Edellisessä viestiketjussa sivuttiin useassa kirjoituksessa kysymystä, miksi yhteiskunta tukee lasten päiväkotihoitoa enemmän kuin kotihoitoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Kotihoitoa tuetaan selvästi enemmän, kun oletuksena on, että päivähoitolapsen äiti käy töissä ja maksaa veroja. Jatka lukemista “Lastenhoidon tuki”
Matalapalkkaisen työn kannustimet
Tapio Laakso kysyi, onko minulla kovaa dataa siitä, että juuri matalapalkkaiseen työn liittyy suuria kannustinongelmia jotka johtaisivat työn välttämiseen.
Kovaa dataa saisi vain, jos voisi tehdä kokeita, mutta ne eivät ole kovin yksinkertaisia järjestää. Siksi on tyydyttävä epäsuoraan päättelyyn. Väitteeni perustuu neljään havaintoon. Jatka lukemista “Matalapalkkaisen työn kannustimet”
Tie ulos köyhyydestä
Suomen sosiaaliturvan ydinongelma ei ole perusturvan pienuus, vaan se, kuinka kannattamatonta on tehdä matalapalkkaista työtä. Helsingissä vuokralla asuva työtön saa työmarkkinatukea, asumistukea ja toimeentulotukea yhteensä noin 900 euroa kuussa, jos vuokra on vähintään 520 euroa kuussa. Jos hän menee töihin ja saa siitä 1 300 euroa, hänen nettoansionsa verojen jälkeen on 1060 euroa. Nettohyöty ansiotuloista on 160 euroa eli alle euro tunnilta. Jos tuota 1060 euroa ei onnistuta nostamaan, ei ole mitään edellytyksiä nostaa myöskään perusturvaa, koska jotainhan työstäkin on käteen jäätävä. Jatka lukemista “Tie ulos köyhyydestä”
Eläkeläiset eivät ole eläkettään säästäneet
“Eläke on takaisinmaksua siitä osasta palkkaa, joka on työssäolovuosina jäänyt kuluttamatta, eli säästöön,”, sanoi nimimerkki Sinivihreä edellisessä viestiketjussa. Tämä on niin syvään juurtunut väärinkäsitys, että se kannattaa taas kerran oikeista.
Suuret ikäluokat, jotka nyt ovat siirtymässä eläkkeelle, eivät ole koskaan eläkemaksuillaan maksaneet nykyisiä eläkkeitä. Jos heidän eläkemaksunsa olisi talletettu eläketilille ja yritetty säilyttää reaaliarvo teollisuusosakkeilla, sen rahaston tuotoilla ei pystyttäisi maksamaan läheskään niin suuria eläkkeitä kuin suuret ikäluokat ovat päättäneet itselleen maksettavan. Niitä eläkkeitä ei todellakaan ole säästetty kuin pieneltä osin. Jatka lukemista “Eläkeläiset eivät ole eläkettään säästäneet”
Turha laki
Suvin Linden (kok) esittää työnantajille oikeuden tutkia työntekijöiden sähköpostien osoitteita. Tässä halutaan estää yritysten tuotekehitystietojen vuotaminen kilpailijoille.
Siis oikeastiko?
Miksi joku olisi niin hölmö, että lähettäisi kiellettyjä tietoja Nokian sähköpostista Motorolaan, kun voi lähettää ne mistä sähköpostista hyvänsä? Erityisesti sen jälkeen, kun suurella kohulla on tehty laki, jonka mukaan yrityksellä on oikeus tarkkailla tätä liikennettä.
Lehtimiehet indeksioppiin
Eurooppalaista protektionismia
Uutisten mukaan EU on asettanut suojatullit kiinalaisille energiansäästölampuille suojellakseen Osramin tuotteita liian halvoilta kilpailijoilta. Kyse on Saksan työpaikoista. Montakohan työpaikkaa koko EU:n alueella vie, että EU:n iktsensä asettamiin päästökiintiöihin pääsemiseksi on vastaavasti muita keinoja käytettävä vastaavasti enemmän?
Kun nyt noista energiansäästölampuista tuli puhe, pitäisi kaikkia sähköllä talojaan lämmittäviä muistuttaa siitä, ettei heidän ole mitään järkeä lämmityskauden aikana tuhlata rahojaan energiansäästölamppuihin vaan käyttää surutta tavallisia hehkulamppuja vaikka läpi vuorokauden palamassa.
Tilastollinen kuolema ja murha
Äskeisessä viestiketjussa tietosuojasta huolestuneita tuntui syvästi loukanneen, kun sanoin, että heidän aikaansaamansa lainsäädäntö johtaa ihmishenkien menetyksiin. Kun asia on minulle notorinen tosiasia, en tullut ajatelleeksikaan, että juuri se voisi tässä asiassa jotain loukata.
Kyse tilastollisesta kuolemasta on mielenkiintoinen. Sitä ei jotenkin ajatella kuolemaksi lainkaan. Ajatellaanpa, että eduskunta äänestäisi ehdotuksesta, että Suomessa säädettäisiin kaksikaistaisille teille kaikille 80 kilometrin nopeusrajoitus ja että tämän laskettaisiin säästävän 50 ihmishenkeä vuodessa. Jos esitys kaatuisi, emme syyttäisi voittanutta osapuolta 50 ihmisen murhasta, emme edes kuoleman tuottamuksesta. Jatka lukemista “Tilastollinen kuolema ja murha”
Eikö tietosuojaväkeä saada mitenkään järjestykseen?
Tietosuojaihmiset ovat keksineet, että vaarantaa ihmisten yksityisyyden suojaa, jos terveydenhoidon tietojärjestelmästä ollaan yhteydessä ambulanssiin. Tämä yhteydenpito voi olla tajuttomalle potilaalle elintärkeätä, koska ensiapua antavan on hyvä tietää, mitä potilas sairastaa.
Olemme kokoamassa Suomeen laajaa yhtenäistä potilasarkistoa, jossa on meidän itse kunkin terveystiedot. Nämä korvaavat paperiset arkistot, joiden osalta aina oli riski, että joku kävi niitä luvatta kurkkimassa. Elektroninen tieto avautuu vain sille, jolla on sitä lupa katsoa ja jokaisesta käynnistä jää jälki. Jatka lukemista “Eikö tietosuojaväkeä saada mitenkään järjestykseen?”
Vielä maataloustuesta
Pieni täsmennys: pinta-alatuki maksetaan ymmärtääkseni viljelijälle, ei pellon omistajalle. Kun sanoin, että se menee omistajalle, tarkoitin, että pellon vuokra nousee pinta-alatuen verran ja pellon myyntihinnat vastaavasti, jos markkinat toimivat loogisesti.
Puhelimitse hankkimani karkeita lukuja Etelä-Suomesta. Jatka lukemista “Vielä maataloustuesta”