STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà esittää omaisuusveron palauttamista Suomeen. Kerron tässä, miksi en kannata, vaikka jaan kiukun siitä, että hallitus kasvattaa tuloeroja.
Pääomatulot ovat liian liukkaita verotettavaksi
Optimaalisessa maailmassa pääomia ja pääomatuloja verotettaisiin paljon nykyistä enemmän ja ansiotuloja vastaavasti vähemmän. Jokseenkin kaikki maat kuitenkin verottavat pääomatuloja palkkatuloja kevyemmin niin, että verotus kokonaisuudessaan ei ole kovinkaan progressiivista. Näin on pakko tehdä.
Pääomia on helppo siirrellä maasta toiseen. Jos niitä yritetään verottaa yhdessä maassa muita ankarammin, pääoma livahtaa johonkin kevyen verotuksen maahan ja korkeaa veroa yrittänyt maa ampuu vain itseään jalkaan.
Thomas Piketty esittää ratkaisuksi globaalia verotusta. Tässä hän on oikeassa. Asiaa ei voi ratkaista yhdessä maassa. Aika vaatimatonta minimiverosopimustahan ollaan tekemässäkin. Myönnän, että yleismaailmallisen ratkaisun syntyminen on vaikeata.
Suomalaisilla kotitalouksilla vähän sijoitusvarallisuutta
Suomen ongelma on kotitalouksien vähäinen varallisuus verrattuna vaikkapa Ruotsiin. Tähän sanotaan, että Ruotsi ei ole sotinut pariin sataan vuoteen ja viimeisen sotansakin se kävi Suomessa. Ruotsissa on siksi enemmän vanhaa rahaa kuin Suomessa. Näin minäkin luulin, mutta tosiasiassa ero on syntynyt vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2000 suomalaisten ja ruotsalaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli suunnilleen yhtä suurta, nyt ruotsalaisten keskimääräinen nettovarallisuus on kaksinkertaista suomalaisiin nähden.
Sen lisäksi, että suomalaisilla kotitalouksilla on vähän varallisuutta, se on valtaosaltaan kiinni asunnoissa. Sijoitusvarallisuutta on ruotsalaisilla kolme kertaa niin paljon kuin suomalaisilla ja tanskalaisilla tätäkin enemmän.
Ruotsissa näyttää olevan poliittinen konsensus siitä, että rikkaat ruotsalaiset sijoittajat ovat voimavara koko maalle. Siksi maassa ei ole perintöveroa eikä omaisuusveroa. Näin on toisaalta saatu aikaan hyvin suuret varallisuuserot.
Suomessa syntyy kiitettävästi lupaavia tuote- ja yritysinnovaatioita, mutta kun on aika skaalata lupaava idea isompaan mittakaavaan, yritys on pakko myydä ja yleensä ulkomaille. Suomalaisilla ei ole rahaa ostaa. Kun taloudellinen kasvu on kovin innovaatiovetoista, kasvu siirtyy pois Suomesta. Tämä on yksi syy siihen, että taloutemme ole kasvanut 16 vuoteen ja olemme jääneen toivottomasti muista Pohjoismaista.
Sijoitusvarallisuuden vähäisyys on Suomen kansantaloudelle iso ongelma, josta kärsivät kaikki.
Verotus kannustaa myymään
Silloinkin, kun alkuperäiset omistajat pystyisivät skaalaamaan yritystään ylöspäin, verotus houkuttelee myymään. Yrityksen kasvava menestys saa omistajan haikailemaan purjeveneen perään jo tässä elämässä eikä vasta lasten tai lastenlasten elämässä. Jos ottaa yrityksestä rahaa ulos ison purjeveneen verran joko palkkana tai osinkona, veroa menee selvästi yli 50 %. Listaamattoman yrityksen verallisuudesta voi jakaa kevyesti verotettuna (vero noin 26 %) kahdeksan prosenttia nettovarallisuudesta, mutta jos varallisuutta on lähinnä nerokas idea ja pari läppäriä, osinko verotetaan ansiotulona.
