Likinäkö vie näkemyksen

Minus­ta tuli aikanaan sosi­aalipoli­itikko täysin vahin­gos­sa vuon­na 1993. Kansa oli lähet­tänyt min­ut eduskun­nas­ta vuorot­telu­va­paalle ja elätin itseni luen­noimal­la ja kir­joit­ta­mal­la sekä tekemäl­lä pieniä tilaus­tutkimuk­sia. Eräänä päivänä sosi­aali- ja ter­veysmin­is­teri Eeva Kuuskos­ki soit­ti ja halusi tila­ta min­ul­ta selvi­tyk­sen siitä, mitä ratkaisu­ja sosi­aal­i­tur­van sen het­ki­nen kri­isi edel­lyt­ti. Vas­tasin, etten tiedä asi­as­ta mitään, johon hän tote­si, että se on vain hyväk­si. Hänen virkamiehiltään, jot­ka tietävät kaiken, ei tule mitään esi­tyk­siä. Kuuskos­ki ei jäänyt selvi­tys­täni odot­tele­maan vaan erosi lin­jari­idan vuok­si, mut­ta min­ul­ta tuli moniste nimeltä ”Sosi­aal­i­tur­va ja talouden kri­isi”. En mielel­läni muis­tele kaikkea, mitä siihen aloit­tel­e­vana sosi­aalipoli­itikkona kir­joitin, mut­ta toisaal­ta myös moni uud­is­tus, jota pidin monis­teessa vält­tämät­tömänä, on sen jäl­keen toteu­tunut – tosin ei sen monis­teeni ansios­ta. Jat­ka lukemista “Lik­inäkö vie näkemyksen”

Työnantajan vastuuttaminen ja syrjintä työhönotossa

(Olen kir­joit­tanut tämän muistin­varais­es­ti ilman mah­dol­lisu­ut­ta tark­istaa tieto­ja. Sik­si tek­sis­sä saat­taa olla asi­avirheitä, joi­ta kor­jaan sitä mukaa kun niitä löytyy)

Lap­sil­isäjär­jestelmä kehit­tyi Suomes­sa per­hep­alkka­jär­jestelmästä. Osa työ­nan­ta­jista mak­soi (miespuolisille!) työn­tek­i­jöille korotet­tua palkkaa, jos näil­lä oli huol­let­tavia lap­sia. Kun per­hep­alkka­jär­jestelmä halut­ti­in ulot­taa kaikki­in palka­nsaa­ji­in, oli pakko ottaa käyt­töön työ­nan­ta­jien väli­nen lap­sil­isä­meno­jen tasaus, jot­ta lap­sil­isän mak­su­velvol­lisu­us ei johtaisi moni­lap­sis­ten per­hei­den elät­täjien syr­jin­tään työhöno­to­ssa. Jat­ka lukemista “Työ­nan­ta­jan vas­tu­ut­ta­mi­nen ja syr­jin­tä työhönotossa”

Hoidokista asiakkaaksi

Suo­mi poikkeaa useim­mista maista siinä, ettei meil­lä vas­tuu van­hus­ten­hoi­dos­ta ole lap­sil­la vaan yhteiskun­nal­la. Maail­mas­sa taval­lisin tapa jär­jestää van­hus­ten hoito on velvoit­taa lapset – joko lain tai per­in­teen voimal­la – huole­hti­maan van­hem­mis­taan. Lail­la asia on jär­jestet­ty näin esimerkik­si Virossa. Japanis­sa van­hus­ten hoi­dos­ta on vas­tu­us­sa van­him­man poh­jan vaimo; jostain syys­tä per­hei­den esikois­po­jat jäävät usein naimat­tomik­si. Kansan­taloudel­lis­es­ti aja­tus, että joku lap­sista tai hei­dän puolisois­taan jää koti­in hoita­maan van­huk­sia, on teho­ton, kos­ka se vie yhden ihmisen koko työ­panok­sen. Velvol­lisu­u­den voi kui­tata myös osta­mal­la rahal­la hoito van­hainkodista. Tämä vai­h­toe­hto on taloudel­lis­es­ti tehokas, mut­ta monis­sa tapauk­sis­sa kovin epäoikeu­den­mukainen. Jotkut van­huk­sista elävät van­huuten­sa ter­veinä ja toimeli­aina ja kaatu­vat saap­paat jalas­sa, toiset taas elävät demen­toitunei­ta kokoaikaisen hoidon varas­sa parikym­men­tä vuot­ta. Jat­ka lukemista “Hoidok­ista asiakkaaksi”

