Näkyvin irtiotto tulojakaumassa on tapahtunut ylimmässä tulodesiilissä. Tähän joukkoon kuuluu suuria pääomatuloja saavia ja näitä Rovion kaltaisia supernousijoita, jotka tahkoavat jättiomaisuuksia lähes tyhjästä. Vaikka tämä kehitys heiluttaa voimakkaimmin Gini-kerrointa, palkkaerojen kasvu on merkki syvemmästä eriarvoistumisesta.
Superrikkaat ovat aina olleet vähän ulkopuolista joukkoa eivätkä he voi sen takia eristäytyä muusta kansasta enempää kuin ovat jo eristäytyneet. Jos oletamme kansantulon annetuksi, se kuinka suuri osa kansantulosta menee rikkaimpien kulutukseen vaikuttaa muiden asemaan yhtä paljon kuin kasvun hidastuminen tai vaikkapa valtionhallinnon tehottomuus. Palkkaerojen kasvu jakaa ennen yhtenäistä kansaa keskeltä kahtia. Saman luokan oppilailla toisilla on edessään kituuttaminen matalapalkkaisissa töissä ja toisilla rahakkaissa asiantuntija-ammateissa. Palkkaerojen kasvu on moottorina asuinalueiden sosiaalisessa eriytymisessä ja laajemmin elämänmuodon ja kokemusmaailman erilaistumisessa. Tunne samassa veneessä olemisesta heikkenee. Tässä ei ole mitään uutta – kovin jakautunut oli Suomi myös 1950-luvulla eikä vain maanomistuksen ansiosta maaseudulla vaan myös ja erityisesti kaupungeissa.
Yleinen mielipide myös vaistoaa palkkaerojen kasvuun liittyvän uhan. Paljon enemmän purnataan yritysjohtajien suurista palkoista kuin suurista omaisuustuloista. Valtaosa kansasta on sitä mieltä, että palkattujen johtajien suuria palkkoja pitää leikata, vaikka merkitsisihän tämä sitä, että nekin rahat menisivät yrityksen omistajille, jotka yleensä ovat vielä suurituloisempia. Artistien, urheilijoiden ja kilpa-ajajien miljoonatuloja ei kadehdita, vaan niistä koetaan pikemminkin myötäylpeyttä, vaikka toisin kuin yritysjohtajien bonukset ja korkeat palkat, ne usein piilotetaan verottajilta Monacoon tai Sveitsiin. Loton miljoonavoitot kansa vaati verottomiksi ja sai.
Moni selittää tämän siten, että urheilijat ja taiteilijat ovat itse tienanneet suuret rahansa eivätkä ne siksi ole muilta pois. Nokian Dream Team nosti yrityksen maailmanmenestykseen, toi suuria tuloja kymmenille tuhansille suomalaisille ja maksoi käytännössä veroina pois valtion laman aikana ottamat velat, mutta formulakuljettajat olivat paremmin palkkansa ansainneet.
Kenkä taitaa puristaa siitä, että yritysjohtajat pelaavat samalla pelikentällä kuin muut, mutta urheilijat ja taiteilijat liikkuvat omalla pelikentällään, eivätkä tapahtumat siellä tuota eriarvoisuutta meidän pelikentällemme. Lottovoittaja voisi olla kuka hyvänsä miestä, joten se on mahdollisuuksien tasa-arvoa. Huippupalkattua eritysasiantuntijaa ei voi kaikista tulla. On loukkaavaa, että toisten työtä pidetään niin paljon arvokkaampana kuin omaa.
Minusta tämä oli hieman löysä kirjoitus Soininvaaralta. Yritysjohtajien huipputulot ovat täysin ansaitusti kritiikin kohteena. Mainitsen tässä jotain syitä:
1. Yritysjohtajien tulot suhteessa keskipalkkaan ovat nousseet valtavasti 2000-luvun alusta. Jos yritysjohtaja ennen ansaitsi X-kertaa keskipalkan verran saattaa tulotaso tällä hetkellä olla luokkaa 3X tai 4X. Siis yritysjohdon palkkataso on kohonnut suhteessa aivan eri tahtia kuin kansalaisten keskipalkka. Tämä ei missään tapauksessa voi jatkua ikuisuuksiin. Pitäisi pikemminkin päästä pienempiin palkkoihin palkkoihin yritysjohdon osalta.
2. Yritysjohdon palkitseminen tehdään usein hyvin lyhytnäköisillä keinoilla. Jos yritysjohtaja tienaa 10 miljoonaa euroa sillä, että kohottaa yrityksen kurssia keinotekoisella yritykselle pitkällä tähtäimellä epäedullisella tavalla, kyllä aika moni yritysjohtaja tämän tekee. Ei heitä kiinnosta se, miten työntekijöille käy tämän jälkeen. Heitä kiinnostaa raha ja oma etu.
3. Yritysjohdon palkitseminen rapauttaa kansan moraalia. Kun on aivan selvästi nähtävissä, että yritysjohtajat insestisesti istuvat hallituksissa päättämässä toinen toisensa palkoista herättää tämä suomalaisessa rehellisessä ihmisessä väistämättä katkeruutta. Erityisesti silloin, kun se irtisanominen osuu omalle kohdalle.
4. On mielestäni täysin käsittämätöntä, että yritysjohdon palkkiot vain nousevat tilanteessa, jossa firma on kriisissä ja työntekijöitä kehotetaan malttiin. On hyvin kyseenalaista vaatia malttia normaalityöntekijöiltä, jos itse korotetaan omia palkkoja.
Yritysjohdon vertaaminen taiteilijoihin tai urheilijoihin on tietenkin paikallaan. Toisaalta varsinkin urheilijoiden kohdalla ne palkkiot tulevat todellakin absoluuttisesta ja kiistattomasta menestyksestä. Lisäksi Suomen tapauksessa palkkiot on yleensä ansaittu ulkomailta, eivätkä ne ole millään tavalla pois suomalaisilta. Jos Kimi Räikkönen saa Ferrarilta palkkaa, niin aika pienen osuuden siitä suomalaiset maksavat.
Yritätkö nyt sanoa, että palkkaerot tuottavat syvempää (vaikkakin ehkä irrationaalista) eriarvoisuuden kokemusta kuin erot pääomatuloissa? Kirjoituksesi sisältö viittaisi tuohon suuntaan toisin kuin otsikko.
Vaikea nähdä miten palkkaerot voisivat suuren enemmistön osalta olla merkittävin talkoudellisen eriarvoisuuden tuottaja. En nyt jaksa kaivaa tilastoja, mutta tuskin menee pahasti pieleen jos väitän, että palkansaajien valtavan enemmistön bruttopalkkatulot täysipäiväisestä työstä sijoittuvat välille 2000 – 7000e. Ja tuonkin haitarin sisällä yli 6000e tienaavat lienevät pienehkö vähemmistö. Kun yhtälöön sitten vielä lisää progressiivisen verotuksen, niin en oikein ymmärrä miten eriarvoisuus (siis todellinen eriarvoisuus, ei koettu) voisi oleellisimmalta osin muodostua palkkatulojen kautta.
Rikkaat ovat pääasiassa perijöitä ja pääomatulojen saajia. Köyhät taas työttömiä, opiskelijoita, eläkeläisiä, sairaita, alkoholisteja jne. Merkittävimmät erot tuskin vallitsevat täysipäiväisellä palkkatyöllä itsensä elättävien välillä.
…ja esim. Ollilan osakeoptiot kustansivat aikoinaan silloiset Nokian omistajat eli pääosin yhdysvaltalaiset eläkerahastot, joten? Lisäksi, toisin kuin Räikkösen miljoonien kanssa, puolet optiotuloista kilisi suoraan yhteiskunnan pohjattomaan kassaan.
Suurin juopa on kasvamassa työttömien ja työssäkäyvien välille.
TEM marraskuun Työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 523 463 ja heistä
työssä yleisillä työmarkkinoilla oli 77 499 työnhakijaa
Eli työttömiä oli 445964 !!!!!
Temputetut ja työvoiman ulkopuolelle luokitellut puuttuvat virallisista tilastoista.Mutta virallisesti hekin ovat työttömiä työnhakijoita ja heitä yritetään pakottaa töihin monin tavoin.
Tai ainakin ulos työvoimasta
VATT Vartiaisen ja EK mukaan nämä työttömät eivät ole työvoimaa eli työttömät ovat tallin taakse talutettavaa EK ja Vartiaisen mukaan
Ja hallituskin on mukana estämässä ikääntyneiden uudelleenkouluttautumisen.
