Suomi poikkeaa useimmista maista siinä, ettei meillä vastuu vanhustenhoidosta ole lapsilla vaan yhteiskunnalla. Maailmassa tavallisin tapa järjestää vanhusten hoito on velvoittaa lapset – joko lain tai perinteen voimalla – huolehtimaan vanhemmistaan. Lailla asia on järjestetty näin esimerkiksi Virossa. Japanissa vanhusten hoidosta on vastuussa vanhimman pohjan vaimo; jostain syystä perheiden esikoispojat jäävät usein naimattomiksi. Kansantaloudellisesti ajatus, että joku lapsista tai heidän puolisoistaan jää kotiin hoitamaan vanhuksia, on tehoton, koska se vie yhden ihmisen koko työpanoksen. Velvollisuuden voi kuitata myös ostamalla rahalla hoito vanhainkodista. Tämä vaihtoehto on taloudellisesti tehokas, mutta monissa tapauksissa kovin epäoikeudenmukainen. Jotkut vanhuksista elävät vanhuutensa terveinä ja toimeliaina ja kaatuvat saappaat jalassa, toiset taas elävät dementoituneita kokoaikaisen hoidon varassa parikymmentä vuotta.
Meistä pohjoismaiseen hyvinvointivaltion tottuneista tuntuisi kohtuuttomalta joutua maksamaan vanhusten hoidosta, sillä kyse ei ole aivan pikkurahoista. Yhtä paljon mekin joudumme vanhuksistamme maksamaan, tosin vain välillisesti veroina. Voisi siis ajatella, että keskimäärin olisi se ja sama, maksammeko vanhustenhoidon verorahoista vai panemmeko säästöön ne rahat, joita meiltä nyt verotetaan muiden vanhusten hoitoon. Meillä taakka jakautuu tasaisemmin, mutta väitän, meidän ratkaisumme tulee yhteenlaskettuna kalliimmaksi samalla kun kohtelemme vanhuksiamme muita maita huonommin.
Todettakoon varmuuden vuoksi heti, että en ehdota siirtymistä käytäntöön, jossa lapset ovat taloudellisesti vastuussa vanhempiensa hoidosta. Yritän löytää keinoja kopioida hyviä hoitokäytäntöjä niistä maista, joissa lasten kekseliäisyys on valjastettu palvelemaan vanhusten hyvää ja edullista hoitoa.
Vanhusten elämä on Suomessa kovin yksinäistä verrattuna niihin maihin, joissa lapset ovat vastuussa heidän hoitonsa järjestämisestä. Kun vanhukset on Suomessa ulkoistettu yhteiskunnalle, ulkoistetuksi on tullut myös henkilökohtainen läheisyys. Samalla menetetään innovatiivisuus, jolla muissa maissa yritetään järjestää asiat naapuriapuna, tai muuna sellaisena. Joku pystyy muun työnsä ohessa pitämään huolta myös vanhuksen päivittäisistä asioista. Yhteiskunnan järjestämä standardoitu hoito on vaihtoehtona kallis.
Vanhustenhoito on Suomessa mainettaan parempaa, mutta kyllä huonoa kohtelua esiintyy liiaksi. Vanhus joutuu olemaan pitkään vanhoissa vaipoissa, hän ei pääse lainkaan ulos, elämä on täysin virkkeetöntä, yksityisyys puuttuu. Ääritapauksissa vanhus turrutetaan lääkkeillä, koska iltavuorossa ei ole tarpeeksi työntekijöitä. Sivistysvaltion ei pitäisi kohdella vanhuksiaan näin. Maksamme paljon ja saamme vähän.
Ruohonjuuritason joustokykyä hyödynnetään Suomessa omaishoidon tuen kohdalla. Se säästää julkisia menoja valtavasti verrattuna laitoshoitoon. Kansalaisyhteiskunnan joustavuus voisi tuoda vanhustenhoitoon paljon muitakin edullisia ja inhimillisiä hoitomuotoja, jos sen voimavarat vapautettaisiin. Omaishoidontuki valjastaa käyttöön vain osan potentiaalisista voimavaroista.
Muuttotappioalueiden vanhustenhoito kriisiytyy
Vanhusten määrä tulee Suomessa lisääntymään suuresti suurten ikäluokkien ikääntyessä. Nyt vanhainkoteja kansoittavat sotaa edeltäneet pienet ikäluokat. Kymmenen vuoden kuluttua se alkaa, kun suuret ikäluokat alkavat lähestyä vanhainkoti-ikää.
Vallitseva käsitys on, että suuret ikäluokat eläisivät vanhuutensa terveempinä ja tarvitsisivat vähemmän hoitoa. Tässä voi olla katteetonta toiveajattelua, sillä vaikka kroppa pysyy paremmassa kunnossa pidempään, aivot vanhenevat yhtä nopeasti kuin ennenkin. Dementia yleistyy, elleivät lääketehtaat kaksi asiaan ratkaisua. Lisäksi elinajanodotteen nopea nousu voi kumota parantuneen terveyden tuoman hoidon tarpeen vähenemisen. Hoitopommia ei ole purettu.
Koko maassa vanhusten hoidosta jotenkin selvitään, mutta kovin vanhusvaltaisissa kunnissa vanhusten osuus väestöstä tulee nousemaan niin suureksi, etteivät jäljelle jääneet harvat työikäiset selviä hoidon vaatimasta työstä rahoituksesta puhumattakaan. Maassamme on 2020-luvulla paljon kuntia, joissa joka toinen asukas on täyttänyt 60 vuotta.
Muutto-oikeus
On selvää, että hyvin vanhusvaltaisista kunnista muutetaan pois. Pitäisi olla inhimillisesti oikeutettua vanhuksen muuttaa viimeisiksi vuosikseen lastensa perässä kaupunkiin, kun ei maalla enää pärjää; ei kai voi vaatia, että lapset käyvät tiuhasan katsomassa laitoksessa olevaa vanhempaansa, jos etäisyys on satoja kilometrejä. Jos vanhus on jo joutunut laitoshoitoon, hänellä ei ole enää oikeutta vaihtaa kotikuntaa, koska vaihdos olisi vastaanottavan kunnan kannalta kohtuutonta. Vanhainkodissa asuva vanhus maksaa kunnalle noin 45 000 €/vuosi – suunnilleen yhtä paljon kuin opettajan palkkaaminen peruskouluun. Olisi kohtuutonta, jos kunnat voisivat lähettää laitoshoidossa olevat vanhuksensa toisten kuntien maksettavaksi. Sama kotikunnan vaihtamiskielto koskee myös vammaisia. Kuntia ajatellen nykykäytäntö on ymmärrettävä, yksilöitä ajatellen aivan kohtuuton.
Monissa maissa on vanhustenhoitoon erikoistuneita kuntia; esimerkiksi Etelä-Englannin rannikkokaupungeissa on paljon vanhuksia hoitavia pensionaatteja. On kaupungilta aivan yhtä kunniakasta erikoistua vanhustenhoitoon kuin laivanrakennukseen. Suomessa se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska vanhusten hoitoon erikoistuva kunta joutuu myös maksamaan heidän hoitonsa. Jos sääntömme olisivat toiset, Hanko ja Tammisaari esimerkiksi olisivat erinomaisia pensionaattipaikkakuntia[1].
