Kir­joi­tan tätä pyörä­matkalla Sak­sas­sa ja Rankas­sa. Uteliaisu­ut­tani ajoin matkan aluk­si pari päivää pyöräi­lyn pääre­itik­si nimet­tyä Tona­van vart­ta kohti Sveit­siä. Vas­taan tuli yht­enä vir­tana pyöräil­i­jöitä, jot­ka pakkausten koos­ta päätellen tekivät pitkää matkaa.

Kovin oli­vat vas­taan­tuli­jat iäkkäitä. Nuorem­mat eivät olleet pyöräi­lyä hylän­neet, vaan oli­vat koulus­sa, opiskele­mas­sa tai töis­sä. Lomat eivät olleet Sak­sas­sa vielä alka­neet. Joka tapauk­ses­sa pyörä­matkailu sopii myös ikäih­misille. Tätä helpot­ta­vat sähköavusteiset fil­lar­it, joi­ta oli todel­la paljon. Mik­si ne eivät ole yleistyneet Suomes­sa? Jat­ka lukemista “Matkailul­la olisi Suomes­sa suuria mahdollisuuksia”

Oli luvat­tu järkyt­tävän kuumaa päivää, joten matkaan kan­nat­ti lähteä aikaisin. Tai olisi kan­nat­tanut. Jotenkin aamun Hesarin kanssa viivähti pitkä tovi. Blo­gin huoltamisen jätin kuitenkin myöhempään aikaan.

Kiertelin vähän Hei­del­bergiä nähdäk­seni, muis­tut­taako se enää sitä kaupunkia, jos­sa olin koul­u­laise­na kielikurssil­la. En olisi tun­tenut samak­si kaupungik­si. Van­han kaupun­gin ulkop­uolelle oli raken­net­tu kokon­aan uut­ta ja van­hakaupun­ki oli muut­tunut ihan muuk­si, kun pääkadus­ta oli tehty käve­lykatu niin kuin kaikkial­la Sak­sas­sa on tehty.

Ratikoiden merk­i­tys oli vain koros­tunut. Itse kaupungis­sa ne käyt­täy­tyivät kuin ratikat, mut­ta kaupun­gin ulkop­uolel­la ne muut­tui­v­at paikallisju­niksi. Raideleveys on kuitenkin sama (1000 mm) kuin Helsingissä.

Alun perin min­un piti lähteä kohti Lux­en­bour­gia ajaak­seni kiemurtel­e­van reitin Moselin laak­soa pitkin. Olo oli aika puo­likun­toinen. Reit­ti Lux­em­bourgi­in olisi mäki­nen. Yskäisenä ja kurkkukipuise­na sel­l­aisen polkem­i­nen yli 30 asteen läm­pöti­las­sa olisi hul­lua. Joku viisaampi olisi var­maankin jäänyt Hei­del­bergi­in oloa parantelemaan.

Lähdin Moselin laak­solle  korvikkeek­si polke­maan ylös Neckaria, vaik­ka tiesin, että tämä val­in­ta pakot­taisi min­ut jos­sain vai­heessa tur­vau­tu­maan junaan.

Reit­ti oli aluk­si oikein hyvä. Minus­ta paras pyörä­tien muo­to on pyöräkaista, suomek­si lev­eä pien­nar. Sitä oli  suuri osuus.

Läm­pöti­la nousi ja urheilu­juo­ma alkoi loppua.

Jos­sain vai­heessa pyöräil­i­jät ohjat­ti­in joen toiselle puolelle eril­lisille pyöräre­it­ille. Yli­tys tapah­tui ei sil­taa vaan sulku­pa­toa pitkin. Päätin käy­dä kat­so­mas­sa, onko reit­ti huonoa hiekkati­etä vai hyvää asfalt­tia. Se oli huonoa hiekkati­etä, mut­ta ajoin sitä silti, kos­ka SE KULKI VARJOSSA! Ei 32 astet­ta var­jos­sa ole mikään tap­poläm­pöti­la, kun­han on se varjo.

