Sunnuntaina klo 12–14 on polkupyöräilijöiden mielenilmaisu kuolleen pyöräilijän muistoksi, jonka päälle autoilija ajoi silminnäkijöiden mukaan tahallaan keskiviikkona Tullinpuomissa.
Lisätietoja tästä.
Levittäkää tietoa!
Sunnuntaina klo 12–14 on polkupyöräilijöiden mielenilmaisu kuolleen pyöräilijän muistoksi, jonka päälle autoilija ajoi silminnäkijöiden mukaan tahallaan keskiviikkona Tullinpuomissa.
Lisätietoja tästä.
Levittäkää tietoa!
Olen ollut vankka yhdistyvän Euroopan kannattaja. Euroopan tulee puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaan perustuvaa talousmalliaan raaempia kilpailijoita vastaan Aasiassa ja Amerikassa. Pieninä keskenään torailevina kansallisvaltioina se ei onnistu. Yhteisen valuutan oli määrä olla osa tätä projektia.
Monet taloustieteilijät varoittivat aikanaan, että euroalueen valtioiden kehitystaso on niin erilainen, ettei se muodosta optimaalista valuutta-aluetta. Itse ajattelin, että aika erilaisia ovat myös Espoo ja Pohjois-Karjala. Kokemukset itsenäisestä valuutasta 1990-luvulla olivat huonot. Pienen maan kelluvan valuutan arvo voisi heilahdella pahasti, mikä toisi yrityksille suuria suojauskustannuksia.
Yhteisvaluutta näytti toimivan kymmenen vuotta erinomaisesti, vaikka juuri silloin ongelmat kehittyivät. Nyt amerikkalaiset taloustieteilijät pitävät euroa syynä Euroopan talouden kehnoon tilaan. Suomea mainitaan esimerkkinä maasta, joka on tehnyt kaiken oikein, mutta on kuitenkin surkeassa tilassa, koska ei voi devalvoida, vaikka pitäisi. Suomi on heidän mukaansa joutunut sijaiskärsijäksi euron rakenteellisista ongelmista ja maksaa siitä kovaa hintaa.
Washington Postissa Matt O’Brien ihmettelee valtiovarainministeri Alexander Stubbin käsitystä, että devalvaatio on kuin dopingia. Kirjoittaja piti kantaa enemmän moraalisena kuin taloustieteellisenä ja kysyy, mitä vikaa on helpossa tiessä ulos ongelmista. Onhan se sekä helppo että ennen kaikkea tie ulos.
Epäsymmetrinen shokki edellytäisi devalvaatiota Jatka lukemista “Pitäisikö eurosta erota?”
Lääkeyhtiöiden menoista huomattava osa kuluu uusien lääkkeiden kehittämiseen. Jotta tähän uhratut rahat saataisiin takaisin, uuden lääkkeen kehittänyt saa patenttisuojan turvin noin kymmenen vuoden monopolin kyseiseen molekyyliin. Tästä seuraa taloustieteessä tuttuja monopolihinnoittelun ongelmia:
Hyvät lääkkeet ovat alikäytössä. Tutkimusmäärärahoja käytetään miljarditolkulla päämääränä kehittää yhtä hyvä ja siksi turha rinnakkainen molekyyli sairauteen, johon on jo lääke. Köyhät maat jäävät ilman uusia lääkkeitä. Malarian kaltainen köyhien maiden vitsaus kiinnosta ketään.
Tutkivien lääkeyritysten kuuluu saada korvaus tutkimukseen uhratuista rahoista. Muutenhan uusien lääkkeiden kehittäminen loppuisi. Se voisi kuitenkin tapahtua paljon järkevämmin. Jatka lukemista “Lääketutkimuksen rahoitus on ekonomistin painajainen”
Kävin kinaamassa EK:n Jyrki Hollmenin kanssa työajan pituudesta ja tilastoista. Sen voi katsoa tästä . Alkaa noin puolen minuutin kohdalla.
On oikeastaan ikävä asia, että Ottelinin monella tavoin ansiokas tutkimus on joutunut myrskyn silmään, kun HS ilmoitti sen osoittavan, että yhdyskuntarakenteen tiivistäminen lisää päästöjä. Tutkimuksessa ei näin sanota, vaikka abstraktin kirjoittaja on kyllä myös vähän oikaissut ja tätä kautta aiheuttanut tuon tulkinnan. Näin entisenä tilastotieteilijänä haluan kommentoida sitä, mitä nopeasti läpi lukemalla ymmärsin.
