(Kirjoitus on julkaistu kolumnina lääkärilehdessä)
’Terveydenhuollon maksuja yritetään pitää kohtuullisina maksukatoilla. Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksujen katto on 633 euroa ja lääkekulujen 672, 70 euroa vuodessa. Huonolla onnella voi siis joutua maksamaan terveydenhuoltomenoina yli 1300 euroa vuodessa. Yksi SATA-komitean tehtävistä oli laatia ehdotus näiden maksukattojen yhdistämisestä. On itse asiassa kolmaskin katto matkakuluille, mutta tämä jätettiin tarkastelun ulkopuolelle.
Jos mistään ei löydy lisää rahaa, yhdistetty maksukatto tulisi olemaan tasollaan korkeampi kuin kumpikaan erillisistä katoista eli noin 860 euroa. Ne häviäisivät, joilla on paljon lääkekuluja mutta ei sanottavasti hoitokuluja tai päinvastoin. Häviäjiä olisi paljon ja voittajia vähän.
Voittajia olisivat ne, joilla nyt ylittyvät molemmat katot eli siis huonoimmassa asemassa olevat. Nämä ovat lisäksi usein myös pienituloisia. Suurituloisten keskuudessa on yleistä puhkaista lääkekulujen maksukatto. Tulotaso näyttää vaikuttavan esimerkiksi kolesterolilääkkeiden valintaan. Nämä ovat tietenkin vain keskiarvolukuja. Suuria lääkekuluja on myös pienituloisilla.
Vaikka lisää rahaa ei saataisi, olisi oikeidenmukaista yhdistää maksukatot, koska näin autettaisiin niitä, joilla on paljon sekä hoito- että lääkekuluja, mutta demokratiassa on vaikea viedä saavutettuja etuja. Vähintään yhtä vaikeata olisi muutos päinvastaiseen suuntaan. Jos meillä nyt olisi yhdistetty maksukatto, ehdotuksella siirtyä nykyiseen järjestelmäämme ei olisi läpimenon mahdollisuuksia. Silloin pidettäisiin vääränä, että kaikista huono-osaisimmat häviäisivät.
Jos kaikki olisivat keskituloisia, maksukattojen olisi perusteltua olla nykyistä korkeampia; jokin vastuu on hyvä olla omista terveydenhuoltomenoista. Sairaat ovat kuitenkin usein pienituloisia. Olisi perusteltua tehdä maksukatosta tulosidonnainen niin, että katto olisi sitä matalampi, mitä pienemmät ovat tulot. Tätä vastustetaan, koska uudet tulosidonnaisuudet heikentäisivät työnteon kannustimia. En pidä tätä argumenttia kovin vahvana.
Suuria lääkemenoja kohtuullistetaan myös erityiskorvattavuuden avulla. Tarvitaanko todella kahta rinnakkaista tukimuotoa? Erityiskorvattavuus on maksukattoa vanhempi tukimuoto, josta ei kuitenkaan luovuttu, kun maksukatto otettiin käyttöön. Erityiskorvattavuuden ajatuksena on taata, etteivät kroonista sairautta sairastavan lääkkeet tule kohtuuttoman kalliiksi, mutta eikö maksukatto ajaisi saman asian? Voisimme alentaa maksukattoa, jos erityiskorvattavuudesta luovuttaisiin. Miksi joitakin diagnooseja pitää tukea enemmän kuin toisia? Eikö se johda potilasryhmien väliseen eriarvoisuuteen?
Erityiskorvattavaa lääkettä käyttävät varmaan pitävät järjestelyä oikeutettuna. Heidän pitäisi kuitenkin pystyä selittämään se, miten heidän tilanteensa poikkeaa niistä kalliista lääkehoidoista, joihin erityiskorvattavuutta ei ole. Eikö riittävän matala maksukatto olisi tasapuolisin tapa tukea kallista lääkehoitoa tarvitsevia diagnoosista riippumatta?
Erityiskorvattavuutta maksukaton rinnalla voi perustella sillä, että sairastuminen on kohtuuttoman huonoa tuuria, sairaus on erityisen myötätuntoa herättävä tai lääke on sairauden hoitoon välttämätön. Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, etteivät lääkärit määrää turhia lääkkeitä. Lapsena saatu diabetes on huonoa tuuria, mutta niin on sairastuminen melkein aina.
Miksi pitää olla tuollaisia maksukattoja? Eikö köyhien lääkekuluja voi korvata toimeentulotuella?
Henkilö, joka tarvitsee toimeentulotukea koviin lääkekuluihin ei tule todennäköisesti kumminkaan työskentelemään työelämässä joten tuskinpa tässäkään on kannustinongelmaa.
Sitten voitaisiin tietenkin yksinkertaisesti priorisoida ja määritellä, että jotkut sairaudet pitää maksaa kokonaan itse tai että hoitaminen aloitetaan jostain tietystä kohtaa tai lopetetaan tiettyyn paikkaan.
Terveydenhuolto vie kaikki rahat eikä mikään määrä rahaa ole koskaan liikaa. Siksi terveydenhuoltoon pitäisikin saada enemmän käyttäjä-maksaa meininkiä. Omasta mielestäni ainakin terveyskeskusmaksuissa olisi kovasti korottamisen varaa.
