Olemme vaimoni kanssa päätyneet Interrail-matkalla Ljubljanaan, jossa olen ollut kaksi kertaa aiemminkin. Muistin vähän kuluneen näköisen eikä niin kauhean attraktiivisen Ljubljanan, mutta tämä oli muuttunut valtavasti.
Autoilta oli siirretty merkittävästi tilaa jalankululle ja pyöräilylle, taloja kohennettu ja ennen kaikkea joenvarren ”suuri baari- ja ravintola-alue” on todella hieno ja tyylikäs – ja vapaa autoista.
Tästä kaikesta komissio on palkinnut Ljubljanaa vuoden 2016 viherpääkaupungin arvolla.
Kaupungintalolla oli näyttely ennen – nyt ‑asetelmalla siitä, mitä on tehty. Tilaa on otettu ihmisille sekä joutomaasta että ennen kaikkea autoilta ja erityisesti pysäköinnistä. Komea suoritus entiseltä sosialistiselta maalta. Nehän ovat melkein kaikki vielä siinä autohurmoksen vaiheessa, jossa Suomikin oli 30 vuotta sitten.
Fillareita näkee paljon ja kaupunkipyörät ovat suosittuja. Pyöräilijöille on sekä pyöräteitä että ennen kaikkea pyöräkaistoja.
Joen varren terassikahvilakeskittymä on tietysti vähän epätodellinen, mutta kaikesta päättäen hyvä taloudellinen sijoitus kohtalaisen köyhälle maalle. Valtavasti turistaja ja hinnat kaksinkertaiset siihen, mitä ne ovat kahden korttelin päässä.
Mutta kyllä kaupunkikuvan koheneminen näkyy kaikkialla kaupungissa.
Seuraavassa vähän epäonnistuneita kuvia kaupungintalon julisteista.
Olin Ljubljanassa vappuna 2003. Opaskirjat hehkuttivat “Jugoslavian Sveitsiä”. Joopajoo, ajattelin, kunhan puhuvat lämpimikseen. Mutta oli siinä vissi totuus – vanhakaupunki oli siisti kuin Pohjoismaissa, kaupunki vehreä kuin Suomessa ja tunnelma jos ei nyt sveitsiläinen niin kohtalaisen länsimainen kuitenkin. Vähän tylsä Ljubljana ehkä oli, ja joukkoliikenne kehittymätöntä.
Ehkäpä pitäisi käydä uudestaan!
Kävin siellä myös vkonloppumatkalla joku vuosi sitten kun Finski aloitti suorat lennot ja yllätyin todella positiivisesti. Edellinen käynti olikin vuodelta ‑87 ja muistikuvat olivat nuhjaantuneen sosialistimaan likaisesta pikkukaupungista. Yhä muistan selvästi kuinka keskustan valkoinen marmorisilta silloin ylitettiin autolla mustaa savua tupruavan neukkurekan perässä. Paljon on muuttunut — ja tällä kerralla onneksi parempaan suuntaan.
Minä myös visiteerasin entisessä Laibachissa vuosina 2003 ja 2007, ja molempina kertoina onnistuin kyllä pitämään ihan attraktiivisena kaupunkina — sijainti varsinkin huomioiden.
Oli vänkää kuunnella Tori Amosta Hala Tivolissa. Eturiviin olisi päässyt istumaan ihan vapaasti ja jengi sai myös haahuilla kenenkään estämättä minne lystäsivät milloin lystäsivät kunhan eivät lavalle pyrkineet.
Ei taitaisi onnistua moinen enää tänä päivänä. Missään. Ikävä kyllä.
Tajusin myös monta vuotta myöhemmin, että sama mesta jossa Nirvana soitti lähes tulkoon viimeisen keikkansa tässä maailmassa.
Muussa tapauksessa olisinkin yrittänyt saada yhteyttä miekkosen astraaliolentoon, että minkä vuoksi s’nää ny semmosen tempun mänit tekemään, hölömö poeka.
Jos musahommat kovasti ahistaa, niin kyllä niistä eroon pääsee itseään tappamattakin.
Anyways, kiwa kuitenkin kuulla mainituista parannuksista.
Ite ihan tykkään siitä ettei ole joka nurkka kuin Strömsössä. Mielestäni kaupungissa saa mieluusti löytyä enemmän tai vähemmän rosoa ja särmää.
