Viime kokouksessaan HUS:in hallitus antoi vastauksen Ulla-Maija Urhon valitukseen HUS:n yhtymäkokouksen budjettipäätöksestä. Valittajan mielestä päätös on laiton, koska myönnetyn rahoituksen turvin HUS ei pystyisi suoriutuman lakimääräisistä tehtävistään.
HUS:in rahatarpeet viimeisenä
HUS:in asema rahanjaossa on vähän hankala. Valtio antaa harkintansa mukaan rahaa hyvinvointialueille. Uudenmaan erikoisratkaisun vuoksi HUS ei saa rahaa lainkaan, vaan Uudenmaan viisi hyvinvointialuetta antavat sille rahaa omistaan, jos eivät niitä itse tarvitse. Budjetista päätetään yhtymäkokouksessa tarvittaessa äänestäen. Tästä asiasta myös äänestettiin, ainakin äänestettiin budjetin varhaisemmassa käsittelyvaiheessa. Helsinki ja Itä-Uusimaa olisivat antaneet HUS:ille enemmän, mutta muut kolme (Länsi- ja Keski-Uusimaa ja Kerava-Vantaa) eivät siihen suostuneet.
Todettakoon, että Ulla-Maija Urho oli edellisellä vaalikaudella HUS:n hallituksen puheenjohtaja – ei siis aivan kuka hyvänsä.
Olin valittajan kanssa samaa mieltä siitä, että HUS:n budjetti on lainvastainen, koska sen turvin HUS ei selviydy lakisääteisistä velvoitteistaan. Valituksen kohde vain on väärä. Jos viisi hyvinvointialuetta olisivat antaneet enemmän omistaan, ne eivät vastaavasti olisi selvinneet itse lakisääteisistä tehtävistään. Valitus olisi pitänyt osoittaa valtiovarainministeriölle, jonka niukka rahalinja pakottaa rikkomaan lakia esimerkiksi hoitoon pääsyajoista. Katsotaan, mitä hallinto-oikeus asiasta sanoo.
Muuten olen sitä mieltä, että HUS on Suomen sairaanhoidon kruununjalokivi. Maan paras osaaminen on siellä. Jos tästä ei pidetä huolta, osaaminen heikkenee koko maan tasolla.
Minua arveluttaa olla jäsenenä HUS:n hallituksessa, koska silloin joutuu kantamaan vastuun laittomuuksista, joille ei voi mitään. Syksyllä olin aika lähellä ilmoittaa eroavani, mutta se olisi tuntunut rintamakarkuruudelta.
Terveydenhuoltomme on halpaa
Hallitus uhoaa, etteivät he anna liian vähän rahaa, vaan että hyvinvointialueet käyttävät sitä tehottomasti. Tämä olisi uskottavaa, jos Suomen terveydenhuoltojärjestelmä olisi kallis, mutta se on vertailukelpoisiin maihin verrattuna halpa. Pohjoismaista vain Islanti selviää BKT:n nähden yhtä pienillä menoilla. Muut käyttävät selvästi Suomea enemmän rahaa. EU-maista Suomen alle pääsevät vain Puolan, Unkarin ja Slovenian kaltaiset maat, joiden terveydenhuoltoon en omaamme vaihtaisi.
Suomen terveydenhuollon halpuutta korostaa se tosiasia, että väestömme on ikääntynyttä ja paljon sairastavaa. Jos käytettäisiin samoja ikä- ja sairastavuuskertoimia kuin Suomen sisällä, Suomen terveydenhuoltoon pitäisi käyttää paljon enemmän rahaa kuin esimerkiksi Tanskassa.
Priorisoinnin kielto on järjetön
Kyllä terveydenhuolloista selvittäisiin halvemmallakin, jos vain saisi priorisoida rahankäyttöä niin, että rahat ohjautuisivat sinne, missä niistä on eniten terveyshyötyjä. Tämä on kuulemma kuitenkin laitonta.
Tästä asiasta HS teki eilen hyvän jutun, vaikka siinä kuulemma onkin virheitä. Lehden mukaan priorisoinnin kielto perustuu kuulemma vuonna 1999 hyväksyttyyn perustuslakiin. Siinä sanotaan, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämän mukaan hoito on annettava, maksaa se mitä hyvänsä. Olin hyväksymässä tätä perustuslakia, mutta ei kukaan kertonut minulle, että sen tulkintaa voidaan venyttää niin, että hoito saa maksaa mitä hyvänsä ja se on silti pakko antaa.
