Olen julkistanut tällä blogilla pessimismiä COVID-19-pandemian suhteen kerta toisensa jälkeen. Kuukauden verran luulin jo olleeni väärässä, mutta nyt huomaan erehtyneeni.
Kun epidemia riehui kaikkialla muualla Euroopassa liki hallitsemattomasti, Suomessa tartuntaluvut pysyivät pieninä. Aloin jo mielessäni etsiä selitystä suomalaisten oudosta geeniperimästä, sillä rajoitustoimet tässä maassa ovat olleet muihin verrattuna lepsuja.
Olen koko ajan ollut siinä käsityksessä, että epidemian rauhoittuminen keväällä johtui vain osittain rajoitustoimista – niilläkin oli suuri vaikutus – mutta pääasiassa epidemian sammuminen johtui keväästä.
Niin käy nimittäin muillekin koronaviruksille ja ja muille hengitystieinfektioille. En tiedä miksi, mutta tässä yhteydessä on mainittu D‑vitamiini, viruksen huono ultraviolettisäteilyn sietokyky, oleskelu ulkotiloissa ja sisäilman kuivuus lämmityskaudella.
Siksi ennustin epidemian palaavan syksyllä, niin kuin se palasikin muuhun Eurooppaan, mutta Suomeen aika vähäisenä. Kasvu lähti liikkeelle juuri niin rivakasti kuin olin olettanut, mutta taittui mystisesti lokakuun puolivälissä. Syyskuun kasvu taisi olla peräisin opiskelijabileistä.
(Kuva pävitetty 25.11.. Viimeiset mukana olevat havainnot 22.11. otetut näytteet Pari viimeistä havaintoa päivittyy sitä mukaan, kun testitulokset valmistuvat, joten rauhoittuvalta näyttävä kasvu voi olla tyotuuden vastainen. 23–24.11. otettuja havaintoja en ottanut mukaan, koska testeistä vain pieni osuus on valmistunut ja antaisivat siksi virheellisen käsityksen laskevasta kehityksestä.)
Kuvassa on rekisteröityjen koronatartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden Uudellamaalla ja muualla maassa.
Nyt se on Helsingin seudulla lähtenyt liikkeelle oikein kunnolla. Lähti itse asiassa jo marraskuun alussa, mutta koko maan luvuissa tämä ei näkynyt. Ilmeisesti jo jonkin ajan levinnyt tartuntarypäs on paljastunut. Noin nopea ei muutos ole voinut olla. Koko maan lukua hämäsivät jotkin paikalliset epidemiat esimerkiksi Vaasan opiskelijoiden parissa, joiden alla varsinainen epidemia eteni hitaasti mutta varmasti, vaikka valtakunnalliset kokonaisluvut olivat jopa laskussa.
Tartunnoissa ovat pääkaupunkiseudulla yliedustettuina vuokratalovaltaiset lähiöt ja niissä maahanmuuttajat. Sitä selitetään ahtaalla asumisella ja kielivaikeuksilla, jolloin valistus ei ole mennyt perille. Tekisi mieli huomauttaa myös D‑vitamiinista, mutta kun en ole lääkäri, niin antaa olla.
Helsingissä pantiin kovat rajoitustoimet voimaan kolmeksi viikoksi, joiden ansiosta epidemian leviämisen toivotaan pysähtyvän niin, että voidaan taas palata normaaliin elämään.
Aika löysiltä nuo toimet minusta tuntuvat. En ole lainkaan vakuuttunut, että Kansallisteatterin ja Musiikkitalon sulkeminen riittää pysäyttämään epidemian leviämisen vuokratalovaltaisilla alueilla eikä edes se, että toimistotyötä tekevät siirtyvät etätöihin. Toki se suojelee näiden toimenpiteiden kohteita epidemian leviämiseltä, mutta ei pysäytä sitä siellä, missä se nyt leviää.
Sitä en tiedä, millaisiin valistus- ja muihin toimiin on ryhdytty varsinaisen kohdejoukon suhteen. Ne voisivat tehotakin.
Muusikon ja taiteilijat ovat syystäkin ihmetelleet, mikä idea on siinä, että kokoontua saa, kunhan kokoontumisen aiheena ei ole elävä musiikki tai taide.
Jos COVID-19-epidemia noudattaa samanlaista vuodenaikavaihtelua kuin muut hengitystieinfektiot, pahin on vielä edessä.
Minä varaudun siihen, että kulttuuritapahtumiin ei pääse ennen kesää. Sitten kesä taas tappaa epidemian ja syksyllä merkittävä osa väestöstä on rokotettu. Tosin on epäselvää, estääkö rokote levittämästä tautia vai suojaako se vain itse rokotettua taudin vakavalta muodolta. Jo näin on, rokote voi jopa nopeuttaa epidemian leviämistä.
