Kategoria: _

Ei enää huutelua rasismista – aika katsoa hallitusohjelmaa

Keskustelu hal­li­tuk­sen rasis­mista on syytä päät­tää tähän, kos­ka se ei etene mihinkään suun­taan. Minä ainakaan en jak­sa sitä enää seu­ra­ta. Kaik­ki tietävät, että sen jäl­keen, kun Hom­mafoo­ru­min ja Suomen Sisun väki kaap­pasi perus­suo­ma­laiset Timo Soinil­ta, puolueen kan­na­tus kumpuaa ulko­maalaisvi­has­ta. Kaik­ki myös tietävät, etteivät mitkään pakote­tut katu­miset tai julk­i­lausumat asi­aa muuk­si muu­ta. Ja kaik­ki tietävät kaikkien tietävän, joten mik­si jankata?

Ilmeis­es­ti kaik­ki perus­suo­ma­lais­ten min­is­ter­it ovat sitoutuneet siihen, että pitävät suun­sa supus­sa vuo­den 2027 vaa­likam­pan­jan alku­un saak­ka, mut­ta sen jäl­keen on hei­dän tietysti palat­ta­va juurille, kos­ka vaalit. En tiedä, kos­keeko lupaus puhemiestä tai perus­suo­ma­lais­ten vara­puheen­jo­hta­jia tai ryh­män puheen­jo­hta­jaa, mut­ta en usko hei­dän pystyvän pitämään lupaus­taan, jos ovat edes mitään luvanneet.

Rasis­mi ei ole mitään uut­ta ja ihmeel­listä. Olen elänyt sen ver­ran kauan, että tiedän vääri­in fak­toi­hin perus­tu­van rasis­min olleen val­tavir­taa vielä 1960-luvul­la. Näitä asen­tei­ta opetet­ti­in sil­loin kouluis­sa. Sen jäl­keen on ollut mah­dol­lista tutus­tua toisen näköisi­in ihmisi­in ja ennakkolu­u­lot ovat karis­seet – pait­si joil­lakin. Rasis­tisimpia asen­teet ovat paikkakun­nil­la, joil­la on vähiten ulko­maalaisia. Sik­si niiden avul­la men­estyy poli­ti­ikas­sa; siel­lä mis­sä men­estyy. Jat­ka lukemista “Ei enää huutelua rasis­mista – aika kat­soa hallitusohjelmaa”

Aikaa vai roinaa? Tulonjako (6/6)

Moni reagoi vihreän ver­ou­ud­is­tuk­sen ajatuk­seen selkäran­gal­la sanoen, että tasavero­jen osu­u­den nos­to kär­jistää tulo­ero­ja. Kär­jistää, jos halu­taan, että se kär­jistää, ja voi vaik­ka pienen­tää, jos sitä halu­taan. Myös tasavero­jen ja tulon­si­ir­to­jen (lue: perus­tu­lo) yhdis­telmässä päästään juuri sel­l­aiseen tulon­jakoon kuin halutaan.

Peri­aat­teessa pitäisi jokaisen saa­da ratkaista itse, paljonko halu­aa työaikaansa myy­dä. Se ei jär­jestöille eikä päälu­ot­ta­mus­miehille kuu­lu. Vähem­män työtä merk­it­see tietenkin vähem­män palkkaa. Kun osal­lis­tuu tuotan­toon vähem­män, saa tuotan­non tulok­sis­takin vähem­män itselleen. Reilu peli siis?

