Aasian taloutta hallitsee kysymys, mitä tapahtuu Kiinan talouskasvulle. Se ei voi enää kasvaa vientivetoisesti, koska ostajamaat eivät voi velkaantua enempää. Siksi Kiinan vaihtotaseen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen on laskenut kahteen prosenttiin, mikä alkaa muuan maailman kannalta olla siedettävää. Vaihtotaseen alijäämä olisi vielä parempi, koska se purkaisi maailman velkaongelmia. Jatka lukemista “Kiinan kasvuvauhti”
Kategoria: Eduskuntatyö
Kuplatalous nyt Aasiassa?
Verojaosto kuuli maanantaina IMF:n André Meieriä Kiinan ja Aasian talousnäkymistä. Luottoekspansion hyökyaallot ovat nyt Aasiassa.
Taloudellisen katastrofin riski on pienentynyt, mutta kasvu lännessä on heikkoa. Työttömyyden kasvu Euroopassa muodostaa talouden tervehdyttämiselle poliittisen riskin, kun hallitukset eivät pysty viemään läpi välttämättömiä toimia. Jatka lukemista “Kuplatalous nyt Aasiassa?”
Outo käytäntö Hongkongissa
Matkalla kohti Singaporea verojaosto on pysähtynyt pariksi päiväksi Hongkongiin ihmettelemään Aasian talouden tilaa. Ennen kuin raportoin siitä, yksi paikallinen erikoisuus.
Hongkongissa liikehuoneistot vuokrataan betonivalmiina ilman väliseiniä. Vuokralainen rakentaa toimiston omalla kustannuksellaan loppuun. Kun vuokrasuhde päättyy, TOIMISTO PALAUTETAAN ENNALLEEN ja lattiat ja väliseinät puretaan. Hirvittävää haaskausta, mutta tällä lisätään vuokralaisten uskollisuutta. Toimitilan vaihtaminen on todella kallista. Jatka lukemista “Outo käytäntö Hongkongissa”
Opettajien kurinpitovaltuuksia pitäisi lisätä hieman
Vastaukseni HS-raadiin kysymykseen pitäisikö opettajien kurinpitovaltuuksia lisätä.
Pitäisi lisätä hieman.
Lapsilla on oikeus kunnolliseen opetukseen. Opetustyötä kohtuuttomasti häiritsevän oppilaan toimintaan pitää voida puuttua. Kotiin lähettyä oppilasta ei pidä jättää oman onnensa nojaan syrjäytymään, mutta asia kuuluu enemmän sosiaalityöntekijöille. Jatka lukemista “Opettajien kurinpitovaltuuksia pitäisi lisätä hieman”
Ryhmäpuhe kuntajakolaista
Puhemiesneuvosto päätti eilen yllättäen, että kuntajakolaista pidetään ryhmäpuheenvuorokierros. Tämä tuli kovin yllättäen. Kenellekään ei sopinut, mutta minä suostuin kokoamaan oheisen peruspuheen.
Arvoisa puhemies!
Kun vajaa kaksi vuotta sitten teimme hallitusohjelmaa, otimme kuntarakenteen muutoksen yhdeksi hallituksen keskeisistä tavoitteista. Kannattaa palauttaa mieleen, miksi tähän savottaan ryhdyttiin, vaikka se tiedettiin vaikeaksi ja tunteita herättäväksi.
Tärkeimmäksi syyksi katsottiin kaupunkiseutujen kuntien haaskaava kilpailu varakkaista asukkaista ja voittoa tuottavista yrityksistä. Toisaalta muuttotappioalueilla joidenkin kuntien väestörakenne on kääntymässä niin vanhusvoittoiseksi, etteivät ne pysty pitkään huolehtimaan nykyisistä tehtävistään. Jatka lukemista “Ryhmäpuhe kuntajakolaista”
Vielä jäi korjattavaa
Hallituksen osinkoverouudistus laskee yrittäjinä työtä tekevien ylintä marginaaliveroa kymmenellä prosentilla. Asianajajat ja yksityisen sektorin lääkärit esimerkiksi hyötyvät tuhansia euroja vuodessa. Tämä ei voi olla tarkoitus.
