Ikäluokkakohtainen tulonjakotilasto, jonka alkuperän olen selostanut edellisessä postauksessani ”Tulonjaon kehitys ikäluokkien sisällä” sisältää myös ikäluokkien mediaani- ja keskitulot. Pienellä käsityöllä laadin niistä kohorttikohtaiset aikasarjat kohorttien mediaanituloista eri ikäisinä. Oheinen kuva kertoo, mitä vuonna 2008 puhjennut lama vaikutti eri kohorttien tulotasoon. Vuonna 1975 syntynyt kohortti oli tuolloin 33-vuotias ja oli siten pitkälti vakiinnuttanut asemansa työmarkkinoilla. Seuraavien kohorttien oli jo vähän vaikeampi päästä työmarkkinoille. Jatka lukemista “Nuoret saivat maksaa laman.”
Tekijä: Osmo Soininvaara
Tulonjaon kehitys ikäluokkien sisällä
Ohessa on kuvattuina ikäluokkien sisäiset Ginikertoimet viiden vuoden välien vuodesta 1996 vuoteen 2016 saakka. Tämä antaa tulonjaon kehityksestä aavistuksen verran toisenlaisen kuvan, koska Gini-kerroin voi nousta ja laskea myös pelkästään ikäluokkien kokojen muuttuessa.
Mukana ovat myös myyntivoitot, mikä aiheuttaa lukuihin jonkin verran kohinaa. Niinpä olen laskenut ikäluokkien Gini-kertoimista viiden vuoden painotetut kertoimet painoina 1,2,3,2 ja 1. Se vähän hävittää informaatiota, mutta tekee kuvasta havainnollisemman.
Aineistossa ovat kaikki suomalaiset siten, että heidän tuloikseen on laskettu sen ruokakunnat tulot kulutusyksikköä kohden, joihin he kuuluvat. Kolmihenkinen perhe on tässä siis kolme kertaa ja kolmessa eri ikäluokassa. Niinpä lasten osalta tuloeroissa ei ole kyse erisuuruisista viikkorahoista vaan siitä, kuinka suuria ovat lapsiperheiden tuloerot. Jatka lukemista “Tulonjaon kehitys ikäluokkien sisällä”
Työttömän oikeudesta sivutoimiseen yrittämiseen on säädettävä yksiselitteisesti
Osana työttömien aktivointia hallitus edellyttää, että työtön hankkii yrittäjänä tuloja 250 € kuussa. Tänään voimaan tulleen lain mukaan näin toimimisesta ei rangaista heti, mutta neljän kuukauden kuluttua se voi johtaa työttömyyskorvauksen menettämiseen kokonaan, jonka jälkeen on siis elettävä sillä 250 eurolla kuussa. Ei kuitenkaan kerrota, milloin siitä rangaistaan ja milloin ei, vaan tämä jätetään yksittäisen TE-toimiston harkintaan, eikä harkinnan luvata noudattavan samoja kriteerejä eri puolella maata.
Näin ei voi olla. Työttömiltä ei voi edellyttää tällaista riskinottoa. Lain pitää olla yksikäsitteinen ja sama koko maassa, ellei erikseen päätetä alueellisista kokeiluista. Nyt tämä epävarmuus ja kieltäytymien antamasta ennakkopäätöksiä on tosiasiallinen este työttömien pienimuotoisellekaan yritystoiminnalle
Ainoa ohje, joka asiasta annetaan, on tämä periaate:
Henkilön katsotaan työllistyvän yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle.” Jatka lukemista “Työttömän oikeudesta sivutoimiseen yrittämiseen on säädettävä yksiselitteisesti”
Mitä ajattelen työttömyysturvan aktiivimallista.
Hallitus on iskenyt pahasti kirveensä kiveen työttömien aktivointimallinsa kanssa. Se on herättänyt niin laajaa suuttumusta, että sillä voi olla suuri vaikutus tulevien eduskuntavaalien tuloksiin.
Ongelma, jota hallitus yrittää korjata, on kuitenkin olemassa.