Se, mitä eduskunta on säätänyt perustuslaista, on aika vähäistä verrattuna siihen, miten sen tulkitsijat ovat sitä venyttäneet. Jos haluat valtaa, älä ryhdy poliitikoksi, ryhdy perustuslakijuristiksi.
Kun nämä järjettömän kalliit hoidot yhdistetään valtiovaranministeriön asettamaan budjettirajoitteeseen, lopputuloksena on, että yhden ihmisen pelastamiseksi on uhrattava kymmeniä tai satoja sellaisia, joiden henki olisi voitu pelastaa paljon halvemmilla hoidoilla. Asiantila ei ole järkevä.
Oikeastaan kaikkien hyvinvointialueiden päättäjien tulisi erota, jos eivät halua tulla syytetyiksi laittomuuksista.
Priorisointikieltoa rikotaan, koska on pakko
Tosiasiassa priorisointia tapahtuu koko ajan. Yksi tapa priorisoida on antaa potilaiden kuolla jonoon. Se on priorisointitavoista huonoin, verrattavissa arvontaan.
Kalliita hoitoja jätetään myös antamatta. Eräs minulle läheinen ihminen sai syöpädiagnoosin, jonka osalta HUS:ssa nostettiin kädet pystyyn ja olisi tyydytty vain siirtämään potilas aikanaan saattohoitoon. Hän kuitenkin osti itselleen huomattavalla rahasummalla hoidon yksityiseltä puolelta – samat HUS:n syöpälääkärit sitä tosin taisivat antaa – ja parani. Olemme siis jo tulleet siihen, että parasta hoitoa saa vain rahalla. Näin on useimmissa maissa. Jos näin on tarkoitus olla meilläkin, siitä pitäisi säätää lailla.
Huomattavasti halvemmalla päästäisiin, jos kustannustehottomia hoitoja ei annettaisi. Menetetyt terveyshyödyt olisivat väestötasolla vaatimattomat. Kriteerinä olisi silloin hoidolla saavutetun terveen elinvuoden hinta. Minun ikäisilleni tämä olisi tietysti huono juttu, kun noita elinvuosia ei ole muutenkaan paljon jäljellä. Arvion pitäisi myös riippua todennäköisyyksistä, koska eihän hoidon tulosta voida yksittäistapauksissa koskaan tietää.
Voitettujen terveiden elinvuosien periaate sisältää monen mielestä ikäsyrjintää. Miettikää itse: jos saisitte jumalallisena ilmoituksena tiedon, että lapsenne tulee varmuudella kuolemaan syöpään, mutta saisitte itse päättää, kuoleeko hän 15- vai 85-vuotiaana, eikö valinta olisi aika helppo. Nuoren ihmisen pelastaminen on tärkeämpää kuin kuolemaa jo odottavan vanhan ihmisen pelastaminen.
Rahamääräistä priorisointia harjoitetaan jo nyt. Esimerkiksi seulontatutkimuksille on raja, kuinka hyödyllisiä niiden on oltava. Seulontatutkimuksissa raja säästetyn elinvuoden hinnalle on varsin alhainen. Ihmishenki on halpa, kun puhutaan todennäköisyyksistä eikä kuolemalla niin ollen ole kasvoja. Jos kuolema on vältettävä hinnalla millä hyvänsä, meillä olisi liikenteessä 30 km/h kattonopeus.
Tilastotieteilijän on myös vaikea ymmärtää sitä perusoikeusjuristien kantaa, että on kyllä sallittua evätä hyvä mutta kallis hoito, jos on olemassa huono ja halpa hoito. Siinäkin uhrataan ihmishenkiä rahaan vedoten.
Terveydenhuollon menot tulevat kasvamaan vuorenvarmasti. Tämä johtuu väestön ikääntymisestä ja hoitojen kehittymisestä. Syöpähoito oli ennen halpaa, koska mitään ei ollut tehtävissä. Nyt on tulossa yhä parempia ja yhä kalliimpia hoitoja. Lopulta sairauksien estämiseen voidaan käyttää koko bruttokansantuote. Sitä ennen mainittua perustuslain tulkintaa pitäisi muuttaa.
