Helsingin Sanomien mukaan Suomen rikkain kunta Espoo kohtelee hoidon tarpeessa olevia vanhuksia niin huonosti, että vanhuspalvelujen Johtaja Jaakko Valvanne erosi, koska piti toimintaa lääkärin etiikan vastaisena. Kyse on Espoon tapauksessa tietysti primaarista verotulojen alentumisesta, mutta kiusallista on, että säästöjen kohdistaminen vanhustenhuoltoon on kunnan kannalta edullista. Vika on valtionosuusjärjestelmässä, joka yllyttää toimimaan näin. Espoo ei ole ainoa, joka on tämän huomannut. Valtion on vihellettävä peli poikki muuttamalla valtionosuuskäytäntöjään vähemmän epäsosiaalisuutta suosiviksi.
Espoo on paitsi rikas, erittäin nuorekas kunta. Yli 75-vuotiaiden osuus koko maassa on 7,8 % väestöstä, mutta Espoossa vain 4,2 %. Helsingissä mainittu osuus on 6,7 %. Luulisi Espoon siis selviävän taakastaan. Ikäjakauman muutos uhkaa Espootakin ja vanhusväestön määrä on kääntymässä nopeaan nousuun. Espoo torjuu uhkaa vähentämällä vanhuspalveluihin ohjattavia määrärahoja.
Valtio osallistuu sinänsä ikäihmisistä aiheutuviin korvauksiin runsaskätisesti, mutta korvaukset perustuvat pelkään ikään, eivät hoidon tarpeeseen. Niinpä yli 75-vuotias eläkeläinen on kunnalle hyvin kannattava asukas niin kauan kuin pysyy terveenä. Hänestä saa valtionosuuksia yli 20 000 euroa vuodessa. Tilanne muuttuu päinvastaiseksi, kun vanhus alkaa vaatia raskaita palveluja. Vanhainkotiin sijoitettu vanhus maksaa kunnalle suurin piirtein yhtä paljon kuin opettajan palkkaaminen peruskouluun. Siksi on hyvin kannattavaa saada hoidon tarvetta lähestyvä ymmärtämään, että kannattaa vaihtaa kotikuntaa, jos aikoo viettää jotenkin ihmisarvoisen vanhuuden.
Erän pienen maalaiskunnan sosiaalijohtajana muinoin toiminut kertoi, että heillä tämä tehtiin niin, että kun vanhuksen kunto aloi heiketä, kunta tarjoutui ostamaan hänen mökkinsä selvään ylihintaan niin, että vanhus pystyi ostamaan kerrostaloasunnon kaupungista.
Valtion pitäisi alentaa laskennallisia valtionosuuksia terveistä vanhuksista ja ottaa suurempi taloudellinen vastuu vanhusten hoitokuluista. Silloin kuntien ei tarvitsisi kilpailla sillä, millä niistä on huonoin maine ikäihmisten silmissä.
Osmo:
Noin varmasti jos on kyse pelkkää kansaneläkettä saavasta vanhuksesta, mutta entäpä nykyajan suht. hyvätuloiset eläkeläiset?
Silloinhan kunta saa tuon mainitsemasi valtionosuuden lisäksi yli 80% vanhuksen eläketuloista. Silloin ei kai nyt kuitenkaan olla hirvittävän kaukana tilanteesta, jossa eläke+valtionosuus kattavat suurimman osan hoivakuluista?
Kustannukset ovat noin 4000 euroa kuussa. Hyvin korkeat eläkkeet kelpaavat. Tosin he eivät hakeudu kunnalliseen hoitoon.
Hesarin jutussa pisti silmään, että osoituksena laitoshoidon tarpeesta 83-vuotiaalle käytettiin hänen ostamaansa uutta sohvakalustoa.
Kun entinen artikkelin mukaan oli “80-luvun pystyraidallinen” mööpelistö, niin tuli vähän mieleen, eikö muori todellakin olisi uudet ansainnut.
Voi hyvin olla, että laitospaikkoja Espoossa on liian vähän. Mutta totuus on myös se, että sukulaiset ovat kärkkäästi työntämässä vielä tuen kanssa kotona pärjääviä vanhuksia laitokseen huolenaan juuri rahantuhlaus ja kaikenlainen oma vaivannäkö perintöjä odotellessa.
En nyt viittaa edellisessä kappaleessa mitenkään jutussa esiintyvän Toini Matsolan tapaukseen, koska sitä en tunne enempää kuin mitä sain sanomista lukea.
Osmo on oikeassa. Onpa hölmösti rakennettu järjestelmä. Miten ihmeessä meillä voi olla tuollaisia järjettömiä rakenteita?
Kun ottaa valtionosuuden lisäksi huomioon vanhuksen itse eläkkeistään kunnalle maksamat palvelumaksut (esimerkiksi kotipalvelusta) ja verot, niin vanhuksethan ovat näköjään keskimäärin hyvä business kunnille.
Oma äitini kuoli 91-vuotiaana ja oli pari viimeistä vuottaan kunnan kotipalvelun piirissä hyvässä hoidossa (ei Espoossa). Jos Osmon antamat tiedot pitävät paikkansa, oman arvioni mukaan kunta nettosi hänestä 14 vuotta oikein rajusti (ehkä 20.000 euroa/v) ja pari viimeistä vuotta tuotot ja kulut hänestä olivat suunnilleen tasapainossa.
Itse kuvittelin aiemmin, että äitini olisi ollut kunnalle rasite, mutta ei näköjään ole ollutkaan.
Ompa härskiä touhua tietyiltä kunnilta työntää vanhuksia palvelutaloihin, joissa kaikki palvelu maksaa samalla, kun kunta vetää valtiolta vanhuksista melkoisia valtionosuuksia.
Nyt meni lopullisesti se vähäinenkin luottamus kuntien päättäjiin ja kunnallispolitikkoihin. Nehän ovat monessa kunnassa ihan sikoja.
O.S:“Valtion pitäisi alentaa laskennallisia valtionosuuksia terveistä vanhuksista ja ottaa suurempi taloudellinen vastuu vanhusten hoitokuluista.”
Soininvaaran esittämien tietojen pohjalta ko. johtopäätös tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta. Miksi tätä ei ole toteutettu? Onko tämä komitean esitys ? Toteutuuko se joskus käytännössä ?
Eettisesti ja moraalisesti olisi Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion pidettävä parempi huoli ikäpolvista , jotka ovat rakentaneet tämän vaurauden sotien jälkeen. Minne suomalainen raha katoaa nyt? Turha syyttää mitään lamaa , kaikki johtuu nykypäivän poliitikkojen ja virkamiesten moraalivajeesta.
Tässä nykyisessä mallissa on vielä sekin kuntia eriarvoistava puoli, että Itä- ja Pohjois-Suomessa vanhukset ovat heikkokuntoisempia kuin etelässä ja lännessä.
Espoolainen 83-vuotias Maj-Lis on paljon todennäköisemmin teatterissa käyvä, yleisönosastolle terävästi kirjoittava sauvakävelijä kuin samanikäinen kuhmolainen Tyyne, jonka päivän kohokohta on postin tuoma Anttilan kuvasto.
Mistä tämä johtuu, en osaa sanoa. Tuskin nyt genetiikalla kuitenkaan…
Eli pidän aloituksen ehdotusta kulujen tasaamisesta oikeana.