Tässä on kak­si ongel­maa. Jos suu­rit­u­loinen lep­pois­taa, yli puo­let hänen brut­toan­sioiden laskus­taan menee vero­tuk­sen kaut­ta yhteiskun­nan tap­piok­si. Nalle Wahlroos on esit­tänyt vapaa-ajan verot­tamista.  Ongel­ma lieve­nee vaan ei pois­tu siir­tymäl­lä vihreään ver­ou­ud­is­tuk­seen. Niis­sä mais­sa, jois­sa on meitä suurem­pi vapaus vali­ta osa-aikatyö, tämä ei ole kuitenkaan johtanut suurem­pi­in ongelmi­in. Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Tulon­jako (6/6)”

Aikaa vai roinaa? Maapallo kiittää vihreästä verouudistuksesta (5/6)

Vauras­tu­mises­sa ongel­mana ei ole, että ihmi­sistä tulee rikkaampia ja he voivat viet­tää yltäkyl­läisem­pää elämää, vaan se, että tämä yltäkyl­läi­nen elämä merk­it­see suurem­pia ilmastopäästöjä ja maa­pal­lon resurssien ylikulutusta.

Laske­mal­la tuloon tai kulut­tamisen arvoon perus­tu­via vero­ja ja nos­ta­mal­la hait­tavero­ja höl­len­nämme ahkeru­u­den ja hyv­in­voin­ti­val­tion rahoi­tus­po­h­jan välistä kytken­tää ja suun­taamme taloudel­lisen kasvun maa­pal­lon kannal­ta hai­tat­tomaan suuntaan.

Mon­et ympäristön­suo­jeli­jat vas­tus­ta­vat aja­tus­ta sanoen, ettei luon­non­va­ro­jen kulu­tuk­sen ja talouskasvun irtikytken­tä ole onnis­tunut mis­sään. Ei olekaan, kos­ka sitä ei ole mis­sään kun­nol­la yritet­ty. Tuloon ja arvon­lisään perus­tu­van vero­tuk­sen kään­tämi­nen resurssiveroik­si ei tarkoi­ta pieniä, vaan hyvin suuria vihre­itä vero­ja. Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Maa­pal­lo kiit­tää vihreästä ver­ou­ud­is­tuk­ses­ta (5/6)”

Aikaa vai roinaa? Työvoimapula vai veronmaksajapula (4/6)

Kun Suomes­sa on työvoima­pu­la, eikö pitäisi suosia sitä, että mah­dol­lisim­man moni tek­isi kokoaikatyötä? Väitän, että työvoima­pu­lan ongel­ma on veron­mak­sa­japu­las­sa. Mitään kamalaa ei tapah­tu­isi, jos jätet­täisi­in tekemästä muu­ta­ma pros­ent­ti turhim­mista töistä. Markki­noil­la tämä tapah­tuu niin, että työaikaansa lyhen­tävien tulot pienenevät ja he jät­tävät jotain osta­mat­ta ja tämä jokin voidaan jät­tää tuottamatta.

Osit­tain työvoima­pu­las­sa on takana työ­markki­noiden jäykkyyk­siä, joiden vuok­si palkat eivät kohoa aloil­la, joil­la työvoimas­ta on pulaa eivätkä laske aloil­la, joil­la on työt­tömyyt­tä. Jos toril­la jokin ulkop­uo­li­nen taho määräisi hin­nat, osas­ta myytävästä olisi pulaa ja osa jäisi myymät­tä. Kun työvoima­pu­la näyt­täy­tyy täyt­tämät­töminä työ­paikkoina, kyse on huonos­ta palka­s­ta. Tas­apaino kyl­lä löy­tyy palkko­ja kor­jaa­mal­la. Osa tästä kor­jaus­li­ik­keestä tapah­tuu kysyn­nän puolel­la seu­rauk­se­na vaikka­pa rav­in­to­lasyömisen kallis­tu­mise­na. Sitä markki­na­t­alous on. Suuri osa työ­paikoista tosin on kuitenkin markki­na­t­alouden ulkop­uolel­la, esimerkik­si suuri osa hoitoalaa.

