Kovasti rönsyilleessä keskustelussa niukkuuden jakamisesta syytettiin Maailmanpankkia siitä, että se on estänyt lainaehdoillaan Afrikan maita suojaamasta maatalouttaan samalla tavalla kuin Eurooppa suojaa omaansa. Nyt kirjoitan asiasta, josta en tiedä juuri mitään, mutta tämähän on vain blogi.
Maailmanpankki joutui 1990-luvulla kovin naiivin liberalistisen talousteorian pauloihin. Se sai – ymmärtääkseni hyvässä uskossa toimien – paljon pahaa aikaan, ja on sen jälkeen kyllä ryhtynyt katumusharjoituksiin. Kaikesta ajateltavissa olevasta pahasta Maailmanpankkia ei kuitenkaan voi syyttää.
Monessa kehitysmaassa on tilanne, jossa kansallinen hallitus sortaa omia maanviljelijöitään. Tarkoitan sortamisella sitä, että kansallisen politiikan oloissa maanviljelijöiden asema on huonompi kuin se olisi täysin vapaassa markkinataloudessa – joka teollisuusmaiden vientitukiaisten jälkeen. Nämä hallitukset ovat omien slummiensa köyhyyden vankeja. Ne pitävät ruuan hintatason maailmanmarkkinahintoja alempana. Jopa Argentiina asetti viljalle vientitullit estääkseen Aika monessa maassa Maailmanpankki on halunnut lopettaa tämän.
Kehitysmaiden hallitusten tilanne on kyllä hankala, koska jotenkin niissä slummeissakin pitää ihmiset pitää hengissä, mutta tämä maataloutta köyhdyttävä politiikka kyllä hyvin lyhytnäköistä. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että niihin slummeihin virtaa lisää väkeä ja myös sitä, että kotimaisen maatalouden tuotanto jää jälkeen siitä, mitä se voisi olla.
EU:n maataloustuotannon protektionismi ei Afrikan osalta kyllä kovin laajasti vaikuta, koska nykyoloissa Afrikalla ei ole mitä myydä ja kuten sanottu, maat tuhoavat omat vientimadollisuutensa vientitulleilla. EU myös suosii afrikkalaisia tuotteita muita maita vastaan. Näin esimerkiksi afrikkalaiset (Ranskan entisten alusmaiden) banaaninviljelijät ovat etuoikeutetussa asemassa Latinalaisen Amerikan banaaninviljelijöitä vastaan.
Laajempaa merkitystä ymmärtääkseni on vain EU:n sokeripolitiikalla. Monella Afrikan maalla, esimerkiksi Mosambikilla, olisi hyvät edellytykset sokerintuotantoon, mutta tämän EU on katsonut viisaaksi estää. Tässä asiassahan Suomi on ollut pahin haukka. Sokeri soveltuu parhaiten tropiikkiin sokeriruo’on muodossa tuotettuna, mutta Suomi haluaa tuottaa sitä sokerijuurikkaasta lähes napapiirillä järjettömän suurilla tukiaisilla (tullit ovat osa tukiaista). Tästä kärsivät sekä afrikkalaiset että suomalaiset, jälkimmäiset korkeina hintoina.
Paljon on syytetty Eurooppaa siitä, että se tuhoaa Afrikan ruokaomavaraisuuden tuomalla Afrikasta rahakasveja, kuten teetä tai kahvia. Tästä olen kyllä eri mieltä. Jos on mahdollista tuottaa pellolla joko tonni viljaa tai sellainen määrä vaikkapa kahvia, että sen voi vaihtaa kahteen tonniin viljaa, miksi afrikkalaiset pitäisi tuomita tulemaan toimeen sillä tonnilla kahden tonnin sijaan?
Taitaa olla niin, että Maailmanpankki ja muut kehitysrahoittajat toimivat maailmankaupan suurten ehdoilla. Hyvin pitkään oli viljamarkkinoilla ylitarjontaa, silloin Afrikan maiden halukkuutta lisätä omaa maataloustuotantoaan ei tuettu millään tavalla. Potentiaalia mittavaan elintarviketuotantoon olisi, mutta ei Zimbabwen esimerkki rohkaise käynnistämään modernia viljelyä naapurimaissakaan.
Maailmanpankin ja IMF:n ideologiasta saa hienon vaihtoehtoisen kuvan Naomi Kleinin ‘Tuhokapitalismin nousu’ ‑kirjasta. Kirjassa osoitetaan aika hyvin lainojen ehtojen noudattavan erittäin tarkasti Milton Friedmanin ja hänen Chicagon koulukuntansa oppeja. Maailmanpankin ja IMF:n avainasemissa kun on erittäin paljon nimenomaan Chicagon oppikunnan poikia.
Esimerkkeinä kyseisen oppisuuntauksen kohteista mm. Argentiina, Chile, Bolivia, Puola, Etelä-Afrikka jne. Kaikissa näissä maissa toteutettiin erittäin liberaalit talousuudistukset jonkin katastrofin/mullistuksen varjolla ja ne ovat johtaneet aina enemmistön surkeuteen erittäin pienen osan vaurastuessa lähes rajattomasti. IMF ja Maailmanpankki eivät myönnä lainoja/apua ilman, että valtio lupautuu toteuttamaan erittäin radikaaleja taloudellisia mullistuksia (ts. talouden “vapauttamista”).