Miten paperimies voi kouluttautua sairaanhoitajaksi, jos häntä ei ikänsä vuoksi oteta koulutukseen ?
VATT Vartiainen ja EK esittävät rajua maahanmuuttoa
Vuonna 1990 työllisiä oli 2483000 ja 2013 2431000 . Määrä on ollut varsin vakaa, vain 2008 oli hieman enemmän työllisiä eli 2497000 ja alimmillaan työllisten määrä oli 2040000 vuonna 1994.
Lähde tilastokeskus http://193.166.171.75/Dialog/Saveshow.asp
Eli työpaikkojen määrä on ollut aika vakio 90-luvun suurta lamaa lukuunottamatta
Meillä oli vuonna 1990 n 20000 ulkomaalaista ja 2013 n 195000 eli ulkomaalaisten määrä kasvoi n 175000 (Väestörekisterikeskus) Kun osa on saanut Suomen kansalaisuuden niin määrä on paljon suurempi, 250000-300000 (arvio).
Työllisyyttä he eivät lisänneet vaan syrjäyttivät suomalaisia ja lisäsivät työttömyyttä.Ja sosiaalisia ongelmia ,palkkojen polkemista, verojen kiertoa ja pimeää taloutta
Samaan aikaan kotoperäinenkin työikäisten tarjonta lisääntyi
Lopputulema on jättityöttömyys ja erityiseti ikääntyneiden työttömyyden karkaaminen käsistä.
Kun sossun luukulta ja työmarkkinatuesta ei kerry eläkettä niin erityisesti 50-60-luvuilla syntyneitä odottaa köyhä vanhuus huolimatta 30-40 vuoden työurasta.
Aika rasistinen kirjoitus,mutta perustuu faktoihin.
Itse olen ollut töissä monessa maassa yli 10 vuotta ja minulla on paljon ulkomaalaisia ystäviä, joten rasismi ei ole se perimmäinen motiivi.
Ei kai palkkaerojen kasvulle ole kovin helppoa löytää järkeviä rajoitteita. Nykyään asiantuntijayrityksissä suurin osa työvoimasta voi kuulua ylimpään tulodesiiliin ja jotta väkeä saadaan motivoitua vastuunkantoon, tarvitaan riittävät tuloerot jo ko. desiilin sisällä.
Tietysti muutamien suuryritysten johdon palkat ovat tässäkin suhteessa aivan omaa skaalaansa, mutta kuinka suuresta porukasta esim. Suomen mittakaavassa on kyse? Kuinka paljon meillä on yli miljoonan vuodessa tienaavia palkkajohtaijia – ja mikä on heidän vaikutus tuloeroihin?
Tuloerot kapenevat Suomessa 2014 ja vielä lisää 2015. Kansakunnan onnellisuus ei siitä lisäänny.
Kovapalkkaisemmat asiantuntijatehtävät vähenevät, matalapalkkaiset palvelualan duunit lisääntyvät. Samaan aikaan arkenteellinen työvoimapula pahenee.
Hyväaplkkaisten duunarihommisen osalta kato käy myöskin. Ay-liike tuntee sen peinenevissä jäsemaksutuloissaan, kovin moni sitäkään ei sano ääneen mutta tuloeroja sekin pienentää.
Tuloeroja on kasvattanut julkisen sektorin aivan holtiton palkkojen nousu. Julkisen sektorin toimintatavat sen sijaan eivät ole uudistuneet tai mikään muukaan syy perustellut palkkojen nostotarvetta. Pahimmat ongelmat purkautuvat kunnallisilla irtisanomisislla, kun se kuntaliitosten viisi vuotta alkaa täyttymään.
Rovion ja Supercellin omistajat ovat todellisuudessa ansainneet tulonsa kovalla työllä ja suurella riskillä. Media on typeryydessään pitänyt sitä jonakin sattumana. Ei ole.
Jo nykyisin Suomessa on yksi maailman pienimmistä tuloeroista. Jostain syystä tätä ei koksaan muisteta mainita, kun halutaan kerätä pisteitä.
Jos tuntee kateutta yritysjohdon palkkoihin, tervemenoa niihin hommiin. Jos eäonnekseen niitä tekee, selviää muutama elämän tosiasia.
Kohto,
pitäisikö pelkästään vientiin tuottavan yrityksen johdon palkkojen olla siis isompia kuin pelkästään kotimaassa toimivan?
Valtio voisi asettaa erilaisen veroprosentin riippuen yrityksen liikevaihdon jakaumasta.. 🙂
Totta on että isännättömällä rahalla on helppo palkita kavereita ja nämä vastavuoroisesti itseä, kuten tällaisessa pienessä päättävien ryhmien osalta homogeenisessä maassa tapahtuu..
”Yleinen mielipide vaistoaa palkkaerojen kasvuun liittyvän uhan.” Mitä ne uhat pahimmillaan ovat?
Uhkana on pidettävä, että jostain syystä Suomessakin muiden takia, tai muista riippumatta, yhteiskuntarauha järkkyy. Tosin sellaista on ”kielletty” edes ajattelemasta. Siitä huolimatta on tärkeää, että varotaan luomasta ärsykkeitä, jotka tiedetään saavan vietit ja vaistot liiaksi ohjaamaan ajatteluamme. Tällainen ärsyke on juuri eriarvoistuminen, kun osa kansalaisista putoaa yhteiskuntaluokastaan. Nopeaa eriarvoistuminen lienee seurauksiltaan vielä vaarallisempaa kuin vähittäinen.
Jos on tilaisuus syyttää toisia oman sosiaalisen aseman romahtamisesta, kansanjoukot on manipuloitavissa jopa sotimaan keskenään rasismin voimalla, kuten Balkanilla nähtiin. Titon kuolema äkkiä eriarvoisti väestön uudella tavalla. Siinä tilanteessa ihmiset näkivät entiset kumppaninsa kilpailijoikseen ja vaikeuksiinsa syyllisiksi. Eriarvoistuminen, jonka kasvu näyttäisi olevan sääntö myös laskusuhdanteiden aikana, ruokkii tällaista suhtautumista. Tietysti oma osuutensa on, onko herkkään aikaan sellaisia sattumia kuten väkivallantekoja tai muita vääryyksiä, joiden avulla mielet on kiihotettavissa. Paljon tapahtumien kulkuun vaikuttuvat myös niiden henkilöiden persoonat, jotka kriisitilanteissa saavat valtaa, mutta hekin ovat enemmän tai vähemmän kansanjoukkojen ja oman taustansa vaatimusten vankeja.
Mistä me tietäisimme, että tuloerot ovat kasvaneet, jollei siitä jatkuvasti kerrottaisi tiedotusvälineissä? Viime vuonna niiden sanotaan kaventuneen, mutta mahtaako kukaan toimittaja mainita sitä toista kertaa? Uskaltaneeko Paavo Arhinmäkikään perustella sillä hallituksessa oloaan.
Osmo: ”Nokian Dream Team nosti yrityksen maailmanmenestykseen, toi suuria tuloja kymmenille tuhansille suomalaisille ja maksoi käytännössä veroina pois valtion laman aikana ottamat velat, mutta formulakuljettajat olivat paremmin palkkansa ansainneet.”
Tuskin näin on.
Kyllä kansa osaa arvostaa menestyvän suuryrityksen johtajia, mutta jos/kun pikkufirman nilkin pitää saada samalla mitalla sitä ei kukaan ymmärrä.
Myöskään Fortumin tyyppisellä ansiottomalla arvonnousulla ja itse räätälöidyillä optioilla tienaavia ei arvosteta – eikä pitäisikään.
Aivan liikaa tuijotetaan vain palkkoihin ja niiden hulvattomaksi kutsuttuihin korotuksiin. Ihan yhtä hulvattomiin korotuksiin voittojensa ulkoistamisessa on syyllistynyt suuri osa yrityksistämme.
Ongelmien takana ovat nimittäin yritysten tuottoihin nähden ylisuuret omistajakustannukset, joista puhutaan valitettavan vähän. Yritysten taloudellisesta tuloksesta liian suuri osa menee paitsi johtajien palkkioihin mutta ennen kaikkea omistajille niin, ettei uusiin innovaatioihin sitäkään kautta riitä varoja. Onnistuneet innovaatiothan ovat talouskasvun suoranainen edellytys, ilman niitä pelkällä työnteolla voidaan korkeintaan säilyttää talous ennallaan.