Suomen talous on lopultakin reippaassa nousussa, mutta nousu saattaa tyssätä nopeastikin työvoimapulaan samalla, kun yli 300 000 ihmistä on työttömänä.
Joku kysyi, mitä järkeä tässä patistelussa on nyt, kun täyttömien määrä vähenee itsestään. Juuri nyt siinä on järkeä, jos koskaan.
Suomalainen työttömyysturvajärjestelmä on todella passivoiva, jos sitä vertaa Ruotsiin tai Tanskaan. Täällä on aika helppo jäädä roikkumaan työttömyysturvan varaan. Tästä asiasta on vähän vaikea puhua, koska kun näin sanoo, syyllistää kaikkia työttömiä ja erityisesti niitä, jotka oikeasti yrittävät päästä töihin, mutta eivät pääse. Tällä roikkumisella en tarkoita, että karttaisi työn saamista vaan sitä, että ei näe paljon vaivaa asian eteen ja lopulta luisuu pitkäaikaistyöttömyyteen, josta onkin sitten pitkä matka töihin. Jatka lukemista “Mitä ajattelen työttömyysturvan aktiivimallista.”
Miksi Suomen rikkaat eivät ole rikkaampia?
Suurituloisin prosentti kahmii Yhdysvalloissa 19,3 % kaikista tuloista ja Suomessa “vain” 5,7 %
Miksi luku on Suomessa niin pieni, pienempi kuin useimmissa teollisuusmaissa?
Haluamme tietysti nähdä asian niin, että suomalainen yhteiskunta on paljon tasa-arvoisempi ja sosiaalisempi. Mutta eihän se selitä, miksi terävin huippumme tienaa niin huonosti muihin maihin verrattuna. Siitä, että rikkaimmat suomalaiset tienaavat paljon ruotsalaisia lajitovereitaan huonommin, on syytä iloita yhtä vähän kuin siitä, että meillä ei ole öljyä niin kuin norjalaisilla.
Mikä siis on syynä tähän? Jatka lukemista “Miksi Suomen rikkaat eivät ole rikkaampia?”
Tekoälystä
Harva osasi ennustaa, että autojen valmistaminen tuottaa eniten miljonäärejä kiinteistöalalle, koska auto mullisti yhdyskuntarakenteen tehden kokonaan uusista alueista arvokasta rakennusmaata. Tekoäly merkitsee potentiaalisesti valtavaa mullistusta. Paljon on tehty tekoälyn vaikutuksista ennusteita, mutta suurimmat vaikutukset tulevat silti olemaan yllätyksiä.
Tekoäly tulee poistamaan suuren määrän nykyisiä työpaikkoja, mutta tuskin se kuitenkaan tulee määrässä ja nopeudessa lyömään vertoja työpaikkojen poistumiselle 1960-luvulla maanviljelyssä tai metsänkorjuussa.
Moottorisahan ja monitoimikoneen korvanneet metsurit siirtyivät ajan myötä paremmin palkattuihin töihin. Muutoinkin automaatio korvasi aluksi lähinnä suorittavaa ja melko matalapalkkaista työtä, jolloin yleinen tulotaso nousi. Jatka lukemista “Tekoälystä”
Vihreän sadonkorjuujuhlan aika Helsingissä
Viime valtuustokaudella Helsingissä saatiin aikaan suuri käänne kaupungin kehittämisessä. Kaupunkirakennetta hajauttava kehitys, joka peitti alleen yhä vain enemmän maata, saatiin käännetyksi kaupunkirakennetta eheyttäväksi suunnaksi. Markkinavoimat auttoivat tätä muutosta merkittävästi, mutta oli siinä suuri rooli myös politiikalla – erityisesti vihreällä politiikalla.
Markkinavoimat ovat tässä sama asia kuin ihmisten asumispreferenssit, jotka muuttuivat voimakkaasti urbaanimmiksi. Yhä useampi haluaisi asua ratikkakaupungissa, kantakaupunkimaisesti. Sen seurauksena asuntojen hinnat ovat nousseet Helsingin keskustan tuntumassa aina Vallilaa myöten. Asumisen kallistuminen on ikävä asia sinänsä, mutta toisaalta merkki hyvästä. Jossain on onnistuttu, kun niin moni haluaa tänne asumaan ja asuu mieluummin kaksiossa Helsingissä kuin omakotitalossa kehyskunnissa.