Piti kirjoittaa vielä siitä,
- Mitä tekisin hoidon järjestämisessä toisin
- Miksi nykyinen soten mankumiseen perustuva rahoitus tulee kalliiksi.
Näistä ehkä joskus uudet kirjoitukset. Tämä on jo pitkä blogikirjoitukseksi.
Perustuslain tulkintaan liittyvät asiat kannattaa viedä hallituksen käsiteltäviksi ja päättää muualla kuin hyvinvointialueilla. Hallituksen vastuulla on määritellä se minkä tasoisia sote-palveluita hyvinvointialueiden tulee tuottaa ja sen määrittely kuinka “kalliita” hoitoja hyvinvointialueet ovat velvollisia tarjoamaan, sillä onhan niiden rahoituskin hallituksen vastuulla.
On aivan selvää että nykyisellään Suomen julkisessa terveydenhuollossa on rahoitusvajetta vähintään 1% BKT:stä. Ja vaje tulee vain pahenemaan ikääntymisestä johtuen mikäli sitä ei lisätä. Ja kun ottaa huomioon sen kuinka harvaan asuttu Suomi on verrokkimaihin verrattuna niin tuo 1 prosenttiyksikön vajekin on jo nyt todella merkittävä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta.
Hyvinvointialueille tarvittaisiin ehdottomasti myös verotusoikeus mikä lisäisi niiden taloudellista vastuuta ja mahdollisuuksia huomioida paremmin paikallisia olosuhteita. Jos jatketaan pelkästään valtio rahoituksella touhu on vähän kuin käenpoikien ruokkimista ja nälkää tulee kyllä riittämään. Jo nyt nähdään kuinka alueilla korotellaan hallinnon palkkioita ja johdon palkkoja vähintäänkin avokätisesti, mikä on seurausta siitä ettei alueilla ole riittävää taloudellista vastuuta toiminnasta ja nimenomaan kyseisen alueen kansalaisten suuntaan. Toinen ongelma on se etteivät kela-kuljetukset ole hyvinvointialueiden vastuulla, mikä johtaa osaoptimointiin ja sitä kautta kokonaiskustannusten kasvuun.
Nyt hallitus tuntuu menevän kaikessa piiloon Marinin hallituksen taakse ja pakoilee vastuuta. Nyt vastuu on kuitenkin Orpon hallituksella ja sen on kannettava vastuu sekä palveluista että rahoituksesta! Myös siitä saako hoito maksaa mitä tahansa ja kuinka hoitoja priorisoidaan jos rahat eivät riitä. Koko Suomessa pitää olla yhtenäinen linja ja sen määrittely on Orpon hallituksen vastuulla!
Muistan ameriikan vuosiltani sikäläisen tapauksen. Lähde Atlanta Journal and Constitution
Vakuutuksen omistava potilas joutui tilanteeseen jossa ehdotettiin varpaan amputointia.
Hän ei halunnut vaan etsi vaihtoehtoa, joka ei tehonnut vaan tilanne paheni.
Vakuutuksen omistava potilaalle ehdotettiin nyt jalkaterän amputointia.
Hän ei halunnut vaan etsi vaihtoehtoa, joka ei tehonnut vaan tilanne paheni.
Vakuutuksen omistava potilaalle ehdotettiin nyt jalan nilkasta amputointia.
Hän ei halunnut vaan etsi vaihtoehtoa, joka ei tehonnut vaan tilanne paheni.
Vakuutuksen omistava potilaalle ehdotettiin nyt jalan polven alta amputointia.
Hän ei halunnut vaan etsi vaihtoehtoa, joka ei tehonnut vaan tilanne paheni.
Vakuutuksen omistava potilaalle ehdotettiin nyt jalan reidestä amputointia.
Hän ei halunnut vaan edelleen etsi vaihtoehtoa.
Tähän menenssä oli hoidettu yli miljoonalla taalalla.
Pitääkö hoitaa potilaan halun mukaan?