Varsinkin Puola on hauska esimerkki. Solidaarisuus-liike kaatoi kommunistisen vallan, mutta toisin kuin kuviteltiin, odotettiin ja toivottiin he toteuttivatkin erittäin laajan äärioikeistolaisen taloudellisen uudistuksen em. laitosten painostaessa/kiristäessä. Kommunistit kun olivat laittaneet talouden aivan kuralle ja Solidaarisuus-liike jäi siitä vastaamaan. Valuutta piti vakauttaa ja inflaatio saada kuriin. Ehdot avulle olivat kovat ja johtivat siihen, että Puolassa saatiin työttömyys kuriin vasta tänä vuonna (työttömyysprosentti 12,8%, kun se oli vielä ~20% vuonna 2006).
Suosittelen kirjaa kaikille tuomaan erilaisen näkökulman näöden globaalien toimijoiden politiikkaan.
Tietoa ei ole täälläkään, mutta ymmärrykseni on, että nuo vientitullit on pääasiassa asetettu aivan viime aikoina rajusti nousseiden hintojen vuoksi. Kyseessä ei siis olisi systemaattinen pitkäkestoinen politiikka, vaan sopeutumisajan antaminen maan taloudelle.
(Hyödykkeiden hinnat ovat viime viikkoina tulleet vähintään yhtä rajusti alas kuin mitä joku aika sitten nousivat. Tämän teorian mukaan siis noiden tullien pitäisi pikapuoliin hävitä.)
Kleinin ja muiden salonkikommunistien juttuja kannattaa toki lukea, mutta ei niitä uskoa kannata ainakaan sellaisenaan.
IMF:n ja maailmanpankin konsultaatiota on syytetty niin kauan kun minä olen maailmantaloutta seurannut. Syytteet eivät ole täysin perusteettomia siinä mielessä, että monesti lääke on ollut melkein yhtä paha kuin itse tauti, mutta yleensä syynä epäonnistumiseen on ollut joko täysin hillitön ja hallitsematon uudistus tai sitten se, että joku aivan olennainen osa uudistuksesta on vesitetty.
Puolassa ja monissa muissa entisissä kommunistimaissa työttömyys ja muut ongelmat näyttävät tietysti paperilla siltä, että ne johtuvat uudistuksista, mutta kommunistinen järjestelmä ei enää toiminut eikä sitä voinut enää jatkaa. Muutos on kivulias, mutta valitettavasti sille ei ollut vaihtoehtoja. Puolan kohdalla syytetään usein myös EU:ta, mikä on kyllä kaikkein paksuinta puppua. Äärioikeistolaisen puolueen — siis homo‑, juutalais‑, ulkomaalais‑, jne jne vihamielisen puolueen — äänestivät kyllä puolalaiset ihan itse valtaan, siinä ei IMF:llä, WB:llä, WTO:lla tai EU:lla ollut mitään tekemistä.
Minusta IMF:ää ja kumppaneita ei voi syyttää oikein siitä, että ne ovat vaatineet talouden liberalisointia kohdemaissa. Se, mitä ne ja sidosryhmät ovat siinä sivussa ajaneet, on järjetön ja kohtuuton kansallisen omaisuuden yksityistäminen ja myyminen pilkkahintaan, yleensä ulkomaalaisille.
Jeps. Entä sitten jos Maailmanpankissa ja IMF:ssä onkin vapaan markkinatalouden kannattajia? Kai nyt niillä on oikeus itse päättää lainojen ehdoista ihan samalla tavalla kun minullakin, jos lainaan kaverilleni rahaa. Lainan vastaanottajan ei tartte ottaa lainaa vastaan tai se voi ottaa sitä muualta, jos saa paremmat ehdot. Nythän vissiin Venezuelan johdolla puuhataan näille lainoittajille kilpailijaa. Hyvä niin.
On uskottavaa, että IMF ja Maailmanpankki edistää rahoittajiensa agendaa ei siinä mitään, mutta on myös mahdollista, että ne oikeasti ajattelee saavansa sijoituksensa todennäköisimmin takaisin jos rahoitettavat maat sitoutuvat vapaaseen markkinatalouteen. Sen lisäksi on myös mahdollista, että edistäessään rahoittajiensa agendaa ne samalla edistää myös sen lainoitettavan maan etua.
Luomuviljelijä: Jos maataloustuotteista on ylituotantoa, miksi niiden tuottamista pitäisi tukea? Ylituotantohan tarkoittaa sitä, että niitä tuotetaan liikaa!
Retorisesti globalisaatio on huonoille johtajille lupa syyttää kaikki muita epäonnistumisistaan, ihan globaalisti. Jos maan hallitus ei anna viljelijän tuotteiden hinnan määräytyä markkinoilla, perusinfra mukaanlukien omistusoikeudet on surkeassa kunnossa, niin aina voi syyttää maailmanmarkkinoita. Ja kun Suomessa aluepolitiikka tuotta kriisi(maa)kuntia, niin tämä ei johdu siitä että meidän aluepolitikassa olisi mitää vikaa, vaan EU:n maatalouspolitiikasta ja kiinailmiöstä.