Jos taas panee kaikki tulevatkin tuotot lihoiksi myymällä yrityksen, veroa menee vain noin 20 % myyntitulosta. Myyntivoittoa verotetaan pääomatulona, mutta 40 % myyntitulosta on verotonta hankintameno-olettaman ansiosta.
En ota kantaa siihen, kumpi näistä veroprosenteista on enemmän väärin, mutta niiden keskinäinen suhde ainakin on. Mitä järkeä on kannustaa myymään lupaavat yritykset ulkomaille? Seurasin noin kymmenen vuotta sitten yhden tällaisen lupaavan yrityksen myyntiä Japaniin.
Edellinen pienellä varauksella. Olen ymmärtänyt, että verojuristit ovat keksineet tavan saada melkein kuinka suuret osingot tahansa matalasti verotetuiksi pumppaamalla yrityksen arvostusta keinotekoisesti ylös. Se tehdään muuntamalla tuotto-odotukset varallisuudeksi. Tämä innovaatio taas on syy lakkauttaa koko huojennetun osingon periaate, koska nyt se vääristää tilannetta pahasti.
Vero omaisuudella vai sen tuotolle?
Jos omistajia pitäisi verottaa enemmän, onko parempi verottaa omaisuustuloja vai itse omaisuutta? Esimerkiksi, pitäisikö verottaa metsänmyyntituloja vai metsän omistusta? Jälkimmäinen vaihtoehto sopii metsäyhtiöille, koska se pakottaa myymään metsä omaisuusveron maksamiseksi. Luonnonsuojelija ei siitä oikein pidä.
Omaisuusvero rankaisee omaisuuden huonosta tuotosta, vaikkapa suojellusta metsästä tai halvalla vuokratuista sijoitusasunnoista. Omaisuuttaan huonosti hoitavan omaisuuden se konfiskoi pikkuhiljaa valtiolle.
Tämän takia en ollut erityisen innostunut STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn esityksestä palauttaa omaisuusvero Suomeen. Jos haluan pääoman omistajien maksavan enemmän veroja, verottaisin pääomatuloa, en pääomaa.
Puolen prosentin pääomavero ei itseasiassa ole aivan mitätön. Sijoitusasunnoista arvioidaan tulevan tuottoa noin 3%/vuosi. Tästä 0,5 % merkitsee kuudenneksen leikkausta eli vastaa 16,7 prosenttiyksikön korotusta pääomatuloveroon.
Lainàn esitys on asuntopoliittisesti arveluttava
Kummallisinta esityksessä oli kuitenkin asuntovarallisuuden jättäminen omaisuusveron ulkopuolelle. Kun veroa muutenkin menisi vasta yli miljoonan euron omaisuudesta, mitään poikamiesbokseja tällä varauksella ei tuettaisi .
Verotus suosii jo nyt omistusasuntoja ja syrjii vuokralla asumista. Esitys vain kärjistäisi tätä epäkohtaa, koska vero kohdistuisi vuokralla-asumiseen mutta ei omistusasumiseen. Vuokralla asumisesta tulisi kalliimpaa ja omistusasumisesta halvempaa.
Olettaisin Lainàn ekonomistina ymmärtävän, ettei ole aivan yksikäsitteistä, keiden maksettavaksi mikin vero lopulta menee. Jos vero kohdistuisi kaikkiin vuokra-asuntoihin, se jäisi vuokralaisten maksettavaksi. Jos se kohdistuisi vain osaan vuokra-asunnoista, kustannus jakautuisi omistajien ja vuokralaisten välillä. Minä en tiedä, miten suomalaiset vuokra-asunnot omistetaan, mutta omaisuusveroista vapautettavia omistajia lienee runsaasti. Näitä ovat ulkomaiset omistajat ja esimerkiksi ay-liike ja yleishyödylliset säätiöt. Nämä kaikki hyötyisivät siitä, että omaisuusvero nostaisi vuokria.
