Minun ihannekaupunkini koostuu tiiviistä asuinalueista. Riittävän tiiviistä siten, että lähellä toisiaan asuu niin paljon ihmisiä, että saadaan aikaan hyvä palvelutaso ja yhdyskunta, jossa kävely on normaali tapa liikkua. Asuinalue on riittävän iso, kun se pystyy pitämään yllä koulua ja kunnollista kauppaa. Pienet sadan omakotitalon eristetyt lämpäreet eivät minusta ole hyvää kaupunkia.
Tiivis ei tarkoita kerrostaloja. Vanha Eira on tehokkaammin rakennettu kuin Myllypuro. Aluetehokkuudella 0,2 mahtuu yhden neliökilometrin alueelle 200 000 kerrosneliötä eli 4000–5000 asukasta. Kaikki puutarhakaupungin ideat ovat toteutettavissa tässä mallissa.
Ihannekaupunkini on myös harva. Noiden riittävän isojen ja riittävän tiiviiden alueiden väliin jättäisin kunnollisia viheralueita, joissa voi kävellä rahassa (meinasin kirjoittaa hiihtää; lapsuudessani syksyn ja kevään välissä oli vielä talvi). Tämä on ylellisyys, johon suomalaisilla on mahdollisuus, toisin kuin monella muulla.
Tähän asti olemme ehkä Matti Vanhasen kanssa samaa mieltä, paitsi ehkä niistä elinkelvottomista asuinlämpäreistä.
Kolmas ehto on, etteivät tiiviit asuinalueet sijaitse miten tahansa sikinsokin, vaan muodostavat helminauhoja, joiden välissä on raiteet.
Asuinalueet pitäisi kaikki rakentaa raideliikenteen ulottuville, junan, metron tai ratikan. Ratikka olisi tässä mallissa ehkä se soveltuvin. Nauhassa saadaan aikaan paljon tiheämpi joukkoliikenne. Kymmenen pistettä voidaan yhdistää yhdellä raiteella, mutta jos ne ovat sikin sokin, niiden välille voidaan tarvita enimmillään 45 yhteyttä. Lisäksi nauhaksi järjestyneiden helmien palvelutasot tukevat toisiaan. Ala-aste on oltava jokaisessa, mutta yläasteelle ja lukioon voi mennä myös naapurihelmeen, jos välillä on toimiva raideyhteys.
Tässä olen Vanhasen kanssa aivan eri mieltä. Asukkaat tai asuminen eivät siitä kärsi, että alueet suunnitellaan hyvin ja vain osa rakennetaan. Vanhasen ajattelu ilmeisesti lähtee maanomistajan oikeudesta saada rakentaa maalleen. Minun mallini tekee osasta maaomaisuutta arvotonta, ja siinä sen vaikeus onkin.
Helsingissä rakentaminen on alunperin perustunut sormimalliin. Lähiöt ovat järjestäytyneet viideksi nauhaksi. Siksi Helsingissä on paljon helpompi luoda toimiva joukkoliikenne kuin Espoossa, jossa vastaavaa rakennetta ei ole eikä oikein mitään muutakaan rakennetta. Vastustin aikanaan Viikin rakentamista, koska se rikkoo tämän sormimallin. Sen vuoksi Viikkiin on hankala saada hyvää joukkoliikennettä. Sen alueen olisi säilyttänyt viheralueena. Tätä on kuitenkin turha muistella enää. Ratkaisut on tehty ja niiden kanssa on elettävä ja yritettävä tehdä Viikistä niin hyvä kuin mahdollista.
Koska en halua rakentaa kaupunkia umpeen, haluaisin liittää Vantaan ja Helsingin yhteen. Silloin olisi helppo suunnitella hyvää ja toimivaa kaupunkia.
Se mikä tässä koko keskustelussa tiivismatalasta on koomista on että ollaan niin kuin pitäisi keksiä jotain uutta ja ihmeellistä. Yksi Helsingin arvostetuimmista lähiöistä on Tapanila, sattumoisin jotain 4000 — 5000 asukasta neliökilometrillä. Jopa uudempi itäpuoli on rakennusajankohtaansa nähden ihan hyvä. Keskellä asema, vieressä urheilupuisto ja Falkullan tila.