En ihan ymmärrä näitä hyvinvointialuehässäköitä. Voivatko alueen kunnat rahoittaa itse extrana noita palveluita, jos valtion määrittämät rahat eivät riitä? Olen ihmetellyt jo ennen sote-uudistusta että miten PK-seudun alueella tuntuu esim. lastensuojelun olevan laittoman huonoa monien muidenkin peruspalveluiden ohella, ja puhutaan että rahaa ei ole. Samaan aikaan alueen kunnat ovat maan rikkaimpia, ja alueen veroprosentit ovat maan alhaisimpia. Rahaa siis on, mutta sitä ei ole haluttu käyttää peruspalveluiden rahoittamiseen.
Tosin monet kunnat taisivat käyttää viivästyneen sote-uudistuksen odottelun siihen että kroonisesti aliresursoivat peruspalveluitaan, jotta valtio veisi sitten mahdollisimman vähän kunnan verotuloista kun uudistus tulee voimaan. Nyt hyvinvointialueet sitten perivät nuo pahasti aliresursoidut peruspalvelut itselleen, ja tässä sitä nyt ollaan. Korjatkaa jos olen väärässä.
Et ole väärässä. Sitä en tiedä voivatko alueiden kunnat halutessaan rahoittaa sotea, mutta epäilen että eivät koska se ei kuulu kuntien tehtäviin. Mutta mikä ettei kuntia voitaisi vastuuttaa kustantamaan osa soten kustannuksista, vaikka parempi olisi että tuo vastuuttaminen hoidettaisiin maakuntaveron avulla koskemaan kerralla koko hyvinvointialuetta.
Muistaako kukaan miksi Keskusta ja Kokoomus vastustivat hyvinvointialueiden verotusoikeutta? En muista mikä oli SDP:n kanta, mutta Vihreät ja Vasemmistoliitto puhuivat verotusoikeuden puolesta.
Täysin pystyynkuollut ajatus hoitaa koko homma keskusjohtoisesti. Ikäänkuin kaikki maailman viisaus asuisi jossain yhdessä ministeriössä, ja ikäänkuin olisi hyvä idea poistaa hyvinvointialueiden päättäjiltä vallan ja vastuun yhteys oman alueen ihmisille.
Jotenkin jäi sellainen kuva että sitä vastustettiin ja vastustetaan vain vastustamisen ilosta. Tekosyynä muka verotuksen kiristyminen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa koska lähtökohtaisesti tietenkin samalla alennettaiisin valtion osuutta. SDP taisi samalla linjalla kuin vihreät ja vasemmistoliitto, mutta ymmärrettävistä syistä Marin ei tehnyt asiasta kynnyskysymystä joka olisi taas kaatanut koko uudistuksen.
Se että juuri kokoomus ja keskusta, sekä perussuomalaiset, rakastavat keskusjohtoisuutta on kyllä outoa , mutta niin vain on . Nyt sitten tuo Orpon kaikkitietävä politbyroo päsmäröi tiukasti Sote-rahoja ilman että alueiden ihmisillä on mitään mahdollisuutta päättää niistä. Se että valtio takka perusrahoituksen on ihan ok, mutta kyllä rahoitusvastuuta pitäisi olla myös niillä jotka kantavat käytännön vastuuta.
HUSissa tosiaan paras osaaminen, mutta huonoimmat palkat, esimiehet ja työolot.
“En ihan ymmärrä näitä hyvinvointialuehässäköitä. Voivatko alueen kunnat rahoittaa itse extrana noita palveluita, jos valtion määrittämät rahat eivät riitä?”
Ei tietenkään voi kun asia ei enää kuulu kunnille ja kunnallisverosta on viety se osuus jolla terveydenhoito ennen maksettiin. Ja kunnat eivät ole erityisen rikkaita verrattuna velvollisuuksiin. Opetustoimesta on jo useimmissa kunnissa leikattu ja siinäpä ne merkittävät meno kohteet ovat.
Tuossa perustuslain tekstissä sana “riittävä” on aika ongelmallinen. Helposti voi argumentoida, että “riittävä” on minimissäänkin sellainen hoito, että ihminen ei kuole. Jos kuolen hoidon aikana, ei hoito minusta mitenkään tunnu kovin riittävältä. Ehkä koko perustuslakia pitäisi muuttaa tältä osin, mutta miten. Pitäisikö se muuttaa niin, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle kustannustehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut? Ei kuulosta kovin perustuslakiin sopivalta ja toisaalta tuossa on omat ongelmansa, koska kustannustehokas voi köyhällä hyvinvointialueella tarkoittaa aina kotiin lähettämistä buranareseptin kera.
