Esseitä tuloeroista (8/8) Tulonsiirtojen tehostaminen

Tulo­erot eivät ole Suomes­sa vielä kohtu­ut­to­mia. Val­taosas­sa maail­man mai­ta ne ovat suurem­pia ja silti nois­sa mais­sa eletään aivan kun­nol­lista elämää. Vaara piilee kehi­tyk­sen suun­nas­sa, joka näyt­täisi lisäävän tulo­ero­ja pahim­mal­la mah­dol­lisel­la taval­la polar­isoimal­la palkko­ja niin, että kansa jakau­tuu hyvä­palkkaisi­in ja huonopalkkaisi­in, ja keskipalkkaisten osu­us las­kee. His­to­ri­alli­nen koke­mus osoit­taa, että yhteiskun­nista parhai­ta ovat keskilu­okan johta­mat, paljon parem­pia kuin rikkaiden tai köy­hien johta­mat. Näin sanoi jo Aris­tote­les kir­jas­saan Poli­ti­ik­ka[1]. Tulo­jaon polar­isoi­tu­miseen on syytä puut­tua ennen kuin se pääsee liian pahak­si. Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (8/8) Tulon­si­ir­to­jen tehostaminen”

Esseitä tuloeroista (7/8): Tulosopimusten tie?

Teol­lis­tu­misen alkuaikoina ammat­tiy­hdis­tys­li­ik­keel­lä oli huo­mat­ta­va vaiku­tus kansan vauras­tu­miseen ja vau­rau­den aiem­paa tasaisem­paan lev­iämiseen. Ammat­tiy­hdis­tys­toim­inta merk­it­see työvoimakartel­lia; Yhdys­val­lois­sa ammat­ti­jär­jestö­jen nimis­sä jopa on sana kartel­li. Se suo­jaa työläisiä tois­t­en työläis­ten kil­pailul­ta. Ilman sitä löy­ty­isi aina joku toinen, joka olisi valmis tekemään saman työn halvem­mal­la niin, että palkat painuisi­vat Marx­in ennus­tuk­sen mukaises­ti sub­sis­tenssir­a­jalle. Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (7/8): Tulosopimusten tie?”

Esseitä tuloeroista (6) Demokratiassa enemmistö ei voi olla häväjiä

Kaiken kaikki­aan näyt­tää siltä, että markki­nae­htoinen tulon­jako on kehit­tymässä hyvin han­kalaan suun­taan ajatellen niitä arvo­ja, joi­hin yhteiskun­tamme nojaa ja joi­ta ylivoimainen enem­mistö suo­ma­laista kan­nat­taa. Tilanne on kovin toisen­lainen kuin 1980-luvul­la, jol­loin teol­lisu­u­den nopea laa­jen­e­m­i­nen lisäsi myös suorit­ta­van työn kysyn­tää niin voimallis­es­ti, että kysyn­nän ja tar­jon­nan mukaiset palkat oli­si­vat ilman mitään tuposopimuk­si­akin johta­neet hyvin tasaiseen tulon­jakoon. Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (6) Demokra­ti­as­sa enem­mistö ei voi olla häväjiä”

Tämän blogin kävijämäärä uuteen ennätykseen vuonna 2013

Blogilla 1 643 275 käyn­tiä vuon­na 2013. Vuon­na 2012 käyn­te­jä oli 1 450 026.

Blo­gin kävi­jämäärät kään­tyivät jostain syys­tä toukoku­us­sa nousu­un niin, että vuo­denkävi­jämäärä nousi läh­es 200 000 kävi­jäl­lä. Luvus­sa eivät ole hakuro­bot­it. Eri kävi­jöitä oli liki 466 000, mut­ta en oikein osaa luot­taa tuo­hon luku­un. Avat­tu­ja sivu­ja oli 7 141 325 Jat­ka lukemista “Tämän blo­gin kävi­jämäärä uuteen ennä­tyk­seen vuon­na 2013”

Esseitä tuloeroista (5): Tulonjaon arpajaiset

Se, että olemme niin paljon rikkaampia kuin sata vuot­ta sit­ten, ei johdu yliv­er­tais­es­ta ahkeru­ud­estamme vaan men­nei­den sukupolvien kehit­tämästä teknolo­gias­ta ja rak­en­ta­mas­ta infra­struk­tu­urista. Taval­laan nau­timme siis pääo­mat­u­loa siitä fyy­sis­es­tä ja henkises­tä pääo­mas­ta, jota aiem­mat sukupol­vet ovat kar­tut­ta­neet. Näin ajatellen tun­tuu perus­teet­toma­l­ta jakaa aineelli­nen hyvä yksipuolis­es­ti vain tämän­hetk­isten työ­panos­ten mukaan. Varhaisim­mat kansalais­palkka­teo­ri­at etsivät oikeu­tus­ta ajatuk­ses­ta jakaa men­nei­den sukupolvien työn hedelmät ainakin osit­tain kaikille, minkä lisäk­si kukin saisi palkkaa tekemän­sä työn mukaan.

