Vuoden 2020 pyöräretki (10) Vaasa – Ilmajoki

Torstai 16.7.

Per­jan­tai-iltana pitäisi olla kotona. Per­jan­taina pitäisi toisin sanoen olla jos­sain, jos­ta menee juna Helsinki­in. Vai­h­toe­hto­ja oli kolme:

Tähdätä Kokko­laan, jol­loin torstaina voisi majoit­tua vaik­ka Pietarsaareen

Olla yksi yö lisää Vaasas­sa ja polkea sen ympäristössä päivä ilman rep­pua. Voisi han­kkia veron­palau­tus­ta aja­mal­la Nor­pan sil­taa Raippaluotoon.

Tähdätä Seinäjoelle ja joko ajaa sinne torstaina ja kier­rel­lä per­jan­tain ympäristössä tai ajaa jon­nekin Seinäjoen lähelle.

Päädyin jälkim­mäiseen. Bon­gasin Ilma­joen kestikar­tanon. Paik­ka, jon­ka osoite on Kar­tanon­tie 5, ei voi olla kuin hyvä. Olen­han asunut tässä osoit­teessa pitkään, tosin en Ilmajoella.

Suun­nit­telin reitin tietokoneel­la ja käytin tal­len­netun reitin vai­h­toe­htoa, kos­ka algo­rit­mi tun­tui ehdot­ta­van kovin tyl­sää reit­tiä pitkin tietä E 12. En halun­nut ja pakotin sen pienem­mälle tielle pitkin Kyrönjokea

Ensin läpi maail­man ruotsinkielisim­män kun­nan Kor­sholmin kaut­ta. Jos­sain vai­heessa Kor­sholm vai­h­tui uud­estaan Vaasak­si. Niin, tääl­lä on ollut vaikeuk­sia kun­tali­itosten kanssa, kos­ka Kor­sholm ei ole halun­nut osak­si Vaasaa. Samal­la paikan­nimet muut­tui­v­at suomenkielisik­si. Myös maas­to muut­tui mäkises­tä tasamaak­si. Sat­tuma vai his­to­ri­alli­nen seli­tys? [KORJAUS: Maaiman ruotsinkielisin kun­ta on tai oli Kornäs, ei Kor­sholm eli Mustasaari.]

Alku­vaikeuk­sien jäl­keen päädyin Kyrön­jokea seu­raavalle tielle. Se oli oikein muka­va. Vähän ennen Ter­va­jokea nav­i­gaat­tori vaati min­ua kään­tymään pienelle hiekkatielle. Näyt­ti kum­malliselta. Reit­ti näyt­ti sekä kään­tyvän vasem­mal­la että jatku­van suo­raan, kunnes tajusin. Kun olin pakot­tanut reitin men­emään tätä kaut­ta, kur­sori oli osunut 500 metriä tien sivu­un ja niin­pä siel­lä piti muka piipah­taa. En kiertänyt. Ensi ker­ral­la osaan tämänkin.

Kyrön­jo­ki

Ter­va­joel­la nav­i­gaat­tori esit­ti siir­tymistä joen eteläpuolelle tielle 18. En halun­nut ja päätin kat­soa, mitä tapah­tuu, jos pidän pääni. Laite piipit­ti ja vaati U‑käännöstä. Kyl­lästyin ja lopetin nav­igoin­nin. Päätin hylätä ennal­ta tal­lete­tun reitin ja antaa lait­teen itse löy­tyy reitin per­ille. Odotin kuitenkin pari kilo­metriä, jot­tei se kek­si taas ehdot­taa U‑käännöstä.

Maise­mat oli­vat todel­la kat­somisen arvoisia. Tiesin, etteivät ne tal­len­nu kam­er­alle, ellei kam­era ole todel­la hyvä. Parem­pi kam­erani olisi painanut 2,5 kiloa, joten mukanani oli vaa­ti­ma­ton taskukam­era. Ei vesakoitunei­ta pel­to­ja, ei rän­sistyneitä talo­ja, pihat siis­tis­sä kun­nos­sa. Ei auton­ro­mu­ja pihoilla.

Ohitin myös viitan Napue-tislaamoon.

Mat­ka sujui hyvin. Jatkoin Kyrön­joen vart­ta aina Ylis­ta­roon, jos­ta reit­ti kään­tyi etelään kohti Ilmajokea.

Jäl­jel­lä oli parinkymme­nen kilo­metrin rykäisy yli veden­jaka­jan. Mut­ta voi itku! Huonokun­toinen soratie. Tämän takia se algo­rit­mi ei halun­nut käyt­tää tätä pohjoisem­paa reit­tiä. Tätä piti ajaa todel­la hitaasti, nimis­miehen kiharoiden kohdal­la kävelyvauhtia.

Koulus­sa piti opetel­la ulkoa Poh­jan­maan joet. Siinä luet­telos­sa ei ollut Ilma­jokea. Minkä joen var­rel­la siis Ilma­jo­ki on? Olin kovin häm­mästynyt, kun viit­ta puhui Kyrön­joes­ta. Mon­tako niitä on? Vilka­isu kar­taan pal­jasti, että sama joki oli kyseessä.

Kuva Ilma­joelta

Tulin per­ille vähän ennen kuut­ta. Tuo kymme­nen kilo­metrin hiekkatiepätkä ei vienyt lop­ul­ta kuin vart­ti­tun­nin. Majoi­tu­in ja etsin ruoka­paikan. Ilma­joel­la ei ollut oikein mis­tä vali­ta. Mut­ta vat­sa tuli täy­teen. Kukaan muu ei syönyt vaan kaik­ki muut joi­vat olutta.

Majapaikas­sa oli hyvä siisti huone, mut­ta ennen kaikkea ruhti­naal­liset yhteis­ti­lat. Tämäkin paik­ka on kärsinyt koronas­ta, kos­ka Ilma­joen musi­ikki­juh­lat jäivät väliin.

 

 

Vuoden 2020 pyöräretki (9) Kristiinankaupunki – Vaasa

Keskivi­ikko 16.7.

Edessä oli tähän asti pisin etap­pi, 110 kilo­metriä Vaasaan. Pyrin lähtemään aikaisin, jot­ta ei tulisi hosu. Olin kuitenkin jät­tänyt puhe­li­men laturin Meri-Karvialle, joten piti odot­taa kau­pan aukeamista, jot­ta saisin uuden.

