EKP raotti kaapin ovea ja sieltä näkyi hirveän iso sinko.
EKP:n ilmoitus, että se tulee ostamaan kriisimaiden velkapapereita ilman ylärajaa on juuri sitä, mitä olen odottanut kauan. Tähän liittyy kolme lisämäärettä.
Velkakirjoja ei osteta suoraan vaan jälkimarkkinoilta. Sillä, ehtiikö velkakirja olla minuutin jonkin muun tahon omistuksessa ei ole mitään käytännön merkitystä, mutta juristien mieltä se rauhoittaa. Perussopimus kieltää ostamasta velkapapereita suoraan mutta ei jälkimarkkinoilta. Siksi se tehdään näin.
Toinen ehto koski sitä, että kriisimaan on ensin haettava apua vakausrahastolta. Miksi? Jotta sen talouspolitiikalle voidaan asettaa ehtoja. Ilman tätä lisäehtoa keskuspankin rahoitus vuotaisi kuin seula.
Käytännössä apua hakenut maa joutuu holhoukseen. Sinänsä toivoisin holhoushallinnolta jotain järkeä kriisimaiden kansantalouksien alasajoihin. Mitä järkeä on itsetarkoituksellisessa laman ja työttömyyden aiheuttamisessa? Rakenteellisia uudistuksia, mutta ei järjettömiä. Onko nyt esimrkiksi järkeä vaatia isoja leikkauksia koulutusmenoihin mailta, joiden ongelmana on työvoiman heikko koulutustaso?
Kolmas lisämääre koski sitä, että tätä ei tehdä setelirahoituksella vaan sama määrä rahaa imetään pois muualta. Jos EKP ostaa velkakirjoja pankeilta, pankeilla on enemmän rahaa. Sen jälkeen EKP voi hyvin lainata näille pankeille vastaavasti rahaa vähemmän. Tämä on kosmetiikkaa, koska missään ei sanota, mikä on se normaali määrä rahaa, johon ei kosketa. Vastikää EKP lisäsi rahaa markkinoille biljoona euroa. Toivottavasti jatkossakin liikkeellä olevan rahan määrä on tarkoituksenmukaisuuskysymys eikä ideologinen kysymys. Varsin arvovaltaiset tahot ovat esittäneet, että EKP:n tulisi nostaa inflaatiotavoite neljään prosenttiin. Se ei taida setelipainolla onnistua, koska koko Eurooppa on liquidity trap –tilanteessa. Raha ei mene kaupaksi edes negatiivisella reaalikorolla.
Olisi vielä parempi, jos vakausrahasto voisi ostaa valtion lainapapereita suoraan valtioilta ja EKP rahoittaisi vakausrahastoa. Vakausrahasto on soveliaampi taho esittämään poliittisia ehtoja kuin keskuspankki. Tämän kuitenkin perussopimus kieltää. Olisi jotenkin hauskempaa, jos velkakriisin hoidossa saisi käyttää järkeä eikä juridiikkaa.
Juhana Vartiainen sanoi politiikkaradiossa, että kaapin oven raottaminen niin että sieltä näkyy jättimäinen sinko, riittää, jos se sinko on tarpeeksi iso. Singolla ei tarvitse ampua laukaustakaan, tai siis yhtään valtion paperia ei tarvitse ostaa. Espanjan kymmenen vuoden lainakorko aleni yli prosentilla, vaikka mitään ei ole ostettu eikä ole edes voitu ostaa, koska Espanja ei ole (vielä) pyytänyt apua.
Hei,
Hyvä analyysi. EKP:n päätös oli erittäin hyvin valmisteltu ja rahoitusmarkkinalogiikan näkökulmasta hyvin toimiva.
Lisäisin listaasi kriittisista eduista sijoittajien tasa-arvoisuuden eli ns. pari passun. Tämä on erittäin tärkeää, koska EKP kantaa saman alaskirjausriskin kuin sijoittajat.
Toivottavasti kuitenkin EVM jätetään etuoikeutetuksi, kuten EKP:n SMP.
Eikös se EKP:n perussopimuksen juridiikka ole demokraattisessa prosessissa muotoutunut?
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Suomennanpa vapaasti pätkän Krugmanin blogikrjoitusta.
————————–
Koko joukko lukijoita on pyytänyt selitystä mitä IS-LM ‑malli oikein pitää sisällään. [Päivitys: IS-LM tarkoittaa Investoinnit-Säästöt vs. Likviditeetti-Markat, mikä käy hyvin järkeen kun luet eteenpäin].
…
Oma suosikkiselitykseni on että IS-LM yhdistää kaksi ensisilmäyksellä yhteensovittamatonta näkemystä siitä mikä määrää korkotason. Yksi näkemys sanoo että korkotason määrää kysyntä ja tarjonta ihmisten säästöistä: “lainattavissa olevat varat” ‑näkökanta. Toinen näkemys katsoo että kyseessä on tasapaino velkakirjojen — joista saa korkoa — ja käteisvarojen välillä — joista ei saa korkoa mutta joita voi välittömästi käyttää kaupankäyntiin ; “likviditeetin suosimisen” näkökanta. (Kyllä, joillekin käteisenkaltaisille jutuille maksetaan korkoa, mutta tavallisesti paljon vähemmän kuin vähemmän likvideille varoille).
Kuinka kummankin näkemyksen mukainen tasapaino voi vallita yht’aikaa? No siksi että asiaan vaikuttaa vähintään kaksi muuttujaa, ei vain yksi — sekä bruttokansantuote että korkotaso. BKT:n mukautuminen tekee mahdolliseksi sen että molemmat tasapainot voivat olla voimassa yhtä aikaa.
Aloitetaan “lainattavissa olevista varoista”. Oletetaan että säästäminen ja rahanmeno investointeihin ovat tasapainossa jollain ajanhetkellä, ja sitten joku shokki saa korkotason laskemaan. Onko korkotason pakko palata ennalleen? Ei välttämättä. Se että investoidaan enemmän kuin säästetään saattaa johtaa talouskasvuun, mikä tuppaa nostamaan ihmisten tulotasoa. Koska osa tulotason kasvusta valuu säästöiksi — olettaen että investointirahan kysyntä ei kasva yhtä paljoa — riittävän iso kasvu BKT:ssa voi palauttaa tasapainon säästämisen ja investointien välille uudella alemmalla korkotasolla.
Tämä tarkoittaa että lainattavissa olevien varojen määrä ei yksinään määrää korkotasoa, se määrää joukon mahdollisia korkotaso-BKT yhdistelmiä, joissa matalampaan korkotasoon yhdistyy isompi BKT. Tämä on IS-suora.
Samaan aikaan ihmiset pähkäilevät mihin sijoittaisivat omaisuutensa, ja puntaroivat käteisen rahan ja velkakirjojen välillä. Mitä korkeampi korkotaso sen helpommin ihmiset viittaavat kintaalla likviditeetille, korkotuoton houkuttelemina. Oletetaan hetken ajan että FED pitää kierrossa olevan rahamäärän muuttumattomana; silloin korkotason täytyy olla sellainen että rahan tarjonta lainoiksi vastaa lainojen kysyntää. Ja FED pystyy muuttamaan korkotasoa muuttamalla kierrossa olevan rahan määrää: kun setelimäärää lisätään korkojen on laskettava jotta ihmiset suostuisivat pitämään sen isomman rahamäärän hyppysissään.
Myös tässä BKT pitää ottaa huomioon: isompi BKT tarkoittaa enemmän kaupankäyntitapahtumia, siis lisääntynyttä käteisen kysyntää, silloin kun muut muuttujat pysyvät ennallaan. Siis isompi BKT merkitsee että korkotason on noustava jotta rahan kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Ja siinäpä meillä on IS-LM (avatkaa kuva uuteen ikkunaan).
Piste jossa suorat leikkaavat määrää sekä BKT:n että korkotason, ja siinä pisteessä sekä “lainattavissa olevat varat” ‑näkemys että “likviditeetin suosiminen” ovat tasapainossa.
Mitä iloa on tämmöisestä mallista? Ensinnäkin se auttaa välttämään älyllisiä sudenkuoppia, kuten käsityksen että verottamalla maksettu (julkinen) kulutus ei voi johtaa kokonaiskulutuksen kasvuun, koska säästöjen ja investointien on oltava tasapainossa. Tai käsityksen että valtion velkaantuminen johtaisi kokonaistalouden kutistumiseen koska se nostaa korkotasoa.