Onko kuitenkaan yritysten vika, kun yritysten välinen kilpailu pakottaa maksamaan omistajille kohtuuttomia osinkoja, jotta toiset yritykset eivät olisi liian houkuttelevia sijoituskohteita? Silloinhan vika on järjestelmässä. Mutta mikä taho edes teoriassa sen vian pystyisi korjaamaan?
Myös hyväpalkkaisesta ”asiantuntijatyöstä” maksetaan usein enemmän kuin tarvitsisi. Hakijoita voi olla satoja, joista merkittävä määrä erittäin hyviä kandidaatteja.
Meillä on jo 350000 yhden euron per tunti työntekjää, Saksassakin heitä oli vain 150000.
Paljon huoletuttavampaa on, että merkittävä määrä työtä tehdään orjatyönä eli tiputetaan alimpia palkkoja luokittelemalla ne ”harjoitteluksi ” tai kokeiluksi
Kun orjatöiden vaikutus työlllisyysasteeseen on jo muutaman % luokkaa niin se viitoittaa tietä sille, että kohta suuri osa työntekijöistä on orjia
Hyväksyn yritysten korkeimman johdon suuret palkat koska parhaista johtajista käydään kovaa kansainvälistä kilpailua. Sensijaan se että heidän tarvitsisi maksaa vähmmän veroa kuin muiden suomalaisten tai että heille maksetaan mahdollisten potkujen jälkeen isoja erorahoja en hyväksy. Pätevä yritysjohta ymmärtää kyllä että Suomessa ja Pohjoismaissa verot ovat korkeammat siksi että tämä on pohjimmilaan turvallisempi ja kilpailukykyisempi yhteiskunta kuin joku banaanivaltio tai esim USA tai Venäjä ja että pohjoinen sijainti ja pitkät etäisyydet kasvattavat kandsantalouden pyörittämisen kustannuksia.
”Artistien, urheilijoiden ja kilpa-ajajien miljoonatuloja ei kadehdita vaan niistä koetaan pikemminkin myötäylpeyttä, vaikka toisin kuin yritysjohtajien bonukset ja korkeat palkat, ne usein piilotetaan verottajilta Monacoon tai Sveitsiin. ”
Vain määrätyt urheilijat voivat ansaita palkkionsa verottomasti.
NHL-pelaajat asuvat ja elävät yhdessä maassa tuon 185 päivää, joten he eivät voi valita verotusmaataan. Ja pelaavatkin vian parissa maassa .
Niinpä he maksavat veroja kuten muutkin maassa asuvat.
USA:n /Kanadan verottajalta ei pääse karkuun yhtä helposti kuin Suomen verottajasta
Formula-1-, rallikuskit, tennispelaajat eivät asu missään maassa 185 päivää ja niinpä ei synny millekään maalle verotusoikeutta suoraan . periaatteessa valtioit voisivat sopia, missä maassa Jarkko Nieminenkin verotetaan, mutta eipä tuollaista sopua edes kukaan yritä. Niinpä Nimeinen voi valita verotusmaansa vapaasti.
Mutta ei tuosta säännöstä hyödy ainoastaan niemiset, myöskin tavikset harrastavat sitä ja kulkevat maasta toiseen niin ettei tuota 185 päivän oleskelua synny.
Puolalainne putkimies tai virolainen raksamies maksaa veroja kuten nieminenkin eli minne haluaa.
Todennäköisesti kukaan ei maksa mitään mihinkään
Niin Soininvaaran jutun otsikossa kuin joissain kommenteissakin on puhuttu yleisesti ”pääomatulojen saajista”. Tässäkin voitaisiin ottaa askel kohti suurempaa analyyttisyyttä ja vähempää populismia.
Olen itse pääomatulojen saaja: olen sijoittanut työlläni ansaitsemat ja askeettisen kulutukseni ansiosta säästöön jääneet rajat pääosin osakemarkkinoille. Saan siten pääomatuloja joko suoraan osinkojen kautta tai myydessäni rahasto-osuuksia. Toivon sijoitusteni tuottavan keskimäärin vähintään 3-4% yli valtionlainojen tuoton, vastineeksi ottamastani riskistä eli sijoitusten arvon suuremmasta vaihtelusta. Onko tässä nyt jotain moitittavaa? Jos näin lopulta vaurastun hieman, onko tämä yhteiskunnallinen epäkohta, johon pitää kielloin tai pääomatulojen verotusta kiristämällä puuttua? Entä miksi ne, jotka rakentavat talonsa suurelta osin itse/talkoovoimin (josta työstä ei siis makseta veroa) ja nauttivat sitten vielä omaisuutensa tuotosta (vuokran poissaolon muodossa) verottomasti, ovat yleisen mielipiteen erityissuosiossa?
Keskustelussa pitäisi ainakin tarkentaa, minkä suuruisia ja miten syntyneitä pääomatuloja tarkoitetaan, kun niitä kritisoidaan.
Omistajathan päättävät johdon palkoista kuten soininvaarakin huomautti. Jos johto tekee pienemmillä palkoilla niin omistajat saavat rahat. Omistajat taas maksavat paljon pienemmällä prosentilla veroa kuin palkattu johto. Lisää palkkaa johdolle siis, niin verotulot nousevat
Ei voittoja voi jättää takataskuun. Voitot pitää tehdä silloin kun vaan suinkin voi ja vielä täysimääräisesti. Muuten voi voitot jäädä kokonaan saamatta.
Hallituksissa istuvat omistajien edustajat jotka tekevät niin kuin omistajat haluavat. Tässä on perspektiiviharha palkkajohdon ja omistajien välillä.
Kriisitaikoina omistajat tarvitsevat johtajia vielä enemmän kuin normaalisti. Siksi palkatkin voivat nousta.
”Superrikkaat ovat aina olleet vähän ulkopuolista joukkoa eivätkä he voi sen takia eristäytyä muusta kansasta enempää kuin ovat jo eristäytyneet.”
Ei tämä aina ole ollut näin. Kyllä tämä rikkaiden eristäytyminen on uudempi, enemmänkin nousukasrikkaiden asia. 1950-60 luvuilla oli koulukavereinani hyvinkin rikkaiden ja köyhien lapsia. Ei silloin kadehdittu rikkaita eivätkä he eristäytyneet muista. Muutama vuosi sitten puuhasimme koulun luokkakokousta koolle. Soitin Matille, jonka kanssa istuimme koulussa viisi vuotta vierekkäisissä pulpeteissa ja olimme samanlaisia köyhien perheiden poikia. En ollut tavannut Mattia kymmeniin vuosiin. Jostakin sain tietää, että hän oli noussut erään Suomen suurimman yrityksen hallitukseen ja nauttinut pitkään hyvistä optio-ohjelmista. Matti vastasi puhelimeen ja kun esittäydyin, niin yht´äkkiä puhelu katkesi. Soitin uudelleen, jolloin naisääni vastasi ja sanoi, että Matti ei ole tavattavissa. Ymmärsin yskän, enkä tavoitellut häntä uudelleen.
Minua häiritsee aina tuloeroista puhuttaessa että monien mielestä ne ovat liian isoja tai ainakin kohtuuttomia, mutta kukaan ei koskaan kerro kuinka suuria olisivat kohtuulliset tai sopivan isot tuloerot, ja erityisesti millä mittarilla mitattuna. Pitää kuitenkin muistaa että vain harvassa maassa ovat tuloerot Suomeakin pienemmät. Esimerkkinä voidaan ottaa valkovenäjä, jossa kaikki (muutamaa oligarkkia ja Lukašenkan läheisiä lukuunottamatta) ovat tasaisen köyhiä. Olisiko tämä parempi malli?
Joo, tapahtuipa kerran yhdessä nopeasti kasvaneessa keskisuuressa yrityksessä seuraavaa: Lattialta kuului, että herrat ne vaan lentelee. No, herra otti myyntimatkalle mukaan luottamusmiehen, joka oli myös arvostettu teknillinen asiantuntija. Ainoa puute oli heikko kielitaito.
Puheet loppuivat, eikä hän enää halunnut mukaan uusille matkoille. Hoiti molemmat tonttinsa hienosti ja taisi myöhemmin lukea itsensä insinööriksi.
Tämä on se todellinen ongelma. On ollut niin helppoa konsulttien avulla perustella siirtymistä amerikkalaiseen systeemiin. Vastavoimaa ei misään.
