Suomessa on käytössä kymmeniä keinoja tukea huonosti työllistyvää työvoimaa työmarkkinoilla. Ennen kuin ryhdyn perkaamaan tukitoimien viidakkoa, yritän määritellä, millaiset ominaisuudet hyvillä tukitoimilla tulisi olla. Koska SATA-komitea pyrki nostamaan työllisyyttä parantaakseen julkisen talouden rahoitusasemaa, tarkastelen toimia lähinnä tältä kannalta.
1) Taloudellinen tehokkuus
Jos työllistymistä tarkastellaan taloudellisen tehokkuuden kannalta, painopiste tulisi kohdistaa niihin, joilla työkykyä on jäljellä mahdollisimman paljon. Kansantaloudelle työttömyys tuottaa sitä suuremmat menetyksen, mitä tuottavammasta työvoimasta potentiaalisesti on kyse. Käytännössä kuitenkin toimitaan usein aivan päinvastoin. Suurimmat työllistämisponnistelut kohdistetaan niihin, joiden työllistyminen on epätodennäköistä ja joiden työpanoksen arvo jäisi joka tapauksessa matalaksi.
Työllistäminen ei ole kansantaloudellisesti perusteltua, jos työpanoksen odotettavissa oleva tuotto alittaa työllistämistoimien hinnan. Tällainen työllistäminen on investointina kansantalouden ja julkisen talouden kannalta kannattamatonta. Kovin myöhään aloitettu kuntouttava työtoiminta näyttää seurantatutkimusten valossa olevan tässä mielessä investointina kannattamatonta – tai on siis tähän asti ollut. Tilanne voi muuttua, jos syrjäytymiskehitykseen aletaan puuttua varhaisemmassa vaiheessa.
Kokonaan toinen asia on, että vaikka jotkut toimet ovat kannattamattomia työllistymistodennäköisyyden kannalta, ne voivat olla perusteltuja henkilön oman elämänhallinnan kannalta ja se saattaa säästää terveydenhuollon menoissa.
Aktivointitoimet, jotka eivät tosiasiassa edestä työllistymistä ja joita niiden kohde ei itse pidä omalta kannaltaan järkevinä, ovat huonoa julkisten rahojen käyttöä.
2) Sosiaalinen oikeudenmukaisuus
On oikeudenmukaista ja kohtuullista, että samassa asemassa olevista ahkerampi pääsee riittävän paljon parempaan taloudelliseen tilanteeseen kuin se, joka tyytyy elämään tukien varassa. Tämän nojalla sosiaaliset tulonsiirrot eivät saisi olla niin rankasti tulosidonnaisia, että tekevät tyhjiksi henkilön yritykset omalla ahkeruudellaan parantaa taloudellista asemaansa. Vajaakuntoiselle on oikeudenmukaista maksaa palkan päälle tukea, jota omat ponnistelut eivät alenna. Tätä kuthyvän sutaan suomalaisen termin puuttuessa in work ‑tueksi
b) On myös oikeudenmukaista, että kahdesta työpanoksella mitattuna yhtä ahkerasta tuemme enemmän sitä, jolle työn tekeminen on terveydellisten tai muiden tuottavuusvajausta aiheuttavien syiden vuoksi hankalampaa. Siksi vajaatuottoisen henkilön in work ‑tuki ei pitäisi olla terveen ja työkykyisen tavoiteltavissa.
3) Tie eteenpäin
Osatyökykyisen tukimuodot eivät saisi olla sellaisia, että ne kahlitsevat paikalleen ja estävät käytännössä etenemisen normaaleihin, tuottaviin työtehtäviin. Tuetuilta työmarkkinoilta on oltava portaaton tie normaaleille työmarkkinoille. Ei myöskään saa olla liian houkuttelevaa työnantajalle pitää tosiasiassa täysin työkykyistä henkilöä tuetussa työssä.
4) Vältettävä erillisiä työmarkkinoita
Taloudellista tehokkuutta tavoiteltaessa tulee kaihtaa järjestelyjä jossa osatyökyiset työskentelevät erillisillä työpaikoilla keskenään. Tällainen voi olla heidän itsensä kannalta kannatettavaa työterapiaa, mutta sen tuottavuus on kyseenalaista, eikä tällaisista töistä käytännössä ole tietä ulos normaaleille työmarkkinoille.
5) Estettävä väärinkäyttö
Ei saa olla liian houkuttelevaa terveen ja työkykyisen pyrkiä saamaan osatyökykyisille tarkoitettuja tukia. Väärinkäyttäjä voi olla myös työnantaja.
6) Sovelluttava silpputyömarkkinoille
Monelle ensimmäinen askel töihin voisi olla osallistuminen silpputyömarkkinoille. Jotta tämä onnistuisi käytännössä, silpputyön tulisi olla taloudellisesti riittävän houkuttelevaa. Koska työhön itseensä liittyy epämukavuutta, eikä palkka ole suuri, efektiivisen marginaaliveron tulisi olla varsin matala. Silpputyömarkkinoilla työn vastaanottovelvollisuus ei toimi; työtä ei saa, ellei sitä itse aktiivisesti etsi, eikä kukaan halua ottaa töihin halutonta. Toisaalta silpputyön ja tulonsiirtojen yhdistäminen ei saa olla pitkällä aikavälillä terveelle ja työkykyiselle liian houkutteleva.