Pienessä myötä­tu­u­lessa ja tasaises­sa maas­tossa mat­ka sujui kuitenkin nopeasti ja oli per­il­lä jo ennen kuut­ta sen enem­pää rehkimättä.

Sää läm­peni ja aurinko tuli esi­in. Otin D‑vitamiinimyrkytyksen riskin ja riisuin hihat ja panin ne tasku­un – ensim­mäisen ker­ran täl­lä matkalla. Itäpuolel­la tosin oli taas uhkaa­van tum­mia pil­viä, mut­ta ne pysyivät riit­tävän kaukana rannikosta.

Vaasaa ympäröivän maaseudun pitäisi olla maail­man ruotsinkielis­in­tä aluet­ta, mut­ta ruot­sia en kuul­lut puhut­ta­van. Sen sijaan puhut­ti­in jotain min­ulle täysin tun­tem­aton­ta kieltä. Ruotsin kieli oli siihen kuitenkin vaikut­tanut, kos­ka tun­nis­tet­tavia ruot­salaisia lainasano­ja esi­in­tyi kielessä run­saasti, vaik­ka muuten siitä ei voin­ut mitään ymmärtää. 😊

Mitään suuria wau-efek­te­jä maise­ma ei herät­tänyt, vaik­ka hoide­tut pihapi­ir­it miel­lyt­tivätkin silmää.

Nav­i­gaat­torin algo­rit­mi ohjasi melko suo­ravi­ivais­es­ti rantati­etä kohden Vaasaa. Pari ker­taa se koukkasi jonkin pikku­tien kaut­ta, mut­ta reit­ti ei ollut mitään ver­rat­tuna siihen Rau­ma – Pori ‑väli­in, johon olin niin ihas­tunut.. Ran­nem­paa oli kulkenut toinen reit­ti. Oletin, että siinä täy­tyy olla hiekkati­etä, kos­ka algo­rit­mi ei suositel­lut sitä, vaik­ka se oli niin ilmeinen vai­h­toe­hto.  Myöhem­min avat­tuani sivus­ton huo­masin, että algo­rit­mi varoit­ti itsekin, että sil­lä on liian vähän dataa reit­tien suo­sios­ta. Joko poh­jalaiset eivät käytä yhtiön nav­i­gaat­tor­e­i­ta, tai sit­ten he ovat niin vain­o­harhaisia, etteivät ruo­ki tekoä­ly­ohjel­maa omil­la ajotiedoil­laan. Olisiko täl­lä asen­teel­la jotain tekemistä seudun rokotev­as­taisu­u­den kanssa? Olisi var­maan pitänyt ajaa ran­nem­paa kulke­vaa, vähän pidem­pää reit­tiä, varsinkin, kun aikaa olisi hyvin ollut. Luotin näköjään liikaa nav­igoin­tial­go­ri­ti­in sen­vuok­si, että se oli osoit­tanut niin lois­ta­van reitin välille Rau­ma — Pori.

= = = =

Olen luvan­nut ker­toa nav­i­gaat­toris­tani vähän enem­män. Se taitaa main­os­taa itseään pyöräi­lyti­etokoneena, kos­ka sil­lä on paljon muitakin toim­into­ja. Se mit­taa syket­tä (pan­nan avul­la), korkeut­ta, läm­pöti­laa, mäen jyrkkyyt­tä, päivän aikana kulutet­tu­ja kalor­e­i­ta ja niin edelleen.

Korkeu­den se ilmeis­es­ti mit­taa ilma­pun­tarin avul­la, vaik­ka toisaal­ta se tietää tule­vat mäet ennal­ta kart­tati­eto­jen avul­la. Tämä kar­tan korkeusar­vot eivät kuitenkaan koske kaikkia teitä.

Kun otin lait­teen käyt­töön, se varoit­ti eri­tyis­es­ti, että vaik­ka laite varoit­taa vaaroista, itsekin pitää olla varovainen. No joo, huhupuheen mukaan sen syn­ty­maas­sa on myös pesukoneisi­in liitet­ty kiel­to pestä koneessa kissaa.

Kun tulin uuden nav­i­gaa­tori­ni kanssa ensim­mäisen ker­ran Sipoos­ta Uut­ta Por­voon­ti­etä kohden Helsinkiä, Kehä III risteyk­sen fil­laris­er­pen­ti­inin kohdal­la se varoit­ti edessä olev­as­ta mutkas­ta paikas­sa, joka oikeasti onkin vaar­alli­nen: jyrkkä, vaikeasti havait­ta­va mut­ka alamäessä. En tiedä, perus­tuiko varo­tus joukkois­tamiseen vai kar­tan analysoin­ti­in, toden­näköis­es­ti joukkois­tamiseen. Tien­pitäjälle tiedok­si, että kyseiseen kohtaan voisi lait­taa varo­tus­merkin, sil­lä kaikil­la ei ole täl­laista laitetta.

Lait­teeseen saa myös ostet­tua lisälait­teena ”peru­u­tus­tutkan”, joka varoit­taa takaa tulev­as­ta autos­ta. En ole tätä lisälaitet­ta ostanut, mut­ta hil­jaisil­la teil­lä se olisi hyvä ole­mas­sa. Olisi oikeas­t­aan hyvä myy­dä tätä varoit­in­ta fil­larei­hin myös ilman kallista pyörätietokonetta.

Lait­teessa on paljon kil­pa­pyöräi­lyyn ja joukkuea­joon liit­tyviä omi­naisuuk­sia, joista min­ulle ei ole hyö­tyä. Voi esimerkik­si kom­mu­nikoi­da joukkueen muiden polk­i­joiden kanssa.

Pyörälenkin jäl­keen se ker­too, paljonko kun­to on kohden­tunut anaer­o­bis­es­ti ja aer­o­bis­es­ti. Täl­lä keikalla lähin­nä vain aer­o­bis­es­ti. Se ker­too myös, kauanko pitäisi huila­ta. Saisin ajaa vain joka toinen päivä.

= = =

Vaasas­sa alkoi sataa, mut­ta se meni pian ohi. Kävin syömässä rantar­avin­to­las­sa. Illalli­nen on aina pyöräi­lypäivän kohokohta

Fil­larikom­mu­nis­tit ovat voimis­saan tääl­läkin. Hov­ioikeu­den puis­tikko on muutet­tu osin käve­lykaduk­si, osin pyöräi­ly- ja jalankulkukaduk­si (uusi liiken­nemerk­ki, en tiedä sen nimeä.)