Häikäisevin hyöty IS-LM mallista on silloin kun yritetään saada selkoa äärimmäisistä tilanteista, kuten tämänhetkisestä, jossa yksityinen kysyntä on pudonnut niin alas että talous pysyy lamaantuneena vielä silloinkin kun korkotaso on nolla. Silloin käyrät näyttävät tämmöisiltä (avatkaa uuteen ikkunaan).
Miksi LM-käppyrä on vaakasuora ja nollan tasolla? Siksi että jos korkotaso putoaisi alle nollan, ihmiset pitäisivät kynsin hampain kiinni käteisestä eivätkä antaisi sitä lainaksi. Silloin, marginaalilla katsoen, rahaa käytettäisiin vain arvon säilyttäjänä eikä kierrossa olevan rahan määrällä ole enää vaikutusta korkotasoon. Tätä kutsutaan likviditeettiansaksi.
Tästä syystä alkuvuodesta 2009, kun Wall Street Journal, Itävallan koulukunta ja muut tavanomaiset epäillyt kirkuivat korkotason noususta ja inflaation räjähtämisestä käsiin, silloin ne jotka tuntevat IS-LM mallin ennustivat että korot pysyisivät matalina eikä edes liikkeellä olevan rahamäärän kolminkertaistaminen johtaisi inflaatioon.
Kyllä, IS-LM malli yksinkertaistaa paljon, eikä ole lopullinen viisaus. Mutta se on tehnyt minkä hyvän talostieteellisen mallin pitää: tehdä järkeenkäyväksi se mitä näemme ja tehdä käyttökelpoisia ennusteita siitä mitä tapahtuu jos olosuhteet muuttuvat poikkeuksellisiksi. Ekonomistit jotka ymmärtävät IS-LM mallin ovat onnistuneet ennusteissaan valtavasti paremmin kuin ne jotka eivät tunne.
————————————————-
Minulla on omat epäilykseni em. mallia kohtaan, mutta kun blogisti kirjoitaa likviditeettiansasta on varmaan parasta että blogilla näkyy keskustelun pohjaksi millaisten oletusten varassa liikutaan.
Niille, jotka eivät tunne singolla pelottelun ideaa, kannattaa tutustua rahapolitiikan ns. Chuck Norris-teoriaan. Keskuspankin pelote toimii vain jos se on ns. uskottava toimija, eli uskotaan, että se pitää lupauksensa. Yleensä uhkauksien uskottavuus vaatii aiempaa ainakin näytösluonteista voimankäyttöä.
Itse epäilen, onko EKP:llä vielä Chuck Norrisin maine. Joku voi alkaa epäillä, ja silloin kortit katsotaan.
Mutta toistaiseksi parempi esitys EKP:ltä kuin keneltäkään muulta.
http://worthwhile.typepad.com/worthwhile_canadian_initi/2011/10/monetary-policy-as-a-threat-strategy.html
Luottamus euroon palautuu ja kriisi vaimenee vasta silloin, kun kriisivaltiot toteuttavat taloutensa tasapainottamisen. Setelirahoituksen jatkaminen kiihdyttää inflaatiota. Inflaatiossa varsinkin vähempiosaiset kärsivät, sillä yhteiskunnan tuet jäävät jälkeen hintojen noususta. Ammattiyhdistykset kyllä hoitavat sen, että hinnat kompensoidaan palkoissa, ehkä ylikin. Kierre kiihtyy kun muutkin voimakkaat toimijat ylikompensoivat tulonsa. Eikä alkuperäisiä kriisin syitä päästä edes hoitamaan. Luulisin sinun Soininvaara tietävän tämän, ehkä muistatkin jotain inflaatioajoilta, mutta poliitikkopuoli sielustasi ei taida välittää.
Kriisimaille asetettavat uudet “ehdot” ovat silmänlumetta, entisetkään eivät ole johtaneet todellisiin toimiin, selityksiin kylläkin. Kreikassa esimerkiksi ei edes veroja ole alettu maksaa, ketä se siellä kiinnostaisi, kun ei ole pakko. Tehdään kyllä muita näennäiseleitä, että saadaan kansa kaduille huutamaan kurjistumisesta ja tukemaan “ei-ehtoja” linjaa. EKP:n päätös tiukkojen ehtojen osalta on siis ilman substanssia, ainoastaan rajoittamaton setelipaino-osa tullaan toteuttamaan.
Sitten spekulonti EVM-EKP-valtiot-jälkimarkkinat ym ja tms on kosmetiikkaa. Kaikki nämä ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän samaa näennäisrahoitusta seteleitä kylvämällä, vain eri tekniikoilla. Ja edelleen itse kriisi jatkaa elämäänsä.
Olen sitä mieltä, että näkemyksesi setelirahoituksen autuudesta on tuhoisa toteutuessaan. “Jättiläismäinen sinko” on Vartiaisen kiva sanaleikki, mutta parkkiintuneet sijoittajat eivät usko tällaisiin kuviin, vaikka hetkellisesti koroissa saattaa siltä näyttää. Vasta todellisten ja riittävien tasapainottamis- toimenpiteiden näkyminen oikeiksi todettavissa tilastoissa alkaa vaimentaa eurokriisiä. Setelien painaminen pitkittää ja raskauttaa kriisiä: “tehdään tai itketään ja tehdään”.
Kriisi hoituu markkinavoimen toimesta: Jos maan talous on kuralla, korot nousevat, kunnes talous on kunnossa tai uskotaan, että se tulee kuntoon siedettävässä ajassa. Mikäli tilanne on kerrassaan toivoton, lainoja joudutaan leikkaamaan ja uutta ei saa, kunnes kohta 1 on hoidettu. Joka tapauksessa markkinavoimat tulevat hoitamaan asiat lopulta, mutta inflaatio/setelipaino-vaihtoehdossa on varat kadonneet, eikä kärsiviä vähäosaisia pystytä enää auttamaan yli saneeraustoimien.
> Perussopimus kieltää ostamasta velkapapereita suoraan mutta ei jälkimarkkinoilta. Siksi se tehdään näin.
Lukeekohan sopimuksessa, että suoraan ei saa ostaa, mutta epäsuorasti saa? Epäilen. Taitaa ennemminkin olla kyse sopimuksen tahallisesta rikkomisesta ja hätäisesti keksitystä uudesta tulkinnasta. Vähän sama juoni kuin Sopimusten rikkominen Luxemburgissa.
Jos EKP ostaa valtioiden velkapapereita, se voisi ostaa niitä myös Suomelta, tietenkin markkinoiden määräämää kurssia edullisemmin. Nyt homma maistuu vähän yksittäisetn tuhlareiden riskien siirtämiseltä kunnon kansalaisten piikkiin.
Kriisimaat on tosiaan hyvä ottaa holhoukseen. Mutta meillä on tähän jo EU:n viritelmiä parempi ja toimivampi ja muille maille reilumpi mekanismi eli IMF.
Euroalueen hankkeissa on myös se riski, että ison sinkonsa turvin ja jakamalla tuhlareiden riskit terveemmillekin maille, euroalue ja yksittäiset euromaat jatkavat yli varojensa elämistä, ja aikanaan kuluttavat uskottavuutensa loppuun ja markkinavoimat kääntävät selkänsä. Yhteiset riskit voivat siis olla keino nostaa velka ja riskit yksittäisten valtioiden riskejä suuremmiksi.
Tartun yhteen kohtaan, joka on vain sivuhuomio tässä tekstissä. Mitä tässä tarkoitetaan sillä, että inflaatiotavoitteen nosto ei onnistuisi, koska koko Eurooppa on “likviditeettiansassa”? “Conventional wisdom” (Krugman 1998, Eggertsson & Woodford 2003 jne.) on se, että “likviditeettiansasta” päästään nostamalla inflaatio-odotuksia, mikä laskee reaalikorkoa. Ongelmana tässä on pidetty sitä, että keskuspankin on vaikea sitoutua tuottamaan inflaatiota tulevaisuudessa (”credibly irresponsible” jne.). Mitä tästä ongelmasta jää jäljelle, jos kyseessä on inflaatiotavoitteen nosto? Pelko siitä, että tavoitteesta ei pidetä kiinni tai että tavoitetta lasketaan tulevaisuudessa. Jos jotain tässä viime vuosina on opittu niin ehkä se, että EKP tykkää pitää kiinni tavoitteistaan eikä miettiä niiden muutoksia. Minä en yksinkertaisesti ymmärrä sitä, miten inflaatiotavoitteen nosto voisi jotenkin tällä tavalla epäonnistua. Siitä voidaan toki puhua olisiko se hyvä tai poliittisesti mahdollinen toimenpide. Mutta ei siitä tarvitse huolehtia, etteikö keskuspankki pystyisi tuottamaan korkeampaa inflaatiota, jos se sitä haluaa.