Lapsena saatu diabetes on huonoa tuuria, mutta niin on sairastuminen melkein aina.
Tästä kyllä voi perustellusti olla eri mieltä.
Niin sanotut kansantaudit liittyvät kyllä saumattomasti huonoihin elintapoihin: kakkostyypin diabetes, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydän- ja verisuonitaudit, syövätkin ainakin osittain.
Ehkä voi sanoa niin päin, että jos polttelee tupakkaa, vetää estoitta viinaa, ainoa liikkumismuoto on autoilu ja rasva ja sokeri maistuu, niin on hyvää tuuria jos ei sairastu.
Mutta ei minusta niin päin, että on huonoa tuuria, jos sairastuu.
Lasten ykköstyypin diabeteksen syntymekanismia ei tosiaan tunneta, joten silloin on oikeutettua ajatella että perhettä kohtaa huono tuuri.
Mutta ei sairastumisesta ylipäänsä noin voi sanoa.
Toimeentulotuki ei ole mikään automaatti, joka tipahtaa köyhän tilille kuin Manulle illallinen, vaan se vaatii aktiivista toimintaa ja ennen kaikkea tietoa siitä, mihin on oikeutettu. Olen aika vahvasti siinä uskossa, että toimeentulotuen hakemisesta on tarkoituksellisesti tehty niin hankalaa ja epämiellyttävää, ettei kukaan tee sitä vapaaehtoisesti. Toisin sanoen, jos on mahdollista saada edes sama toimeentulo työllä, johon kykenee, ei kukaan hae toimeentulotukea.
Tunnen useita henkilöitä, jotka ovat tarvinneet toimeentulotukea lääke- ja sairauskuluihin, ja suuri osa näistä on työelämässä tai ainakin työkykyisinä työnhakijoina. Tuollaiset väitteet kuvaavat sitä asennetta, että sosiaaliturvan varassa elävien kannustinloukkujen purkamisella ei ole väliä, koska he ovat kaikki kuitenkin pysyvästi työkyvyttömiä. Tällainen asenne tulee lopulta kalliiksi.
”Omasta mielestäni ainakin terveyskeskusmaksuissa olisi kovasti korottamisen varaa.”
Terveyskeskuksissa käyvät eläkeläiset, koululaiset, työttömät ja pitkäaikaissairaat.
Työssäkäyvistä vai ns silpputöitä tekevät käyttävät terveyskeskuspalveluja
Työssäkäyvistä n 85 % on ilmainen työterveyshuolto joten korotetut terkkarimaksut kohdistuisivat taas heikompaan osaa kansaa .
Terveyskeskusmaksun nosto
Tässä nämä erityiskorvattavat lääkkeet:
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/NET/270109153346PN/$File/sairau.pdf?openElement
Syltty:
”Henkilö, joka tarvitsee toimeentulotukea koviin lääkekuluihin ei tule todennäköisesti kumminkaan työskentelemään työelämässä joten tuskinpa tässäkään on kannustinongelmaa.”
Jotkut lääkkeet toimivat. Voi hyvin syödä tuhansien eurojen edestä lääkkeitä ja silti olla täysin työkykyinen. Yhtähyvin voi olla ansiosidonnaisella päivärahalla tai työeläkkeellä, eikä olisi kohtuullista että koko eläke menee lääkekuluihin. Lääkekaton korvaaminen toimeentulotuella tuomitsisi myös varakkaat lääke-intensiivisesti sairaat köyhyyteen, joka tuntuu hyvin kohtuuttomalta.
Toimeentulotuki on viimesijainen tuki. Sen maksaa kunta. Kuntatalous on ongelmissa.
Sairausvakuutus on keksitty sairauskulujen kattamiseksi. Miksi nyt katsotaan, että on ihmisiä ja sairauksia, joihin se ei kuulu, milloin milläkin perusteella?
Ja luulenpa, että esim. diabeteksessa ratkaiseva syy on geeneissä – ennen kuin geenejä voidaan yleisesti räätälöidä, ei pitäisi mennä tuomitsemaan sairaita.
”Lasten ykköstyypin diabeteksen syntymekanismia ei tosiaan tunneta, joten silloin on oikeutettua ajatella että perhettä kohtaa huono tuuri.”
Miten sen nyt ottaa. Yksi isoimmista riskeistä on se, että on sattunut perimään vanhemmiltaan diabetes-geenin. Onko tuo geeni sitten jotenkin vähemmän omaa syytä kuin kotoa opitut huonot elintavat?
Käyn töissä runsaan kipu- ym. lääkityksen voimalla, muuten en pystyisi. Maksukatto jää aina hiinä-ja-hiinä vajaaksi eli maksan kaiken itse. Samoin maksan invataksini itse töihin ja takaisin, samoin ne runsaat vapaa-ajan matkat (9 kpl/kk). Olisin oikeutettu myös asumistukeen, mutta summa on KELAn mukaan liian pieni maksettavaksi.
