Kategoria: Maailma muuttui

MM7 Rajat auki köyhien muutolle Suomeen?

Ei siis pidä boiko­toi­da hal­van työvoiman maid­en teol­lisu­us­tuot­tei­ta, Entä jos hal­paa työvoimaa muut­taa Suomeen tekemään työtä pal­ka­lla, joka alit­taa suo­ma­laisen palkkata­son, mut­ta on ostovoimal­taan tuli­jan koti­maan palkkata­soa sen ver­ran parem­pi, että tämän kan­nat­taa tul­la? Pitäisikö tämäkin hyväksyä?

Käytän seu­raavas­sa ter­miä markki­nae­htoinen palk­ka. Tarkoi­tan sitä alin­ta palkkaa, jol­la työn­tek­i­jän kan­nat­taa vielä ottaa työ vas­taan. Tähän markki­nae­htoiseen palkkaan vaikut­taa myös kysyn­tä. Palkkaa ei kan­na­ta hyväksyä, jos voi saa­da muual­ta enemmän.

Jätän kokon­aan sivu­un sen, että köy­histä maista voisi tul­la tänne elämään sosi­aal­i­tur­van varas­sa ja keski­tyn vain siihen, pitäisikö voi­da tul­la elämään pal­ka­lla, oli se kuin­ka mata­la hyvänsä.

Maail­mas­sa on niin paljon köy­hyyt­tä ja kur­ju­ut­ta, että halukkai­ta tuli­joi­ta olisi todel­la pie­nil­lä palkoil­la. Ei niin pie­nil­lä, kuin nämä saisi­vat koti­mais­saan, sil­lä ovathan elinkus­tan­nuk­setkin Suomes­sa korkeam­mat. Kukaan ei tule Suomes­sa toimeen 50 euron kuukausi­pal­ka­lla, jol­lainen on Nepalis­sa aivan nor­maali palk­ka. Jat­ka lukemista “MM7 Rajat auki köy­hien muu­tolle Suomeen?”

MM6: Globaali ja eriarvoisuus

(Olen pitänyt henkilöko­htai­sista syistä vähän taukoa tässä kir­joi­tus­sar­jas­sa. Olen taas hatka­mas­sa, joskin ehkä vähän hitaam­mal­la tahdilla)

Jos­sain kir­jas­saan Paul Krug­man ker­toi näh­neen­sä Mani­las­sa suuren määrän lap­sia tonki­mas­sa myrkyl­li­sis­sä olo­suhteis­sa jät­timäistä kaatopaikkaa (Smoky Moin­tain) löytääk­seen jotain, jon­ka voi myy­dä saadak­seen rahaa ruokaan. Järkyt­tävä näky.

Myöhem­min hän vieraili taas Mani­las­sa. Kaatopaik­ka oli tyh­jen­tynyt lap­sista. He oli­vat siir­tyneet huonos­ti palkat­tuun työhön tehtais­sa. Teol­lisu­us­mais­sa moni pahek­sui näi­den tehtaiden työolo­ja ja vaati boiko­toimaan niiden tuotteita.

Lapset siis takaisin kaatopaikkaa tonkimaan?

Hyvässä maail­mas­sa lapset eivät ole kaatopaikoil­la eivätkä tehtais­sa, vaan kouluis­sa. Silti tehdas on parem­pi kuin kaatopaik­ka. Jat­ka lukemista “MM6: Globaali ja eriarvoisuus”

MM5: Palkat markkinaehtoisesti vai joukkovoiman tuloksena

Teol­lisu­u­den nousun alku­vai­heessa kesti pitkään, ennen kuin työläis­ten elin­ta­so alkoi nous­ta, vaik­ka teol­lisu­us­tuotan­to kehit­tyi nopeasti. Kos­ka tehtaiden port­tien ulkop­uolel­la oli töi­hin halu­avia joukoit­tain, ei ollut mitään syytä nos­taa palkko­ja. Kun työläisil­lä ei ollut tulo­ja, ei heil­lä ollut myöskään varaa ostaa tehtaiden tuot­tei­ta, mikä taas hidasti teol­lisu­u­den nousua. Virheel­lis­es­ti väitetään Hen­ry Fordin sanoneen, autote­htaan työn­tek­i­jöil­lä on olta­va varaa ostaa autoa, jot­ta auto­ja voitaisi­in myy­dä. Ford mak­soi kyl­lä mui­ta parem­paa palkkaa saadak­seen parhaat työläiset itselleen.

Lop­ul­ta kuitenkin työläis­ten tulota­so kään­tyi nousu­un, tehtaiden myyn­ti lisään­tyi, työläis­ten elin­ta­so nousi lisää ja tehtaiden myyn­ti lisään­tyi lisää.

