Ovatko kansalliset toimet siis silkkaa typeryyttä? Eivät, eivät ainakaan kaikki. Vaikka niiden teho valuu hiekkaan lyhyellä aikavälillä, ne helpottavat sopeutumista myöhempiin, huomattavasti suurempiin päästöjen vähentämistarpeisiin. Saksan aggressiivisessa tuessa aurinkosähkölle ei näyttäisi olevan lähivuosien perspektiivissä päätä eikä häntää. Samalla rahalla voisi muilla tavoin vähentää hiilidioksidipäästöjä moninkertaisen määrän. Tähtäin onkin paljon pidemmällä. Vuonna 2050 pitäisi tulla toimeen viidesosalla nykyisistä päästöistä. Niissä oloissa pitkäaikainen panostus aurinkosähköön osoittautunee järkeväksi. Tällaista strategista valintaa eivät markkinavoimat pysty hoitamaan. Eivät erityisesti, jos päästöoikeuksien hinnat vaihtelevat ennustamattomasti.
Vuonna 2050 tarvitaan aurinkosähköä, mutta niiden ohella tarvitaan niitä vähemmän herooisia ratkaisuja, joiden kannattavuuden päästöoikeuksien hinnan romahdus on nyt tuhonnut vuosiksi. Päästöoikeuksien olematon hinta on suuri ongelma, koska se ajaa terveellä pohjalla olevia yrityksiä nurin, mikä taas merkitsee pitkävaikutteista taka-askelta. Kokonaisuutena EU:n ilmastopolitiikka ei toimi.
Päivittäin noteerattava ja ennakoimattomasti vaihteleva päästöoikeuden hinta on liian lyhytaikainen väline luomaan strategista teollisuuspolitiikkaa, jonka tavoitteena on päästöjen voimakas vähentäminen vuosikymmenten kuluessa. Päästökauppaa ei pidä kuitenkaan hylätä vaan korjata, sillä tämä tilkkutäkkiohjattu ilmastopolitiikka tulee toisaalta tavattoman kalliiksi. Kun se tulee saavutuksiinsa nähden kalliiksi, sen tavoitetasoa vähennetään rahan säästämiseksi.
Hanna-Liisa Kangas kirjoitti Helsingin Sanomissa 15.11., että uusiutuvan energian hankkeiden kannattavuuden parantamiseksi nuo EU:n kaksi muuta tavoitetta ovat välttämättömiä, koska pelkkä päästökauppa ei niitä takaa. Minustakin tarvitaan tukea tulevaisuuden energiamuodoille ainakin alkuvaiheessa. Riittävän korkea päästöoikeuden hinta on yksi hyvä tukimuoto kaikille hyville ratkaisuille. Se on myös lahjomaton ohjauskeino sanan kaikissa merkityksissä, koska se tukee uusiutuvia energiamuotoja siinä suhteessa, kun ne aivan oikeasti toimivat. Ei myöskään ole hyvä, että energiapolitiikka perustuu voimakkaasti melkein kaikkien energiamuotojen tukeen. Nyt sekä kivihiili on halpaa ja uusiutuvien hintaa tuetaan, mikä nyt ei ainakaan ohjaa kulutusta säästävään suuntaan.
Jos rinnakkaisia toimia halutaan käyttää – mitä minäkin pidän joissakin tapauksissa perusteltuna – pitäisi vastaavasti vetää päästöoikeuksia pois markkinoilta. Näin on nyt päätetty tehdä. Niin sanottu backloading-päätös vetää markkinoilta 900 miljoonan tonnin verran päästöoikeuksia, mutta palauttaa ne vuosina 2019 ja 2020. Tämä palautus mitätöi suurelta osin poisvedon vaikutuksen, koska edelleen päästöoikeuksista vallitsee ylitarjontaa.
Huutokaupattaville päästöoikeuksille pitäisi olla jokin pohjahinta, jota halvemmalla niitä ei myydä. Alun perin päästöoikeuksien hinnaksi arvioitiin 30 euroa tonni. Myymättä jääneet oikeudet (mutta vain ne) voi myydä myöhemmin, jos hinta nousee selvästi korkeammaksi, esimerkiksi 50 euroon tonnilta. Ennustettavampi hinta tukisi pitkävaikutteisia investointeja. Samalla EU:n politiikassa pitäisi noiden rinnakkaisten tavoitteiden painoarvoa pienentää, vaikka niitä ei tarvitsisi poistaa kokonaan. Huomaan tässä olevani yllättäen samaa mieltä kuin Fortum.