Tämä listaus osoittaa, että helppoa ei ole työllistää sellaista, jonka panos työmarkkinoille joka tapauksessa on vaatimaton.
Muistan, kun matkustelin Irlannissa (joka ei varmaankaan ole taloudellisesa mielessä kovin esikuvallinen)ja ihmettelin, kuinka joka museossa (joita on paljon) on aivan mieletön määrä työntekijöitä: vanhoja papparaisia, joilla oli komeat virkapuvut, mutta ei juurikaan näkyvää työtä. Leppäsen malli?
Suomessa olisi tällainen työllistämissauma: Kaikissa kouluissa on iltatoimintaa, mutta ei juuri yhdessäkään koulussa ole iltavalvontaa/ vahtimestaria. Asiat sujuvat, mutta jos olisi iltavalvonta/ vahtimestari, kaikki sujuisi paremmin: salibändymaalit saisi paikalleen, musiikit soisivat rytmisille kilpavoimistelijoille ja oudot kulkijat häädettäisiin. Työ ei olisi vaativaa, mutta kuitenkin selvätti hyödyllisen puolella: henkilöstä aulassa olisi hyötyä. Ja jos koulu tietäisi ja tuntisi iltavalvojan, se edesauttaisi toimintaa paljon: kerhot voisivat jatkaa saturaatiopisteeseen asti, vaikka opettaja väsähtäisi jne. Tämä myös olisi aito väylä “oikeille” työmarkkinoille: pätevä henkilö varmasti saisi sellaisen palautteen, että seuraavakin työnantaja uskaltaisi palkata.
Kääntöpuoli: onnettomasta tunarista, joka kutsuisi kavereitaan hengaamaan, pitäisi päästä vaivatta eroon.
Touko Mettinen
vajaatyökykysen työllistäminen
ongelmakenttä todelisessa maailmassa löytyy osittain myös siitä, että vajaatyökykyinen tai ‑haluinen henkilö vaatii työnantajalta erilailla huomiota kuin täysin työkykyinen henkilö. Tehokkuuden vaatimus tuo tullessaan rajoitteen vähentää valillistä työvoimaa yrityksistä, kuten välittömiä vajaatyökykyistä auttavia esimiehiä. Mitkään tuet eivät huomio tätä ongelmaa.
Toisaalta ammattiliitot pitävät tiukasti kiinni ´yksi työ yksi palkka´ ajatuksesta eivätkä, tahdo hyväksyä vajaatyökykyiselle yleisitovan palkan alittavaa palkkaa. Lopputuloksena näyttää usein olevan, että työllistämisestä aiheutuvien vaivan vuoksi ei kannata palkata ketään, vaan otetaan mielummin alihankkijaksi suomea murtaen puhuva eu-kansalainen, jonka palkan maksu menee lähettäjämaan mukaan. Hallinnollinen työ on paljon vähäisempää. He tekevät pitkää päivää laillisesti mekanikkosäännön avulla(183 päivän sääntö) eikä käsittääkseni yritykset joudu maksamaan ulkomailta ostetuista palveluista arvonlisäveroa.
Käytäntö luotiin rajojen auetessa luotiin SAK:n johtamana. Näin ei käynyt tässä mitassa Ruotsissa missä työperäistä maahanmuuttoa ei rajoitettu.
Suomessa direktiivin mukainen työvoiman vapaa kilpailu toimii, mutta ei suomalaisen työvoiman sisällä.
Tässä vielä jokunen aika sitten TE-keskukset (entinen TEM, nykyinen ELY…) lanseerasivat käsitettä välityömarkkinat. Nämä olisivat jossakin kuntouttavan työtoiminnan ja avointen työmarkkinoiden välissä olevia kolmannen sektorin pajoja ym., sosiaalisia yrityksiä, vastaavaa. Niissä eri tavoin vajaatyökykyiset ja ongelmaiset voisivat kokeilla työmarkkinakuntoaan ja sitten siirtyä kykyjen ja voimavarojen mukaan eteenpäin. Onkohan tämä malli jo unohdettu? Jos kokeillaan vaikkapa päihdeongelmaisen ‘siipien kantavuutta’, onnistuuko se paremmin silpputyömarkkinoilla ‘muiden seassa’ vai välityömarkkinoilla, joilla on ko. ongelmiin on koulutettua henkilökuntaa ja enemmän ohjausta ja kannustusta eteenpäin. Edellisessä linkissä oli hyvä pienyrittäjän ongelman kuvaus päihdeongelmaisen työllistämisestä. Vaikka ei tainut takkiin tulla, kokemus ei rohkaissut jatkamaan. Välityömarkkinat, onko niitä?
Se on totta, että näiltä muilta työmarkkinoilta on hirvittävän vaikea nousta ns. avoimille työmarkkinoille. Mutta onko se hyvä perustelu lopettaa ne. Miksi aurataan tiettyjä pyöräteitä vaikkapa täällä länsirannikolla, kun tuntuu, että minä olen ainoa, joka niitä talvisin käyttää. Minä sekä muuan muu. Hirveän tehotonta. Näitä esimerkkejä riittää. Ei se silpputyö ole vaihtoehto useimmille, vaan pitkäaikaistyöttömyys.