Molemmista ongelmista vältyttäisiin, jos valtiolla olisi nykyistä selvästi suurempi vastuu vanhustenhoidosta. Tavallaan valtio kyllä maksaa kunnille melko suurta korvausta vanhustenhoidosta aiheutuvista kuluista, mutta ei todellisten kulujen vaan iän mukaan. Vuonna 2009 korvaus oli euromääräisenä seuraavat:
65 – 74-vuotiaat 855,57 €
75 – 84-vuotiaat 6 884,21 €
85 + vuotta 18 630,88
Harvaanasutut ja saaristoiset kunnat saavat korvauksen korotettuna, koska palvelujen järjestäminen on kalliimpaa.
Luvut perustuvat keskimääräisiin kustannuksiin. Hyväkuntoinen 85 vuotta täyttänyt Arvo Ylppö -tyypin vanhus on asuinkunnalleen kultakaivos niin kauan kuin pysyy terveenä. Vastaavasti 60-vuotiaana dementoituva ja vuodeosastolla 90-vuotiaaksi elävä maksaa kunnalle yli miljoona euroa. Pienelle kunnalle tällainen satunnaisuus on taloudellista myrkkyä. Pari laitoshoitoon joutuvaa vanhusta voi raunioittaa pienen kunnan talouden, ja siksi laitoshoitoon voi olla vaikea päästä.
Vanhusten hoitokulut Kelan maksettavaksi
SATA-komitean tehtäviin kuului muodostaa looginen kokonaisuus Kelan hoitotuesta, omaishoidon tuesta ja kotitalousvähennyksestä. Minä olisin halunnut mennä paljon pidemmälle kuin komitea meni.
Olisin laittanut pottiin myös nuo valtion kunnilla maksamat tuet vanhustenhoidosta ja antanut koko potin Kelalle. Kun vanhus omasta tai omaistensa mielestä alkaa kaivata hoitoa, hänelle tehtäisiin toimintakyvyn arvio. Tätä varten on olemassa useita kilpailevia mittareita, joita voisi vielä helposti kehittää. Vanhukset asetettaisiin kuntonsa perusteella vaikkapa kymmeneen luokkaan, joista korkein olisi sänkyyn autettava. Tässä luokassa korvaus voisi olla jopa yli 3 000 €/kk. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa vanhuksen eläkkeestä konfiskoidaan 82 prosenttia hoitomaksuun. Tämän periaatteen mukaan myös nuo korkeimmat, laitoshoidon kustannuksia kompensoivat hoitosetelit olisivat tulosidonnaisia. Alimmassa luokassa vanhuksen avuntarvetta kompensoitaisiin parissa sadalla eurolla kuussa.
Yksilökohtaisessa mallissa Kelan hoitotuki annettaisiin palvelusetelinä vanhukselle itselleen ja hän ostaisi sillä palveluja kotiinsa, maksaisi hoidosta yksityisessä vanhainkodissa tai antaisi setelin kotikunnalleen, jos hakeutuisi kunnalliseen hoitoon. Kuntakeskeisessä mallissa kela antaisi hoitotuen kunnalle, joka on velvollinen järjestämään vanhuksen hoidon.
Vanhuksen muutto-oikeus järjestyisi kätevästi. Posion vanhainkodista lastensa lähelle Vantaan vanhainkotiin muuttava vanhus toisi rahat mukanaan, jolloin kuntien välillä ei tapahtuisi vääryyttä. Nyt tätä muutto-oikeutta yritetään järjestellä monimutkaisella menettelyllä, jossa vanha asuinkunta korvaisi jonkin aikaa laitoshoidossa olevan vanhuksen hoitomenoja. Siitä tulee monimutkaisuudessaan asianajajan kultakaivos.
Jos vanhus toisi hoidon tarpeen mukaisen rahasumman mukanaan, jotkin kunnat voisivat erikoistua vanhustenhoitoon. Mieleeni tulee jälleen kerran merellinen Hanko, vanha perinteinen Heinola, jolla on hyvä ruutukaavaan perustuva kaupunkirakenne ja kaikki palvelut lähellä, mutta jonka teollisuus on hylkäämässä. Sisä-Suomen luonnonkauniit kunnat voisivat sopia joillekin maaseudun rauhaan tottuneille ja niin edelleen.
Kaikki tämä on toteutettavissa, maksettiin raha sitten suoraan asuinkunnalle tai hoitosetelinä vanhukselle itselleen. Hoitoseteli avaisi mahdollisuudet hyödyntää niitä kansalaisyhteiskunnan tason ratkaisuja, joihin perheet turvautuvat maissa, joissa lapset ovat taloudellisesti vastuussa vanhempiensa hoidosta. Yleisesti joku oman toimen ohella tuo vanhukselle ruuan, ehkä valmistaa sen, siivoaa paikat ja juttelee vähän. Tästä voidaan maksaa pieni korvaus naapurille, lähikauppiaalle, huoltoyhtiölle, apteekkarille tai kenelle hyvänsä. Suomessa vähän kavahdetaan, että kouluttamaton saisi annostella dosettiin päivittäiset lääkkeet. Kuitenkin omat lääkkeensä jokainen saa annostella eikä omaishoitajalla tarvitse olla alan koulutusta, vaikka hän onkin vastuussa lääkkeiden ottamisesta.
Palvelusetelimallissa laitoshoidossa oleva vanhus voisi vaihtaa hoitopaikkaa, jos ei pidä hoidon tasosta. Kaltoin kohtelu vähenisi, kun hoidokista tulisi asiakas. Kunnallisten laitosten rinnalle tulisi yksityisiä hoitokoteja. Ne voisivat menestyä kilpailussa kunnallisten kanssa innovatiivisuudellaan ja matalalla johto-organisaatiollaan.
Eriarvoisuuden riski kasvaisi, jos hoitosetelin päälle voisi maksaa omaa rahaa. En osaa nähdä tätä ongelmana. Päiväkodeissa ja peruskoulussa on hyvä, että kaikki käyttävät samoja palveluja, mutta vanhainkodeissa voi olla myöhäistä opettaa tasa-arvoa. Miksi meillä on ansioeläkkeet, jos omaa rahaa ei saa käyttää?
Vanhusten hoitoseteliä on arvosteltu sillä perusteella, ettei moni vanhus ehkä pysty käyttämään ostajan valtaa. Tämän mukaan palvelusetelit soveltuvat nuorille liikuntavammaisille, mutta eivät ikääntyneille vanhuksille. Vaikka vanhus itse ei pysty, omaiset ehkä pystyvät; eivätkä kaikki hoidon tarpeessa olevat vanhukset ole dementoituneita. Annettakoon ratkaisuvalta kunnalle, jos omaisia ei ole eikä vanhuksen oma tahto enää toimi. Nyt ratkaisuvalta on aika kunnalla.