Siis me työssäkäyvät vammakot maksamme ihan kaiken itse. Piste. Ei tukia. Ei apuja. Onko tämä kovin tasa-arvoista, siitä voi olla montaa mieltä…
Erityiskorvattavaa lääkettä käyttävät varmaan pitävät järjestelyä oikeutettuna. Heidän pitäisi kuitenkin pystyä selittämään se, miten heidän tilanteensa poikkeaa niistä kalliista lääkehoidoista, joihin erityiskorvattavuutta ei ole. Eikö riittävän matala maksukatto olisi tasapuolisin tapa tukea kallista lääkehoitoa tarvitsevia diagnoosista riippumatta?
Itse sairastan kahta kroonista tautia, mutta lääkityksen ansiosta olen täysin työkykyinen. Käytän kahta lääkettä, joista toinen on erityiskorvattava ja toinen ei. Erityiskorvattava lääke on korvauksen ansiosta niin edullinen, että opiskeluaikoinakaan sen ostaminen ei ollut ongelma. Toinen, joka ei ole erityiskorvattava, sen sijaan pisti opiskelijan budjetin tiukille, kunnes maksukatto vuoden jälkipuoliskolla ylittyi.
Jos erityiskorvausta ei olisi, kuukausittaiset lääkekuluni voisivat nousta satoihin euroihin, kunnes maksukatto tulee vastaan. En olisi omin varoin opiskelijana pystynyt lääkkeitäni hankkimaan, jos erityiskorvausta ei olisi ollut. Ongelma on siis siinä, että vaikka vuositasolla lääkekulujen määrä ei nousisi, erityiskorvattavuuden poistaminen painottaisi kulut vuoden muutamaan ensimmäiseen kuukauteen niin, että moni pienituloinen joutuisi maksuvaikeuksiin. Pienituloiselle on helpompi maksaa esim. 60 euroa kuussa 10 kuukauden ajan kuin 200 euroa kuussa kolmen kuukauden ajan. En kuitenkaan osaa sanoa, miten yleinen tai epätavallinen tällainen lääkekulujen rakenne kuin minulla on.
Mielestäni sorruitte satakomiteassa lillukanvarsiin miettimällä teknisiä malleja. Ette keskittyneet mielestäni fundamentaalisti tärkeämpää pohdintaan siitä minkälainen hyvinvointiyhteisunnan terveydenhuoltojärjestelmän maksujärjestelmän tulisi olla.
Mielestäni terveydenhoidon tulisi olla on/off, eli joko hoidetaan kaikki kunnolla ilmaiseksi tai mennään sitten suosiolla amerikan malliin jossa jokainen ottaa haluamansa vakuutuksen ja ostaa sitten haluamansa hoidon mistä haluaa ja milloin haluaa. Nyt Suomessa kerätään raskaasti veroja, mutta silti kuukausittaiset sairastelumenot voivat ylittää 1300 euroa. Nykyisessä systeemissä on yhdistettynä molempien systeemien huonot puolet: byrokratia, köyhillä ei ole varaa hoitoon, rikkailta peritään raskaasti veroja ja rikkaat joutuu lisäksi maksamaan yksityisille lääkäreille ja apteekeille.
Miksi ihmiset eivät voi suunnitella paremmin sairastumistaan ja lääkkeiden syöntiä. Esimerkiksi tyroksiinin syöjät voisivat pikkaisen mennä itseensä ja erittää enemmän tyroksiinia. Sama suunnittelemattomuus koskee lääkkeiden syöntiä. Vuosi pitää jakaa kvartaaleihin. 1. neljänneksellä pannaan kaikki rahat lääkkeisiin, 2. syödään, 3. ryypätään ja 4. ostetaan joululahjat.
ilkka
” eikä olisi kohtuullista että koko eläke menee lääkekuluihin. ”
Miksei? Ei ole kohtuullista että kaikki muut ihmiset joutuvat maksamaan pienen porukan sairastelun.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, terveydenhuollosta loppuu yksinkertaisesti rahat kesken, etenkin kun tällä alalla mikään määrä resursseja ei koskaan voi ”olla tarpeeksi”.
On vain oikeudenmukaista että sairaat osallistuvat entistä suuremmalla osuudella kustannusten kattamiseen. Erityisen väärin on se, että kaikki maksavat yhteisestä pussista hyvi yksinkertaisesti vältettävissä olevien elintasosairauksien kulungit.
Erikoissairaanhoito on se mikä maksaa. Siitä pitää laskuttaa enemmän potilaita.
TimoJ
”byrokratia, köyhillä ei ole varaa hoitoon, ”
Tällaiset heitot eivät kyllä oikeasti vastaa totuutta. Ihan omakohtaisten kokemusteni mukaan voin vakuuttaa, että murtuneen käden kipsaus ja hoito maksaa vähemmän kuin pyörähtäminen keskikaljakuppilassa.
Pakko huomauttaa elinalle, että valitettavasti luettelemiesi kansantautien puhkeamiseen liittyy saumattomasti myös geeniperimä. Pelottavaa juttua, jos noin oikeasti uskot ja ajattelet.
TimoJ:
Joose:
Varsinkin kun pikavippejäkään ei saa ottaa enää yöllä.