Matalatuottoisen työvoiman problematiikka on paljon vaikeampaa (sosiaalinen on niin monimutkaista, yhteiskunnallisten, yhteisöllisten ja yksilöllisten psyykkiseten tekijöiden, ja niiden välisten epäsäännönmukaisten kytköksien takia) kuin sitä erinäisissä taloudellisen ja tehokkaan toiminnan optimoinnin malleissa voidaan ylipäätään kuvata.
Hetkellä 0 näiden ihmisten tuottavuus on niin alhainen, että olisi parempi antaa heille vain tietty määrä tulonsiirtoja ja antaa olla. Jos hetkellä 1 yritämme saada heistä tuottavuuden kannalta jotain irti, se maksaa. Jos hetkellä 2 he ‘tuottavat’, hyvä niin. Jos eivät, onko inhimillisesti mitään menetetty?
Painopiste tulisi todellakin laittaa niihin, joilla on työkykyä jäljellä ja odotusarvo suuri. Tämän vuoksi työttömiä pitäisi pystyä jakamaan ryhmiin, joille tarjotaan erilaisia palveluja ilman, että mitkään säädökset tasavertaisuudesta tulevat esteeksi.
Kutakin ryhmää tulisi tarkastella erillisenä ja suunnitella ryhmille omat toimenpiteet.
Nuorille koulutetuille pitäisi järjestää ehdottomasti enemmän töitä. Työt voisivat olla esimerkiksi tutkimus- ja kehittämishankkeiden määräaikaisia assistenttien paikkoja.
Tekesin ja TE-keskusten (tai mitä ne nykyisin ovatkaan) rahoittamiin hankkeisiin voisi valtio kustantaa tukirahan lisäksi hankkeen koosta riippuen muutamia nuoria koulutettuja työttömiä assistentteiksi. Tukibyrokratia hoituisi ilman uusia järjestelmiä.
Järjestely voisi toimia ainakin huonoina aikoina, ei ehkä noususuhdanteessa.
Tällä tavalla nuoret koulutetut pääsisivät pois matalatuottoisista pätkätöistä vähitellen tuottoisempiin hommiin. Myös opinnäytteiden rahoituskanavien kehittämisellä voitaisiin saada aikaan vastaavia tuloksia.
Mutta edellä esitetyt ideat eivät tietenkään ratkaise vaikeimpien ja suurimpien matalapalkkaryhmien ongelmia.
“ongelmakenttä todelisessa maailmassa löytyy osittain myös siitä, että vajaatyökykyinen tai ‑haluinen henkilö vaatii työnantajalta erilailla huomiota kuin täysin työkykyinen henkilö”
Näin on, etenkin mielenterveysongelmainen on todella suuri rasite esimiehille ja työtovereille.
Hän voi olla myös vaarallinen.
Muitan vielä, kun minulla oli eräässä etäpaikassa töissä asentja, joka olierittäin agressiivinen ja humalassa vaarallinen. Kun sitten asiakas valitti hänen käytöksestään niin keräsin mukaan luottamusmiehen ja vahvan kaverin.
Kun menimme kopille niin kaveri odotteli jo meitä, mutta nuokkui työpöydän takana ladattu ja varmistamanton hirvikivääri pöydällä. Hän ehti havahtua, mutta olimme nopeampia ja pistin aseen lukon taskuun , otimme avaimet ja pyöritimme äijän ulos.
Piiri-insinööri ei uskaltanut antaa äijälle potkuja , mutta seuraajani puhui hänet lähtemään sotaveteraanieläkkeelle.
Tuolloin 70–80-luvulla ei tällaisia asioita ilmoiteltu poliisille
“Toisaalta ammattiliitot pitävät tiukasti kiinni ´yksi työ yksi palkka´ ajatuksesta eivätkä, tahdo hyväksyä vajaatyökykyiselle yleisitovan palkan alittavaa palkkaa. ”
Tuo on pelkkä myytti, pääeste on syrjimisen kieltävä lainsäädäntö, jota sopijaosapuolet eivät uskalla koetella
Esim Kaupan Työnantajaliitto KTL ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n
välillä solmitun kaupan työehtosopimuksen (22.1.2003) 1.2 §:n mukaan
”sopimus koskee työaikalain alaisia täysin työkykyisiä työntekijöitä”.
Eli sopimuksista löytyy viitteitä miten vajaatyökykyisiä kohdellaan, mutta
http://www.vates.fi/service.cntum?serviceType…/Vajaakuntoisten+ja…pdf
“Vajaakuntoisuus ja vammaisuus on erotettava vajaatyökykyisyydestä.