Eikö tuohon Viikin ongelmaan ole luonnollinen ratkaisu tehdä kuudes sormi ja siihen raiteet?
“meinasin kirjoittaa hiihtää; lapsuudessani syksyn ja kevään välissä oli vielä talvi”
Vetisiä talvia oli sinunkin lapsuudessasi. Jos auringon aktiivisuus alenee taas pikkujääkauden tasolle, niin kenties niitä lumisia talvia tulee vähän liikaakin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Maunder_Minimum
Mihinkähän se siitä Viikistä jatkuisi? Jos raiteet tehdään palvelemaan vain Vikkkiä, vuorovälistä tulee harva, koska Viikki ei muodosta itsensä kanssa vielä nauhaa.
Jokeriradanhan on aikanaan tarkoitus sivuta Viikkiä, mutta sekin menee aika kaukaa ja siis vain poikittain.
Tulee mieleen pilvenpiirtäjät ilman hissiä. Palvelukerrokset puolessavälissä.
“Mihinkähän se siitä Viikistä jatkuisi?”
Jos Sörnäisistä lähdetään niin olisihan siellä Hermanni, Arabianranta, Koskela, Pihlajisto, Pihlajanmäki, Malmin lentokenttä-alue (ehkä), Tattarisuo, Jakomäki, Heikinlaakso, IKEA 🙂 ja sellaisia.
Viikistä Latokartanon kautta Malmille (Viira). Tai Jakomäkeen ja Hakunilaan. Tai Pihlajamäkeen Lahdentien yli. Tai Myllypuroon. Jos puhutaan (pika)ratikasta niin parin kilometrin pysäkitön väli ei ole mikään ongelmaa kun ei ne raiteet niin kauheasti maksa, ja kauempaa tulevien matka nopeutuu. Ei asemattomissa väleissä metrollakaan ole ongelmaa, mutta pelkät metroraiteetkin on iso investointi.
Sellaisten oikeasti isojen kaupunkien, Lontoo, Pariisi jne., metro/raidereitit on hyvin kaukana sormimallista, ennemmin tulee spagettilautanen mieleen. Sormimallin suuri ongelma on poikittaisliikenne, kaikki eivät käy keskustassa töissä, asumassa tai ostoksilla. Tämän hetken suurimmat liikennetyömaat ovat Hakamäentie, Kehä I ja suurin huuto tuntuu olevan Kehä III aloituksen aikataulusta. Kas, nehän oli kaikki poikittaisyhteyksiä, pitääkö ne laittaa nyt jäihin kun eivät sovi sormimalliin?
Heikinlaakso, Ikea 🙂 (Ikean vieressä koko Porttipuiston huonekaluliikekeskittymä lisättynä näillä suunnitelluilla kauppakeskushankkeilla, Kuusisto, Koivuhaka logistisine keskuksineen, Hakunila ja tullaankin jo pääradalle Koivukylään. Ellei haluta koukata itään Sipooseen, jonne jokirata lienee tähtää.
“Helsingissä rakentaminen on alunperin perustunut sormimalliin. Lähiöt ovat järjestäytyneet viideksi nauhaksi. Siksi Helsingissä on paljon helpompi luoda toimiva joukkoliikenne kuin Espoossa, jossa vastaavaa rakennetta ei ole eikä oikein mitään muutakaan rakennetta.”
Hirvittää tämä kontrolloidun rakenteen tarve ja ihmisten pakottaminen liikenteen avulla keskustaan, moni tuntemani lähiössä asuva ei juurikaan käy keskustassa, jos ei ole pakko. Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti näy viihtyvän keskustan vilinässä.
“Koska en halua rakentaa kaupunkia umpeen, haluaisin liittää Vantaan ja Helsingin yhteen. Silloin olisi helppo suunnitella hyvää ja toimivaa kaupunkia.”
Toivottavasti vantaalaiset pitävät pintansa ja pysyvät omana kaupunkinaan. Kuntien mahdolliseen yhtymiseen kypsytään ja kehitytään aikaa myöden, nyt yritetään saada aikaan järkiavioliitto. Suuri osa helsingissä asuvista ei tunne itseään helsinkiläisiksi, nyt pitäisi hotkaista Vantaa.
