Kuulun niihin, joiden mielestä suoraan pienituloisille suunaattu asumistuki on parempi tapa tukea pienituloisten asumista kuin seinille suunnattu tuki, jonka toivotaan painottuvan pienituloisten hyväksi.
ARA-asumiseen liittyy monia ongelmia. Esimerkiksi lukitusvaikutus. Edullisesta asunnosta n pidettävä kiinni, vaikka olosuhteet muuttuvat, esimerkiksi työpaikka muuttuu muualle tai perheen koko muuttuu. Tiedän, että ARA-kannan sisällä voi anomuksesta onnistua muuttamaan muualle, mutta ei se niin kitkatonta ole. Lukitusvaikutus on viheliäinen haitta. Se ei näy missään tilastoissa, mutta hyvinvointia se heikentää.
Ehdotus graduntekijän tutkimusaiheeksi
Kannattaisi verrata vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvien ja ARA-asunnoissa asuvien työmatkojen pituutta, tietysti tulotaso vakioiden. Työmatkan pituus ei ole ainoa asunnon optimaalliseen sijaitiin vaikuttava seikka. Siihen vaikuttavat myös ystävien, sukulaisten ja maanmiesten asuinpaikat, mutta työpaikka on mitattavissa. Yhdysvalloista on tästä asiasta tutkimuksia. Joissakin kaupungeissa on sosiaalista asuntotuotantoa ja toisissa taas ei ole. Niissä, joissa on, työmatkat ovat pidempiä. Yhdysvaltain olosuhteet ovat kuitenkin perin toisenlaisia, joten niitä tuloksia ei oikein voi soveltaa Suomeen.
Isompi ongelma ARA-asunnoissa suhteessa asumistukeen on sen kohtaanto eri tuloluokkiin. Asumistuki kohdistuu selvästi paremmin pienituloisiin.
Huomattakoon, että ARA:n vuokratuki ja asumistuke eivät sulje pois toisiaan. Merkittävä osa asumistuen saajista asuu ARA-asunnossa.
Asumistuen väitetään nostavan vuokratasoa. Niin se nostaakin. Kaikki tavat raivata asuntokannassa tilaa pienituloisille tarkoittavat, että muille jää vähemmän asuntoja tavoiteltavaksi, ja se nostaa muiden maksamia hintoja ja vuokria. Se, että osa asuntokannasta varataan ARA-asunnoiksi, nostaa niitä aivan yhtä paljon – itse asiassa vähän enemmän, koska tukea valuu pienituloisten ohi myös muille ja koska ARA-asunnoissa asutaan väljemmin. Väljempi asuminen on itse asiassa yksi sen julkilausutuista päämääristä.
Asumistuen vuokrakatto on epärealistisen matala
Asumistuke korvaa niin matalia vuokria, ettei sellaisia ole tarjolla kuin lähinnä sukulaisten välisissä vuokrasuhteissa. Yksinäiselle henkilölle korkein sallittu vuokra Helsingissä on 520 euroa. Jos on tarpeeksi pienituloinen, tästä maksetaan 80 %, eli korkeintaan asumistukea voi saada 416 euroa. Jos vuokra on yli 520 euroa, erotus on maksettava kokonaan itse. Niinpä asumistuke ei nosta vuokria sen enempää kuin nostaisi, jos työmarkkinatuki olisi 416 euroa korkeampi, eikä asumista tuettaisi lainkaan.
Kannattaa käydä vaikka Oikotiellä katsomassa, millainen tarjona Helsingissä on 520 euron tai sitä halvemmista vuokra-asunnoista. Satolla näyttää olevan tarjolla joitakin soluasuntoja.
Nelihenkisen perheen kohdalla hyväksytään 1020 euron vuokria. Sillä hinnalla asuntoja on kohtuullisesti saatavilla.
Käytännössä valtaosa perusturvan varassa olevista helsinkiläisistä saa ensisijaisen turvan eli työmarkkinatuen (tai sairauspäivärahan) ja asumistuen lisäksi toimeentulotukea. Toimeentulotuessa asumismenoiksi hyväksytään silmää räpäyttämättä 694 euroa ja ne hyvitetään kokonaan. Jos siis onnistuu tinkimään vuokran 694 eurosta 650 euroon, toimeentulotuki pienenee 46 eurolla. Tosin kannattaa silti tinkiä, koska ainahan voi saada töitä jolloin toimeentulotuki lakkaa. Lisäksi puolet toimeentulotuen saajista saa korvausta rajaa korkeammista asumismenoista, koska noin halpoja vuokra-asuntoja ei ole. Käytännössä piikki on auki. Periaatteessa pitää yrittää löytää halvempi asuntoa, mutta naapurikuntan ei ole velvollisuutta muuttaa. Se osa on varattu pienipalkkaisille.
Vaikka asumistuki ei juuri nosta vuokria, toimeentulotuki kyllä nostaa, koska vuokrankorotus menee monilla kokonaan Kelan maksettavaksi.
Ensisjainen turva ei saisi olla matalampi kuin viimesijainen
Tämä ei kuitenkaan ole asian huonoin puoli. Kun ensisijainen tuki, työmarkkinatuki + asumistuki, ovat niin matalia, että perusturvaa pitää jokseenkin aina täydentää toimeentulotuella, se tuhoaa kaikki ensisijaiseen turvaan huolella sisään leivotut kannustimet työntekoon. Jos saa toimeentulotukea, ei kannata ottaa vastaan pienipalkkaista työtä.
Ei ole mitään järkeä siinä, että ensisijainen turva on matalampi kuin viimesijainen turva. Viimesijainen turva on tarkoitettu niihin ”orpo sokea kompastui sirkkeliin” ‑tilanteisiin, joita mikään sosiaaliturvajärjestelmä ei osaa ottaa huomioon.
Varsinaisen asumistuen hyväksymiä vuokria pitäisi nostaa Helsingissä merkittävästi, jotta saisimme työnnetyksi toimeentulotuen rooliin, johon se kuuluu.
Asumistukeen useampi taitekohta
Asumistuessa voisi myös olla useampia vuokrakattoja. Nyt on vain yksi katto, johon asti vuokrasta hyväksytään tuen piiriin 80 %, sen jälkeen ei euroakaan. Voisi olla raja, johon asti vuokra hyväksytään sataprosenttisesti ja sen yli menevältä osalta vaikka 60 % ja uusi taitekohta, jonka yli menevästä vuokrasta korvataan 30 % ja niin edelleen. Itse asiassa kaareutuva funktio voisi olla parempi kuin tällainen kulmittainen, mutta se taitaa olla juristille liian vaikeaa.
Jos asumistuen hyväksymät vuokrat olisivat realistisempia, voisi toimeentulotuki vastaavasti korvata korkeinta asumismenoja vain lyhytaikaisesti.
Jos ARA-asunnossa asuvan köyhän asumistuki nousisi näin vaikka sadalla eurolla voisi vuokrakin nousta sadalla eurolla. Pienituloiset ARA-asunnossa asuvat eivät häviäisi mitään, mutta suurituloiset, joille ARA-asunnot eivät ole tarkoitettuja, kyllä häviäisivät. Näin koituvilla vuokratuloissa voisi rahoittaa nykyistä parempaa asumistukea. Miten tämä käytännössä tehtäisiin, jääköön kansanedustajien huoleksi. He saavat siitä palkkaa. Lakerja pitäisi muuttaa.