Kan­takaupun­gin alueel­la, esimerkik­si Töölössä, on edelleen voimas­sa ris­tiri­ita asukaspysäköin­tipaikko­jen riit­tävyy­den ja asun­to­tuotan­non välil­lä.. Jos uusi raken­nus tuo alueelle lisää asukkai­ta, se tuo sinne myös lisää asukaspysäköin­ti­tun­nuk­seen oikeutettuja.

Tähän on kak­si ratkaisua.

Voitaisi­in päät­tää, että uusis­sa asunois­sa asu­vat eivät ole oikeutet­tu­ja asukaspysäköin­ti­tun­nuk­seen. Tätä voi pitää epä­tasa-arvoise­na, mut­ta ei se niin epä­tasa-arvoista ole kuin se, että nämä pakote­taan rak­en­ta­maan erit­täin kalli­ita autopaikko­ja ton­tille, mitä velvol­lisu­ut­ta van­hoil­la kiin­teistöil­lä ei ole. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (22) Asukaspysäköin­ti­tun­nuk­sen hin­ta eriytet­tävä alueittain”

Luku kir­jas­ta Mikko Särelä  Osmo Soin­in­vaara: Kaupunki­rak­en­tamisen aika

Umpiko­rt­telit anta­vat suun­nit­teli­jalle vai­h­toe­hto­ja. Sisäpi­hat voidaan suun­nitel­la asukkaiden yksi­tyisek­si tilak­si tai koko aluet­ta palvel­e­vak­si puis­tok­si. Molem­mis­sa tapauk­sis­sa tila rajau­tuu neljään seinään, mikä tar­joaa inti­imin ja yksi­tyisen tun­nel­man. Talot suo­jaa­vat melul­ta ja mah­dol­lis­ta­vat hil­jaisu­u­den koke­muk­sia kaupungissa.

Umpiko­rt­teli ei “ryöstä” julk­ista tilaa samal­la taval­la kuin avo­rakenne, kos­ka yksi­tyisen ja julkisen raja on selkeä. Eri­tyisen suositeltavaa on rak­en­taa katu tai jalka­käytävä kiin­ni taloon. Näin kulku­väylän sijoit­tumi­nen ker­too intu­iti­ivis­es­ti sen, mis­sä menee talon asukkaiden tilan ja julkisen tilan raja.

Julkisen ja yksi­tyi­nen tilan erot­telu aut­taa luo­maan kort­teliy­hteisön, jos­sa asukkaat ja taloy­htiöt voivat yhdessä ottaa vas­tu­un sisäpi­han viihty­isyy­destä ja asukkaiden hyv­in­voin­nista. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (21) Julkisen ja yksi­tyisen tilan erot­telu umpikortteleissa”

Vaa­timus pysäköin­tipaikoista tuli Suomeen Yhdys­val­loista, kun autois­tu­mi­nen pääsi kun­nol­la käyn­ti­in 1960-luvun alus­sa. Halut­ti­in, että pysäköin­tipaikat osoite­taan ton­til­ta sen sijaan, että auto­ja säi­lytetään holtit­tomasti jossain.

Tuo­hon aikaan raken­net­ti­in lähin­nä väljiä met­sälähiöitä, jois­sa maan­ta­soinen pysäköin­ti ei tuot­tanut han­kaluuk­sia jär­jestää eikä mak­sanut juuri mitään. Kan­takaupun­ki oli valmi­ik­si raken­net­tu – tai niin sil­loin ajateltiin.

Kun kan­takaupunki­in tehti­in muu­ta­maa har­vaa täy­den­nys­rak­en­tamisko­hdet­ta, oli muiden alueen asukkaiden etu, että pysäköin­tipaikat piti jär­jestää ton­til­ta. Kadun­var­si­paikoista oli huu­ta­va pula. Tämä on tyyp­pilli­nen esimerk­ki talousti­eteis­sä käsitellystä yhteis­maan ongelmasta. 

