy.
    Gently the woodsorrel and the dove explained the confirmation and guided my return. When I came out of the woods onto the hill, I had pineneedles in my hair for a bridalwreath, and the sea and the sky and the gold hills smiled benignly. Jupiter has been with Leda, I thought, and now nothing can avert the Trojan Wars.

    – Elizabeth Smart, By Grand Central Station I Sat Down and Wept

    Voi ei!! Voi perse perse perse Persefone omistaa Haadeen ja nyt se ***** ***** on ominut Adoniksen. Afroditen poskea pitkin vierähtää maskarasta musta epätoivon kyynel.

    Onneksi huorilla on suojelupyhimys! Afrodite on palkannut eräässä helsinkiläisessä puistossa asuvan sukulaisensa Artemiin antamaan tytöille itsepuolustuskoulutusta.

    Hän soittaa Artemiille, joka saapuu tuulen siivellä tuoden mukanaan reilun kaupan kokaiinia. Sitä he sitten imevät neniinsä mutta mitään ei tapahdu. Artemis maistaa kokaiinia ja havaitsee tulleensa pahan kerran kusetetuksi: ”Tämähän on perunajauhoa!”
    ”Voi vittu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!” sanoo Afrodite.
    Muta perunajauho on aika hyvä munankorvike. Siis kananmunan, äiti. Joten he tekevät lettuja.

    6 dl soijamaitoa
    4 dl vehnäjauhoja
    2 rk perunajauhoja
    1 tl suolaa

    Sekoita ainekset ja paista rypsiöljyssä.

    Letut on lettuja ja huumeet on huumeita, mutta silti.

    Millan teesit ehtivät olla kirkon seinässä puoli päivää … Mun pillu on mun pillu. Mä määrään siitä ja teen sillä ihan mitä lystään. … Kirkko päätetään varmuuden vuoksi pestä vihkivedellä ja Timo Soinin pissalla … Jussi-niminen kansanedustaja sanoo että kaikki punaviherfeministit, jotka esittävät tuollaisia mielipiteitä, pitäisi raiskata.

    Huoneesta saapuu muutamia pyyleviä sekä muutamia ei-pyyleviä insinöörejä. … Sakset tekevät haavoja pitkin hänen vartaloaan. Joku lyö Kallaan nitojalla niittejä. Miehet eivät sano mitään, tirskuvat vain. Yksi hakkaa Kallan rintoja harpilla, toinen kusee hänen päälleen, kolmas hakee siivouskomerosta klooria ja kaataa koko pullon Kallan iholle. … ”Did she die?” joku kysyy. Hänelle hihitetään vastaukseksi. … Mies avaa jätteidenpuristuslaitteen raskaan luukun, työntää Kallan sisään ja painaa execute-nappia.

    Silloin heidän jalkoihinsa ryömii fläppitaulun takana piileskellyt Aristoteles, joka anastaa rynnäkkökiväärin ja hienoisen hapuilun jälkeen rei’ittää eläimet läpinäkyviksi: tappaminen on hänen mielipuuhaansa, onhan hän mies.

    Aadam on passiivis-aggressiivinen alkoholisti. … ”Mä olen Isän poika. Rörrör.” … Naiset ovat Aadamin intohimo. … Hän vihaa naisia intohimoisesti. Aadam on miettinyt pitkään ja hartaasti, millä tavalla kostaisi Afroditelle. Hän on tutkinut inkvisition annaaleja, länsimaista kirjallisuutta sekä elokuvataiteen, varsinkin pornografian, historiaa. Afrodite voi olla kuolematon mutta pystyy hän silti kärsimään. Ja Aadam aikoo järjestää Afroditelle ikuisen kärsimyksen ja loputtoman kauhun. Hahahahahaa. … Afrodite palaa tajuihinsa täydellisessä pimeydessä. Vartalo tuntuu runnellulta. Hän naksauttelee luita paikoilleen, painaa sormet kyljelle ja tuntee, kuinka ammottava haava umpeutuu. … ”Paska!” Afrodite hätkähtää. Tämä on jokin inhottava paikka. Inhottavampi kuin Kuolema. Jopa inhottavampi kuin Suomi. … Afrodite lyö miekalla ja onnistuu leikkaamaan Aadamin kahtia pystysuunnassa. Sitten hän iskee uudelleen ja katkaisee miehen vielä horisontaalisesti vyötärön korkeudelta. Aadamin neljä osaa vauhkoontuvat yllättävästä hyökkäyksestä. Ne ryntäävät jokainen omaan ilmansuuntaansa: oikea yläpuoli etelään, vasen yläpuoli pohjoiseen, oikea alapuoli itään ja vasen länteen. Ja ne juoksevat ja juoksevat kunnes vihdoin kohtaavat toisensa. Mutta siihen kuluu paljon aikaa, eikä meidän vielä kannata murehtia asiaa. Voihan olla että Aadam kasvaa ihmisenä tämän kaiken ansiosta ja lopettaa taistelunsa naisia vastaan. Se on kylläkin epätodennäköistä, sillä ihmisyksilöt eivät juuri kehity.