 

Vuoden 2020 pyöräretki (8) Merikarvia — Kristiinankaupunki

Tiis­tai 14.7.

Varasin huoneen Kris­ti­inankaupungista. Respa avau­tui vas­ta klo 16, joten lykkäsin lähtöä. (kir­joitin blo­gia) Lykkäsin vähän liikaakin, kos­ka matkaan pääsin vas­ta klo 13.

Maas­to oli edelleen tasaista. Tie kul­ki suurelta osin met­sässä – tai ei sitä oikein voi met­säk­si kut­sua. Eri-ikäistä puu­pel­toa lähin­nä. Hyvä oppitun­ti met­sänkas­vatuk­sen vai­hei­ta taimikos­ta pääte­hakkuisi­in. Ajami­nen pienessä myötä­tu­u­lessa oli sinän­sä helppoa.

Joskus hyvin kauan sit­ten tulin fil­lar­il­la (Noin vuon­na 1980, teltan ja maku­u­pussin kas­sa) tälle samalle rantaa pitkin kulke­valle tielle idästä, siis sisä­maas­ta. T‑risteyksestä lähti tie pohjoiseen kohtaa Vaasaa ja etelään kohti Poria. Mielin pohjoiseen, mut­ta kysyin var­muu­den vuok­si vas­taan tulleelta tei­ni-ikäiseltä pojal­ta, onko tie pohjoiseen päällystet­ty. Hän vas­tasi, ettei tiedä, kos­ka he eivät koskaan mene sinne. Näin­hän se on, että jos kotikylästä läh­tee kolme tietä eri suun­ti­in, siinä on liikaa vaihtoehtoja.

Kieli­ra­ja oli edelleen jyrkkä. Poikkesin kahvil­la Kiilin kahvi­las­sa, jota majat­alon emän­tä oli suositel­lut. Kun sitä ei tul­lut vas­taan, pysähdyin kat­so­maan sitä kän­nykästä. Hyvä. Juuri siinä kohdas­sa oli tien­vi­it­ta Kilens Hem­bygds­gård. Niin, siis kieli­ra­jan toisel­la puolella.

Kilens hem­bygds­gårg.

Oli tal­let­tanut reitin nav­i­gaat­tori­i­ni, mut­ta se sai täy­den hep­ulin, kun ajoin kilo­metrin syr­jään reitiltä. Lop­ul­ta se pysäyt­ti koko jutun. Sik­si kar­tan vii­va on tänään sini­nen. Se otet­tu suun­nitel­mas­ta, ei itse matkas­ta. Ilmeis­es­ti tämä valmi­ik­si tal­letet­tu reit­ti tavoiteaikoi­neen liit­tyy enem­män urheilu­un kuin matkailu­un. Matkailu­un sovel­tunee vai­h­toe­hto antaa nav­i­gaat­to­rille osoite ja kehot­taa löytämään sinne reit­ti. Kuten kaik­ki nav­i­gaat­torit, se las­kee reitin uud­estaan ‚jos sen neu­voa ei totel­la. Ensi ker­ral­la näin. Tämä tähän asti käyt­tämäni tapa on siitä muka­va, että siinä reitin voi suun­nitel­la rauhas­sa tietokoneel­la. Tätä täy­tyy vielä harjoitella.

Olen käyt­tänyt vuo­den elämästäni ruotsin kie­len opiskelu­un. (Oppik­oulus­sa kahdek­san vuot­ta, ja 1/8 osa tun­neista.) Nyt lop­ul­ta sille voi tul­la käyt­töä.  Tämä seu­tu on ruotsinkielisem­pää kuin Ruot­si. Keräsin kahvikupin, pul­lan ja jäätelön tar­jot­timelle ja menin kas­salle. ”Yhdek­sän viisikym­men­tä. Tarvit­setko kuit­tia?” Se siitä ruotsin opiskelusta.

Tämä nav­i­gaat­tori­ni algo­rit­min tar­joa­ma reit­ti oli tyl­sä. En kuitenkaan löytänyt parem­paakaan. Nopea sitä oli ajaa, kos­ka ei mäkiä.

Kris­ti­inankaupun­ki on todel­la hieno. Joku asiantun­ti­ja pystyy var­maan ker­tomaan, mik­si Van­ha Rau­ma on maail­man­per­in­töko­hde ja tämä ei ole. Minus­ta tämä on yhtä hieno ja isom­pana alueena jopa hienom­pi. Täl­laisia kaupun­git oli­vat aikanaan kaikki.

Kris­ti­inankaupunkia

Vuoden 2020 pyöräretki (7) Pori – Merikarvia

Maanan­tai 13.7.

Pähkäilin reit­tiäni. Nyt voisi suun­na­ta kohti Tam­peretta, johon tulisi keskivi­ikkona ja ottaa sieltä junan Helsinki­in. Mut­ta mik­si lopet­taa nyt, kun sää oli lop­ul­ta parane­mas­sa. Päätin jatkaa Vaasaan. Ensin ajat­telin, että ensim­mäi­nen pysähdys voisi olla Kris­ti­inankaupungis­sa, mut­ta vaik­ka sää oli parane­mas­sa, se ei ollut vielä hyvä.

Löysin Merikarvial­ta Van­ha-Heikkilän majat­alon ja varasin huoneen.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti kiertämistä Yyterin ja Lam­palu­odon kaut­ta. Tuo piti nähdä, vaik­ka se merk­it­sikin lisäk­ilo­me­tre­jä. Toisaal­ta Merikarvia oli vähän liian lähellä.

Mat­ka sujui Maamme-laulun hengessä: ei laak­soa, ei kukku­laa. Kun tuu­likin oli aika vaisu, kilo­metrit oli­vat kovin halpoja.

Ren­gas­rikos­ta huoli­mat­ta (taas!) tulin per­ille vähän etu­a­jas­sa. Etuku­mi tyh­jeni hyvin hitaasti. Nuo pienet reiät ovat vihe­liäisiä, kos­ka niitä ei kor­vaku­u­lol­la löy­dä. Sisärenkaan voi vai­h­taa, mut­ta se puhkeaa toden­näköis­es­ti uud­estaan, kos­ka ulko­renkaaseen on jäänyt se piik­ki. Mut­ta pienet reiät tot­tel­e­vat paikkaus­vaah­toa, joten ei tuo­hon kauan mennyt.