Jos pysäköin­tipaikko­jen rak­en­t­a­mi­nen ei olisi ollut pakol­lista, kukaan ei olisi rak­en­tanut niitä, kos­ka auton saat­toi säi­lyt­tää ilmaisek­si kadun­var­sil­la. Moti­vaa­tio rak­en­taa kalli­ita parkkipaikko­ja heräisi vas­ta, kun tilanne kadun­var­sipysäköin­nis­sä olisi kohtu­ut­toman huono kaikkien kannal­ta. Niin­pä tämä poli­ti­ik­ka vaikeut­taisi pysäköimistä kohtuuttomasti.

Enää ei tarvitse pelätä, että autot pysäköidään luvat­tomasti kiel­let­ty­i­hin paikkoi­hin, jos niille ei vaa­di­ta pysäköin­tipaikkaa ton­til­ta. Siitä pitää huolen pysäköin­nin valvon­ta. Uudel­la alueel­la, vaikka­pa Jätkäsaa­res­sa, ei ole mah­dol­lista säi­lyt­tää autoaan ilmaisil­la kadun­var­si­paikoil­la, kos­ka sel­l­aisia ei ole. Tämä pois­taa yhteis­maan ongel­man. Sik­si päätök­sen kalli­in pysäköin­tipaikan ostamis­es­ta voi jät­tää asukkaalle itselleen, eikä pakot­taa pysäköin­nistä mak­samiseen asun­non yhtey­dessä oli autoa tai ei.

Kun raken­netaan tiivistä kaupunkia, pitää olla entistä tarkem­pi sen kanssa, että julkiset tilat ja sisäpi­hat ovat vihre­itä ja viihty­isiä. Valitet­tavasti näin ei nykyään ole. Tont­tien kanssa ongel­mana on kan­nus­timet. Vehrey­teen panos­t­a­mi­nen nos­taa kaikkien tont­tien arvoa, mut­ta kus­tan­nuk­set tule­vat sille yhtiölle, joka vihrey­teen panostaa.

Olemme täl­lä kaudel­la kan­nat­ta­neet viherk­er­toimen käyt­töönot­toa kaavoituk­ses­sa ja saimme sen osak­si Helsin­gin viherstrategiaa.

Viherk­er­roin on tapa vaa­tia vihreyt­tä ja kasvil­lisu­ut­ta ase­makaavas­sa. Ton­tin viherk­er­roin las­ke­taan pihal­la, seinil­lä ja katol­la ole­van kasvil­lisu­u­den pin­ta-alan suhde koko ton­tin pin­ta-alaan. Eri kasve­ja pain­ote­taan niin, että vaikka­pa puus­ta saa eri ker­toimen kuin nurmikosta.

Näin viherk­er­toimel­la voidaan sään­nel­lä sitä, kuin­ka paljon vehreää pitää ton­tille rak­en­taa, mut­ta samal­la jätetään täs­mälli­nen toteu­tus raken­nut­ta­jalle. Näin yri­tyk­set voivat tehdä kehi­tystyötä sen eteen, että saadaan aina parem­pia ja vehreämpiä koteja.

Tiivi­isti raken­netus­sa kaupungis­sa viherk­er­toimen käytön tulee olla lähtöko­h­ta. Näin yhdis­tetään urbaani, tiivis ja vehreä samaan paikkaan.

Käve­lyetäisyys on lähipalveluetäisyys. Umpiko­rt­telirak­en­teessa matkat ovat lyhy­itä. Kun tiivi­is­sä ympäristössä kadut varataan monipuolis­es­ti palveluille, löy­tyvät ihmis­ten tarvit­se­vat asi­at läheltä.

Käve­ly on sekä tur­val­lisem­paa että mukavam­paa ympäristössä, jos­sa on run­saasti mui­ta käveli­jöitä. Käveli­jän merkit­tävin tur­val­lisu­us­ris­ki löy­tyy ratin takaa ja mitä enem­män käveli­jöitä on liik­keel­lä, sitä parem­min autol­la aja­vat huomioi­vat käveli­jät. Tiivis kaupun­ki on tur­valli­nen kaupunki.