Sellaisia määräyksiä, joissa työkyvyn sijasta kriteerinä käytettäisiin välittömästi
työntekijän vajaakuntoisuutta tai vammaisuutta, ei ole ainakaan yleissitoviksi
vahvistetuissa työehtosopimuksissa. Negatiiviseen erityisasemaan saattaminen
pelkästään vajaakuntoisuuden tai vammaisuuden perusteella rikkoisi
työsopimuslain 2 luvun 2 §:n ja yhdenvertaisuuslain 6 §:n syrjintäkieltoja, eikä
siitä voitaisi pätevästi sopia työehtosopimuksessa. Vammaisten työntekijöiden
positiivinen erityiskohtelu sen sijaan olisi – yhdenvertaisuuslain 5 §:ssä
ja 7 §:n 2 momentissa asetetuissa rajoissa – järjestettävissä myös työehtosopimuksin”
Mutta myös tuomioistuinten päätökset ovat hyvin ristiriitaisia ja sopijaosapuolet eivät halua kalliita oikeudenkäyntejä
Aihetta selvästi sivuten :
http://totaaliblokki.blogspot.com/2009/12/laakitys-kohdallaan.html
Kakkososa tekeillä. To be continued.
Osmo viittaa useasti rakenteelliseen työttömyyteen, mutta kun yritän hakea määritelmää ja mittaria tälle ilmiölle niin löydän paljon määritelmiä, mutta en oikein mittareita enkä sellaisia tutkimuksia, jotka perustuisivat johonkin kansainväliseen satndardiin, jolla olisi mittautuloksia pitkältä ajalta.
OECD:n sivuilta löydän kyllä muutman tarkaastelun, mutta ne ovat vain teoreettisia laskelmia ja niiden heikkous löytyy oitis : Kun OECD ilmoittaa esim Tanskan ja Hollannin rakenteelliseksi työttömyysasteesksi 4 % niin samaan aikaan mitattu kokonaistyöttömyys on vain 2 % ??? Rakennetyöttömiä on enemmän kuin työttömiä yhteensä ???
Itse asiassa pitäisi puhua tasapainotyöttömyydestä tai NAIRU-työttömyydestä (Non Accelarating Inflation Rate of Unemployment) mutta koska olen tekemässä kirjaa sosiaalipolitiikasta enkä taloustieteistä, vältän taloustieteellistä fakkiterminologiaa. NAIRU on paljon täsmällisempi. Kyse on siitä työttömyyden tasoista, jota alemmas ei päästä kokonaiskysyntää nostamalla ilman, että talous alkaa ylikuumentua.
Löysinpä mol.fi sivuilta määritelmän työttömyyden eri lajeilla
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/07_julkaisu/thj321.pdf
Kannattaa lukea koko julkaisu
“Työttömyyden tyypit:
- Kitkatyöttömyys johtuu siitä, että jotkut ihmiset ovat entisen ja uuden työpaikan välissä. Kitkatyöttömyyttä esiintyy myös tasapainossa olevilla työmarkkinoilla täystyöllisyys-tilanteessa. Kitkatyöttömyyden syyt liittyvät työmarkkinoiden dynamiikkaan, informaation epätäydellisyyteen sekä työpaikan etsintä- ja kohtaantoaikaan.
- Kysyntäkuilutyöttömyys eli suhdannetyöttömyys johtuu työvoiman kokonaiskysynnän laskusta.
Kun yrityksen tuotteiden tai palveluiden kysyntä laskee, eikä yritys ole halukas tai sillä ei ole
mahdollisuuksia palkkojen laskemiseen, vaan päädytään irtisanomisiin, syntyy kysyntäkuilutyöttömyyttä.
- Kausityöttömyys johtuu periaatteessa samoista syistä kuin kysyntäkuilutyöttömyys, mutta tässä
tapauksessa työvoiman kysyntä vaihtelee systemaattisesti eri vuodenaikoina. Esimerkiksi matkailupalveluiden, rakennus‑, maatalous- ja puutarhatöiden sekä opetustyön volyymit vaihtelevat vuoden aikana säännöllisesti.
- Rakenteellinen työttömyys johtuu sitä, että työvoiman kysynnän ja tarjonnan ominaisuudet eivät
vastaa toisiaan eri tekijöistä johtuen. Kysyntä ja tarjonta ovat näiden tekijöiden suhteen epätasapainossa.
Jos palkat olisivat täysin joustavat ja työvoiman liikkuvuuden rajoitteet vähäisiä, tällaista
työttömyyden lajia ei periaatteessa esiintyisi.”
Mikä on perimmäinen syy siihen, että kovapalkkaiset asiantuntija- ja johtotehtävissä kopioivat, varaavat matkansa ja korjaavat tietokoneensa itse? Ei näin ollut vielä 20 vuotta sitten.
Hoiva-alalla ollaan suuren kuormituksen vuoksi menossa kohti hoiva-avustajan tutkintoa, jonka voisi työuran edetessä täydentää lähihoitajan tutkinnoksi. En ole huomannut mitään muuta merkkiä siitä, että matalan kynnyksen työpaikkoja olisi tulossa lisää.
Niitä kuitenkin tarvittaisiin jo tälläkin hetkellä, jotta esim. teollisuudesta rakennemuutosten vuoksi työttömiksi jäävät vailla ammatillista koulutusta olevat voisivat päästä uudelle alalle. Tämä joukko osaa kyllä (vielä) mennä työpaikalle oikeaan aikaan ja oppii varmasti uusia tehtäviä.
Mistä johtuu se, että hyvinvointiyhteiskunnalla on varaa maksaa suuri joukko kotiin syrjäytymään samalla kun tekemätöntä helpohkoa työtä jää vanhainkotien lisäksi monissa muissakin paikoissa tekemättä?
