Juutuin Twitter-väittelyyn yliopistojen pääsykokeista huomautettuani, että on epäloogista väittää, että Helsingin eliittilukioiden laudatur-hirmut valtaisivat aloituspaikat, jos sisäänotto perustuisi ylioppilaskirjoituksiin eikä pääsykokeisiin. Ei heitä yksinkertaisesti riitä ja vaikkapa oikikseen nämä kyllä pääsisivät halutessaan nytkin, mutta eivät kaikki halua.
Keskustelussa sinkosi niin paljon väitteitä, ettei niitä voinut kommentoida 140 merkin vastauksilla. Siksi teen yhteenvedon esitetyistä väitteistä.
Lähtökohtani on se, että on sinänsä tärkeätä valita korkeakouluihin niitä, joilla on parhaat edellytykset menestyä opinnoissa. On esitetty sellaistakin, että opiskelijat pitäisi valita ”demokraattisemmin” niin, että huonojakin menestyjiä valittaisiin, mutta tähän en oikein löydä perusteita.
Oikeiden opiskelijoiden valinta on niin tärkeätä, että se saa vähän maksaakin – joko rahaa tai opiskelijoiden aikaa. Niinpä, jos voitaisiin osoittaa, että pääsykokeiden validiteetti on selvästi parempi, kannattaisin pääsykokeita, mutta tästä ei ole kukaan esittänyt mitään näyttöä.
Tämä vielä julkaisematon tutkimus osoittaa – niin tutkijat ainakin väittävät – että ylioppilastutkinto ennustaa opinnoissa menestymistä paremmin kuin pääsykokeet. Kun tutkimus ensi kuussa julkaistaan, tiedämme tästäkin enemmän.
Jos tuo väite pääsykokeiden kehnoudesta pitää paikkansa, asian pitäisi olla selvä. Jos koejärjestely on kallis, vie opiskelijoiden aikaa kohtuuttomasti, johtaa tilanteeseen, jossa pääsee sisään vasta muutaman vuoden jälkeen, ja kaiken tämän rumban jälkeen testi on huonompi kuin ylioppilaskirjoitus, en näe järjestelyissä järjen hiventäkään. Jatka lukemista “Pohdintoja korkeakoulujen sisäänotosta”