Käve­ly on lyhyen matkan kulku­muo­to. Suurin osa ihmis­ten tekemistä käve­ly­matkoista on selvästi alle kilo­metrin mit­taisia. Tiivi­is­sä kaupunki­rak­en­teessa tuol­ta etäisyy­deltä löy­tyy jo iso osa päivit­täi­sistä palveluista, joi­ta ihmi­nen kaipaa.

Viihty­isästi raken­netus­sa ympäristössä ihmiset ovat myös valmi­ita kävelemään merkit­tävästi pidem­piä matko­ja. Ei siis ole mikään ihme, että tiivi­is­sä kan­takaupungis­sa käve­lyn osu­us kaik­ista matkoista on melkein kaksinker­tainen ver­rat­tuna esikaupunkeihin.

Päivit­täisen käve­lyn lisään­tymi­nen tuo myös merkit­täviä kansan­ter­vey­del­lisiä hyötyjä.

Lap­siper­hei­den määrä ratikkakaupungis­sa on lisään­tynyt paljon viimeisen kymme­nen vuo­den aikana. Oheises­sa taulukos­sa on lap­siper­hei­den määrän kasvu Helsingis­sä ja eräil­lä alueille kan­takaupungis­sa. Jot­ta näk­isimme, paljonko lap­siper­hei­den määrä on kas­vanut, taulukos­ta näkyy myös asun­tokun­tien määrän lisäys. Huo­maamme, että koko Helsingis­sä lap­siper­hei­den osu­us on jopa laskenut – asun­tokun­tien määrä on nous­sut suh­teessa enem­män kuin lap­siper­hei­den määrä – mut­ta kan­takaupungis­sa lap­siper­hei­den määrä on kas­vanut merkit­tävästi. Vallilas­sa yli puo­let lisää!

Taulukko: Lap­siper­hei­den määrän kasvu eräis­sä Helsin­gin kaupunginosissa.

Kaupungi­nosa	Asun­tokun­tien lisäys	Lap­siper­hei­den lisäys
Koko Helsin­ki	9,3 %	8,0 %
Punavuori	8,3 %	24,9 %
Etu-Töölö	3,9 %	21,7 %
Kallio	4,9 %	20,5 %
Vallila	13,0 %	57,7 %

 

Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (16) Lap­siper­heet palaa­vat kantakaupunkiin”

Jos pysäköin­tipoli­ti­ik­ka olisi markki­nae­htoista, saisimme pysäköin­tipaikat olen­nais­es­ti halvem­mal­la, vaik­ka niitä tehtäisi­in sama määrä. Kaava­mainen määräys toteut­taa kaik­ki pysäköin­tipaikat ton­til­la tulee usein hyvin kalli­ik­si. Paljon halvem­mak­si tulisi rak­en­taa osa paikoista vähän syr­jem­mälle vaik­ka melu­muurik­si moot­tori­ti­etä vas­ten. Ne jot­ka käyt­tävät autoa päivit­täin, ostaisi­vat autopaikan ton­til­ta, mut­ta har­voin autoa tarvit­se­vat voisi­vat ostaa halvem­man paikan vähän syrjempää.

Yli puolel­la helsinkiläi­sistä ruokakun­nista ei ole autoa. Jos autopaikas­ta jou­tu­isi mak­samaan itse, hakeu­tu­isi enem­män autot­to­mia koti­talouk­sia sinne, mis­sä autopaikko­jen rak­en­t­a­mi­nen olisi eri­tyisen kallista, ja vas­taavasti ne, joille auto on vält­tämät­tömyys, hakeu­tu­isi­vat nyky­istä toden­näköisem­min alueille, mis­sä autopaikko­jen teko on halpaa.

Kaiken kaikki­aan markki­na­t­alous johtaisi tässä selvästi suun­nitel­mat­alout­ta parem­paan ratkaisu­un. Raken­net­takoon autopaikko­ja niin paljon kuin niitä tarvi­taan – siis niin paljon kuin niitä halu­taan ostaa tai vuokra­ta kus­tan­nuk­sia vas­taaval­la hin­nal­la.  Kos­ka mieli voi muut­tua ajan myötä, tehtäköön kaavois­sa mah­dol­lisek­si rak­en­taa autopaikko­ja jäl­keen päin, jos kysyn­tää ilmenee.