Progressiivinen menovero
Suomessa ei ole oikein varaa siihen, että verotus pyrkii hidastamaan kotimaisen sijoitusvarallisuuden karttumista. Se kiihdyttäisi Suomen tietä köyhtyväksi tytäryhtiötaloudeksi, takaisin eräänlaiseksi Ruotsin köyhäksi takamaaksi. Toisaalta räikeät erot kulutusmahdollisuuksissa ovat sosiaalisesti ikävä asia nekin.
Olen esittänyt ennenkin (esim. kirjassa 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka) ratkaisuksi progressiivista menoveroa – sitä että verotettavasta tulosta saisi vähentää säästämisen ja siihen lisättäisiin kaikki säästöjen syöminen. Tällöin ei olisi tarvetta edes eriyttää ansio- ja pääomatulojen verotusta.
Eikös eläkerahastojenkin varat ole pääosin sijoitettuna ulkomaille? Mistähän tämä johtuu? Mikä meillä on pielessä, että Suomeen ei kannata sijoittaa?
Ei eläkerahoja kannata (enimmäkseen) sijoittaa omaan maahan. Se menisi hajauttamisen periaatetta vastaan. Jos sijoitukset olisivat Suomessa, niin lamat Suomessa pienentäisivät sijoitustuottoja ja sisään tulevia eläkemaksuja samaan aikaan.
Olisipa hallitus tajunnut muuttaa perintöveron Ruotsin mallin mukaisesti. Olisi ollut poliittisesti suosittu toimi ja verottaisi myyntiä, eikä johtaisi nykyiseen epäreiluun tilanteeseen jossa veronmaksajien kouluttamat verojuristit piilottavat rikkaiden omaisuudet verottajalta ja muut saa maksaa moninkerroin ja tehdä älytöntä paperityötä. Kaikille olisi helpompaa maksaa sitten myydessä veroa. Suomeenkin jäisi vaurautta kun sitä ei vietäisi verottajaa karkuun tai myytäisi veron takia pois rikkaammille jolloin varallisuus kerääntyy harvemmille.
Ruotsin malli tarkoittaa siis, että isot omaisuudet (holdingyhtiöt) on vapautettu perintöverosta, mutta pienet perinnöt (asunnot) ovat entistä kovemman veron piirissä, ellei pe4rijä pysty muuttamaan juuri siihen asuntonn. Tämän luovutusvoittoveron suuria heikkouksia on sen lukitusvaikutus. On sinniteltävä perityssä asunnossa, vaikka se olisi aivan väärän kokoinen ja sijaitsisi aivan väärässä paikassa.
Miksi asuntovarallisuuteen kohdistuva varallisuusvero nostaisi vuokria mutta kiinteistövero ei?
En ajatellut kirjoittaa tähän mikrotaloustieteen oppikirjaa, mutta ero on siinä, että kiinteistövero kohdistuu kaikkiin asuntoihin yhtä lailla ja tässä omaisuusvero kohdistuisi vain vuokra-asuntoihin. Edelleen se kiintistövero, josta olen kirjoittanut kohdistuu vain tontteihin, ei rakentamiseen, mutta tämä omaisuusvero kohdistuisi rakennuksin. Rakennuksiin kohdistuva kiinteistövero nostaa asumisen hintaa.
Ode kirjoitaa asiaa: ”Suomessa syntyy kiitettävästi lupaavia tuote- ja yritysinnovaatioita, mutta kun on aika skaalata lupaava idea isompaan mittakaavaan, yritys on pakko myydä ja yleensä ulkomaille.”
Komppaan täysillä sellaista verotusmuutosta, jonka perusteella parhaita pk-yrityksiä ei kannattaisi myydä ulkomaille ja niille tehtäisiin mahdolliseksi / kiinnostavaksi investoida ja työllistää Suomessa.
