Pyysin blogiltani tietoja siitä, missä määrin tieto Helsingin asuntokuntien sinkku- ja dinkkuvaltaisuudesta on harhaanjohtavaa, koska ikäihmiset, joilta lapset ovat lentäneet pesästä, asuvat yksin tai kaksin, mutta eivät yksiöissä. Pekka Vuori Helsingin tietokeskuksesta vinkkasi tilaston ja toden totta, kuva muuttuu aivan toiseksi. Kiitos!
Seuraavassa esitän kotitaloudet vanhimman asukkaan mukaan järjestettynä prosentteina kaikista kotitalouksista. En oikein osannut päättää, niin laitan ikäihmisen rajan – siis rajan, jolloin lapset ovat lähteneet pesästä.
Ajattelin, että alle 45-vuotiaalla, jolla ei ole kotonaan lapsia, ei ole koskaan ollutkaan tai jos on kyse eronneesta vanhemmasta, hän kuulunee joka tapauksessa asuntomarkkinoilla tähän pienasunnon hakijaan. Suurin osa lapsista on muuttanut pois kotoa, kun vanhemmat saavuttaneet 55 vuoden iän. Siksi laitoin taulukkoon kolme ikäluokkaa, alle 45-vuotiaat, 45 – 54 ‑vuotiaat ja 55 vuotta täyttäneet.
Yksin asuvia on asuntokunnista 48,4 % ja kahden hengen talouksia 30,8 % eli yhteensä 79,2 %. Pitäisi siis tehdä pienasuntoja. Ikäryhmittäin tämä menee näin:
Yksin asuvat
Alle 45 vuotta 20,2 %
45–54 vuotta 6,9 %
Yli 55+ vuotta 21,4 %
Yhteensä 48,4 %
Kahden hengen ruokakunnat
Kahden hengen ruokakunnat, ikäryhmitys vanhemman asukkaan mukaan
Alle 45 vuotta 12,6 %
45–54 vuotta 4,0 %
55 + vuotta 14,2 %
Yhteensä 30,8 %
Alle 45-vuotiaiden pientalouksia on siis kolmannes. Paljon, mutta paljon vähemmän kuin 79 %. Asuntopoliittisesti tämä ero on tärkeätä tehdä, koska harva muuttaa yksiöön, kun lapset ovat lähteneet isosta perheasunnosta. Niinpä neljän huoneen asunnoista ja sitä suuremmista lähes puolet on sellaisia, joissa asukkaita on yksi tai kaksi. Tietysti ikääntyneissäkin on niitä, jotka asuvat yksiöissä tai kaksioissa, mutta selvästi vähemmän kuin nuorissa.
O.S. kirjoitti: “Pitäisi siis tehdä pienasuntoja.”
Eikö pitäisi tehdä mielummin erilaisia, kaikenkokoisia asuntoja, jotta valikoimaa riittäisi erilaisten talouksien erilaisiin tarpeisiin.
Periaatteessa noin, mutta typerän kokosääntelyn takia on syntynyt tilanne, jossa pienistä asunnoista on suurin pula. Helsinki tarvitsee uuden 20 000 asukkaan kaupunginosan, jossa on lähes pelkästään pieniä asuntoja tiiviisti umpikortteleissa. Tarvitaan Uusi-Kallio.
Toinen iso, ohjauksella aikaansaatu ongelma, on segregaation puute uusilla alueilla. Alueet ovat samaa tasapaksua, eivätkä sovi oikein kenellekään. Pitää kyetä paremmin eriyttämään eri tyyppisiä asuntoja, jotta alueille syntyy juuri tuon tyyppisten ihmisten tarvitsemia palveluita. Sinkkujen tarvitsemat palvelut eroavat lapsiperheiden ja vanhusten tarvitsemista palveluista.
Kalle. Mitä ihmeen järkeä olisi keskittää kaikki pienasunnot yhteen kaupunginosaan. Oma kaupunginosa vasenkätisille, 52.-53 ‑vuotiaille, silmalasipäisille jne. Yleensä toimivassa kaupungissa on erilaisia ihmisiä, nyt haluat tehdä samanalistyen ihmisten kaupunginosia. Pieniä asuntoja ei kannata keskittää edes yhteen taloon, koska talossa, jossa on ain pienasuntoja, porrashuoneet vievät kohtuuttomsti tilaa. (vrt hotellit)
Voisko asunnot olla muunneltavia isommiksi ja/tai pienemmiksi, asukkaiden elämäntilanteen mukaan?
Tarvittais tietyst hyvää suunnittelua. Vai tulisko liian kalliiks?
Jos vanhat ihmiset asuisivat vuokra-asunnoissa, he kyllä muuttaisivat vanhemmiten pienempiin. Kun asuntotuloa ei veroteta, on isossa, mutta lainattomassa näennäisen halpaa asua.
