Minusta tuli aikanaan sosiaalipoliitikko täysin vahingossa vuonna 1993. Kansa oli lähettänyt minut eduskunnasta vuorotteluvapaalle ja elätin itseni luennoimalla ja kirjoittamalla sekä tekemällä pieniä tilaustutkimuksia. Eräänä päivänä sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski soitti ja halusi tilata minulta selvityksen siitä, mitä ratkaisuja sosiaaliturvan sen hetkinen kriisi edellytti. Vastasin, etten tiedä asiasta mitään, johon hän totesi, että se on vain hyväksi. Hänen virkamiehiltään, jotka tietävät kaiken, ei tule mitään esityksiä. Kuuskoski ei jäänyt selvitystäni odottelemaan vaan erosi linjariidan vuoksi, mutta minulta tuli moniste nimeltä ”Sosiaaliturva ja talouden kriisi”. En mielelläni muistele kaikkea, mitä siihen aloittelevana sosiaalipoliitikkona kirjoitin, mutta toisaalta myös moni uudistus, jota pidin monisteessa välttämättömänä, on sen jälkeen toteutunut – tosin ei sen monisteeni ansiosta. Jatka lukemista “Likinäkö vie näkemyksen”
Kategoria: SATA-komitea
Työnantajan vastuuttaminen ja syrjintä työhönotossa
(Olen kirjoittanut tämän muistinvaraisesti ilman mahdollisuutta tarkistaa tietoja. Siksi teksissä saattaa olla asiavirheitä, joita korjaan sitä mukaa kun niitä löytyy)
Lapsilisäjärjestelmä kehittyi Suomessa perhepalkkajärjestelmästä. Osa työnantajista maksoi (miespuolisille!) työntekijöille korotettua palkkaa, jos näillä oli huollettavia lapsia. Kun perhepalkkajärjestelmä haluttiin ulottaa kaikkiin palkansaajiin, oli pakko ottaa käyttöön työnantajien välinen lapsilisämenojen tasaus, jotta lapsilisän maksuvelvollisuus ei johtaisi monilapsisten perheiden elättäjien syrjintään työhönotossa. Jatka lukemista “Työnantajan vastuuttaminen ja syrjintä työhönotossa”
Hoidokista asiakkaaksi
Suomi poikkeaa useimmista maista siinä, ettei meillä vastuu vanhustenhoidosta ole lapsilla vaan yhteiskunnalla. Maailmassa tavallisin tapa järjestää vanhusten hoito on velvoittaa lapset – joko lain tai perinteen voimalla – huolehtimaan vanhemmistaan. Lailla asia on järjestetty näin esimerkiksi Virossa. Japanissa vanhusten hoidosta on vastuussa vanhimman pohjan vaimo; jostain syystä perheiden esikoispojat jäävät usein naimattomiksi. Kansantaloudellisesti ajatus, että joku lapsista tai heidän puolisoistaan jää kotiin hoitamaan vanhuksia, on tehoton, koska se vie yhden ihmisen koko työpanoksen. Velvollisuuden voi kuitata myös ostamalla rahalla hoito vanhainkodista. Tämä vaihtoehto on taloudellisesti tehokas, mutta monissa tapauksissa kovin epäoikeudenmukainen. Jotkut vanhuksista elävät vanhuutensa terveinä ja toimeliaina ja kaatuvat saappaat jalassa, toiset taas elävät dementoituneita kokoaikaisen hoidon varassa parikymmentä vuotta. Jatka lukemista “Hoidokista asiakkaaksi”
Erityiskorvattavat lääkkeet ja maksukatto
(Kirjoitus on julkaistu kolumnina lääkärilehdessä)
‘Terveydenhuollon maksuja yritetään pitää kohtuullisina maksukatoilla. Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksujen katto on 633 euroa ja lääkekulujen 672, 70 euroa vuodessa. Huonolla onnella voi siis joutua maksamaan terveydenhuoltomenoina yli 1300 euroa vuodessa. Yksi SATA-komitean tehtävistä oli laatia ehdotus näiden maksukattojen yhdistämisestä. On itse asiassa kolmaskin katto matkakuluille, mutta tämä jätettiin tarkastelun ulkopuolelle.
Jos mistään ei löydy lisää rahaa, yhdistetty maksukatto tulisi olemaan tasollaan korkeampi kuin kumpikaan erillisistä katoista eli noin 860 euroa. Ne häviäisivät, joilla on paljon lääkekuluja mutta ei sanottavasti hoitokuluja tai päinvastoin. Häviäjiä olisi paljon ja voittajia vähän. Jatka lukemista “Erityiskorvattavat lääkkeet ja maksukatto”
Mikä on muuttunut (2)
Palveluyhteiskunta ei kestä verotusta
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu korkeaan verotukseen. Vuosisadan alun talousasiantuntijoiden ennustuksista huolimatta tämä ei ole lamauttanut taloutta. Korkean verotuksen maat ovat menestyneet taloudellisesti jopa paremmin kuin matalan verotuksen maat, mutta tämän osalta on parempi olla väittämättä mitään kausaliteetista. Jatka lukemista “Mikä on muuttunut (2)”
Mikä on muuttunut(1)?