Pia,
Pelottavampaa minusta on uskonnollisuutta lähentelevä determinismi, jonka mukaan ihmisellä on jokin sairaus vääjäämättmönä kohtalonaan.
Eivät tosiaan kaikki pari askia tupakkaa päivässä polttavat saa keuhkosyöpää, mutta kannattaisiko silti olla polttamatta?
Geeniperimän osuus on kansantautien osalta vielä hyvin epäselvää.
Esim. kakkostyypin diabeteksen räjähdysmäistä leviämistä ei voi selittää geeniperimällä. Geenit kun muuntuvat huomattavasti hitaammin sukupolvien saatossa kuin ko. taudin lisääntyminen voi selittää.
Syltty: ”Tällaiset heitot eivät kyllä oikeasti vastaa totuutta. Ihan omakohtaisten kokemusteni mukaan voin vakuuttaa, että murtuneen käden kipsaus ja hoito maksaa vähemmän kuin pyörähtäminen keskikaljakuppilassa.”
Heitot ei todellakaan vastaa totuutta. Vakuuttaa? Pyörähtäminen? Vissiin on itse kipsattu käsi – tai sitten on useammalla Michelinin tähdellä varustetusta keskikaljakuppilasta kysymys.
Elina: ”Esim. kakkostyypin diabeteksen räjähdysmäistä leviämistä ei voi selittää geeniperimällä. Geenit kun muuntuvat huomattavasti hitaammin sukupolvien saatossa kuin ko. taudin lisääntyminen voi selittää.”
Tämä on virhepäätelmä. Geenit luovat alttiuden sairastua, olosuhteet sitten realisoivat sen. Epäilemättä ”parantuneella” ruokavaliolla on tärkeä merkitys, mutta ilman geneettistä alttiutta tauti ei puhkea. On olemassa paljon lihavia ihmisiä, joilla ei ole diabetesta (en nyt mainitse nimiä, ettei tule riitaa). Taudin lisääntyminen ei toki johdu geenien muuttumisesta, vaan siitä, että monilla ihmisillä jo on ko. geeni – josta historian aamuhämärissä ilmeisesti on ollut hyötyä.
Raimo K,
No vaikka näin olisi kuin kirjoitat, niin mitä sitten?
Mitä siitä siis?
Joka tapauksessa ihminen mielestäni on vastuussa elintavoistaan. Sitä suuremmalla syyllä, jos tietää omaavansa ”huonoja geenejä” eli suvussa on erilaisia sairauksia, niin pitää tarkkailla syömis- juomis- ja liikuntatottumuksiaan.
Ja minulla on on eri kuva kyllä nyt tuosta geneettisestäkin puolesta. Käsittääkseni mikään ei vielä ole selvää. Hyvin ristiriitaisia tuloksia nyt suolletaan tieteellisestä putkesta tämän asian tiimoilta.
On olemassa paljon lihavia ihmisiä, joilla ei ole diabetesta (en nyt mainitse nimiä, ettei tule riitaa
Tunnemmeko me?
”Joka tapauksessa ihminen mielestäni on vastuussa elintavoistaan. Sitä suuremmalla syyllä, jos tietää omaavansa “huonoja geenejä” eli suvussa on erilaisia sairauksia, niin pitää tarkkailla syömis- juomis- ja liikuntatottumuksiaan.”
On vastuuta ja sitten taas vastuuta. Yhteiskunnan roolina tässä on osoittaa valistus, yms. riskiryhmille, jotta näillä on edellytyksiä hoitaa oma osansa. Niitä, joilla ei tahdonvoima, tms. ei minusta saa silti jättää oman onnensa nojaan.
Kuvia on monenlaisia, mutta geenit eivät esiinny kuvissa.
Elintapafasisteja on myös monenlaisia.
Lihavilla ei-diabeetikoilla viittaan henkilöihin, jotka itse tunnen.
Pakko myöntää, että puhun omassa asiassani – minulla on kaikki nämä elintaso- ja elintapasairaudet, vaikka elintapani eivät ole ihan niin huonot kuin haluaisin.
Veljeni taas on laiha kuikelo, joka harrastaa urheilua, mutta hänen sydänongelmansa alkoivat ennen kuin minun.
Niitä, joilla ei tahdonvoima, tms. ei minusta saa silti jättää oman onnensa nojaan.
Eikä ole jätettykään. Suomessa ei ole mitään terveydenhuollon priorisointia sen mukaan, että sairaus olisi ”itse aiheutettu”. Eikä kai missään muuallakaan ole.
Terveydenhuollon kulut vain alkavat ylittää kaiken kestokykymme ja jotain pitäisi keksiä. Onnekseni en ole missään työryhmässä, joka tätä pohtii, koska kysymys on minusta aivan äärimmäisen vaikea.
Lääkkeitä keksitään yhä vain lisää ja aina keksintö ei ole halpa. Siinä missä ennen HIV-potilas kuoli parissa vuodessa järjestelmää rasittamasta, niin tänä päivänä sama kondomia käyttämätön seksihurvittelija elää lääkityksen turvin jopa kymmeniä vuosia näillä erityiskorvattavilla hoidoilla ja tuottaa yhteiskunnalle satojen tuhansien eurojen laskun.