Hyvä huomio Osmolta. Taitaa tosiaan olla niin, että palkkaerojen nousu on eriarvoistumisen tunteen kannalta merkittävämpää kuin määrältää usein paljonkin suuremmat pääomatulot.
Nimimerkille Kohto muutama kommentti:
1. Yritysjohtajien palkat ovat nousseet meillä nopeasti. Tälle on minusta merkittävä taustasyy ennestään olemattoman palkkahaitarin leventyminen ylimmän desilin sisällä. Kun suurin osa asiantuntijoista kuuluu jo ylimpään desiliin ja heidänkin palkat ovat nousseet, niin on vain yksinkertaisesti ollut pakko nostaa palkkoja huippuasiantuntijoille ja asiantuntijaryhmiä johtaville päälliköille. Tämä ilmiö kuplii organisaation sisällä ylimpään johtoon asti ja korkea marginaaliveroprosentti sekä lisääntyvä kilpailu voimistavat ilmiötä.
2. Huonot esimerkit yritysjohdon lyhytjänteisestä palkitsemista tietyn ajankohdan pörssikurssiin on vielä suurempi ongelma yrityksen omistajille kuin suurelle yleisölle. Ei näitä mokia tahallaan ole tehty ja onnistumisiakin on ollut. Palkitsemisjärjestelyt varmasti vielä kehittyvät, mutta kenelle sitä odottaessa tulisi olla vihainen. Omistajille jotka eivät ole aidoista pyrkimyksistään saaneet järjestettyä toimivampia kannusteita, vai johtajille jotka ovat toimineet heille asetettujen mittarien perusteella?
3. Yritysjohtajien ”insestinen” toistensa suosiminen on voimakkainta yrityksissä joista puuttuu kasvollinen omistaja kuten yöeläkevakuuttajat ja valtionyhtiöt, sekä näiden määräysvaltaan lukeutuvat yhtiöt. Tähän me kaikki voimme ottaa kantaa vaaleissa säännöllisin väliajoin ja minusta tässä voidaan katsoa vain peiliin.
4. Tämä on hankala tilanne. Raju saneeraus kriisiyhtiössä on todella vaativa ja rasittava urakka myös saneeraajalle eikä ole merkityksetöntä kuinka hyvin se tehdään. Sitä kautta johdon palkitsemisen myös kriisitilanteessa ymmärtää mutta onhan tämä huutavassa ristiriidassa omalla esimerkillään johtamisen kanssa.
Itse ihmettelen edelleen miksi kansa sallii urheilijoille ja julkkiksille suuret tulot mutta ei yritysjohtajille. Urheilijoita mitataan tarkasti heidän suorituksissaan mutta rahat tulevat etupäässä sponsorisopimuksista joiden saamiseen sekuntikello tai mittanauha vaikuttaa vain hieman. En keksi muuta syytä kuin että huippu-urheilijoiden ja julkkisten suuriin tuloihin on totuttu ja heihin jollain tasolla samaistutaan, vaikka järjen puolesta suomeen veronsa maksaville yritysjohtajille soisi mielummin isot palkkit.
Sponsorituloistahan ne isot rahat tulevat ja ne ohjau
Ei sillä ole arjen kannalta mitään merkitystä Maunulassa tai Roihuvuoressa, saako Kaskisaaressa asuva ykköspersentilisti pääomatuloja paljon vai vielä enemmän. Elämä Maunulassa tai Roihuvuoressa näyttää ihan samalta, jollakin naapurilla on saksalainen auto ja jollakin vain polkupyörät, useimmilla jotain siltä väliltä. Eniten kaikkein rikkaimpien irtiotto voi aiheuttaa kateutta siinä ylemmässä keskiluokassa, joka kysyy itseltään, miksi yksi opiskelukavereista saa ihan helvetisti enemmän kuin me muut. Ylempi keskiluokka tulkoon toimeen tämän kateutensa kanssa.
Sen sijaan sillä, että parin alimman desiilin lapsilla ei ole varaa samanlaisiin vaatteisiin, harrastuksiin ja kännyköihin kuin ”kaikilla muilla”, on merkitystä. Sen alimpiin desiileihin kuuluva havaitsee konkreettisella ja karvaalla tavalla, ja se kokemus kumuloituu vähitellen luokkaidentiteeteiksi jotka 80-luvulla näyttivät häviävän lähes kuulumattomiin.
… ja siitä huolimatta meillä kuitenkin johtajienkin palkat ovat kansainvälisesti katsottuna aika maltillisia. (En väitä, että ne aina olisivat perusteltuja ta absoluuttisella skaalalla maltillisia. Muualla ne vain ovat vielä maltittomampia.)
Olisi mukava nähdä vähän hienojakoisempia tilastoja palkoista kuin desiilejä. Esimerkiksi tuhannesosiin jaettu asteikko kertoisi jo paljon. Onko ylimmän tuhannesosan osuus palkkasummasta merkittävä? Ja millä palkkatuloilla pääsee tuohon ylimpään tuhannesosaan palkansaajista?
”Kenkä taitaa puristaa siitä, että yritysjohtajat pelaavat samalla pelikentällä kuin muut, mutta urheilijat ja taiteilijat liikkuvat omalla pelikentällään, eivätkä tapahtumat siellä tuota eriarvoisuutta meidän pelikentällemme. Lottovoittaja voisi olla kuka hyvänsä miestä, joten se on mahdollisuuksien tasa-arvoa. Huippupalkattua eritysasiantuntijaa ei voi kaikista tulla. On loukkaavaa, että toisten työtä pidetään niin paljon arvokkaampana kuin omaa.”
Tässä tulee asiaa. Komea jääkiekkoilija on jo yläasteella hierarkiassa korkealla. Jos tähän lyödään kiekkoilijalle miljoonatulot päälle, ei suhteellinen asema muutu. Mutta jos joku nörtti, joka ei ole ollut esimerkiksi ulkonäkö/sosiaalisessa hierarkiassa korkealla, onnistuu saamaan taloudellisen asemansa hyväksi, on tapahtunut katastrofi. Nörtti on noussut taloudellisessa hierarkiassa ylemmäs kuin yläasteen tupakkapaikan jätkät.
On kuitenkin hyvä muistaa, että taloudellisen aseman vaikutus sosiaaliseen statukseen on 2000-luvun maailmassa aika kyseenalainen. Treffimarkkinoilla komea persaukinen muusikko on kovaa valuttaa, mutta harva nainen ihailisi nuorta Ollilaa.
”Rovion ja Supercellin omistajat ovat todellisuudessa ansainneet tulonsa kovalla työllä ja suurella riskillä. Media on typeryydessään pitänyt sitä jonakin sattumana. Ei ole.”
Supercellissä maksettiin tulevista tuotoista, jotka ovat hyvin epävarmoja .Ei siis työstä vaan enemmänkin liikeideasta
Supercellin oma pääoma oli ennen kauppaa jotain 35 miljoonaa . Suhteessa saatuun rahaan , 1,5 miljardia, pikkusijoitus ja siitäkin suurimman osan antoi pääomasijoittaja Accel Partners , joka sai myös suurimman siivun voitosta.
Ja listalla on pari muutakin sijoittajaa, Työntekijöiden osuus oli loppujen lopuksi vain pieni osa voitosta mutta monet työntekijät saivat osuuden voitosta
”Yritysjohdon vertaaminen taiteilijoihin tai urheilijoihin on tietenkin paikallaan. Toisaalta varsinkin urheilijoiden kohdalla ne palkkiot tulevat todellakin absoluuttisesta ja kiistattomasta menestyksestä. Lisäksi Suomen tapauksessa palkkiot on yleensä ansaittu ulkomailta, eivätkä ne ole millään tavalla pois suomalaisilta. Jos Kimi Räikkönen saa Ferrarilta palkkaa, niin aika pienen osuuden siitä suomalaiset maksavat.”
Ansaittuja? Urheilijat pelaavat veronmaksajien maksamilla stadioneilla, ja omaavat monopolin urheilulähetyksiin, joka voitaisiin kopioida rajatta(tekijänoikeus). Luonnonvarojen omistajat pumppaavat miinustuloksella rahoja urheilijoiden taskuun. En minä ymmärrä, miksi esim. suomalainen ”LEIJONAJÄÄKIEKKOMIES!!!!!!!!!!!!!” on oikeutettu Venäjän luonnon varoihin.
