Nyt lopultakin julki tulleet raideliikenneselvitykset ovat saaneet aikaan tarpeettoman kohun. Minusta selvitykset olisi pitänyt julkistaa aiemmin, mutta eivät ne kokonaisuutta muuksi muuta. Salailu vaan saa aikaan epäluottamusta ja ruokkii salaliittoteorioita.
Kun rakennetaan kokonaan uutta yhdyskuntaa, kysymystä liikenneratkaisusta ei voi erottaa muusta kaavoituksesta. Pikaratikan ja metron mukaiset kaupungit ovat aivan erilaisia. Siksi ei voi tuijottaa vain liikenteen kustannuksiin.
Metro tuottaa suurempia kyliä, eräänlaisia noin 10 000 asukkaan pikkukaupunkeja ja jättää niiden väliin rakentamattomia alueita. Pikaratikka taas pienempien lähiöiden nauhoja. Pikkukaupungit voidaan ainakin teoriassa tehdä omavaraisemmiksi, lähiönauhat ovat lähiönauhoja. Koska lähiöt eivät ole omavaraisia, tämä malli johtaa suurempaan liikkumisen tarpeeseen.
Mielikuvien pohjalta tätä ei kuitenkaan voi ratkaista. Jos minä saisin päättää, Östersundomia suunnittelemaan valjastettaisiin 3–4 kilpailevaa porukkaa, jotka veisivät suunnitelmansa yleiskaavatasolle tai jopa sen ohi. Siihen saisi liittää sellaisen liikennevälineen kuin haluaa. Vasta valmiita töitä verrattaisiin keskenään. Se, että aloitetaan liikennemuodosta, on etenemistä latvasta puuhun.
Rinnakkainen suunnittelu tietysti maksaa, mutta kyse on pennosista verrattuna investoinnin kokonaisarvoon.
Rationaalinen suunnittelu olisi paljon helpompaa, jos Suomessa olisi sivistysmaille tyypillinen maapoliittinen lainsäädäntö. Kun kaavoitus jakelee vastikkeettomia lahjoituksia sinne tänne ja kun kyse on valtavista summista, idealistiseen vilpittömyyteen on vaikea luottaa. Jos kyse ei olisi myös maan hinnasta, suunnittelukin voisi olla paljon avoimempaa.