Maanan­tai 13.7.

Pähkäilin reit­tiäni. Nyt voisi suun­na­ta kohti Tam­peretta, johon tulisi keskivi­ikkona ja ottaa sieltä junan Helsinki­in. Mut­ta mik­si lopet­taa nyt, kun sää oli lop­ul­ta parane­mas­sa. Päätin jatkaa Vaasaan. Ensin ajat­telin, että ensim­mäi­nen pysähdys voisi olla Kris­ti­inankaupungis­sa, mut­ta vaik­ka sää oli parane­mas­sa, se ei ollut vielä hyvä.

Löysin Merikarvial­ta Van­ha-Heikkilän majat­alon ja varasin huoneen.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti kiertämistä Yyterin ja Lam­palu­odon kaut­ta. Tuo piti nähdä, vaik­ka se merk­it­sikin lisäk­ilo­me­tre­jä. Toisaal­ta Merikarvia oli vähän liian lähellä.

Mat­ka sujui Maamme-laulun hengessä: ei laak­soa, ei kukku­laa. Kun tuu­likin oli aika vaisu, kilo­metrit oli­vat kovin halpoja.

Ren­gas­rikos­ta huoli­mat­ta (taas!) tulin per­ille vähän etu­a­jas­sa. Etuku­mi tyh­jeni hyvin hitaasti. Nuo pienet reiät ovat vihe­liäisiä, kos­ka niitä ei kor­vaku­u­lol­la löy­dä. Sisärenkaan voi vai­h­taa, mut­ta se puhkeaa toden­näköis­es­ti uud­estaan, kos­ka ulko­renkaaseen on jäänyt se piik­ki. Mut­ta pienet reiät tot­tel­e­vat paikkaus­vaah­toa, joten ei tuo­hon kauan mennyt.

Majat­a­lo oli todel­la viehät­tävä ja sen emän­tä todel­la sym­pa­at­ti­nen. Yrit­täjähenkeä on, kos­ka nave­tas­ta kun­nos­te­taan paraikaa kahvi­laa ja miesten par­turili­iket­tä (!). Yrit­teliäs mieli ilah­dut­taa aina.

Tätä paikkaa suosit­te­len lämpimästi.

Tarkoituk­se­nani oli men­nä syömään sata­maan The Mer­ry Monk ‑gas­trop­u­bi­in, mut­ta voi itku, se on kiin­ni maanan­taisin. Heinäku­us­sa, parhaana sesonki­aikana. Kohtalok­seni koi­tui paikalli­nen kebab-pizze­ria. Ei siinä mitään vikaa ollut, mut­ta piz­za ei sovi pyöräil­i­jän vatsalle.

Merikarvial­la on noin 3 000 asukas­ta. Keskus­tas­sa oli S‑market, K‑market, kebab-pizze­ria, SEO-huoltoase­ma ja sen kahvi­la (kiin­ni koro­nan takia) ja parhaal­la paikalla Kelan toimisto.

Sun­nuntai 12.7.

Sateen uhka jatkui. Pohdin kan­nat­taisiko ajo Pori­in jät­tää illak­si, kos­ka sil­loin pitäisi olla vähän parem­pi sää, mut­ta ei ennus­teen ero niin suuri olut, joten lähdin matkaan vähän ennen puoltapäivää.

Pohdin sitäkin, että ajaisinko banaal­isti tietä 8, jot­ta mat­ka sateessa sujuisi nopeasti ja eri­laisia kahviloi­ta olisi toden­näköisem­min tar­joa­mas­sa suo­jaa kuuroilta.

Päätin vali­ta nav­igoin­tio­hjel­man tar­joa­man 15 km pidem­män reitin. Se osoit­tau­tui eri­no­maisek­si valinnaksi.

Näin, että sade­pil­vien raja kul­ki pitkin ran­nikkoa ja jän­nitin, kum­mal­la puolel­la rajaa reit­ti­ni tulisi kulkemaan.

Kevyt­tä sadet­ta oli kolme ensim­mäistä kilo­metriä. Sit­ten se lop­pui ja lop­pumat­ka oli jok­seenkin satee­ton. Puo­livälistä alka­en jopa tie oli kuiva.

Nav­igoin­tio­hjel­ma tar­josi aivan lois­ta­van, joskin mutkit­tel­e­van reitin pitkin pikkuteitä. Joukkoon mah­tui viisi kilo­metriä sorati­etä, mut­ta se oli parem­pi kuin huono reikäi­nen asfaltti.

En olisi ikinä pystynyt itse kehit­tämään moista reit­tiä – eri­tyis­es­ti en olisi keksinyt, että Vuo­joen kar­tanon pihan läpi kul­kee yleinen tie.

Nav­igoin­tio­hjel­ma perus­tuu joukkois­tamiseen. Nav­i­gaat­torin käyt­täjät – siis myös minä – luovut­ta­vat reit­ti­ti­eton­sa muiden käyt­töön ja ohjel­ma suun­nit­telee reitit sen mukaan, mitkä tieo­su­udet ovat olleet pyöräil­i­jöi­den suosiossa.