Kannataa muistaa, että 85% uusista työpaikoista muodostuu juuri pk-sektorille!
Suomi pitää muutenkin tehdä taas dynaamiseksi ja tulevaisuuteensa uskovaksi maaksi, jossa voi tehdä lapsia, saada huippukoulutusta, hyvää terveydenhoitoa, jne.
Pitää tunnustaa, että sosialismin rakentamisen aikakausi on Suomessa nyt loppunut ja tilalle tulee armottomassa taloustodellisuuden paineessa ”väkisin” globaali markkinatalous!
Seppo taas kertaa vanhaa: pääomalta verot nolliin ja duunareilta selkänoja pois. Ihme juttu, ennen Suomessa kyllä syntyi menestyviä yrityksiä (ei kaikille) vaikka veroaste oli korkeampi ja ay voimissaan. Ehkä osaavimmat tekijät hakeutuivat hyville työnantajille ja tulosta syntyi (ei siis kaikille).. – Tietääköhän Seppo mitä se sellainen Sosialismi on? Tai ylipäänsä mistään mitään?
Huvittava oli EK:n reaktio Lainàn ehdotuksiin, joista osa oli ihan käyttökelpoisia, mutta tietysti EK:n tavoitteiden kannalta ikäviä. Terveysverojen toteuttaminenkin on EK:n edustajan mukaan ”äärimmäisen vaikeaa”. Onhan se tietysti vaikeampaa kuin halpojen rasvan, sokerin ja suolan ymppääminen elintarvikkeisiin kansanterveydestä piittaamatta.
Paljonko pitäisi esim sokerin haittaveron olla että makeisten kulutus vähenisi? Nyt sokeri maksaa mitä, euron kilolta, ja makeiset jotain kympin kilolta. Vaikka sokerin hinta verotuksella tuplattaisiin, ei se välttämättä paljoa karkkien hinnassa näkyisi, josko ollenkaan. Jos taas näkyisi, siirtyisi makeisten myynti ulkomaisiin verkkokauppoihin.
THL:n Salminen on ehdottanut että sipsien ja makeisten pitäisi maksaa tuplasti enemmän kuin nyt ja että muille runsaasti suolaa, kovaa rasvaa ja sokeria sisältäville tuotteille tulisi noin 20 %:n vero. Siis lopputuotteille, eihän oluttakaan veroteta niin että vaikkapa maltaille lätkäistäisiin hirmuinen vero. Nyt näiden tuotteiden kulutus maksaa satoja miljoonia vuodessa terveyshaittojen muodossa. Aika paljon pitää karkkihammasta kolottaa, että viitsii tilata tuotteet netistä. Nyt ne ovat usein heräteostoksia, kun ovat halpoja ja houkuttelevasti tarjolla.
Doomsayer
Miten määritellään se mikä on makeinen. Aikoinaan siirtyi paljon erilaisia karkkipatukoita keksihyllyyn. Jos taas nostetaan kaikkia tuotteita missä on korkeat pitoisuudet, voi korotus koskea mm. erilaisia leipiä. Miten verotettaisiin puolivalmisteita. Pakasteranskalaiset eivät juurikaan sisällä kovaa rasvaa tai suolaa?
Onhan jo nyt esim. panimotuotteissakin kauhea kina tuosta verotuksesta ja siitä mitä saa ja mitä ei saa olla kaupoissa.
Sokeria taasen on lisätty vähän sinne sun tänne (tai ei sokeria vaan glukoosisiirappia, joka on pahempi)
Johtuuko ruotsalaisten suurempi sijoitusvarallisuus osin siitä, että siellä ihmiset saavat itse sijoitta omia eläkesäästöjään? Jos näin on, sehän tarkoittaisi, että myös ruotsalaiset ovat länsimaisittain rutiköyhiä.
Niin tai näin, demareilta on tivattu omaa ratkaisua talouden katastrofiin. On se surkeaa, jos tämä on parasta, mihin entinen luotettu valtionhoitajapuolue pystyy.