Sanomattakin on selvää, että päästökaupalle voi antaa nykyistä keskeisemmän roolin vain, jos päästökauppa laajenee koskemaan jokseenkin kaikkia hiilidioksidipäästöjä. Muutenhan niitä rinnakkaisia toimia tarvitaan aina.
Pitäisikö kiinnitää enempi huiomiota, huipputehon hallintaan ja energiansäästöön. Käyttämätön energia on parasta energiaa. On arvioitu, jos USA:n ergianhallinta perutuisi älykkäisiin järjestelmiin, säästettäisiin 300miljardin edestä energiaa. Energiayhtiöt ei oikein suosi, tälläistä bisnestä?
Energiateollisuus ry:n lobbausvoima on tässä yksi osa ongelmaa. Energiaa tuottavan tollisuuden intreseissä on energian tuottaminen, ei kulutuksen vähentäminen.
Energiatuotantoinvestointien takaisinmaksuaikan 10 vuotta on aika lyhyt, energiasäästössä investoiniin takaisinmaksujan edellytetään olevan alle kaksi vuotta. Toki fiksussa yrityksessä rahaa ei varsinaisesti tuhlatakkaan.
“Teollisuduen etu” on ainakin eri asia kuin energiateollsiuduen etu. Yritys kuin yritys tarvitsee kotimarkkinan ennen vientiä. Jos normeilla pystytään ohjaamaan tuotekehitystä ottamaan käyttöön usuia innovaatioita, mahdollisuus vientiin paranee suhteessa noepammin kuin löysin määryksien maissa.
Jos Suomi olisi halunnut olla “vedenpuhdistuksen suurmaa” niin silloin toki asiaan olisi paneudutu niin happamien ojitusvesien kuin Talvivaaran päästöjen osalta.
Kasvihuonepäästöissä sama juttu. Jos uudella kattilatekniikalla puuhaketta voidaan polttaa ilman hiiltä tai turvetta tukipolttoaineena, niin tuohon suntaan olisi ohjattu — no, ei sitten ohjattu ja hiilen poltto lisääntyy kun haketta poltetaan, bonuksena tuhkakin on käyttökelvotonta rakasmetallien vuoksi.
Suomella on oma souutensa, mutta ennen muuta teollisuuden tuottavuuden etu on olla valituilla aloilla edelläkävijä innovaatioiden käyttöönotossa.
Myydäänkö maailmalel suomalaista ydinvoimaossaamista nyt kun tänne uusia reaktoreita tehdään? Ei.
Myydäänkö polttokatetlatekniikaa? Kyllä.
Tästä olen eri mieltä. Nykyiseen aurinkosähköön panostaminen isolla rahalla on ihan puhdasta toopeilua. Sen oli tarkoitus olla saksalaista elinkeinopolitiikkaa, mutta kiinalaiset vetivät siinäkin maton itäsaksalaisten jalkojen alta.
Mielipiteeni asian hölmöydestä johtuu teknologiasta. En keksi kuin huonoja syitä investoida laajamittaisiin aurinkosähköasennuksiin nyt.
Yksi mahdollinen ajatus on se, että jos volyymit kasvavat, hinnat laskevat. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, mutta asia on ajasta riippumaton. Jos aurinkosähköä tarvitaan vuonna 2050, sen volyymien kasvattaminen nyt tukee vain nykyisen teknologian tuotantohintojen alentamista ja nostaa uusien teknologioiden markkinoilletulokynnystä.
Aurinkosähköä voidaan lisätä hyvin paljon hyvin lyhyellä aikavälillä, jos talous sitä vaatii. Ydinvoimalan tekemiseen menee kymmenen vuotta ja poliittiseen suhmurointiin toinen kymmenen. Aurinkovoimalan tekeminen on kuin taloa rakentaisi, kiireestä riippuen kuukausia tai pari vuotta. Lisäksi voimalalla on todennäköisesti rajallinen elinikä, jolloin tämän päivän voimalat ovat sulatossa kauan ennen vuotta 2050.