Taloudel­lisen tehokku­u­den mukaista olisi mak­saa kullekin markki­nae­htoista palkkaa, joka riip­puisi työn mar­gin­aalis­es­ta tuot­tavu­ud­es­ta vipu­vaiku­tuksi­neen ja siitä, kuin­ka kor­vaa­mat­tomas­ta työ­panok­ses­ta on kyse.  Täl­laises­sa tulon­jaos­sa on kuitenkin se vika, että se on hyvin epäoikeu­den­mukainen ja muut­tuu jatku­vasti epäoikeu­den­mukaisem­mak­si, kun suorit­ta­van työn tek­i­jöistä on yli­tar­jon­taa ja lah­jakkaista luo­van työn tek­i­jöistä kil­pail­laan. Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (5): Tulon­jaon arpajaiset”

Esseitä tuloeroista (4) Mikä kasvattaa suuria palkkoja?

Reaalian­sioiden kasvu on pohjim­mil­taan peräisin tuot­tavu­u­den kasvus­ta. Tuot­tavu­u­den kasvu ei kuitenkaan vält­tämät­tä nos­ta työn­tek­i­jöi­den reaalian­sioi­ta, vaan voi jopa laskea niitä. Jos automa­ti­soin­ti merk­it­see väen vähen­tämistä puoleen, on jäl­jelle jääneen puoliskon vaikea puo­lus­taa ansio­ta­soaan, kun alal­la on työvoimas­ta yli­tar­jon­taa. Tuot­tavu­u­den kasvu jää yri­tyk­seen omis­ta­jien ja työn­tek­i­jöi­den kesken jaet­tavak­si vain, jos kil­pail­i­jat eivät ole nos­ta­neet tuot­tavu­ut­ta yhtä paljon. Muu­toin se menee hin­to­jen lasku­na kulut­ta­jien hyväk­si nos­taen kyl­lä kaikkien muiden reaalian­sioi­ta. Puunko­r­ju­us­sa tuot­tavu­us on nous­sut monikym­menker­taisek­si siir­ryt­täessä jus­teereista ja hevosve­dos­ta moni­toimikoneisi­in, mut­ta met­surien ansio­ta­so ei ole monikym­menker­tais­tunut. Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (4) Mikä kas­vat­taa suuria palkkoja?”

Esseitä tuloeroista (3) Palkkaerot tuottavat syvällisempää eriarvoisuutta kuin pääomatulot

Näkyvin irtiot­to tulo­jakau­mas­sa on tapah­tunut ylim­mässä tulode­si­ilis­sä. Tähän joukkoon kuu­luu suuria pääo­mat­u­lo­ja saavia ja näitä Rovion kaltaisia supernousi­joi­ta, jot­ka tahkoa­vat jät­tiomaisuuk­sia läh­es tyhjästä. Vaik­ka tämä kehi­tys heilut­taa voimakkaim­min Gini-ker­roin­ta, palkkaero­jen kasvu on merk­ki syvem­mästä eriarvoistumisesta.

Super­rikkaat ovat aina olleet vähän ulkop­uolista joukkoa eivätkä he voi sen takia eristäy­tyä muus­ta kansas­ta enem­pää kuin ovat jo eristäy­tyneet. Jos ole­tamme kansan­tu­lon annetuk­si, se kuin­ka suuri osa kansan­tu­losta menee rikkaimpi­en kulu­tuk­seen vaikut­taa muiden ase­maan yhtä paljon kuin kasvun hidas­tu­mi­nen tai vaikka­pa val­tion­hallinnon tehot­to­muus. Palkkaero­jen kasvu jakaa ennen yht­enäistä kansaa keskeltä kah­tia. Saman luokan oppi­lail­la toisil­la on edessään kitu­ut­ta­mi­nen mata­la­palkkai­sis­sa töis­sä ja toisil­la rahakkaissa asiantun­ti­ja-ammateis­sa. Palkkaero­jen kasvu on moot­to­ri­na asuinaluei­den sosi­aalises­sa eriy­tymisessä ja laa­jem­min elämän­muodon ja koke­mus­maail­man eri­lais­tu­mises­sa. Tunne samas­sa veneessä olemis­es­ta heikke­nee. Tässä ei ole mitään uut­ta – kovin jakau­tunut oli Suo­mi myös 1950-luvul­la eikä vain maan­omis­tuk­sen ansios­ta maaseudul­la vaan myös ja eri­tyis­es­ti kaupungeis­sa.    Jat­ka lukemista “Esseitä tulo­eroista (3) Palkkaerot tuot­ta­vat syväl­lisem­pää eri­ar­voisu­ut­ta kuin pääomatulot”