Ei me olla kohta mistään kotoisin, paikallisidentiteetti on tärkeä asia.
Onkohan kaupunginsuunnittelulautakunnassa ja suunnittelevissa arkkitehdeissä yhtään kantakaupungissa pitkään asunutta, vai mistä tässä hurjassa menossa on kyse. Kohta presidentin linnakin on hotellin takana, miten kävisi Vantaan Pyhän Laurin kirkolle, jos hesalaiset pääsisivät määräämään.
Eikö voida hoitaa yhteisiä asioita yhdessä (liikenne ym. vastaava)ja jatketaan ehdottomasti erillisinä kaupunkeina.
“Sormimallin suuri ongelma on poikittaisliikenne, kaikki eivät käy keskustassa töissä, asumassa tai ostoksilla. ”
Noihin pitää lisätä vielä ystävät ja sukulaiset, joita tavataan iltaisin ja viikonloppuisin. Elämä on muutakin kuin työtä ja kuluttamista. Jos osa poikittaislinjoista on tyystin pois iltaisin ja viikonloppuisin, se hankaloittaa autotonta elämää.
Ja myös vuorotyössä käymistä.
–
Anne epäili, ettei kaupunkisuunnittelussa olisi kantakaupunkilaisia. Kantakaupunkilaisten prosenttilukua en tiedä, mutta veikkaisin, että se on aika iso.
Anne-Mattila-Borgille.
Vaikka nauhakaupungista pääsee kätevästi keskustaan, ei sinne ole mikään pakko mennä. Esimerkiksi Järvenpäästä pääsee hyvin Keravalle, Tikkurilaan, Malmille, Hyvinkäälle ja niin edelleen. Himmelimallissa pääsee kätevästi vain keskustaan, mutta yritäpä päätä Olarista Pähkinärinteeseen.
Kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehdeistä vähän liiankin moni asuu kantakaungissa. Konalalainen arkkitehti on vähän samanlainen ilmiö kuin maalaisliittolainen teekkari, alkoholiton vodka tai puolalainen realisti.
Oli niin tai näin, minusta kaikilla on oikeus esteettiseen kaupunkitilaan. Konalassa tai muualla luonto on siinä määrin låähellä, että rakennetun ympäristön estetiikka ei ole lähes elmän ja kuoleman kysymys.
Kävisin juuri Konalan liepeillä, olin aikamoisen yllättynyt, miten kivasti kaupunkia oli rakennettu, kyllä ainakin Konalan liepeillä Piispankadulkla asuvat saavat nauttia katuestetiikasta.
Käväisin myös Aurinkolahdessa, siellä katunäkymä oli aika sterilin näköistä, mutta tuttavani mukaan ympäristössä riittää estetiikkaakin.
Asuivatpa arkkitehdit Konalassa tai ei, heidän pitäisi tuntea työssään suurta vastuuta, mitä he eivät mielestäni ole kantakaupungin osalta osoittaneet, vai tekevätkö he vain sitä, mitä pyydetään.
Ehkä arkkitehdit ovat yhtä hämnmentyneitä kuin muukin väki, mikä näkyy ihmettelyä herättävinä suunnitelmina.
Toivottavasti lama hidastaa rakentamisvauhtia ja antaa aikalisää joillekin suunnitelmille niin, että ne pannaan uusiksi.
Makrotasolta mikrotasolle: erilaisten asumisympäristöjen huomioon ottaminen suunnittelussa
“Ihannekaupunkini on myös harva. Noiden riittävän isojen ja riittävän tiiviiden alueiden väliin jättäisin kunnollisia viheralueita, joissa voi kävellä rahassa …”
Olen erittäin paljon samaa mieltä, aihetta kannattaa varmaankin käsitellä niin, että alueiden erilaisuus huomioidaan, pelkkä lukuihin tuijottaminen kuten häkkikanalassa tai sikalassa, ei riitä.
Alueella, jossa liikkuu humalaisia ja huumeväkeä, yksi humalainen tai huumeveikko vastaa asian kokeneena kolmea tai neljää muuta, ehkä useampaakin, heitän luvun hatusta vetäistynä.