Hoitosetelin saanut on aina oikeutettu kunnan järjestämään hoitoon. Hoitoseteli menisi silloin kunnalle ja hoitoa on annettava, vaikka hoitoseteli ei peittäisi kaikkia kustannuksia. Niihän kunnan on nytkin hoitoa tappiokseen annettava.
Olen vakuuttunut, että vanhukselle itselleen annettava hoitoseteli tulisi halvemmaksi ja tuottaisi inhimillisempää palvelua kuin nykyinen laitospainotteinen vanhustenhoito. Edullisuus perustuu tuohon kansalaisyhteiskunnan tason aktivointiin. Tästä odotettavissa olevasta säästöstä osan voi ulosmitata palvelusetelin arvossa. Onhan omaishoidon tuen korvauksetkin nyt paljon pienemmät kuin vastaavan laitoshoidon kustannukset.
Joku puuhaa suomalaisille vanhuksille edullista hoitopaikkaa Thaimaahan. Kahden tonnin hoitosetelin turvin elää Thaimaassa varsin mukavasti. Entä sitten?
[1] Huomattakoon, että jos suomalainen vanhus muuttaa Espanjaan viimeisiksi vuosikseen, hän saa sieltä ”ilmaisen” terveydenhuollon, jonka tosin Suomen valtio maksaa. Valtio sortaa Hankoa suhteessa Malagaan.
=============
Tämä artikkeli on osaa luonnosta kirjaksi, jonka aion julkaista SATA-komitean työn pohjalta. Nämä artikkelit eivät ole lähelläkään lopullista tekstiä, vaan olen koonnut niihin vasta suorasanaiseen muotoon kirjoitettua materiaalia. Toivon lukijoilta asiasisältöön liittyviä kommentteja, joita tulen käyttämään (korvauksetta) kirjassa. Koska teksti on hiomatonta, stilistisiä kommentteja ei kannata esittää, mutta jos tekstiä on joiltakin paikoin vaikea ymmärtää, siitä toivon mainittavan.
Osmo: ”Hoitosetelin saanut on aina oikeutettu kunnan järjestämään hoitoon. Hoitoseteli menisi silloin kunnalle ja hoitoa on annettava, vaikka hoitoseteli ei peittäisi kaikkia kustannuksia. Niihän kunnan on nytkin hoitoa tappiokseen annettava.”
Viitaten aikaisempaan keskusteluun yksityisitä päiväkodeista ja päivähoidon palvelusetelistä, eikö palveluntuottajien tasapuolisuuden nimissä, palvelu- tai hoitosetelin olisi oltava ainakin kunnan minimikustannuksia vastaava ja katettava kaikki kunnan järjestämän palvelun kustannukset (kunnan hinnassa ei näy kaikkia kustannuksia, koska osa niistä on budejetoitu eri momentille kuin päivähoidon kustannukset). Jos yksityinen sitten haluaa tarjota tähän jotain lisää, niin sen sitten maksakoon kukin itse. Nyt kunnan tarjoaman palevelun tappiota kustantaa myös se, joka jo maksaa omansa muutenkin (siis sen ’kunnan tappion’ myös muiden osalta ja ’oman tappion’ eli ekstrakustannuksen, mikäli ylittää kuntaosuuden). Siis eikö setelin arvon pitäisi olla todellinen kustannus (myös kilpailun vääristymisen syistä)? Ymmärrän kyllä sen, että vanhustenhoidossa variaatiot palvelujen tarpeessa ovat suuremmat kuin päivähoidossa. Ehkä se mutkistaa setelin arvon määritystä?
Käsite ’kunnan tappio’ on mielenkiintoinen. Meidän maksamamme verot ovat se kunnan tappio. Kunta tekee aikaa harvaa asiaa voitollisesti, vaikka melkein kaikki mitä kunta tekee, on kokonaisyhteiskunnallisesti meille kaikille hyväksi.
Osmon kuvaama hoitosetelimalli näyttää periaatteessa hyvältä ja siihen suuntaan olisi ehdottomasti nopeasti mentävä.
Osmo puhuu paljon laitoshoidosta, mutta luulen, että hän liittäisi järjestelmään myös keveämmän kotipalvelun. Omaishoidollakin korvataan sekä kunnallista kotipalvelua että laitoshoitoa. Ja painopistettä ollaan siirretty kotipalveluun useilla paikkakunnilla jopa liianksikin.
Mutta ei Osmon malli aivan ongelmaton ole. Vanhusten kunto vaihtelee aika usein. Välillä ollaan kotona ja sitten taas sairaalassa. Seteliä pitäisi vaihtaa aina tilanteen mukaan. Mutta tuskin tämäkään suuri ongelma on modernien tietojärjestelmien avulla.
Joka tapauksessa, jos Hankoon muuttaa paljon vanhuksia, niin silloin Hangossa pitää myös terveydenhuollon kapasiteettia lisätä.
Kyllähän nytkin voi kunnan palvelujen päälle ostaa jossakin määrin yksityistä palvelua. Esimerkiksi kunnallisen kotipalvelun piirissä olevien vanhusten täytyy joka tapauksessa ostaa siivouspalvelut ulkoa, koska kunnan kotipalvelijat eivät siivoa. Samalla vanhus voi ostaa muutakin lisäpalvelua.
Osmo on oikeilla linjoilla myös siinä, että naapurit pitäisi saada valjastettua vanhusten kotipalvelujen osittaisiksi tarjoajiksi. Heidän avullaan voitaisiin kattaa kasvavaa hoivatyövoiman tarvetta. Ei joka tilanteessa tarvita koulutettua hoivahenkilökuntaa.
Hyväkuntoinen naapurissa asuva eläkeläinen sopisi hyvin esimerkiksi ruuan lämmittäjäksi, jakelijaksi ja tarvittaessa syöttäjäksi. Samalla hänenkin sosiaaliset kontaktinsa lisääntyisivät. Hyötyä syntyisi molemmille.
On kyllä surullista miten huonolla tavalla asia on Suomessa hoidettu. Ja kysehän ei ole edes siitä, että vanhusten hoitoon pitäisi laittaa yhtään enempää rahaa (per vanhus) vaan vain että sen voisi fiksummin ja inhimillisemmin, jos vain haluttaisiin.
Kiinnostaakin, miksi asiaa ei ole korjattu?
Onko kyseessä normaali poliittinen inertia, että järkeviäkin muutoksia on vain hidasta saada tapahtumaan? Vai hannaako joku taho vastaan? Onko jollain taholla omia etuja kiinni nykyisen kurjan tilanteen säilyttämisessä? Ketkä siis olisivat ”syyllisiä”? Vai vastustaako joku pysähtyneistö-vasemmisto joistain muumioituneista ideologisista syistä kaikkea muuta kuin sama-standardi-kaikille laitoshoitoa? Demarit? SAK? Vai vastustaako kenties keskusta vanhusten muuttoliikettä, joka varmaankin suuntautuisi pois maaseutukunnista?
Syyllisiä! Ketkä ovat syyllisiä? Kansa tahtoo päästä osoittelemaan sormella ja jupisemaan.
Montakohan senttiä mahtaa olla miesten vanhustenhoidon euro?