On kak­si eri­laista tari­naa siitä, miten syn­tyi itseään ruokki­va kierre, joka kään­si elin­ta­son nousu­un. Toisen mukaan spi­raalin käyn­nistymi­nen joh­tui työväen­li­ik­keen joukkovoimas­ta, toisen palkko­jen nousu joh­tui ammat­ti­taitoisen työvoiman lisään­tyneestä kysyn­nästä. Työväen­li­ik­keen joukkovoima piti työt­tömät tehtaiden port­tien ulkop­uolel­la estääk­seen kil­pailun palkoilla.

Var­maankin molem­mat ovat osa totuudesta.

Ensim­mäisenä joka tapauk­ses­sa nousi osaav­im­man työn­väestön palkkata­so. Ei tarvit­tu joukkovoimaa pitämään heitä pois työ­paikol­ta, kos­ka heitä oli niin vähän. Marx ja Engels valit­ti­vat, että tämä työväen aris­tokra­tia hylkäsi työväen­li­ik­keen ja samais­tui por­varei­den etuihin.

Joka tapauk­ses­sa teol­lis­tu­mi­nen johti lop­ul­ta yleisen elin­ta­son huimaan nousuun.

Tasa-arvon onnela tuli ja meni

Suomes­sa oli 1980-luvun lop­ul­la käsit­tämät­tömän hyvä tilanne. Tulota­so oli nous­sut nopeasti ja melkein kaik­ki kel­pa­si­vat töi­hin. Tämän ansios­ta palkkaerot oli­vat kan­sain­välis­es­ti ver­rat­en pieniä ja työt­tömyys nykyti­laan näh­den todel­la pien­tä. Työe­htosopimuk­set pain­oi­vat tosi­asi­as­sa palkko­ja alaspäin estäen nais­val­tais­ten alo­jen palkko­jen nousun. Jat­ka lukemista “MM5: Palkat markki­nae­htois­es­ti vai joukkovoiman tuloksena”

MM4: Markkinatalous ei toimi ilman haittaveroja

On san­ot­tu, että ihmi­nen kek­sii kaiken mitä tulee elämän­sä aikana keksi­neek­si alle 25- vuo­ti­aana ja sen jäl­keen vain jalostaa keksimäänsä.

Minä pidin parikymp­pisenä Jouko Pau­nion kansan­talousti­eteen lau­datursem­i­naaris­sa esitelmän aiheesta ulkois­t­en kus­tan­nusten hin­noit­telu. Aiheesta olen sen jäl­keen saar­nan­nut koko ikäni.

Hin­tamekanis­mista puut­tuvat muille osa­puo­lille ja yleiselle edulle koitu­vat hai­tat ja har­mit ja myös mah­dol­liset hyödyt. Näi­den saami­nen osak­si hin­tamekanis­mia tarvi­taan hait­tavero­ja ja mah­dol­lisen hyödyl­lisen toimin­nan subventiota.

Hyvä esimerk­ki ulkois­es­ta kus­tan­nuk­ses­ta on ilmas­ton­muu­tos. Fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käyt­tö on hal­paa, kos­ka sen kus­tan­nuk­sista puut­tuvat kiel­teiset vaiku­tuk­set ilmas­toon. Sik­si ulkoiset kus­tan­nuk­set tulee saa­da mukaan markki­namekanis­mi­in verot­toma­l­la hiilidioksidipäästöjä.

Aivan äsket­täin joku taas kir­joit­ti, ettei mitään ilmastopoli­ti­ikkaa tarvi­ta; markki­nat kyl­lä hoita­vat. Eivät nimeno­mais­es­ti hoi­da, jos ilmas­ton pilaami­nen on ilmaista.

Sen sijaan markki­nat kyl­lä hoita­vat, jos hiilipäästöjä verote­taan esimerkik­si päästöoikeuk­sien kaut­ta. Hiilid­iok­sidipäästö­jen hillit­semisek­si päästöt on jaet­tu kum­mallis­es­ti kah­teen ryh­mään: päästökaup­pasek­tori­in ja taakan­jakosek­tori­in, jos­sa jälkim­mäisessä päästö­jen vähen­tämi­nen perus­tuu poli­it­tisi­in päätök­si­in. Tämä outo jako tuot­taa tehot­to­muut­ta, mut­ta tar­joaa hyvän koeasetel­man. Jat­ka lukemista “MM4: Markki­na­t­alous ei toi­mi ilman haittaveroja”

MM3 Miksi rahat eivät riitä vieläkään?

