Laskel­mani ruokako­rin hin­nas­ta ei ollut tarkoitet­tu osoit­ta­maan, että perus­tur­val­la elää mukavasti, kos­ka  toki ihmi­nen tarvit­see muu­takin kuin ruokaa. Mut­ta jatke­taan laskel­maa. Lähde­tään siitä, että ruo­ka ja juo­mat mak­sa­vat 140 euroa kuus­sa; syödään vähän säästeliääm­min mut­ta ei käytetä alko­ho­lia juuri lainkaan. Lisätään vähän mui­ta menoja.

Kuukausiko­rt­ti 40 €
Puhe­lin 20 €
Vaat­teet 40 €
Tele­vi­si­olu­pa 10 €
Hygien­ia, lääk­keet 30 €
Pien­tä sat­un­naista                     30 €
Yhteen­sä 170 €

Tästä tulee yhteen­sä 310 €. Perus­tur­va on yksinäiseltä aikuiselta 417 euroa/kk, joten mui­hin menoi­hin jää 100 euroa kuus­sa. Koko bud­jet­ti on tässä, jos polt­taa askin tupakkaa päivässä. Jat­ka lukemista “Riit­tääkö perusturva?”

(Tästä luvus­ta on tulos­sa niin pitkä, että panen sen tänne puolikkaana)

Jaoimme SATA-komite­as­sa työt­tömät kolmeen ryhmään:

1)      Henkilöt, joil­la ei ole työkykyä jäl­jel­lä lainkaan.

2)      Henkilöt, joiden työkyky on alen­tunut, mut­ta sitä on kuitenkin jäljellä.

3)      Täysin työkykyiset työttömät.

Näistä kat­e­go­ri­oista ensim­mäi­nen ja kol­mas oli­vat peri­aat­teessa yksinker­tainen asia, mut­ta tuo keskim­mäi­nen tuot­ti paljon päänvaivaa.

Työkyvyt­tömille takuueläke

Kokon­aan työkyvyt­tömien sosi­aal­i­tur­va ei muo­dos­ta mitään kan­nusti­non­gel­maa, kos­ka ei tarvitse kan­nus­taa enää mihinkään. He kuu­lu­vat eläk­keelle. Ansioeläk­keet ovat yleen­sä työkyvyt­tömyy­seläkkeinäkin kun­nol­lisia, sil­lä vaik­ka eläket­tä on ehtinyt ansai­ta vain vähän aikaa, eläke las­ke­taan ikään kuin olisi jatkanut työelämässä 63-vuo­ti­aak­si.[1] Tätä kut­su­taan tule­van ajan kart­tumak­si. Jos sen sijaan on syn­tynyt vam­maise­na tai tul­lut työkyvyt­tömäk­si ennen työelämään astu­mis­taan, elää lop­puikän­sä pelkän kansaneläk­keen varas­sa. Kansaneläke riit­tää sääl­liseen elämään vielä jotenkin van­hu­useläk­keenä, kun kodin perushank­in­nat on ehtinyt tehdä aikaisem­min, mut­ta aika niukak­si jää elämä, jos on koko ikän­sä pelkän kansaneläk­keen varas­sa. Jat­ka lukemista “Osatyökyky­is­ten tukeminen”

Tulon­jaon mittareista Gini-ker­roin on paras, mut­ta ei ongel­ma­ton. Siinä on ongelmia sekä suurimpi­en että pien­impi­en tulo­jen kohdalla.

Viime aikoina pohjo­is­maid­en Gini-ker­toimet ovat vai­hdelleen hyvin rajusti. Per­in­teis­es­ti tasa-arvoisen Nor­jankin kohdal­la se ylit­ti vuon­na 2005 luvun 0,30, mikä on aika paljon pohjo­is­maalle. Kyse on sat­un­nais­es­ti vai­htele­vista pääo­mat­u­loista. YK näyt­tää julk­ista­van Gini-ker­toimet liukuvina keskiar­voina, mut­ta tämäkään ei poista ongel­maa, kos­ka tulo­jen vai­htelu vääristää giniker­roin­ta sys­temaat­tis­es­ti ylöspäin.  Tämä on help­po selit­tää esimerkil­lä.  Olete­taan, että meil­lä on kol­men hen­gen kansan­talous, joka koos­t­uu henkilöistä A B ja C. Vuosi­na 1, 2 ja 3 A:n tulot ovat 100, 0 ja 0, B:n 0, 100 ja 0 sekä C:n 0, 0 ja 100. Mitat­tuna kol­men vuo­den ajal­ta tulot ovat jakau­tuneet aivan tasan ja Gini-ker­roin on nol­la, mut­ta jokaise­na vuon­na tulot ovat jakau­tuneet mak­si­maalisen epä­ta­sais­es­ti niin, että Gini-ker­roin saa arvon yksi. Jat­ka lukemista “Tulon­jaon mit­taamisen ongelmia”

Sim­putin huvikseni kalo­ri­laskuria ja tein kuukau­den ostoslis­tan, jol­la yhden hen­gen pitäisi saa­da kuukau­den rav­in­to. Tark­istin paikallis­es­ta S‑Marketista, paljonko täl­lais­es­ta ostok­ses­ta joutuu mak­samaan. Ener­giaa tässä on 2750 kcal/päivä, ja valkuai­saineitakin vähän liikaa, joten pie­neen hävikki­in on varaa. Tämä ei ole mikään rav­in­to-opilli­nen suosi­tus, vaan laskel­ma siitä, mitä ruo­ka maksaa.