Kun ollaan likviditeettiansassa, keskuspankki ei saa rahaa lainat5uksi edes nollakorolla., Siksi se ei pysty nostamaan inflaatiota löysällä rahapolitiikalla. Sen sijaan rahjoittamalla valtion budjettia suoraan rahalla, jota ei tarvitgse maksaa takaisin, se voi tietysti lisätä inflaatiota. Tämä muuten olisi aika järkevää tiertyissä oloissa, ja sen myöntävät kaikki, mutta kun se poliitikkojen selkäranka on niin huonoa tekoa…
Juho Laatu:
Ihan niin kuin Ode yllä sanoi, perussopimus (Lisbon treaty, article 123) kieltää suoran ostamisen (ns primary markets), toissijaisilta markkinoilta ostamisesta ei ole vastaavaa kieltoa.
Lainaus Draghilta EKP:n tiedotustilaisuudesta viime viikolla:
“Second, no, we are sure that we are acting within our mandate, that we are not violating Article 123. It is pretty explicit: it says for purchases on the primary market, this is a violation, not for purchases on the secondary market as I have stated this programme will work. And incidentally, outright purchases of bonds are identified, in Article 18 of the Statute of the ECB, as one of the various possible tools that our monetary policy has and can use. So we are not creating anything new here. ”
Näin voi käydä, mutta tämän todennäköisyyttä pienentää se, että euroalue on kovin suuri. Markkinavoimat voivat kääntää selkänsä, mutta mihin suuntaan ne kääntävät nenänsä? Yhdysvaltoihin, jossa on sama tilanne mutta paljon pahempi alijäämäongelma? Kiinaan, joka kamppailee kasvutavoitteensa kanssa ja saa junalastillisen dollareita päivässä suoraan yhdysvaltalaisten setelipainosta?
Nykyiset naurettavan alhaiset korot kertovat nimenomaan siitä, että sijoittajilla ei ole vaihtoehtoja. Lisäksi aika monella sijoittajalla on kiusallisen isoja vastuita eurossa, jolloin koko systeemin romauttaminen ei tunnu siitäkään suunnasta kovin mukavalta vaihtoehdolta.
Tämä uusin käänne on todennäköisesti ainoa jotenkin realistinen tapa yrittää ratkaista tilannetta. Olen kyllä vähän pessimistinen siihen, riittääkö singon vilauttaminen. Se sitten riittää, jos yhtä maata ammutaan sillä kunnolla. Siinä tosin tulee seuraava “jos”; riittääkö EU:ssa kantti laittaa vaikkapa Italian verolait ja veronkanto järkevään kuntoon…
Ja sekin pitää muistaa, että jos tämä painokoneiden käynnistäminen pudottaa euron arvoa, se ei välttämättä ole EU:n ulkopuolelle vievässä maassa kovinkaan surullinen asia. Elintasokehitys voi hidastua, mutta samalla työllisyyskehitys paranee.
Aika moni asia voi vielä mennä pieleen, mutta kauhuskenaarioita olisi helpompi arvioida, jos ne olisivat konkreettisia.
Ode:
EKP ei esitä poliittisia ehtoja, ne jäävät vakuusrahastojen (ESM, EFSF) määriteltäväksi. EKP vain edellyttää, että ennen OMT-avustusohjelmaan pääsyä valtion pitää hakea apua kriisirahastoilta.
EKP ei voi rahoittaa pysyvää vakausrahastoa (ESM) suoraan (EKP:n lakimiehet ovat katsoneet sen sopimusten vastaiseksi). Mutkan kautta se voi kuitenkin tapahtua. ESM laskee liikkeelle velkakirjoja (ja myy ne rahalaitoksille, jotka voivat käyttää niitä vakuutena EKP:n rahoitukselle).
ESM:n osuutta kriisimaiden velkakirjojen ostossahan ei ole vielä julkistettu, mutta markkinaspekulaatio on, että EKP ostaa lyhyitä papereita (1–3 vuotta) jälkimarkkinoilta ja ESM pitkiä suoraan kriisivaltioilta (primary markets).
Kriisin todellinen lähtökohta on euroalueen sisäisissä tuottavuuseroissa. Osa kriisistä saadaan hoidettua laittamalla valkosipulinpurijat maksamaan veroja, mutta iso osa on ihan todellista tuottavuuskuilua. Se hoituu, jos:
1. etelässä muututaan tuottavammaksi
2. etelässä alennetaan palkkoja
3. pohjoisessa muututaan vähemmän tuottavaksi
4. pohjoisessa nostetaan palkkoja
Ykkönen vaatii julkisia investointeja mutta on ristiriidassa lyhyen aikavälin tasapainotuksen kanssa. Kakkonen ei ole poliittisesti mahdollinen laajassa mitassa, eikä siihen ole hyviä mekanismejakaan. Kolmosta me emme halua, ja nelonen sellaisenaan toteutuessaan söisi EU:n lopunkin kilpailukyvyn.
Sen sijaan valuutan arvon alentuminen yhdistettynä pohjoisen palkankorotuksiin voisi olla sekä poliittisesti mahdollinen että toimiva lääke. Tosin kyllä aika vaarallinen ja paljon sivuvaikutuksia omaava sellainen.
Devalvoitumisen suurimmat ongelmat tulevat silloin, jos valuutta-alueella on suuri muussa valuutassa oleva nettovelka ulospäin. Tämähän se Suomessakin aiheutti 90-luvulla sekä valtiolle että yksittäisille ihmisille melkoista hätää ja kärsimystä.
Euroalueella ei ole tätä ongelmaa. Suomen valtiolla ei taida olla valuuttamääräistä velkaa, ja taitaa olla paljolti sama tilanne muillakin euromailla.
Emme myöskään ole ihan kohtuuttoman riippuvaisia muissa valuutoissa myytävistä hyödykkeistä. Toki öljytynnyri hinnoitellaan dollareissa, mutta jos euro sukeltaa, öljytynnyrikin halpenee, koska euroalue on niin suuri markkina-alue.
Se riski tässä tietysti on, että kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti painokoneiden käyttäminen ei alenna valuutan arvoa. Näin on käynyt taalallekin. Pelissähän on yksi erittäin suuri peluri (Kiina), joka ei pelaa ihan avoimilla korteilla.
Ode, pyydän tarkkaivaisuutta prosenttien ja prosenttiyksiköiden kanssa, olethan sentään tilastotieteilijä. Tarkoititko, että Espanjalta vaadittava korko aleni prosenttiyksikön vai prosentin? Esim. 10 %:n korosta edellinen 1 % ja jälkimmäinen 0,1 % eli ei mikään vähäpätöinen asia…
Ilmeisesti Euroopan puolella sinkovertaus ei ole vielä riittävän naurunalainen, kun sitä käytetään näin laajasti. Amerikassahan tuo nousi pinnalle, kun Paulson silloisena Yhdysvaltain valtiovarainministerinä perusteli miksi hän haluaa niin isot oikeudet rahoittaa Freddie Macia ja Fannie Maeta tarvittaessa. Kaksi kuukautta myöhemmin Paulson oli paitsi käyttänyt “sinkonsa”, myös joutunut hakemaan lisää rahaa juuri siihen samaan tarkoitukseen, johon ei pitänyt koskaan tarvita oikeasti käyttää mitään sen singon ansiosta. Ennustan, että EKP:n sinko toimii kutakuinkin yhtä hyvin.
Tuossa teoriassa on nimittäin yksi iso ongelma, jonka takia se ei toiminut USAssa ja todennäköisesti ei toimi täälläkään. EKP ja valtiot ovat yksittäisiin markkinatoimijoihin nähden isoja toimijoita, mutta koko markkinoihin verrattuna surkean pieniä. Tällaisella sinko-lähestymistavalla pystytään sen takia pitämään yksittäiset spekuloijat kurissa, mutta jos markkinatoimijoiden enemmistö on menettänyt luottamuksensa siihen, mitä tällä yritetään tukea, ne jyräävät massalla tämän singon yli ihan helposti. Saman asian takia tähän mennessä tehdyt “palomuuritkin” ovat epäonnistuneet. Vaikka ne ovat yksittäisiin toimijoihin verrattuna isoja, koko markkinoihin verrattuna ne ovat surkean pieniä. Jos siis markkinat menettävät uskonsa kohteenseen, nämä keinotekoiset toimet hidastavat seurauksia, mutta eivät voi millään estää sitä.