Hallitus onneksi korjasi kovin epäonnistunutta yritysveroesitystään. Yksi korjattava asia vielä jäi korjattavaksi, vaikka minulle henkilökohtaisesti tehty ratkaisu olisikin hyvin edullinen.
Minulla on luennointia ja muuta keikkatyötä varten oma yritys, Tietokeino Oy siitä yksinkertaisesta syystä, että keikkailusta verokirjalla ei tulisi mitään, kun työnantajia olisi kymmeniä ja tulonhankkimismenoja koituisi tolkuttoman paljon. Nyt kun olen eduskunnassa, yritykseni on luonnollisesti vähän kesannolla. Olettaisin, että jokaisella asianajajalla varmaanikin on samasta syystä yritys kuten myös useimmilla remonttireiskoilla. Jatka lukemista “Vielä jäi korjattavaa”
Oden yritysverouudistus
On myönnettävä, että hallituksen yritysveropäätös tuli ainakin minulle täysin puskasta. Vähän post festum yritän hahmotella, mitä minun mielestäni olisi pitänyt tehdä.
Miten yrittäjiä pitäisi verottaa?
- Yhteiskunta menestyy paremmin, jos se houkuttelee aloitekykyisiä ihmisiä yrittäjiksi. On järkevää ja kohtuullista verottaa yritystoiminnassaan onnistuneen yrittäjän tuloja lievemmin kuin samoihin tuloihin yltävää palkansaajaa, koska epäonnistuessaan yrittäjän osa on palkansaajaa huonompi. Jos onnistujan osa on sama kuin palkansaajan ja epäonnistujan huonompi, kannattaa ryhtyä palkansaajaksi. Tähän tarkoitukseen riittää kannustin, jossa lievemmällä verotuksella on jokin normaalin perheen vuosibudjettiin verrattavissa oleva yläraja. Viimeksi se oli 60 000 euroa vuodessa, mutta voisi se olla vähän korkeampikin, sillä onhan yrityksen palkatun johdon ansiotasokin korkeampi. Jatka lukemista “Oden yritysverouudistus”
Palkan maksaminen helpommaksi
Heidi Hautalan harmillinen töppäily maksamattomien eläkemaksujen kanssa on ikävä tapaus, joka toivottavasti voidaan kääntää harmaan talouden torjunnan voitoksi, koska nyt maksaminsen vaikeudesta ainakin puhutaan. Kuten moni muukin, Heidi ei ymmärtääkseni jättänyt maksuja maksamatta tavoitellakseen voittoa itselleen, vaan välttääkseen sen toivottoman paperisodan, joka pikkumaksujen maksamiseen menee. Hänhän menetti näin tehdessään kotitalousvähennyksen, joka olisi ollut tuota eläkemaksua paljon suurempi. Se, että palkan maksaminen muuten kuin pimeästi on tehty hallinnollisesti niin vaikeaksi, tuottaa huomattavat verotulojen menetykset ja nakertaa kansalaisten moraalia.
Nyttemmin palkka.fi-palvelu tekee maksamisen paljon helpommaksi, mutta helppoa se ei ole edelleenkään. Mikä palkka.fi –palvelussa on sellaista, että paremminkin voisi toimia. Jatka lukemista “Palkan maksaminen helpommaksi”
Helsinki ei kurjistu
Viime aikoina on runsaasti esitetty lukuja kuntien sisään- ja ulosmuuton tulotasoista. Niiden mukaan Helsingin ja jopa Espoon tilanne olisi laskuvoittoinen, koska sisään muuttaa köyhiä ja ulos rikkaita kansalaisia. Olenpa näiden tilastojen esittelyyn minäkin sortunut. Ne ovat kuitenkin harhaanjohtavia, koska niitä sotkevat ysissään muuttavat opiskelijat, jotka ensin valmistuvat, menevät sitten töihin ja perustavat perheen ja muuttavat tämän jälkeen pois.
Soininvaara Ylen Ajantasassa 1.3.2013
Blogin ylläpito tiedottaa:
Roope Mokka (Ajatushautomo Demos) ja Osmo Soininvaara keskustelevat tutkimuksen ja politiikan suhteesta Ylen Ajantasassa pe 1.3. 2013
Tallenne on kuunneltavissa Ylen Areenassa.