Helsinki kaikkine tapahtumineen ja mielenkiintoisine yksityisine palveluineen on tullut tavattoman hyväksi paikaksi elää. Se on ollut kaupungin sallivamman politiikan tulosta – suuri ansio tästä kuuluu Pekka Saurille. Jatka lukemista “Vihreän sadonkorjuujuhlan aika Helsingissä”
Riman korottamisen solidaarisuudesta
Kuvitelkaamme yhteiskunta, jossa ihmisten tulotaso riippuu siitä, kuinka hyvin he menestyvät korkeushypyssä. Alin mahdollinen suoritus (aloituskorkeus) on 80 cm. Sillä pääsee varsin huonoon tulotasoon ja joutuu elämään taloudellisesti vaatimatonta elämää. Jotkut huiput hyppäävät yli kaksi metriä ja heillä riittää rahaa vaikka mihin.
Niitäkin on, jotka eivät selviä edes aloituskorkeudesta, mutta he kuuluvatkin sitten todella niukan perusturvan ja leipäjonojen maailmaan. Unohtakaamme heidät ja keskittykäämme noihin onnettomiin alle metrin suoritukseen pystyviin ja heidän köyhyyteensä. Mitä tälle korkeuta hyppäävien köyhien ongelmalle pitäisi tehdä?
Kannattaisiko nostaa aloituskorkeutta niin, jotta jokainen riman ylittänyt saa kunnollisen tulotason? Leipäjonot toki kasvaisivat, kun yhä useampi ei selviäisi edes aloituskorkeudesta, mutta korkeuta hypäävien köyhien ongelma olisi ratkaistu. Jatka lukemista “Riman korottamisen solidaarisuudesta”
Mustread – fiksu joululahja
Mustread on aivan uudenlainen verkkolehti, jonka panivat pystyyn joukko eturivin toimittajia ja kirjoittajia runsas kuukausi sitten. Se on erityisesti päättäjille suunnattu yhteiskunnallisten kysymysten taustoittamiseen pyrkivä julkaisu, jonka voi kuitenkin kuka hyvänsä tilata. Itse nautin julkaisusta, joka pyrkii olemaan asiapitoinen – etsii asioihin syitä eikä syyllisiä ja jossa faktat ovat kohdallaan. Julkaisu on myönteisellä tavalla aidosti elitistinen.
Toivon tälle julkaisulle menestystä jo senkin takia, että lehden kelkkaan hypänneet ja hyvistä työpaikoistaan luopuneet ovat ottaneet tässä suuren henkilökohtaisen riskin.
Suosittelen vilpittömästi MustReadin tilaamista joululahjaksi. Se käy yksinkertaisesti alla olevasta linkistä.
Palvelusetelin arvo
En ole viime aikoina viitsinyt seurata sote-valmistelun uusimpia käänteitä, koska olen vakuuttunut, että se on hukkaan käytettyä aikaa. Kun Helsingin kaupunginvaltuusto käy toivottoman pitkää keskustelua sote-lautakunnassa ei ole muutakaan tekemistä ja niinpä olen tappanut aikaa lukemalla hallituksen esitystä.
Olen ollut pitkään sitä mieltä, että tervein tapa yksityistää terveydenhuoltoa on antaa palveluseteleitä elektiiviseen hoitoon. Siitä on saatu Ruotsissa hyviä kokemuksia. Toki se pitää tehdä hallitusti niin, ettei julkisten sairaaloiden päivystysvelvollisuus vaarannu.
Minä olen kuvitellut, että palvelusetelin arvo vastaisi (korkeintaan) sitä kustannusta, jonka saman hoidon antaminen julkisella puolella maksaa. Jatka lukemista “Palvelusetelin arvo”