Tästä tulikin mieleen hauska juttu pressan vaaleista. Haaviston tukijoukoissa ollut Petteri Sihvonen kysyi Niinistöltä ”minkä sortin uusiberalisti te oikein olette?” Lähetyksen jälkeen mies pääsi taas omalle tontilleen kritisoimaan ”Nuori Suomi”-ohjelmaa, jossa juonioriurheilijoille taataan saman verran peliaikaa. Sihvosen mielestä veronmaksajien halleissa pitäisi antaa peliaikaa vain lahjakkaille. Eihän se ole uusliberalismia, jos jääkiekkoilija saa 50 miljoonan sopimuken tietystikään. Sosiaalisesti epäoikeudenmukaista uusliberalismia on se, jos Juha Hernesniemi saa 100 tunnin viikkotyöajalla 200 tuhatta euroa vuodessa.
Tuloeroissa on mielenkiintoinen kehitys edessä. On viitteitä, että ”asiantuntijoiden” asema käy tiukemmaksi automaation ja globaalisaation myötä. Entä jos lähitulevaisuuden työelämässä supliikki ja ulkonäkö ovat paljon tärkeämpiä kuin ”asiantuntijuus”? Silloin sekä sosiaalinen elämä että tulot kertyvät vain pienelle eliitille. Se ehkä olisi eriarvoinen yhteiskunta.
Palkansaajia on Suomessa reilu 2 miljoonaa. Julkaistuista verotiedoista näkee, että 2000 eniten ansaitsevan joukkoon (eli siihen ylimpään promilleen) pääsi vuonna 2012 367 000 euron vuosituloilla. Kymppitonnin kerhoon pääsi reilulla 180 tuhannella eurolla.
Tässä siis mukana sekä pääoma- että ansiotulot.
Mikähän se mekanismi muka on, jolla omistajat päättävät palkoista? Isolla firmalla voi olla satoja tuhansia omistajia eikä yhtiökokouksen agendalla palkkoja ole. Tosiasiassa palkoista päättävät hallitusammattilaiset keskenään.
Niinhän sitä väitetään, useimmiten juuri ko. johtajat itse, mutta eipä suomalaisilla johtajilla näytä erityisemmin kysyntää olevan, siis kansainvälisesti.
Mun mielestä suomalaiset ovat kateuden suhteen aika tolkun ihmisiä. Jos joku on omilla ansioillaan tai muuten rehellisin konstein hankkinut suuret omaisuudet ja tulot, niin ei niitä oikein jakseta kadehtia.
Sen sijaan selkeitä välistävetoja ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan purnataan. Esimerkiksi nyt vaikka Fortum ja Mikael Lilius. Myöskään siitä ei pidetä, että kun saneerataan, niin pomot vetävät tuplaoptiot. Tai siitä, että kaupunginjohtajat korottelevat toistensa palkkoja.
Veikkaan, että tulevaisuudessa tulee ongelmia siitä, että toiset syntyvät kultalusikka suussa. Perintö koetaan usein vähän sellaiseksi ansiottomaksi arvonnousuksi. Varsinkin, kun asuntojen hinnat karkaavat kasvukeskuksissa peruspalkollisien ulottumattomiin.
George Orwell kirjoitti teoksessaan The Lion and the Unicorn (1941), jossa hahmotteli omaa maailmansodan jälkeistä toiveyhteiskuntaansa:
I suggest that the following six-point programme is the kind of thing we need. […] 2. Limitation of incomes, on such a scale that the highest tax-free income […] does not exceed the lowest by more than ten to one. […] In practice it is impossible that earnings should be limited quite as rigidly as I have suggested. There will always be anomalies and evasions. But there is no reason why ten to one should not be the maximum normal variation.
Eli pienimmät nettotulot olisivat aina yksi kymmenesosa kulloisistakin suurimmista nettotuloista. Minusta tämä on ihan hyvä benchmark. Pienimmät taulukkopalkat ovat Suomessa nykyään jotain 1 300 tai 1 400 euroa, jolloin suurimmat saisivat nykyisellä progressiolla olla lähemmäs 25 000, jos pääomatulojen verokohtelu muutettaisiin takaisin vanhaksi.
Eriarvoistumisen voisi määritellä vertailemalla eri ihmisten rahankäyttöä itseään varten.
Haluaisin ihmisten ansaitsemisen perustuvan siihen, miten paljon uutta älyllistä pääomaa he kykenevät olemassaolollaan luomaan. Arvostettavassa lääkärin ammatissa voi pärjätä nykyisellä tiedolla kuten arvostettavassa siistijän ammatissakin, mutta sähköautojen rakentamiseen tarvitsee luoda jotain uutta.
Sijoittajilla on tapana käyttää rahansa yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla, kuten vaikkapa sähköautotehtaan rahoittamiseen. Eli kaksi naapuria voi asua samanlaisissa taloissa, mutta toisella on lisäksi 10miljoonan sijoitus suunnattuna bensattoman tulevaisuuden rakentamiseen.
Jokainen voi miettiä mitä itse oikeasti tarvitsee, ja mistä asioista ollaan vain kateellisia.
Ehkä jo vähän mautonta toistoa:
http://www.upworthy.com/9-out-of-10-americans-are-completely-wrong-about-this-mind-blowing-fact-2?c=reccon1
Mut edelleenkin maailman yksinkertaisin ratkaisu tuloeroihin on lopettaa pääoma- ja työtulojen erottelu. Kaikki samaa tuloa ja sopiva mieto progressio, joka sitte alapäässä negatiivinen. Miks tästä pitää tehdä niin vaikeaa?
Miksi pääomatuloihin pitää kannustaa enemmän kuin töiden tekoon? Jos joku haluaa sijoittaa pääomansa tuottamattomasti, jos joutuu tippumaan palkollisten paarialuokkaan, niin siitä vaan.
Juuttuminen ylimmän desiilin korkeisiin palkkatuloihin on nähdäkseni varsin turhaa. Ongelma on hoidettavissa kiristämalla verotuksen progressiota.
Vakavampi ongelma ovat työt, joiden tuottavuus niin huono, ettei parempia palkkoja niistä voi maksaa. Seurauksen on katkeruutta aiheuttava todellinen köyhyys.
Eriarvoisuutta myös synnyttää erikoisedut eläkeyhtiöiden ja valtionyhtiöiden johdolle. Tällaisia ovat etenkin alhainen eläköitymisikä. Usein vaan unohtuu, että ay-johtajat myös pääsevät ennenaikaisesti eläkkeelle, kuten Mikko Mäenpää viimeksi.
Kerro ihmeessä, miten pikkufirmojen nilkit saavat niitä miljoonatuloja!
Tyypillisesti johtajan palkalla ja hänen vaikutuspiirissään olevilla rahavirroilla on aika selvä korrelaatio. Toinen palkkarakenteelle tyypillinen asia on se, että organisaation joka portaassa palkka nousee. Jos portaita on paljon, johtajan palkka on suurempi verrattuna alimman portaan palkkoihin.
Optioista isosti rahaa ottaneet ovat samassa asemassa kuin lottovoittajat. Toisaalta optioiden kritisoiminen juuri nyt on vähän jälkijättöistä, koska monissa yrityksissä vahingosta viisastuttiin, eivätkä optiot ole enää samalla tavalla suosittuja palkitsemisessa.
Tietyissä tilanteissa optioilla on kuitenkin ihan rationaalinen pohja. Jos omistaja nimenomaan haluaa isoa arvonnousua yritykselleen, optiot ovat oikea kannuste. Tämä toimii kuitenkin vain erityistä kasvua hakevissa yrityksissä, ei vakailla markkinoilla.
Anna esimerkki hyväpalkkaisesta asiantuntijatyöstä, jossa on merkittävä työttömyys! Yleensä työstä tulee hyväpalkkainen nimenomaan työvoiman heikon saatavuuden vuoksi. (Ellei takana ole jokin outo ay-motivoitunut suojamekanismi.)
Useimmiten näihin hyväpalkkaisiin asiantuntijatöihin on vaikea löytää hyviä hakijoita. Sata lehti-ilmoituksella saatua hakijaa ei lämmitä, jos niistä ei yksikään oikeasti ole hyvä hakija. Se oikea löytyy usein puskaradion tai suorahaun kautta, ja sillä on usein jo valmiiksi sopiva ja mukava työ. Tämän jälkeen palkkaneuvottelut ovat vähän hankalia. Yleensä työpaikan vaihto nostaa palkkaa ihan tuntuvasti.