Miksi haluan ruuhkamaksuja Helsinkiin?

Helsinki­in on kaavoitet­tu kan­takaupunki­in uusia asun­to­ja noin 80 000 lisäa­sukkaalle. Yleiskaa­va 2016:ssa aio­taan kaavoit­taa moot­toriteiltä vapau­tu­valle maalle vielä vähän yli satatuhat­ta asukas­ta. Lisäk­si Helsin­ki aikoo säi­lyt­tää keskus­tan ase­man seudun ylivoimaise­na työ­paik­ka- ja ostoskeskit­tymänä. Tämä aset­taa katu­verkon aika kovalle koe­tuk­selle. Tai san­o­taan suo­raan, että jos mitään ei tehdä, liikenne jumi­u­tuu pahoi­hin ruuhki­in. Tämä vähen­tää sekä kan­takaupun­gin tavoitet­tavu­ut­ta, jol­loin sen ase­ma työ­paik­ka- ja asioin­tikeskuk­se­na heikke­nee olen­nais­es­ti samal­la, kun kan­takaupun­ki, joka on nyt Suomen tavoitel­luin­ta asuinympäristöä, muut­tuu huonok­si asuinympäristöksi.

Mitä liiken­teelle voi tehdä? Jat­ka lukemista “Mik­si halu­an ruuhka­mak­su­ja Helsinkiin?”

Kiinan ja ilmastonmuutos

Maail­man hiilid­iok­sidipäästö­jen kasvu on vain kiihtynyt 2000-luvul­la, vaik­ka niiden oli määrä kään­tyä kasvu­un. Käytän IEA:n tilas­to­ja, jot­ka koske­vat vain hiilid­iok­sidipäästöjä ilman maankäytön muu­tok­sista tule­via kor­jauk­sia. Raport­ti­in pääsee tästä. 

Vuodes­ta 2000 vuo­teen 2011 maail­man hiilid­iok­sidipäästöt kasvoivat 34 %. Kiinas­sa päästöt kasvoivat 162 % Kiinan osu­us maail­man hiilid­iok­sidipäästö­jen kasvus­ta oli noin 64 %.  Ilmas­ton kannal­ta perin murheel­lista. Kiina ei tehnyt päästö­jen vähen­tämisek­si käytän­nössä mitään. Jat­ka lukemista “Kiinan ja ilmastonmuutos”

Guangdong asetti päästöoikeuksille pohjahinnan

Kiinan Guan­dongis­sa (Kan­tonis­sa) käyn­nistyi maanan­taina yksi maan seit­semästä päästökaup­pa­pi­lo­tista. Se on EU:n jäl­keen maail­man toisek­si suurin päästökaup­pa-alue, jos­sa asuu satamiljoon­aa ihmistä. 

Toisin kuin muis­sa Kiinan päästökaup­pa­pi­loteis­sa, Guan­dongis­sa ei ole päästöille ilmaista alku­jakoa, vaan pieni osa päästöoikeuk­sista jae­taan huu­tokau­pal­la. Ilmeis­es­ti oikeuk­sia oli tar­jol­la riit­tävästi, kos­ka päästöoikeu­den hin­ta jäi poh­jahin­taan 60 jua­nia (9,85 €/tonni). Mie­lenki­in­tois­in­ta tässä on, että Guan­dongis­sa siis on päästöille poh­jahin­ta toisin kuin EU:ssa ja että poh­jahin­ta on korkeampi kuin EU:n päästökau­pan nykyi­nen hin­ta.  Tosin tässä vai­heessa vain kolme pros­ent­tia päästöistä on mak­sullisia ja lop­ut oikeudet jae­taan ilmaisek­si. Pros­ent­tio­su­u­den on tarkoi­tus nous­ta asteit­tain. Jat­ka lukemista “Guang­dong aset­ti päästöoikeuk­sille pohjahinnan”