Käräjäoikeuden lautamiehenä ja huumeväestä ja humalaisista saadun arkikokemukseni perusteella, etenkin nuoret ja nuoret aikuiset miehet ja nykyisin yhä useammin myös naiset kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa niin, että on mahdollisuus päästä pakoon juoksemalla.
Valtava lisästressi on aiheutettu keskittämällä Hakaniemi-Siltasaareen ravintoloita niin paljon, että Suomen mittakaavassa kyse on ennätyksestä. Keskittämistä on hupaisasti perusteltu ruokaravintola-asiakkaiden aluetta rauhoittavalla vaikutuksella, voi veljet. Suuri osa väestä juo, ei syö.
Tällaista P:n puhumista ei järkevänä itseään pitävien poliitikkojen eikä rahastamista suosivien pitäisi harrastaa, kyseessä on ihmisten aliarvioiminen, mikä on omiaan laskemaan äänestysprosenttia vaaleissa.
Jostakin syystä keskiluokan jälkeläiset näyttävät olevan vaarallisimpia. Se, että uhri makaa maassa, ei pysäytä potkimista ja hakkaamista. Viime käräjäoikeuskokemukseni perusteella näin voi tapahtua poliisin silmien alla, myöskään sillä, kuuluuko toista kotimaista puhuvaan vähemmistöön, ei näytä olevan merkitystä. – Näppituntumalla vaikuttaisi, että kyseessä on erityisesti keskiluokkaisuuteen liittyvä asia.
Olemme kaikessa viisaudessammekin edelleen osa eläinkuntaa, se olisi otettava huomioon asumista suunniteltaessa. Olemme Suomessa siinä määrin individualistisen kulttuurin jälkeläisiä, että toivottavasti emme tule verratuiksi asumistiheyden osalta kaupunkeihin, jossa ihmisiä on neliökilometriä kohden todella paljon.
Kaupunkia suunnitellaan eläville ihmisille, mikä näytään usein unohtavan, etenkin kantakaupungin suhteen oletetaan, että ihmisten pitäisi sopeutua siihen, mitä ylhäältä annetaan. Näin asia ei kuitenkaan toimi millään mahtikäskyllä, asumisviihtyvyyttä pahentaa vilkas autoliikenne. Ihmisen hermosto yksinkertaisesti ylikuormittuu liiallisista ärsykkeistä. Jos kanssaeläjä muuttaa Helsinkiin suoraan maaseutumaisesta elämäntyylistä eikä ole oppinut erottamaan navetan ovia asunnon ovista, on ongelmatilanne valmis.
On lisäksi tätä päivää, että yhdessä asunnossa asuu vain yksi ihminen, toivottavasti suunta on vastaisuudessa ihmisten yhdessä asumisen suuntaan.
Suomi on valitettavasti (avio)erojen luvattu maa. Mikään huoltojärjestelmä ei pysty vastaamaan yksin asumisen yhteiskunnalle tuomiin haasteisiin. Vai otammeko annettuna, että osa yksin asuvista muumioituu asuntoihinsa ja heidät löydetään kun löydetään. Vaihtoehtoisesti ihmisten tietyn iän saavuttaneina tai vakavasti sairaina pitää ilmoittaa viranomaiselle olevansa hengissä, uudet tietojärjestelmät antavat tähän hyviä mahdollisuuksia.
Asumista suunniteltaessa on huomioitava, että olemme käsittääkseni maailman pohjoisin sivistysmaa. Jos asumisen suunnittelussa ohitetaan inhimillinen tekijä, saamme vastaisuudessa lisätä vesijohtoveteen Prozakin kaltaisia hilpeysaineita.
MINUSTA ASUMISTA SUUNNITELLESSA JOHTOTÄHTENÄ PITÄISI OLLA LUOMU, IHMISTEN TULISI VOIDA EDES SIEDETTÄVÄN HYVIN NIIN, ETTÄ ASUMISEN SUUNNITTELU EI VÄHENNÄ EDELLYTYKSIÄ HYVINVOINTIIN NIILTÄKIN, JOTKA MUUTOIN YRITTÄVÄT JÄRJESTÄÄ ELÄMÄNSÄ OMIN NOKKINENSA ILMAN ERILAISTEN VIRANOMAISHYYSÄÄJIEN APUA.