(Elina-lisäys: en tarkoita, että jokainen HI-viruksen saanut olisi hedonistinen seksipeto, mutta kyllähän sukupuolisuhteessa saatua tartuntaa voi jossain määrin pitää itse aiheutettuna.)
Terveydenhoitomenot ovat pyörineet 6-7 % tasolla bkt:ta jo 80-luvun alkupuolelta lähtien, joten suhteellinen rasitus kansantaloudelle ei ole kasvanut.
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Sosiaalipalvelut/sosiaalimenot.htm
Terveyskeskuskäynnit ovat pysyneet n 25 miljoonan tietämissä, mutta lääkärikäynnit ovat vähentyneet ja käynnit muun henkilökunnan luona lisääntyneet
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Terveyspalvelut/yleisterveydenhuolto/yleisterveydenhuolto_tklaakarikaynnit.htm
Eikä erikoissairaanhoidossakaan ole tapahtunut oleellista muutosta vuosien 1996 -2007 välillä, hoitojaksoja on suurin piirtein saman verran vuosittain, keskimääräinen hoitojakson pituus on tippunut n 5 päivästä alle 4 .
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2008/Tt35_08.pdf
Minulla on jatkuva kasvaimen jälkitilasta johtuva lääkitys josta maksan 672 euroa joka vuosi hautaan asti(minulla meni edellisessä postauksessa kuukaudet ja vuodet sekaisin). Lääkkeen hinta on niin kova että maksukatto tulee melkein vastaan jo ekalla apteekkireissulla. Olen hyvätuloinen ja pystyn sen kyllä maksamaan, mutta jos palkkani olisi heikko ja en osaisi ”säästää” pitkin vuotta tuota könttämenoa varten ei minulla olisi siihen varaa.
Omavastuun ohella tämä on se toinen suuri ongelma: kulu voi tulla ihmiselle todella yllättäen. Oletetaan vaikka että lääkäri määrää marraskuussa ko. lääkkeet siivoojalle. On helppo sanoa että ainahan pitää olla säästöjä ja pitää olla valmistautunut. Totta, mutta kaikilla ei ole siihen osaamista ja/tai mahdollisuuksia.
En tunne Singaporen mallia, mutta se kuulostaa kyllä aika hyvältä.
Syltty
”Ihan omakohtaisten kokemusteni mukaan voin vakuuttaa, että murtuneen käden kipsaus ja hoito maksaa vähemmän kuin pyörähtäminen keskikaljakuppilassa.”
Raimo K
”Heitot ei todellakaan vastaa totuutta. Vakuuttaa? Pyörähtäminen? Vissiin on itse kipsattu käsi – tai sitten on useammalla Michelinin tähdellä varustetusta keskikaljakuppilasta kysymys.”
Keskiolut maksaa yleensä n. 4,5 e ja kolme olutta maksaa enemmän kuin kertakäynti terveyskeskuksessa. Jos ensin käy hakemassa lähetteen ja sitten menee kipsattavaksi, tulee kaksi käyntiä, joka vastaa semmoista sopivaa kuutta olutta. Kertakäynti maksaa n. 13e.
Kalliimmaksi saat tuon projektin ainoastaan hakemalla lähetteen yksityiseltä lääkäriltä kulkemalla yksityisen röntgenin kautta. Tällöinkin kokonaiskustannukset jäävät alhaisemmiksi kuin yksi kunnon baarireissu (pohjat + linja-auto+sisäänpääsymaksu + kaljat + nakkikioski+taksi). Tässä skenaariossa toki keskikaljakuppilassa juo jo kahdet kännit.
Se mikä on tapahtunut on veroasteen lasku vuoden 2000 47,2 %:sta 2008 43 %:iin.
Se on ajanut julkisen sektorin palvelun kriisiin, etenkin kun rahaa on siirretty muille sektoreille.
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/kansantaloudentunnusluvut/veroaste/
Höpö höpö, palvelut pyörivät euroilla, eivätkä prosenteilla. Verokertymä on kasvanut jatkuvasti:
http://www.stat.fi/til/vermak/2007/vermak_2007_2008-07-10_tie_001.html
Kari
”Höpö höpö, palvelut pyörivät euroilla, eivätkä prosenteilla. Verokertymä on kasvanut jatkuvasti:
http://www.stat.fi/til/vermak/2007/vermak_2007_2008-07-10_tie_001.html”
Tottakai tervydenhoitoa pyörietään euroilla, mutta suhteellinen rasitus kansantaloudelle ei ole kasvanut eli hinnat ovat pysyneet kasvun tasalla eivätkä esim kasvaneet bkt:ta nopeammin.
Tässä tapuksessa voitaisiin puhua, että terveysmenot ovat uhka kansantaloudelle.
Kun Suomessa terveysmenot suhteessa bkt:een ovat länsimaiden alhaisemmasta päästä niin uhka on todella vähäinen.
Mutta se mikä on muuttunut on kustannusten jako julkisen sektorin ja henkilöiden välillä .