Teknologian suhteen meillä on kaksi mahdollista skenaariota. Joko aurinkosähkössä tehdään jokin merkittävä läpimurto kustannusten ja saatavuuden suhteen tai sitten ei. Jos tähän läpimurtoon uskotaan, silloin kannattaa investoida tutkimukseen ja tuotekehitykseen, joka tähtää ko. läpimurtoon.
Jos läpimurtoon ei uskota, sitten kannattaa vain jäädä odottelemaan, että sähkön hinta nousee aurinkosähkölle riittävälle tasolle ja käyttää ne rahat johonkin muuhun hiilipääästöjä vähentävään. Aurinkosähkö on sähköverkon kannalta ö‑luokan sähköä (tulee kun huvittaa, ja yleensä juuri silloin kun ei tarvitsisi), sama raha investoituna vaikkapa tuulivoimaan on paremmassa käytössä.
Energiatutkimukseen kannattaa ja pitää laittaa rahaa. Sen sijaan on vaikea nähdä syitä tukea kiinalaista aurinkopaneeliteollisuutta tukiaisilla. Lopputuloksena on hyvin pieni säästö päästöissä ja hyvin suuri hintalappu. Pitkä aikajänne ei kelpaa selitykseksi, koska aurinkosähkössä ei ole mitään, mikä edellyttäisi pitkää aikajännettä.
Energiansäästö on käyttäjien ongelma, joskin energiayhtiölle kyllä kelpaa huipputehon säätö. Käyttäjät säätävät kyllä kulutustaan, jos siitä on taloudellisesti iloa.
Tässä olisi resepti älykkääseen sähköverkkoon. Eikä maksa kuin regulaation tekemisen vaivan ja etäluettavat sähkömittarit.
- sähkön myyjän pitää laittaa kunkin hetken myyntihinta nettiin saataville tietyssä yhteisesti sovitussa muodossa
- sähkön myyjän pitää ostaa sähköä kuluttajalta ko. hinta ‑10 %:lla (tai muulla kaikille yhteisellä marginaalilla)
- verkko-operaattori saa hinnoitella siirron haluamallaan tavalla, kunhan kokonaislaskutus on sääntöjen mukainen (ei ylisuuria katteita)
- verkko-operaattorin pitää laittaa reaaliaikainen hinta nettiin saataville
Se on siinä. Sen enempää älyä ei verkossa tarvita, äly tulee ihmisiltä. Jos tuollaiset säännöt tehdään, ensimmäiset hintaohjattavat releet ovat markkinoilla ennen kuin puhemiehen nuija kopsahtaa.
= = =
Myönnän kyllä, että yksityisten ihmisten kohdalla asiat ovat aina kaksi numeroa vaikeampia kuin yritysten kohdalla. Yrityksissä laskutaito on vähemmän harvinainen ominaisuus.
Pohjahinta päästöoikeksille on parempi kuin vero. Verohan vie rahaa pois bisneksestä, kun taas päästökauppa pitää sen kierrossa esim. investointeja varten.
Äkkiä ajatellen pohjahinta antaisi melkoisen insentiivin päästöjä vähentäviin investointeihin (ja disinvestointeihin).
Energiaa tuottavan teollisuuden intresseissä on saada mahdollisimman paljon rahaa. Jos rahaa saa myymällä vähemmän energiaa isommalla hinnalla, sekin käy.
Energiateollisuus ihan julkisesti lobbaa tehokkaan päästökaupan puolesta ja sanoo, että nykyinen tonnihinta on aivan liian alhainen.
Nimenomaan, ei sen intressissä ole tuottaa kaasuja CO2, SO2, NOx jne.!
Tässä keskustelussa menee ajoittain sekaisin kasvihuonepäästöt ja energiansäästöt. Päästökauppa on hyvä “näkymätön käsi” allokoimaan nämä erilaiset intressit.
Tämä on aivan totta. Ei se tosiaan ole myydä mahdollisimman paljon vaan mahdollsimman kannattavasti. Ihan kuten muillakin.
Anna esimerkin Kaliforniasta, jossa 80-luvulla kuviteltiin, että sähkön kysyntä ei tule nousemaan. Niinpä varsinkin siirtokapasitetti jäi alakanttiin. Hintasäännöstely lisäksi oli tehokas niukkuuden aiheuttaja, kuten se on aina.