Toinen esimerkki on Fedin Quantitative Easing ‑ohjelmat. Niillä on ollut kiintoisa vaikutus korkoihin, joihin niillä on pyritty vaikuttamaan: kun uutta QE-ohjelmaa on odotettu ja kun se on julkistettu, korot laskevat. Sitten kun se ohjema oikeasti alkaa, korot nousevat pian takaisin sinne missä ne olivatkin ennen uuden ohjelman aloitusta — vielä kun ohjelma on käynnissä. Vähän yksinkertaistaen, kun ohjelmaa odotetaan ja suunnitellaan, sijoittavat ostavat velkakirjoja, koska tietävät, että pian on tulossa markkinoille joku joka ostaa niitä mihin hintaan tahansa. Sitten kun ohjelma alkaa, sijoittaja myyvät ne pois tämän lisääntyneen kysynnän avustamana ja siirtyvät jonnekin muualle. Jälleen kerran, koska yksityiset sijoittajat ovat kokonaisuutena valtavan paljon isompi kuin jukiset toimijat, näiden ostoilla ja myynneillä on isompi vaikutus kuin itse keskuspankin osto-ohjelmalla, minkä takia korot lähtevät takaisin nousuun, kun osto-ohjelma on käynnissä. Espanjan lainakorot ovat seuranneet tätä esimerkkiä, joten ei ole mitään syytä olettaa etteivätkö ne korot lähtisi takaisin nousuun kohtuullisen pian osto-ohjelman alettua — tai jos sijoittajat päättelevät, että tallaista ohjelmaa ei olekaan tulossa.
Ikään kuin deflaatiossa vähempiosaiset muka eivät sitten kärsisi?
Joskus vuoden 2009 tienoillahan Suomessa oli lyhyt vaihe, jolloin elinkustannusindeksin kasvu oli lievästi negatiivinen. Aika erikoinen ajattelutapa pitää kyllä olla, jos pitää tätä saavutusta köyhien kannalta niin hyvänä, että siitä kannatti maksaa hintana BKT:n samanaikainen vuosimuutos ‑8,5 %. Minullakin on asunnon vuokrassa indeksiehto, enkä todellakaan hurrannut, kun vuokrankorotus olikin sinä vuonna poikkeuksellisesti 0 %. Sydäntä päinvastoin kylmäsi todella syvältä.
Nythän on vain niin hassusti, että nämä erehtymättömiksi ylistetyt markkinavoimat itse ovat omaksuneet yhä useammin uuskeynesiläisen ajattelutavan — jonka mukaan yliampuvat leikkausohjelmat sun muut hevoskuurit eivät laskusuhdanteessa edesauta talouskasvua vaan päinvastoin juuri heikentävät sitä entisestään.
Täällä Suomessakin esim. Pertti Haaparanta kirjoitti tästä jo viime helmikuussa, ja terävästi kirjoittikin. Kuten hän huomauttaa, kaikkein orjallisintakin tottelevaisuutta markkinavoimia kohtaan saarnaavilta loppuu tottelevaisuus heti, kun markkinavoimat välillä vaativatkin vaihteeksi jotain muuta kuin leikkauksia.
Osmon esittämässä diagnoosissa on toinen kohta vajavaisesti esitetty. Haluan täydentää Osmon esitystä.
EKP vaatii suositusta kriisirahastoilta ennen avun myöntämistä. Puhutaan toimista, joilla kriisimaan talous laitetaan kuntoon. Tämä takaa kriisimaan talouden tervehtymisen, joten apua voidaan myöntää.
Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että kyseisten rahastojen toiminnasta vastaavat ne poliitikot, joiden monesti ilmoitettu tavoite on estää euron romahdus kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kyse on samoista euro-uskovaisista, jotka hallitsevat sekä euromaita, komissiota ja useimpia euromaiden hallituksia.
Oletetaan jollekin kriisimaalle tilanne, jossa se ei kykene vastaamaan sitoumuksistaan ja uhkaa kaatua ja viedä siinä sivussa euromaat ja euron. Tässä tilanteessa se pyytää apua rahastolta. Rahasto tutkii asian ja määrää tarvittavat taloustoimenpiteet tehtäviksi ennen EKP:n avun antamista. Kriisimaa katsoo vaaditut toimenpiteet liian raskaiksi ja kieltäytyy tekemästä näitä.
Rahasto on pulassa. Ilman apua euro kaatuu. Avustaminen ilman kriisimaan suostumusta, tuhoaa rahastojen vaatimusten uskottavuuden. Rahastojen johto katsoo, ettei euroa saa päästää kaatumaan missään tapauksessa. Tälläiseen tilanteeseen ei rahastoa saa päästää.
Ainoa ratkaisu ovat salaiset neuvottelut. Kriisimaa anoo apua. Rahastot tunnustelevat, löytyisikö jotain, jonka kriisimaa suostuisi tekemään taloutensa hyväksi. Kun tälläinen asia löytyy, ilmoittaa rahasto sen vaatimuksenaan ja kriisimaa suostuu niihin ehtojen kovuutta valitellen. Käytännössä kriisimaa siis päättää millaisiin toimiin se on valmis. Kriisimaa tietää, että suostumus EKP:n avulle tulee aina, välittämätta taloustoimenpiteiden asiallisuudesta.
Talouden parantamista ratkaisu ei edistä mitenkään. Ratkaisulla on kuitenkin kolme ominaisuutta, miksi se tehdään.
1) KRIISIMAA TAI EURO EI TÄSSÄ TILANTEESSA ROMAHDA
2) “LUJAN” RAHASTON ARVOVALTA SÄILYY
3) VERONMAKSAJIEN SUMUTUS ANTAA AIKAA JOHDOLLE LIITTOVALTIOKEHITYKSEN LOPPUUNSAATTAMISEKSI.
Missähän niitä leikkauksia koulutukseen on oikein vaadittu?
Mitä tulee julkisen puolen leikkauksiin, niin ainakin Kreikalla näyttäisi olevan esimerkiksi armeija, jolta voisi hyvin leikata kalustohankinnoista ilman että kansantalous siitä hirveästi kärsii. Jotenkin minun on hyvin vaikeata uskoa että saksalaisten sukellusveneiden tai tankkien tilaaminen tai amerikkalaisten hävittäjien hommaaminen tai lentobensiinin polttaminen edesauttaa Kreikan talouden elpymistä tai niistä luopuminen johtaa talouden kutistavaan romahdukseen.
En nyt ole kyllä ihan vakuuttunut julkisten investointien ehdottomasta edellytyksestä ykköselle.
Moni etelän maan löytyy talouden avoimmuuden, yritystoiminnan helppouden yms. tekijöiden osalta jostain Keski-Aasian ‑stanien ja keskinkertaisten afrikkalaisten valtioiden kanssa samasta kastista. Tämän tilanteen korjaamiseen tuskin tarvittaisiin suuriakaan rahallisia panostuksia — pelkällä kohtullisen tasoisella lainsäädäntötyöllä markkinoiden vapauttamiseksi päästäisiin jo aika pitkälle.
Valitettavasti vain kyseiset maat näyttävät olevan menossa täysin väärään suuntaan tuoreimmissa arvoissa — Kreikka jopa “kunnostautuu” vetämällä pisimmän miinuksen kaikkien arvioitujen 179 maan joukosta (Index of Economic Freedom 2012).
Ei hyvältä näytä.
????
Eikös markkinavoimat nimenomaan ole vaatineet radikaaleja leikkauksia nostamalla kriisimaiden valtiolainojen korot taivaisiin eli de facto sulkemalla rahahanat (ja pakottamalla EKP:n setelirahoitukseen)?
Et kait vain ole mennyt sekoittamaan markkinavoimia yksittäisten markkinoilla toimijoiden mielipiteisiin?
“Velkakirjoja ei osteta suoraan vaan jälkimarkkinoilta. Sillä, ehtiikö velkakirja olla minuutin jonkin muun tahon omistuksessa ei ole mitään käytännön merkitystä, mutta juristien mieltä se rauhoittaa. Perussopimus kieltää ostamasta velkapapereita suoraan mutta ei jälkimarkkinoilta. Siksi se tehdään näin.”
“Olisi vielä parempi, jos vakausrahasto voisi ostaa valtion lainapapereita suoraan valtioilta ja EKP rahoittaisi vakausrahastoa. Vakausrahasto on soveliaampi taho esittämään poliittisia ehtoja kuin keskuspankki. Tämän kuitenkin perussopimus kieltää. Olisi jotenkin hauskempaa, jos velkakriisin hoidossa saisi käyttää järkeä eikä juridiikkaa.”