Sattuuko Ode vielä muistamaan tarkemmin mikä tuolloin joskus vaikutti vähemmän positiivisen mielikuvan iskostumiseen?
Jos on muuten luppoaikaa niin suosittelen Škocjanin luolille käppäilyä jotka ovat paikallisista karstiluolista vähän vähemmän “world famous”.
En muista enää lähintä juna-asemaa nimeltä — vai oliko se pelkkä pysäkki? — mutta siitä ei ole enää pitkälti käveltävää ja on varsin esteettinen reitti köpöteltäväksi.
Mekin saimme kauniina kesäpäivänä steppailla ihan kaksistaan pääkallopaikalle. 🙂
Kunnon backcountry fiilistä, takaan sen.
Pitäisi löytää perille ilman karttaakin, mutta meille tyrkättiin mustavalkoinen printti käteen lähisiwasta… En tiedä mikä tilanne tänä päivänä.
My two cents.
Minä ajoin tietysti pyörällä Ljubjaanaan vuonna 1969. Huonot tiet ja hevosajoneuvot olivat itäisen euroopan ominaisuus. Kukaan ei osannut englantia, onneksi oli lyhyt saksa. Siitä taas oli seurauksena se, että luultiin saksalaiseksi. Ja heittivät kivillä. Onneksi oli makkarakypärä. Ljubjaanassa join slivotskia liikaa, luulin että se oli jonkinlainen virvoitusjuoma. Siellä oli myös kuubalaisia sikareita.
Ljubljanasta jäi kitkerä jälkimaku, vaikka muuten tykkäsimme vaimoni kanssa muutaman päivän reissusta. Paluumatkan lentokenttäbussi ei lähtenyt aikataulukylteistä huolimatta paikasta, johon olimme tullessa saapuneet. Runsaan tunnin odotuksen jälkeen oli pakko ottaa taksi. Yritin takapenkiltä kurkkia taksamittarin raksutusta, mutta se oli vaikeata, koska mittari jäi kuskin vaihdekepillä olevan nyrkin taakse. Hinta olikin sitten 60 euroa, joka oli mielestämme kohtuuton. Ilmeisesti mittarin tahti kiihtyi alkumatkan jälkeen. Tämän vuoksi emme toista kertaa matkusta Ljubljanaan.
Kiitos monista kirjoituksistasi ja analyyseistäsi. Olen näin oikeistodemarina ollut kommenteistasi kanssasi usein samaa mieltä ja herännyt usein ajattelemaan monia asioita uudella tavalla. Suurkiitokset ajatustesi jakamisesta.
Yksi outo ja ihmisiä epäarvoistava asia, joka on pinttynyt päähäsi, on yksityisautoilun rajoittaminen ja siitä joka käänteessä toitottaminen. Oletko koskaan ajatellut, että kaikki suomalaiset eivät asu Helsingissä, mikä on ainoa seutu Suomessa, jossa joukkoliikenne toimii. Helsingissä pääset lähes pisteestä A lähes pisteeseen B. Kävelymatka pisteiden välillä voi usein olla kohtalainenkin.
Mitä olet mieltä lisääntyvästä liikuntavammaisten joukosta, joka kasvaa tulevaisuudessa entisestään osin ihmisten omilla huonoilla elintavoillaan, osin huononevan/kalliimman terveydenhoidon vuoksi.
Ymmärrän, että jaksat pyöräillä ympäri Eurooppa, mutta unohdat, että kaikki eivät jaksa.
Tästä syystä toivon, että uusi teknologia ja yksityisautoilun enenevässä määrin vähenevä hiilijalanjälki saisi sinutkin ymmärtämään, että kaikki yksityisautoilu ei ole turhaa vaan tasa-arvoa kaikille helppoon ja vaivattomaan liikkumiseen.
Parhain terveisin: Juha Mäki
En ymmärrä tätä logiikkaa. Olen kannattanut tilan saamista takaisin jalankulkijoille ja pyöräilöijöille Helsingissä. Miksi niin ei voisi tehdä Helsingissä vain siksi, että niin ei voi tehdä muualla Suomessa?
Kävelykeskustat ovat kasvava trendi kaikkialla Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissa. Kaupunkitilan jäsentämiseen on herätty vähän jälkijunassa, mutta kaupungeista tulee parempia, jos autot eivät leviä ihan kaikkialle.