Espanjassa asuu noin 30000-40000 suomalaista ja suurin osa heistä on ikääntyneitä. Sama Thaimaassa. Ei ole hullumpi idea perustaa tai käyttää sielä olevia hoitopaikkoja.
Minulla on semmoinen kuva että paikat ovat hyvin toimivia ja kohtelu inhimillisempi ja monipuolisempi. Ainakin niin väittävät fysioterapeutti vaihtooppilaat jotka espanjasta ovat tulleet harjoittelemaan suomalaisiin laitoksiin.
Näissä maissa vanhusten kohtelu on perinteisesti parempi ja monipuolisempi kuin täällä. Itse kylläkin teen juuri niin.
Tulevat eläkelläiset ovat avoimempiä maailmankansalaisia ja osa heistä uskoisin olisivat valmiita viettämään loppuelämäänsä paikassa jossa voisi nauttia elämästä enemmän kuin täällä vanhukset pystyvät. Ja lisäksi se näyttää olevan kustannustehokkaampi.
Perustuslaki takaa oikeuden valita asuinpaikkansa
” 9 §
Liikkumisvapaus
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa”
Jos tätä oikeutta joku loukkaa niin kehoitan laittamaan poliisit rikolliseksi epäillyn perään.
Todella hieno artikkeli.
Voisitko kuitenkin vielä selventää miksi tähänkin tarvittaisiin rinnakkainen valuutta ”palveluseteli”? Meillähän on jo toimiva ja laajalti hyväksytty palveluseteli nimeltä Euro?
Siksikö, ettei hoitoon tarkoitettuja rahoja kaadettaisi kurkusta alas? Siksikö, että hoitopalvelujen tarjoajia voitaisiin jotenkin valvoa ja reguloida?
Eriarvoisuuden riski kasvaisi, jos hoitosetelin päälle voisi maksaa omaa rahaa. En osaa nähdä tätä ongelmana. Päiväkodeissa ja peruskoulussa on hyvä, että kaikki käyttävät samoja palveluja, mutta vanhainkodeissa voi olla myöhäistä opettaa tasa-arvoa. Miksi meillä on ansioeläkkeet, jos omaa rahaa ei saa käyttää?
Jatketaan vielä hieman. Vanhainkoti on muun ohessa jonkinlainen yhdistelmä asuntoa ja ravintolaa. Tasa-arvon perusteella voisi saman tien vaatia että kaikkien pitäisi asua yhtä kalliisssa asunnoissa ja maksimisumma jonka ravintolassa saa maksaa on lounassetelin verran.
Siihen Thaimaa/Espanja optioon liittyen, se myös auttaisi kilpailuun. Yksi rakenteellinen ongelma on käsittääkseni se että hoitopalvelujen tarjoajia on suhteessa kysyntään hyvin vähän, ja tämä joko syö laatua tai nostaa hintoja.
En kannata kumpaakaan. Vanhuksista on muuten syytä
puhua vanhoina ihmisinä jotta tulee selväksi ettei kyseessä ole joku paaria luokka joihin ”kohdistetaan” erilaisia toimenpiteitä. Olemme kaikki ikääntyviä ihmisiä. Ekä tule nähdä vanhoja ihmisiä sen enempää hoidokkeina kuin asiakkainakaan. Vaan kuten Tanskassa, kansalaisina. Sieltä löytyy muutakin oppia. Japansista ei ole meitä opettamaan. Siinä yhteiskunnassa on monta ongelmaa johtuen siitä ettei siellä ole ollut kunnollista demokratiaa. Yhdysvallat torppasi sen aikoinaan. Muutosta on ilmassa mutta se tulee olemaan hidasta.
Vanhanaikaisen ja ylhäältä ohjautuvan ajattelun
sijasta ikääntyvät ihmiset on syytä nähdä eriikäisinä ja eri tarpeita omaavina ja ennenkaikkea kaikki perustuslailliset- ja ihmisoikeudet omaavina kansalaisina.
Ikääntyvien ihmisten tulee olla mukana päätöksenteossa ja ennen kaikkea heitä koskevissa muutoksissa ja politiikassa. Alammaismentaliteetti pois tästäkin!
Pitäiskö hoitosetelin arvon olla alempi, jos eläkeläinen muuttaa ulkomaille sitä käyttämään? Tai jopa hieman porrastetusti maan hintatason mukaan, vähän samalla tavalla kuin päivärahat? Eläkeläisetkin käyttävät rahaa Suomessa ja tuovat näin lisää verotuloja, pitäisikö takaisinkytkentä ottaa huomioon? Vai pitäisikö hoitoa esimerkiksi Thaimaassa tarjoavalla yrityksellä tulla olla Suomessa bulvaani, jonka kautta maksut (ja verot) suoritettaisiin, samoin kuluttajansuoja?
Muuten kyllä erittäin kannatettava ehdotus.
”Hyväkuntoinen naapurissa asuva eläkeläinen sopisi hyvin esimerkiksi ruuan lämmittäjäksi, jakelijaksi ja tarvittaessa syöttäjäksi. Samalla hänenkin sosiaaliset kontaktinsa lisääntyisivät. Hyötyä syntyisi molemmille.”
Meinaatko, etteivätkö naapurit nykyisellään toisiaan jo auttaisi? Tiedän tapauksen, jossa kotona-asuminen mahdollistuu nimenomaa sillä, että naapurin voi tarvittaessa pyytää auttamaan, vaikka keskellä yötä. Tässä tapauksessa auttaja on yli 80-vuotias, autettava reilusti alle (eikä välillä ole mitään sukulaisuutta, tms).
Hyvä Osmo! Kyllä näyttää järkevää ajattelua olevan vielä olemassa – mutta miten niitä järkeviä ajatuksia saisi vielä toteen?
Epäilemättä uuteen ajatteluun siirtyminen tuottaisi jonkin verran käytännön ongelmia, mutta ne olisi suhteellisen helppo säätää pois. Nykytilaan verrattuna ongelmat olisivat kuitenkin pieniä.
Anita Kelles-Viitanen: ”Vanhuksista on muuten syytä
puhua vanhoina ihmisinä jotta tulee selväksi ettei kyseessä ole joku paaria luokka joihin “kohdistetaan” erilaisia toimenpiteitä. Olemme kaikki ikääntyviä ihmisiä. Ekä tule nähdä vanhoja ihmisiä sen enempää hoidokkeina kuin asiakkainakaan. Vaan kuten Tanskassa, kansalaisina.”
Semantiikka ongelmaa ainakaan ei ratkaise.
Otetaan esimerkki. Kunnan kotipalvelijat käyvät vanhuksen luona kolme kertaa päivässä seitsemän päivää viikossa: Aamulla, päivällä ja illalla.
Nykyisin jokaisella kerralla täytyy paikalle tulla vähintään lähihoitajan koulutuksen saanut kunnan työntekijä. Mutta aivan hyvin esimerkiksi päiväruokailun voisi hoitaa lähinaapuri.
