Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
===
Singapore on tiiviisti asuttu kaupunki, jossa liikenne sujuu kuin insinöörin unelma. Autoliikenteen väyliin on panostettu paljon, eli mikään autovihamielinen kaupunki se ei ole. Onnistumisen takana on teoreettisesti lähes optimaalinen autoliikenteen hinnoittelu.
Singapore on kaupunkivaltio, jossa pääkaupunkiseutua vähän pienemmällä alueella (734 km2) asuu noin 5.9 miljoonaa asukasta. Autot eivät mahtuisi katuverkkoon mitenkään, jos autoja olisi singaporelaisilla yhtä paljon kuin vaikkapa suomalaisilla. Siksi kaikkien on kannalta järkevää, että autojen määrää rajoitetaan. Niinpä on päätetty rajoittaa autojen määrä sellaiseksi, että ne mahtuvat katuverkkoon.
Auton omistamiseen tarvitaan Singaporessa lisenssi. Lisenssi on jälkimarkkinakelpoinen eli sen voi myydä, jos sitä ei enää tarvitse. Hinta määräytyy markkinoilla. Vuonna 2022 kymmenen vuotta voimassa oleva lisenssi maksoi noin 100 000 euroa, eli vuoden auton käytöstä joutui pulittamaan noin kymmenen tuhatta euroa ja sen päälle korot. Tämän lisäksi on käytössä ruuhkamaksut, ja polttoainetta verotetaan niin paljon, että bensiini on selvästi kalliimpaa kuin Suomessa. Autoja singaporelaisilla on noin miljoona eli 170 autoa tuhatta asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on noin 500.
Miksi kolmenkertainen ohjaus? Eikö pelkkä autonkäyttölisenssi riittäisi? Bensiiniveron tarkoitus on kannustaa auton omistajia ajamaan vähän ja ruuhkamaksun tarkoitus on saada heidän välttämään ruuhka-aikoina ajamista. Pelkällä auton omistamisen lisensioinnilla päästäistiin samaan tulokseen, mutta silloin autojen kokonaismäärä pitäisi säädellä selvästi alemmas eli auton omistamiseen vaadittavan lisenssin pitäisi olla vielä kalliimpi. Autoja voi olla enemmän, jos niitä käytetään vähemmän. Tätä on ajateltu Singaporessa hyvin teknokraattisesti.
Itse asiassa Singaporessa suunnitellaan autojen lukumäärän sääntelystä luopumista ja sen korvaamisella pelkällä matkan käytön verottamisella, koska omassa autotallissa seisova auto ei aiheuta ruuhkaa ja autotallinsa jokainen maksaa itse. Matkan pituuteen perustuva laskutus edellyttää satelliittipaikannusta.
Kuriositeettina mainittakoon, että Singaporesta voi ajaa autolla Malesiaan, jossa polttoaine on halpaa. Jotta autoja ei käytäisi tankkaamassa Malesiassa, niin kuin Suomen itärajalla tehdään, tankin täytyy olla lähes täysi Singaporesta lähdettäessä.
Toisenlaiseen liikennepolitiikkaan voi tutustua Bangkokissa, joka on suunnilleen yhtä tiivisti asuttu miljoonakaupunki kuin Singapore. Siellä autoilu on halpaa, mutta auto on ruuhkien vuoksi liikennevälineenä lähes käyttökelvoton. Kävellenkin pääsee nopeammin. Ilma tosin on hyvin saastunutta. Ruuhkat ovat luoneet kaupungin toimistorakennuksiin erikoisen käytännön. Alakerrassa on yleensä kahvila. Jos on menossa kokoukseen ja on varannut muutaman kilometrin matkaan pari tuntia ja tuleekin perille tunnin etuajassa, voi odottaa kokousta kahvilassa. Singaporelainen autoilija tuskin haluaisi vaihtaa osaansa bangkokilaisen autoilijan kanssa.
Seuraava luku tästä
Kirjan alkuun tästä.