(Laitan tämän luvun tänne kahtena palana, jottei postauksesta tulisi liian pitkää)
Sosiaaliturvamme vaatii perusteellista, sen koko rakenteisiin käyvää uudistusta. Järjestelmämme toimi taloudellisen tehokkuuden kannalta loistavasti 1980-luvulla, mutta huonosti nykymaailmassa. Se tuotti korkeatasoista sosiaalista turvallisuutta ja tasa-arvoa verrattain vähin kustannuksin. Toisin kuin talousteoriat ennustavat, hyvinvointiyhteiskuntamme ei tuottanut juurikaan työttömyyttä eikä tuloerojen tasaaminen häirinnyt työmarkkinoiden toimintaa. Mikä siis on muuttunut? Jatka lukemista “Mikä on muuttunut(1)?”
Työnantajan matalapalkkatuki
Rakenteellinen työttömyys johtuu siitä, että osalle työvoimaa ei löydy sellaista palkkatasoa, jolla työnantajan kannattaisi työtön palkata ja työntekijän kannattaisi ottaa työ vastaan. Jos palkka on liian pieni, työntekijän ei kannata ottaa työtä vastaan. Jos palkkaa nostetaan, työnantajan ei kannata henkilöä palkata, koska hänen tuottavuutensa on pienempi kuin vaadittu palkka. Rakenteellista työttömyyttä voi aiheuttaa myös se, että työehtosopimus määrittelee palkan liian korkeaksi suhteessa työntekijän tuottavuuteen. Pienemmälläkin palkalla työ kyllä kannattaisi ottaa vastaan, mutta pienempää palkkaa ei saa maksaa. Tästä liian korkean minimipalkan ongelmasta joskus voi olla kyse haja-asutusalueilla, mutta työehtosopimusten palkkavaatimukset eivät juuri ole syynä kasvukeskusten työttömyyteen. Jatka lukemista “Työnantajan matalapalkkatuki”
Osatyökykyisten tukeminen(2)
Työllistämistuki eli palkkatuki
Työllistämistukea maksetaan työnantajalle, joka työllistää vaikeasti työllistyvän henkilön. Tuki on varsin runsaskätinen. Perustuki on työmarkkinatuen suuruinen, eli ansiotuloja ja työmarkkinatukea saa tavallaan samanaikaisesti, mutta työmarkkinatuki kierrätetään työnantajan kautta[1]. Yleensä tuki kuitenkin maksetaan vielä 60 prosentilla korotettuna, eli työmarkkinatuke ei vain jatku vaan peräti jän viikontyömarkkinatuella olevan työllistyessä tukityöhön. Palkkatuki on tehokas keino työllistää vaikeasti työllistyviä. Tarkoituksena tietysti on, että kymmenen kuukauden työllistymisjakson jälkeen tukityöllistetty pystyy jatkamaan avoimilla työmarkkinoilla. Työllistämistuki noudattaa vähän ylimitoitetustikin periaatetta, että tuottavuusvajauksesta kärsivät on voitava kombinoida tulonsiirtoja ja ansiotuloja. Koska tuki maksetaan työnantajalle eikä työntekijälle, järjestely ei käytännössä toimi silpputyömarkkinoilla, jotka kuitenkin voisivat olla monelle ensimmäinen askel työmarkkinoille. Jatka lukemista “Osatyökykyisten tukeminen(2)”
Työttömän verokortti
Eräs syy työttömien haluttomuuteen tehdä keikkatöitä opiskelijoiden tapaan on pelko siitä, että pieni työkeikka ei ainoastaan leikkaa työttömyyskorvausta, vaan saa sen viivästymään, koska kaikki mahdollisia tietoja työsuhteesta ja varmuutta sen päättymisestä ei ole toimitettu työttömyyskassalle tai Kelaan asianmukaisesti. Viivästysten määrää pyritään vähentämään tiedonkulkua parantamalla. Minä haluaisin tehdä sen toisin. Jatka lukemista “Työttömän verokortti”
Riittääkö perusturva?
Laskelmani ruokakorin hinnasta ei ollut tarkoitettu osoittamaan, että perusturvalla elää mukavasti, koska toki ihminen tarvitsee muutakin kuin ruokaa. Mutta jatketaan laskelmaa. Lähdetään siitä, että ruoka ja juomat maksavat 140 euroa kuussa; syödään vähän säästeliäämmin mutta ei käytetä alkoholia juuri lainkaan. Lisätään vähän muita menoja.
Kuukausikortti 40 €
Puhelin 20 €
Vaatteet 40 €
Televisiolupa 10 €
Hygienia, lääkkeet 30 €
Pientä satunnaista 30 €
Yhteensä 170 €
Tästä tulee yhteensä 310 €. Perusturva on yksinäiseltä aikuiselta 417 euroa/kk, joten muihin menoihin jää 100 euroa kuussa. Koko budjetti on tässä, jos polttaa askin tupakkaa päivässä. Jatka lukemista “Riittääkö perusturva?”