Jätän tämän vain tähän:
https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/kss-yhteisovero3-web.pdf
”Suomen ongelma on kotitalouksien vähäinen varallisuus verrattuna vaikkapa Ruotsiin. Tähän sanotaan, että Ruotsi ei ole sotinut pariin sataan vuoteen ja viimeisen sotansakin se kävi Suomessa. Ruotsissa on siksi enemmän vanhaa rahaa kuin Suomessa. Näin minäkin luulin, mutta tosiasiassa ero on syntynyt vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2000 suomalaisten ja ruotsalaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli suunnilleen yhtä suurta, nyt ruotsalaisten keskimääräinen nettovarallisuus on kaksinkertaista suomalaisiin nähden.”
En usko pätkääkään tuon tilaston paikkansapitävyyteen. Olen nähnyt erilaisin menetelmin tehtyjä laskelmia kotitalouksien varallisuudesta eri maissa, ja niiden tuloksissa on satojen prosenttien heittoa saman maan varallisuudeksi samana ajankohtana. En usko Sveitsiläispankin tekemän arvion luotettavuuteen Suomen ja Ruotsin sellaisesta varallisuudesta, jota tilastoista ei käy suoraan ilmi, kovinkaan paljon. Tuo arvio lienee perustunut lähinnä arvioon kotitalouksien asunto- ja finanssivarallisuuden arvosta, ja historiakehityksen kannalta ihan hirveän keskeinen asia on, että minkä valuuttojen kautta arvoja on menneisyyden osalta katsottu ja millaisin vaihtokurssein.
Tilastokeskuksen arvio kotitalouksien nettovarallisuudesta Suomessa sisältää kotitalouksien varallisuuslajeista ilmeisesti ainoastaan rahoitusvarallisuuden sekä oman asunnon – koska niistä on rekisteritietoja helpoimmin saatavilla – ja sivuuttaa ison osan kotitalouksien muusta varallisuudesta, ja Ruotsissa lienee sama tilanne. Jos kotitaloudet siirtävät varallisuuttaan vaikka listaamattomiin osakkeisiin tai vaikka vakuutuskuorten taakse, niin tuollaisista vertailuista ne varallisuuserät katoavat pois.
Kotitalouksien nettovarallisuudesta tilastoista käyvät ilmi lähinnä pankkitilivarat kotimaan pankeissa, ja pörssiosakkeiden sekä rahastojen arvot. Listaamattomien yhtiöiden arvonmääritys on jo varsin vaikeaa, mutta nimenomaan sellaisiahan kaikki kotitalouksien omistamat pienyritykset ovat. Ruotsissa jo pelkästään kotitalouksien omistaman auto- ja venekannan arvo on huomattavasti suomalaista suurempi. Mutta yksinkertaisimmissa kotitalouksien nettovarallisuusarvioissa autot jäävät pois arviosta, kun niiden arvoasiat ovat jo liian monimutkaisia, ja veneet puuttuvat liki kaikista arvioista, kun niistä ei ole kansainvälisesti vertailukelpoisai rekistereitä. Kotitalouksien omistamat arvoesineet ovat kauttaaltaan hankala asia tuollaisissa vertailuissa kun niistä ei ole edes rekisterejä.
Soininvaara:
”Sen lisäksi, että suomalaisilla kotitalouksilla on vähän varallisuutta, se on valtaosaltaan kiinni asunnoissa. Sijoitusvarallisuutta on ruotsalaisilla kolme kertaa niin paljon kuin suomalaisilla ja tanskalaisilla tätäkin enemmän.”