Soininvaara unohtui mainita että Singapore on yhden puolueen johtama valtio jonka seurauksena valtio pystyy säätelemään esimerkiksi autoilua sekä ylläpitää puhtautta ja järjestystä julkisissa paikoissa. Tästä hyvä esimerkki on se että purukumi on kielletty Singaporessa ja roskaamisesta tulee kovat sakot. Tämä kokonaisuus johtuu siitä että Singapore ei ole samanlainen demokratia kuin Pohjoismaat.
Olisikin mielenkiintoista tietää miten nämä on otettu käyttöön, mikä oli lähtötilanne ja mitä kansalaiset sanoivat asiasta siinä vaiheessa.…
Ehkä asian voi muotoilla toisinkin. Singapore taitaa periaatteessa olla demokratia siinä mielessä, että teoriassa valtapuolue vois hävitä vaalit, jotka ovat muodollisesti vapaat. Eli ei Singapore tässä mielessä ole sen vähempää kansanvalta kuin vaikka 1970-luvun Suomi, jossa Keskusta oli aina hallituksessa ja Kekkonen presidenttinä, mutta kansan vapaissa vaaleissa ilmaiseman tahdon mukaisesti.
Sen sijaan Singapore ei ole liberaali demokratia. Tässä suhteessa se muistuttaa pitkälti vaikka sotien välisen ajan Suomea tai Irlantia, joissa kummassakin oli vallalla varsin tiukasti konservatiivinen, kansan suurta suosiota nauttinut kulttuuri- ja kuripolitiikka.
Tosiasiassa Suomen kohdalla meidän demokratiamme liberaalius on aina riippunut viiteryhmistämme. Emme me olleet sotien välillä mitenkään poikkeuksellisen konservatiivinen maa, tai 1970-luvulla poikkeuksellisen presidenttivaltainen demokratia. 1970-luvulta 2000-luvulle jatkunut yhteiskunnan liberalisaatiokin oli osa yleiseurooppalaista kehitystä. Nyt kun yleisesti maailmalla tuntuu ilmapiiri tiukkenevan, taitaa meidänkin kansanvaltamme hiljalleen muuttua vähemmän liberaaliksi, vaikka jotkin nykyisen perustuslain laatijoina olleet laintuntijat käyvätkin viivytystaistelua tätä vastaan. Ilmapiirin muutoksen oireita on paljon myös kotimaan politiikassa, eivätkä kaikki ole pelkästään persujen ideoita. Esimerkiksi Osmon tässä blogissa kuvaamat liikennepoliittiset ideat ovat osa samaa suurta kehityskaarta kuin hallituksen rajalaki.
Erastotenes aleksandrialaiselle kommenttina että kärjistät hiukan toteamalla että Keskusta olisi ollut 1970-luvun Suomessa joku valtapuolue. Itse asiassa SDP oli valtapuolue hyvin pitkään ja hallituksen muodostamisessa tarvitiin Kepun lisäksi SKDL:llää.Tämä akseli murtuis jossain 1987 tiennoilla ja viimeistään 1991. Singaporessa PAP on taas hallinnut 1960-luvulta asti.
1970-luvun aikana Suomessa oli vallassa 11 hallitusta, joista kolme oli lyhytikäisiä virkamieshallituksia. Lopuista kahdeksasta keskusta oli mukana kaikissa paitsi yhdessä, joka istui vähän yli kuusi kuukautta, ja SDP kaikissa paitsi yhdessä, joka istui seitsemän ja puoli kuukautta. Aika revisionistista historiankirjoitusta tarvitaan, jotta jommallekummalle näistä saadaan jokin “valtapuolueen” status, joka toiselta niistä jää puuttumaan.