Olen nai­ivi­ut­tani kuvitel­lut, että talouden kasvu ja vauras­tu­mi­nen pois­taisi­vat Suomes­ta puut­teen, ja koh­ta kaikil­la olisi taloudel­lis­es­ti kohtu­ulliset olot. Vielä Joskus 1980-luvun lop­ul­la opti­mis­mi­in oli vielä aihet­ta; asi­at näyt­tivät ole­van menos­sa hyvään suun­taan. Sen jäl­keen olen joutunut pet­tymään. Vuodes­ta 1990 reaalian­siot (ansio­ta­soin­dek­si jaet­tuna elinkus­tan­nusin­dek­sil­lä) ovat nousseet Suomes­sa 46 %. Myös alim­mat palkat ovat nousseet samas­sa suh­teessa. Se tarkoit­taa, että pien­i­t­u­loiset ovat nyt samas­sa ase­mas­sa kuin keski­t­u­loiset vuon­na 1990. Köy­hyy­den pitäisi siis olla pois pyy­hit­ty. Silti mon­elta on rahat lop­pu ja taloudelli­nen ahdinko on mon­en riesana eivätkä kaik­ki ahdinkoon joutuneet edes ole eri­tyisen pien­i­t­u­loisia. Mikä on men­nyt vikaan?

Kun tulota­so on nous­sut, vält­tämät­tömät tarpeet ovat nousseet samaa tah­tia – eivät kaik­il­ta, sil­lä melko pie­nil­lä tuloil­la on mah­dol­lisu­us elää hyvää elämää, jos käyt­tää aikaansa vaikka­pa kir­jas­to­jen kir­jo­jen lukemiseen, pyöräi­lyyn ja shakki­in ja syö kasvi­s­pain­ot­teista kotiruokaa.

Taloudelli­nen hyv­in­voin­ti riip­puu siitä, kuin­ka hyvin tulot riit­tävät tarpeisi­in. Asi­at paranevat, kun tulot nou­se­vat ja huononevat, kun tarpeet kasvavat.

Mainonta heikentää hyvinvointia

Main­on­nan tarkoi­tus on lisätä tarpei­ta. Vähän liioitellen voi siis sanoa, että main­on­nan tarkoi­tus on heiken­tää hyv­in­voin­tia. Jat­ka lukemista “MM3 Mik­si rahat eivät riitä vieläkään?”

MM2: Raha ja onni

Suomes­sa talous­poli­ti­ikan päämäärä taloudelli­nen kasvu. Ajatel­laan, että kun meistä tulee rikkaampia, meistä tulee myös onnel­lisem­pia. On toki taloudel­lisen kasvun tavoit­telu­un muitakin perustei­ta, kuten esimerkik­si julkisen talouden tas­apaino ja velka­an­tu­misen vält­tämi­nen. Kir­joi­tan siitä erik­seen. Tässä jak­sos­sa keski­tyn siihen, tuoko vauras­tu­mi­nen onnea.

Vauras­tu­mi­nen on kiis­tat­ta lisän­nyt hyv­in­voin­tia. Suomes­sa ei enää ole per­heitä, jot­ka eivät voi lähet­tää lap­si­aan koulu­un, kos­ka näil­lä ei ole kenkiä, kuten min­un lap­su­udessani vielä oli. Vuo­den 1990 jäl­keen maail­mas­sa on noin mil­jar­di ihmistä päässyt eroon äärim­mäis­es­tä köy­hyy­destä. Elämä para­nee kiis­tat­ta, kun köy­hyys helpottuu.

Kun rahaa on tarpeek­si, min­un maail­manku­vas­sani hyö­ty lisära­has­ta vähe­nee alenevien rajahyö­ty­jen peri­aat­teen mukaises­ti. Olen­nainen kysymys on, tuoko raha lisää onnea senkin jäl­keen, kun varsi­nainen köy­hyys on selätetty.

Tämä jakau­tuu kahdek­si kysymyk­sek­si. Tuleeko kansakun­ta onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan ja tule­vatko ihmiset kansakun­nan sisäl­lä onnel­lisem­mak­si vaurastues­saan mui­ta enem­män. Äkkiseltään nämä kak­si kysymys­tä vaikut­ta­vat samoil­ta, mut­ta eivät ole. Jat­ka lukemista “MM2: Raha ja onni”

MM1: Pieni oli kaunista

Erk­ki Liika­nen ker­too hie­man häpeilleen kir­jas­saan Komis­saari, että vas­tusti EEC-vapaakap­pa­sopimus­ta vuon­na 1972. Minäkin vas­tustin enkä ole koskaan häpeil­lyt, vaik­ka kan­tani EU:hun ja mon­een muuhunkin asi­aan on muut­tunut melkois­es­ti siitä, mitä ajat­telin 1970- ja 1980-luvuil­la. Maail­ma muut­tui ja minä sen mukana.