Oma mutsini on DI ja vaihtoi meidän lasten muuteta pois espoon OKT:stä kerrostalokolmioon ja osti välirahalla sijoitusasunnon. Olisi varmaankin yhtiskunnan kannalta parempi jos muutkin perheasunnoissa “turhaan” asuvat tekisivät saman.
Minusta 55 vuotta on liian alhainen oletus iäksi lasten pois muuttamiselle. Esimerkiksi minä täytän 62 sinä vuonna, kun nuorin lapseni täyttää 19 eli lopettaa todennäköisesti lukion. Vaimonikin on silloin lähempänä 60 vuotta.
Ihmiset hankkivat lapsensa selvästi aiempaa myöhemmin. Usein isät ovat hieman äitejä vanhemhempia lasten syntyessä. Helsinkiläiset ensisynnyttäjät ovat keskimäärin 30-vuotiaita ja kaikista synnyttäjistä neljännes on yli 35-vuotiaita. Siitä voi arvioida, että 40-vuotias tuore isä ei ole mikään harvinaisuus.
En usko, että kovin moni tavoittelee nimenomaisesti pientä asuntoa (yksiötä tai pientä kaksiota), vaikka niiden hinnat ovat korkeat ja kysyntä suurta. Aika moni ostaisi mieluummin vähän isomman, mutta niitä ei ole tarjolla sellaisella hinnalla, johon tavallisella palkansaajalla olisi varaa. Jos varaa on, sinkut ja pariskunnat ostavat tilavan kaksion tai kolmion.
Esimerkiksi eräässä vuosituhannen vaihteen taloyhtiössä on noin 30 asuntoa. Niistä viisi suurinta oli 100–120 neliöisiä, 14 70–80 neliöisiä ja loput alle 50 neliön yksiöitä tai kaksioita. Alle 80 neliöön ei puserreta millään kohtuukokoisia huoneita kaksilapsiselle perheelle, joten yhtiössä oli vain viisi oikeaa perheasuntoa. Toki 80 neliöön mahtuu 4h+k, mutta ne makuuhuoneet ovat silloin ahtaita koppeja.
Useimmissa 70–80 neliöisissä asunnoissa asui silti kaksilapsisia perheitä, koska muuta ei ollut normaalipalkalla saatavissa. Monet muuttivat lasten tullessa kouluikään Kirkkonummelle, Espooseen, Vantaalle tai kauemmas, josta sai kohtuuhinnalla tilavamman asunnon. Jos lähiseudulla olisi ollut tarjolla kohtuuhintaisia 90–100 neliön asuntoja, useimmat olisivat muuttaneet sellaiseen.
Entä keitä niissä lähiseudun perheasunnoissa asui? Niissä asui sellaisia lapsiperheitä, joilla niihin oli varaa. Vähän vanhempia kaksilapsisia perheitä ja yksilapsisia perheitä, joiden vähäisempi lapsiluku salli kalliimman asunnon ostamisen. Osassa asui eläkeikää lähestyviä pariskuntia, jotka halusivat muuttaa lähemmäs palveluita, mutta samalla varata tilaa lasten vierailuille.
Entä nyt noin 15 vuotta myöhemmin? Perheasunnoissa asuu pariskuntia, joiden lapset ovat joko jo muuttaneet kotoa tai muuttavat parin vuoden kuluessa. Siellä asuu varakkaita lapsettomia eläkeläisiä. Pikkulapsiperheitä näissä isoissa asunnoissa on todella vähän. Me olemme oikeastaan ainoat ja mekin vain siksi, että meillä on ns. iltatähti. Alueen pikkulapsiperheet asuvat edelleen niissä ahtaissa 70–80 neliön asunnoissa, koska lapsiperheiden vanhemmilla ei ole muuhun varaa.
Jos minä saisin päättää, rakennettaisiin tilavia kaksioita kooltaan 50–60 neliötä, tilavia kolmioita kokoluokkaan 70–90 neliötä ja 4h+k ‑asuntoja kokoluokkaan 95–120 neliötä. Niitä pitäisi rakentaa niin paljon, että hinnat putoaisivat tasolle, jolla asuntoa tarvitsevat keskituloiset perheen (sinkut mukaan lukien) pystyvät ostamaan tai vuokraamaan sellaisen.
Jo muutamassa vuodessa miesten määrä paisuu valtavasti. Asuntotuotanto on verrattain hidasta, joten se pitää ottaa huomioon jo nyt. Jos päättäisin asioista räätälöisin vähintään 40% uusista asunnoista sikkumiehille.
Entä virtualisaatio? Miksi köyhä asuisi kämäsessä tuhkaluukussa, jos virtuaalilasit päässä pääsee smaragdeilla vuorattuun leijuvaan palatsiin, jossa voi olla kaikki maailman rusinat, vaikka avaruuslaivoista pingviinien ylläpitämään oopperaan?