Harva yritys pääsee niin Appleksi, että kyvykkäitä hakijoita tunkee ovista ja ikkunoista.
Kiitoksia näistä luvuista, mutta oikeastaan kaipasin nimenomaan ansiotuloja koska ymmärtääkseni tuossa fraktiilissa on lähinnä pääomatuloja.
Pointtini on se, että promille eniten ansaitsevista palkansaajista ei vielä sinne miljoonille pääse.
”Ongelma on hoidettavissa kiristämalla verotuksen progressiota”
Ongelma? Eli kyse on siis pelkästä kateudesta taaskin.
Keskustelusta unohtuu kokonaan yksi todelliseen tuntipalkkaan vaikuttava ja eriarvoisuutta lisäävä asia – lomaoikeus. Itse asiassa ylimpään tulodesiiliin kuuluvilla vapaa-ajan määrällä voi olla suurempi merkitys elämänlaatuun kuin sillä, onko palkka tonnin suurempi vai pienempi.
Yksityisellä sektorilla vuosiloma on 5 viikkoa. Julkisella puolella työskentelevä tuttuni kertoi, että hänellä on lomaa 46 päivää vuodessa (todellisia arkipäiviä = 9 vkoa)! Julkisen puolen tuottavuutta olisi helpointa parantaa ylettömiä lomaoikeuksia vähentämällä.
Itse en ole kateellinen rokkareiden tai yritysjohtajien miljoonille. Kateutta herättävät julkisen puolen edut. Esimerkki oikeasta elämästä: Tytär oli alakoulussa Vihdissä. Hänen opettajansa muutti pysyvästi perheineen Heinolaan. Seuraavana vuonna tyttärellä oli uusi opettaja. Kesän tultua entinen opettaja ilmoittautui ”töihin” vanhaan kouluunsa seuraavaan syksyyn saakka! Näin voi kuulemma kerran tehdä.
Kestävyysvajeen korjaaminen tulisi aloittaa julkisen sektorin peruskorjauksella. Olisi meidän yksityissektorilaistenkin mukavampi maksaa veroja.
Kaupunginjohtajat eivät korottele toistensa palkkoja, kaupunginjohtajat eivät ole toisten kaupunkien päättävissä elimissä – toisin kuin yritysmaailmassa.
Ihmisiä kuitenkin motivoidaan etupäässä nettotuloilla, joten progression kiristys johtaisi (ennenpitkää) bruttopalkkojen nousuun. Jos tätä taas hoidetaan kiristämällä progressiota entisestään, niin ollaan aika pian tilanteessa, jossa yritysten kannattaa teettää vaativat ansiantuntijatyöt jossain muualla kuin Suomessa.
No, tällähän tosin saataisiin tuloerot selvästi laskuun ja sitä myöden hyvinvointi styräkkään nousuun…?
Joo – samalla valtio voisi myös siirtyä maksamaan vaativista asiantuntijatöistä markkinahintaista palkkaa. Vai pitäisikö julkisen sektorin töistä tehdä entistä selkeämmin sellaisia, joihin päätyvät ne joiden osaaminen muuhun riitä ja/tai joihin hakeutuvat vain ne joilla on joku ideologia ajenttavanaan?
Eiköhän se tapahdu firman hallituksen päätöksellä, ainakin jos suunta on kohti USAa, jossa CEO tienaa 380 kertaa sen, mitä keskituloinen työntekijä. Eipä tarvitse kovin iso firma olla, kun miljoonaan päästään (ja EUn määritelmän mukaan pikkufirma on alle 250 työntekijää).
”Useimmiten näihin hyväpalkkaisiin asiantuntijatöihin on vaikea löytää hyviä hakijoita. Sata lehti-ilmoituksella saatua hakijaa ei lämmitä, jos niistä ei yksikään oikeasti ole hyvä hakija. Se oikea löytyy usein puskaradion tai suorahaun kautta, ja sillä on usein jo valmiiksi sopiva ja mukava työ. ”
Aina pitää varustautua siihen ,että jos avainhenkilö lähtee , sairastuu tai kuolee niin hänet voidaan korvata..
Liiketoiminnan suunnitteluun kuuluu olennaisesti jatkuvuuden turvaaminen. Ei voi olettaa,että joku on korvaamaton.
Ulkopuolelta on harvoin palkattavissa suoraan riittävästi tehtävää tuntevaa ,isolla rahalla tietysti.
Yksi merkittävä tapa on omajunioritoiminta,aivan kuten urheiluseurat tekevät.
Eivät nuoretkaan täydellisiä ole,mutta tuntevat firman,joka on jo merkittävä etu.Edellyttäen,että henkilölle on annettu edellytyksiä tutustua firmaan.
Toinen etu on,että oman henkilön puutteet tunnetaan paremmin ja häntä voidaan antaa tukea ennakoiden.
On aika huonoa johtamista,jos avainhenkilön poistuma aiheuttaa paniikkikorvauksen.
Suurella rahalla toki saa,mutta kun tieto korkeasta palkat luiskahtaa yleiseen tietoon niin seurauksena on palkankorotusten ketju tai asiantuntijoiden pako
Kyllä johtajat, esimerkiksi Sauri ja Pajunen, ovat olleet asiassa aktiivisia, ja vieläkin saattavat kovasti yrittää.
http://tinyurl.com/oukyohx
Tuli näistä kaikista hyvistä kommenteista useita ajatuksia mieleen. Moni filosofi ja yhteiskuntatieteilijä on kautta aikojen pitänyt maapallon vaarallisimpana tuhovoimana ihmisten ahneutta. Credit Suissen lokakuussa julkaisema Global Wealth Report 2013 kertoo, että rikkain 10% maapallon väestöstä omistaa 86% planeetan varallisuudesta ja jo pelkästään rikkain 1% omistaa siitä 46%. Köyhin puolikas maailman väestöstä puolestaan omistaa ainoastaan 1% kokonaisvarallisuudesta. Maapallon väkiluku on minun elinaikanani kasvanut reippaasti yli kaksinkertaiseksi ja sama katastrofaalinen kehitys ilmeisesti jatkuu. Selvää on se, mihin noista mainituista varallisuusluokista suurin osa tulevaisuudessa syntyvistä ihmisistä päätyy. Ja juopa siis kasvaa. Ja kun paine kasvaa riittävän suureksi, pato murtuu. Toivottavasti en ole näkemässä sitä päivää…
Perusteettoman kateuden lietsonnan torjumiseksi on pakko oikaista kommentoijan käsitystä loma-oikeuksista.
Vuosilomat määräytyvät sekä yksityisellä että julkisella sektorilla saman vuosilomalain mukaan. Yli vuoden palvelussuhteen perustella lomaa kertyy 2,5 arkipäivää kuukaudessa, eli 30 arkipäivää. Lauantait mukaan lukien on loman pituus 5 viikkoa. 15 palvelusvuoden jälkeen julkisella sektorilla lomaa kertyy 3 arkipäivää kuukaudessa, eli 6 viikkoa.
Julkisella sektorilla voidaan saada enintään kuusi arkipäivää ns. pidennyspäivinä mikäli osa lomasta pidetään lomakauden (touko-syyskuu)ulkopuolella. Yli 15 vuotta palvelleilla on mahdollisuus yhdeksään pidennyspäivään, joten loma voi enimmillään olla 7,5 viikkoa.
Työ- ja virkaehtosopimuksilla sekä työsopimuksilla voidaan sopia vuosilomalakia paremmista lomaetuuksista. Näin on monilla aloilla tehtykin. Vuonna 1984 Matti Pekkasen neuvottelemassa Tupossa sovittiin työajan lyhennysvapaista, ns. pekkaspäivistä niille aloille, joilla viikkotyöaika on 37,5 tuntia pidempi. Hyvin monilla aloilla pekkasia kertyy 12,5 päivää vuodessa eli loma on sama 7,5 viikkoa kuin julkisen sektorin työntekijöillä pisimmillään.
Kansanedustajien lomat ovat tietenkin omaa luokkaansa ja niitä sopii kadehtia jos niin haluaa.
Muistat väärin tai ystäväsi sekoili. Julkisella sektorilla maksimi vuosiloma on 38 päivää vuodessa (opettajat ovat sitten asia erikseen). Sekin on toki enemmän kuin yksityisellä sektorilla, mutta kokonaispalkka on julkisella sektorilla vastaavasti alhaisempi kuin vastaavissa töissä yksityisellä sektorilla.