Kyse ei ole sitä, etteikö naapurit tarvittaessa auttaisi vaan siitä, ettei heitä ole kytketty säännöllisten kunnallisten palvelujen tuottamiseen.
Perusongelma perhesosiaalisesti on ihmisten muuttoliike. Olisi huomattavan kätevää moneltakin kannalta, jos perheet asuisivat yhä siten, että kolme sukupolvea löytyisi kävelymatkan päästä. Tämä vaan edellyttäisi joko sitä, että vanhemmat muuttaisivat opiskelemaan lähtevien lapsiensa perässä, tai että nuoret palaisivat opiskelujen jälkeen kotikylään/kaupunkiin perhettä perustamaan. Kumpaakaan ei pahemmin tapahdu, monestakin syystä.
Hyötyä tästä lähekkäin asumisesta kyllä olisi:
1) Isovanhemmat voisivat auttaa lastenhoidossa, väsyneet vanhemmat saisivat iltavapaita tai apua lasten sairastuessa. Olisi myös joustavaa apua kauppareissuhin ym – sekä tietenkin seuraa kumpaankin suuntaan. Näitä ei virallinen päivähoitojärjestelmä tarjoa.
2) Perheet voisivat auttaa iäkkäitä vanhempiaan. Olisi seuraa, olisi kaupassakävijöitä ja siivousapua.
Huomatkaa, että lastenhoitoapua kaivataan jo siinä vaiheessa, kun isovanhemmat ovat usein vielä töissä (55-65 vuotta), joten he eivät voi niinkään helposti muuttaa lastensa perässä. Lisäksi isovanhemmilla voi olla muitakin jälkeläisperheitä, eri paikkakunnilla – tai jopa eri maissa.
Poliitikot eivät käytä kyseisiä palveluita.
Tuo thaimaa/espanja-malli on erinomainen idea. Täytyy vain pitää huolta, että siinä oikeasti säästetään rahaa, koska luultavasti sinne menevät lähinnä terveimmät ja hyväosaisimmat.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Suomessa on tällä hetkellä reilusti tyhjiä vanhainkotipaikkoja, koska kunnat eivät ole ostaneet yksityisiltä paikkoja odotettua määrää laman takia.
”Perheet voisivat auttaa iäkkäitä vanhempiaan. Olisi seuraa, olisi kaupassakävijöitä ja siivousapua”
Ongelma on ,että Suomessa muutetaan eniten OECD-maista , joten perheet, erityisesti isovanhemmat ja lapset asuvat eri paikkakunnilla.
Perheiden yhdistämislakikin koskee vain ulkomaalaisia, joten apua tarvitseva vanhus ei saa muuttaa lastensa lähelle eli lsten pitäisi luopua urasta, lasten lasten koulutuksesta etc
Seppo S: ”Kyse ei ole sitä, etteikö naapurit tarvittaessa auttaisi vaan siitä, ettei heitä ole kytketty säännöllisten kunnallisten palvelujen tuottamiseen.”
Aivan. Ei ole kytketty, ei. Ja seuraava vaihe olisikin itsepalvelu – joka seuraavaan postitukseen sisältyykin.
Paluu agraariyhteisön naapuriapuun on aivan yhtä mahdotonta, kuin menneeseen aikaan yleensäkin – sellaisia yhteisöjä ei enää ole – ainakaan merkittävässä määrin.
Yksi hoitosetelin ongelmista tulisi olemaan se, ettei se kannusta kuntouttamaan vanhusta siten, että vanhus pärjäisi kevyemmällä ja edullisemmalla hoidolla.
Nykyisin kunnilla on kannuste kuntouttaa vanhusta esimerkiksi siten, että hän pääsee terveyskeskuksen vuodeosastolta takaisin kotiin. Tällä tavalla kunta säästää huomattavia summia rahaa. Ja tällaista kuntoutumista tapahtuu jatkuvasti.
Jos vanhus on asiakkaana yksityisessä hoitokodissa hoitosetelin turvin, niin yksityisellä hoitopaikalla ei ole mitään kiinnostusta karkottaa maksavaa asiakastaan hyvän kuntoutuksen tuloksena kotiin.
Jos kuntoutuksesta tingitään, se usein tietää lisää kuluja ja myös inhimillisesti se on huono asia.
Jos vanhus jätetään makaamaan sänkyyn, eikä häntä laiteta liikkeelle, niin vanhus hyvin todennäköisesti jää sänkypotilaaksi loppuelämäkseen.
Siksi vanhuksillekin järjestetään jumppahetkiä. Lihakset pyritään pitämään kunnossa, mikä auttaa selviytymään kotona ja vähentää muun muassa kaatumisia ja niistä aiheutuvia lonkkamurtumia.
Oma äitini saatiin kuntoutettua kaksi kertaa pois terveyskeskuksen vuodeosastolta huomattavasti halvemman kunnallisen kotihoidon piiriin.
”Perheiden yhdistämislakikin koskee vain ulkomaalaisia, joten apua tarvitseva vanhus ei saa muuttaa lastensa lähelle eli lsten pitäisi luopua urasta, lasten lasten koulutuksesta etc”
Kyllä sitä nyt sentään niin kauan saa ihan vapaasti muuttaa, kun ei ole laitoshoidossa.
Raimo K:lle sanoisin, ettei tarkoitukseni ole palata agraariyhteiskuntaan. Ideani oli eläkkeellä olevien lähinaapureiden osa-aikainen palkkatyö kunnan tai yksityisen hoivayrittäjän palveluksessa.
Nykyisin yhä useammat hyväkuntoiset eläkeläiset haluaisivat tehdä mielekästä, kevyttä, osa-aikaista työtä. Ja eläkeläinen voi ansaita palkkatuloja vanhuuseläkkeen päälle ilman, että se vähentää eläkettä. Tietyin edellytyksin eläkeläinen voi myös kasvattaa palkkatyöllä lisää itselleen eläkettä.
Mutta nykyisin ei eläkeläisten työntekoa edes kunnolla tilastoida. Se kertoo paljon. Työikäisistä on vaikka mitä tilastoja, mutta eläkeläisten työnteosta on vain arvailuja.
Puhutaan työurien pidentämisestä eläkeikää korottamalla, mutta ei tajuta, että monille hyvä ratkaisu voisi olla osa-aikainen työnteko eläkeläisenä, vaikka 80-vuotiaaksi asti.
Eläkeläiset eivät kuitenkaan halua tavanomaiseen stressaavaan työhön. Heitä varten pitäisi suunnitella kevennettyjä mielekkäitä työnkuvia. Naapurissa asuvien vanhusten hoidosta niitä löytyisi, jos tahtoa olisi. Mutta ei näytä olevan.
”Kyllä sitä nyt sentään niin kauan saa ihan vapaasti muuttaa, kun ei ole laitoshoidossa”
Kyllä se laitoshoidossakin oleva ihminen on ihminen ja hänellä on ihmisoikeudet.
Ja muistaakseni tässä oli vielä aikarajoitus eli jos joutuu kolmen vuoden kuluessa muutosatlaitoshoitoon palautetaan lähtökuntaan.