Veronmaksajapula

Hoitoalal­la palkko­ja on vaikea nos­taa, kos­ka veroeu­rot eivät tähän riitä. Jot­ta veroeu­ro­ja olisi enem­män, mah­dol­lisim­man mon­en pitäisi tehdä mah­dol­lisim­man paljon työtä. Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Työvoima­pu­la vai veron­mak­sa­japu­la (4/6)”

Aikaa vai roimaa? Vapaa-aika on halutumpaa (3/6)

Vau­rais­sa mais­sa ihmiset vai­h­ta­vat tulota­soa mielel­lään vapaa-aikaan siir­tymäl­lä osa-aikatyöhön tai nelipäiväiseen työvi­ikkoon. Suo­ma­laisi­in näh­den hol­lan­ti­laiset tekevät keskimäärin 20 % lyhyem­pää työvuot­ta, mikä vas­taa osa­puilleen sitä, että he ovat keskimäärin nelipäiväisessä työvi­ikos­sa. Suomes­sa ei henkilöko­htaista valin­nan­va­paut­ta arvoste­ta yhtä paljon, vaan työa­jas­ta on päätet­ty kollek­ti­ivis­es­ti. Meil­lä kokoaikainen työai­ka on lyhyem­pi, mut­ta sitä tekee vas­taavasti use­ampi. Viime aikoina kuitenkin vapaae­htoisen osa-aikatyön suo­sio on kasvanut.

Lähtöko­htais­es­ti vapaa-aika on maa­pal­lon kannal­ta har­mit­tomam­paa hyv­in­voin­tia kuin suuri tavarapaljous.

Parikym­men­tä vuot­ta sit­ten STTK kysyi jäse­niltään, kumpaa nämä arvosta­vat enem­män, viikkoa lisää vuosilo­maan vai kah­den pros­entin palkanko­ro­tus­ta. Enem­mistö arvosti viikkoa lisää vuosilo­maan, mut­ta eivät kaik­ki. Toisil­la on oikeasti taloudel­lis­es­ti tiukkaa. Kyse­lyä on arvostel­tu siitä, että vai­h­to­suhde ei ollut oikea. Todel­lakin, 2,2 pros­ent­tia olisi lähempänä oikeata.

Val­in­taan työn ja vapaa-ajan välil­lä vaikut­taa tietysti myös toisaal­ta se, kuin­ka paljon pitää työstään ja toisaal­ta se, kuin­ka antoisaa aikaa vapaa-aika kullekin tarjoaa.

Jos maal­liseen mam­mon­aan tot­tuu niin, ettei se enää tuo­ta mieli­hyvää, menet­tääkö vas­taavasti vapaa-aikakin viehk­outen­sa?  Ken­ties, mut­ta juuri nyt työu­upumus  on kyl­lä todel­li­nen ongelma.

Sinän­sä vapaa-aikaan kyl­lästymistä voi tutkia niil­lä, joil­la sitä on paljon. En tarkoi­ta työt­tömiä, kos­ka työt­tömyy­teen liit­tyy oma­nar­von tun­toa heiken­täviä piirteitä ja kos­ka työt­tömän on etu­jen menet­tämisen uhal­la san­ot­ta­va halu­a­vansa töi­hin, vaan koroil­la eläviä tai itselleen 50-vuo­ti­aana eläk­keelle siir­tymiseen oikeut­ta­van eläk­keen ostaneita.

 

Aikaa vai roinaa? Vaurastuminen ei lisää onnellisuutta (2/6)

On vah­vaa evi­denssiä siitä, että kansakun­nan vaurastues­sa absolu­ut­tis­es­ta köy­hyy­destä kohtu­ulliseen vau­rauteen, ihmiset muut­tuvat onnel­lisem­mik­si, mut­ta vauras­tu­mi­nen tästä eteen­päin ei lisää yleistä onnel­lisu­ut­ta! Vahvim­min tästä on rapor­toin­ut Richard Layard kir­jas­saan Hap­pi­ness, Lessons from a New Science.

On kuitenkin kiva olla mui­ta ja ennen kaikkea naa­pure­itaan rikkaampi, mut­ta vaik­ka kansakun­ta vauras­tu­isi kuin­ka paljon hyvän­sä, kaik­ki eivät voi olla mui­ta rikkaampia.