Käsittääkseni tuostakaan asiasta ei ole oikein tietoa. Koska on vain tilastoja kotitalouksien suorista osakeomistuksista. Kaikenlaiset miljardöörit katoavat omistuksineen niistä tilastoista, kun he ovat järjestäneet omistuksensa erilaisten yhtiöiden kautta, mutta tipahtaa siinä sivussa yksinyrittäjienkin osakeyhtiöiden sijoitusvarallisuudet tarkasteluista pois, ja kaikki yhtiöiden ja vakuutuskuorten takaa tehdyt sijoitukset siltä väliltä. Taitaapa Osuuspankki ja S-kauppaketjukin olla nimenomaan kotitalouksien omistamia. Mutta kumpaakaan ei osata useinkaan lainkaan käsitellä kotitalouksien sijoitusvarallisuustilastoissa, kun ovat liian hankalia ja työläitä asioita huomioitavaksi tilastoijalle, kun eivät ole talletuksia, rahastoja eivätkä pörssiosakkeitakaan, joille olisi jossain rekisterissä valmis markkina-arvo.
Tarkoitan sitä, että kun sanotaan, että suomalaisten kotitalouksien varallisuus on kolmelta neljästosaltaan kiinni asunnoissa, arvion taustalla on se, että on unohdettu listaamattomien yhtiöiden omistukset ja niiden merkitys osana kotitalouksien sijoitusvarallisuutta. Kotitalouksilla voi silti olla kymmenien tuhansien, satojen tuhansien tai miljoonienkin eurojen arvoisia yritysomistuksia (ja löytyy Suomesta jokunen yli miljardin euron arvoinen listaamaton yritysomistuskin), joiden kokonaisarvo voi olla varovaisestikin arvioiden satoja miljardia euroja, ja todennäköinen markkina-arvo yhteensä yli tuhat miljardia euroa. Sieltä löytyy kaikenlaista pientä ja vähän suurempaakin ohjelmistoyhtiötä, autokorjaamoa, sijoitusyhtiötä, konepajaa, kauppaa, käännöstoimistoa ja siis kaikkea sitä, millaisia listaamattomia yhtiöitä kotitaloudet suoraan omistavat.
Omaisuusverot eivät ole kohdistuneet koskaan listaamattomiin yhtiöihin. Niiden markkina-arvoa verottaja ei osaa määrittää, eikä sen pohjalta verojakaan osata tehdä. Yhtiöiden matemaattinen arvo osataan laskea, mutta se on täysin toinen asia kuin tosiasiallinen markkina-arvo.
Pääomatulojen ja ansiotulojen verotusta on turhauttavaa vertailla ellei huomioida yhtiön kantamaa tuloveroa 20%! Tuntuu, että palkansaajapuoli ei tätä tiedä, tai tahallisesti sen yleensä unohtaa kauhistelevasta retoriikastaan. Samaa voisi myös jatkaa ”verottomien” osinkojen kohdalla. ”Veroton” on 7,5%, ja se siis jo maksetun 20% päälle. Hyvin mini palkansaaja jää tuon alle. Voidakseen maksaa jotain alennetulla osinkoverotuksella, kassa pitää olla melkoisessa kunnossa edellisvuosien hyvien vuosien tuloksena.
Ideakin on varallisuutta
Emme ole vielä sosiaalisesti kehittyneet sille tasolle, että luovuutta voitaisiin käsitellä varallisuutena ja hyvinvoinnin kasvattajana. Se mikä milloinkin on ymmärretään varallisuudeksi on jatkuvasti muuttuva käsite.
Ensin oli maaomaisuus (jo silloin Malthus panikoi väestön liikakasvun kanssa);
sitten tulivat mukaan myös tehtaat ja tuotantovarallisuus (Marx panikoi, että pääoma joutuu harvojen taskuun ja heidän mukana karkaa ulkomaille tai jonnekin ulkoavaruuteen);
sitten varallisuuteen tuli mukaan kansakunnan työvoima eli tuotantokyky (joka hallitsee työvoimaa saa itselleen isoimman jako-osuuden työn tuloksista ja rikkaat alkoivat haalimaan itselleen poliitikkoja ja valtioita). — Valtion arvo mitataan sen kyvyllä verottaa omaa kansaansa.