Majat­a­lo oli todel­la viehät­tävä ja sen emän­tä todel­la sym­pa­at­ti­nen. Yrit­täjähenkeä on, kos­ka nave­tas­ta kun­nos­te­taan paraikaa kahvi­laa ja miesten par­turili­iket­tä (!). Yrit­teliäs mieli ilah­dut­taa aina.

Tätä paikkaa suosit­te­len lämpimästi.

Edelli­nen blo­gi-postaus kir­joitet­ti­in tässä.

Tarkoituk­se­nani oli men­nä syömään sata­maan The Mer­ry Monk ‑gas­trop­u­bi­in, mut­ta voi itku, se on kiin­ni maanan­taisin. Heinäku­us­sa, parhaana sesonki­aikana. Kohtalok­seni koi­tui paikalli­nen kebab-pizze­ria. Ei siinä mitään vikaa ollut, mut­ta piz­za ei sovi pyöräil­i­jän vatsalle.

Tieinsinööri on tehnyt niin loi­vat kaaret risteyk­si­in, että kään­tyvä auto voi ajaa 70 km/h. Samal­la jalankulk­i­joiden matkaa on piden­net­ty 20 metriä.

Merikarvial­la on noin 3 000 asukas­ta. Keskus­tas­sa oli S‑market, K‑market, kebab-pizze­ria, SEO-huoltoase­ma ja sen kahvi­la (kiin­ni koro­nan takia) ja parhaal­la paikalla Kelan toimisto.

Vuoden 2020 pyöräretki (6) Rauma – Pori

 

 

 

Sun­nuntai 12.7.

 

Sateen uhka jatkui. Pohdin kan­nat­taisiko ajo Pori­in jät­tää illak­si, kos­ka sil­loin pitäisi olla vähän parem­pi sää, mut­ta ei ennus­teen ero niin suuri olut, joten lähdin matkaan vähän ennen puoltapäivää.

Pohdin sitäkin, että ajaisinko banaal­isti tietä 8, jot­ta mat­ka sateessa sujuisi nopeasti ja eri­laisia kahviloi­ta olisi toden­näköisem­min tar­joa­mas­sa suo­jaa kuuroilta.

Päätin vali­ta nav­igoin­tio­hjel­man tar­joa­man 15 km pidem­män reitin. Se osoit­tau­tui eri­no­maisek­si valinnaksi.

Näin, että sade­pil­vien raja kul­ki pitkin ran­nikkoa ja jän­nitin, kum­mal­la puolel­la rajaa reit­ti­ni tulisi kulkemaan.

Kevyt­tä sadet­ta oli kolme ensim­mäistä kilo­metriä. Sit­ten se lop­pui ja lop­pumat­ka oli jok­seenkin satee­ton. Puo­livälistä alka­en jopa tie oli kuiva.

Nav­igoin­tio­hjel­ma tar­josi aivan lois­ta­van, joskin mutkit­tel­e­van reitin pitkin pikkuteitä. Joukkoon mah­tui viisi kilo­metriä sorati­etä, mut­ta se oli parem­pi kuin huono reikäi­nen asfaltti.

En olisi ikinä pystynyt itse kehit­tämään moista reit­tiä – eri­tyis­es­ti en olisi keksinyt, että Vuo­joen kar­tanon pihan läpi kul­kee yleinen tie.

Nav­igoin­tio­hjel­ma perus­tuu joukkois­tamiseen. Nav­i­gaat­torin käyt­täjät – siis myös minä – luovut­ta­vat reit­ti­ti­eton­sa muiden käyt­töön ja ohjel­ma suun­nit­telee reitit sen mukaan, mitkä tieo­su­udet ovat olleet pyöräil­i­jöi­den suosiossa.

Nyt se toi­mi lois­tavasti. Tästä oli todel­la paljon hyötyä.

Kun tiis­taina mar­matin maisemien ankeud­es­ta, nyt oli paljon kat­sot­tavaa. Tämä oli niitä päiviä, jol­lais­ten takia näitä pyöräretk­iä olen vuosit­tain tehnyt viimeiset 40 vuotta.

Ajoin rauhal­liseen tahti­in, mut­ta lievästi myötäi­nen tuuli sai min­ut vetämään 20 min­uutin kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in. Ensi ker­ral­la pitää ohjel­moi­da sille vähän parem­pi kunto.

Matkan­teko oli ollut läh­es satee­ton­ta, vaik­ka oikeal­la puolel­lani oli todel­la pahaen­teisiä pil­viä. Poria läh­estyt­täessä onni näyt­ti kään­tyvän. Reit­ti kään­tyi suo­raan synkän ukkospil­ven alle. Varauduin kaatosateeseen, mut­ta juuri kun sen piti alkaa, saavuin hotellille.

Myöhem­min kat­soin ilmati­eteen laitok­sen sade­tutkas­ta, että ukkosku­uro­ja olisi ollut tar­jol­la jatku­vasti aivan tieni tun­tu­mas­sa. Mikä tuuri! Taas ker­ran rantakaistale oli säästynyt sateelta. Tiel­lä 8 olisin kas­tunut läpimäräksi.

Pori tuli vas­taan aivan liian aikaisin. Olisi ollut halu­ja polkea vielä muu­ta­ma kym­men­tä kilo­metriä, sil­lä mat­ka oli ollut todel­la nautinnollinen.

Paljon kat­sot­tavaa ei min­ulle Poris­sa ollut, kos­ka paik­ka on Suo­mi Areenan vuok­si perin tuttu.

Hotel­li­huoneen hin­nat oli­vat laske­neet 70 % viimekesäisestä.

Etsin Porin keskus­tas­ta auki ole­vaa kahvi­laa siirtääk­seni nälkää illal­li­saikaan. Löy­tyi vain olutjuot­toloi­ta. Ostin jäätelön.

En löytänyt myöskään auki ole­vaa ruokar­avin­to­laa. Ulko­maalais­ten täy­tyy olla vaikea ymmärtää, että ruokar­avin­to­lat ovat Suomes­sa sun­nun­taisin kiin­ni, vaik­ka muual­la sun­nun­tai on rav­in­toloiden paras myyntipäivä.

Peri­aat­teit­teni vas­tais­es­ti jouduin syömään hotellissa.

 

 

Kassaan kuuluminen ja oikeus työttömyysvakuutukseen.

