Kaupunkiympäristölautakunta päästi AM-ohjelman (asumisen ja maankäytön ohjelma) eteenpäin. Lautakunta antoi siitä yksimielisen lausunnon. Lausuntoon laitettiin toisin sanoen vain asiat, joista oltiin yksimielisiä eikä sanottu mitään siitä, mistä ei oltu. Varsinainen ryhmien välinen kädenvääntö käydään kaupunginhallitusvaiheessa tai peräti valtuustossa.
Pohjaesityksessä asuntoja oli tarkoitus tehdä vuosittain 7000, lausuntomme mukaan määrä pitäisi nostaa 8000:een vuodesta 2023 alkaen.
Varsinainen riita käydään tulevien asuntojen hallintamuotojakaumasta, siitä, paljonko on ARA-asuntoja, asumisoikeusasuntoja, Hitas-asuntoja ja kovarahan asuntoja ja niin edelleen. Kokoomus haluaa tietysti kovanrahan asuntoja ja vasemmisto ARA-asuntoja.
Minä en jaksa niin innostua tuosta hallintamuotojakaumasta. Kaikki rakentaminen hyödyttää niitä pienipalkkaisia, jotka nyt joutuvat työpäivän päätteeksi matkustamaan vasten tahtoaan jonnekin Riihimäelle tai muuten kauas.
Pienipalkkaiset ovat niitä, jotka nyt karsiutuvat Helsingin asuntomarkkinoilta, elleivät ole tarpeeksi pienipalkkaisia tai onnekkaita saadakseen ARA-asunnon. Vaikka tehtäisiin lisää kalliita kovan rahan asuntoja rikkaille, lopullinen hyötyjä olisi pienipalkkainen, sillä asuntoja ei tule rikkaille lisää. Asunnottomuus on rikkaiden keskuudessa sangen harvinaista. Kun rikas muuttaa uuteen asuntoonsa joku muuttaa hänen vanhaan asuntonsa, joku taas tämän asuntoon ja niin edelleen. Ketjun päässä joku pienipalkkainen saa asunnon Helsingistä.
Toki tässä voi olla siirtymää eri tuloluokkien välillä yli kunnan rajan, mutta seudullisesti se menee suunnilleen näin.
Riihimäeltä pendelöivä perushoitaja ei hyödy Helsingin ARA-tuotannosta, koska hän ei siihen pääse. Hänellähän on jo asunto eikä hän edes ole helsinkiläinen, vaikka on töissä Helsingissä. Helsinkiläisyyttä ei saisi ottaa huomioon, mutta…
Puolen miljoonan euron Hitas-asunnot Jätkäsaaressa houkuttelevat rikkaita naapurikunnista Helsinkiin. Puolella miljoonalla saa Tapiolasta isomman asunnon kuin Jätkäsaaresta, paitsi jos voittaa arpajaisissa Hitas-asunnon Jätkäsaaresta. Oikeastaan siis kokoomuksen olisi syytä suosia kalliita Hitas-asuntoja kalliilla alueilla Helsingissä, mutta kannattaako vihreiden ja vasemmiston?
Tarvitaan notkeampia välineitä
Keskustelu asuntojen hallintamuotojakaumasta on turhauttavaa, koska hyviä ratkaisuja ei ole. Käytettävissä oleva välineistö on suunniteltu aivan toisenlaisiin olosuhteisiin. Kun Helsingin osauus maan asuntotuotannosta ja ennen kaikkea asumisen ongelmista on varsin suuri, olisi kohtuullista, että Helsinki saisi käyttöönsä paremmin paikallisiin olosuhteisiin sopivan välineistön.
Miten autetaan perushoitajaa asumaan lähellä työaikkaansa?
Kaikista asunnoista kohtuuhintaisia?
Jos kaikki asunnot olisivat kohtuuhintaisia, kuten moni uneksii, kaikki eivät saisi kohtuuhintaista asuntoa, vaan pääsisivät asuntojonoon. Tukholmassa kohtuuhintaista asuntoa joutuu jonottamaan yli kymmenen vuotta. Niinpä siellä ovat laajat pimeät markkinat – onneksi ovat, koska eihän siitä mitään tulisi, jos kaupunkiin työn perässä muuttava joutuisi asumaan teltassa kymmenen vuotta. Jos asuntoja on liian vähän, niukkuutta jaetaan joko korkealla hinnalla tai hyvin pitkillä jonoilla. Jonot ovat vielä pahempi vaihtoehto, koska ne tuhoavat kaupungin toimivuuden. Mitä iloa on halvasta asunnosta, johon ei pääse asumaan?