Nyt se toi­mi lois­tavasti. Tästä oli todel­la paljon hyötyä.

Kun tiis­taina mar­matin maisemien ankeud­es­ta, nyt oli paljon kat­sot­tavaa. Tämä oli niitä päiviä, jol­lais­ten takia näitä pyöräretk­iä olen vuosit­tain tehnyt viimeiset 40 vuotta.

Ajoin rauhal­liseen tahti­in, mut­ta lievästi myötäi­nen tuuli sai min­ut vetämään 20 min­uutin kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in. Ensi ker­ral­la pitää ohjel­moi­da sille vähän parem­pi kunto.

Matkan­teko oli ollut läh­es satee­ton­ta, vaik­ka oikeal­la puolel­lani oli todel­la pahaen­teisiä pil­viä. Poria läh­estyt­täessä onni näyt­ti kään­tyvän. Reit­ti kään­tyi suo­raan synkän ukkospil­ven alle. Varauduin kaatosateeseen, mut­ta juuri kun sen piti alkaa, saavuin hotellille.

Myöhem­min kat­soin ilmati­eteen laitok­sen sade­tutkas­ta, että ukkosku­uro­ja olisi ollut tar­jol­la jatku­vasti aivan tieni tun­tu­mas­sa. Mikä tuuri! Taas ker­ran rantakaistale oli säästynyt sateelta. Tiel­lä 8 olisin kas­tunut läpimäräksi.

Pori tuli vas­taan aivan liian aikaisin. Olisi ollut halu­ja polkea vielä muu­ta­ma kym­men­tä kilo­metriä, sil­lä mat­ka oli ollut todel­la nautinnollinen.

Paljon kat­sot­tavaa ei min­ulle Poris­sa ollut, kos­ka paik­ka on Suo­mi Areenan vuok­si perin tuttu.

Hotel­li­huoneen hin­nat oli­vat laske­neet 70 % viimekesäisestä.

Etsin Porin keskus­tas­ta auki ole­vaa kahvi­laa siirtääk­seni nälkää illal­li­saikaan. Löy­tyi vain olutjuot­toloi­ta. Ostin jäätelön.

En löytänyt myöskään auki ole­vaa ruokar­avin­to­laa. Ulko­maalais­ten täy­tyy olla vaikea ymmärtää, että ruokar­avin­to­lat ovat Suomes­sa sun­nun­taisin kiin­ni, vaik­ka muual­la sun­nun­tai on rav­in­toloiden paras myyntipäivä.

Peri­aat­teit­teni vas­tais­es­ti jouduin syömään hotellissa.

Per­jan­tai 10.7.

Aamul­la pikaises­ti matkaan kohti Uut­takaupunkia. Sääen­nuste sanoi, että mitä aiem­min läh­tee, sitä kuiv­em­pana tulee per­ille. Lop­ul­ta ei satanut juuri lainkaan ja lähempänä määrän­päätä alkoi aurinko paistaa.

Tie kul­ki ensin Kus­tavin tietä. Molem­pi­in suun­ti­in kul­ki paljon fil­lare­i­ta, lähin­nä menos­sa tai tulos­sa Saaris­ton ren­gastieltä. Siitä saisi kan­sain­välisen hitin, jos olisi taitoa tehdä sel­l­ainen. Tona­van pyörätie on val­ta­va men­estys. Vähän pitäisi pyöräteitä paran­nel­la. Parais­ten ja Nau­von välil­lä pyörätie ainakin muu­ta­ma vuosi sit­ten olisi edel­lyt­tänyt maastopy­örää. Jouduin rikko­maan lakia ja aja­maan autotiellä.

Kun tie kään­tyi Kus­tavi­in, min­un tieni jatkui Vehmaan kaut­ta Uuteenkaupunki­in. Olin ohjel­moin­ut nav­i­gaat­torin poikkea­maan Vehmaan kir­jas­toa kat­so­maan. Se oli vai­moni ensim­mäi­nen kir­jas­toalan työ­paik­ka joskus kauan sitten.

Tie kir­jas­tolle oikaisi pikku­ti­etä pitkin, jos­sa päällysteenä oli terävä sepeli. Puo­livälis­sä alkoi hirvit­tää renkaiden puoles­ta, mut­ta puo­livälis­sä ei enää kan­nat­tanut kään­tyä takaisin. Ajoin siis varovais­es­ti, eivätkä renkaan puhjenneet.

Kukaan paikalli­sista ei osan­nut ker­toa, kuin­ka van­ha kir­jas­toraken­nus oli, eivät myöskään kir­jas­tossa työsken­nelleet, mut­ta ainakin se uusi osa oli liian uusi, jot­ta vai­moni olisi voin­ut tehdä työtä siellä.