    Milla suorittaa naistutkimuksen opintojaan loppuun. Sille alalle tarvitaan lisää asiatuntijoita. Tai siis joidenkin mielestä tarvitaan. Jotkut sanovat että feministilesbohuoria ei tarvitsisi yhtään useampaa tähän maahan.

    – Laura Gustafsson, Huorasatu, Finlandia-ehdokas 2011

    Onneksi on ajatonta hyvää kirjallisuutta. Eikä sitä tarvitse kääntää.

    And would it have been worth it, after all,
    After the cups, the marmalade, the tea,
    Among the porcelain, among some talk of you and me,
    Would it have been worth while,
    To have bitten off the matter with a smile,
    To have squeezed the universe into a ball
    To roll it toward some overwhelming question,
    To say: “I am Lazarus, come from the dead,
    Come back to tell you all, I shall tell you all”—
    If one, settling a pillow by her head,
    Should say: “That is not what I meant at all;
    That is not it, at all.”

    http://www.bartleby.com/198/1.html

  2. Pirate Bay on ainut luotettava kirjallisuuden mittari. Silloin kun kirjoja varastetaan pelkän sisällön perusteella täytyy olla todella kovasta kamasta kysymys. Palahniuk ja Dan Brown on tietysti ryövärien vakiouhreja, mutta esmes Gillian Flynn on uusi yllättäjä.

    Suomen varastetuin kirjailija on siis Sofi Oksanen, Kjell Westö kakkonen, kaikki muu lienee täyttä paskaa. En tosin ole lukenut, kirjaston kirjoissa on nääs baktereeita (sain viime käynnillä 10 vuotta sitten hirvittävän räkätaudin) ja eliisan sähkökirjat on väärän hintaisia.

  3. Suomalaisen elokuvan taso taas hädin tuskin ylittää katsomiskelpoisuuden riman. Poikkeuksia tietenkin on, mutta noin yleisesti ottaen sillä saralla meillä menee aika huonosti.

    Nimimerkki ”az” kiteytti syyn sille, miksi en juuri lue suomalaista kirjallisuutta.

  4. Kirjallisuuden laatu voi olla suhteellisen hyvä jollakin kirjallisuuden sisäisellä mittarilla. Mutta kirjallisuudella ei ole oikein enää merkitystä.

    Kun vasemmisto haastoi porvarillisen hegemonian 1960-luvulla, se tapahtui kirjallisuudessa ja teatterissa: Juhannustanssit, Lapualaisooppera etc. Nyt kun arvokonservatismi haastaa 1960-lukulaiset, se tapahtuu blogistanissa. Kustantajien ei tarvitse edes pelätä oikeusjuttuja Juhannustanssien tapaan, koska yhtäältä kirjallisuus elää omassa umpiossaan ja toisaalta suvaitsevaisuuspoliisit odottavat niin kiihkeästi nenä kiinni ruudussa milloin persu sanoo n-sanan, etteivät ne ehdi mitään kirjoja lukeakaan.

  5. Suomenkielisen kirjatuotannon taso on tänä vuonna parempi kuin monena menneenä vuotena. Ilahduttavaa on, että huolimatta kovin vaisusta rahoitustuesta uusia kirjailijoita saadaan markkinoille kymmenittäin joka vuosi.

    Näin pienellä kielialueella kirjailijan tulonmuodostus on hyvin kituliasta. Markkinointi kulminoituu kilpailujen kautta nostettaviin julkisuussysäyksiin. Olisiko vaihteeksi mahdollista tuplata tukirahoja viideksi vuodeksi.

  6. Mutta näinhän on ihan varmasti, että tekstejä joita varsin harvat lukevat, ei kannata kirjoittaa.

  7. ”Mutta kirjallisuudella ei ole oikein enää merkitystä.”