Riccado: “Tässä vielä jokunen aika sitten TE-keskukset (entinen TEM, nykyinen ELY…) lanseerasivat käsitettä välityömarkkinat.”
Ennenvanhaan de facto välityöpaikkoja oli valtiolla paljon. Esimerkiksi elämäänsä uudelleen hallintaan ottava alkoholisti pääsi hyvinkin postiin tai vähintään Valtion hankintakeskukseen töihin. Pahaksi onneksi juuri nämä konkreettiset suojatyöpaikat ovat helpoiten rationalisoitavissa, joten mittarit sitten säädetään sen mukaan ja saadaan mitä mitataan.
Ahkeruuden käsite on tekstissäsi täyttä puppua. Puhut aivan kuin ihmisissä olisi työkyvyn alentumiensa takana olemassa joku rationaalisesti laskelmoiva sielu, joka päättäisi olla olemuksellisesti joko ahkera eli hyvä tai laiska eli paha. Tämän ajatuskyheälmän vieminen loogiseen päätökseensä tarkoittaisi esimerkiksi sellaista tulkintaa, jossa vakavasti masentunut on vain niin laiska, että laskee allensa kun ei viitsi edes sängystä nousta.
Kyky ahkeruuteen on monessa mielessä aivan samanlainen ominaisuus kuin kyky saada älykkyystestistä hyvät pisteet. Kyky ahkeruuteen on kuitenkin ko. ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeämpi ja — jos nyt yksinkertaistaa — hänen ympäristönsä voi vaikuttaa siihen enemmän kuin “älykkyyteen”. Jollain tasolla voisi jopa ajatella, että ihminen on vähemmän vastuussa omasta ahkeruudestaan kuin omasta älykkyydestään, mutta tällaisen ajattelun yhteiskunnallistaminen voisi tietysti hyvin helposti luoda juuri niitä ihmisten ahkeruutta ja hyvivointia tuhoavia puitteita.
Kenen päämääriä? Yhteiskunnan, valtion, vajaakuntoisen työntekijän, työnantajien? Työnantajien kannalta toivottavia ja tehokkaita olisi toimet jotka vähentäisi rekrytointiin liittyvää riskiä, semminkin kun (Suomalaisilla) työnantajilla ei ole oikein osaamista/välineitä arvioida noita riskejä, mikä johtaa vainoharhaisuuteen rekrytoinneissa.
“Ahkeruuden käsite on tekstissäsi täyttä puppua. Puhut aivan kuin ihmisissä olisi työkyvyn alentumiensa takana olemassa joku rationaalisesti laskelmoiva sielu, joka päättäisi olla olemuksellisesti joko ahkera eli hyvä tai laiska eli paha”
Naapurini jäi reuman takia osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeelle 59-vuotiaana ja tekee nyt kaksi viikkoa töitä ja huilaa kaksi viikkoa.
Hän joutui luopumaan myös bonuspalkkauksesta
Silti hän on firman paras myyjä ja myyntitili on 20 % korkeampi kuin nuorten.
Tämä on tietysti johtanut arvosteluun ja painostamiseen ‚sillä muut näyttävät laiskoilta
Mutta kukapa mitään mahtaa kaverille, joka sanoo, että hänen moraalinsa ei kestä tehdä huonoa työtä.
Jaakko Meriläinen: Ahkeruudella ja älykkyydellä on se ero, että ahkeruuteen voi vaikuttaa enemmän omilla päätöksillä kuin älykkyyteen.
“NAIRU on paljon täsmällisempi. Kyse on siitä työttömyyden tasoista, jota alemmas ei päästä kokonaiskysyntää nostamalla ilman, että talous alkaa ylikuumentua.”
EU-maissa tuo arvo näyttää olevan 4–10 % tietämissä ja todelliset työttömyysarvot paljon alempana, mutta mitään suurta inflaatiota tai ylikuumentumista ei ole esiintynyt ??
Luonnollinen työttömyysaste (http://en.wikipedia.org/wiki/Natural_rate_of_unemployment) on pitkän talouden pitkän aikavälin keskimääräinen työttömyysaste. Todellinen työttömyysaste pyörii sen ympärillä suhdannesyklien mukaisesti. Tämä luonnollinen työttömyysaste riippuu työmarkkinoiden rakenteista ja muista instituutiosta (ei riipu kysynnän tilasta, koska olet., että kysyntä on pitkän aikavälin tasapainouralla).
NAIRU ja luonnollinen työttömyyaste ovat pitkälti sama juttu, mutta NAIRU johdetaan Philipsin käyrästä.
NAIRUn heittelyihin on tarjottu monia selityksiä, yksi on tuottavuuden muutokset. Kerettiläisimmät epäilee koko käsitteen mielekkyyttä, empiirinen näyttö tukenaan, niin kuin yleensä näiden lainalaisuuksien kanssa. Joka tapauksessa ajatus että NAIRU riippuu suhdanteista on vähän outo, eikö koko luonnolinen kasvutahti tarkoita tasoa joka vallitsisi ilman suhdannevaihteluja?