Oletin alko­ho­lia käytet­tävän keskimääräis­es­ti eli vajaat 10 ltr. puh­das­ta alko­ho­lia vuodessa. Se syn­tyy esimerkik­si pul­lol­la olut­ta päivässä ja pul­lol­la viiniä viikos­sa. Tämä ruokako­ri mak­saa noin 200 euroa, ilman alko­ho­lia noin 140 euroa. Jat­ka lukemista “Paljonko ruo­ka maksaa”

Kak­si kuvaa köy­hyy­den kehityksestä.

Käytet­tävis­sä ole­vien kulu­tusyk­sikköä kohden las­ket­tu­jen koti­talouden reaal­i­t­u­lo­jen kasvu1990-2007 tulode­si­ileit­täin (Tämä taulukon luvut on kor­jat­tu samoin kuin koko tek­sti tältä osin) 

1	12,1 %
2	15,5 %
3	20,7 %
4	24,8 %
5	27,8 %
6	29,3 %
7	32,2%
8	36,1 %
9	40,8%
10	82,7%
Ylin 1%	214,2 %
total	40,8%

Lähde tilas­tokeskus

http://www.tilastokeskus.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-05–20_tau_004_fi.html

Huoli­mat­ta 90-luvun­la­mas­ta, suo­ma­lais­ten käytet­tävis­sä ole­vat reaal­i­t­u­lot kasvoivat peräti 40 pros­en­til­la vuodes­ta 1990 vuo­teen 2007. Tulo­jen lisäys jakau­tui hyvin epä­ta­sais­es­ti. Rikkaim­man kymmenek­sen tulot läh­es kaksinker­tais­tu­i­v­at – ja ylim­män pros­entin peräti kolminker­tais­tu­i­v­at – kun taas alim­man kymmenek­sen tulot kasvoivat vain 13 pros­ent­tia. Joku lukee tämän niin, että köy­hät syr­jäy­tyivät yhä pahem­min muus­ta väestöstä; toiset taas niin, että köy­himpi­enkin tulota­so kuitenkin nousi 12 pros­ent­tia eli köy­hät eivät köy­htyneet vaan rikas­tu­i­v­at edes vähän. Jat­ka lukemista “Tulo­ero­jen kasvu”

Sosi­aal­i­tur­va on sidot­tu jok­seenkin kokon­aisu­udessaan indek­si­in, tosin sen eri osat eri tavoin ja eri indek­sei­hin. Kan­nat­taa kat­soa, mitä nuo indek­sit ovat syöneet jot­ta ymmärtäisi, miten indek­sisidon­naisu­udet toimi­vat. Tärkeim­mät perusin­dek­sit ovat kulut­ta­jahin­tain­dek­si ja ansio­ta­soin­dek­si, joista muut indek­sit on johdet­tu. Lisäk­si jois­sakin mak­su­is­sa sovel­letaan palvelu­jen tuotan­tokus­tan­nuk­si­in vaikut­tavia kus­tan­nush­in­tain­dek­se­jä, mut­ta niihin en tässä puu­tu. Jat­ka lukemista “Indek­se­jä”

Suomen sosi­aal­i­tur­va jakau­tuu tulota­sos­ta riip­pu­vaan ansio­tur­vaan ja perus­tur­vaan, jon­ka jokainen tulo­tonkin saa hen­gen­pitimek­si. Ansiosi­don­naisen työt­tömyys­tur­van tarkoituk­se­na on vaku­ut­taa tulot van­hu­u­den, työkyvyt­tömyy­den, työt­tömyy­den tai van­hem­muu­den var­al­ta. Aivan samoin kuin palo­vaku­u­tuk­ses­sa, joka talon palaes­sa kor­vaa isos­ta talosta paljon ja pien­estä talosta vähän, iso­jen tulo­jen mene­tyk­ses­tä saa ison kor­vauk­sen ja pien­ten tulo­jen mene­tyk­ses­tä pienen kor­vauk­sen. Jos taloa ei ole koskaan ollutkaan, on pakkasöinä oikeutet­tu asun­to­la­paikkaan. Ellei pakol­lista sosi­aali­vaku­u­tus­ta olisi, tulot voisi vaku­ut­taa yksi­tyisen vaku­u­tuk­sen kaut­ta, mut­ta täl­lainen vaku­u­tus ei voisi olla sol­i­daari­nen, kos­ka vaku­u­tusy­htiö ottaisi ja jou­tu­isi otta­maan huomioon riskin suu­ru­u­den. Onhan työt­tömyy­den ris­ki esimerkik­si joil­lakin läh­es olema­ton ja toisil­la ilmeinen. Samoin vapaae­htois­es­ta sairausvakuut6uksesta ter­vey­deltään heiveröi­nen jou­tu­isi mak­samaan isom­man vaku­u­tus­mak­sun kuin peruster­ve, jos ylipään­sä saa koko vaku­u­tus­ta. Jat­ka lukemista “Tulo­jen vakuuttaminen”