Tiedemies, kyllä IMF:n ja Maailmanpankin “uudistuksille” on vaihtoehtoja. Talous kun ei ole eksaktia tiedettä, kuten matematiikka, vaikka sitä niin kohdellaankin ja useimmiten esitetäänkin. Taloudessa on aina vähintään yksi epävarma tekijä ja se on ihminen (muutenhan ihminen ei voisi vaikuttaa talouteen!).
Ja termi “salonkikommunisti” kertoo kyllä enemmän omista ennakkoasenteistasi. Naomi Klein ei ole tietääkseni kertonut omaa poliittiista suuntaustaan. Eli se on edelleen arvailujen varassa. Helppohan hänen tulkintansa on ohittaa “kommunismina”, mutta olkinukkeja on helppo heitellä.
Oletko lukenut Kleinin kirjaa? Hän on saanut siinä aika vakuuttavan jatkumon Friedmanin kehittelemälle toimintamallille. Ja se on aina toteutuessaan johtanut enemmistön kärsimykseen joka jatkuu edelleen.
Demokraattinen vapaus on yleensä saatu, mutta taloudellinen valta on menetetty. Esimerkkinä Etelä-Afrikka, jossa keskuspankki ei vastaa toimistaan kenellekkään. Ei edes istuvalle hallitukselle. Etelä-Afrikassa on edelleen erittäin suuria ongelmia, samoin kuin latinalaisessa amerikassa.
Ainoat näistä “uudisuksista” hyötyneet ovat ulkomaiden suuryritykset ja ennestään rikkaat.
Ja Artturille: Vapaa markkinatalous on Friedmanilainen utopia, aivan kuten kommunismi. Ihmisen kannalta toimivimmat taloudelliset järjestelmät ovat aina sekoitus vapautta ja sääntelyä, esimerkkinä vaikka pohjoismaat.
Talous ei ole isäntä vaan renki.
Jussi: Keskuspankkien pitääkin olla poliittisesta päätöksenteosta irrotettuja, koska muuten poliitikot pääsee sanelemaan rahapolitiikan. Poliitikot eivät pysty ryhmänä vastustamaan löysän rahapolitiikan houkutusta. Tästä on runsaasti todisteita ja se on syy miksi esim. EKP on itsenäinen.
Minä oon sitä mieltä, että täysin vapaa markkinatalous on paras talousjärjestelmä. Se ei ole sekoitus kommunismia ja kapitalismia. Sinusta joku sekoitus on paras. Minusta IMF:llä ja Maailmanpankilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä. He voivat toteuttaa lainan antamista omista lähtökohdistaan, koska heillä on omistusoikeus varoihinsa.
Olen siirtänyt Kleinia koskevan kommenttini itsenäiseksi artikkeliksi pätkiäkseni viestiketjuja.
Kleinilla on oma vahva ideologinen näkemyksensä, laskenkin hänen suurimmaksi ansiokseen vaihtoehtoisen historiantulkinnan ja yritykselle antaa ihmiselle parempi kyky ymmärtää talouden sekavyyhteä ja sen suurta vaikutusta. Demokraattinen vapaus ilman taloudellista valtaa on vaillinaista vapautta.
Ja mielestäni kirjassa olleet vaihtoehdot olivat lähtöisin maan omilta kansalaisilta, poliitikoilta sekä aktivisteilta eikä Kleinilta iitseltään (esim. Freedom Charter E‑Afrikassa). Kirjassa esitetyt talouden uudistuksien vaihtoehdot eivät tietenkään olleet ainoat mahdolliset. Pointti olikin siinä, että näissä maissa toteutettiin ulkopuolisen painostuksesta tietyt, hyvin radikaalit, muutokset. Tulokset eivät olleet hyviä.
Mitä tulee latinalaiseen amerikkaan, niin siellä meni ennen junttia ja vallankaappauksia erittäin hyvin. Latinalainen amerikka oli maailman ruoka-aitta. Jos Chilen, Argentiinan ja Bolivian nykyisyyttä vertaa hirmuhallintojen aikaan, niin meneehän siellä paremmin, mutta olisiko asiat siellä vieläkin paremmin, jos latinalaisen amerikan sosiaalidemokraattinen/sosialistinen kehitys olisi saanut jatkua? Latinalainen amerikka ei ollut menossa kommunismin suuntaan, vaan he olivat kehittäneet omanlaisen version sosiaalidemokratiasta.
Artturi: Hyvä, että olet jotain mieltä, liian usein törmää jokasuuntaan kurottaviin tuuliviireihin 🙂
Tietenkin IMF ja Maailmanpankki saavat tehdä varoillaan mitä haluavat. Minusta talouden vapauttamiset köyhissä ja talouden syöksykierteessä olevissa maissa em. laitosten ehtojen mukaan eivät tuo helpotusta ihmisten elämään. Vain talouteen. Chilessä elää vieläkin 20% ihmisistä köyhyydessä (ja köyhyys Chilessä määritellään eri tavalla kuin Suomessa, köyhä Chilessä elää alle dollarilla er päivä).