Jep, sinun täytyy olla oikeassa. Juuri tämän vuoksi ihmiset eivät halua asua Kalliossa. Varsinkin sinkut ja nuoret haluavat sieltä pois, koska Kallion palvelut eivät vastaa heidän tarpeitaan. 😉
Laadukkaassa suunnittelussa kaupunginosalla on selkeä luonne. Helsingin suunnittelu on ollut jo vuosia surkeaa. On sekoitettu eri tyyppistä asumista, jolloin alue ei kelpaa kunnolla kenellekään.
Berliinistä on jotain tarkempiakin laskelmia, paljonko ihmisiä tarvitaan palvelun syntymiseen. Berliinin laskelmat eivät valitettavasti päde Helsingissä, koska työn hinta on Suomessa huimasti korkeampi. Eli olemme tässäkin verottamassa itsemme hengiltä.
Kallion asukasmäärä on tällä hetkellä vajaat 20 000. Sen tiedetään takaavan suomalaisellakin kustannustasolla palvelut (olen asunut Kalliossa), kun asukastiheys on vajaat 19 000 asukasta neliökilometrillä. Yhdistettynä tietoon, että meiltä puuttuu pieniä asuntoja, kannattaa uhrata tuo neliökilometri.
Olisi parempi, että yhteiskunta sotkeentuisi vähemmän asumiseen ja keskittyisi sille kuuluviin tehtäviin, kuten edellytyksiin rakentaa. Itse kaavoittaisin kertaheitolla koko Kehä I:n sisällä olevan alueen ruutukaavaan ja antaisin sen tämän jälkeen kehittyä. Tontin omistaja tietää paljon paremmin kuin poliitikko, mitä tontille kannattaa rakentaa. Se ei liene tällä hetkellä mahdollista, joten tehdään edesedellytykset rakentaa ne parikymmentätuhatta pienasuntoa.
Vanhoissa töölöläistaloissa on usein näin. Isoista asunnoista on kolmekin eri sisäänkäyntiä asuntoon: pää‑, palvelijan- ja työhuoneensisäänynti. Asunnoista pystyi siis parhaimmillaan vuokraamaan ulos kaksikin yksiötä.
Osmo mainitsi tuossa rakentamisen tehottomuuden. Tällainen rakentaminenhan on tehotonta. Kyse on vain kenen kannalta tehotonta! Asukkaan kannalta asia on hyvä, mutta nipistää grynderin voittoja. Eli palataan suomalaisen asuntorahoituksen rahoituksen ongelmaan.
Mietin, mikä on sinkkumiehille räätälöity asunto? Onko se kahdenkymmenen neliön yksiö, neljänkymmenen neliön autotallilla ja taloyhtiön saunaosastolla sekä punttisalilla rakennuksen katolla? Vähän pienemmälläkin autotallilla saattaa pärjätä, jos ei omista autoa. 🙂
Entä se talo, ja sen tilat?
Joissain taloissa on aikoinaan ollut ns. keskuskeittiö, josta on voinut tilata ateriansa. Jossain tällaisessa talossa muistan nähneeni myös pikkuruisen ruoka-annoshissin, jolla sapuskat sai suoraan omaan kerrokseensa. Toisaalta voisi olla myös kysyntää sellaiselle, kohtuuhintaiselle ruokalalle, jossa voisi saada kaikki tarvittavat ateriansa, väli- ja yöpalat mukaanlukien 24h/7 vrk (arjet, pyhät) ympäri vuoden. Olisi aika upeaa, kun ei tarvitsisi enää huolehtia näistä yhtä paljon kuten vielä nykyisin.
Kaiken tarpeettoman säätelyn purkamisella ainakin tuommoisen 24h/vrk ja 7pv/vko ‑ruokalan (ravintolan) hinnat voisi ehkä saada kohtuulliselle tasolle, murto-osaan siitä mitä esimerkiksi monissa vanhusten palvelutaloissa käsittääkseni rahastetaan toistaiseksi.
Mitä kaikkia yhteisiä tiloja ja/tai palveluita sinkkumiestaloihin mahdettaisiin tarvita?
— vastaanotto vahtimestareineen?
— terveyspiste (hoitureineen?)
— lukusali
— pesula ainakin, ehkä myös parturi (riippuen talon koosta)
— liikuntatilat
— olisiko oma vai yhteissauna(t) parempi vaihtoehto?
— kerho- ja kokoontumistilat, ja
— harrastetiloja moneen lähtöön, aivan varmasti
— yhteistilat mm. urheilukilpailujen seuraamista varten (, mutta euroviisufriikeille ehkä oma erillinen sali!)
— aika paljon kaikkea muutakin voi ehkä keksiä …