Velkakriisiä ei olisi, jos muutkin euromaat kuin mallioppilas Suomi olisivat noudattaneet tehtyjä sopimuksia. Kenenkähän järjenkäyttöä Osmo pitää hauskempana kuin tehtyjen sopimusten noudattamista.
EU:n tulisi harjoittaa järjenkäyttöä toimimalla kansainvälisissä yhteisöissä veroparatiisimaiden moraalittoman toiminnan lopettamiseksi. Keinoja varmasti löytyisi, mutta ei näköjään haluja. Kuten Juha Sipilä todisteli, niin kriisimaiden velkaongelmat olisi ratkaistavissa jo sillä, jos veroparatiisisijoitukset saataisiin laillisen verotuksen piiriin.
Toinen merkittävä asia olisi transaktiovero, jota ei joistakin esityksistä huolimatta saada sovituksi. Se toisi vakautta maailmatalouteen ja valtioille verotuloja. Ei ole mitään mieltä siinä että suurin osa pörssikaupasta tehdään roboteilla (jopa tuhansia kauppoja samalla osakkeella minuutissa). Peritäänhän varainsiirtoveroa myös kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kaupoista. Vaikea käsittää, että pörssiosakkeet olisivat sijoituskohteina niin erikoisessa asemassa, että niiden kaupat täytyy olla verottomia.
Spekulatiivisista markkinavoimista ei saada Kataisen mainostamaa niskalenkkiä ilman, että veroparatiisit saadaan kielletyiksi ja maailmanlaajuinen transaktiovero voimaan.
Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että nyt käytävää maailman taloussotaa halutaan käydä ikivanhoin sodankäynnin säännöin, jossa kansainvälisellä lainsäädännöllä, sopimuksilla ja moraalilla ei ole mitään merkitystä. Voima on se, joka ratkaisee.
Euroalueen sopimusten noudattaminen on aika mielenkiintoista seurattavaa.Kaikki vaativat että niitä noudatetaan, mutta kaikki pääsopimukset on rikottu.Mitä mieltä Osmo olet pitäisikö niitä edes noudattaa?Vai olisiko paras käytäntö ns luova tulkinta mitä nyt noudatetaan?Toinen kiinnostava kysymys koskisi käsitystäsi demokratiasta.Nythän valtaa on siirtynyt kriisin mukana eun syövereihin pikkuhiljaa ilman mitään varsinaista demokraattista päätöstä liittovaltiokehityksestä.Näkisitkö kansanäänestyksen linjasta mahdollisena,vai jatketaanko valumista kriisin mukana kohti liittovaltiota? Kiitos etukäteen jo vastauksistasi!
Olen kanssasi samaa mieltä, että osan asioista saa pelastettua, kun päästään sieltä ‑stan ‑tasolta jonnekin sivistysmaailman pariin. Esimerkiksi Italiastanissa on erittäin paljon osaamista ja pääomia, kunhan raha saadaan kiertämään läpinäkyvän ja realistisen verojärjestelmän kautta.
Ratkaisut voivat olla tuossa tapauksessa sellaisia, että ne toimivat parissa vuodessa hyvinkin tehokkaasti. Tässä voi hyvin uhkailla, että saksalaiset tulevat muuten kertomaan, miten verojärjestelmä rakennetaan.
Kuitenkin esimerkiksi Kreikkastanin kohdalla tilanne on paljon apeampi. Vaikka yhteiskunta olisi avoin ja taloudellisesti toimiva, niin mitä ihmettä kreikkalaisilla on myydä? Tai mitä bisnistä sinne voisi kansakunnan koulutustason huomioiden tuoda? Mistä kouluttamattomalle kansakunnalle löytäisi hyvin tuottavaa työtä?
(Jos tuohon joku keksii hyvän ratkaisun, niin älkää kertoko sitä kreikkalaisille, koska tieto olisi hyvin arvokas meidän maaseutumme kannalta…)
OS kommentoi aivan oikein, että eurokriisissä poliitikkojen selkäranka on osittautunut huonotekoiseksi.
Selvemmin sanottuna: Ryhdittömät populisti-europoliitikot ovat perusteellisesti munineet tämän savotan. Ovat näin menettäneet loputkin vähäisestä uskottavuudestaan.
Kun muutakaan keinoa ei enään ole, koettavat mennä hädissään EKPn selän taakse, äänestäjiltä piiloon.
Kotimaassaan suomalaiset politikot ovat yhtä selkärangattomia: Eivät uskalla puuttua luutuneisiin, kivikaudelta peräisin oleviin rakenteisiin, jotka jäytävät yritystemme tulevaisuudenuskoa ja kasvuhaluja.
Nämä poliitikot tietenkin laskevat sen varaan, että kansa ei tätä bluffia huomaa. Valitettavasti taitavat olla oikeassa…
Samalla jää sitten muutkin tärkeät asiat hoitamatta: Talouskasvun aikaansaaminen alentamalla työllistämiskynnystä, stimuloimalla PK-sektoria, innostamalla työntekoon vanhemmallakin iällä, poistamalla työttömyysloukkuja, jne.
Äskettäisessä kyselyssä 10 % suomalaisista PK-yrityksistä ilmoitti meko varmasti muuttavansa pois Suomesta lähimmän 3 vuoden kuluessa.
Nämä taitavatkin olla juuri niitä yrityksiä, joita Suomi eniten juuri nyt tarvitsisi.
Seppo Korppoo
Poliitikkoihin syvästi pettynyt yrittäjä
Artikla 123:n alkupuoli sanoo näköjään: “Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia.”
Minusta ajatus valikoitujen jäsenmaiden suorasta tukemisesta kariutuu jo kohtaan: “luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa … jäsenvaltioiden keskushallintojen … hyväksi ovat kiellettyjä”.
En osaa sanoa mikä artiklan loppuun lisätyssä osassa (“samoin kuin …”) sanan “suoraan” alkuperäinen tarkoitus on tarkkaan ottaen ollut. Tuskin kuitenkaan se, että saman asian voisi tehdä, kunhan laittaa vähän eristettä väliin. Minusta tilanne näyttää edelleen siltä, että sopimuksen pääsääntöä halutaan rikkoa, ja sitä selitellään ylen viritetyillä ja kaukaa haetuilla tekstin (yhden valikoidun osan) tulkinnalla.
Jäin miettimään, mitä EKP oikeastaan lupasi. Siis ostetaan kriisimaiden velkakirjoja sen jälkeen, kun ne ovat hakeneet ja saaneet apua, eli eivät enää välitä markkinoiden noteeraamista koroista… No, onhan se kiva niille, joilla noita velkakirjoja on hallussa.
Suuren yksikön uskottavuus kestää tosiaan kauemmin, mutta eikö toisaalta euroalueen uskottavuus ole jo kertaalleen mennyt, ja nyt sitä vain viritetään yhteisvastuilla kestämään vielä vähän pidempään. Kaipaisin euroalueen talouden tervehdyttämistä enkä riskien kasvattamista. Nykyinen ehdotettu kuvio, jossa yksittäiset valtiot voivat ottaa velkaa toisten maiden takuilla on kestämätön, ja voi johtaa helpostikin isoon kuperkeikkaan.
Olen sen verran konservatiivi, että pidän euron alkueräisiä sääntöjä huomattavasti nykyistä jonglöörausta uskottavampana tapana hoitaa kriisiä. Rikkoessaan omia sääntöjään ja tekemällä uusia viritelmiä poliittisten tuulten mukaan, sotkien mukaan myös lisäintegraatiomaustetta, euromaiden johtajat ovat osoittautuneet itse pahimmaksi uhaksi euroalueen stabiiliudelle. Jos saisin päättää (mieluiten jo pari vuotta sitten), kriisiä ratkottaisiin aivan perinteisin toimiviksi todetuin keinoin (= IMF-tyylisesti).
Italia on toistaiseksi itsenäinen valtio, ja se on EU:ssa varsin suuri, joten EU voi vain antaa vinkkejä Italian johdolle. Todennäköisesti Italian kehityspolku on pitkähkö.