Kunnat saivat lihavina vuosina 3 miljardia enemmän vuodessa kuin vuonna 2000.
Kaikki on pistetty siliäksi, mitään ei ole jäänyt säästöön.
Itse asiassa Elinan väite oli, että terveydenhoitomenot ovat kasvaneet sietämättömälle tasolle , mutta kuten luvut osittavat, mitään sellista muutos ei ole näkyvyvissä luvuista, jotka tulisivat väitettä.
Kuntien ja valtion kitinä johtunee siitä, että julkista taloutta rahoitetaan yhä enemmän velkarahalla, joka taas johtuu veron alennuksista.
Kuten Kataisen putiikki oli ansiokkaasti laskenut
”Lääkkeitä keksitään yhä vain lisää ja aina keksintö ei ole halpa. Siinä missä ennen HIV-potilas kuoli parissa vuodessa järjestelmää rasittamasta, niin tänä päivänä sama kondomia käyttämätön seksihurvittelija elää lääkityksen turvin jopa kymmeniä vuosia näillä erityiskorvattavilla hoidoilla ja tuottaa yhteiskunnalle satojen tuhansien eurojen laskun. ”
Huomautettakoon tässä kohtaa että HI-viruksen voi saada myös esimerkiksi verensiirrosta, ja on saatukin. Ei tietääkseni kyllä Suomessa. Ja on tämä nyt aika tuomitseva lausunto; HI-virus on inhimillinen tragedia. Kun joku saa HI-viruksen niin itse en menisi kyllä huutelemaan mitään hähä-mitäs läksit, toivottavasti kuolet pois syteemiä rasittamasta- aiheisia keskenkasvuisuuksia.
Yhteiskuntaa tarvitaan esim. auttamaan heikoimpia jäseniään. Onko sillä sitten väliä, onko heikkous geeneissä, vai sellaisessa geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksessa, joka saa ihmisen altistamaan itsensä elintapasairairauksille? Ihan järjetöntä puhetta itseaiheutetuista taudista; on ihan selvä, että kaikki pitää hoitaa ja samoilla ehdoilla, ja järjellisillä kustannuksilla. Lääkekustannuksissa säästyisi paljon, jos hoidettaisiin koko ihmistä ja yksi lääkäri olisi vastuussa koko lääkityksestä sivuvaikutuksineen.
Olisiko ihan mahdotonta, että nykyisenä tietokoneaikana nuo rajat saataisiin henkilökohtaisiksi. Myöskään niitä ei mielestäni pitäisi sitoa kalenterivuosiin vaan esim. edellisen 12kk keskiarvoon. Ja olisi järkevää, että olisi vain yksi kulukatto (jos se on henkilökohtainen, miten lapset huomioidaan?) joka saisi kernaasti sisältää myös erityiskorvattavat lääkkeet.
Suomessa ei tosiaan yksikään ihminen ole saanut HIV-tartuntaa verensiirrosta.
Johan jo itsekin totesin, että aina ei kyse ole holtittomasta seksikäyttäytymisestä, mutta usemmiten on — eli Tuomaksen kommentti on aivan turha. Mikä tahansa vastaava sairastuminen on henkilökohtainen tragedia. Joihinkin sairastumisiin voi vain omalla toiminnallaan vaikuttaa enemmän kuin toisiin.
Ulkomaalaiset ovat uskomattoman yliedustettuja Suomen HIV-tilastoissa. Yksi syy siis lisää olla maahanmuuttokriittinen, jos joku ei tarpeeksi ole syitä keksinyt. Lisäksi maahanmuuttajat ovat saattaneet tietysti paljon muita jo meiltä hävinneitä tai lähes hävinneitä tartuntatauteja uuteen nousuun, mm. tuberkoloosia
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ulkomaalaisten+osuus+hiv-tartunnoista+kasvaa+tasaisesti/1135252312237
Kyllä terveydenhuollon menot ovat jatkuvassa kasvussa. Tässä THL:n sivuilta suoraan lainattua:
Terveydenhuollon menot jatkaneet kasvuaan
Suomen terveydenhuoltomenot olivat 13,6 miljardia euroa vuonna 2006. Inflaatio huomioon ottaen menot kasvoivat 2,3 prosenttia edellisvuodesta. Terveydenhuolto maksoi asukasta kohti keskimäärin 2 586 euroa.
Terveydenhuoltomenot ovat kasvaneet Suomessa vuodesta 1995 alkaen. Eniten vuosina 1995–2006 ovat kasvaneet lääke- ja hammashuollon menot. Maltillisinta menojen kasvu on ollut vanhusten ja kehitysvammaisten laitoshoidossa sekä perusterveydenhuollon pitkäaikaishoidossa.
Lääkekorvauskulut kasvavat erityisesti vauhdilla:
Kansaneläkelaitoksen lääkekorvauskulut ovat nousseet vuosittain useilla prosenteilla, pahimmillaan jopa 10 prosentin vauhdilla. Näin korkean kasvuvauhdin arvellaan ajavan terveydenhuollon konkurssiin jo 20 vuoden sisällä.