Toki Chilenkin talous on kasvanut ja poistanut köyhyyttä näilläkin opeilla. Ihmisten päivittäistä elämää nämä muutokset eivät helpottaneet, pikemminkin ne pahensivat sitä. Muitakin taloudellisia keinoja on, mutta ne eivät tuota niin suuria voittoja kuin Friedmanin opit, joten niitä ei talousinstituutiot suosi. Jos tavoitteena on talouden mahdollisimman nopea kasvu inhimillisistä seikoista välittämättä, niin Friedmanilaisuus on varmasti hyvä keino siihen.
Kuten sanoin jo aiemmin, talouden pitäisi olla renki eikä isäntä 🙂
Kleinilla ja muilla maailmanparannusvasemmistolaisilla on se ongelma, etteivät he oikeastaan koskaan analysoi syitä ja seurauksia vaan liikkuvat merkitysten ja symbolien tasolla. Heille Milton Friedman ja Chicagon koulukunta edustavat pidäkkeetöntä riistokapitalismia ja se on siksi paha ja syyllinen kaikkeen pahaan siellä, missä ne esiintyvät.
En oikein ymmärrä, miksi monetarismi nähdään peikkona. Zimbabwen esimerkin pitäisi osoittaa mitä tapahtuu, jos talouden fundamentteja yritetään korjata painamalla rahaa. Raha edustaa näille kriitikoille ilmeisesti jonkinlaista fetissiä, vaikka se ei ole muuta kuin vaihtoarvon mittari. Koulussa opetettin myös, että se on arvon säilyttäjä, mutta tämä ei oikein pidä paikkaansa missään, eikä se edes voi pitää paikkaansa, jos rahaa painetaan menojen kattamiseksi.
hauskana anekdoottina: muistan yläasteen yhteiskuntaopin kirjasta talouspolitiikkaa käsittelevästä luvusta kuvan, jossa haalareihin pukeutunut mies — joka oli “valtio” — seisoi suhdannekäyrän päällä ja lapioi “hyvinvointia” suhdannehuipulta laskusuhdanteeseen. Kuvan laskusuhdanne oli menneisyydessä. 🙂
Talous ei ole isäntä tai renki, vaan talous on sitä, mitä ihmiset tekevät, kun he käyvät toistensa kanssa kauppaa. Siihen, mitä taloudessa tapahtuu, voidaan vaikuttaa niillä pelisäännöillä, joita vaihdannalle asetetaan.
Ei minun tarvitse lukea Kleinin kirjaa kokonaan (selailin sitä kirjakaupassa ja totesin, ettei maksa vaivaa) nähdäkseni, että hän ihannoi kommunisteja ja diktaattoreja jotka rahoittavat toimintaansa painamalla leikkirahaa. Kleinin ensisijaisena motivaationa tuntuu olevan amerikkalaisen oikeiston haukkuminen ja hänelle tuntuu kelpaavan ihannoitavaksi kuka tahansa, jolla on amerikkalaisen talouselämän vastaiset intressit.
Yksi näistä Klein-henkisistä saduista on se, että Amerikka asetti vilunkipelillä Etelä-Amerikassa valtaan sotilasjunttia, jotka toteuttivat uusliberalistista talouspolitiikkaa ja sillä tavalla pilasi koko maanosan talouden. Tämä ei ole ollenkaan totta. USA käytti vilunkipeliä ja rahoitti verisiä diktaattoreja, jopa lähetti taloudellisia neuvonantajia näille, mutta talous meni kyllä kuralle sisällissotien ja kleptokratian vuoksi. Nämä sisällissodat olisivat vain päättyneet toisin ilman USA:n sekoiluja, mutta tuskin niitä olisi vältetty (Chile voi olla vastaesimerkki, mutta siitäkään ei ole takeita).
Noista maista käsitttäkseni ainoastaan Argentiina on ollut todella vauras (suhteellisesti), sielläkin hommat sotki joku ihan muu kuin “uusliberalistit”.
Se täytyy tietenkin sanoa, etten silti missään nimessä hyväksy USA:n toimia näillä alueilla, enkä myöskään pidä IMF:n ja kumppaneiden sanelupolitiikkaa oikeutettuna. Nämä tahot kun ovat demokraattisen kontrollin ulottumattomissa siitäkin huolimatta, että ne pelaavat veronmaksajien rahoilla.
IMF ja Maailmanpankki ei vät kyllä saa tehdä “rahoillaan” mitä haluavat, koska ne ovat veronmaksajien rahoja.
Klein ei kyllä ihannoinut kirjassaan diktaattoreita, vaan kansanvaltaa. Kansan pitäisi voida päättää miten valtiota johdetaan, vaikka se olisi oikeistolaisen talouspolitiikan vastaista.
Ja Argentiinan talous romahti 1998 kun presidentti Carlos Menem toteutti 90-luvun alussa radikaaleja talousuudistuksia IMF:n ja Maailmanpankin ohjeiden mukaan. Argentiina oli vapaan talouden maa, mutta talous saatiin terveemmäksi vasta 2000-luvulla kansallistamlla yrityksiä, neuvoteltuaan alennuksia lainoistaan ja maksettuaan ne pois IMF:n rahoilla (mutta uusilla lainaehdoilla! 🙂 )
USA asetti Etelä-Amerikassa valtaan sotilasjunttia, ja talous meni luultavasti kuralle talouspolitiikan sijaan demokratian ja sitä myötä läpinäkyvyyden puutteen ja siitä seuraavan kleptokratian vuoksi.