Sää läm­peni ja aurinko alkoi pais­taa. Iloi­sis­sa tun­nelmis­sa läh­estyin selvästi aikataulua edel­lä Uut­takaupunkia, kunnes viisi kilo­metriä ennen maalia takaren­gas räjähti. Siis räjähti, ei puh­jen­nut. Siinä oli sivus­sa viil­to­haa­va, jos­ta ilmeis­es­ti sisären­gas oli tunkenut ulos, muo­dostanut suuren kuplan ja räjähtänyt. Täl­laista min­ulle ei ollut ennen tapahtunutkaan.

Viil­to näyt­ti puukol­la tehdyltä, mut­ta kos­ka ajat­te­len kans­saih­mi­sistä lähtöko­htais­es­ti hyvää, epäilen, että se Vehmaan oiko­tien sepeli oli tämän tehnyt.

Sisären­gas­ta ei voin­ut paika­ta. Mikään paik­ka ei olisi niin isos­sa reiässä pysynyt. Vai­h­doin renkaan ja panin sisäku­min paikalleen. Mut­ta ei. Ymmärsin, että vaik­ka nyt painet­ta olisi vähem­män, ulos se tulisi uudestaan.

Laiton paikan ulko­renkaan sisäpuolelle estämään uut­ta pok­sah­dus­ta. Kun lisäk­si pump­pasin renkaan aika löysäk­si, pystyi linkut­ta­maan Uuteenkaupunki­in. Yhytin pyöräli­ik­keen 20 min­u­ut­tia ennen sen sulkemista. Ostin uuden ulko­renkaan ja sovin, että tuon fil­lar­i­ni aamul­la huol­let­tavak­si. Sen etu­vai­hde oireili taval­la, joka enteili vai­jerin katkeamista.

Uuden päällysrenkaan laitossa han­kalin­ta on saa­da pakkauk­seen lit­tanaksi taitel­tu ren­gas ymmärtämään, että sen kuu­luisi olla pyöreä.

Illalli­nen sata­man ran­nas­sa teras­sil­la lyhythi­haises­sa puserossani. Ihana sää!

Seu­raavak­si päiväk­si ennusteti­in hirveää myräkkää. Rajua sadet­ta ja ankaraa vas­tatu­ul­ta. Pien­veneil­i­jäitä kehoteti­in (jos­sain päin Suomea) pysymään pois­sa mereltä. Hark­itsin, että olisin ottanut hotellin kahdek­si yök­si, mut­ta päätin kat­soa aamuun.

Torstai 9.7.

Kävin osta­mas­sa ketjuöljyä ja lähdin kohti Turkua. Sadet­ta pukkasi, mut­ta ei vält­tämät­tä mitään rankkasadet­ta.  En varan­nut hotel­lia Turus­ta, kos­ka ajat­telin sään sal­lies­sa polkea samantien Naan­tali­in. Turus­sa olen käynyt niin mon­ta ker­taa, ettei siinä olisi juuri nähtävää.

Suun­nit­telin reitin Turku­un, mut­ta ohjel­ma val­it­si ihan itse sen reitin, jon­ka olisin valin­nut: kol­man­nek­si uusim­man tien, kuten blo­gin kom­men­toi­ja sitä kut­sui. Se menee esimerkik­si Paimion keskus­tan kaut­ta, välil­lä moot­tori­tien etelä‑, välil­lä sen pohjois­puolel­la, mut­ta koko ajan sen toisek­si uusim­man pohjoispuolella.

Välil­lä satoi, pääasi­as­sa ei. Kevyessä sateessa sade­takki­ni toi­mi aivan kunnolla.

Nyt alkoi kult­tuuri­maise­mas­sa olla jo kat­sot­tavaakin. Mat­ka para­nee koko ajan.

Turku­un sisää­na­jon nav­i­gaat­tori ratkaisi taval­la, johon en olisi pystynyt. Se löysi kaik­ki kum­malliset pyöräti­et ja pikku­ti­et. Meni oikein mukavasti. Loistokapine!

Vähän yllät­ti, että Turun varsi­naisen kaupunkialueen läpi ajami­nen sujui niin nopeasti.

Turku­un tul­tuani päätin ottaa hotellin Naan­talista. Ne oli­vat kuitenkin aivan tolkut­toman kalli­ita. Päädyin huoneeseen ”Sinisessä talos­sa” joka mak­soi ”vain” satasen.

Sijain­ti oli niin hyvä kuin olla voi. Naan­talin van­has­sa kaupungis­sa aivan ran­nan tun­tu­mas­sa. Huone osoit­tau­tui saunaksi. Varsi­nainen maku­uhuone oli pienen pieni saunan pukuhuone. Vähän tun­sin oloni perus­suo­ma­lais­ten kansane­dus­ta­jak­si. Mut­ta oli­han min­ul­la käytössäni sauna.

Kylmä oli. Täl­laiseen läm­pöti­laan en ollut varautunut. Onnek­si kestän kylmää aika hyvin.

Naan­talin van­hakaupun­ki on näitä har­vo­ja säi­lyneitä puu­taloaluei­ta. Nyt sitä ei purkaisi kukaan.

Ihan muka­va pyöräilypäivä.