Avainsana: Risto Murto

Hoivapommi (4/4) Mihin virta vie ajelehtijaa?

Sar­jan ensim­mäiseen artikke­li­in pääsee tästä.

En usko, että van­hus­ten­hoidolle tehdään mitään. Poli­it­ti­nen kult­tuurimme suosii päämäärätön­tä ajele­htimista ikävien päätösten sijas­ta. Niin­pä van­hus­ten­hoi­dos­sa ajele­hdi­taan kuten on ajele­hdit­tu tähänkin asti. Rahat ovat kuitenkin tiukoil­la. Vir­ta vie ajele­hti­jaa voimal­la vir­ran suuntaan.

Näin saat­taa käydä:

Van­hainkotei­hin on entistä vaikeampi päästää ja hoito niis­sä huononee. Van­hainkotei­hin pääsyä odot­ta­vat ovat nyky­istä enem­män lähipi­irin­sä tuen varas­sa. Myös kauhuk­er­to­muk­set huonos­ta hoi­dos­ta (siis joskus tule­vaisu­udessa, ei vielä nyt) saa­vat lähipi­irin otta­maan enem­män vas­tu­u­ta van­huk­sen hoi­dos­ta lykätäk­seen tämän jou­tu­mista vanhainkotiin.

Moni varakas oival­taa, ettei käärin­li­inois­sa ole tasku­ja ja käyt­tää oma­l­la päätök­sel­lään omaisu­ut­taan mak­saak­seen parem­mas­ta hoi­dos­ta yksi­tyisessä van­hainkodis­sa. Omaisu­u­den huomioon otta­mi­nen tapah­tuu näin läh­es itses­tään, mut­ta sil­lä saa myös parem­paa hoitoa. Jat­ka lukemista “Hoivapom­mi (4/4) Mihin vir­ta vie ajelehtijaa?”

Hoivapommi (3/4) Omaisuus huomioon hoitomaksuissa?

Sar­jan ensim­mäiseen artikke­li­in pääsee tästä.

Pitäisikö van­huk­sen omaisu­us ottaa huomioon hoit­o­mak­sua määrät­täessä? Suo­mi on tässä poikkeus. Useim­mis­sa mais­sa omaisu­us vaikut­taa tulo­jen ohel­la hoit­o­mak­su­un. Muinoin lukies­sani kansan­taloustiedet­tä kir­jas­sa ker­rot­ti­in, että ihmisen var­al­lisu­us on suur­in­ta hänen työu­ransa lop­ul­la. Sit­ten var­al­lisu­ut­ta ale­taan syödä. Kir­jan maail­mas­sa eläk­keet oli­vat huono­ja ja hoito piti mak­saa suurelta osin itse.

Suomes­sa hoit­o­mak­su van­hainkodeis­sa on 85 pros­ent­tia van­huk­sen tuloista. Tähän vaikut­ta­vat myös omaisu­us­tu­lot, mut­ta ei itse omaisu­us. Kukaan ei tietenkään myy met­sää, jos tuloista menee 85 % kunnalle.

Jos päätet­täisi­in, että omaisu­us vaikut­taa mak­sui­hin, syn­tyy kak­si ongelmaa.

  1. Omaisu­us kan­nat­taa jakaa ennakkoper­in­tönä lap­sille. Tähän kuitenkin löy­tyy keinot, jos niin halutaan.
  2. Jos omaisu­u­den jakami­nen lap­sille ennakkoper­in­tönä estetään tai sen vaiku­tus elim­i­noidaan, aina­han omaisu­u­den voi itse törsätä. Maail­manympärys­mat­ka eläk­keelle menon kun­ni­ak­si nyt esimerkiksi.

Jat­ka lukemista “Hoivapom­mi (3/4) Omaisu­us huomioon hoitomaksuissa?”

Hoivapommi (2/4) Vanhukset lasten vastuulle?