Julkisen sektorin ongelmana ainakin terveydenhuollossa on se, että kokeneet työntekijät siirtyvät jossain vaiheessa yksityspuolelle paremman palkan, parempien etujen ja kevyemmän työn perässä. Tämä ehdotus pahentaisi tätä tilannetta entisestään.
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että Suomen puolesta miljoonasta työttömästä ei riitä julkiselle sektorille (josta siis on käytännössä mahdotonta saada edes potkuja, kunhan tulee suurin piirtein selvänä töihin joka päivä) työvoimaa, mikäli etuja ja palkkoja kohtuullistettaisiin? Silloin varmaan kannattaisi miettiä, onko meillä hieman liian hyvä sosiaaliturva.
Siellä ei tarvitse osata mitään, riittää että tulee töihin? Palkataan työttömät lääkäreiksi ja opettajiksi ja talous pelastuu?
Nyt oli siis kyse vaativista asiantuntijatöistä.
Meillä ainakin potkut ovat hyvin nopeasti luvassa ellei pysty hankkimaan rahoitusta projekteilleen joko suoraan yrityksiltä tai sitten julkisista, avoimen kilpailun piiriissä olevista rahoituslähteistä. (Toinen vaihtoehto on olla sen verran kovanluokan asiantuntija, että se naapurinopan tyyppi joka hankkii rahoitusta, haluaa sinut projektiinsa.)
Mä vähän luulen, että puolen miljoonan työttömän joukossa on aika vähän sellaisia, joiden asiantuntijaosaamisesta yritykset haluaisivat maksaa, joiden kyvyt riittävät pääsemään kansainvälisiin projektikonsortioihin mukaan ja jotka hallitsevat vaikkapa EU-tutkimusrahoituksen koukerot.
Voin toki olla tässä väärässä ja jos tällaisia tyyppejä löytyy työttöminä pilvin pimein, niin kannustaisin ehdottomasti ottamaan yhteyttä ministeriöiden, virastojen ja tutkimuslaitosten HR-osastoihin ja sopimaan työhaastattelusta.
Pakko olla kyllä aivan täysin vastakkaista mieltä Soininvaaran kanssa (harvoin olen). Palkkatulot ovat lähtökohtaisesti ainakin jossain määrin ihmisen itse omalla toiminnallaan aikaansaamia. Valtavat omaisuudet ja niiden tuomat pääomatulot ovat asioita joihin ei omalla toiminnalla käytännössä voi ilman satumaista onnea päästä. Perinnöllinen eriarvoisuus, johon ihminen ei voi vaikuttaa, on monin verroin suurempi epäkohta.
Suurin osa ihmisistä ihan tietoisesti valitsee sellaisen ammatin josta saa vähemmän palkkaa kuin jostain toisesta työstä mihin tämä pystyisi. Tällöin hän arvottaa muut asiat tärkeämmiksi.
Ja ihan tiedoksi että kyllä ne superrikkaat Suomessa elävät ihan täällä keskuudessamme pääosin normaalia elämää. Toki elämä on kovasti helpompaa ja siihen kuuluu kaikenlaista normaalikuolevaiselle saavuttamatonta.
Kyllä minua ainakin harmittaa enemmän se, että joku saa 50 miljoonaa perintöä tekemättä mitään ja puuhailee sen jälkeen mitä huvittaa koko elämänsä, kuin se että joku uhraa elämänsä työlle ja tienaa toimitusjohtajana muutaman miltsin vapauttaen nipin napin lapsensa työn orjuudesta.
Valtion virka- ja työehtosopimuksen lomasopimuksen 11 § mukaan yksi lomaviikko kuluttaa 5 arkipäivää. Samalla kun tuosta sovittiin, pidennyspäivät jäivät pois käytöstä. Lomaa saa vuodessa 38 päivää, 8 viikkoa, jos saa pari arkipyhää sumplittua mukaan. Loma-ajalta saa luonnollisesti 50 % parempaa palkkaa kuin työajalta. Yksityisellä puolella saa lomaa 5 viikkoa.
Kreikkalaiset virkamiehet saavat vain vaivaisen ylimääräisen kuukauden palkan, Suomessa tulee vielä lomaa sen päälle.
Nokia ajettiin alas kun Ollila halusi optiot itselleen. Kun japanilaiset tai korealaiset yritykset toimivat, heillä on aina uusia innovatiivisia tuotteita kassakaapissa ja kun markkinat ovat valmiit, tai kilpailija tuo tuotteensa markkinoilla, ”kassakaappituote” otetaan naftaliinista ja ollaan kilpailijan kanssa samalla viivalla. Ollila halusi tienata optionsa bulkkipuhelimilla ja jätti tuotekehittelyn tekemättä, vaikka sai Suomen valtion tukea tuotekehittelyyn. Meidän media ei ole uskaltanut kertoa, vaikka luulisi heidän tietävän. Tässä esimerkki, miksi optioita ei pitäisi jakaa.
”Muistat väärin tai ystäväsi sekoili. Julkisella sektorilla maksimi vuosiloma on 38 päivää vuodessa (opettajat ovat sitten asia erikseen). Sekin on toki enemmän kuin yksityisellä sektorilla, mutta kokonaispalkka on julkisella sektorilla vastaavasti alhaisempi kuin vastaavissa töissä yksityisellä sektorilla. ”
Julkisen sektorin lomapäivien laskutapa muuttui.
Niinpä tuo 38 päivää on arkipäiviä, koska lasketaan vain arkipäivät
Yksityisellä myös lauantait kuluttavat lomapäiviä
En nyt puutu muuhun kuin siihen, että miten Supercellin ja Rovion omistajat ovat ansainneet suurella riskillä tulonsa, jos kerran nämä suuret tulot eivät ole sattumaa?
Missä on riski, jos sattumaa ei ole? Tuuria on käynyt kummallakin, mutta ei se toki yksinään selitä näitä. Ilman tuuria ei myöskään voi menestyä – se tuuri voi olla sitten vaikka sitä, että on sattunut syntymään sopivaan aikaan ja sopivaan perheeseen.
No, ei riitä nyt EK:n mielestä yksityisellekään sektorille, vaikka kuinka yrittävät kohtuullistaa palkkoja alaspäin..
Höpö höpö. Nokia upotti esimerkiksi Appleen verrattuna moninkertaisesti rahaa puhelimien tuotekehittelyyn.
Nimenomaan rahasta se ei ollut kiinni. Rahaa oli, sitä ei vaan osattu käyttää.
http://blogs.wsj.com/tech-europe/2012/05/14/nokia-outspent-apple-nine-times-on-rd/
Despite outgunning Apple Inc. on research and development spending, struggling handset maker Nokia Corp. was unable to head off the threat of the iPhone back in 2007, a comparison of R&D expenditures at Apple and Nokia shows.
Between 2004 and 2007—the years leading to Apple’s first iPhone launch—Nokia’s total research and development spend was €17.1 billion ($22.2 billion at today’s exchange rate), against Apple’s $2.5 billion in the same period.
So Nokia spent nine times more than Apple on R&D during those years. While noting this, one should keep in mind that Nokia’s sole focus was on making mobile devices and wireless network equipment, while Apple, by mid-2007, had only just started shipping its first iPhones and was still generating most of its revenue from its range of Mac computers and iPods.
Vuonna 2012 Suomessa pääsi
– suurituloisimpaan 20 %:iin 33 440 € nettotuloilla
– suurimpaan tulokymmenykseen 40 584 € nettotuloilla
– suurimpaan 5 %:in 48 862 € nettotuloilla
– suurimpaan 1 %:in 78 162 € nettotuloilla
– suurimpaan ½ %:iin 99 074 € nettotuloilla.
Luvut ovat alarajoja ko. fraktiiliin ja sisältävät palkka- ja pääomatulot nettona.
Lähde:
http://193.166.171.75/database/statfin/tul/tjkt/tjkt_fi.asp
Minua hieman häiritsee, kun puhutaan että ylimmän tulodesiilin ansiot ovat tehneet irtioton tai karanneet muilta. Todellisuudessa muilta karanneita tuloja saa alle 0,5 % kansasta. Siinä joukossa ovat ne suurituloiset yritysjohtajat ja huippu-urheilijat.