Eikä nuo laitoshoitorajoitukset koske ulkomaalaisia, he ovat perheen yhdistämisen piirissä.
Kävin itse kokeilemassa makaamista sairaalassa. Irtisanominen otti sen varran lujille, että olen nyt joutunut kolme kertaa hoitoon: Ensin kun pidettiin YT, sitten kun irtisanotiin ja nyt kun syntyi tappelu työtodistuksesta.
Nyt liippasi jo läheltä, hermostuin ja rytmihäiriö vatkasi hyytymiä, jotka tukkivat aivosuonia.
Työtervydestä minut passitetiin ensin Meilahteen, ja kun oli monta syytä lähetteessä,niin he halusivat päästä eroon ja minut kyörättiin suolakaivoksille eli Malmille.
Olihan paikka, ei ihme ellei sinne saada lääkäreitä, osalla oli omat eväät mukana, joten he kyllä saivat liuotettua aivonsa.
Onneksi tukos liukeni itsestään, muuten olisin kuollut tai muuttunut kasviksi , lääkäri tuli seitsemän tunnin odottelun jälkeen katsomaan.
Ja kun sydänkin muljashti oikealle sykkeelle niin ilmoitin hoitajille, että olen parantunut ja haluaisin lähteä kotiin ja niinpä he lopulta päästivät minut irti letkuista ja lähdössä kotiin.
Pisti kuitenkin Meilahteen, missä vierähti sitten neljä yötä.
Seuraavalla kerralla paranna itseni kotona , tosin tuo Meilahti antoi jonkin verran postitiivisemman kuvan. Kiire oli seillä vain sitä luokkaa, että sain etsiä itse petivaatteet ja asusteet, hunommin oli niillä, jotka liikkuivat huonosti.
Varmaan kohta julkaistaan Leikkaa-se-itse -kirja
Täytyy vielä ihmetellä TeliaSoneraa, se ei halunnut antaa kuin yksinkertaisen työtodistuksen, jossa oli muutama epämääräinen tehtävä ja eron syy oli kirjattu epämääräisesti eli kuin olisin itse eronnut.Ei sellaisella paperilla ole mitään virkaa uutta työtä hakiessa.
Esim 10 vuoden ulkomaankokemus on kuitattu kolmella epämääräisellä nimikkeellä, joista ei mitenkään käy ilmi, että olisin edes ollut töissä ulkomailla .
Esimieheni rukoilee minua hyväksymään tällaisen paperin, koska hän joutuu muuten itse vaikeuksiin.
Ja mitä tekee työministeri: On huolisssan sikojen kohtelusta mutta ei työntekijöiden.
Luulisi nyt olevan eduksi ,jos työntekijä saisi työtodistuksen, jossa on edes hieman kerrottu, mitä hän on tehnyt ??? Minäkin ehdin olla 37 vuotta siellä töissä, mutta voisin tehdä vielä muutaman vuoden töitä.
”Huomattakoon, että jos suomalainen vanhus muuttaa Espanjaan viimeisiksi vuosikseen, hän saa sieltä ”ilmaisen” terveydenhuollon, jonka tosin Suomen valtio maksaa. Valtio sortaa Hankoa suhteessa Malagaan.”
Näinkö on? Suomen valtio siis antaa maksusitoumuksen? En tiennytkään. Kun ulkomaalainen,kuten esim venäläinen tai eguyptiläinen mummo, saa oleskeluluvan, hän siirtyy suomalaisen sosiaaliturvan piiriin, kulut hoitelee kotimainen veronmaksaja..
Voisko Venäjän valtiolta vaatia maksusitoumusta näistä mummoista?
”palvelusetelin arvon tulisi vastata todellisia kustannuksia”. Kustannukset vaihtelevat rajustikin kuntakohtaisesti.
Miten eläkeläisen omat tulot otetaan huomioon seteliä luovutettaessa, noudatetaanko yhteensovitusperiaatetta?
Koskisiko seteli vain laitoshoidossa olevia?
Kuulostaa järkevältä – jalosta ideasi nyt valmiiksi, sitten ei tarvitakaan kuin hiukan poliittista tahtoa ja paljon rahaa..
Suomi on tehnyt erillisen sosiaaliturvasopimuksen Espanjan kanssa joskus kauan sitten. Haluaisin itsekin nähdä sen paperin. Kuka ministeri on siihen nimentä raapustanut.
Liian vanhalle sanoisin, että nykyisin joutuu tai pikemminkin saa kirjoittaa ulkomaan komennuksistaan CV:hen omantunnon rajoissa ihan mitä lystää. Ei niitä juttuja työtodistuksiin kirjata.
Monet, erityisesti jenkit, sepittävätkin mitä hienompia tarinoita omista kokemuksistaan. Nykyisin itsepalvelu ja itsensä markkinointi ovat valttia, todistuksista ei juurikaan välitetä, joten siitä vaan kirjoittamaan.
Osmon mukaan ”vanhainkodisa asuva vanhus maksaa kunnalle noin 45.000 €/vuosi – suunnilleen yhtä paljon kuin opettajan palkkaaminen peruskouluun.”
Mutta vanhukset sentää maksavat kunnalle melkoisesti asiakasmaksuja saamistaan vanhainkotipalveluista (veikkaisin, että keskimäärin noin 12.000 €/vuosi).
Joten nettokustannus vanhuksesta (45.000-12.000= 33.000) on kunnalle huomattavasti pienempi kuin kustannus opettajasta (45.000). Vai mistä kustannuksista Osmo puhuu?
Kun puhutaan kustannuksista, kannattaisi olla tarkkana, miten lasketuista kustannuksista puhutaan. Muuten syntyy vääriä mielikuvia.
Jokin aika sitten yritin selvittää kuntien kotipalvelutoiminnan brutto- ja nettokulut.
Tilastokeskuksen vastuuhenkilö kertoi minulle, että kyseisiä tietoja on mahdoton saada, koska toiset kunnat ilmoittavat kustannukset bruttokuluina ja toiset nettokuluina.
Eli voikohan näihin Suomenkaan taloudenpidon lukuihin uskoa? Taidamme olla lähellä Kreikan tasoa.
”Liian vanhalle sanoisin, että nykyisin joutuu tai pikemminkin saa kirjoittaa ulkomaan komennuksistaan CV:hen omantunnon rajoissa ihan mitä lystää. Ei niitä juttuja työtodistuksiin kirjata.”
Tiedän, mutta itse kirjoitettu CV ei vain kelpaa pätevyyksien hakemiseen.Esim minä olen opiskellut ammattiopettajaksi ja erikoistumassa monikulttuuriseen opetustyöhön ja työskentely ulkomailla hyväskytään osaki opintoja, mutta ne pitää olla työtodistuksessa, CV ei kelpaa juuri siitä syystä, että niihin voi kirjoittaa mitä tahansa
Osmo sanoi:
”
Suomi on tehnyt erillisen sosiaaliturvasopimuksen Espanjan kanssa joskus kauan sitten. Haluaisin itsekin nähdä sen paperin. Kuka ministeri on siihen nimentä raapustanut.