Ainoa toimiva lääke asumisen kalleuteen on rakentaa lisää asuntoja – tai tehdä kaupungista niin huono ja epämiellyttävä, ettei sinne haluta muuttaa.
Työsuhdeasunnot?
Näitä oli ennen, mutta näistä on nyt luovuttu. Jos työnantaja hankkii työntekijälle asunnon ja vuokraa sen tälle 400 euroa markkinavuokraa halvemmalla, miksi hän ei yhtä hyvin voisi korottaa palkkaa 400 eurolla?
Tyhmään kysymykseen on yksinkertainen vastaus tai oikeastaan kaksi: Verotus – palkasta pitää maksaa veroa, mutta vuokranalennuksesta ei tarvitse, ellei vuokra alita verohallituksen normiavuokraa. Toiseksi jos palkkaa korotettaisiin, sitä pitäisi korottaa myös niiltä, joilla on kaupungin ARA-asunto (jonka vuokra sivumennen sanoen alittaa tuon verohallituksen normivuokran, mutta tästä edusta ei tarvitse maksaa veroa).
Työsuhdeasunnon ongelma on sen sidos työsuhteeseen. Työnantaja saa oivan otteen työntekijästä, joka ei voi vaihtaa työpaikkaa, koska joutuisi ulos asunnosta. Aikamoista työpaikkakiusaamista siis kannattaa sietää. Työsuhdeasunnot ovat second best ‑ratkaisu, joilla on merkittäviä haittavaikutuksia, koska ne kahlitsevat työntekijän mahdollisuutta päättää siitä, missä asuu. Työsuhdeasunnot ovat siellä missä ovat, vaikka ne olisivat puolison työmatkan kannalta aivan väärässä paikassa.
Asumistuki
Erilaisista second best ‑ratkaisuista asumistuki on ekonomistien mielestä vähiten huono. Sen turvin perushoitaja ei kuitenkaan pysty muuttamaan Riihimäeltä työpaikkansa lähelle Helsinkiin, koska asumistuki korvaa vain niin matalia vuokria, ettei sellaisia Helsingissä juuri ole kuin sukulaisten välisissä vuokrasopimuksissa. Itse asiassa asumistuen tarkoituksena on tukea niitä työttömiä tai pienipalkkaisia, jotka eivät pysty maksamaan vuorkaansa ARA-taloissa. Asumistuella pitäisi olla täällä aivan toisenlaiset ehdot. Kirjoitan asiasta oman postauksen.
Paremmat palkat
Jos kallista asumista ei tuettaisi Helsingissä, pienipalkkaisille olisi maksettava Helsingissä parempaa palkkaa. Oikeastaan siis tulisieluisen kommunistin pitäisi vastustaa sekä asumistukea että ARA-asuntoja tukena, josta hyötyvät vain itarat riistopalkkoja maksavat työnantajat.
En ole lainkaan yllättynyt, että Etelärannassa, jossa yleensä suhtaudutaan pidättyväisesti erilaisiin sosiaalitukiin, kannatetaan avoimesti kohtuuhintaista asuntotuotantoa.
Jos Helsingissä pitäisi maksaa muuta maata korkeampaa palkkaa, se kannustaisi yrityksiä siirtämään niin paljon työpaikkoja kuin mahdollista maakuntiin. Tämä voisi jopa vähän helpottaa asuntopulaa Helsingissä.
Sen jälkeen meillä olisi Helsingissä paljon onnekkaita entisiä pienipalkkaisia, jotka kutienkin asuvat edullisesti ARA-asunnossa, mutta saavat palkkaa, jonka on tarkoitus korvata markkinavuokran tasoista asumista. Ja sitten niitä toisia, jotka maksavat markkinaehtoista vuokraa.
Eriarvoista tietysti on sekin, että jotkut ovat perineet suvussa kulkevan asunnon ja toiset eivät. En nyt kuitenkaan aloita keskustelua asuntotulon verotuksesta, vakka mieli tekisi.
On hyvin vaikea ylipäänsä hahmottaa oikeudenmukaista ja tasapuolista ratkaisua olosuhteissa, joissa osa asukkaista saa seiniin sidottua tukea asumiskustannuksiinsa ja osa ei saa, oli se sitten aliverotettu omistusasunto tai ARA-asunto.