On kiva olla vau­raampi kuin edel­lisenä vuon­na ja eri­tyisen kur­jaa on olla köy­hempi kuin oli ennen. Nämä kaik­ki ovat suh­teel­lis­ten ero­jen asioi­ta eivätkä ker­ro mitään siitä, tuot­taako tulota­so yleis­es­ti onnellisuutta.

Huo­mat­takoon, että jos taloudelli­nen tyy­tyväisyys riip­puu vau­raud­es­ta suh­teessa naa­purei­hin, voidaan kysyä, kuin­ka hyvä aja­tus on tor­jua seg­re­gaa­tio­ta asut­ta­mal­la muu­ta­ma toimeen­tu­lotuel­la elävä kiin­tiököy­hä rikkaiden naa­pureik­si Wes­t­endi­in. Yht­enä syynä suureen muut­topaineeseen kehi­tys­maista rikkaisi­in saat­taa olla amerikkalaiset TV-sar­jat, jot­ka näyt­tävät Kau­ni­iden ja rohkei­den elin­ta­soa slum­mien köy­hille.   Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Vauras­tu­mi­nen ei lisää onnel­lisu­ut­ta (2/6)”

Enemmän aikaa, vähemmän roinaa! (1/6)

Min­ul­la on taipumus luot­taa val­tavir­tat­alousti­eteil­i­jöi­hin samas­ta syys­tä kuin luotan enem­män lääkärei­hin kuin puoskarei­hin. Yhdestä asi­as­ta olen kuitenkin val­tavir­tat­alousti­eteil­i­jöin kanssa eri mieltä – en sik­si, että en uskoisi hei­dän teo­ri­oi­hin­sa ja laskelmi­in­sa, vaan kos­ka olen eri mieltä siitä mitä on hyvä elämä ja mikä on hyväk­si maapallolle.

Minus­ta tuot­tavu­u­den noustes­sa ei kan­nat­taisi pyrk­iä lisäämään tulo­ja vaan vapaa-aikaa.

Ymmär­rän, mik­si talousop­pi­neet ovat tästä eri mieltä, mut­ta pidän silti pääni.

Ville Kom­si kiteyt­ti tämän ajatuk­sen aikanaan hyvin: Enem­män aikaa, vähem­män roinaa!

Olen pilkkonut tämän moni­ai­heisen kir­joituk­sen kuudek­si eril­lisek­si postauk­sek­si jäsen­tääk­seni kommentointi.

Asuntotuotanto ei saisi sakata

Asun­to­jen tuotan­to on rom­ah­tanut korko­jen nous­tua. On haaskaus­ta pitää raken­nuska­p­a­siteet­tia käyttämättömänä.

EKP:n ratkaisu­ista tul­laan vielä puhu­maan. Keskus­pankin tulee tor­jua suh­dan­tei­den yliku­umen­e­mis­es­ta johtu­vaa inflaa­tio­ta, mut­ta tämä inflaa­tio on Putin-peräistä.

Vaikut­taa kysyn­tä tietysti raken­nuskus­tan­nuk­si­inkin. Alan yliku­umen­e­misen takia saman­laisen talon rak­en­t­a­mi­nen Helsinki­in on paljon kalli­im­paa kuin muualle maa­han. Kaik­ki tahot ovat kah­m­i­neet tästä osansa. Sikäli pieni hidas­t­a­mi­nen on hyväkin, mut­ta nyt hidas­tuu aivan liikaa.

Asun­to­tuotan­to on han­kala asia markki­na­t­aloudelle, kos­ka uus­tuotan­non osu­us asun­noista on pieni. Lyhyel­lä aikavälil­lä asun­to­jen tar­jon­ta on jäykkää ja asun­to vält­tämät­tömyys. Sik­si pieni kysyn­nän vai­htelu syn­nyt­tää iso­ja vai­htelu­ja hin­nas­sa. Pitäisi kat­soa kauem­mak­si eikä antaa hin­to­jen ylio­h­ja­ta tuotan­toa. Jotenkin vain pitäisi asun­to­tuotan­to rahoit­taa matal­ien hin­to­jen aikoina.