”
WWII jälkeen Suomesta muutti Espanjaan henkilöitä, joille ryhdyttiin maksamaan eläkettä Espanjaan. Näiltä tiimoilta kaiketi Suomen Espanjan eläkeläisten edut ovat syntyneet. Ja onhan aurinkorannoilla eläköityneiden virkamiestenkin mukava viettää eläkepäiviään. Lapsillekin on koulu järjestetty Espanjaan.
”Tehty Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1985 kahtena alkuperäiskappaleena suomen ja espanjan kielellä molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset. ”
Silloin oli sosiaali-ja terveysministerinä ministerinä Kuuskoski ja ministereinä sosiaali-ja terveysministeriössä Matti Ahde ja Matti Puhakka. Tarkempaa työnjakoa ei ole tiedossa.
Jostain on jäänyt mieleen kukkumaan, että alkuperäinen sopimus olisi aiempaa tekoa ja yksi kätilöistä olisi ollut Mikko Laaksonen ja joku kavereista, Mikko oli värikäs Verohallituksen pääjohtaja (SDP), sai aikanaan potkut
Mutta kyllä sopimuksesta pääsee eroonkin, tosin ylimenosäännöt jatkavat maksuaikaa
”. Tämä sopimus tehdään määräämättömäksi ajaksi. Sopimuspuoli voi milloin tahansa sanoa sopimuksen irti. Mikäli sopimus irtisanotaan, se lakkaa olemasta voimassa kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun irtisanomisesta on kirjallisesti ilmoitettu toiselle sopimuspuolelle.”
Tämä oli taas niin sitä itseeän: ”Liian vanhan kummalliset kommellukset ihmiskunnan historian alkuhämäristä nykypäivään”…
Muutama huomio:
Totta kai työnantajalta voi vaatia työtodistuksen, jossa on asianmukaisesti työtehtävät sisältöinen ja aikamääreineen.
Et sitten vaatinut?
Myöskin ihmettyttää, mikä motiivi esimiehellä olisi piilotella ulkomaankomennuksia tai yhtään mitään työtä, joka yrityksen palveluksessa on tehty. Miksi ihmeessä?
Nämä uhritarinat nyt alkavat vähän menettää tehoaan, jos niillä sitä koskaan on ollutkaan. Onko tullut sinulla mieleen, että ehkä jokin oma piirteesi aiheuttaa näitä jatkuvia vastoinkäymisiä? Tai että tulkitset kaiken itseäsi vastaan.
Milloin olet esimiehenä ”kamalan akkalauman” pompotettavana, milloin taas alaisena kauheiden vääryyksien kohteena. Ihan sama, mutta aina on kaikki huonosti…
Yllätyksenä ei tullut, että terveydenhuollossakin homma meni vinoon. Olen ollut eläessäni kolme kertaa sairaalassa (synnyttämässä) ja tosiaan itse otin petivaatteet ja sairaala-asun jonkinlaisesta liinavaatehuoneesta. En olisi muistanutkaan moista yksityiskohtaa.
Eipä tullut mieleen — ei silloin, eikä jälkikäteen –, että siinä olisi jotain valittamista.
Vähän itsetutkiskelua nyt peliin vai oletko siihen Liian vanha? Jatkuva uhriutuminen jäytää mieltä ja varmasti aiheuttaa mainitsemiasi rytmihäiriöitä ynnä muita terveydellisiä ongelmia.
Palveluseteliä käytettäessä vanhuksen kunnon ja samalla palvelusetelin arvon määrittäminen työllistäisi juristeja oikein urakalla. Ensimmäisessä tai toisessa arviossa omaiset yrittäisivät saada mahdollisimman raskaan luokituksen jotta seteli riittäisi vielä hoidon kallistuessa tai että kotihoidosta jäisi voittoa. Valtio taas yrittäisi arvioida kuntoa mahdollisimman ylös tai kieltäytyisi uudelleenarviosta välttyäkseen maksamasta.
Mistä siis saataisiin puolueeton kuntoarvio? Yksi mahdollisuus olisi että kuntoarviota ei tehtäisi ja seteleitä olisi vain yhden tai kahden hintaisia. Seteli olisi sen verran yläkantissa että omaiset haluaisivat hoitaa virkeää vanhustaan. Kun hoidon hinta yksityisen puolen hoidossa sitten ylittäisi setelin arvon, vanhus voisi joko ottaa halvemman yksityisen palveluntarjoajan, maksaa itse erotuksen itse tai siirtyä kunnan hoidettavaksi. Tämä ratkaisu ei edistäisi vanhuskuntien syntyä, mutta lisäisi yksityistä ja tehokasta vanhustenhoitoa.
”Myöskin ihmettyttää, mikä motiivi esimiehellä olisi piilotella ulkomaankomennuksia tai yhtään mitään työtä, joka yrityksen palveluksessa on tehty. Miksi ihmeessä”
Ei esimiehellä ollutkaan mitään syytä piilotella, Soneralla vain on Osaajakeskuksen osalta otettu käyttöön malli, jossa työtodistuksen tehtävät tulostetaan suoraan tietokannasta. Kun vanhemmat tehtävät on jo tuhottu niin pitkään palvelleella ei löydy kuin aivan viimeiset 10 vuotta, mutta se ei ole syy olla antamatta noita vanhojakin.
Ja kun luettelo on vain titteli ja palveluaika niin se ei kerro esim missä maassa henkilö on ollut töissä eikä mitään tehtävän sisällöstä
Osaajakeskuksen esimiestä on kielletty lisäämästä mitään ja ohje on, että henkilön pitää hakea laajemmat työtodistukset entisistä yksiköistään entisiltä esimiehiltään . Peruste on, että Osaajakeskuksen esimies ei ole tehnyt töitä henkilön kanssa eikä tunne henkilöä etenkin kun alaisia voi olla 100-200.
Valitettavasti nämä kaikki entiset yksiköt ovat jo hävinneeet , esimiehet kuolleet, eläkkeellä tai lähteneet talosta, joten heiltä ei enää saa mitään.
Laki ja käytäntö on toki selkeä ja tunnen sen, kun olen itse kirjoittanut tuhansia työtodistuksia ja saan varmaan sen minkä haluan, mutta suurin osa on lähtenyt vajavaisella työtodistuksella talosta.Ja kuluuhan tuota aikaakin turhaan riitelyyn, mutta lakimieheni hoitaa varmaan asian .
Useimmat vanhoista ovat menneet putkeen joten moni ei ole edes pyytänyt työtodistusta, nuoret taas ovat ollet yhdessä työssä tai eivät osaa vaatia kunnon työtodistusta , erityisesti olen seurannut miten vanhempainvapailta tulleita on ohjattu suoraan ulos.
Motiivikin on selkeä, sillä jos irtisanottu riitauttaa irtisanomisensa niin hänen asemansa riitajutussa heikkenee , koska hän ei kykene todistamaan työtodistuksella mitä on tehnyt.
Eli työnantaja ei halua todistaa itseään vastaan.