Minulle suurin ja aika konkreettinenkin riskiskenaario on se, että euromaat jatkavat nykyisellä linjalla (lisää velkaa) yhteisvastuiden tuoman lisäselkänojan turvin. Jos entinen tyyli jatkuu, tien päässä on koko poppoon yhteisten takuiden kuluttaminen loppuun ja uusi kriisi, joka on nykyistä paljon suurempi ja ehkä rajumpikin, sillä siinä vaiheessa uusia takaajia ei enää ilmoittaudu vapaaehtoisiksi. Tätä linjaa voi perustella kauniisti esim. elvyttävänä politiikkana (jonka oletetaan toiveikkaasti loppuvan sitten, kun seuraava nousukausi kuittaa velat). Ja niinhän nyt moni tekee. Lopputulos voi vain olla toinenkin kuin mitä toivottiin.
Se, että EKP:n ostamat velkakirjat ovat vaikka vain minuutinkin jonkin muun hallussa, ei ole pelkkää juridiikkaa. Tämä varmistaa, että keskuspankki maksaa velkakirjoista markkinakoron, eikä siis ala myöntämään tukiluottoja asevelihintaan. Jos nämä ostot vaikuttavat merkittävästi velkakirjojen arvoon, kertonee se siitä, että markkinat eivät pysty hinnoittelemaan takaisinmaksun riskiä oikein.
Voivatko markkinat muka olla väärässä? En osaa sanoa, ovatko ne väärässä Espanjan tapauksessa, mutta se on mahdollista. Naivistinen malli velkakirjan hinnanmuodostuksesta olisi se, että korkoero riskittömään korkoon kertoo suoraan odotusarvon takaisin saatavalle pääomalle. Näinhän se ei tietenkään mene, koska jos odotusarvo olisi sama, kannattaisi pitää hallussa vain mahdollisimman pieni riskisiä papereita, koska niiden tuotolla on sama odotusarvo, mutta lisäksi niillä on pienempi riski aiheuttaa ongelmia. Riskistä siis vaaditaan jonkinlainen ylimääräinen korvaus, joka kuuluu markkinoiden “oikeaan hintaan”. Nyt jos jotakin riskipaperia on tarjolla valtavat määrät, alkavat markkinat käyttäytyä eri tavalla. Vaikka ranskalaisen pankin salkun hoitaja arvioisikin, että tuoton odotusarvo Espanjan velkakirjoilla on parempi, kuin muilla saman suuruisen riskin sisältävillä papereilla, ei pankki voi kuitenkaan sijoittaa määrättömästi varojaan niihin, koska pari ylimääräistä prosenttia voiton odotusarvossa ei korvaa sitä, että huonossa tapauksessa koko pankki menee nurin. On mahdollista, että Espanjalla on liikkeellä niin paljon velkakirjoja, että nämä velkojien hajautusvaatimukset astuvat mukaan hinnanmuodostukseen ja että Espanjan velkakirjat ovat sen vuoksi alihinnoiteltuja (eli korko on liian korkea). Siispä niiden ostaminen olisi vedonlyöntiä hyvillä kertoimilla.
Jos Espanjan velkapapereissa on edellä kuvattu liiasta tarjonnasta johtuva alihinnoittelu, näemme varmaankin hintojen nousua (eli korkojen laskua), kun espanjalaisia pankkeja aletaan pääomittaa. Pankeilla kun ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin laittaa uudet pääomat joko keskuspankkivelkojen takaisin maksuun tai Espanjan valtion velkakirjoihin. Niiden kannaltahan ulkomaalaiset velkakirjat muodostavat jonkinlaisen riskin.
Setelirahoituksen ongelmana on, että sillä ei voi rahoittaa vajeita. Jos sillä rahoitetaan vajeita, jotka johtuvat reaalisista sitoumuksista, niin vajeet kasvavat. Jos taas kyse on nominaalisista sitoumuksista, niin setelirahoituksella voidaan “korjata” tilannetta. Tai tarkemmin sanoen, nominaalisille sitoumuksille ikäänkuin pakotetaan keskuspankin toimesta uudet ehdot.
Nyt ei ole Romerin kirjaa tässä, mutta siinä oli hyvä malli siitä, miten setelirahoituksen tämä puoli toimii. En muista mallin yksityiskohtia, mutta jotenkin se meni niin, että kun valtio paikkaa reaalista vajetta keskuspankkirahalla, niin inflaatio-odotukset nousevat ja reaalisen sitoumuksen hinta “karkaa” alta pois.
Euroalueella tilanne on erilainen, koska setelirahoitusta aiotaan soveltaa vain etelän maille. Tämä on kuitenkin syvästi epäoikeudenmukaista, sillä ne maat joita ei setelirahoiteta, kärsivät inflaatiosta mutteivät saa edes niitä vähäisiä hyötyjä joita itse setelirahasta on.
Reilumpi tapa olisi että olisi jonkinlainen pooli johon ostetaan kaikkien euromaiden velkakirjoja, ja että EKP rahoittaisi tätä. Ai niin, mutta niitähän sanottaisiin eurobondeiksi, ja se nyt ei käy, eikös niin? Idea siis ei ole, että näitä hoidettaisiin yhteisvastuullisesti, vaan että olisi jonkinlainen komposiitti, jota EKP saisi rahoittaa, ja joka imuroisi kaikkien Euromaiden velkakirjoja samassa suhteessa. En usko, että Suomi esimerkiksi alkaisi tämän innoittamana kasvattamaan vajeitaan.
EKP:n päätös velkakirjojen osto-ohjelmasta oli ehkä tarpeellinen, mutta asialle ei pitäisi hurrata unohtamatta tehdyn päätöksen negatiivisia puolia.
Nythän demokraattisen päätöksenteon ulkopuolinen taho ilmoitti olevansa valmis ottamaan vastuita veronmaksajien piikkiin rajattomasti ilman, että suomalaiset kansanedustajat voivat tehdä asialle yhtään mitään. Mielestäni kansanedustajien pitäisi olla murheellisia ja huolestuneita demokratian ja juridiikan tilasta.
Ei tätä kriisiä singolla ratkaista. EKP:n velkakirjaostot helpottavat kriisimaiden elämää, mutta ne eivät ratkaise valuutta-alueen perimmäisiä ongelmia. Koska kriisimaat eivät pysty enää devalvoimaan omaa valuuttaansa, sopeutumiskeinona on nyt sisäinen devalvaatio, mikä johtaa ainakin alussa kurjistumiskierteeseen.
Mitä, jos kriisivaltio ei noudata ehtoja? Vetäytyykö EKP sitten kyseisen maan velkakirjojen ostoista? Vai jatkaako se singolla ampumista, koska on ilmoittautunut puolustavansa euroa loputtomasti? Kumpi tapahtuu? Tuliko singolla pullistelusta sittenkin takaportti kriisimaille jatkaa tuhlailua loputtomiin?
Eli ilmaan jää edelleen se mahdollisuus, että euroalue voi hajota ja silloin osa EKP:n megasuurista vastuista voi tulla suomalaisten veronmaksajien niskaan.
Ja onko se EKP:n tehtävä päättää, että euroalue on ikuinen? Haluavatko kansanedustajat myös sen asian luovuttaa demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle?
Markkinakorot ovat nousseet seuraten voimistuneita käsityksiä kyseisten maiden varmentuneesta maksukyvyttömyydestä. Kovilla leikkauksilla lamataloudessa (samalla kun euro estää devalvoitumisen ja EKP:n tiukka rahapolitiikka veilä varmistaa tuhon) talous kurjistuu entisestään ja valtion tulot tippuvat kilpaa niiden menojen kanssa. Seurauksena entistä huonompi maksukyky ja korkeammat korot.
EKP:n ja Kataisen mielestä leikkuri-Irlanti on menestystarina. Markkinoiden mielestä kaksi ensinmainittua ovat edesvastuuttomia tomppeleita.
Ainakin Krugmann ja monetaristikin tuntuvat uskovan, että vaikutuksia voisi saada aikaan nostamalla tulevaisuuden inflaatio-odotuksia (eli vakuuttamalla markkinat siitä, että inflaation annetaan olla hyvän tovin vähän korkeammalla taholla myös talouden jo toinnuttua).
Tätä taustaa vastaan allaoleva ei pidä paikkansa
Se ei ole kosmetiikkaa, jos EKP haluaa yhä julistaa vahvan euron ja poltetun Euroopan taktiikkansa jatkuvan.