Lääkekorvaukset ovat yli kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa
Väestö ikääntyy ja sairastuvuus lisääntyy, jolloin lääkehoitojen tarve kasvaa. Toisaalta on myös nähtävissä, että uusien lääkkeiden hinnat ovat paljon kalliimpia kuin ne ovat takavuosina olleet, toteaa professori Juhana E. Idänpään-Heikkilä, joka toimii Lääketieteen Tiedejärjestöjen kansainvälisen neuvoston (CIOMS) pääsihteerinä Genevessä Sveitsissä.
Lähde:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2006/110406_a.htm
Olennaistahan nyt on nimenomaan tämä väestön ikääntyminen ja elinajanodotteen pidentyminen. Siksi minusta Liian vanha on liian opitimisti ja tulkitsee harhaanjohtavasti liian pitkää aineistoa.
Se on kyllä totta, että Suomen terveydenhuollon menot ovat vielä hieman OECD:n keskiarvon alapuolella.
Tuossa aiemmin Syltty esitti, että lääkekulut asetettaisiin täysin potilaan kontolle. Tässä on catch-22: aiemmin sairastunut, joka on luottanut valtiolliseen terveysvakuuttamiseen tippuisi yhtäkkiä tyhjän päälle. Yksityistä terveysvakuutusta ei saa sairauteen, johon on jo sairastunut.
Lääke- ja terveydenhoito on yksityisissäkin vakuutuksissa paketti, joita ei irroteta toisistaan, joten niiden valtiollisessa muodossa erottaminen olisi kummallinen ajatus. Osa lääkkeistä on yksinkertaisesti niin kalliita, että tämä lopettaisi tehokkaan sairaanhoidon osalta ihmisistä.
Tässä keskustelussa puhutaan paljon sairauksista, joita itse voi ehkäistä. Esimerkiksi ihosairaudet ovat lähes poikkeuksetta geneettisiä ja niiden ehkäisy on elintavoilla käytännössä mahdotonta – ainakin nykytiedon mukaan. Vakavissa laaduissa (kuten itselläni psoriasis) lääkehoidot ovat äärimmäisen kalliita, mutta palauttavat ihmiset työkuntoon.
Tuossa on juuri se valtiollinen palautemekanismi: ihminen kykenee työhön ja rahaa palautuu verojen kautta. Sama liittyy tupakointiin: vaikka terveydenhoitokulut nousevat, niin tutkimusten mukaan varhaisempi kuolema vähentää eläke- ja vanhuuskuluja enemmän kuin tupakoinnista aiheutuneet terveyskulut ovat.
Suomessa ei ole terveydenhuollon kokonaispotti kasvanut suhteessa kansantalouteen mitenkään radikaalisti. Julkinen sektori voi paikoitellen tökkiä terveydenhuollossa, mutta ne ongelmat ovat korjattavissa resurssien paremmalla kohdentamisella ja paremmalla johtamisella (ei yksityistämisellä). Ongelmia on kuitenkin tulossa läjäpäittäin, mutta mistään hallitsemattomasta hirmumyrskyn kaltaisesta ilmiöstä on turha puhua, ellei sitten jossain ek/kauppakamariporukassa sellaista haluta ahneuden sivutuotteena.
”Suuria lääkemenoja kohtuullistetaan myös erityiskorvattavuuden avulla.”
Esimerkikki erityiskorvattavuudesta:
Tyhroksin (kilpisrauhashormoni) 6€ (sisältää apteekkikulut) 100 tablettia 3kk annos, erityiskorvattavana sen saa ilmaiseksi, mutta joka kerta maksetaankin 3€ apteekkikuluja. Suhteelisesti ottaen on erittäin isot apteekkikulut verrattuna lääkkeen hintaan.
Lähiystäväni lääkekulut (apteekin ostokertymä) olivat viime vuonna noin 2600€. Tästä määrästä Kela maksoi maksukaton kautta 0€, sillä 672€ maksukattoa ei näillä reseptilääkeostoilla siltikään ylitetty. Ystäväni (I-tyypin diabeetikko) joutuu syömään suuria annoksia erektiolääkkeitä mikäli lainkaan haluaa harrastaa yhdyntää. Näistä lääkkeistä Kelan korvaus oston yhteydessä on 0€ ja sitä myöten niiden vaikutus maksukattoon on myös nolla.
Että tätä Osmon mainitsemaa ”huonoa onnea” on kyllä tarjolla monelle ja monessa muotoa. Voihan sitä toisaalta ajatella, ettei diabeetikon tule enää lisääntyä.
Tervydenhoitomenojen suhde bkt:n eli kutne näkyy kulujen osuus on ollut suhteellisen stabiili ja hyvinä aikoina jopa alentunut.
Suhteellinen rasitus on siis pysynyt hyvin rajoissa
1994 6,7 % bkt:ta
1995 6,4
1996 6,5
1997 6,2
1998 5,9
1999 5,9
2000 5,8
2001 5,9
2002 6,2
2003 6,4
2004 6,6
2005 6,7
2006 6,7
2007 6,5
Mitähän menoja nämä Liian vanhan esittämät ovat. Terveydenhoitomenojen osuus BKT:sta on noin kahdeksan prosenttia. Ovatko tässä vain julkiset menot?