Sar­jan ensim­mäiseen artikke­li­in pääsee tästä.

Van­hus­ten hoivan kus­tan­nuk­set tule­vat siis ole­maan selvästi suurem­mat kuin niiden piti olla, eikä tästä asianti­las­ta voi oikein syyt­tää Ris­to Murtoa.

Tähän voidaan vas­ta­ta kolmel­la tavalla:

1) Hoide­taan van­huk­sia huonommin;
2) nos­te­taan veroja;
3) luovu­taan jostain muus­ta verora­hoin rahoitetusta;
4) ote­taan val­ti­olle ja kun­nille velkaa van­hus­ten hoita­misek­si ja toiv­otaan, että joku sitä vielä antaa;
5) lisätään las­ten velvol­lisu­ut­ta osal­lis­tua van­hempi­en­sa hoivaan tai
6) käytetään van­hus­ten omaisu­ut­ta hei­dän hoivansa rahoittamiseen.

Ei tässä mitään uut­ta ole. Hoidon tasoa on jo leikat­tu siten, että van­huk­sen on olta­va entistä huonokun­toisem­pia ennen kuin pää­sevät van­hainkoti­in. Kun henkilökun­nan määrää ei ole lisät­ty, vaik­ka sisään ote­tut van­huk­set ovat raskashoitoisem­pia, on hoidon taso heiken­tynyt niidenkin osalta, jot­ka ovat van­hainkoti­in päässeet. Laito­spaikkaa odoteltaes­sa van­huk­set ovat tosi­asi­as­sa yhä enem­män las­ten­sa tai jonkin muun läheisen vas­tu­ul­la tai he joutu­vat osta­maan apua koti­in­sa omil­la rahoil­laan. Tästä huoli­mat­ta van­hus­ten hoito vie julk­isia raho­ja enem­män. On makua­sia, onko tämä nos­tanut vero­tus­ta vai syr­jäyt­tänyt mui­ta julk­isia meno­ja vai onko se rahoitet­tu velka­an­tu­mal­la. Jat­ka lukemista “Hoivapom­mi (2/4) Van­huk­set las­ten vastuulle?”

Mika Maliranta katsoo pinnan alle

Mika Mali­ran­nan kir­ja Pin­nan alla on syksyn merkit­tävin talous­poli­it­ti­nen kir­ja, lähin­nä kos­ka se sanoo aivan muu­ta kuin muut sanovat. Kun muut kil­pail­e­vat siitä, kuka voiv­ot­telee parhait­en, Mali­ran­ta sanoo, että pin­nan alla tapah­tuu paljon, jota ei näe makroti­las­toista, ja edessämme on vah­van talouskasvun aika.

Tun­nus­tan, että Mali­ran­ta on suosikki­talousti­eteil­i­jäni, joten tätä tek­stiä kan­nat­taa lukea sitä taus­taa vas­ten. Mali­ran­nal­la näyt­tää ole­van aika saman­lainen maku talousti­eteil­i­jöi­den suh­teen kuin min­ul­la. Lop­un kiitok­sis­sa ovat mukana jok­seenkin kaik­ki suosikki­talousti­eteil­i­jäni. En nyt puhu aka­teemi­sista talousti­eteil­i­jöistä vaan niistä, jot­ka otta­vat akti­ivis­es­ti kan­taa talous­poli­it­tiseen keskustelu­un. Aal­to-yliopis­tos­ta tun­nen paljon hyviä ja arvostami­ani taloustieteilijöitä.

Kir­jan alku on voi tun­tua häm­men­tävältä. Suomen kasvunäkymät näyt­tävät hyvältä, kos­ka olemme viime vuosi­na jääneet niin paljon teknolo­gias­sa jäl­keen kil­pail­i­jois­tamme.  Mikä vahvu­us se jäl­keen jäämi­nen nyt oikein on? Jat­ka lukemista “Mika Mali­ran­ta kat­soo pin­nan alle”