Tutkimuksen ansiot ovat siinä, että pyritään selvittämään kulutustapojen vaikutus päästöihin. Tulokset eivät ole vielä siinä kunnossa, että niistä voisi vetää kovinkaan paljon politikkasuosituksia, mutta jostain on aloitettava.
Erittäin kiintoisaa on tietää, miten eri tavoin asuvien kulutuskorit poikkeavat toisistaan, mutta sitä ei valitettavasti ole raportoitu kuin noiden päästömäärien kautta. Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten joukkoliikennekaupungissa asuvien city-ihmisten kulutuskorit poikkeavat muusta maasta, mutta tätäkään ei ollut tutkittu. Tutkimuksessa käytetty Inner-urban area ei ollutkaan mitä luvattiin, vaan siihen kuuluvat alueet, joiden aluetehokkuus ylittää 0,1. Urbaanista alueesta aletaan puhua, kun aluetehokkuus on tuohon nähden kymmenkertainen. Tuohon määritelmään mahtuvat myös autovaltaiset omakotialueet Pakilasta alkaen. Jatka lukemista “Vähän perehtyneempi arvio Ottelinin tutkimuksesta”
Sain lopultakin Aalto-yliopiston tutkimusraportin käsiini ja kahlatuksi sen hyvin kursorisesti läpi. Hesarin mainostamat tulokset siitä, että päästöt henkeä kohden ovat tiheästi rakennetuilla alueilla suuremmat, eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, eivät alkuunkaan. Tutkimuksen kohteena oli hiilipäästö henkeä kohden, joten se vähän suosi lapsiperheitä. Kun selittäjäksi otettiin tulotaso ja kotitaloustyyppi (sinkut, lapsiperheet jne), tulotason merkitys oli suuri (tietysti) ja perhetyyppien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta alueiden välillä ei ollut. Tilastollisesti merkitsevä oli myös se, että kaupunkiasutuksen ulkopuolella uudet asunnot olivat energiapihimpiä kuin vanhat.
Isot nuhteet Hesarille. Tutkimus pitäisi lukea ja ymmärtää ennen kuin tekee uutisen.
Tutkimuksessa käytettiin hyvin kummallisia oletuksia energiamuotojen ominaispäästöistä. Sen mukaan megawattitunnilla sähköä ja kaukolämpöä on suunnilleen sama ominaispäästö. Tämä käsitys poikkeaa yleisestä täysin.
Jos nuo sähkön ja kaukolämmön omisnaispäästöt korjattaisiin jotenkin järkevästi, kaupunkiasuminen olisi selvästi päästöttömämpää, kun tulot ja perhemuodot vakioidaan.
Olettakaamme, että meillä on Ekolandia-niminenvuorten ympäröivä maa, jonka sähköverkko on sen sisäinen. Maan sähkö tuotetaan pääasiassa vesivoimalla (9 MW), joka on kokonaan rakennettu niin, ettei sitä voi enää lisätä. Sähkön kulutus 10 MW. Puuttuva yksi MW tuotetaan kivihiilivoimaloilla, joita toki voi rakentaa lisää. Sähkö on siis varsin puhdasta, 90 % vesivoimaa ja vain 10 % hiilivoimaa.
Havaittuaan, että sähkö tuotetaan näin vastuullisesti asukkaat innostuivat rakentamaan sähköllä lämmitettäviä uima-altaita, jotka lisäsivät sähkön kulutuksen 11 MW:iin. Vesivoimaa oli edelleen 9 MW. Nyt kivihiilisähköä tarvittiin 2 MW.
Paljonko päästöjä uima-altaiden lämmittäminen aiheutti? Minun mielestäni ne aiheuttivat yhden megawatin lisäyksen kivihiilisähkön tuotantoon eivätkä vaikuttaneet mitään vesivoiman tuotantoon, minkä vuoksi uima-altaat olivat aika paha juttu, mutta Aalto yliopiston tutkijoiden mukaan kivihiilisähköä meni uima-altaiden lämmittämiseen vain 0,18 MW ja loput 0,82 MW oli vesisähköä, joten uima-altaan eivät olleet niin paha juttu.
