Vuosi: 2015

(Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä Näkökulma-artikkelina)

Yhdys­val­ta­lainen poli­ti­ikan­tutk­i­ja Fran­cis Fukuya­ma – mies, joka tun­netaan kir­jas­taan His­to­ri­an lop­pu, ajal­ta, jol­loin hän vielä kuvit­teli län­si­maisen lib­er­al­is­min ole­van yhteiskun­nal­lisen evoluu­tion huipen­tu­ma – on kehit­tänyt ter­min vetokra­tia, kuvaa­maan län­si­mais­ten demokra­tioiden hal­vaan­tunut­ta tilaa. Päätök­siä ei syn­ny, kun liian monel­la tahol­la on niihin veto-oikeus. Alun perin hän kuvasi sil­lä Yhdys­val­tain poli­ti­ikan tilaa, jos­sa senaat­ti, edus­ta­jain­huone ja pres­i­dent­ti voivat kumo­ta tois­t­en­sa päätök­siä, mut­ta havait­si, että sama ongel­ma pätee län­si­mai­hin ylipäänsä.

Suo­mi menet­ti kykyn­sä tehdä päätök­siä joskus kymme­nen vuot­ta sit­ten. Ahon ja Lip­posen hal­li­tuk­set oli­vat sitä ennen pan­neet tuule­maan. Moni muis­telee Lip­posen aikaa pahal­la, kos­ka tehti­in paljon hei­dän mielestään huono­ja päätök­siä. Moni­ar­voises­sa maas­sa kenenkään kannal­ta eivät kaik­ki päätök­set voi olla hyviä. Jos oli­si­vat, tuo joku olisikin yksin­val­tias. Jat­ka lukemista “Vetokra­tia”

(Kir­joi­tus on julka­istu Sosi­aalilääketi­eteel­lisessä aikakausle­hdessä 4/2014)

Olen saanut 1970-luvun olois­sa parhaan mah­dol­lisen tilas­toti­eteel­lisen koulu­tuk­sen pro­fes­sorien Leo Törn­qvist ja Sep­po Mus­to­nen oppi­laana. Tilas­tolli­nen tutkimus eri­lais­ten ilmiöi­den keskinäi­sistä riip­pu­vuuk­sista oli sil­loin paljolti käsi­työtä. Dataa oli käytet­tävis­sä niukasti ja sik­si vähistä tiedoista oli otet­ta­va kaik­ki irti. Pro­fes­sori Törn­qvist opet­ti aloit­ta­maan tutkimuk­sen aina lyi­jykynän ja mil­limetri­pa­perin kanssa. Jokainen havain­to merkit­ti­in paper­ille, jot­ta ymmär­ret­täisi­in, mil­laista dataa käsitel­lään.  Sep­po Mus­tosen kehit­tämä Sur­vo-ohjel­ma lisäsi tässä tuot­tavu­ut­ta monikym­menker­tais­es­ti, kun saman pystyi tekemään tietokoneen näytöl­lä. Dataa piti usein kor­ja­ta, kos­ka tiedois­sa oli virheitä tai johonkin havain­toon liit­tyi jokin poikkeuk­selli­nen seik­ka. Jos esimerkik­si halusi selvit­tää junalip­pu­jen hin­nan vaiku­tus­ta junal­la matkus­tamisen suo­sioon, ei ollut järkevää ottaa aineis­toon havain­toa ajal­ta, jol­loin junat seisoi­vat lakon takia.

Pro­fes­sori Törn­qvist korosti käytet­tävän mallin järkevyyt­tä. Ei ollut mieltä käyt­tää lin­eaarista mallia tilanteessa, jos­sa riip­pu­vu­us ei voin­ut olla lin­eaarista. Pahin­ta mitä saat­toi tehdä, oli ”dimen­siovirhe”, jos­sa tulos muut­tuisi toisek­si, jos esimerkik­si pitu­ut­ta mitat­taisi­in metrien sijas­ta jalkoina. Jat­ka lukemista “Mik­si val­ta­va datamäärä tuot­taa niin vähän tietoa?”

Esko Sep­pä­nen neu­voi min­ua ker­ran, että ei kan­na­ta julka­ista kir­jo­ja kus­tan­ta­jien kaut­ta, kos­ka ne panevat val­taosan kat­teesta tasku­un­sa. Omakus­tanne on paljon kan­nat­tavampi ja kätevämpi, kos­ka kir­jaa voi sil­loin tarvit­taes­sa jakaa myös ilmaisek­si. Itsekin ihmettelin, mihin kus­tan­ta­jaa oikein tarvi­taan. Kus­tan­ta­jalle toimite­taan kir­ja tiedos­tona, kus­tan­nus­toimit­ta­ja kor­jaa muu­ta­man pilkku­virheen, tait­taa kir­jan ja huole­htii sen lev­i­tyk­ses­tä kir­jakaup­poi­hin. Myyn­ti­t­u­loista kir­jail­i­ja saa 15–20 % ja kus­tan­ta­ja pitää loput.