Lounas­rav­in­to­laani kaik­ki asi­akkaat tuli­vat pyöräl­lä. Osa pyörä­matkalaisia, osa kylän asukkaita.

Yritin ostaa urheilu­juo­maa, mut­ta kysymäl­läkään en löytänyt elin­tarvike­li­iket­tä. Kaik­ki käyvät kuulem­ma automar­ketis­sa jos­sain kaupun­gin ulkop­uolel­la. Täytin pul­loni pelkäl­lä vedellä.

Lop­pumatkan ajoin pitäen väk­isin vähän reip­paam­paa vauh­tia. Tästä oli joka tapauk­ses­sa tulos­sa matkan tähän asti lyhin päivä­mat­ka, niin kuin läm­pöti­la huomioon ottaen piti tul­lakin. Hotel­li­in piti men­nä varhain, vaik­ka illan viiletessä toisaal­ta olisi kan­nat­tanut ajaa. Kolumni­ni Savon Sanomi­in oli kesken. Oma vika. En ollut kir­joit­tanut sitä etukä­teen, kos­ka ajat­telin, että jokaiseen pyörä­matkaan liit­tyy sadepäiviä.

Olo oli aika vetelä kun tulin hotel­li­i­ni, pie­neen Gasthausi­in pienessä kylässä. Hotellin pitäjä ihmetteli, miten kukaan voi polkea 34 asteen läm­pöti­las­sa ja kysyi, oletko ajatel­lut ottaa olu­en. Vas­tasin, etten ole mitään muu­ta ajatel­lutkaan viimeiseen kah­teen tuntiin.

Huvikseni mit­tasin ”kuumeen”: 38,2 astet­ta. Läm­pöhal­vauk­seen oli vielä matkaa. Kuole­ma kuulem­ma odot­taa vas­ta 45 asteessa.

Illan mit­taan min­ulle selvisi, että tuo olikin oikeaa kuumet­ta. Kurkkukipuni ja yskäni oli­vat yltyneet oikeasti taudik­si, enkä voin­ut jatkaa polkemista, en ainakaan seu­raa­vana päivänä. Ei se vetelä olo pelkästä hel­teestä johtunut. Voi harmi!

Yöl­lä sain jalkoi­hi­ni kramppe­ja. Ei pidä juo­da hel­teel­lä pelkkää (suo­la­ton­ta) vettä.

63 km.

 

Olin ajatel­lut pitää Stras­bour­gis­sa huolto ja kurkkukivun paran­nus­päivän, mut­ta Bastiljin val­taus sot­ki suun­nitel­mani. Stras­bourg oli sul­jet­tu ja hil­jainen kujin Helsin­ki sun­nun­ta­iaa­mu­na. Ei pyykinpesumahdollisuutta.

Lähdin aja­maan kohti Kahlsruhea. Ran­skan puolel­la näyt­ti kulke­van helpom­pi tie. Kurkkukipu ja yskä vievät voimia, joten val­itsin helpon päiväu­rakan. Kun sen pään ensin löysi, sitä oli hyvin haus­ka ajaa. Alku­matkas­ta lev­eä pyöräkaista (meil­lä san­ot­taisi­in pien­nar). Jat­ka lukemista “Stras­bourg Bietgheim”

Freiburgi­in olisi ollut hyvä tutus­tua teo­reet­tisem­minkin. Joku toinen olisi min­un ase­mas­sani ottanut yhteyt­tä paikallisi­in vihreisi­in ja pyytänyt esit­te­lyä, mut­ta toisaal­ta minä olen loma­l­la. Auto­ton ydinkeskus­ta näyt­ti kuitenkin men­estyk­seltä, maanan­ta­iaamupäivänä väkeä oli kuin pipoa.

Jat­ka lukemista “Freiburg – Strasbourg”