”Onko tullut sinulla mieleen, että ehkä jokin oma piirteesi aiheuttaa näitä jatkuvia vastoinkäymisiä? Tai että tulkitset kaiken itseäsi vastaan. ”
Osmo ei antanut pistää näköjään hoitavan lääkärin tunnistetietoja
Varmaan suurin ongelmani onsse, etten menetä malttiani, en huuda enkä etuile enkä vaadi suureen ääneen tulla hoidetuksi. Tämä varmaan aiheuttaa sen, että suuriääniset menevät ohi.Nytkin makoilin 5-7 tuntia aivan hiljaa Malmilla ja tilanne meni itsesään ohi.
Tein vain huomoita ja huomasin, että kiireen vuoksi asioita unohdetaan, prioriteetit sekoavat ja tilannetta ei ehditä selittää potilaille.
Useimmat potilaat eivät edes ehdi tehdä kysymyksiä.
En minä nyt mikään erityinen uhri ollut, samassa tilanteessa oli muitakin.
Sama koskee Soneraakin ,en minä ole ainoa, jolle on terjottu huonoa sopparia, mutta varmaan ensimmäinen pitkään aikaan joka huomaa vaatia oikeuksiaan
Miten niin tehotonta että jää kotiin hoitamaan vanhempiaan?
-> vanhustenkotiin, yhteiskunnalle 10.000 euroa menoja kuussa mummo-mamista ja vaari-papista.
Melko harvalla semmoiset tulot että olisi parempi lähettää vanheimpainkotiin. Näin kansantaloudellisesta näkökulmasta.
Sen sijaan jos itse tienaa ne 2000e/kk jossain mäkkärillä tai konttorirottana, ja lähettää sen 10k eur laskun yhteiskunnalle se on omassa taloudessa kannattavaa.
Pitäisikö mielummin antaa vanhusten pitää eläkkeitään, ja maksella vanhuksille 2000e/kk/mummo tai vaari kotihoitorahaa, joilla voivat sitten vaikka palkata lapsiaan?
Säästyisi 3000e/vanhus/kuukausi…. ja tällä vanhimmalla pojalla olisi 4000e kuukausiliksat.
Kaikki voittavat?
Ja jos näitä uhreja halutaan etsiä niin kyllä niitä TeliaSonerasta löytyy: Matti Makkonen on yksi hyvä esimerkki. Hän oli NMT:n ja GSM:n pääkehittelijöitä ja mobiilitoiminnan johtaja.
Hän oli myös tekstiviestin kehittäjä ja hänet on siitä hyvästä kyllä palkittu maailmalla.Hän oli Vennamon tukena aloittamassa USA:n ja Turkin busineksia
Mutt suurta hyötyä ei siitä hänelle ole ollut.
Mobiilibusineksen tuntijana hän tietysti vastusti Saksan seikkailua, mutta Relanderin kuvioihin se ei sopinut ja niinpä Makkonen siirretiin sivuun ja alkoi ulossavustus. Mitään töitä ei annettu ja lopulta Makkonen häipyi vähin äänin ilman mitään palkkioita.
Relander taas keräsi ennätystappiot ja suuret rahat itselleen.
Makkosta minä sanoisin uhriksi
”Olen ollut eläessäni kolme kertaa sairaalassa (synnyttämässä) ja tosiaan itse otin petivaatteet ja sairaala-asun jonkinlaisesta liinavaatehuoneesta.”
Synnytystä ei lasketa. Synnyttäjä kun on terve.
Kävin työterveyslääkärillä ja kysyin miten olisi pitänyt menetellä.
Vastaus oli aika yksiselitteinen: Kun rytmihäriöisellä on aivoihin viitaavia oireita niin ensimmäinen tehtävä on pelastaa aivot.
Epätahtinen sydän kirnuaa vereen hyytymiä ja kun ne liikkuvat aivoihin niin seuraukset ovat kohtalokkaita.Pahin vaihtoehto on kuollut,kasvi tai sänkypotilas.
Nyt kävi tuuri ja sinne liikkui vain pikku hiutale, joka suli itsestään pois.
Eli oikea menettelytapa olisi ollut, että Meilahti olisi ottanut oitis sisään ja suojannut aivot.
Malmikin oli huolimaton , minut olisi pitänyt palauttaa ovelta Meilahteen ja sopia neurologin kanssa pikaisesta hoidosta.Etenkin kun minulle ei Malmilla tehty mitään
Nyt tilannetta alettiin arvioida ja neuvotella neurologin kanssa vasta 8 tunnin jälkeen .
Kiire aiheuttaa näitä ongelmia eli Malmilla oli selvästi liian vähän lääkäreitä ja toisaalta Meilahden vastaanotto ei ollut tehtävien tasalla.
Valitettavasti minut lähetti Meilahteen muu kuin tavallinen työterveyslääkärini eikä osannut neuvoa minua tarpeeksi.
Eli hyvä onni pelasti minut, mutta jollekin toiselle on varmaan käynyt huonosti
Jos palattaisiin taas asiaan…
Hyvä uutinen on se, että vs. apulaisoikeusasiamies Paunion mukaan ollaan valmistelemassa lainsäädäntöä, joka määrittää, kuinka paljon henkilöstöä potilasta kohti hoitolaitoksessa tulee olla.
Huono uutinen on se, että tämä ei tule koskemaan yksityisiä hoitolaitoksia.
Kun kunnat enenevässä määrin ostavat hoito- ja hoivapalveluja, tämä antaa yksityisille toimijoille mahdollisuuden kilpailla halvemmilla hinnoilla – eli siis vähemmillä henkilöillä.
Lopputuloksena hyvästä aikomuksesta saattaa siis olla hoidon pysyminen huonona.
Ensimmäinen vanhushoidon epäkohta on omaishoidontuki. Kunnat pihistelevät siinä syyttä. ”Vuoden rahat on jo käytetty” tai jotain muita vastaavia selityksiä. Vaikka omaishoito on kiistatta halvin hoitomuoto.
Eläkkeensaajan hoitotuki on toinen mielenkiintoinen. Sitä maksetaan vanhukselle itselleen. Kun pihi vanhus tarvitsee apua ja käyttää lapsiaan ilmaisina auttajina, vanhus saa tästä rahallista korvausta. Ymmärrän hoitotuen maksun vanhukselle, jos vanhus ostaa palvelunsa. Mutta kun omaiset auttavat ilmaiseksi (eikä se ilmaista ole omaisella, sillä omainen maksaa bensakulut, puhelinkulut, siivousaineet yms omasta pussistaan). Olisi kohtuullista, että eläkkeensaajan hoitotuki maksettaisiin auttajalle.
Osa näistä vanhuksista on pelannut asiansa todella hyvin. Hoidattanut omat lapsena päivähoidossa ja isovanhemmilla, ja laittanut omat vanhempansa laitoshoitoon heidän vanhetessaan. Lastenlasten hoitoon ei osallistuta, kun matkaillaan ja harrastetaan. Eläke on iso. Jopa isompi kuin lapsen palkka ansiotyöstä. Mitään taloudellista apua ei lapsille heru. Ilmaisena työvoimana pitäisi olla sitten heitä hoitamassa velvollisuudesta, kun alkavat apua tarvita.