Olen niin van­ha, että muis­tan vielä, kun SAK:n puheen­jo­hta­ja Niilo Hämäläi­nen raivosi tele­vi­sios­sa työe­htosopimusten yleis­si­tovu­ut­ta vas­taan. Se ei ollut kuu­lunut hal­li­tuk­sen esi­tyk­seen, vaan eduskun­ta lisäsi sen käsiteltävänä ole­vaan laki­in. Niilo Hämäläi­nen piti tätä por­varien juo­ne­na ammat­tiy­hdis­tys­li­iket­tä vas­taan. Kuka enää halu­aa mak­saa jäsen­mak­su­ja, kun liit­toon kuu­luma­ton saa samat edut lain voimalla.

Käsi­tys por­varien juon­es­ta oli ehkä yli­t­ulk­in­taa, kos­ka esi­tys taisi tul­la SKDL:ltä.

Yhtä kaik­ki, ongel­mana oli, miten motivoi­da enää ketään mak­samaan jäsenmaksuja?

Sit­ten kek­sit­ti­in työt­tömyys­vaku­u­tus. Se sidot­ti­in ammat­tili­it­to­jen jäsenyy­teen. Veron­mak­sa­jat mak­soi­vat, mut­ta etu tuli vain liit­toon kuu­luville. Tai työ­markki­na­jar­gon­ian mukaan veron­mak­sa­jat eivät mak­sa­neet vaan ”par­tit” mak­soi­vat, niin kuin sil­lä olisi jokin ero. Kaik­ki verot per­itään tuotannosta.

Jos­sakin vai­heessa havait­ti­in, että ei ole ihan ongel­ma­ton­ta, että saadak­seen val­tion kus­tan­ta­man edun pitää kuu­lua johonkin jär­jestöön, jol­la taas on oikeus vali­ta jäse­nen­sä niin kuin kaikil­la jär­jestöil­lä on. Niin­pä annet­ti­in teo­reet­ti­nen mah­dol­lisu­us kuu­lua kas­saan kuu­lumat­ta liit­toon, mut­ta sen ei ollut tarkoi­tus merk­itä mitään.

(Eräs tut­tuni halusi suut­tuneena omaa alaansa sor­ta­neesta tupo­ratkais­us­ta ero­ta liitos­ta, vaan ei kas­sas­ta. Hänet kuitenkin erotet­ti­in myös kas­sas­ta. Kun hän halusi takaisin kas­saan, hänelle ker­rot­ti­in, että se käy puhe­lin­soitol­la. Numero kuitenkin on salainen ja se ker­ro­taan vain liiton jäsenille.)

Nyt tämä ei ole enää teo­ri­aa. Suurin työt­tömyyskas­sa on jo nyt niin san­ot­tu Loimaan kas­sa, tylsem­mältä nimeltään yleinen työt­tömyyskas­sa YTK.

Työt­tömyys­vaku­u­tus rahoite­taan 95-pros­ent­tis­es­ti kaik­il­ta, niin kas­saan kuu­luvil­ta kuin kuu­lumat­tomil­ta, perit­täväl­lä palkkaan sido­tul­la mak­sul­la. Muodolli­nen kas­san jäsen­mak­su kat­taa noin viisi pros­ent­tia kuluista. Todel­lisu­udessa se ei rahoi­ta lainkaan, kos­ka tuo viisi pros­ent­tia haaskau­tuu siihen hallinnol­liseen tehot­to­muu­teen, jon­ka toimin­nan pirstou­tu­mi­nen pieni­in ay-jäärien ATK-osaamisel­laan hallinnoimi­in kas­soi­hin aiheut­taa.  Kela hoitaisi sen kyl­lä viisi pros­ent­tia halvemmalla.

Kovin suur­ta eroa ei ole sil­lä, kut­su­taanko sitä rahaa, joka läh­tee työan­ta­jan tililtä, mut­ta ei päädy työn­tek­i­jän tilille vaan menee sotu-mak­sui­hin, työn­tek­i­jän vai työ­nan­ta­jan rahak­si. Sym­bol­is­es­ti täl­lä kuitenkin on merk­i­tys­tä. Ekonometri­sis­sa malleis­sa tätä ei pysty erottamaan.

Jos mak­su menisi vain kas­saan kuu­luvil­ta aina voisi ehdot­taa työ­nan­ta­jalle kaup­paa, että eroaa kas­sas­ta ja saisi palkanko­ro­tuk­sen, joka vas­taa työ­nan­ta­jan säästöä kas­samak­sus­ta. Kyl­lä se työ­nan­ta­jan mak­sama mak­sukin on pois työn­tek­i­jän palkasta.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen mak­samis­es­ta ei voi tehdä vapaae­htoista syys­tä, jon­ka selitän tämän postauk­sen lopussa.

Joitakin aiko­ja sit­ten kun nousi häly siitä, että kaik­ki rahoit­ta­vat työt­tömyys­vaku­u­tus­ta, mut­ta vain kas­saan kuu­lu­vat hyö­tyvät siitä, jär­jestelmään tehti­in kos­meet­ti­nen muu­tos. Kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut eivät enää rahoitakaan ansiosi­don­naista (hei­dän työ­nan­ta­jansa rahoit­ta­vat yhä), mut­ta työn­tek­i­jän nimi­in las­ket­ta­va mak­su menee val­tion poh­jat­tomaan kas­saan. Tai muodol­lis­es­ti sil­lä rahoite­taan työt­tömyys­tur­van poh­jal­la ole­vaa perusturvaosuutta.

Täl­lä yritetään väit­tää, että kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut menevät hei­dän työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen­sa mak­su­un, mut­ta tämä on silkkaa silmänlumetta.

Myös kas­saan kuu­lu­vat saa­vat saman perus­tur­vao­su­u­den eivätkä mak­sa siitä mitään.

Lop­putu­los on se, että kas­saan kuu­lumat­tomat mak­sa­vat yhtä paljon, mut­ta saa­vat paljon vähemmän.

Perussyy tähän eroon on se, että ay-liike halu­aa pakot­taa työn­tek­i­jät jäsenikseen sil­lä, että ilman jäsenyyt­tä ei saa työt­tömyys­vaku­u­tus­ta. Tämä alkaa olla katoavaa kansan­perin­net­tä, kos­ka moni tietää, että voi liit­tyä Loimaan kas­saan tai vaik­ka Paper­ili­iton kas­saan liit­tymät­tä Paper­ili­iton osas­toon. Moni kuitenkin puhuu yhä liiton päivära­has­ta, vaik­ka liitoil­la ei ole sen rahoituk­sen kanssa mitään tekemistä.

Aidosti vapaae­htoinen työttömyysvakuutus?