Tavalliset hyvätuloiset (lääkärit, juristit, DI:t, ekonomit jne.) eivät ole muilta karanneiden joukossa. Esim. HYKS:ssä dosentin pätevyyden saanut erikoislääkäri tienaa alle 70 000 € bruttona. Nettona tuosta jää alle 50 000 € vuodessa. Mistäkö tiedän tämän? Katson vuoden viimeistä palkkakuittia. Ei tuolla asuntolainaa maksava lapsiperheen vanhempi karkaa kuin enintään Kanarialle.
Ketkäs sinne nyt sitten hakeutuvat? Ne joita ei kiinnosta työn- ja rahanteko vaan leppoisa lomailu? Ei taida asiat olla ihan noin yksinkertaisia.
Julkisen sektorin lomien kohtuullistaminen olisi erittäin hyvä keino pienentää julkisen talouden alijäämää. Ei jouduttaisi leikkaamaan palveluista, eikä silti ajettaisi työntekijöitä rahavaikeuksiin asuntolainojensa kanssa. Todistetusti 5 viikkoa vuotuista lomaa riittää pitämään työntekijät työkuntoisina.
No tässä tapauksessa Supercellin myyjien kannattaisi muuttaa Ruotsiin veropakolaisiksi.
Ovathan he toki iloisia veronmaksajia, mutta ovatko tosiaan ihan niin iloisia että valtio jäisi tästä voiton puolelle?
Ainoat suomalaisjohtajat jotka painivat tuossa maailmanliigassa ovat Ollila ja Wahlroos ja ehkä Herlin. Muut ovat divaritasoa ja heidänkin pitää ymmärtää ettei heille voi maksaa Wahlroosin tasoista palkkaa. Valitettavasti suomalaisyhtiöiden hallitukset, eivät edes valtio-omisteisten, ymmärrä aina sitä.
Minusta Osmon kirjoitus on tällä kertaa aivan puuta heinää. Lyhyt samapalkkaisuuskokeilu Suomessa ei ole onnistunut. Suomessa on tällä hetkellä todellisuudessa vain yksi oikea yhteiskunnallinen ongelma: yksityisen suomalaisen pääoman puute. 🙁
On aivan sama, millä pääomia kerätään, mutta tarvitsemme kotimaista yksityistä pääomaa. Kaikki keinot tasoittaa tuloja ovat tässä tilanteessa vahingollisia.
Palataanpa takaisin tähän maahan.
Vuonna 2012 Suomessa oli 57 henkilöä, joiden ansiotulot ylittivät 1 000 000 euroa. Tästä porukasta vain ehkä puolet on väkeä, joilla miljoonan raja menee jatkuvasti rikki, ts. mukana on aina optionsaajia, ym. satunnaisvoittajia.
Näissä ehkä 30-40 ihmisessä tuskin on juuri ketään, joka olisi töissä alle miljardin liikevaihtoa pyörittävässä yrityksessä.
Ja nyt siis puhutaan suuruusluokasta ”eniten ansaitseva 1/100 000”.
Todennäköisesti meillä ylimpien palkkojen ja keskipalkkojen erot menevät kohti eurooppalaista yleistä tasoa, se on meidän taloudellinen viiteryhmämme.
Minusta olisi jotenkin järkevämpää keskittyä kansan 99,9 %:iin. Siellä on toimeentulossa monenlaisia loukkuja, joita pitäisi purkaa.
Mitähän tuossa oikeasti tapahtuisi? Aika monenlaista kiertokonstia alkaisi löytyä niin skaalan ylä- kuin alapäässäkin.
Tämä on syytä pitää mielessä, mutta silloin olennainen asia on nälkäisten kansanjoukkojen löytyminen. Jos jengi jaksaa valittaa vain naamakirjassa, siitä ei kummoista vallankumousta saada aikaan.
Tässä suhteessa tuloeroja olennaisempi asia lienee yksilön mahdollisuus vaikuttaa omaan toimeentuloonsa. Jos tietää omalla työllään pääsevänsä parempaan jamaan, vallankumous ei yleensä ole ykkösvaihtoehto.
Yhteiskuntarauhan kannalta tärkeintä on pitää huolta siitä, että nuorilla on mahdollisuuksia. Ilman vihaisia nuoria miehiä ei ole vielä saatu aikaan vallankumousta, ja sotakin on hankala.
Ylimmän promillen palkat eivät ole kovin olennaisia tässä, jos ne eivät ala viedä leijonanosaa palkkasummasta.
Tottakai. Pienessä firmassa varautuminen tehdään pitämällä sormet ristissä, isommassa rakentamalla asioita organisaatioon lisää.
Tästä huolimatta uusien lahjakkaiden ihmisten rekrytointi on hankalaa. Aina ei ole sitä mahdollisuutta, että rekrytoidaan fiksu opiskelija, josta kahdenkymmenen vuoden kuluttua tulee ehkä hyvä kandidaatti johtotehtäviin.
Lisäksi ihmisten vaihtuvuus yritysten välillä on kohtuullisessa mitassa hyvä ilmiö, jolla saadaan viisautta levitettyä. Se edellyttää kuitenkin sitä, että menestyneetkin vaihtavat työpaikkoja, ja siihen sisältyy työnantajan kannalta kitkatekijöitä. Ei yleensä onnistu ihan lehti-ilmoituksella, jos puhutaan muista kuin rutiinitehtävistä.
Minulla ei nyt ole aikaa tarkempaan analyysiin, mutta joudun jättämään pöytäkirjaan merkinnän, että olen poikkeuksellisen vahvasti eri mieltä Osmon kirjoituksen ydinsisällön kanssa.
Pitkät lomat taitavat edelleenkin tulla vasta 15 vuoden palveluksen jälkeen, joten en oikein usko, että moni hakeutuu julkiselle sektorille juuri lepoisan lomailun vuoksi.
Joita kuita voi esim. aluksi kiinnostaa tutkijan ura ja myöhemmin vaikkapa se, että hankkimalla itse rahoituksensa voi aika pitkälle vaikuttaa siihen mitä tekee (tai ainakin luulla niin). Jos lisäksi huomaa olevansa hyvä työssään ja pystyvänsä ohjaamaan projektitiiminsä erinomaisiin suorituksiin, niin sitä saataa ehkä välillä tuntea työnsä merkitykselliseksikin.
Pahimmassa hybriksessään sitä voi vaikka tuntea olevansa omaltaosaltaaan hyödyksi kotimaiselle teollisuudelle ja sitä kautta koko maalle.
Varmaankin siivoojien, vahtimestareiden, keittäjien yms. kohdalla tuo voisikin toimia. Tiedän kuintekin omasta työympäristöstäni, että aika monelle vuosia ilman meriittikorotuksia sitkutelleelle asiantuntijalle tuo olisi viimeinen niitti. Korvaamalla nykyiset vastuunkantajat b/c-tiimiläisillä ei lisäksi säästäisi mitään (jos siis tuloksista ei olisi muuten väliä) – Suomen itsensä ulkoimaille maksamaa tutkimusrahoitusta kun palaisi aika niukasti takaisin.
Tarkistin asian. Muistin hieman väärin, mutta vain hieman. Vuosilomaa tutullani on 43 päivää eli 8 vkoa 3 pv. Lisäksi voi olla max. 9 pidennyspäivää. Työpäivän pituus on 7 h 10 min. Kuntosalilla voi käydä työaikana. Viimeksi osastolle palkattu sai heti 6 viikon vuosiloman.
Että näin eräässä suuressa laitoksessa.
Tätä on siinä mielessä vähän vaikea uskoa, että julkisilla aloilla ollaan yleensä naurettavan tarkkoja työehtosopimuksen kanssa. Ja työehtosopimuksessa ei tällaisia lomia ole. Oletan että asialle on jonkinlainen selitys, esim. osa lomasta palkattomana, lomarahat vaihdettu vapaaksi, tai jotain muuta erikoista. Tai sitten ehkä kyseessä on joku poliittinen palkkiovirka jossa kaverit ovat sorvanneet edut ja työnantajalle on parempi pitää työntekijä mahdollisimman paljon poissa työpaikalta aiheuttamasta vahinkoa 🙂
Mutta pointti tässä on se, että vaikka tämä yksittäinen esimerkki olisi totta, on tällaista tietoa julkisten alojen lomista turha levittää yleisenä totuutena. Kun joka tapauksessa ainakin 99%:lla julkisten alojen työntekijöistä ei ole palkallista lomaa 43, vaan 23-38 päivää työuran pituudesta riippuen.