Myöskään väite “hallituksen muodostamisessa tarvitiin Kepun lisäksi SKDL:llää” ei pidä paikkaansa. SKDL oli poissa eri hallituksista yhtäjaksoisesti yli neljä vuotta lokakuusta 1971 marraskuuhun 1975, ja vielä uudestaan Martti Miettusen (kesk) III hallituksesta 1976–77, joka oli se ainoa josta myös SDP jäi pois. SKDL:llä oli ministereitä 1970-luvulla vain noin puolet ajasta.
Tyypillinen hallituskokooonpano Kekkosen aikana oli punamulta SDP + Kesk, ja apupuolueet joita tarvittiin enemmistön saamiseksi olivat yleensä RKP, LKP, SKDL ja jossain tapauksissa aikoinaan demareista irtaantunut TPSL. SKDL:kin, vaikka oli iso puolue oli jakautunut kolmeen eri “lahkoon” ja yleensä vältettiin ministereitä valitessa ne pahimmat riidankylväjäät.
Tosin tässä leikkautuu pois ensimmäiset 40 % Kekkosen ajasta, Tannerin puheenjohtajuuden ja Honka-liiton aikaisine SDP:eineen, josta mainittu TPSL lohkesi irti ja joka välillä jo näytti ikuiseen oppositioon tuomitulta. Fagerholmin yöpakkashallitus oli kaikkea muuta kuin kekkoslainen viritelmä, vaikka siinä oli SDP + Kesk.
Singapore osoittaa monessa mielessä liberaalin ideologian toimimattomaksi. Tosin moni liberaali jostain syystä usein päätyy ihailemaan Singaporea. No, tähän ikään mennessä olen oppinut, ettei liberaaleilta kannata odottaa mitään loogisesti koherenttia, sen sijaan saa kuulla paljon pisaroittain sovellettua dogmaattista absolutismia. Nyt en puhu tai tarkoita millään muotoa arvon blogistia.
Tässä on tullut jo monessa kohtaa ilmi, että toimiva yhteiskunta edellyttää hyvää tasapainottelua vapauksien [=liberalismin ] ja säätelyn välillä. Sen sijaan dogmaattinen tai ideologinen liberalismi, jossa vapaus on korkein päämäärä, sivuuttaen kaiken muun, on toimimaton lähestymistapa yhteiskunnan järjestämiseen. Tämän ‘faktan’ ovat jo historia ja tosielämän esimerkit osoittaneet moneen kertaan [todellisia liberaaleja yhteiskuntia ei vain ole, koska ne eivät toimi]. Sama fakta tulee kyllä rivien välistä esille myös blogistin tässäkin kirjoitussarjassa. Dogmaattinen liberalismi on varsinkin hyväosaisiin (sekä “väliaikaisesti” ja “säätely-yhteiskunnasta johtuen” köyhiin [tiedät, mitä tässä tarkoitetaan, jos olet seurannut USA:n keskustelua syvällisemmin pidemmän aikaa]) vetoava aate, koska se lupaa heille vapautusta yhteiskunnan “kahleista”, vähän kuten kristinusko lupaa huono-osaisille ja nuhteettomille parempaa elämää kuoleman jälkeen.
Matkan pituus voidaan voidaan mitata myös auton matkamittarilla ja laskuttaa ilman satelliittipaikannusta. Ja se voidaan tehdä silloin vähintäänkin yhtä luotettavasti ilman että tarvitsee seurata jatkuvasti auton sijaintia.
“Matkan pituuteen perustuva laskutus edellyttää satelliittipaikannusta”
On aivan eri asia ajaa påitkin Espaa kuin jossain Kuusamossa. Tähän erotteluun tarvitaan satellittipaikannusta.
Sen päättelyyn, onko auto Espalla vai Kuusamossa ei tarvita satelliittipaikannusta. Tämä onnistuu jo uusien autojen muutenkin mustaan laatikkoonsa muutenkin keräämän datavirran analysoinnilla.