Kun vertaillaan sairaanhoitoon eri maissa käytettyjä rahamääriä, lasketaanko Suomessa mukaan myös ne rahat, jotka maksetaan yksityisille firmoille? Meillähän on massiivinen yksityinen sairaanhoitoliiketoiminta, kolme suurta ja monta pientä firmaa.
Pakkohan yksityinen sairaanhoito on laskea mukaan, koska monissa maissa, esimerkiksi USA:ssa, ei ole kuin yksityistä sairaanhoitoa. Yhdysvalloissa muuten terveydenhuollon BKT osuus on noin kaksinkertainen Suomeen nähden.
Kommenttina Soininvaaralle että Yhdysvalloissa on kolme julkisen terveydenuollon ohjelmaa Medicare, Medicaid ja ACA.
Ei kai perustuslaissa ole kuin 19 §:n lause: “Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.” On tuossa lainsäätäjällä aika lailla pelivaraa.
Pelivaraa rajoittaa ne kuultavat perustuslaki asiantuntijat. Jotka eivät ole millään tavalla ilman omaa agendaa
Aiemmin samat hoidettavat ja kulut olivat kuntien vastuulla. Sairaanhoitopiiri lähetti lakun kuntaan ja se oli maksettava. Kun maksajia oli 300 erilaista, se oli ikävää ja hankalaa, mutta ei mikään uutinen. Sote-mallissa laskun maksaa valtiovarainministeri.
Jos ja kun valtiovarainministeri ei piittaa, tulos on katastrofi. Tehtaan voi lomauttaa, mutta terveydenhuoltoa ei voi pysäyttää kuukaudeksi.
Toinen sompi asia mikä unohtuu on, että tämä ja seuraava vuosi tehdään kahdella organisaatiolla. Muutos oli iso rysäys ja siirtyminen vie aikansa, koska toiminnan pitää pysyä käynnissä. Tehostaminen ei tapahdu päätöksellä, koska edelleenkään kyse ei ole tehtaasta.
Populistinen kulujen karsiminen ja palkkioiden haukkuminen on helppoa. Kuka lähtee 20 000 e/kk tienaavien lääkäreiden pomoksi 5 000 e/kk? Olisiko uskottavaa? Ilmeisesti joku? Yleensä muiden saamat hoidot ovat turhia ja itselletulevat tuki tarpeellisia. Esimerkiksi saattohoito, siihen tarvitaan osaamista ja resursseja, mutta kuolkoon kuka kuolee.
Kokoomus siirtää sponsoreiden toiveesta toimenpiteet yksityiselle puolelle. Se merkitsee, että julkisella puolella tehdään vaikeammat ja entistä kalliimmat asiat sekä hoidetaan pieleen menneet tapaukset. Säästöjä syntyy niukasti, koska hoitamista ei lopeteta kokonaan, mutta tekeminen muuttuu kalliimmaksi. Tilatkin tarvitaan edelleen.
Paljon on tehtävissä. Kuntien intressi on vain pitää työpaikat itsellään. Millä 1 600 asukkaan lähiöllä on koulu, terveyskeskus ja kirjasto? Ei millään, mutta jos on kyse kunnasta niin jokaisella. Kannattaisiko Helsingin hajota 60 kuntaan? Jokaiselle kaupunginosalle omansa.
Rahul, kaikki mainitsemasi ovat rahoitusohjelmia eli eräänlaisia julkisen puolen tarjoamia vakuutuksia joista maksetaan tietyn väestönosan hoitokuluja. Myös osavaltioiden tasolla on vaihtelevia vastaavia ohjelmia, koska ihmisten kuoleminen sairaanhoidon puutteeseen on havaittu huonoksi politiikaksi.
Hoidon tällä rahoituksella tarjoavat kuitenkin yksityiset palveluntarjoajat, joiden suhde vakuutusohjelmiin on sama kuin mihin tahansa vakuutusyhtiöön: Koetetaan tehdä ja laskuttaa mahdollisimman paljon, ja maksajapuolella koetetaan toppuutella kustannusten nousua.