En tiedä enemmälti NAIRU:n heittelyistä. Maittainen heittely selittyy teorian ulkopuolelta instituutioden vaikutuksesta (tosin empiria voi olla niin ja näin).
Joka tapauksessa, minusta pitkän aikavälin keskiarvotyöttömyys on kohtuullisen mielekäs käsite kuvaamaan suhdannepuhdistettua työllisyyttä maittain. Mikään ei ole täydellistä.
Luonnollinen työttömyys on sitä, että työvoimareservi huolehtii minun reaalitulojen riittävyydestä, ainakin siihen asti, kun minulla on työpaikka.
“Työnantajien kannalta toivottavia ja tehokkaita olisi toimet jotka vähentäisi rekrytointiin liittyvää riskiä, semminkin kun (Suomalaisilla) työnantajilla ei ole oikein osaamista/välineitä arvioida noita riskejä, mikä johtaa vainoharhaisuuteen rekrytoinneissa.”
Suomalaisilla työnantajilla on liian suuret odotukset työntekijästä ja se johtaa pettymyksiin.
Jos palkkaat työntekijän 1200 eurolla töihin niin on aivan turha kuvitella ettei työntekijässä ole jotakin vikaa, ainakin hän on tyhmä, kun lähtee tuollaisella palkalla töihin.
Eikä työntekijästä ole vaikea päästä eroon Suomessa, sen todistaa 800000 päättynyttä työsuhdetta vuosittain .
Oikeuteen niistä päätyy n 450 joista n 150 työntekijä voittaa.
Yrittäjän mahdollisuus joutua maksamaan korvauksia laittomasta irtisanomisesta on pienempi kuin hänen mahdollisuutensa kuolla sinä vuonna.
“Toisaalta silpputyön ja tulonsiirtojen yhdistäminen ei saa olla pitkällä aikavälillä terveelle ja työkykyiselle liian houkutteleva.”
“Liian houkutteleva” onkin mielenkiintoista määritellä. Samoin “pitkä aikaväli” ja “terve ja työkykyinen”.
Jostain syystä usein törmää asenteeseen, että vastoin tahtoaan pätkä- tai silpputöissä olevien sosiaaliturva pitää saada kuntoon, mutta me vapaaehtoisesti pätkätöitä tekevät olemme pahoja, laiskoja lusmuja, jotka ansaitsemmekin kärsiä.
Asiaa voisi katsoa myös siltä kannalta, että ihmiselle voi olla hyväksi hallita itse elämäänsä. Työelämä ei ole kaikille silkkaa nautintoa. Joillekin se on epämiellyttävämpää ja hankalampaa kuin toisille. Jos yksilö otaa pitää terveydestään ja elämästään huolta tekemällä töitä sen verran ja sillä tavalla kuin jaksaa, ilman, että on saanut virallisen työkykyjahyvinvointiministeriön lupaa tehdä pätkätöitä, pitääkö siitä erikseen rangaista?
Itse olen ottanut aikamoisia riskejä talouden suhteen pysyäkseni voimissani. En ole maksimoinut mahdollisuuksiani sosiaalitukiin tai työttömyysturvaan vaan hölmösti mutta onnellisesti lomaillut työpätkien varassa ilmoittautumatta edes työttömäksi. Tähän asti se on toiminut. Mutta miksi olisi niin väärin valita sopiva määrä töitä, olla köyhähkö, mutta terve ja onnellinen, kun iso osa ihmisiä haluaa aina maksimoida tulonsa.
On täysin sopivaa ja kannatettavaa lomailla omalla kustannuksella. Asian on toisin, jos sen tekee tietoisesti työttömyysturvan avulla. Silloin hyväosainen tunkeutuu huono-osaiselle tarkoitetulle riisikupille.
Minusta vain olisi aivan oikein myös se, että ihminen, joka osaa tehdä itse päätelmiä omasta jaksamisestaan, on oikeutettu samoihin etuuksiin kuin hän, joka saa viranomaisilta nimen ja luvan olla “ei-niin-jaksava-työntekijä”.
Toinen vaihtoehro on tietenkin se, että tekee töitä pysyvässä, kokoaikaisessa työsuhteessa, kunnes romahtaa ja saa tuollaisen luvan. Noinhan monet toimivat. Minusta elämää vain pitää kunnioittaa enemmän.
Artturikin näkee aaveita koneissa. Ei ole mitään mieltä ajatella, että joku voisi parantaa hyvinvointiaan tekemällä valintoja, jos hänen ei ole mahdollista tehdä niitä valintoja.
Sellainen laiskuus, joka on ihmisten tietoista ja tarkoituksenmukaista jättäytymistä vaikkapa toimeentulotuen varaan, ei ole mikään ongelma. Monet näin tekevistä ihmisistä ahkeroivat ihan tuottavan työn parissa. Perusturvan varassa tehdään mm. väitöskirjoja, teatteria, politiikkaa, omaishoitoa, lapsia, tietokoneohjelmia, romaaneja, tietoa, merkityksiä ja — mikä on väärin — ilmaista yliopisto-opetusta. Jos perusturvan varassa eläviä haluaa palkita ahkeruudesta, voisi aloittaa siitä, että maksaisi palkkaa useammalle heistä, jotka jo nyt työskentelevät yhteiseksi hyväksi.
