Kuukausi: syyskuu 2012

Rikkidirektiivi on enää hienosäätöä

Kan­sain­vä­li­nen merenkulku­jär­jestö IMO hyväksyi suun­nitel­mat alen­taa laivo­jen rikkipäästöjä vuon­na 2008, jol­loin vas­tu­umin­is­ter­inä oli Anu Vehviläi­nen (kesk).

Päästöjä on tarkoi­tus alen­taa kaikessa liiken­teessä, mut­ta eri­tyis­es­ti haavoit­tuvim­mil­la meri­alueil­la, esimerkik­si Itämerel­lä ja Englan­nin kanaalis­sa polt­toaineen rikkip­i­toisu­u­den tulee alen­tua 0,1 pros­ent­ti­in vuon­na 2015. Atlantin val­tameri ja Tyyni val­tameri eivät ole mer­inä Itämeren tavoin uhanalaises­sa tilas­sa, mut­ta Yhdys­val­lat ja Kana­da halu­si­vat omille ran­nikoilleen 370 kilo­metrin vyöhyk­keen, jol­la on myös nou­datet­ta­va 0,1:n pros­entin sään­töä. Siel­lä ajatelti­in ilmeis­es­ti ran­nikol­la asu­van väestön ter­veyt­tä. Rikkip­i­toinen polt­toaine syn­nyt­tää palaes­saan epäter­veel­lisiä yhdis­teitä. Jat­ka lukemista “Rikkidi­rek­ti­ivi on enää hienosäätöä”

Puhe kaupunginvaltuustossa 12.9.2012 globaalin vastuun strategiasta

Puu­tun globaalin vas­tu­un strate­gias­sa vain Helsin­gin osu­u­teen ilmastopoli­ti­ikas­ta. Val­tu­us­to on puhunut siitä mon­een ker­taan, mut­ta olen eri syistä ollut aina muual­la. Olen tästä strate­gias­ta eri mieltä val­tu­us­ton selvän enem­mistön kanssa, ja eri mieltä myös oman ryh­mäni kanssa.

Helsin­ki on aset­tanut tavoit­teek­seen vähen­tää päästöjä 20 pros­en­til­la vuo­teen 2020 men­nessä. Tämä on liian vähän, pitäisi ottaa tavoit­teek­si 30 prosenttia.

Ilmas­ton kannal­ta on merk­i­tys­tä vain sil­lä, kuin­ka paljon päästöt vähenevät, ei sil­lä miten se tehdään. Ilmas­ton kannal­ta tuo vaa­timus 20 pros­entin uusi­u­tu­vien osu­ud­es­ta on siten turha. Sen lisäk­si että se on turha, se on hyvin kallis. Jat­ka lukemista “Puhe kaupung­in­val­tu­us­tossa 12.9.2012 globaalin vas­tu­un strategiasta”

Asuntoluento, osa 9: Miksi joukkoliikennettä subventoidaan?

Kaik­ki teol­lisu­us­maid­en suuret kaupun­git tuke­vat joukkoli­iken­net­tä. Yleen­sä täl­läi­nen yksimielisyys on merk­ki siitä, että joukkoli­iken­teen sub­ven­toin­ti­in on paina­vat syyt.

Joukkoli­iken­teen tukea perustel­laan autoilun vähen­tämisel­lä. Hal­vat joukkoli­iken­neliput ovat myös autoil­i­jan etu, kos­ka niiden ansios­ta autol­la pääsee eteen­päin. Kun Helsin­ki autois­tui nopeasti, Itäväylä meni tukkoon ja mat­ka ruuh­ka-aikaan Puoti­las­ta keskus­taan kesti 40 min­u­ut­tia, mut­ta kun suun­ta kään­tyi joukkoli­iken­net­tä suo­si­vak­si, myös autoli­ikenne suju­voi­tui. Jat­ka lukemista “Asun­tolu­en­to, osa 9: Mik­si joukkoli­iken­net­tä subventoidaan?”

Asuntoluento, osa 8: Joukkoliikenne tekee keskustasta vetovoimaisen

Kir­jas­saan Tri­umph of the City Edward Glaeser pohtii, mik­si joidenkin kaupunkien kesku­s­tat slum­mi­u­tu­vat jas toiset kukois­ta­vat. Tämä kaupunke­hi­tys­tä pohti­va ekon­o­misti selit­tää asian ajankäytöl­lä. Autoon perus­tu­vas­sa yhdyskun­nas­sa keskus­ta on kaupun­gin vaikeim­min saavutet­tavis­sa ole­va alue ja sik­si epä­su­osit­tu. Joukkoli­iken­nekaupungis­sa asia on toisin päin. Keskus­tas­sa asu­vat käyt­tävät vähiten aikaa liikku­miseen, usein jalka­isin tai lyhy­itä ratikka­matko­ja tehden. Tähän on lisät­tävä, että autoon perus­tu­vas­sa kaupungis­sa moot­toritei­den pilkko­ma elinympäristö on keskus­tois­sa vastenmielinen.
Gleas­er esit­tää teo­ri­an joukkoli­iken­nekaupun­gin ren­gas­mais­es­ta rakenteesta:

Jat­ka lukemista “Asun­tolu­en­to, osa 8: Joukkoli­ikenne tekee keskus­tas­ta vetovoimaisen”

Asuntoluento, osa 7: Asukkaiden valikointi

Helsin­gin seudun kun­tien välil­lä on voimakas kil­pailu hyvistä veron­mak­sajista. Oheises­sa kuvas­sa ovat sisään- ja ulos­muut­ta­jien tulota­sot kun­nit­tain. Punainen kuvaa ulos­muut­toa ja sini­nen sisään­muut­toa. Kuvio on vähän hämäävä, kos­ka opiske­li­jat ovat vähä­varaisia muut­taes­saan sisään ja insinöörit ovat hyvä­tu­loisia muut­taes­saan ulos. Rajua on valikoi­tu­mi­nen kuitenkin.

Jat­ka lukemista “Asun­tolu­en­to, osa 7: Asukkaiden valikointi”

Jos kaavoitettaisiin paljon enemmän

Tulisiko asum­i­nen halvem­mak­si, jos kaavoitet­taisi­in paljon enem­män niin, että kaavoitet­tua tont­ti­maa­ta olisi tar­jol­la yllin kyllin?

Asun­to­jen hin­nat eivät muut­tuisi juuri lainkaan, jos ihmiset käyt­täy­tyvät markki­noil­la ratio­naalis­es­ti. Asun­to­jen hin­ta määräy­tyy sen mukaan, paljonko on valmi­ita asun­to­ja. Kaavoituk­sen nopeut­ta­mi­nen lask­isi asun­to­jen hin­taa vain, jos myös raken­net­taisi­in enem­män. Nytkään ei saa­da kaikkia tar­jol­la ole­via tont­te­ja raken­netuk­si. Sitä en tiedä, mis­tä tämä pul­lonkaula oikein johtuu. Jos avataan suuri määrä asuinaluei­ta yhtä aikaa ja raken­netaan yhtä vähän kuin ennenkin, alueet ovat rak­en­teil­la pitkään. Jat­ka lukemista “Jos kaavoitet­taisi­in paljon enemmän”

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 11.9.2012

En pääse kok­ouk­seen, kos­ka lente­len hallinto­valiokun­nan kanssa rajavar­tios­ton helikopterin kyy­dis­sä. Mikko Särelä menee sinne puolestani. Hän on esitel­lyt lis­taa monipuolis­es­ti blo­gis­saan.

Kuninkaan­tam­men kaava

Tärkein päätös kos­kee Kuninkaan­tam­men kaavaa. Keskus­puis­ton ja Van­taan­joen kainaloon – joidenkin mielestä var­maankin keskus­puis­toon – tulee viiden­tuhan­nen asukkaan mie­lenki­in­toiselta vaikut­ta­va lähiö. Siel­lä pysäköin­ti on maan alla ja itse alueesta suuri osa on voitu toteut­taa ihmisen, ei auton mit­takaavas­sa käve­lykaupunk­i­na. Tämä on juuri sitä autot­to­muut­ta, jota olen halun­nut edistää.

Jat­ka lukemista “Kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nan lista 11.9.2012”

Asuntoluento, osa 6: Tuki seinille vai asukkaalle?

Pien­i­t­u­lois­t­en asum­is­mah­dol­lisuuk­sia voi tukea joka tekemäl­lä eril­lisiä talo­ja, joi­hin pääsee asun­non tarpeen perus­teel­la. Tai sit­ten voi tukea vuokral­la asu­jia ihan yleis­es­ti asum­istuen kaut­ta. Tässä jälkim­mäisessä tavas­sa on paljon hyviä puo­lia. Seinien kaut­ta tule­va tuki on rak­en­teeltaan on-off ‑tuki. Joko saa edullisen vuokra-asun­non tai ei saa. Asum­is­tu­ki on liuku­vasti häviävä pien­i­t­u­loisen tuki, joka pois­taisi myös rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä. On jotenkin miel­lyt­tävämpi sel­l­ainen 1930-luvun kaupun­ki, jos­sa omis­tusasu­jia ja vuokral­la asu­jia on sekaisin samas­sa rapus­sa. Jat­ka lukemista “Asun­tolu­en­to, osa 6: Tuki seinille vai asukkaalle?”

Asuntoluento, osa 5: Kuka pääsee asumaan?

Ellei mitään asun­topoli­ti­ikkaa har­joitet­taisi, asun­not meni­sivät niille, joil­la on varaa mak­saa niistä eniten. Kun Helsingis­sä uus­tuotan­to mak­saa yli 5000 euroa neliöltä, pien­i­t­u­loisil­la ei kaupunki­in olisi asiaa.

Entä kun suu­rit­u­loinen sairas­tuu ja joutuu sairaalaan. Mis­tä sairaalaan saadaan perushoita­jia? Mis­tä saadaan kaup­poi­hin kas­so­ja ja niin edelleen? Huoli palvelu­alo­jen työvoimas­ta on saanut myös elinkei­noelämän vaa­ti­maan sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa kaupunki­in. Jat­ka lukemista “Asun­tolu­en­to, osa 5: Kuka pääsee asumaan?”