Näköjään julkisia sairaaloita on jenkeissä paljonkin, ja myös säätiömuotoisia tms, voittoa tekemättömiä kolmannen sektorin sairaaloita.
https://www.aha.org/statistics/fast-facts-us-hospitals
USA:n tahtiin sotaa käyvässä maassa kertyy myös sotaveteraaneja melkoinen määrä. Näiden terveydenhoidosta vastaa valtiollinen Veterans Health Administration (VA). Tämän piiriin kuuluvien henkilöiden (vaatimuksena vähintään 2 v palvelus) määrää en helposti löytänyt, mutta näköjään pelkästään organisaatiossa työskentelevää henkilökuntaa on tuollaiset 350.000.
@Anna R
Kohta pääsevät länsimaiset terveydenhuoltoalan, apuvälinealan ja mm. toimintakykyluokituskonsultit myymään ylihintaisia tuotteitaan ja palveluitaan Ukrainalle. Ongelma on vain siinä, että tuotteet ovat niin kallista ja puhdasta bisnestä ettei Ukrainalle ole mitenkään realistisesti varaan niihin, muuten kuin että länsimaalaiset lahjoittavat heille rahaa joilla ukrainalaiset sitten ostavat länsimaiden ylihintaisia apuvälineitä ja konsulttipalveluita. Tämä on vähän sitä Kokoomuksen Pro Business tulonsiirtoa, mutta vähän laajemmassa mittakaavassa.
Tuossa kirjoituksessa on paljon tärkeää asiaa. Hoidot, jotka ovat kalliita ja tehottomia, ovat hyvin yleisiä ja paljon ihmishenkiä menetetään sen vuoksi, ettei rahoja ohjata elinvuosien pidentämiseen.
Läpi lääketieteen tutkimusalojen, jos katsomme melkein kaikkien yleisimpien lääkkeiden “number needed to treat”-lukuja eli kuinka monta täytyy lääkitä ennen kuin löytyy yksi hoidosta hyötyvä, ne ovat useimmiten naurettavan pieniä ja koska tutkimus on lääkeyhtiöiden vastuulla, niin “number needed to harm”-lukua ei ole koskaan laskettu.
Se antaa hoidoista aivan virheellisen kuvan ihmisille, joilla on kova luottamus siihen, että tottelemalla lääkäriä, joka on asiantuntija, kaikki menee paremmin kaikille ja lehdet ja ihmiset muistavat kertoa toisilleen varoittavia tarinoita, mitä käy niille, jotka asettuvat tiedettä vastaan koskaan tarkistamatta, mitä tiede oikeasti sanoo, koska ihmisten silmissä lääkärin määräys ja perustelu tarpeesta ja tiede ovat sama asia.
Tuntuu pahalta, että valtiomme käyttää suuria summia yhteistä omaisuutta tavalla, joka ei edistä ihmisten terveyttä, mutta johon osalliset itse puhuvat suurista hyödyistä ja tärkeydestä ja pakosta. Samalla tuntuu pahalta kuunnella ihmisten “vain otettu lääke auttaa” puheita, vaikka suuri osa noista otetuista lääkkeistä ei edistä terveyttä kuin lyhyellä aikavälillä tai edistää sitä heikosti ja tavalla, joka on kulujen vuoksi paljon enemmän pois muiden terveydestä.
Minusta Soininvaaran ehdottama keino lisäelinvuosien lisäämisen ottamisesta mittariksi ja hoitopäätöksien sitomisesta siihen on erinomainen. Muistakaamme silti kuinka vaikealta tuon mittarien tuottamien päätöksien seuraaminen ihmisistä tuntuu aluksi, koska se romuttaa suurimman osan kaikesta siitä, mihin he tällä hetkellä uskovat sairaanhoidossa.
Seuraukset siitä, että lääkitykset päätettäisiin lisättyjen terveiden elinvuosien mukaan olisivat erikoisuudeltaan tällaiset:
Meillä on sairauksia, ja meillä on lääkkeitä, joka on nimetty täsmällisten sairauksien täsmällisiksi vastalääkkeiksi. Kuitenkaan sairautta sairastava ei voi enää saada sairautensa lääkettä.
Kuinka moni kuluttaja tai edes terveydenhuollon ammattilainen silloin ymmärtäisi tilanteen tarkoittavan vain sitä, että kustannustehokkuus on ristiriidassa lääkkeiden markkinoinnin kanssa?
Vai ajattelisivatko, että he eivät enää saa hoitoa, eivätkä enää voi antaa hoitoa?