Kun kir­joituk­ses­sani Maat­alous­tu­ki ja Ricar­don maan­vuokrala­ki sanoin maat­aloustuen kap­i­tal­isoitu­van pel­lon hin­taan niin, ettei se juuri lisää vil­je­lyn kan­nat­tavu­ut­ta, moni kysyi, eikä asumisen tukem­i­nen sit­ten kapitalisoidu.

Kyl­lä. Se, että meil­lä tue­taan asum­ista eri muodois­sa nos­taa asun­to­jen hin­to­ja ja vuokria. Tässä on kak­si eroa vil­jelysmaa­han: asum­i­nen on vält­tämät­tömyys, mut­ta jokaisen ei tarvitse vil­jel­lä maa­ta. Toisek­si asun­to­ja voi valmis­taa lisää, kun taas tukikelpoista pel­toa ei ymmärtääk­seni enää voi rai­va­ta lisää. Jat­ka lukemista “Asum­istuen kap­i­tal­isoi­tu­mi­nen asun­to­jen hintoihin”

Vaik­ka kuin­ka ihan­noisi ydin­voimaa, on vaikea löytää perustelu­ja sil­lä, mik­si kaik­ista tar­jol­la ole­vista ydin­voima­hankkeista toteutet­tavak­si on päätet­ty vali­ta venäläisen Rosatomin Fennovoima-hanke.
Se, että voimala raken­netaan täysin neit­seel­liseen paikkaan, jos­sa ei ole mitään asi­aan kuu­lu­vaa infra­struk­tu­uria, tekee siitä mil­jar­di euroa – joidenkin tois­t­en mukaan jopa kak­si mil­jar­dia – kalli­im­man. Mitä hyvää täl­lä mil­jardil­la tai kahdel­la saadaan? En tiedä, mitkä tek­i­jät johti­vat siihen, että lupa myön­net­ti­in nimeno­maan Fen­novoimalle, mut­ta type­r­ää tuh­laus­ta se nyt ainakin on. Jat­ka lukemista “Fen­novoiman han­ke on ydin­voimaloista huonoin”

Suomes­sa poti­laan ohel­la ter­vey­den­huol­lon rahoituk­seen osal­lis­tu­vat kun­nat, val­tio, Kela, vaku­u­tusy­htiöt, työ­nan­ta­jat ja työeläkey­htiöt. Rahoi­tus tuot­taa sekä tehot­to­muut­ta että luo epä­tasa-arvoa. On toki sel­l­ais­takin san­ot­tu, että onhan se hyvä, että rahaa tulee mon­es­ta tuutista, kun ter­vey­den­huolto on niin kallista. Kaik­ki tämä raha on peräisin veron­mak­sajil­ta, eikä ver­an­mak­sa­jan taak­ka siitä vähene, että rahavir­to­ja on monia.

Monikanavara­hoi­tus syn­nyt­tää tehot­to­muut­ta, kos­ka menon siirtämi­nen oma­l­ta organ­isaa­ti­ol­ta toisen mak­set­tavak­si kan­nat­taa tehdä, vaik­ka rahaa menisi enem­män. Jat­ka lukemista “Monikanavara­hoi­tus”

Ver­rat­tuna mui­hin mai­hin koul­u­laiset oppi­vat suo­ma­laises­sa perusk­oulus­sa häm­mästyt­tävän paljon, kun ote­taan huomioon koulupäivän poikkeuk­selli­nen lyhyys ja pitkät väl­i­tun­nit lyhyi­den tun­tien välis­sä. Joskus olen miet­tinyt, joh­tu­isiko hyvä oppimis­tu­los juuri lyhy­istä koulupäivästä ja välitunneista.

Oppimi­nen on kemi­aa eivätkä aiv­ot pysty oppi­maan päivässä enem­män kuin pystyvät, ei ainakaan mon­ta päivää peräkkäin. Jos yrit­tää oppia enem­män, oppii huonom­min. Tämä on siis ihan oma teo­ri­ani eikä siis mikään tieteel­lis­es­ti todis­tet­tu tosi­a­sia.  Ei silti vält­tämät­tä kaukana todel­lisu­ud­es­ta. Jat­ka lukemista “Paljonko ihmi­nen pystyy päivässä oppimaan?”