Onko tässä välissä informaatio miellettävä varallisuutena? — Ainakin sille on kova kysyntä ja valtaa pitävien vankka tahto kieltää se kansalta.
Luovuus lienee nykyajan orastava varallisuusarvo, mutta sen syntyminen on mahdoton komentotaloudessa; ei toista voi käskeä keksimään sellaista, mitä kukaan ei tiedä olevan olemassakaan. Luovuus on uhka valtiovallalle ja tämän uhkan torjumiseksi on kehitetty esimerkiksi patenttijärjestelmä: kaikki uudet keksinnöt pitää ilmoittaa valtiolle tai ne otetaan pois (yhteiseen käyttöönkö ja kaikkien vahingoksi).
Tulevaisuudella (kehityksellä) ei kuitenkaan ole suuntaa. Että se menisi aina vain parempaan päin. Siksi tarvitaan sota: pommitetaan vanha järjestelmä pois päiviltä, että uusi saa mahdollisuuden nousta kukoistukseen. Itse pidän demokraattista hallintomallia varmana tienä sotaan ja tuhoon, koska se ei pysty uudistumaan. Itsevaltias sentään ennen pitkää kuoli pois ja hänen mukanaan vanhat lait lakkasivat olemasta. Uusi hallitsija sitten (vannoessaan virkavalan) määräsi mitä vanhasta jätetään voimaan.
Tämän päivän suuri ongelma on: mitä demokratian jälkeen. Jos tätä aihetta ei oteta laajan kansalaiskeskustelun aiheeksi, ja heti, seurauksena on, että vain hyvin harvat päättävät asiasta. — Ja omaksi edukseen. Tietenkin!
Kommenteissa on esitetty täysin valideja huolia tämän tilaston paikkaansapitävyydestä ja vertailukelpoisuudesta esim. Ruotsiin:
1) Suomalaisten isoin sijoitusvarallisuus näkyy valtion varallisuutena koska Suomen eläkerahastot lasketaan julkisen sektorin varallisuuteen, jonka johdosta Suomen valtio onkin Euroopan nettovarallisuudeltaan toiseksi rikkain valtio Norjan jälkeen.
2) Suomalaisen tilastoinnin varallisuuden ja sen tulojen tunnetut puutteet. Tilastot perustuvat verottajan tietoihin, ja siitä puuttuu käytännössä vauraimpien sijoitusvarallisuudet sillä ne ovat sijoitusinstrumenteissa joista niitä ei ilmoiteta verottajalle paitsi kun niitä realisoidaan henkilökohtaiseen käyttöön, joka vauraimpien kohdalla tehdään usein ulkomailla välttääksen verojen maksu Suomeen (samasta syystä Suomen eriarvoisuustilastot vähättelevät maamme eriarvoisuutta). Lisäksi suomalaisen yritysverotuksen erityispiirre eli listaamattomien yhtiöiden huojennettu osinko pienentää verottajalle näkyviä lukuja.
Olisi hölmöä vetää näin puuttellisista ja vertailukelvottomista tilastoista pitkälle meneviä johtopäätöksiä ellei näitä tilastoinnin eroavaisuuksia ota huomioon.
Progressiivinen menovero oli mahtava asia. En tiedä onko missään päin maailmaa mitään oikeaa liikehdintää tähän suuntaan.
> Optimaalisessa maailmassa pääomia ja pääomatuloja verotettaisiin paljon nykyistä enemmän ja ansiotuloja vastaavasti vähemmän.
Oletko Ode kirjoittanut tätä jossain enemmän auki kun esitit sen niin selvänä väitteenä? Miksi säästämistä pitäisi verottaa enemmän ja kannustaa kulutukseen tässä hetkessä?
Säästämistä ei pidä verottaa lainkaan mutta säästöjen syömistä verottaa kuin tuloa. Olen kirjoittanut tästä kirjassa 2020-luvun hyvinvointivaltio.