Sähköyhtiö on maksanut osan kustannuksista, kun suuret asiakkaat ovat ottaaneet käyttöön sähköäsäästäviä menetelmiä. Esim. Home Depot (kuin Bauhaus)halleissa on vaihdettu valaistus ja sähköntoimittaja on maksanut osan kustannuksista.
Tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta yhtiön todennäköisesti ostaa viimeiset 5% (arvaus) kapasiteetista paljon korkeampaan hintaan kuin se on tehnyt myyntisopimuksen. Kun verkko on 100% kuormituksella, seuraava kilowatti on todellla kallis. Joudutaan rakentamaan lisää verkkoa.
Näin on kannattavampaa myydä vähän alle 100%.
Pohjahinta olisi siitä hyvä, että se toisi energiasektorillekin jotain turvallisuutta investoinneille. Nyt on mahdotonta tietää, pitääkö investoida ydinvoimalaan (päästökauppa puree ja hinta nousee), hiilivoimalaan (päästökauppa ei pure tulevaisuudessakaan) vai tuulivoimalaan (päästökauppa puree kunnolla).
Riittävä pohjahinta vähentäisi tätä problematiikkaa. Sitten vielä windfallit keruuseen, niin valtioilla olisi vähän pelimerkkejä miettiä tulevaisuutta ja suunnata tukea sinne, mihin se tulevaisuuden kannalta pitää laittaa.
Pohjahinnan jälkeen näkisi muutenkin, kuinka paljon löysää päästöä löytyy (myymättä jäävät oikeudet). Näiden pitäisi luonnollisesti kadota myynnistä kokonaan.
EU-maiden, erityisesti Saksan, toimet tuuli- ja aurinkoenergiateknologian edistämiseksi ovat johtaneet paljon nopeampaan k.o. teknologian hintojen alenemiseen kuin muuten olisi tapahtunut. Tuuli- ja aurinkosähkö on koko maailmassa tullut paljon useampien maiden ja ihmisten ulottuville. Tämä on iso palvelus koko maailman ilmastonsuojelulle.
Vaikka esim PV-paneelien tuotantoa on siirtynyt paljon Euroopan ulkpuolelle, jäljelle jää asioita, joissa osaamisen etumatkalla on merkitystä: älyverkkoteknologia, suurjännitetasavirtateknologia suurten sähköenergiamäärien siirtoon vähin häviöin pitkien matkojen taa, sähköenergian varastointi (juuri luin uutisen saksal firmasta joka väittää tekevänsä useiden megawattien luokkaa olevia akkuja varavoimaksi, joka on halvempaa/MW kuin hiilivoima — jos tällainen oikeasti onnistuu, ei enää ole ongelma että aurinko paistaa vain päivisin).
Tuota, mikähän on noiden akkujen kapasiteetin (hyödynnettävissä olevan energiasisällön) yksikkö?. Kapasiteettiahan akuilta haetaan, joskus toki myös lyhytaikaista tehoa.
Helsingin Energian asiakaslehden uusimman numeron mukaan Kalasatamassa on tulossa kokeiltavaksi uusi tekniikka, jossa aurinkoenergia muunnetaan metaanikaasuksi (artikkelista ei selviä, miten) joka sitten voidaan nesteyttää varastointia varten.
Lappeenrannan teknisen yliopiston ja VTT:n yhteinen kehittämishanke.
Asiasta puhuu lehdessä haastateltu WWF:n Suomen pääsihteeri, joka istuu Lappeenrannan yliopiston hallituksessa.
Pulaa on sekä vuodenaikasäädöstä että lyhyemmästä. Runsas aurinkovoiman osuus tuo lisää tarvetta vuorokausiluokan varastoinnille.
En ihan itsekään ymmärtänyt tuota MW-hintavertailua hiilivoimalaan. Täytyy penkoa asiaa vähän tarkemmin. Tähän asti akkujen kuluminen ja pääomakulut ovat rajoittaneet ne tiukan paikan hätävarastoiksi.
Kun Suomessa pari vuotta sitten oli 350 000 taloutta ilman sähköä, vaadittiin sähköverkon maakaapelointia. Hintalapuksi arvioitiin 10 miljardia euroa, eli reilusti OL3 ydinreaktorin verran.