Ikääntyminen ei merkitse automaattisesti lisää sairauksia, sillä myös terveet vuodet lisääntyvät.
50-luvulla ihmiselle ostettiin 50-vuotiaalle ostettiin 50-vuotislahjaksi kävelykeppiä ja kiikkustuolia, jotta raihnainen saa vähän liikuntaa.Nyt samanikäiselle ostetaan Harley-Davidson tai muuta mukavaa .
Ja kyllähän tuo sairastavuus näkyisi suoritteissakin, mutta ei niissäkään ole kasvua muutmaa poikkeusta lukuunottamatta.
Suurin muutos on enneltaehkäisyssä eli monen sairauden riskilääkityskynnystä on pudotettu esim kolesteroli, verenpaine, sokeri etc.
Tämä on nostanut noita lääkekuluja, mutta toisaalta niiden yleistyminen , rinnakkaistuotanto ja patenttien vanheneminen tiputtaneet hintoja
Syltty: ”Keskiolut maksaa yleensä n. 4,5 e ja kolme olutta maksaa enemmän kuin kertakäynti terveyskeskuksessa. Jos ensin käy hakemassa lähetteen ja sitten menee kipsattavaksi, tulee kaksi käyntiä, joka vastaa semmoista sopivaa kuutta olutta. Kertakäynti maksaa n. 13e.”
Terveyskeskuskäynnin hinta ei ole se, minkä asiakas maksaa, ei sinne päinkään – toisin kuin keskiolutkuppilassa.
”Vuonna 2007 Suomen terveydenhuoltomenojen suhde bruttokansantuotesuhteeseen oli 8,2 prosenttia (kuvio 3). Tämä oli 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. ”
Olen ottanut luvut THL:n sivuilta mutta sisältöä ei ole kuvattu tarkasti missään tai en ainakaan löytänyt : Termit ovat kyllä samoja, voi olla että eri sivuilla on hieman eri aikana tai eri sisällöllä kerättyä tietoa, mutta valietttavstai THL ei selistä eroja.
Mutta tämäkin tilasto kertoo saman eli terveydenhoitomenojen suhteellinen osuus bkt:ta ei ole juuri kasvanut ajan kanssa
1995 1996 1997 1998 1999 2000
7,9 8,0 7,7 7,4 7,4 7,2
2001 2002 2003 2004 2005 2006
7,4 7,8 8,1 8,2 8,4 8,3
2007
8,2
Tämäkin löytyy THL:n sivuilta, erolle ei löydy selitystä tämä on varmaan oikeampi
Vaikka naistenlehtiä lukemalla voikin jäädä mielikuva että hyvät elämäntavat takaavat terveen elämän, tosiasia on kuitenkin se, että tärkeinpien sairauksien suurin riskitekijä on korkea ikä. Katsomalla esim. tätä taulukkoa http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/imk00420 huomataan, että 65-vuotiaalla miehellä, jolla on matala verenpaine ja veren lipiditaso on joka tapauksessa 5% riski kuolla sydän- ja verisuonitautiin 10v kuluessa. Iänmukaisella hoitamattomalla verenpaineella riski on vielä suurempi.
Raimo K
”Terveyskeskuskäynnin hinta ei ole se, minkä asiakas maksaa, ei sinne päinkään – toisin kuin keskiolutkuppilassa.”
No älä?
Seuraa keskustelua, koska sen punainen lanka on ollut kustannuksia vastaamaton hinnoittelu asiakkaalle, mikä ilmeisesti meni sinulta ohitse kun tuot sen keskusteluun jonain suurena salaisuutena.
”Erityiskorvattavaa lääkettä käyttävät varmaan pitävät järjestelyä oikeutettuna.”
Ajatellaanpa vaikka työkyvyttömyyseläkkellä olevaa skitsofreniaa sairastavaa ihmistä, joka asuu itsenäisesti omassa vuokrayksiössä, käy kerran kuukaudessa juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Tuloina takuueläke ja asumistuki. Kun on erityiskorvaus psykoosilääkkeeseen, ei ole mitään ongelmaa. Mutta jos erityiskorvaus poistuisi, rahaa ei ehkä löytyisi riitävästi lääkettä varten apteekissa ja lääkkeet jäisivät saamatta, ja sairaalakierre alkaisi taas lopetetun lääkityksen seurauksena.
Tietyt ryhmät ovat hyvin haavoittuvia lääkityksen suhteen. Lääkkeet on pakko saada, jotta pärjätään sairaalahoidon/laitoshoidon ulkopuolella. Lisäksi sairaus/vamma usein estää työnteon. Tällöin pienillä tuloilla eläville erityiskorvaus on pelastus tilanteeseen.
Näitä lääke- ja sairauskulukattoja pohdittaessa pitäisi ottaa myös perhetilanne huomioon. Jos perheessä on vaikkapa yksi palkansaaja, mutta kolme pitkäaikaissairasta/vammaista, hoitokulu- ja lääkekatot ovat kohtuuttomat. Jonkinlainen perhekohtainen lääkekatto/sairaskulukatto olisi hyvä.