Veroja ja varallisuutta on loppujen lopuksi todella vaikea vertailla eri valtioiden järjestelmien välillä, kuten aiemmat keskustelijat huomauttivatkin.
Lähdetään eläkejärjestelmästä: perustuuko eläkejärjestelmä valtioon, puolijulkisiin rahastoihin kuten meillä vai yksilöiden omiin tai ainakin heille nimettyihin sijoitustileihin. Jälkimmäisessä tapauksessa ne näkyvät yksityisenä finanssivarallisuutena, edellisissä eivät.
Verojärjestelmissä vähän sama asia. Jos lapsilisien sijaan annetaan samankokoinen veronalennus, niin veroaste putoaa, mutta faktillisesti tilanne pysyy samana. Sitten on maita, joissa asukkaiden pitää maksaa yksityisille tahoille siitä, minkä esimerkiksi Suomessa saa ilmaiseksi tai hyvin subventoidulla hinnalle: lasten päivähoito, yliopistokoulutus ja moottoriteillä ajaminen nyt esimerkiksi. Suomessa moottoritiet ovat maksuttomia, Italiassa niillä ajava maksaa yksityiselle pörssiyhtiölle tiemaksua, mikä ei tietenkään näy verotilastossa. Tätä ei useimmissa Italian verotasoa kommentoivissa kirjoituksissa oteta huomioon.
Yksi niitti varallisuusveron arkkuun on se, että bruttovarallisuutta ei oikein voi verottaa, on verotettava nettovarallisuutta. Velat on vähennettävä eurolleen, mutta omaisuuden arvo on epävakaa. Sijoituskohteesta riippuu miten epävakaa. Siksi verotuksessa joudutaan arvottamaan omaisuutta alaspäin, onhan monia omaisuuslajeja jotka eivät niin vain ole edes muutettavissa rahaksi (kuten vähemmistöosuudet osakeyhtiöissä). Asunnonkaan hinta ei ole 100 % varma, joten varmuusrajansa silläkin.
Varallisuusveron ongelmaa havainnollisti muistaakseni 2006 presidentinvaaleissa jonkun iltapäivälehden tekemä vertailu presidenttiehdokkaiden viimeksi verotuksessa määritellystä varallisuudesta. Osoittautui, että verotettavan nettovarallisuuden määrä oli aika lailla satunnainen eikä kovin paljon riippunut ehdokkaan todelliselta tuntuvasta varallisuudesta. Isot asuntovelat esimerkiksi saattoivat painaa verotettavan nettovarallisuuden negatiiviseksi.
Chamley-Judd teoreeman mukaan pääomatuloja ei pitäisi verottaa ollenkaan.
Osinkoverotuksessa pitäisi pyrkiä tasapuolisuuteen. Minä maksan saamistani pörssiyhtiöiden osingoista lähes 30% veroa mutta on laskettu että jos kaikki osingonsaajat maksaisivat kaikista saamistaan osingoista veroa, riittäisi nykyisen verokertymän ylläpitämiseen 3% verotaso.
Ruotsissa asuntolainoista maksetaan usein lähinnä vain korkoja. Pienempien lyhennysten ansiosta rahaa jää sijoitettavaksikin.
Varallisuusveron hyvä puoli olisi se että se kannustaisi sijoittamaan varallisuuden mahdollisimman tuottavasti. Nyt suomalaisilla makaa miljardeja nollakorkoisilla tileillä. Jos nämä sijoitettaisiin mahdollisimman tuottavasti, se toisi kansantalouteen ison piristysruiskeen.
Jos muut maksavat tuon 30 pinnaa omalla työllään tienatusta tulosta, en näe syytä pienemmälle % toisten työllä tienaamiselle. – Kaikki porsaanreiät tukkoon (siis ihan kaikki, listaamattomat, yleishyödylliset, säätiöt jne) ja prosentit ennallaan riittäisi jo pitkälle.