Ei Etelä-Amerikassa sisällissotia tai edes sotia mitenkään paljon ole ollut. Varustelukin on ollut melko maltillista. USA ei suostunut näille kenraaleille usein myymään uusimpia aseita (muistaakseni jalkapallosota oli viimeinen jossa sodittiin potkurikoneilla) Kenraalit eivät myöskään ostaneet aseita siltä toiselta puolelta, neukkulasta, koska ne olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovimman linjan antikommunisteja (mikä niiden valtaannoston tarkoituskin oli).
Tiedemies: en lukenut koko ketjua läpi, joten ehkä kommenttini on reduntantti. Näytät kuitenkin vastustavan huonoja imagoja toisilla imagoilla. Oletko lukenut esimerkiksi Stiglitzin suomennetunkin kirjan “Globalisaation sivutuotteet”? En tarkoita että se olisi uusi raamattu, mutta useimmat punavihreät perustavat ideansa sen tarjoamaan analyysiin. Stiglitzin analyysi on paitsi maltillinen ja aivan järjellinen, myös tieteellinen siinä mielessä, että Stiglitz on valmis ottamaan oletuksensa takaisin, jos kritiikki on tarpeeksi vakuuttavaa.
Kirjoitin jo toisaalla, että Stiglitzin kritiikki on paljon vakaammalla pohjalla. En ole lukenut ko. kirjaa, vaan ainoastaan referaatteja netistä. Täytyy pistää ostoslistalle ja lukea ASAP.
Ilkeästi sanoen: En usko hetkeäkään, että punavihreät perustaisivat ideansa Stiglitzin analyysiin. Sensijaan he bongaavat avainsanoja sieltä sun täältä ja perustelevat sillä haluaan sosialisoida ja kyykyttää. Tämä on toki hirveän valitettavaa, koska fiksuja vihreitä on paljon, Soininvaara nyt yhtenä esimerkkinä.
Niin kauan kuin merkittävät talouselämän päätökset nähdään arkaaisten merkitysten — kuten pukinsarvinen Milton Friedman — kautta, ei voi tehdä järkevää analyysiä asiasta.
Tiedemies: Ok, eräs Stiglitzin aivan keskeisistä pointeista on tämä: Maailamanpankin ns. kehitysohjelmat pakotettiin kolmannen maailman valtioille kiristyksenä. Ohjelmiin kuului sijoitusten ja pankkitoimen totaalinen avaaminen länsimaiselle (tietysti myös Japanin, Singaporen, Kiinan) kilpailulle. Samaan aikaan kyseiset teollisuusmaat eivät kuitenkaan helpottaneet tippaakaan tulleja ja tukiaisia. Vieläkin media antaa ymmärtää, että Dohan neuvottelujen jatkuva katastrofi johtuisi jotenkin kehitysmaiden jääräpäisyydestä. Se johtuu kuitenkin USA:n ja Ranskan markkinatalouden vastakkaisesta, totaalisesta nationalismista. Sellaisilla nousevilla mahdeilla kuin Intia tai Indonesia ei ole ainuttakaan syytä nöyristellä jonkin Nebraskan äänestäjien määrittelemien kaupan sääntöjen alla. Tilanne on koominen, kun sen näkee oikeassa valossa: länsimaiset aktivistit (minä takavuosina) heittelevät pulloja uusliberalismia vastaan, mutta kehitttyvien talouksien keskeinen moite koskee USA:n ja EU:n kyvyttömyyttä reiluun markkinatalouteen.
hauskana anekdoottina: muistan yläasteen yhteiskuntaopin kirjasta talouspolitiikkaa käsittelevästä luvusta kuvan, jossa haalareihin pukeutunut mies — joka oli “valtio” — seisoi suhdannekäyrän päällä ja lapioi “hyvinvointia” suhdannehuipulta laskusuhdanteeseen. Kuvan laskusuhdanne oli menneisyydessä
Mietin oikein hetken mikä tässä oli se vitsi..? Ihan totta. Juuri näinhän me yritämme toimia kun otamme laskusuhdanteessa velkaa lastemme ja jopa lastenlastemme maksettavaksi. Käytännössä toki siksi että voisimme pelastaa pankkien ja muiden yritysten osakkeenomistajien rahat. Lisäksi poliitikkomme voivat esittää rahamiestä kansainvälisillä foorumeilla ja muutenkin emittoida puna-sini-vihreää moraalisäteilyä kaikkialle näillä lähinnä aasialaisilta lainatuilla rahoilla. Hassua muuten kun maailman kilpailukykyisimmät taloudet kuten USA ja EU ovat niin helvetisti velkaa noille ei niin kilpailukykyisille aasialaisille talouksille ja velka vain kasvaa, joka päivä.
Kleinin kirja käy korkeintaan viihdelukemistosta mutta ehkäpä sen suosio kertoo Suomen puna-viher-euro(=antiamerikka) älymystön tasosta, ainakin useimmille toimittajille se käy absoluuttisen totuuden kertovasta tietoteoksesta. Teoksen kirjoittamisen motiivin uskoisin olevan 99,99% sama kuin esim. Stephen Kingillä oman kertomansa mukaan eli $: älkää lainatko tai edes lukeko; OSTAKAA 😀 Osmollle pisteet tästä asiallisesta kirja-arviosta!