Koska lähtökohtaisesti kyse on ruuhkamaksusta, niin tärkein kriteeri lasketaanko kilometrit laskutettaviin on auton nopeus. Jos auto kulkee yli 60 km/h tai sen nopeus ei alita nopeusrajoitusta enempää kuin 20 km/h, niin tuskin on ruuhkaa. Sillä Kuusamon mökkitiellä, jolla ajetaan 20 km/h ei todennäköisesti ole auton tunnistamaa nopeusrajoitusta, vain 80 km/perusnopeus. Mökkitiellä rattia käännellään jatkuvasti oikealle ja vasemmalle, kun taas ruuhkassa se on joko suorassa, pidempään kääntyneenä jompaan kumpaan suuntaan tai käännetään kerran nopeasti yhteen suuntaan ja sitten takaisin toiseen suuntaan.
Matkan pituuteen perustuvan maksun ei tarvitse olla muuta kuin perusmaksu kaikilta, jolla hoidetaan yksinkertaisesti vähitellen poistuva “polttoainevero”. Sen päälle löytyy jo nyt varsinaisia ruuhkamaksukäytäntöjä jotka perustuvat rekisterinumeron tunnistukseen. Mallia voi ottaa vaikka Tukholmasta jossa ruuhkamaksut ovat olleet käytössä jo yli 15 vuotta. Sama systeemi toimisi kylä Espallakin ja missä vaan Suomessa missä ruuhkia halutaan välttää.
Singaporessa korkea autovero nostaa vielä auton hankinnan kulua. Auton oston lisenssi ja autovero yhdessä pitävät huolen siitä, että auton omistaminen on vain rikkaiden etuoikeus. Tosin tätäkin säännöstelyä kierretään sillä, että taksit saavat helpotuksia näistä. Siksi kaupungissa on valtavasti ns. viikonlopputakseja, jotka eivät oikeasti ole taksikuskeja, mutta ajavat viikonloppuna taksikeikkaa saadakseen ostaa auton halvemmalla. Nämä viikonlopputaksit ovat myös pahemmin eksyksissä, kuin Helsingin taksit nykyään ja olen itsekin opastanut turistikartalla taksia oikeaan osoitteeseen. Jokainen korkea maksu tuo mukanaan maksun kiertotapoja.
Jokainen korkea maksu ei välttämättä tuo kiertotapoja (joita ei ole tarkoitettu). Tässä tapauksessa taksien helpotukset ovat poliittinen valinta. Tuon porsaanreiän voisi halutessa poistaa. Ihan samanlaisia ne taksien haitat ovat kuin yksityisautojenkin. Toki taksikuskit eivät siitä varmaan tykkäisi.
Toimii isossa kaupungissa kuten Singaporessa johon nämä säädökset ovat pakon sanelemia jotta liikenne toimii. Helsinki on Suomen suurin kaupunki, mutta ei niin suuri jotta samankaltaisia säädöksiä tarvitaan. Muissa Suomen kaupungeissa ei ongelmaa olekaan. Helsinkiin toimii ruuhkamaksuilla ja korkeahkoilla pysäköintimaksuilla myös asukaspysäköinnissä. Sinnenmäen tuore ehdotus sähköautoja suosivalla säätelyllä keskustan alueiden osalta on mietinnän arvoinen, joskin se vaatii sähköautojen hintojen alentamista myös korkeimpien käyttökulujen osalta. Onko mietitty miten sähköautojen romuttaminen aiheuttamatta ympäristöhaittoja tapahtuu sitten kun niitä on nykyistä huomattavasti enemmän. Sähkön suosion autoissa ohitetaan tulevaisuudessa vedyllä — oma ennusteeni.
Singaporen julkista liikennettä on kehuttu paljon. Mielestäni siinä on yksi merkittävä ongelma, se on hidas. Esimerkkinä Jurong East ‑Raffles City väli, linnuntietä 13 km. MRT Junalla 23 min. Vastaava matka Helsingin alueella, Tikkurila — Rautatieasema. Matkaa linnuntietä on 15 km ja matka kestää 14 minuuttia. Matkat ja ajat Google Mapsista.