Kun kyseessä on kyky (halutessaan) laskea omaa valuuttaansa liikkeelle, keskuspankit suinkaan eivät ole surkean pieniä vaan rajattoman isoja toimijoita. Tämän näkee mm siitä kuinka valtiot, jotka kykenevät lainaamaan tarvitsemansa rahat omassa valuutassaan, saavat ne nyt historiallisen halpaan (inlfaatio huomioiden, joissakin tapauksissa jopa ennen inflaation huomioimista, peräti negatiiviseen hintaan). Riski, että valtio ei kykenisi maksmaan takaisin itse laskemallaan rahalla on käytännössä nolla. Inflaatioriskikin on nykyisellään niitä pienimpiä talouden uhkakuvia.
Huonossa tilanteessa ovat kehitysmaat ja euromaat, joiden pitää lainata vieraassa valuutassa. Jälkimmäiset eivät ole ehkä kehitysmaita, mutta banaanitasavallan arvoinen johto niillä kyllä alkaa olla.
EKP on sitten se uusi United Fruit, joka on jo ilmoittanut käyttävänsä “sinkoaan” demokraattisesti valittujen hallitusten kaatamiseen, jos sen määräyksiä ei totella. (“Another proposal is for the ECB to sell the bonds it has bought if a country doesn’t comply with the conditions, two of the officials said.”)
Talous ei ole demokratiaa, vaikka kuinka haluttaisiin. Talous on kokonaisuus joka muodostuu yksittäisten ihmisten päätöksistä näiden käytössä olevien resurssien muodostaessa reunaehdot. Raha ei ole resurssi, vaan ainoastaan eräänlainen lipuke, joita käytetään merkitsemään sitoumuksia joita ihmiset näiden resurssien jakamisesta, käyttämisestä jne, tekevät.
Siksi on haihattelua kuvitella, että valtio voisi itsenäisesti noin ylipäätään päättää omasta taloudestaan sillä tasolla että se voisi luoda noita resursseja jotenkin tyhjästä. Demokratia on sitä, että valtio ja muut lakeja säätävät ja toimeenpanevat instituutiot ovat kansalaisten valvonnassa, hallinnassa jne, eivätkä esimerkiksi yksinvaltiaan, oligarkin tms hallinnassa.
Eurosopimuksen ideana on nimenomaan se, että valtiot eivät ala manipuloida rahaa omaksi edukseen, vaan että rahan luominen ja sen hinta määräytyisi markkinoilla, tiettyjen sovittujen rajoitteiden puitteissa. EKP:n mandaatiksi tuli pitää inflaatio 2 prosentin tuntumassa, hieman sen alla. Tästä mandaatista käydään nyt keskustelua.
Eurosopimuksen puitteissa “demokratiaa” on siis todellakin kavennettu. Vakaussopimus oli varmasti virheellinen, so. sen perusidea ei välttämättä ollut kovin toimiva tai ainakaan tapa jolla se alunperin toteutettiin ei taannut sitä mitä piti. Se, mitä sen piti taata oli, että valtiot toimisivat niiden taloudellisten reunaehtojen puitteissa, jotka eurojärjestelmän ylläpitäminen vaatii. Tämä on epäonnistunut joiltain osin, koska ne reunaehdot proppasivat Etelän kohdalla kun rahamarkkinat kriisiytyivät.
Se, miksi demokratian perään itkeminen on hurskastelua, on, että rahaa ja muutakin varallisuutta on virrannut etelään, kun on tehty sitoumuksia sillä oletuksella, että nämä sitoumukset pitävät ja että eurojärjestelmä toimii. Mistä syntyy sellainen “demokratian” mandaatti, joka sanoo, että tällainen puhallus on demokraattisesti päätettävissä.
Kun Halla-aho puhui panssarivaunuista Ateenan kadulla, minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että ei siellä kreikkalaisia panssarivaunuja tarvittaisi, vaan saksalaisia panssarivaunuja. Kyllähän nytkin homma toimii mikrotasolla niin, että jos minä menen väärennetyillä palkkatodistuksilla ja vakuuksilla hakemaan lainan pankista, ostan sillä talon, ja jätän sitten lainat maksamatta, niin kyllä se talo minulta takavarikoidaan. Ja niin kuuluukin.
Mistä sellainen demokraattinen mandaatti syntyy, joka oikeuttaa itsenäisen valtion antamaan siunauksen tällaiselle puhallukselle? Jos minä menen ja käyn Lontoossa varastamassa kruununjalokivet ja tuon ne Helsinkiin missä myyn ne eteenpäin, niin kyllä siitä aikamoinen diplomaattinen selkkaus tulee jos valtio ilmoittaa olevansa suvereeni valtio ja demokraattisesti päättää pitää ne jalokivet itsellään.
Lähes kaikkien valtioiden lainsäädäntö kieltää tuon tapaiset kikkailut. Muutenhan rahanpeseminen ja mafian elämä olisi turhan lokoisaa. Lainsäädännössä ei erikseen tarvitse kieltää asiaa, jonka tarkoitus tulee selväksi (esimerkiksi tappamista ei erikseen tarvitse kieltää kirvestä käyttäen. Talousrikoksia selvittävä osasto voi tutkia, onko kysymyksessä ollut tarkoitus ostaa välikäden kautta kiellettyjä velkapapereita.
Onko laki kaikille varmasti sama; sallitaanko tämän tapainen lainkiertäminen vastaisuudessa myös Italian mafialta. Varsin huolestuttavaa, että eurobyrokraatit näyttävät taas esimerkillään kuinka lakia voi rikkoa. Keidenköhän laariin tämäkin sataa seuraavissa vaaleissa?
Kaupankäynti valtioiden velkapapereilla kuuluu tuon artikla 18 mukaan EKP:n tehtäviin. Miten ihmeessä EKP voisi “rikkoa lakia” jos se suorittaa sille sopimuksessa määrättyä tehtävää? Syyllistyykö poliisi virkavallan anastukseen, jos se laittaa poliisimiehet pukeutumaan virkapukuun?
TM, niin mikä inflaatio?
Juhani Huopainen: “Niille, jotka eivät tunne singolla pelottelun ideaa, kannattaa tutustua rahapolitiikan ns. Chuck Norris-teoriaan. Keskuspankin pelote toimii vain jos se on ns. uskottava toimija, eli uskotaan, että se pitää lupauksensa.”
Chuck Norris on hyvä vertaus. Hänen tiedetään mm. laskeneen äärettömään — vieläpä kahdesti!
Siinä pelotetta säästäjille.
Mikä estää keskuspankkia laskemasta korkoa <0?
“Kolmas lisämääre koski sitä, että tätä ei tehdä setelirahoituksella vaan sama määrä rahaa imetään pois muualta.”
Mistä imetään — Suomesta?
Marxin ennuste kapitalismin kypsymisestä toteutunee Euroopassa. Raha menettää merkityksensä ja palaamme kivikauteen.
Ei liene sattuma, että EKP:n johtaja on italialainen. Italiahan tästä hyötyy. Siellä keksittiin aikoinaan kaksinkertainen kirjanpito KP 2.0 nyt siellä on käytössä varmaan versio KP 20.0. tai vastaava. Meillä on Suomessa KP 2.0
Mitenkäs tähän tulkintaan sopivat sellaiset maat kuten Saksa ja Suomi, joiden reaalikorko (ja välillä nimellinenkin korko) ovat negatiivisia? Markkinat lainaavat tällä hetkellä rahaa erittäin pienellä korolla sellaisille maille, jotka ne mieltävät luotettaviksi, se rahan painamiskyky on täysin toissijainen.
Itse asiassa, rahapaino voi olla negatiivinen asia, jos markkinat ovat sitä mieltä, että sitä käytetään tuottamaan enemmän valuuttaa kuin markkinat ovat valmiita ottamaan vastaan. Tästä seuraisi se inflaatio, joka on sijoittajalle ihan yhtä tuhoisa kuin virallinen maksukyvyttömyys. On lainaajan kannalta täysin sama saako 100 euron lainasta takaisin 20 euroa tilanteessa, jossa euro on säilyttänyt arvonsa, vai 100 euroa tilanteessa, jossa euro on menettänyt 80% arvostaan. Se maksetaanko nimellisarvo takaisin ei ole väliä — väliä on sillä mikä takaisinmaksetun rahamäärän arvo on. Aasian “tiikereiden” romahduksissa on hyviä esimerkkejä siitä, miten markkinat saattavat rankaista oman setelipainon käytön mahdollisuudesta.
Noin käytännössä markkinat määrittelevät keskuspankin toimintarajat myös rahapainon kanssa. Markkinat kykenevät ottamaan vastaan vain tietyn määrän rahaa ja jos tämä ylitetään seuraa jyrkkä valuutan arvon aleneminen ja inflaatiokierre. Rahan painaminen enemmän kuin markkinat ovat valmiita ottamaan vastaan on todella tuhoisaa. Ja keskuspankit myös ymmärtävät tämän, minkä takia ne ovat niin haluttomia setelirahoitukseen paitsi aivan äärimmäisessä hädässä.