Osmo: Joo siis toki. Sanotaan nyt sit niin, että ne saavat tehdä rahoillaan mitä rahoittajat haluavat, eikä niiden tartte hypätä sen mukaan minkälaisia ehtoja lainoitettavat haluavat. Pointti oli se, että lainoitus ei voi olla riistoa…
Artturi:
“Osmo: Joo siis toki. Sanotaan nyt sit niin, että ne saavat tehdä rahoillaan mitä rahoittajat haluavat, eikä niiden tartte hypätä sen mukaan minkälaisia ehtoja lainoitettavat haluavat.”
Eikös rahoituksen pitäisi olla palvelu siinä missä muutkin palvelut ja eikös asiakas ollut se jonka mukaan pitäisi markkinataloudessa mennä? Kyllä rahoitustuotteissakin pitää olla ja on tuotekehitystä niinkuin muissakin tuotteissa.
Olen sanonut sen ennenkin, että se on tietenkin totta, mikä näissä vapaakauppakeskusteluissa unohtuu, eli että EU ja USA ovat yleensä ne pahimmat vapaan kaupan vastustajat. Intian ja kumppanien varsin maltilliset toivomukset tyrmätään täysin ja omista kuopista ei liikuta sitten mihinkään.
Ymmärän jos tästä keskustelusta saa sellaisen kuvan, että väittäisin kehittyvien talouksien johdon olevan typeriä ja hankalia. Kyllä se on yleensä ollut USA ja EU, jotka asioita ovat hankaloittaneet.
Tiedemies, Matti Järvinen:
Kleinin pointti IMF/Maailmanpankin lainoista oli nimenomaan kiristys ja se, että länsimaiden ei tarvitse noudattaa samoja tiukkoja ehtoja. Peli ei siis ole reilua millään mittarilla.
Traveller: Kirja-arvioita on yhtä monta kuin on takapuoliakin ja jokaisella on oma 🙂 Jokainen lukee niitä oman arvomaailmansa läpi. Toivon mukaan silti kriittisesti ja mieli avoinna.
Propagandaa tuotetaan niin oikealla kuin vasemmallakin. Mutta jostain syystä vasemmistolaista tuotantoa on vain helpompi väheksyä ja mollata kuin oikeistolaista. Ja varsinkin oikealla olevaa talousmallia esitetään useammin tieteenä, faktana tai “ainoana oikeana vaihtoehtona” ja vasemmalle kallistuva talousmalli on aina kommunismia tai jokin muu toteuttamiskelvoton mörkö.
Ja aina minua alkaa lähinnä naurattamaan tuo väheksyvä “suomen puna-viher-älymystö”-kortin käyttö. Aivan samalla tavalla voisi kutsua oikealle kallellaan olevia pikkuporvareiksi ja osoitella sormella sekä naureskella heidän mielipiteilleen. Täysin turhaa leimausta ja erittäin turhauttavaa debatin kannalta. Tällaisella runoudella saa kenties omaa itsetuntoa kohotettua, mutta keskustelua se ei vie eteenpäin.
Jussi: Miten niin Maailmanpankki/IMF kiristää, jos sen lainoista voi kieltäytyä? Kiristääkö Osuuspankki minua, kun se asettaa asuntolainalleen ehtoja?
Miksi länsimaiden pitäisi noudattaa samoja sääntöjä kuin lainan ottajien? Eihän teidän muidenkaan tarvitse noudattaa minun asuntolainan ehtoja.
Eikös rahoituksen pitäisi olla palvelu siinä missä muutkin palvelut ja eikös asiakas ollut se jonka mukaan pitäisi markkinataloudessa mennä? Kyllä rahoitustuotteissakin pitää olla ja on tuotekehitystä niinkuin muissakin tuotteissa.
Juuri niin! Marssinkin huomenna Nordeaan ja pyydän miljoonan euron lainan negatiivisella korolla. Asiakas on aina oikeassa.
Artturi:
Mikä muu instanssi kuin IMF tai Maailmanpankki voivat lainata kyseessä olevia summia? Voiko vakavissa talousvaikeuksissa oleva valtio mennä Nordeaan pyytämään miljardien lainaa? Olisiko esimerkiksi Etelä-Afrikka voinut reaalisesti ajatellen kieltäytyä?
Jos vaihtoehdot ovat romuttaa talous kokonaan tai ottaa laina erittäin tiukin ja jopa huonoin ehdoin, niin mitä siinä pitäisi tehdä?
IMF:lle ja Maailmanpankille tarvittaisiin vaihtoehto, joka toimisi erilaisilla periaatteilla. Tai sitten näiden kahden instituution pitäisi uudistua. Nykyisellään niiden toiminta lainan ehtojen kanssa on moraalitonta, mutta laillista. Kuten aiemmin on jo mainittu, länsivaltojen ei tarvitse noudattaa samoja sääntöjä. IMF:n ja Maailmanpankin toimet muistuttavat jo taloudellista imperialismia.