Kir­joitin twit­teris­sä piru­ut­tani, että jos on liian mon­imutkaista antaa työt­tömyys­vaku­u­tus kaikille, joista mak­se­taan vaku­u­tus­mak­su, pois­te­taan mak­sut niiden palka­s­ta, jot­ka eivät kuu­lu kas­saan. Tähän ei tul­lut yhtään asial­lista vastausta.

Työt­tömyys­vaku­u­tus on saman­lainen kuin sairaus­vaku­u­tus. Kumpikaan ei voi olla vapaae­htoinen, kos­ka ihmis­ten ris­ki joutua työt­tömäk­si on eri­lainen ja jokainen tietää paljon omas­ta riskistään. Jos mak­su on sama kaikille, pienen riskin palka­nsaa­jat jät­täy­tyvät pois. Sen seu­rauk­se­na mak­su­ja on nos­tet­ta­va, yhä use­am­man kan­nat­taa jät­täy­tyä pois ja niin edelleen. Sama kos­kee sairautta.

Ongel­maa ei siis voi ratkaista niin, että kas­san jäsenyys on vapaae­htoista ja vain jäsenet mak­sa­vat vakuutusmaksun.

Kas­saan kuu­lu­mi­nen pakolliseksi

Niin­pä se on ratkaista­va niin, että vaku­u­tus ulote­taan kaikki­in niin kuin sairaus­vaku­u­tuskin on ulotet­tu. Joko siir­retään koko työt­tömyys­vaku­u­tus Kelan hoidet­tavak­si tai tehdään kas­san jäsenyy­destä pakol­lista. Sairaus­vaku­u­tus nou­dat­taa edel­listä ratkaisua ja eläke­vaku­u­tus jälkimmäistä.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen pitää koskea kaikkia niin kuin sairaus­vaku­u­tuk­senkin. Vain Trump on eri mieltä jälkimmäisestä.

On joka tapauk­ses­sa väärin, että samat vaku­u­tus­mak­sut menevät kaik­il­ta, mut­ta vain osa on vakuutettuja.

= = = =

Muuten, mik­si työ­nan­ta­ja­jär­jestötkin kan­nat­ta­vat tätä nyky­istä jär­jestelmää, jon­ka tarkoituk­se­na on tehdä taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavak­si liit­tyä liit­toon (kas­saan) jokaiselle.

Sil­loin kun vielä tehti­in tulopoli­it­tisia kokon­ais­ratkaisu­ja, oli koko yhteiskun­nan etu, että sitä sopi­mas­sa ole­vat edus­ti­vat mah­dol­lisim­man suur­ta osaa niistä, joi­ta sopimus koski.

Nyt niitä ei enää tehdä.

Jos työt­tömyys­vaku­u­tus ei ole syy liit­tyä liit­toon, jäl­jelle jäävät lakkoavustukset.

 

Pyöräretki 2020 (5) Uusikaupunki — Rauma

Lauan­tai 11.7.

Tämän päivän piti ennakkoon olla hirveää myräkkää, kovaa vas­tatu­ul­ta ja rankkasadet­ta. Olin jo tiedustel­lut hotel­lis­tani, onko huoneeni vapaa yhdek­si ylimääräisek­si yök­si.  Nyt ennuste näyt­ti kuitenkin parem­mal­ta. Kas­tu­maan tulisin, mut­ta se on vain vettä.

Parem­mal­la sääl­lä olisin polkenut Pori­in, mut­ta synkkä sääen­nuste sai min­ut varaa­maan hotellin Raumalta.

Taas piti sataa, mut­ta kuin ihmeen kau­pal­la selvisin täysin kuiv­ana. Jos olisi ajanut 8‑tietä, olisin kas­tunut. Ran­nan tun­tu­mas­sa sataa yleen­säkin vähem­män. Entä se myrskyi­nen vas­tatu­uli? Tuuli oli havait­tavis­sa määrin vas­tainen, mut­ta heikko, ei lähel­läkään myrskyä.

Sää oli pyöräi­lyyn tosi hyvä.

Nav­i­gaat­torin viihdeom­i­naisuuk­si­in kuu­luu vir­tu­aali­part­neri, joka ajaa ylä- ja alamäet samaa kiin­teää nopeut­ta. Reit­tiä suun­niteltaes­sa asete­taan myös tämä tavoitenopeus. Kil­pa­pyöräil­i­jälle tämä voi olla tosi haaste, min­ulle vain ajanku­lua. Kos­ka pyöräi­lyni oli tur­is­mia eikä urheilua ja kos­ka min­ul­la on repus­sa ja ohjaus­tanko­laukus­sa kymme­nen kiloa tavaraa, ohjel­moin vir­tu­aali­part­ner­in aja­maan hitaasti. Ennustet­tu kova vas­tatu­uli vaikut­ti tähän myös.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti tietä rantaa pitkin Pyhäran­nan kaut­ta. Se oli oikein muka­va, pait­si, että Pyhäran­nan jäl­keen tien päällyste muut­tui kelvot­tomak­si. Sen lisäk­si sitä kor­jailti­in, ei koko tieo­su­udelta vaan sadan metrin pätkä sieltä, toinen täältä. Juuri nyt olti­in siinä vai­heessa, että van­ha asfalt­ti oli kuorit­tu pois. Tätä oli todel­la ikävä ajaa.

Oli pakko ajaa hitaasti ja jar­rut­taa alamäis­sä, sil­lä voi käy­dä tosi huonos­ti, jos etupyörä osuu alamäen juurel­la kovas­sa vauhdis­sa asfaltissa ole­vaan reikään.

Ennen Pyhäran­taa olin vetänyt kelpo kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in, mut­ta se pol­ki min­ut oitis kiinni.

En yleen­sä pidä pyöräteistä. Niitä on ajet­ta­va hitaasti, kos­ka ne on suun­nitel­tu Jopol­la polkeville. Koko ajan on mutkia ja rot­valin reuno­ja. En tiedä, mikä pyörätei­den alfal­toin­nis­sa tehdään väärin, mut­ta asfalt­ti on usein katkeil­lut noin seit­semän metrin välein. Saumako­hdas­sa on aina ikävä tömps, siis noin sekun­nin välein. Sel­l­aista ei tee mieli ajaa lujaa. Paina­va ohjaus­tanko­laukku tekee asi­as­ta entistä hankalamman.