Nyt maakaapelia sitten vedetään, ja laskutetaan siirtomaksuissa asiakkailta, myös kaupunkilaisilta. Joka on kyllä törkeää, koska maksajina pitäisi olla ne, jotka niitä maakaapeleita tarvitsevat.
Mielestäni kannattaisi tavoitella tilannetta, jossa ei vaadita laajaa ja yhtenäistä siirtoverkkoa, vaan useita osaverkkoja, joihin tuotetaan sähkö paikallisesti.
Mm. Intiassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä on suuret ja vanhentuneet sähköverkot. Niiden uusiminen edes 2013 teknologiselle tasolle maksaisi satoja miljardeja euroja. Tähän tuskin lähdetään, kuten ei ole lähdetty valokaapelin vetämiseenkään, vaan mobiileihin verkkoihin.
Haja-asutusalueella monet ovat innostuneet kovasti siitä, että tuottaisivat itse energiansa. Tätä pitäisi tukea veroalennuksin. Ei myrskyn tullessa tarvitsisi pelätä sähkökatkoa, kun on oma energiantuotanto.
Samoin kaupungeissa pitäisi tukea taloyhtiöiden hankkeita, joissa mm. seiniin kiinnitetään lämpökeräimiä, katolle paneeleja, ehkä myös parvekkeille. Samoin lämmöntalteenottojärjestelmien hankinnassa pitäisi saada alennuksia verotuksessa.
Tämä piristäisi kotimarkkinoita, saataisiin rakennusalan miehille ja naisille töitä. Ehkäpä elvytystoimena?
Tälläisillä toimilla voidaan säästää paljon rahaa ja myös energiaa. Tampereelle tuli pari vuotta sitten ensimmäiset lämmönkeräysjärjestelmät ja kuulemani mukaan taloyhtiössä ollaan tyytyväisiä tuhansien eurojen vuosittaisesta säästöstä.
Jos 2009 elvytettiin putkirempoilla niin ehkäpä 2014 voitaisiin elvyttää energiatehokkuusremonteilla?
Ei se asia ihan taida kuitenkaan noin mennä, vaikka kieltämättä lehteä lukemalla sen vaikutelman saa.
Kalasatamaan rakennetaan “älyverkko”, joka käytännössä tarkoittaa lähinnä sitä, että verkossa on suhteellisen runsaasti etäluettavia mittauspisteitä, ja että verkko on kaksisuuntainen. Tämä on ihan fiksua kaikille uusille alueille, ja etäluettavien mittarien mukana tähän on jo paljolti mentykin. Ja hyvä niin, ilman reaaliaikaista mittausta järkevät laskutustavat eivät toimi.
WWF:n pääsihteeri Liisa Rohwender taas mainitsee erillisenä asiana VTT:n ja LTY:n kehittämän uutuusteknologian, joka mahdollistaa auringolla tuotetun sähkön muuntamisen metaaniksi säilyttämistä varten.
VTT:n ja LTY:n teknologiahanke on vastaava kuin aika moni muukin maailmalla. Jos joku keksisi hyvän hyötysuhteen tavan säilyttää sähköä vuodenaikavarastossa, sillä voisi olla iso merkitys tulevaisuudessa. Tällä hetkellä paras tapa on tehdä elektrolyysillä vetyä, ja siinä prosessissa hävikkeineen ylivuotisen sähkön hinta noin kolminkertaistuu.
Metaani olisi helpompaa säilyttää ja käyttää kuin vety, joten vastaava prosessi metaanille olisi kovin tervetullut. Haasteena on kuitenkin hyötysuhde.
Toinen haaste tulee siitä, että koko hommassa ei ole mitään järkeä, jos tällä hetkellä kuitenkin poltamme fossiilista metaania. Ei ole kovin fiksua tehdä metaania hiilivoimalla…
Tässä on kyllä totuuden siemen. Saksan ja Kiinan suuri panostus on hyödyttänyt muita merkittävällä tavalla. Tosin silloinkin pitäisi kysyä, onko saavutettu hyöty järkevässä suhteessa panostukseen, ts. olisiko sama ilmastohyöty saatu aikaan pienemmällä rahalla.
Suuri rahallinen tuki kannattamattomalle yksittäiselle teknologialle tuntuu aina aika huolestuttavalta. Se kohdentuu kuitenkin erittäin huonosti teknologian kehittämiseen tai edes tuotantoteknologian kehittämiseen.