Siis lainaako IMF tai Maailmanpankki rahaa myös kehittyneille maille? Minä oon ollu sellaisen käsityksen vallassa, että ne lainaa nimen omaan tahoille, joille kukaan muu ei suostu lainaamaan. Siinä on varmasti isot riskit joita IMF ja Maailmanpankki yrittää hallita asettamalla lainalle tiukat ehdot. Minusta on ihan selvää, että lainan ottaja noudattaa lainan ehtoja. Ei muut.
Jos lainan ottaminen on vapaaehtoista siitä voi kieltäytyä. Kannattaakin kieltäytyä, jos lainasta on oikeasti haittaa.
Sinänsä olen sinun kanssa samaa mieltä, että lainoittamiseen tarvitaan kilpailua. Voi kuitenkin olla niinkin, että kriisissä oleville maille rahan lainaaminen on niin huonoa bisnestä, että kilpailua ei synny. Mitään uutta hyväntekeväisyyskanavaa ‑jonka rahoitus otetaan ihmisiltä väkisin- ei kyllä tarvita.
Äh. IMF ja maailmanpankki eivät minusta tarvitse “vaihtoehtoja”, vaan niiden lainoituspolitiikka pitää saada järkeväksi. Nyt ne ovat siis retoriikan tasolla jo “taloudellista imperialismia”.
IMF:n tehtävänä on ja on ollut sen perustamisesta lähtien, kansainvälisen rahajärjestelmän stabiilius. Se myöntää lainoja lähinnä akuuttien maksutaseongelmien hoitamiseen, joskin köyhimmille maille myös johonkin tarkemmin määrittelemättömään “köyhyyden vähentämiseen”. Maailmanpankki sensijaan pyrkii selvemmin köyhyyden vähetämiseen.
Nämä ovat saaneet todella pahaa julkisuutta ja yleensä täysin aiheetta. IMF vaati todellakin 1990-luvulla usein valtiota vapauttamaan pääomamarkkinoita ehtona näille lainoille ja osa ohjeista oli ilmeisesti huonoja. Suurin osa niistä ongelmista, joista IMF:ää 90-luvun valuutta- ja makrokriisien yhteydessä syytetään, oli jo meneillään, kun IMF:n ohjeita alettiin toteuttaa. Ja kuten sanottua, ne kaikki ohjeet eivät olleet hyviä, mutta ne perustuivat silloiseen käsitykseen siitä, mikä vakauttaa rahajärjestelmää.
Kaikissa niissä maissa, joissa 1990-luvulla tuli paha kriisi — alkupuolella myös Suomessa — oli kiinteä tai “managed” valuuttakurssi, eli näissä maissa keskuspankki joutui tukemaan ostoilla. Tällainen valuutta on erittäin altis ns. spekulatiiviselle hyökkäykselle.
http://en.wikipedia.org/wiki/Speculative_Attack
Kannattaa lukea ko. sivulta löytyvä IMF:n raportti asiasta. Kaakkois-Aasian talouskriisit eivät aiheutuneet IMF:n toiminnasta, vaikka se ei aina kauheasti auttanutkaan. Minulle jäi kuitenkin sellainen kuva, että suurin osa näistä “katastrofeista” oli vaikutuksiltaan lyhytaikaisia ja että liberalisointi esimerkiksi Koreassa kyllä ihan oikeasti tervehdytti taloutta.
Etelä-Afrikan ongelmista on myös aika turha syyttää IMF:ää ja maailmanpankkia. En väitä, että asetetut vaatimukset olisivat olleet kohtuullisia, mutta 1990-luvun puolivälin jälkeen E‑A:n hallitus on ollut aika kykenemätön tekemään oikein mitään järkevää. Järkevän infrastruktuurin sijaan rahat ovat menneet populistisiin hankkeisiin, joilla ei ole ollut mitään todellista pitkäaikaista vaikutusta.
Minusta vasemmistolaiset tavoitteet ovat sympaattisia, usein paperilla ihan kannatettavia, mutta niissä on sellainen ongelma, että retoriikasta huolimatta ne eivät oikein koskaan toimi. Rahalla ja hyvällä tahdolla ei vain saa mitään aikaan, ainoastaan kärsivällisyydellä ja työnteolla.
Jii
“Juuri niin! Marssinkin huomenna Nordeaan ja pyydän miljoonan euron lainan negatiivisella korolla. Asiakas on aina oikeassa.”
Suuret pankit ovat niin jäykkiä organisaatioita, että heille tuota diiliä ei kannata yrittää, mutta jos sinulla on esittää esimerkiksi pääomasijoittajalle ansaintalogiikka, jolla tuo kannattaa, niin mene ihmeessä juttelemaan. Jos et voi maksaa normaalia korkoa sinulla täytyy olla joku muu maksutapa tai ansaintamalli. Jos sinulla on niin hyvä bisnes, että se noilla ehdoilla mielestäsi kannattaa rahoittaa, älä ihmeessä kerro sitä täällä, vaan mene suoraan juttelemaan riskirahoittajille.
Tiedemies:
“Minusta vasemmistolaiset tavoitteet ovat sympaattisia, usein paperilla ihan kannatettavia, mutta niissä on sellainen ongelma, että retoriikasta huolimatta ne eivät oikein koskaan toimi.”