Nyt kuitenkin ilah­duin kun pyörätie alkoi ja pääsin pois huonol­ta asfaltil­ta.  Tämän päällyste oli lisäk­si ihan kun­nos­sa. Ne voi siis tehdä myös oikein, tai sit­ten tämäkin päällyste on pilal­la ensi tal­ven jälkeen.

Ennen Rau­maa reit­ti ei kään­tynytkään 8‑tielle vaan Una­jan tielle. Kylt­ti main­os­ti Una­jan kult­tuuri­maise­maa. Nät­ti se olisin. Talot hyvässä maalis­sa, pihat hoidet­tuina eikä pel­to­ja ollut päästet­ty met­sit­tymään. Joku vil­jeli­jä oli tehnyt pel­lostaan niityn ja pan­nut sen kas­va­maan luon­nonkukkia. Oikein hyvän näköistä!

Saavuin selvässä etu­a­jas­sa Rau­malle. Vähän har­mit­telin, että olin varan­nut hotellin niin, ettei varaus­ta voin­ut perua, kos­ka hyvinkin olisin voin­ut jatkaa Pori­in. Tosin kukaan ei taan­nut, että usko­mat­toman hyvä tuuri­ni sadeku­uro­jen kanssa olisi jatkunut.

Unescon kohteek­si nos­te­tus­sa Van­has­sa Rau­mas­sa ei tietääk­seni ole mitään muu­ta erikoista kuin ettei sitä ole puret­tu. Täl­laisia kaik­ki kaupun­git oli­vat 150 vuot­ta sitten.

Bon­gasin Van­has­ta Rau­mas­ta rav­in­tolan, mut­ta se oli täysi. Bon­gasin seu­raa­van ja sekin oli täysi. Lop­ul­ta päädyin syvästi pet­tyneenä ker­rostaloalueelle taval­liseen mättöruokalaan.

 

Pyöräretki 2020 (4) Naantali — Uusikaupunki

Per­jan­tai 10.7.

Aamul­la pikaises­ti matkaan kohti Uut­takaupunkia. Sääen­nuste sanoi, että mitä aiem­min läh­tee, sitä kuiv­em­pana tulee per­ille. Lop­ul­ta ei satanut juuri lainkaan ja lähempänä määrän­päätä alkoi aurinko paistaa.

Tie kul­ki ensin Kus­tavin tietä. Molem­pi­in suun­ti­in kul­ki paljon fil­lare­i­ta, lähin­nä menos­sa tai tulos­sa Saaris­ton ren­gastieltä. Siitä saisi kan­sain­välisen hitin, jos olisi taitoa tehdä sel­l­ainen. Tona­van pyörätie on val­ta­va men­estys. Vähän pitäisi pyöräteitä paran­nel­la. Parais­ten ja Nau­von välil­lä pyörätie ainakin muu­ta­ma vuosi sit­ten olisi edel­lyt­tänyt maastopy­örää. Jouduin rikko­maan lakia ja aja­maan autotiellä.

Kun tie kään­tyi Kus­tavi­in, min­un tieni jatkui Vehmaan kaut­ta Uuteenkaupunki­in. Olin ohjel­moin­ut nav­i­gaat­torin poikkea­maan Vehmaan kir­jas­toa kat­so­maan. Se oli vai­moni ensim­mäi­nen kir­jas­toalan työ­paik­ka joskus kauan sitten.

Tie kir­jas­tolle oikaisi pikku­ti­etä pitkin, jos­sa päällysteenä oli terävä sepeli. Puo­livälis­sä alkoi hirvit­tää renkaiden puoles­ta, mut­ta puo­livälis­sä ei enää kan­nat­tanut kään­tyä takaisin. Ajoin siis varovais­es­ti, eivätkä renkaan puhjenneet.

Kukaan paikalli­sista ei osan­nut ker­toa, kuin­ka van­ha kir­jas­toraken­nus oli, eivät myöskään kir­jas­tossa työsken­nelleet, mut­ta ainakin se uusi osa oli liian uusi, jot­ta vai­moni olisi voin­ut tehdä työtä siellä.

Sää läm­peni ja aurinko alkoi pais­taa. Iloi­sis­sa tun­nelmis­sa läh­estyin selvästi aikataulua edel­lä Uut­takaupunkia, kunnes viisi kilo­metriä ennen maalia takaren­gas räjähti. Siis räjähti, ei puh­jen­nut. Siinä oli sivus­sa viil­to­haa­va, jos­ta ilmeis­es­ti sisären­gas oli tunkenut ulos, muo­dostanut suuren kuplan ja räjähtänyt. Täl­laista min­ulle ei ollut ennen tapahtunutkaan.

Viil­to näyt­ti puukol­la tehdyltä, mut­ta kos­ka ajat­te­len kans­saih­mi­sistä lähtöko­htais­es­ti hyvää, epäilen, että se Vehmaan oiko­tien sepeli oli tämän tehnyt.

Sisären­gas­ta ei voin­ut paika­ta. Mikään paik­ka ei olisi niin isos­sa reiässä pysynyt. Vai­h­doin renkaan ja panin sisäku­min paikalleen. Mut­ta ei. Ymmärsin, että vaik­ka nyt painet­ta olisi vähem­män, ulos se tulisi uudestaan.

Laiton paikan ulko­renkaan sisäpuolelle estämään uut­ta pok­sah­dus­ta. Kun lisäk­si pump­pasin renkaan aika löysäk­si, pystyi linkut­ta­maan Uuteenkaupunki­in. Yhytin pyöräli­ik­keen 20 min­u­ut­tia ennen sen sulkemista. Ostin uuden ulko­renkaan ja sovin, että tuon fil­lar­i­ni aamul­la huol­let­tavak­si. Sen etu­vai­hde oireili taval­la, joka enteili vai­jerin katkeamista.

Uuden päällysrenkaan laitossa han­kalin­ta on saa­da pakkauk­seen lit­tanaksi taitel­tu ren­gas ymmärtämään, että sen kuu­luisi olla pyöreä.

Illalli­nen sata­man ran­nas­sa teras­sil­la lyhythi­haises­sa puserossani. Ihana sää!

Seu­raavak­si päiväk­si ennusteti­in hirveää myräkkää. Rajua sadet­ta ja ankaraa vas­tatu­ul­ta. Pien­veneil­i­jäitä kehoteti­in (jos­sain päin Suomea) pysymään pois­sa mereltä. Hark­itsin, että olisin ottanut hotellin kahdek­si yök­si, mut­ta päätin kat­soa aamuun.

Pyöräretki 2020 (3) Salo – Naantali

Torstai 9.7.

