Kategoria: puoluepolitiikan arviointia

Yleisradion alasajo on hallituksen pahimpia toimia

Istu­van hal­li­tuk­sen kauaskan­toisimpia aikaansaan­nok­sia on Yleis­ra­dion pakot­ta­mi­nen supis­ta­maan toim­intaansa. Nyt pois­tuu 309 työ­paikkaa ja jatkoa seu­raa keväällä.

Perus­suo­ma­lais­ten käyt­tämistä puheen­vuoroista selviää, ettei tässä ole kyse niinkään säästöistä, vaan halus­ta vähen­tää fak­tapo­h­jaista tiedonväl­i­tys­tä ja tehdä sitä kaut­ta tilaa toisen­laiselle tiedonväl­i­tyk­selle, sel­l­aisel­la, joka nos­ti Trumpin val­taan. Samal­la tilaa tulee Venäjän infor­maa­tio­vaikut­tamiselle, mikä var­maankin on taha­ton seuraus.

Suo­mi on pieni kielialue. Sik­si tääl­lä tarvi­taan henkeä kohden enem­män rahaa laadukkaan jour­nal­is­min takaamisek­si kuin vaikka­pa Bri­tan­ni­as­sa. Mut­ta se kannattaa.

En väitä, ettei Yleis­ra­dion talouden­pidos­sa olisi mitään arvosteltavaa, mut­ta siitä ei tässä jät­tileikkauk­ses­sa ole kyse.

Todet­takoon, että laatu­jour­nal­is­min tukah­dut­ta­mi­nen kuu­luu ääri­oikeis­ton pelikir­jaan kaikkial­la, niin USA:ssa, Unkaris­sa kuin Venäjäl­läkin. Perus­suo­ma­laisia ymmär­rän, tämähän menee niin kuin he ovat suun­nitelleet, mut­ta kokoomus­ta ihmettelen.

Poliittisessa keskustassa on urbaanin arvoliberaalin puolueen mentävä aukko

Kokoomuk­sen siir­tymi­nen puolueken­tässä oikealle ja kohti arvokon­ser­vatismia –­ siis per­su­un­tu­mi­nen –­ on avan­nut poli­it­tiseen kent­tään ison aukon poli­it­tiseen keskus­taan kuu­lu­valle arvolib­er­aalille urbaanille puolueelle. Aukko suo­ras­taan huu­taa täyttäjäänsä.

Paras osoi­tus kokoomuk­sen muut­tumis­es­ta on, etteivät mon­et puolueen jäsenet ymmär­rä minkään muut­tuneen, kos­ka he ovat muut­tuneet itse mukana. Mon­et kokoomus­laiset tut­ta­vani kuitenkin ovat huo­man­neet muu­tok­sen ja ovat siitä surkeana.

Sosi­aalip­sykolo­gia ei ole vahvuuk­siani, mut­ta itse näen kehi­tyk­sen men­neen suun­nilleen niin, että kun hal­li­tusy­hteistyön nimis­sä on puo­lus­tet­tu monia alun perin perus­suo­ma­lais­ten tavoit­tei­ta, niistä on tul­lut kokoomus­laisille myös omia tavoit­tei­ta. Moni ennen tor­jut­tu aja­tus on nor­mal­isoitunut ja sen kan­nat­tamis­es­ta on tul­lut luval­lista. Tämän suun­taista ajat­telua on ollut ennenkin, mut­ta nyt se on nous­sut pin­taan. Voisi jopa sanoa, että puolue on palan­nut juurilleen.

Vuo­den 2011 jytky vaikut­ti samal­la taval­la moni­in duu­nar­i­taus­taisi­in vasem­mis­toli­it­to­laisi­in. Omista ulko­maalaisvi­hamieli­sistä ajatuk­sista oli ennen vai­et­tu, mut­ta jytkyn jäl­keen niistä uskalsi puhua. Jat­ka lukemista “Poli­it­tises­sa keskus­tas­sa on urbaanin arvolib­er­aalin puolueen men­tävä aukko”

Pessimismiä Suomen politiikasta (2)

En tiedä mitään kokoomuk­sen sisäpi­irin ajatuk­sista. Hajati­eto­ja min­ul­la on siitä, että var­teen otet­ta­vat kokoomus­vaikut­ta­jat eivät halun­neet liit­toutua perus­suo­ma­lais­ten kanssa, mut­ta moni heistä  har­mit­teli, ettei muu­takaan vai­h­toe­htoa ole, kos­ka San­na Marin on vienyt demar­it niin vasem­malle. Samaa valitet­ti­in myös demarei­den oikeal­la laidal­la ja valit­ti­pa sitä myös Erk­ki Tuomioja.

Vihreät ovat vaal­i­tap­piostaan vähän katk­e­ria demareille, jot­ka kehot­ti­vat  — ja onnis­tu­i­v­atkin siinä — vihre­itä ja vasem­mis­toli­it­to­laisia äänestämään tak­tis­es­ti demare­i­ta. Tämä on vain osa totu­ud­es­ta. Jo sitä ennen vihrei­den yli 15 pros­entin kan­na­tus oli sulanut alle 10 prosenttiin.

Joko Orpol­la ei ollut muu­ta mah­dol­lisu­ut­ta kuin liit­toutua perus­suo­ma­lais­ten kanssa tai sit­ten Purra lupasi heille niin paljon, ettei Orpo osan­nut kieltäy­tyä. Ehkä molemmat.

Orpo väit­tää, ettei hän tien­nyt, että hänen liit­to­lais­puolueen­sa on sel­l­ainen kuin nyt on tul­lut ilmi van­hoista kir­joituk­sista. On ikävää, jos Orpo vale­htelee, mut­ta vielä pahempi on, jos hän puhuu tot­ta. Kaik­ki muut ovat kyl­lä tien­neet mil­laista väkeä Purran per­sut ovat. Olisi voin­ut kysyä vaik­ka Timo Soinil­ta. Min­ulle nämä pal­jas­tuk­set eivät ole tuoneet mitään uut­ta. Juuri tuol­laisi­na olen heitä pitänyt. Jat­ka lukemista “Pes­simis­miä Suomen poli­ti­ikas­ta (2)”