Erityiskorvattavat lääkkeet ja maksukatto

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na lääkärilehdessä)

‘Ter­vey­den­huol­lon mak­su­ja yritetään pitää kohtu­ullisi­na mak­suka­toil­la. Kun­nal­lisen ter­vey­den­huol­lon asi­akas­mak­su­jen kat­to on 633 euroa ja lääkeku­lu­jen 672, 70 euroa vuodessa. Huonol­la onnel­la voi siis joutua mak­samaan ter­vey­den­huoltomenoina yli 1300 euroa vuodessa. Yksi SATA-komitean tehtävistä oli laa­tia ehdo­tus näi­den mak­sukat­to­jen yhdis­tämis­es­tä. On itse asi­as­sa kol­maskin kat­to matkaku­luille, mut­ta tämä jätet­ti­in tarkastelun ulkopuolelle.

Jos mis­tään ei löy­dy lisää rahaa, yhdis­tet­ty mak­sukat­to tulisi ole­maan tasol­laan korkeampi kuin kumpikaan eril­li­sistä katoista eli noin 860 euroa. Ne häviäi­sivät, joil­la on paljon lääkeku­lu­ja mut­ta ei san­ot­tavasti hoitoku­lu­ja tai päin­vas­toin. Häviäjiä olisi paljon ja voit­ta­jia vähän. Jat­ka lukemista “Eri­tyisko­r­vat­ta­vat lääk­keet ja maksukatto”

Mikä on muuttunut (2)

Palveluyhteiskunta ei kestä verotusta

Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta perus­tuu korkeaan vero­tuk­seen. Vuo­sisadan alun talousasiantun­ti­joiden ennus­tuk­sista huoli­mat­ta tämä ei ole lamaut­tanut talout­ta. Korkean vero­tuk­sen maat ovat men­estyneet taloudel­lis­es­ti jopa parem­min kuin mata­lan vero­tuk­sen maat, mut­ta tämän osalta on parem­pi olla väit­tämät­tä mitään kausali­teetista. Jat­ka lukemista “Mikä on muut­tunut (2)”

Mikä on muuttunut(1)?

(Lai­tan tämän luvun tänne kaht­e­na palana, jot­tei postauk­ses­ta tulisi liian pitkää)

Sosi­aal­i­tur­vamme vaatii perus­teel­lista, sen koko rak­en­teisi­in käyvää uud­is­tus­ta. Jär­jestelmämme toi­mi taloudel­lisen tehokku­u­den kannal­ta lois­tavasti 1980-luvul­la, mut­ta huonos­ti nyky­maail­mas­sa. Se tuot­ti korkeata­soista sosi­aal­ista tur­val­lisu­ut­ta ja tasa-arvoa ver­rat­tain vähin kus­tan­nuksin. Toisin kuin talous­teo­ri­at ennus­ta­vat, hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme ei tuot­tanut juurikaan työt­tömyyt­tä eikä tulo­ero­jen tasaami­nen häirin­nyt työ­markki­noiden toim­intaa. Mikä siis on muut­tunut? Jat­ka lukemista “Mikä on muuttunut(1)?”

Työnantajan matalapalkkatuki

Rak­en­teelli­nen työt­tömyys johtuu siitä, että osalle työvoimaa ei löy­dy sel­l­aista palkkata­soa, jol­la työ­nan­ta­jan kan­nat­taisi työtön palkata ja työn­tek­i­jän kan­nat­taisi ottaa työ vas­taan. Jos palk­ka on liian pieni, työn­tek­i­jän ei kan­na­ta ottaa työtä vas­taan. Jos palkkaa nos­te­taan, työ­nan­ta­jan ei kan­na­ta henkilöä palkata, kos­ka hänen tuot­tavuuten­sa on pienem­pi kuin vaa­dit­tu palk­ka.  Rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä voi aiheut­taa myös se, että työe­htosopimus määrit­telee palkan liian korkeak­si suh­teessa työn­tek­i­jän tuot­tavu­u­teen. Pienem­mäl­läkin pal­ka­lla työ kyl­lä kan­nat­taisi ottaa vas­taan, mut­ta pienem­pää palkkaa ei saa mak­saa. Tästä liian korkean min­imi­palkan ongel­mas­ta joskus voi olla kyse haja-asu­tusalueil­la, mut­ta työe­htosopimusten palkkavaa­timuk­set eivät juuri ole syynä kasvukeskusten työt­tömyy­teen. Jat­ka lukemista “Työ­nan­ta­jan matalapalkkatuki”

