Asuntoja kannattaa rakentaa sinne, missä niistä ollaan valmiita maksamaan enite – siis sinne, missä ihmiset haluavat asua. Jos ollaan tarkkoja, sinne, missä asunnoista on ylöikysyntää. Jos pääkaupunkiseudun asukkaista vain joka kolmas esimerkiksi haluaa asua kantakaupungissa, kantakaupunkia on rakennettava lisää, koska sitä on vähemmän kuin yksi kolmannes. Jos tämä olisi tietokonepeli, jossa resursseja voi siirtää miten tahansa, kaikki rakentaminen kannattaisi kohdistaa kantakaupunkiin niin kauan kunnes markkinat ovat tasapainossa. Näin ei kuitenkaan voida eikä kannata tehdä, joten rakennettakoon niitä toiseksi parhaitakin.
Tämä koski siis sijaintia. Se ei tarkoita, että kannattaa rakentaa vain luksusasuntoja poreammeineen, koska niille ei ole juurikaan kysyntää.
Toiseksi raportissa sanotaan se itsestään selvä asia, että kaupungin kannattaa ottaa maaomaisuudestaan rahaa niin paljon kuin vain saa siitä. Väkiluvun kasvu on joka tapauksessa kaupungille erittäin kallista.
Tämä ei ole kaikille itsestään selvää. Rakennusliikkeet ovat saaneet monet uskomaan, että ne myisivät hyvää hyvyyttään asuntoja halvemmalla, jos vain saisivat tontit halvemmalla. Jotkut uskovat jopa joulupukkiin, mutta tämä väite ei pidä paikkaansa. Rakennusliike ottaa asunnosta niin paljon kuin saa, eikä siihen, paljonko siitä saa, vaikuta mitään se, paljonko rakennusliike on maksanut tontista.
Mutta merkittävä huomio, jota en ole tullut ajatelleeksi. Anni Sinnemäki sanoo toisaalla netissä, ettei tämä 400 euroa kuussa alennus ARA-asunnoista ole totta, koska kaupungin pitää verrata sitä, paljonko se saa maanvuokratuloja eikä paljonko asukkaat maksavat vuokraa asunoistaan. Maan vuokrassa ero on vain vasjaat sata euroa/asunto. Jatka lukemista “Liberan analyysi (6): Rahat kaupungille”