Kävin osta­mas­sa ketjuöljyä ja lähdin kohti Turkua. Sadet­ta pukkasi, mut­ta ei vält­tämät­tä mitään rankkasadet­ta.  En varan­nut hotel­lia Turus­ta, kos­ka ajat­telin sään sal­lies­sa polkea samantien Naan­tali­in. Turus­sa olen käynyt niin mon­ta ker­taa, ettei siinä olisi juuri nähtävää.

Suun­nit­telin reitin Turku­un, mut­ta ohjel­ma val­it­si ihan itse sen reitin, jon­ka olisin valin­nut: kol­man­nek­si uusim­man tien, kuten blo­gin kom­men­toi­ja sitä kut­sui. Se menee esimerkik­si Paimion keskus­tan kaut­ta, välil­lä moot­tori­tien etelä‑, välil­lä sen pohjois­puolel­la, mut­ta koko ajan sen toisek­si uusim­man pohjoispuolella.

Välil­lä satoi, pääasi­as­sa ei. Kevyessä sateessa sade­takki­ni toi­mi aivan kunnolla.

Nyt alkoi kult­tuuri­maise­mas­sa olla jo kat­sot­tavaakin. Mat­ka para­nee koko ajan.

Turku­un sisää­na­jon nav­i­gaat­tori ratkaisi taval­la, johon en olisi pystynyt. Se löysi kaik­ki kum­malliset pyöräti­et ja pikku­ti­et. Meni oikein mukavasti. Loistokapine!

Vähän yllät­ti, että Turun varsi­naisen kaupunkialueen läpi ajami­nen sujui niin nopeasti.

Turku­un tul­tuani päätin ottaa hotellin Naan­talista. Ne oli­vat kuitenkin aivan tolkut­toman kalli­ita. Päädyin huoneeseen ”Sinisessä talos­sa” joka mak­soi ”vain” satasen.

Sijain­ti oli niin hyvä kuin olla voi. Naan­talin van­has­sa kaupungis­sa aivan ran­nan tun­tu­mas­sa. Huone osoit­tau­tui saunaksi. Varsi­nainen maku­uhuone oli pienen pieni saunan pukuhuone. Vähän tun­sin oloni perus­suo­ma­lais­ten kansane­dus­ta­jak­si. Mut­ta oli­han min­ul­la käytössäni sauna.

Kylmä oli. Täl­laiseen läm­pöti­laan en ollut varautunut. Onnek­si kestän kylmää aika hyvin.

Naan­talin van­hakaupun­ki on näitä har­vo­ja säi­lyneitä puu­taloaluei­ta. Nyt sitä ei purkaisi kukaan.

Ihan muka­va pyöräilypäivä.

 

 

Pyöräretki 2020 (2) Mustio — Salo

 

Keskivi­ikko 8.7.

Oli tarkoi­tus polkea tänään Turku­un, mut­ta sääen­nuste sanoi, että oikeas­t­aan kan­nat­taisi jäädä Mus­tioon. Päätin kuitenkin ajaa edes Saloon – onhan min­ul­la sadea­su. Varasin siis hotellin Salosta.

Puo­liväli­in saak­ka väl­tyin sadeku­uroil­ta, vaik­ka koko ajan tun­tui siltä, että koh­ta sataa. Käytän vas­taan tule­via auto­ja sade­tutkana. Jos niil­lä on tuulilasin pyyhk­i­jät pääl­lä, edessä on sadet­ta. Kun ensim­määisel­lä autol­la oli tuulilasin pyyhk­i­jät pääl­lä, pysähdyin ja huputin reppuni.

Sit­ten satoi oikein kun­nol­la. Jouduin totea­maan, että sade­takki­ni, joka on tar­jon­nut eri­no­maisen suo­jan kylmältä viimal­ta ja tihkusateelta, ei pitänyt vet­tä, jos vet­tä tulee paljon. Ja sitä tuli.

Ei se kas­tu­mi­nen, mut­ta se kylmyys. Jos olisi ollut 14 asteen sijas­ta 20 astet­ta, tämä ei olisi ollut mitään.

Nav­i­gaat­tori­ni, jos­ta ker­ron myöhem­min enem­män, var­maankin kestää sadet­ta, mut­ta sen kos­ke­tus­näyt­töön putoil­e­vat pis­arat tuot­ti­vat sat­un­naisia kos­ke­tuk­sia. Näyt­tö sekosi ajoit­tain, mut­ta sat­un­naishäir­in­tä löysi monia uusia omi­naisuuk­sia, joi­ta en ollut man­u­aal­ista saanut selville.

Sade vai­h­tui tihkuk­si ja läm­pöti­la alkoi paran­tua. Tulin Saloon, hotel­loiduin, kävin osta­mas­sa kengät.

Reit­ti oli sen ver­ran yksinker­tainen, että olisin selvin­nyt siitä ilman nav­i­gaat­to­ria. Tosin sisää­na­jon kaupunki­in se luot­sasi fik­sum­min kuin minä olisin tehnyt.

Huo­masin pakkauk­sisani kak­si uut­ta puutet­ta. Ketjuöljyä tarvit­ti­in tämän sateen jäljiltä. Se ei ollut varsi­nainen uno­hdus – siis täl­lä ker­taa vaan aiem­min. Ketjuöljy oli jäänyt asun­toomme, kun pak­en­imme putkire­mont­tia. Sen sijaan varsi­nainen uno­hdus oli vent­ti­il­i­adapteri: pieni met­al­likap­pale, joka ruu­vataan pres­ta-vent­ti­ili­in, niin että renkaan voi täyt­tää huoltoase­mal­la. Huoltoasemil­ta saa yleen­sä vain viisi ilmake­hää, mut­ta se on enem­män kuin käsipumpul­la ja varovasti ajaen sen turvin pääsee jon­nekin, jos­sa on oikea pumppu.

Sääen­nuste lupasi sadet­ta ainakin seu­raa­vat viisi päivää. Koti­joukot huo­maut­ti­vat, että Salon vahvuuk­si­in kuu­luu juna-ase­ma, jos­ta pääsee Helsinki­in alle kahdessa tun­nis­sa. Sanoin hark­it­se­vani asi­aa ja päät­tävänä aamulla.

En raask­in­ut kat­soa, mil­lainen sää olisi Sak­sas­sa. Tätä menoa retkeni kilo­metrimäärät jäävät paljon pienem­mik­si kuin kaavailin.