Julkinen liikenne Singaporessa on halpaa ja kattavaa, mutta hidasta. Autoilu taas ei useinkaan ole vaihtoehto hinnan takia.
Jurong East — Raffles City ja 11 pysäkkiä. Helsinki — Tikkurila ja 1 pysäkki.
Jotenkin näiden vertaaminen ei ole kovin mielekästä.
On se mielekästä. Mikseivät ole pystyneet tähän kehuttuun MRT systeemiin rakentamaan väliasemat ohittavia expressvuoroja. Jurong East ja Tikkurila muutenkin samankaltaisia lähiöitä.
Matti, tuo kompensoituu pitkälti vuorovälin kautta. MRT kulkee niin tiheästi, ettei odottelua asemalla juuri tule. Ja kompensoituuhan se hinnankin kautta – Höselin poskettoman kalliit liput ovat ihan omassa luokassaan. Esimerkkimatkasi Singaporessa maksaa 1,33 € ja sen voi tietysti maksaa ihan vaikka suomalaisella Mastercardilla siinä metroportilla, ei tarvitse pohtia mitään sovelluksia sun muuta rasittavaa ja potentiaalisia matkustajia karkoittavaa.
Matkojen hinnat vaihtelevat riippuen matkan pituudesta ja vuorokaudenajasta. Ruuhka-aikoina kuten kello 7–9 aamulla ja 15–17 iltapäivällä matkat ovat kalliimpia, mutta HSL vaan haluaa aina samaa hintaa olipa täyttä tai ei.
Siellä asemilla ei saa syödä tai juoda mitään. Vartijat ovat tarkkoja ja pahasta rikkeestä saa sakot. Suomessa saa taas tehdä näillä paraatipaikoilla huumekauppaa — diilereille on oikein oma puistokin siinä keskustassa
Ps: Singaporen bkt on noin 20–30 tuhatta dollaria suomea parempi eli yrityksetkin viihtyvät eikä savusteta pois. Silloin on varaa hyvään infraan. Singapore on rikas maa.
Lähellä täydellistä olisi myös jakaa kadunvarsipaikat ilmaisiksi osakkeiksi [yksi] per asukas ja sitten antaa paikka jokaiselle, joka omistaa N kappaletta osakkeita, asuipa kaupungissa tai ei. — Vain tällä tavalla on mahdollista saada selville asukaspysäköintipaikan käypä hinta.
Jos unohdetaan tästä seuraavat ongelmat myyntivoiton verotuksen tai sosiaaliturvan heikennyksen kanssa, joilla molemmilla pidetään köyhät kyykyssä,
– niin suurin ongelma tulee olemaan kaupungin ahneus, jonka seurauksena se laskee liikenteeseen rajattomasti uusia osakkeita vain saadakseen rahaa.
– Tälle ahneusajattelulle ei mahda mitään täällä länsimaisen filosofian alueella. On tosiaan mentävä aivan toiselle puolen maapalloa, että järjestelmä toimisi.
Jos Helsinki alkaisi noudattaa Singaporen mallia, niin ei menisi aikaakaan, kun auto-oikeuksien myynti karkaisi poliitikkojen käsistä: «Hei! Me ollaan rikkaita!» ja lopputuloksena olisi samanlainen ruuhkatilanne kuin kaupungissa on nytkin. — Tällä haluan kertoa, että kyse ei ole niinkään jostain teknisestä menetelmästä, järjestelmästä tai kaavoituksesta vaan paikallisesta poliittisesta kulttuurista. — Samanlainen poliittinen kulttuuri tuottaa aina samanlaisen lopputuloksen riippumatta «järjestelmästä» tai puolueiden voimasuhteista. — Eikä sille voi oikein mitään.
Singaporessa skuutit ei aja Jalankulun keskellä ja ne on rekisteröity
https://singaporelegaladvice.com/law-articles/e‑scooter-laws-singapore