En kuitenkaan väitä olevani niin viisas, että osaisin saatavilla olevalla datalla sanoa, mitä tuella saadut päästösäästöt ovat maksaneet. Paljon enemmän kuin päästökauppahinnan kuitenkin.
Pitkän matkan siirtoon on ja on ollut jo pitkään isoja insentiivejä. Esimerkiksi islantilaisilla ja norjalaisilla on runsaita uusiutuvan energian varantoja, joita halutaan myydä Keski-Eurooppaan. Näissä on ihan aitoja miljardiprojekteja, jotka toimivat markkinatalouden ehdoilla.
Minun on vaikea nähdä, mitä ne HVDC-läpimurrot ovat, joita on tehty aurinkosähkön tuen ansiosta. Ainakin tällä hetkellä lähes kaikki eurooppalaiset olemassaolevat ja harkitut HVDC-linkit ovat joko vesivoiman tai ydinvoiman myymistä varten. Suomi on aika vahvasti positioitunut alalla, joskin kaapeliteknologia on ulkomaista.
Maailman pisimmät HVDC-linkit taitavat olla Brasiliassa, Kiinassa ja Kongossa. Kongon linkki tosin on pieni ja vanha verrattuna muihin pitkiin. Kaikki linkit kuljettavat vesivoimaa pusikosta kaupunkiin.
Yleisesti katsottuna valtikka on kuitenkin Kiinassa. Siellä on seuraavalle viidelle vuodelle suunnitelmat noin kymmenelle yli 6 GW:n linkille, jotka ovat lisäksi pitkiä.
Eurooppalaiset HVDC-projektit ovat pieniä näihin verrattuna. Se on kyllä totta, että Siemens ja ABB ovat Kiinassakin mukana, mutta ne ovat olleet alalla jo kauan ennen Energiwendeä.
Älyverkkojen osalta tilanne on vähän tyhjän oloinne. Käytännössä älyverkot tulevat tarkoittamaan etäluettavaa mittausta ja sähkön ostoa takaisin verkkoon pientuottajilta. Näissä ei ole teknologisesti mitään ihmeellistä, kaikki palat on jo olemassa, ja osa suomalaisistakin jakeluverkoista täyttää nämä vaikutukset. Loppu on sitten softaa ja määräyksiä.
Kantaverkon älyn osalta suuret määrät stokastista uusiutuvaa tuovat ihan uutta haastetta, ja esimerkiksi HVDC-verkot ovat vähissä. Ainakaan vielä näistä ei ole kertynyt meille mitään varsinaista strategista osaamista, ja asioita pengotaan innolla myös Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Ja jos näihin asioihin haluttaisiin vauhtia, olisi tehokkaampaa käyttää raha vaikka mittaroinin kehittämiseen kuin hyvin epäsuorasti aurinkopaneelien tuotantoon.
= = =
Tämän sanottuani on kuitenkin pakko todeta, että Saharan supergrid (Desertec) voi muuttaa tilannetta, koska se on jo niin iso siirtoverkkoinvestointi, että sillä on monenlaisia positiivisia sivuvaikutuksia. Ensin pitäisi kuitenkin saada Pohjois-Afrikka rauhoittumaan poliittisesti, saada Saharan paneloiminen jotenkin taloudellisesti kannattaaksi ja löytää 50+ miljardia verkon rakentamiseen.
Hanke voi olla hyvinkin järkevä, mutta kovin ajankohtaiselta se ei vaikuta.
Jos vielä muistat firman nimen tai jotain lisätietoa, asiaan tulee selvyys. Tämä voi olla joko todella hyvä juttu tai ovelasti sotkettuja yksiköitä markkinointimateriaalissa. Tähän asti vastaantulleissa on ollut kyse jälkimmäisestä, mutta joku voi oikeastikin keksiä jotain fiksua.
Näillä vain ei ole mitään tekemistä poliittisten päätöksien kanssa saati että Saksan toimet olisivat näitä jotenkin edesauttaneet. Tasavirtateknologia on jo yli 60-vuotta vanhaa (toki kehittynyt) ja älyverkkoideat ovat pyörineet vähintään 30–40 vuotta erilaisissa visioissa.