Jat­ka lukemista “Asun­to­tuotan­to ei saisi sakata”

Covid-19: miten uusi variantti pystyi nujertamaan vanhan?

Viimeis­te­len muis­telmi­ani. Tänään oli vuorossa Covid-19 pan­demia. Siihen liit­tyy ilmiö, joka ei sovi minus­ta malli­in. Kun havain­not ja malli ovat ris­tiri­idas­sa, vika on yleen­sä mallissa.

Virus muun­tui koko ajan parem­min tart­tuvak­si, kuten oli ennustet­tavis­sa. Täl­löin uusi vari­ant­ti syr­jäyt­ti van­han, mikä tun­tuu ymmär­ret­tävältä, mut­ta onko se sitä silti?

Olete­taan, että ensin on vari­ant­ti A, joka lev­iää maltil­lista nopeut­ta. Sanokaamme, että sen r‑luku on 1,5. Yksi sairas­tunut tar­tut­taa siis keskimäärin 1,5 uutta.

Sit­ten ilmestyy vari­ant­ti B, jon­ka r‑luku on 2 eli se lev­iää selvästi nopeam­min ja muut­tuu val­taviruk­sek­si. Vari­ant­ti A katoaa nopeasti.

On ymmär­ret­tävää, että B lev­iää A:ta nopeam­min, mut­ta mil­lä lihak­sil­la se saa A:n katoa­maan? Ymmärtääk­seni A:n r‑luku on yhä läh­es 1,5. Sen pitäisi siis jatkaa lev­iämistään läh­es entiseen tahti­in. Tah­tia hidas­taa vain se, että jois­sakin harv­inai­sis­sa tapauk­sis­sa henkilö, jon­ka se voisi tar­tut­taa, on jo saanut vari­antin B. Kos­ka tar­tun­nan saanei­ta on vain muu­ta­ma pros­ent­ti väestöstä, eikö A:n pitäisi lev­itä läh­es samal­la nopeudel­la kuin aiem­min? Siis siihen saak­ka, että B:n sairas­tanei­ta on huo­mat­ta­va osa väestöstä, tässä kuvit­teel­lises­sa tapauk­ses­sa joka kol­mannes, kos­ka r‑luku las­kee 1,5:stä alle yhden. Jat­ka lukemista “Covid-19: miten uusi vari­ant­ti pystyi nujer­ta­maan vanhan?”

Valitsemme humanitääriset maahanmuuttajat väärin

Pako­lais­ten määrä maail­mas­sa kas­vaa kon­flik­tien lisään­tyessä sekä Afrikan samanaikaisen väestöräjähdyk­sen ja ilmas­ton­muu­tok­sen vuok­si. Se tarkoit­taa, että kaikkien vau­raiden maid­en, myös siis Suomen, on otet­ta­va jatkos­sa huo­mat­tavasti enem­män maa­han­muut­ta­jia human­itäärisin perustein. Kun tar­jol­la on hädä­nalaisia enem­män kuin voidaan ottaa, on keskeistä, miten maa­han­muut­ta­jat valikoidaan, jot­ta taloudel­lis­es­ta uhrauk­ses­ta saadaan suurin hyö­ty tai toisin päin, jot­ta uhraus ei olisi saavutet­tuun hyö­tyyn näh­den kohtu­ut­toman kallis.

Vähän luku­ja: pelkästään Turkki­in on tul­lut Syyr­i­an sodan vuok­si neljä miljoon­aa pako­laista. Kiinan koko kym­men­miljoon­ainen uigu­uriväestö täyt­täisi vain­on kohteena olemisen kri­teer­it, mut­ta he eivät pysty hakeu­tu­maan rajoillemme tur­va­paikkaa anomaan. Kiina var­maankin kyl­lä päästäisi hei­dät lähtemään, joten ties vaik­ka he joskus tule­vatkin. Jat­ka lukemista “Val­it­semme human­itääriset maa­han­muut­ta­jat väärin”