Heidän 100 vuotta sitten esittämät tavoitteensa työläisten olojen parantamiseksi taitaa olla Euroopassa toteutettu melkein kaikki. Onneksi tosin heidän toivomastaan poikkeavalla menetelmällä. Suhteessa pienyrittäjän asemaan työläisen asema on niin hyvä, että useasti siirtyminen itsenäiseksi yrittäjäksi heikentäisi elinoloja. Pk-yrittäjien asema ja kohtelu on Suomen tulevaisuuden kannalta keskeistä. Heillä ei ole omaa ismiään takana. Kannattaa pitää rakenteissa huoli siitä, että kärsivällisyys ja työnteko edelleen kannattaa.
“Jos on mahdollista tuottaa pellolla joko tonni viljaa tai sellainen määrä vaikkapa kahvia, että sen voi vaihtaa kahteen tonniin viljaa, miksi afrikkalaiset pitäisi tuomita tulemaan toimeen sillä tonnilla kahden tonnin sijaan?”
Harhaanjohtava näkökulma, koska maanomistus ei ole jakautunut kohtuullisesti afrikkalaisten kesken eikä myöskään verotus toimi.
“Maailmanpankki joutui 1990-luvulla kovin naiivin liberalistisen talousteorian pauloihin. Se sai – ymmärtääkseni hyvässä uskossa toimien – paljon pahaa aikaan, ja on sen jälkeen kyllä ryhtynyt katumusharjoituksiin.”
Globaalit suuryritykset hyötyivät pikaliberalisoinnista. Tätä voi kai pitää inhimillisen erehdyksen sivuvaikutuksena, jos haluaa.
turkkalo
“Globaalit suuryritykset hyötyivät pikaliberalisoinnista. Tätä voi kai pitää inhimillisen erehdyksen sivuvaikutuksena, jos haluaa.”
Eikö se ole sinänsä hyvä asia että yritykset menestyivät? En ymmärrä miksi huonompi menestys olisi parempi asia. Jos menestys tapahtuu kohtelemalla kaltoin yhteistyökumppaneita sitä voisi paheksua, mutta en ymmärrä miksi menestys itsessään sitä olisi. Kannattaa pyrkiä win-win tilanteisiin, joissa hyötyvät molemmat, kaikki tai mahdollisimman moni. Tuossa mielessä uskon yhteisöllisyyteen enemmän kuin pelkän oman edun tavoitteluun ja vastakkainasetteluun.
Mielenkiintoinen keskustelu, johon pikareplynä linkkivinkki.
Kun puhutaan kehitysmaiden maataloudesta ja Maailmanpankista, on hyvä tsekata Maailmanpankin (tuore / vuosittainen) Maailman kehitysraportti, joka tänä vuonna käsitteli maataloutta.
World Development Report 2008: Agriculture for Development @ http://go.worldbank.org/LBJZD6HWZ0
… ja selkokielisehkö linkki
http://snipurl.com/wdr2008 [econ_worldbank_org]
Julkaisu on ladattavissa ko. sivulta useammalla kielellä PDF-muodossa, niin kokonaisena könttänä kuin kappaleittain.
“Heidän 100 vuotta sitten esittämät tavoitteensa työläisten olojen parantamiseksi taitaa olla Euroopassa toteutettu melkein kaikki”
Kannattaisi sitten varmaan lukaista kommunistinen manifesti uudelleen. Aika suuri osa tavoitteista on jäänyt toteuttamatta.
Sylvesteri
“Kannattaisi sitten varmaan lukaista kommunistinen manifesti uudelleen. Aika suuri osa tavoitteista on jäänyt toteuttamatta.”
Jutta Urpilaisen tulkinnan mukaisesti työväenliikkeen 100 vuoden takaiset tavoitteet on saavutettu Suomessa lähes 100 prosenttisesti. Hänen tulkintansa tästä asiasta on mielestäni nyt relevantimpi kuin kommunistisen manifestin kirjain. Upeaa, että aika suuri osa kommunistisen manifestin kirjaimellisista tavoitteista on jäänyt toteuttamatta ja että työväenliikkeen johto ei pidä niiden toteuttamista tärkeänä, vaan pitää nykytilannetta lähestulkoon tavoitetilana. Suomi ja Eurooppa on näin paljon parempi paikka. Kapinavoima on onnistuttu kanavoimaan rakentavasti eikä tuhoavasti.
Kommentissaan Urpilainen ei siis viitannut kommunistiseen manifestiin, vaan sosiaalidemokraattien sitä myöhempiin tavoitteisiin. En nyt löydä artikkelia millä tavalla hän tavoitteet rajasi.
Heitin vähän liian löysän heiton, että melkein kaikki vanhat vasemmistolaiset tavoitteet on toteutettu. Ei ole.
Vasemmistolaisuutta on ja on ollut niin montaa sorttia, että olisi pitänyt olla ilmaisussaan tarkempi.
Asiallisesti ottaen Tiedemies on mielestäni oikeassa siinä, että vasemmistolaisissa on pölhöpopulisteja ja Sylvesteri palautti kirkkaasti mieleen vaarallisen ääriaineksen. Tekee vaan aina mieli heittää uutta näkökulmaa. Rakentavia vasemmistolaisakin kun on paljon.