Osmon “ahkeralle sairaalle enemmän liksaa kuin laiskalle terveelle” ‑mallissa olisi ainakin se ongelma, että jos ajattelee vaikkapa kahta 25 vuotiasta miestä, jotka ovat kiikkuneet syrjäytymisrajalla ja ottaneet nyt vastaan jonkin osa-aikatyön, se, kumalla heistä on jonkinlainen masennusdiagnoosi, voi olla aika satunnaista. Usein huonommassa kunnossa oleva ei ole edes saanut haettua apua tai jaksanut alkaa harrastamaan mielenterveyskuntoutumista. Rakenne, joka palkitsisi välittömästi ja selvästi oman tilan patologisoimisesta (tai pahentamisesta) voisi olla ainakin tämänkaltaisissa ryhmissä muutenkin ongelmallinen.
Liian vanhan esimerkki — joka irvokkaasti samaistaa olemukseltaan iilimatomaisen myyntitoiminnan työhön — kertoo lähinnä siitä, että jos joku löytää merkitystä jostain, hän saattaa tehdä sitä ahkerasti. Tällaisen merkityksen löytäminen tarvii kuitenkin tuekseen aina jotain, joka tulee yksittäisen ihmisen ulkopuolelta.
“Mikä on perimmäinen syy siihen, että kovapalkkaiset asiantuntija- ja johtotehtävissä kopioivat, varaavat matkansa ja korjaavat tietokoneensa itse? Ei näin ollut vielä 20 vuotta sitten.”
Koska se on nopeampaa ja tehokkaampaa. Olin saneeraamassa 80–90-lukujen taitteessa silloisen Telen henkilöhallintoa. Ehdotuutsen pohjalta otettiin käyttöön tietokoneavusteinen työaikailmoitus ja matkalasku.
Kokonaistyöaika jää alle puoleen manuaalisesta vaihtoehdosta. Itse asiassa johtajan ja asiantuntijan työaikaakin säästyy, kun moninkertaiset keskustelut sihteerin kanssa loppuvat, samoin virheet ja väärinkäsitykset vähenevät.
Viimeisillä kolmella tj:lla ei ole enää ollut edes omaa huonetta eikä omaa sihteeriä.
Pöydän pätkä ilman tuolia käytävällä ja yhteinen sihteeri myynnin kanssa
“Perusturvan varassa tehdään mm. väitöskirjoja, teatteria, politiikkaa, omaishoitoa, lapsia, tietokoneohjelmia, romaaneja, tietoa, merkityksiä ja — mikä on väärin — ilmaista yliopisto-opetusta. Jos perusturvan varassa eläviä haluaa palkita ahkeruudesta, voisi aloittaa siitä, että maksaisi palkkaa useammalle heistä, jotka jo nyt työskentelevät yhteiseksi hyväksi.”
Jos he tekevät hyviä romaaneja, hyvää teatteria ja hyviä tietokoneohjelmia, niin kyllä muut ihmiset ovat heille niistä valmiita maksamaan vapaaehtoisesti ja näinhän tapahtuu jo nyt. Miksi jollekin pitäisi maksaa sellaisen romaanin kirjoittamisesta, jota kukaan ei halua lukea?
Turhien romaanien kirjoittamisesta ei pidä maksaa senttiäkään, vaan päinvastoin, niiden kirjoittajan on maksettava muille, mm. paperin ja musteen tuhlaamisesta.
Jaakko Meriläinen:
häh? Minä yritin sanoa, että työttömälle on parempi antaa rahaa kuin rahaa+asunto, koska hän osaa itse tehdä parempia päätöksiä siitä miten suuren osan tuloistaan hän käyttää asumiseensa kuin byrokraatti.
Ei tässä oo ollu koneista mitään puhetta…
Tässä on pari näkemystä rakennetyöttömyyteen
Ensimmäisestä kannattaa tutustua esim sivuun 40
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/aikakausi/tak/2007/02/kiander.pdf
Tai ETLAn kokoamaan paperiin esim sivulle 70
http://www.tem.fi/files/23848/TEM_40_2009_tyo_ja_yrittajyys.pdf
A: Suomessa ei ole käytännössä minkäänlaista saati minkään arvoista markkinarahoitteista kulttuurituotantoa. Etkai tosissasi usko siihen, että asiat, joista ihmiset saavat palkkaa, ovat aina hyödyllisiä ja asiat, joita ihmiset tekevät palkatta, ovat arvottomia?
Artturi: Viittasin siihen, että ihmisenä oleminen on jotain muuta kuin sitä, että ihmisessä olisi ruumis ja sitä ohjaava rationaalinen mieli. Tämä tosiasia liittyy aivan keskeisesti siihen, mitä meidän pitäisi ajatella ahkeruudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.
Jaakko Meriläinen:
No ei tietenkään. Asiat joista ihmiset ovat valmiita maksamaan ovat hyödyllisiä ja asiat joista ihmiset eivät ole valmiita maksamaan eivät ole hyödyllisiä. Ei palkka vaikuta tässä suuntaan eikä toiseen.