Aalto yliopiston tutkijoiden tapa laskea ei minusta ole enää mielipidekysymys vaan yksinkertaisesti väärin. Jatka lukemista “Miksi sähkön ominaispäästöt pitää laskea marginaalin mukaan?”
Hesari uutisoi Aalto-yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan keskusta-asujan hiilijalanjälki onkin suurempi kuin muiden eikä tämän takia pitäisikään tiivistää kaupunkirakennetta. Tulos on täysin päinvastainen kuin jokseenkin kaikki maailmalla asiasta tehdyt tutkimukset. Koska itse tutkimusta ei ole julkaistu netissä, ei sitä voi arvioida, vaan on Hesarin uutisoinnin varassa. Siksi emme voi tietää, ovatko tutkijat itse tulkinneet tuloksia erityisesti kausaliteetin osalta niin kuin Hesari on väittänyt vai menevätkö tulkinnat Hesarin piikkiin.
Niinpä haluan esittää kolme kysymystä:
Millä logiikalla on laskettu lämmityksen hiilijalanjälki?
Onko käytetty (taas) virheellisesti sähköntuotannon keskimääräisiä päästöjä marginaalin sijasta? Siihen vähän viittaa väite, että kaukolämmön (voimalaitoksen jätelämpö) hiilijalanjälki olisi suurempi kuin maalämpöpumppujen. Jokainen sähkönkuluttaja käyttää viimeistä voimalaitosta, joka on 70 % vuoden tunneista ja jokseenkin koko lämmityskauden kivihiililauhdevoimala jossain päin Pohjoismaita tai Eurooppaa. Silloin maalämpöpu vanha kirjoitukseni vuodelta 2008 (kts ). Tilanne voi olla toinen tulevaisuudessa, jos maahan tulee kaksi ydinvoimalaa lisää ja jos uusiutuvan sähkön tuotanto vähentää niiden tuntien määrää vuodessa, jolloin kivihiililaude on marginaalissa, mutta toistaiseksi on näin. Jatka lukemista “Aalto-yliopiston tutkimus kaupunkirakenteen vaikutuksesta ihmisten kulutuskäyttäytymiseen”
Kainuulaisen ratikoita ja junanvaunuja valmistavan Transtechin osakeomistaja myytiin tsekkiläiselle Skoda Transportationille, joka on erikoistunut kisko-ja bussikaluston valmistamiseen (se, ei tee henkilöautoja). Kauppa on otettu Suomessa huojentuneena vastaan, koska Transtechin taloudelliset vaikeudet ovat herättäneet huolta rahoittajissa, asiakkaissa ja henkilökunnassa. Iloinen asia siis, mutta Jatka lukemista “Miksi Transtechille ei löytynyt kotimaista omistajaa?”
Kun taas on julkisuudessa väitetty, että suomalaiset tekevät suunnilleen maailman lyhintä työviikkoa, laitettakoon tähän OECD:n käsitys asiasta. Tiedot ovat vuodelta 2012, mutta tällaiset asiat ovat aika vakaita. Tässä on keskimäärin vuodessa tehdyt tosiasialliset työtunnit. Mukana ovat siis vain työlliset, joten työllisyysaste ei näy näissä luvuissa. Lyhimmät työajat ovat Hollannissa, Saksassa, Norjassa ja Ranskassa.Pitkää taas Kreikassa, Puolassa, Virossa, Unkarissa, Slovakiassa ja Italiassa. On vähän harhaanjohtavaa puhua jostain teoreettisesta kokopäiväisestä työpäivästä kertomatta, kuinka suuri osa työvoimasta sitä tekee. Suomessa osa-aikatyötä tehdään vähän, muualla paljon.
| Greece | 2 034 |
| Poland | 1 929 |
| Estonia | 1 889 |
| Hungaryc | 1 888 |
| Czech Republic | 1 800 |
| Slovak Republic | 1 785 |
| Italy | 1 752 |
| Austria | 1 699 |
| Portugal | 1 691 |
| Spain | 1 686 |
| Finland | 1 672 |
| United Kingdom | 1 654 |
| Slovenia | 1 640 |
| Sweden | 1 621 |
| Luxembourg | 1 609 |
| Belgium | 1 574 |
| Denmark | 1 546 |
| Ireland | 1 529 |
| France | 1 479 |
| Norway | 1 420 |
| Germany | 1 397 |
| Netherlands | 1 381K |