Vas­tustin aikanaan voimakkaasti keskit­tävää ”kovaa” kehi­tys­tä. Halusin pitää koko maan elin­voimaise­na enkä halun­nut ihmisiä revit­tävän juuril­taan – helsinkiläisenä vas­tustin eri­tyis­es­ti Helsin­gin kasvua, joka näyt­täy­tyi tuol­loin masen­ta­vana betoni­bru­tal­is­mi­na ja kaiken kau­ni­in hävit­tämisenä. Uskoin, että vapaakaup­pa­sopimus tulisi raais­ta­maan kap­i­tal­is­mia Suomes­sa, enkä ollut väärässä. Sil­loin kan­natin pehmeitä arvo­ja ja ajat­telin sen ajan slo­ganin mukaan, että pieni on kaunista.

Meitä näin ajat­tele­via oli tuol­loin paljon ja eri­tyisen paljon heitä oli alkuaiko­jen vihreis­sä. Hei­di Hau­ta­la puhui hal­li­tus­ta alban­isoi­tu­mis­es­ta (ver­taa hal­lit­tu raken­nemuu­tos), Eero Palo­heimo see­bra­mallista, jos­sa kansan­taloudessa  olisi valkoisia ja mus­tia raito­ja kuin see­bral­la, Mus­tat rai­dat oli­si­vat tehokas­ta kansan­talout­ta ja valkoiset rai­dat tar­jo­si­vat ren­nom­paa ja laadukkaam­paa elämistä.

Itse olin kir­joit­tanut vuon­na 1979 Yhdessä Osmo Lamp­isen kanssa kir­jan Suo­mi 1980-luvul­la – pehmeän kehi­tyk­sen tie ‑nimisen kir­jan, jos­sa puhut­ti­in inhimil­lisem­män kehi­tyk­sen puoles­ta ja varoitet­ti­in maan jakau­tu­mis­es­ta A- ja B‑kansalaisiin. Tämä jakoa tor­ju­maan esitet­ti­in kansalais­palkkaa.  Ajatuk­seni kansalais­palka­s­ta oli sil­loin aika jäsen­tymätön. Myöhem­min kansalais­palkkaa, negati­ivista tuloveroa tai perus­tu­loa koske­vat ajatuk­seni ovat kehit­tyneet suun­taan, jos­sa tor­ju­taan ihmis­ten välis­ten tuot­tavu­usero­jen tuot­ta­maa tuskaa.

(Vaik­ka sen itse sanonkin, tuo mainit­tu kir­ja on yllät­tävän hyvä, nyt kun luin sen uud­estaan.) Jat­ka lukemista “MM1: Pieni oli kaunista”

Maailma muuttui ja minä sen mukana

Erk­ki Liikasen kir­jan Komis­saari lop­pupuolel­la on mie­lenki­in­toista pohd­in­taa siitä, miten maail­ma on muut­tunut ja mitä glob­al­isaa­tio on vaikut­tanut eli­noloi­hin maail­mas­sa ja Suomen sisällä.

Sen lukem­i­nen herät­ti minus­sa tarpeen pohtia suhdet­tani markki­na­t­alouteen ja kap­i­tal­is­mi­in. Se on nimit­täin muut­tunut aiko­jen kuluessa.

Päätin ryhtyä syven­tämään ajat­telu­ani kir­joit­ta­mal­la – minä ajat­te­len kir­joit­ta­mal­la. Tähtään kokon­aisu­u­teen, jos­sa on noin sata liuskaa tek­stiä. Siitä tuskin tulee painet­tua kir­jaa, kos­ka tietokir­jat eivät myy kovin hyvin, mut­ta silti tähtään kun­ni­an­hi­moi­seen kokonaisuuteen.

Tarkoituk­seni on julka­ista tek­sti kym­meninä blogikir­joituksi­na. Niitä yhdis­tää kir­jaimet MM ja järjestys­nu­mero otsikon alus­sa. Ensim­mäi­nen kir­joituk­sista esimerkik­si on otsikoitu MM(1) Pieni oli kaunista.

Val­itsin julkaisemisen blogikir­joituksi­na, kos­ka toivon palautet­ta ja kri­ti­ikkiä. Lop­ullises­sa ver­sios­sa – mis­sä muo­dos­sa sen sit­ten julkaisenkin – otan kri­ti­ikin ja täy­den­tävät ideat sovel­tuvil­ta osin huomioon. Aion siis varas­taa ideat itsel­leni kor­vauk­sia mak­samat­ta, mikä kom­men­toi­jien on syytä ottaa huomioon.