Osatyökykyisten tukeminen(2)

Työllistämistuki eli palkkatuki

Työl­listämis­tukea mak­se­taan työ­nan­ta­jalle, joka työl­listää vaikeasti työl­listyvän henkilön. Tuki on varsin run­saskäti­nen. Perus­tu­ki on työ­markki­nat­uen suu­ru­inen, eli ansio­tu­lo­ja ja työ­markki­natukea saa taval­laan samanaikaises­ti, mut­ta työ­markki­natu­ki kier­rätetään työ­nan­ta­jan kaut­ta[1]. Yleen­sä tuki kuitenkin mak­se­taan vielä 60 pros­en­til­la korotet­tuna, eli työ­markki­natuke ei vain jatku vaan peräti jän viikon­työ­markki­nat­uel­la ole­van työl­listyessä tuk­i­työhön. Palkkatu­ki on tehokas keino työl­listää vaikeasti työl­listyviä. Tarkoituk­se­na tietysti on, että kymme­nen kuukau­den työl­listymis­jak­son jäl­keen tuk­i­työl­lis­tet­ty pystyy jatka­maan avoimil­la työ­markki­noil­la. Työl­listämis­tu­ki nou­dat­taa vähän ylim­i­toite­tustikin peri­aatet­ta, että tuot­tavu­us­va­jauk­ses­ta kär­sivät on voita­va kom­bi­noi­da tulon­si­ir­to­ja ja ansio­tu­lo­ja. Kos­ka tuki mak­se­taan työ­nan­ta­jalle eikä työn­tek­i­jälle, jär­jeste­ly ei käytän­nössä toi­mi silp­putyö­markki­noil­la, jot­ka kuitenkin voisi­vat olla mon­elle ensim­mäi­nen askel työ­markki­noille. Jat­ka lukemista “Osatyökyky­is­ten tukeminen(2)”

Työttömän verokortti

Eräs syy työt­tömien halut­to­muu­teen tehdä keikkatöitä opiske­li­joiden tapaan on pelko siitä, että pieni työkeik­ka ei ain­oas­taan leikkaa työt­tömyysko­r­vaus­ta, vaan saa sen viivästymään, kos­ka kaik­ki mah­dol­lisia tieto­ja työ­suh­teesta ja var­muut­ta sen päät­tymis­es­tä ei ole toimitet­tu työt­tömyyskas­salle tai Kelaan asian­mukaises­ti. Viivästys­ten määrää pyritään vähen­tämään tiedonkulkua paran­ta­mal­la. Minä halu­aisin tehdä sen toisin. Jat­ka lukemista “Työt­tömän verokortti”

Riittääkö perusturva?

Laskel­mani ruokako­rin hin­nas­ta ei ollut tarkoitet­tu osoit­ta­maan, että perus­tur­val­la elää mukavasti, kos­ka  toki ihmi­nen tarvit­see muu­takin kuin ruokaa. Mut­ta jatke­taan laskel­maa. Lähde­tään siitä, että ruo­ka ja juo­mat mak­sa­vat 140 euroa kuus­sa; syödään vähän säästeliääm­min mut­ta ei käytetä alko­ho­lia juuri lainkaan. Lisätään vähän mui­ta menoja.

Kuukausiko­rt­ti 40 €
Puhe­lin 20 €
Vaat­teet 40 €
Tele­vi­si­olu­pa 10 €
Hygien­ia, lääk­keet 30 €
Pien­tä sat­un­naista                     30 €
Yhteen­sä 170 €

Tästä tulee yhteen­sä 310 €. Perus­tur­va on yksinäiseltä aikuiselta 417 euroa/kk, joten mui­hin menoi­hin jää 100 euroa kuus­sa. Koko bud­jet­ti on tässä, jos polt­taa askin tupakkaa päivässä. Jat­ka lukemista “Riit­tääkö perusturva?”