Yhteiskunnan omistama laaja vuokra-asuntokanta
Kroonisen asuntopulan oloissa – ja se jatkuu Helsingissä jokseenkin loputtomiin – on perusteltua, että yhteiskunta, mielellään kaupunki, omistaa suuren osan asuntokannasta, paljon suuremman kuin Helsinki nyt omistaa Hekan kautta.
Jos meillä ei olisi markkinapuutteita, yhteiskunnan omistamista ei tähän väliin tarvittaisi, mutta markkinapuutteista ei päästä näköjään eroon. Hypo-pankin Ari Pauna on laskenut, että Kojamon liikevoitto asuntoa kohden on 600 €/kk. Aika paljon siis. Liikevoitosta sen pitää tietysti maksaa korot. Juuri äskettäin kuuden kuukauden helibor laski alle ‑0,5 prosentin. En tiedä, millä hinnalla Kojamo saa lainaa, mutta Helsinki saisi aika halvalla. Nämä markkinavirheet ohjaavat kallista asumisesta kertyvän tulovirran aivan vääriin taskuihin, kun sen pitäisi ohjautua asuntotuotannon pullonkaulojen, lähinnä siis asumista ja tonttien valmistusta palvelevan infran rakentamiseen. Jos Björn Wahlroos omistaisi Kojamon, vasemmistopuolueet kiinnittäisivät katkeraa huomiota sen suuriin voittoihin
Jotta asuntomarkkinat ylipäänsä voisivat toimia oikein, hintojen nousun pitäisi synnyttää lisää asuntotuotantoa, mutta miten se voisi synnyttää, kun kaupunki päättää AM-ohjelmassaan, montako asuntoa kaupunkiin rakennetaan?
Yhteiskunnan omistaman asuntokannan pitäisi olla jokseenkin markkinahintaista, koska muuten päädyttäisiin vain pitkiin asuntojonoihin. Sosiaalisin perustein vuokrasta pitäisi saada alennusta.
Tähän päästäisiin esimerkiksi niin, että perusvuokra olisi ARA-hintaista, mutta asukkaan tulojen noustessa vuokra nousisi kohti markkinahintaa. Tai sitten perusvuokra olisi markkinahintaista ja pienituloisia tuettaisiin asumistuella, jonka siis pitäisi korvata olennaisesti korkeampia vuokria kuin nykyinen asumistuki korvaa. Kummastakaan ei pitäisi tulle veroseuraamuksia, sillä eihän halvasta ARA-asunnostakaan tarvitse maksaa veroa.
Asumistuki olisi tulojen mukaan määräytyvää vuokraa kätevämpi, mutta sitä pitäisi silloin maksaa myös yksityisiin vuokra-asuntoihin, minkä ainakin jotkut väittävät nostavan vuokratasoa. Pitäisi minimoida se rahavirta, joka asuntopulasta valuu vääriin taskuihin.
Jos meillä olisi laaja yhteiskunnan omistama vuokra-asuntokanta, ei olisi myöskään talokohtaista segregaatiota, vaan eri tuloluokkiin kuuluvat asuisivat toistensa naapureina samoissa rapuissa.
Myös parempia palkkoja
Kokonaan asumisen kalleutta ei tarvitse pienipalkkaisille kompensoida, Myös pienipalkkaisten palkkoja pitäisi Helsingissä korottaa osana markkinoiden normalisoitumista.
Lakeja pitää muuttaa
Ei tarvitse sanoa, että laki estää sen, mitä olen tässä kaavaillut. Tiedän sen itsekin. Huoneenvuokralaki esimerkiksi ei tunne palkankorotusta perusteena nostaa vuokraa.
Minä esitänkin, että lakeja pitäisi muuttaa.
Tarvittaisiin aivan toisenlainen asuntopoliittinen välineistö Helsinkiin. Se, mitä olen tässä kaavaillut, on vain yksi vaihtoehto. Joku varmaankin keksii paremman, mutta nykyinen välineistö on lähinnä pöhkö.
Jos vuokra ARA-asunnossa riippuisi tuloista (tai vuokrat olisivat markkinahintaisia ja niitä tuettaisiin uudenlaisella asumistuella) ja niitä osoitettaisin tasapuoloisesti eri tuloluokkiin kuuluville, kannattaisin ARA-asuntojen osuuden nostamista 50 prosenttin tai jopa yli.