Saksassa sen sijaan ollaan kohta tilanteesssa jossa energiayhtiöt ajatetaan konkurssiin ja ovat siten kykenemättömiä investoimaan mihinkään.
Tukkusähkö on halpaa, mutta kuluttajalle kallista, verkko alkaa olla epästabiili. Koko hoito on ollut valtava tulonsiirto köyhiltä rikkaille ja kaupungeilta maalle. Siis todellinen hassi.
Saksa siinä on totaalisesti hävinnyt ja Kiina sekä jossain määrin muu maailma voittaneet.
Kiinalla on selkeä strategia tärkeinä pitämissään uusissa teknologioissa: Se, siis valtio odottaa, kunnes teknologia ja markkina ovat riittävän kypsiä. Sitten se hankkii osaamisen, investoi ja valtaa markkinat 5…15 vuodessa. Ei tuhraa aikaa näpertelyyn eikä innovointiin.
Onneksi Kiina ei ole kiinnostunut kaikenenlaisista teknologioista. Teknologiasta pitää olla hyötyä myös omalle väelle (ainakin tulevisuudessa) ja markkinan pitää olla kymmeniä, mielellään satoja miljardeja dollareita.
Aurinkosähkö voi olla hyvinkin merkittävä energianlähde vuonna 2050, tai se voi olla olematta. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa ja julkisen rahoituksen kyky ennustaa tulevaisuuden menestyviä teknologioita on erityisen surkea.
Aurinkoenergian piti jo olla alkaneen vuosituhannen menestyjä, ja jonkinlainen arvostuskuplakin alalle saatiin. Sen sijaan todellinen energia-alan kultakuume syntyikin liuskekaasun ympärille. Kukapa olisi arvannut? Ei ainakaan Saksan valtio.
Markkinavoimat osaavat hoitaa oman kenttänsä, kunhan poliitikot järjestävät vakaat kehykset. Mieluummin vaikkapa vakaa vero kuin heilahtelevat päästökauppahinnat.
Kuulostaa siltä, että energiateollisuuden lobbarit ovat tehneet hyvää työtä.
Ja tuo kuulostaa täysin päästöjen kasvattamiseen / laskun estäämiseen tähtäävältä ratkaisulta. Laman vuoksi laskenut kulutus siirretään tulevaisuuden nousevaksi kulutukseksi.
Verolla olisi kiinteä taso.
Aurinkosähkö on monimutkainen ala, koska se tarkoittaa montaa eri asiaa. On aurinkolämpö ja sitten aurinkosähkö. Ensimmäistä voidaan tuottaa lämpökeräimillä tai peileillä, jälkimmäistä pääosin paneeleilla.
Aurinkoenergia sopii loistavasti pienkohteisiin ja mm. käyttöveden lämmitykseen.
Perusvoimaksi siitä ei kuitenkaan ole, koska se vie valtavasti pinta-alaa. Aavikoilta on pitkä matka energian siirtämiseksi.
Kiertoradalle sijoitettava aurinkovoimala, joka siirtäisi mikroaalloilla energian maassa sijaitsevalle vastaanottoasemalle taas sopisi perusvoimaksi, mutta ongelmaksi muodostuu vastaanottoasemien sijainti. Käytännössä voimalat sijoitettaisiin geostationääriselle radalla, jolloin vastaanottoasemat olisivat luonnollisesti päiväntasaajalla. Aurinkovoimala olisi tuotannossa käytännössä lähes 100 % ajasta ja säätilalla maassa ei olisi merkitystä. Hintalappu on korkea, mutta jos se suhteutetaan energiansiirtoverkkojen uusimiseen niin hintalappu ei olekaan aivan älytön.
Arvelen, että aurinkovoima tulee muodossa tai toisessa lisääntymään voimakkaasti, mutta perusvoimaksi se tuskin muodostuu. Ellei sitten oivalleta jotain uutta sovellustapaa.
Esimerkiksi Suomessa olisi aivan yhtä järjetöntä rakentaa energiajärjestelmä aurinkoenergian varaan kuin turpeen varaan. Molemmat ovat riippuvaisia säästä.
Niin kuin on monta kertaa todettu monesta suusta, tulevaisuudessa tarvitaan koko paletti, ei vain yhtä energiamuotoa. Hajautettu tuotanto on avainsana.