Suomes­sa on käytössä kym­meniä keino­ja tukea huonos­ti työl­listyvää työvoimaa työ­markki­noil­la. Ennen kuin ryh­dyn perkaa­maan tuk­i­toimien viidakkoa, yritän määritel­lä, mil­laiset omi­naisu­udet hyvil­lä tuk­i­toimil­la tulisi olla.  Kos­ka SATA-komitea pyr­ki nos­ta­maan työl­lisyyt­tä paran­taak­seen julkisen talouden rahoi­tusase­maa, tarkaste­len toimia lähin­nä tältä kannalta.

1) Taloudellinen tehokkuus

Jos työl­listymistä tarkastel­laan taloudel­lisen tehokku­u­den kannal­ta, pain­opiste tulisi kohdis­taa niihin, joil­la työkykyä on jäl­jel­lä mah­dol­lisim­man paljon. Kansan­taloudelle työt­tömyys tuot­taa sitä suurem­mat mene­tyk­sen, mitä tuot­tavam­mas­ta työvoimas­ta poten­ti­aalis­es­ti on kyse. Käytän­nössä kuitenkin toim­i­taan usein aivan päin­vas­toin. Suurim­mat työl­listämispon­nis­te­lut kohdis­te­taan niihin, joiden työl­listymi­nen on epä­to­den­näköistä ja joiden työ­panok­sen arvo jäisi joka tapauk­ses­sa matalaksi.

Työl­listämi­nen ei ole kansan­taloudel­lis­es­ti perustel­tua, jos työ­panok­sen odotet­tavis­sa ole­va tuot­to alit­taa työl­listämis­toimien hin­nan. Täl­lainen työl­listämi­nen on investointi­na kansan­talouden ja julkisen talouden kannal­ta kan­nat­tam­a­ton­ta. Kovin myöhään aloitet­tu kuntout­ta­va työ­toim­inta näyt­tää seu­ran­tatutkimusten val­os­sa ole­van tässä mielessä investointi­na kan­nat­tam­a­ton­ta – tai on siis tähän asti ollut. Tilanne voi muut­tua, jos syr­jäy­tymiske­hi­tyk­seen ale­taan puut­tua varhaisem­mas­sa vai­heessa. Jat­ka lukemista “Päämääriä mata­latuot­toisen työvoiman työllistämistoimille”

Helsin­gin Sanomien mukaan Suomen rikkain kun­ta Espoo kohtelee hoidon tarpeessa ole­via van­huk­sia niin huonos­ti, että van­hus­palvelu­jen Johta­ja Jaakko Val­vanne erosi, kos­ka piti toim­intaa lääkärin eti­ikan vas­taise­na. Kyse on Espoon tapauk­ses­sa tietysti pri­maarista vero­tu­lo­jen alen­tu­mis­es­ta, mut­ta kiusal­lista on, että säästö­jen kohdis­t­a­mi­nen van­hus­ten­huoltoon on kun­nan kannal­ta edullista. Vika on val­tiono­su­usjär­jestelmässä, joka yllyt­tää toim­i­maan näin. Espoo ei ole ain­oa, joka on tämän huo­man­nut. Val­tion on vihel­let­tävä peli poik­ki muut­ta­mal­la val­tiono­su­uskäytän­töjään vähem­män epä­sosi­aal­isu­ut­ta suosiviksi.

Espoo on pait­si rikas, erit­täin nuorekas kun­ta. Yli 75-vuo­ti­aiden osu­us koko maas­sa on 7,8 % väestöstä, mut­ta Espoos­sa vain 4,2 %. Helsingis­sä mainit­tu osu­us on 6,7 %. Luulisi Espoon siis selviävän taakas­taan. Ikä­jakau­man muu­tos uhkaa Espootakin ja van­husväestön määrä on kään­tymässä nopeaan nousu­un. Espoo tor­juu uhkaa vähen­tämäl­lä van­hus­palvelui­hin ohjat­tavia määrära­ho­ja. Jat­ka lukemista “Val­tion on otet­ta­va suurem­pi vas­tuu van­hus­ten­hoidon menoista”