Artturille:
Viilaisin vielä sen verran että maksamisella voidaan mitata maksajan käsitystä hyödyllisyydestä. Sitä se ei kerro onko asia yleisesti hyödyllinen, tai hyödyllinen edes maksajalle.
Tämä palkan ja maksamisen välinen ero tuntuu usein olevan vaikea ymmärtää. Olen ollut huomaavinani sen tulevan erityisen usein esille keskustellessani julkiseltasektorilta palkkansa nostavien kanssa. Keskusteluun ilmestyy ihmeellisiä vaativuusarviointeja palkan tason määrittäjinä.
Eli koska minä en ole valmis maksamaan avoimen lähdekoodin ohjelmista, niistä ei ole minulle mitään hyötyä?
N: Joo, siis tuo sinun määritelmä on tarkempi ja parempi.
tcrown: juuri noin. Se maksatko sinä onkin sitten ihan toinen juttu. Minä ainakin olen valmis maksamaan kaikesta saamastani hyödystä, mutta jos saan hyödyn ilman maksamista, niin valitsen sitten sen.
Eli siis joku homma voi olla oikein hyödyllistä vaikka kukaan ei siitä maksaisi. Tämä on eri asia kuin se, että ovatko ihmiset valmiita maksmaan vai eivät.
Siis tarkoitikin “valmiudella maksaa” markkinahinnan ja kuluttajan kokeman ylijäämän summaa. Voi sen noinkin tietysti määritellä, mutta ilmaisu “olen valmis maksamaan seuraavasta vesilasista koko omaisuuteni plus kaiken mitä saan lainattua ja varastettua” on kyllä vähintäänkin harhaanjohtava ellei tuota määritelmää eksplisiittisesti selitetä. Noin tavallisessa kielenkäytössä en ole juuri koskaan valmis maksamaan mistään markkinahintaa enempää.
Lisäksi on hyödykkeitä, jotka menevät tuonkin määritelmän ulkopuolelle. Ystävyys ja hyväksytyksi tuleminen ovat asioita, joista en luonnollisesti ole tuonkaan määritelmän mukaan valmis (suoraan) maksamaan mitään vaikka hyvin tärkeitä asioita minulle ovatkin.
tcrown:
Ei. Minä tarkoitan sillä kuluttajan kokemaa hyötyä. (Mikä on toki sama asia kuin hinta+kuluttajan ylijäämä, mutta miksi tehdä asiasta monimutkaisempaa kuin sen täytyy olla…)
Aivan. Sen lisäksi voit olla valmis maksamaan vaikka siitä vesilasistasi koko omaisuutesi. Nämä kaksi väitettä eivät ole ristiriidassa.
Valmius maksaa on kyllä ihan hyödyllinen käsite arkielämässäkin. Jos esim. vähätuloinen olisi valmis maksamaan asunnostaan 400 euroa ja valtio antaa hänelle saman asunnon kustannuksella 600 euroa, niin tiedämme, että tässä menee 200 euroa hyvinvointia hukkaan.
Tuotteiden kohdalla joita ei voi friiraidata siitä, että kuluttaja ei ole valmis maksamaan tuotannon kustannuksia voidaan päätellä, että tuottaminen tuohoaa hyvinvointia. (Esim. ooppera…)
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat, että et ole valmis maksamaan ystävyydestä. (Tai noh ymmärrän minä kai, mutta minusta ei oo hirveesti järkee puhua maksamisesta pelkästään, kun kustannus on rahana…)
Jos tarkoitat sitä, että ystävyyden markkinahinta on niin alhainen, että sinun ei tarvitse tehdä uhrauksia ystäviesi eteen, niin mikäs siinä. Tämä on edelleen eri asia kuin se, että olisit valmis tekemään uhrauksia, jos uhkana olisi jäädä ilman ystäviä.
Tämä kommentti vaatisi tarkennusta. Tuolla logiikalla perustulo ei ole hyväksyttävä ratkaisu, koska joku voisi vaikka sen turvin alkaa lorvia ja olla tekemättä ympäripyöreitä päiviä.
Eli alkuperäinen väitteesi “joista ihmiset eivät ole valmiita maksamaan eivät ole hyödyllisiä” redusoituu muotoon “joista ihmiset eivät koe hyötyä eivät ole hyödyllisiä”
Tuosta nyt on vaikea olla eri mieltä.
Eivät loogisessa ristiriidassa, mutta toinen noista on hyvin epätyypillistä ja harhaanjohtavaa kielenkäyttöä.
Joskus aiemminkin minusta on tuntunut että puhumme hieman eri murretta. Minulle maksaminen ja hinta ovat eksplisiittisesti rahaan liittyviä käsitteitä, erityisesti taloustieteessä. Kustannus voi olla sitten muutakin.
tcrown:
Tämä on totta, mutta tässä tapauksessa tämä tautologia on hyödyllinen, koska aika monet ihmiset väittävät, että joku asia (mitä ei voi friiraidata, kuten nyt vaikka ooppera) on hyödyllistä vaikka ihmiset eivät ole siitä valmiita maksamaan.
Tästä oon sinun kanssa kyllä samaa mieltä. Minusta olis vaan tuntunut jotenkin kömpelöltä kirjoittaa, että ihmiset ovat valmiita maksamaan kustannukset tjsp.