Niin­pä päätin julka­ista kir­jan Vau­raus ja aika omakus­tan­teena. Kos­ka kir­jakaup­pal­o­gis­ti­ikan jär­jestämisessä itse ei ole mitään järkeä, päätin ostaa sen joltain pieneltä kus­tan­ta­jal­ta, jol­laisek­si val­itsin Teos Oy:n.

Kävin neu­vot­tele­mas­sa asi­as­ta Sil­ja Hiiden­hei­mon kanssa. Palaveri kesti tun­nin, ja tulin ulos kus­tan­nus­sopimus salkus­sani. Määräti­etoinen nainen!

Mut­ta toisin kuin muut kus­tan­ta­jat, Sil­ja paran­si kir­jaani huo­mat­tavasti. Hän oli aivan nero! Kir­jaa myös markki­noiti­in. Koke­muk­set Teos Oy:sta ja eri­tyis­es­ti Sil­jas­ta oli­vat niin posi­ti­iviset, että siitä eteen­päin olen julkaissut kaik­ki kir­jani Teoksella.

Pyöräiltyäni vuon­na 2007 Helsingistä Niz­za­an vein kyhäelmän matkapäiväkir­jas­ta Sil­jan luet­tavak­si ja kysyin arkaillen, kan­nat­taako täl­laista ylipään­sä painaa. Sil­ja teki kir­jaan nerokkaan rak­en­teel­lisen ehdo­tuk­sen – lai­ta siihen yhteiskun­nal­lista pohd­in­taa väli­in! Hän oli mallik­si sijoit­tanut blogiltani imuroimi­aan tek­ste­jä kir­jaan. Laitoin kir­jan nopeasti uuteen uskoon, ja siitä tuli lue­tu­in kaik­ista kirjoistani!

Sil­ja veti osaamisel­laan ja uhrautu­misel­laan Teok­seen suuren määrän hyviä kir­jail­i­joi­ta. Pienek­si kus­tan­ta­jak­si Teos on saanut usko­mat­toman määrän kirjapalkintoja.

Uuden­vuo­den päivänä Sil­ja kuoli kesken kaiken nopeasti eden­neeseen syöpään 53-vuotiaana.

Hirvit­tävä menetys!

Surullista.

 

Radiouuti­sis­sa ker­rot­ti­in muu­ta­ma päivä sit­ten, että Suo­mi pyrkii yhtä hyvään julkiseen verkkoa­sioiti­in kuin Viro. Avainase­mas­sa on tun­nistau­tu­mi­nen verkos­sa. Siinä ei kuitenkaan voi­da men­nä yhteen tun­nistau­tu­mistapaan, kuten Virossa on epäortodok­sis­es­ti tehty, vaan sähköisen henkilöko­rtin, pankki­tun­nusten käytön ja muiden vas­taavien tapo­jen on voita­va kil­pail­la keskenään!

Mitä ihmettä! Toiv­ot­tavasti ymmärsin väärin. Pitäisikö myös raideleveyk­sien kil­pail­la keskenään?

Mitä tuo kil­pailu tarkoit­taa? Kumpi val­it­see tun­nistau­tu­mis­ta­van, asi­akas vai palvelu­jen tar­joa­ja? Jos asi­akas val­it­see, palvelun tar­joa­jal­la pitää olla käytössää kaik­ki tun­nistau­tu­mis­ta­vat, eli on mak­set­ta­va moninker­tais­es­ti. Jos taas palvelu­jen tar­joa­ja val­it­see, asi­akkaal­la on olta­va käytössään kaik­ki tavat. Jos ei päätetä, että kumpi val­it­see, sekä asi­akkail­la että palvelu­jen tar­joa­jil­la on olta­va käytössään kaik­ki tavat. Kil­pailu on joskus hyvä asia, mut­ta se on perustel­tu vain, jos se tuot­taa hyö­tyä. Jat­ka lukemista “Elek­tron­i­nen Kela-kort­ti kaikille tunnistautumiseen”

Ostin taval­lisen hehku­lam­pun näköisen led-lam­pun, 10 W, kuudel­la eurol­la. Aiem­pi­in led-kokeilui­hin ver­rat­tuna tämä oli aivan toista luokkaa. Val­oa tuli riit­tävästi — vas­taa noin 60 watin  lamp­pua — valo oli miel­lyt­tävän väristä (2800 K) ja lamp­pu menee sel­l­aisi­naan kaikki­in van­hoi­hin valaisimi­in. Hehku­lamp­pu­un ver­rat­tuna säästöä tulee siis 50 W. Jos lamp­pua käytetään 1000 tun­tia vuodessa, säästö on 50 kWh, mikä on rahak­si muutet­tuna kuusi euroa. Lamp­pu mak­saa siis itsen­sä vuodessa takaisin. Valmis­ta­ja lupaa (ennus­taa) lam­pulle käyt­töikää 25 vuot­ta. Jos tuo pätee, seu­raa­van lam­pun joudun siis osta­maan noin vuon­na 2040. Jat­ka lukemista “Led-kumous tulee nyt”