Mielummin käytetään vakausrahastoa, jotta edes demokratian rippeistä olisi mahdollista pitää kiinni. Ja parempi tosiaan, jos EKP sitten rahoittaisi vakausrahastoa.
Vakausmekanismien systeemi ei liene kuitenkaan ihan loppuun asti hiottu. Europarlamentaarikko Farage kertoi parlamentissa pitämässään puheessaan, että 20 prosenttia tästä summasta Espanjan pankeille on järjestelmän mukaan tultava Italialta. Italian on siis lainattava markkinoilta jopa yli kuuden prosentin korolla voidakseen osallistua Espanjan rahoittamiseen huomattavasti alhaisemmalla korolla.
No tämä inflaatio:
http://www.ecb.europa.eu/stats/prices/hicp/html/inflation.en.html
HICP:n euroalueen komposiitti ei ole kertaakaan vuoden 2011 alun jälkeen pudonnut alle 2.2 prosentin, eli EKP on jo luopunut alkuperäisestä tavoitteestaan. Suomen kansallinen inflaatio on ylittänyt 3% vuositasolla joka kuukausi vuoden 2010 joulukuun jälkeen.
Ja siis, tämän pitäisi olla vasta alkua, koska setelirahoitusta ollaan vasta aloittelemassa. Tähän asti EKP on pitkälti neutraloinut likviditeettioperaatioitaan imuroimalla rahaa sisään toisella kädellä.
Minusta ei olisi kauheasti haittaa, jos nominaalitargettia kokeiltaisiin hetken aikaa, ja inflaation annettaisiin nousta vaikka neljään prosenttiin. EKP:n tilastojen mukaan tilanne on oikeastaan inflaation osalta ihan kohtuullisesti toiminut, tosin Italian inflaatioluvut ovat vähän outoja, mutta se johtunee siitä, että tuohon lasketaan verot mukaan, mikä on jotenkin hullua.
(Veroja nostamalla saadaan aikaan inflaatiota, mikä tarkoittaa että EKP:n pitäisi kiristää korkoa jos verot nousevat, mikä on täysin nurinkurista)
Siis, jos sopeutuminen on käynnissä, niin meidän pitäisi nähdä sellaisia lukuja, että inflaatio on korkeampi maissa, joissa on hyvä kilpailukyky ja matalampi velkataakka. Luvuista näkyisi siis jonkinlainen Euroalueen sisäinen devalvaatio. Koska nuo luvut sisältävät verot, ne ovat vinoja, mutta epäilen että Osmon tulkinta Saksan tiukasta linjasta on oikea. Saksan inflaatio on alle 2 prosenttia. Tämä ei ole hyvä juttu.
Ja juuri siksi ne velkakirjat pitäisi pistää yhteen kasaan ja jakaa raha tasaisemmin Euroalueelle. Jos yksityistä velkaa maksetaan pois ja saamapuoli on pohjoisessa, niin rahan (ja inflaation) pitäisi virrata pohjoiseen.
EKP:n pitäisi käyttää veroharmonisoitua inflaatiota, toisin sanoen veroerot eri maiden välillä kompensoidaan eikä veronkorotuksien pitäisi vaikuttaa inflaatioon. Tuo ECIB on nyt toistaiseksi paras mitä on saatavilla, mutta EKP ja eri maiden tilastoviranomaiset yrittävät kehittää EKP:n käyttöön paremmin sopivaa inflaatioindeksiä. EKP:ssa on todennäköisesti jonkinlainen näppituntuma siihen, miten paljon veronkorotukset ovat inflaatioon vaikuttaneet. Esimerkiksi Suomessa kiinteäveroinen inflaatio oli heinäkuussa 2,2 % mutta veronkorotusten kanssa 3,1 %.
Shakeem:
Kuten edellä sanoin EKP ei voi suoraan rahoittaa vakausrahastoa (ESM). Pistetään nyt tähän vielä asian vahvistukseksi lähteet.
Lainaus Draghin elokuun lehdistötilaisuudesta elokuulta:
“What is up to us to decide is whether the ESM – even with a banking licence – can actually be a suitable counterparty that is eligible for central bank financing. And I have said at least twice – at a press conference, and on other occasions – that the current design of the ESM does not allow it to be recognised as a suitable counterparty. And we have a legal opinion of the ECB on this, which was issued the way back in March 2011 ( http://www.ecb.europa.eu/ecb/legal/pdf/c_14020110511en00080011.pdf)
Tiedemies:
EKP on ilmoittanut neutralisoivansa myös nämä uudet valtioiden velkakirjojen ostot. Kyseessä ei ole perinteinen setelirahoitus (ei toki Fedin QE1-QE2 myöskään, mutta Fed ei neutraloinut ostojaan). Fedin quantitave easing ei myöskään ollut rajoittunut vain lyhyisiin lainoihin (1–3 vuotta).
Perussopimus kieltää ostamasta velkapapereita suoraan mutta ei jälkimarkkinoilta. Jos jälkimarkkinoilta oston tarkoitus on kiertää lakia, kuten Ode esittää, on kysymyksessä klassinen petos.
En keksi kuinka poliisien virkapuvut liittyvät tähän. Velallisen epärehellisyystuomioista löytyy sen sijaan viljalti esimerkkejä Suomenkin oikeudenpäätöksistä. Velallinen on ihan “laillisesti” siirtänyt omaisuuttaa yhtiöstään, jonka tietää menevän konkurssiin. Oikeus katsoo kuitenkin velallisen toimineen siten, että tarkoitus on kiertää lakia ja tuomitsee epärehellisyydestä tai petoksesta.
Sanoin, että ei-euro teollisuusmaat saavat rahaa erittäin halvalla, en että mikään euromaista ei saisi. Joka tapauksessa Saksaa nyt oikein joukkoon voi laskea, kun on selvää, että jos EKP on jonkun maan intressejä ajanut se on Saksan (eli Saksalla oikeastaan on yhä kansallinen valuutta). Suomen korot ovat alhaiset, mutta Tanskan vielä alhaisemmat (Ruotsin myös, mutta Tanska nähdäkseni on parempi vertailukohta).
Noista inflaatioluvuista pitäisi pystyä päättelemään, että onko etelässä menossa ns. sisäinen devalvaatio. Jos on, niin inflaatiolukujen pitäisi olla siellä tuntuvasti alhaisemmat kuin pohjoisessa. Kreikan kohdalla tämä pätee, muttei Italiassa, ja erityisesti Saksan inflaatio on aivan liian alhainen. Suomen ja Hollannin ovat keskiarvon yläpuolella. En pidä inflaatiota hyvänä ratkaisuna, mutta nominaalien sopeuttaminen alaspäin on kivuliasta, ja kriisi on nyt ollut päällä jo muutaman vuoden. Euroalue on muuttumassa Japaniksi.
Kun ei voida tehdä ulkoista devalvaatiota, niin sisäisen devalvaation toteuttamiseen ei ole maakohtaisia rahapoliittisia keinoja. Muutama vauhdituskeino on kuitenkin. EKP voisi pyrkiä lisäämään Euroalueen inflaatiota, ja tämä rahoitusoperaatio mahdollistaa sen. Niissä maissa joissa tarvitaan sisäistä devalvaatiota, pitäisi verotuksen painopistettä siirtää ALV:n suuntaan ja palkkaverotusta peräti laskea, koska tämä parantaa kotimaisen työvoiman suhteellista kilpailukykyä. Tätä Katainen yritti valtionvarainministerinä ollessaan kömpelösti selittää, mutta hän selitti asian huonosti ja sai osakseen vain irvailuja, lähinnä vasemmalta ja persuilta.
Ja mitä tulee tähän inflaatiokysymykseen, jos rahoitusoperaatioita ei kokonaan neutraloida, saadaan aikaan inflaatiota. Ja kyllä neutraloimisellakin on oma hintansa, TANSTAAFL pätee ihan myös siihen mitä EKP tekee. Siksi olisi reilumpaa, että EKP tekisi rahaa tasapuolisesti, eikä vain etelälle. Tämä on inflaation kannalta huonompi, mutta reaalisopeutumisen kannalta vähemmän vääristävä. Jos etelälle vain painetaan rahaa, niin se on efektiivisesti velkojen anteeksiantoa ja maksattamista pohjoisella.