    Tarjoaahan se hyvää ruokaa mielikuvituksen tarpeiksi. Vaikka katson mieluusti televisiota, niin harvoin sen tarjonta voittaa kirjallisuuden kokemuksessa.

    Kirjallisuuden ongelma on se, että se vaatii pitkäjänteisyyttä. Kokemuksen saadakseen on nähtävä vaivaa. Siksi kai yhä harvemmat lukevat.

  8. Finlandia-palkintokin on joutunut feministihumppaan, jossa ehdokkaat ja voittajat valitaan sukupuolen eikä ansioiden mukaan.

  9. Seppo Ryväs:
    Pirate Bay on ainut luotettava kirjallisuuden mittari. Silloin kun kirjoja varastetaan pelkän sisällön perusteella täytyy olla todella kovasta kamasta kysymys. Palahniuk ja Dan Brown on tietysti ryövärien vakiouhreja, mutta esmes Gillian Flynn on uusi yllättäjä.

    Eihän laiton kopiointi kerro mitään kirjan laadusta, vaan suosiosta. (En nyt puutu siihen, että kopiointi ei ole varastamista.) Kirja, levy tai vaikkapa elokuva saattaa olla valtavan suosittu ja olla silti täyttä roskaa. Dan Brownille annoin kolme tilaisuutta osoittaa, että hän osaa oikeasti kirjoittaa. Se riitti ja nyt uskon, että jotkut muut hallitsevat saman lajityypin paremmin.

    Vaikka luen mieluummin ja ymmärrän paremmin suomenkielistä kirjaa, englanninkielisten kirjojen halpa hinta houkuttaa aivan erityisesti ekirjoissa, joiden lukemista esimerkiksi Kindlen sanakirjatoiminto auttaa valtavasti.

    Sitä täytyy ihmetellä, että miksi suomalaiset kustantajat eivät ole tarttuneet ekirjojen mahdollisuuksiin. Miksi esimerkiksi painetun kirjan ostajalle ei tarjota mahdollisuutta ostaa sama kirja myös ekirjana parilla eurolla?

    Miksi suomalaisia sähkökirjoja saa vain epub-formaatissa, jota Kindle ei osaa lukea? Kai samassa kaupassa voisi myydä kirjaa useassa formaatissa? Aika monella tuttavalla on Kindle, joten kysyntää voisi olla, eikä kustantamolle formaattimuutos varmasti kovin paljon maksaisi.

    Miksi suomalaiset ekirjat maksavat niin tuhottomasti? En todellakaan ala maksaa ekirjasta isompaa summaa kuin painetusta kirjasta, sillä ekirjassa kustantaja säästää ainakin painokuluissa ja kuljetuksissa. Säästön pitäisi tuntua myös lukijan kukkarossa. Jos kirja on tarpeeksi halpa, sen voisi ostaa kokeeksi, mutta nykyhinnoilla on pakko olla varma siitä, että ostos on laadukas.

    Jos vielä päästäisiin DRM-suojauksista, niin lukija voisi itse siirtää kirjan formaatista toiseen sen mukaan, millä laitteella kirjaa lukee. Esimerkiksi Baen Books on myynyt ekirjoja kopiosuojaamattomana yli kymmenen vuotta, joten sen täytyy olla kannattavaa.

    Jos vielä annetaan kuluttajalle mahdollisuus perua ekirjan ostaminen muutaman päivän ajan (kuten Amazon tekee), kynnys maksaa kirjasta alenee. Edun väärinkäyttäjät saadaan kuriin sillä, että estetään palautus, jos palautuksia on kovin paljon suhteessa ostoksiin.

  10. Olen blogistin kanssa samaa mieltä: Suomalainen kirjallisuus elää ja voi hyvin. Olen lukenut vähän toistakymmentä tämän vuoden uutuusteosta ja saman verran odottaa lukemista. Ei klassikkoja joka vuoksi tämän kokoisesta maasta tule. Kirjan arvo mitataan aikojen saatossa ja seuraavatkin sukupolvet tulevat lukemaan monia tänä vuonna ilmestyneitä teoksia.

    Ei kirja kuole myöskään sen vuoksi, että sillä on yhä enemmän ”kilpailijoita”. Kun TV tuli, monet puhuivat, että radio on aikanasa elänyt. Sehän voi paremmin kuin koskaan ennen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.