Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi . Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
Palataan kysymykseen, kuinka tiiviisti parhaat alueet kannattaa korkeintaan rakentaa, jotta ne eivät menisi pilalle.
Samanlainen optimointiongelma syntyy siitä, paljonko suositulle hiekkarannalle kannattaa päästää auringonpalvojia kauniina kesäpäivänä. Harvaan asutussa Suomessa tällaista ongelmaa ei juuri ole. Siksi rannat ovat meillä ilmaisia, mutta väkirikkaammissa maissa rannalle voi olla tulijoita enemmän kuin sinne kunnolla mahtuu. Jos vain pieni määrä pääsee rannalle, näillä etuoikeutetuilla on kivaa, mutta kokonaishyöty on vähäinen, koska hyötyjiä on niin vähän. Jos päästetään enemmän, viihtyisyys rannalla vähenee, mutta yhteenlaskettu hyöty kasvaa, koska hyötyjiä on enemmän. Lopulta kokonaishyötykin kääntyy tungoksen takia laskuun. Tulijoiden määrä kannattaa rajata määrään, joka maksimoi tulijoiden kokonaishyödyn. Samalla se maksimoi myös lipputulot. Jos ranta on maksuton, tulijoita tulee lisää, kunnes hyöty rannalle tulosta laskee tungoksen takia nollaan ja nollaan laskee myös koettu kokonaishyöty.[1]
Kaupunginosan asukasmäärä voidaan määrätä samaan tapaan kuin oikea määrä auringonpalvojia. Mittarina rakentamisen hyödylle on asuntojen hinta vähennettynä rakennuskustannuksilla, mikä on käytännössä sama asia kuin rakennusoikeuden arvo. Tässä mitataan hintojen kautta asukkaiden kokemasta hyödystä, sillä eiväthän he maksaisi, elleivät kokisi hyötyvänsä.
Vaihtoehtoja menettelyksi kaavoitukselle on useita.
- Maksimoidaan rakennusoikeuden keskimääräinen neliöhinta eli käytännössä asuntojen hinta.
- Maksimoidaan alueen rakennusoikeuksien yhteenlaskettu arvo.
- Rakennetaan lisää niin kauan kuin rakentaminen on kannattavaa eli kunnes rakennusoikeuden arvo laskee nollaan.
Tämä synnyttää kunnallispolitiikasta tutun asetelman. Oletetaan, että kunta pyrkii kokonaishyödyn maksimoimiseen, asukkaat oman asuntonsa arvon maksimoimiseen eli oman viihtyvyytensä maksimoimiseen ja yksityiset tontinomistajat kukin oman hyötynsä maksimointiin.
Vanhat asukkaat suhtautuvat usein torjuvasti, jos kunta esittää olemassa olevan asuinalueen tiivistämistä. Väljyyden väheneminen alentaa heidän asuntojensa arvoa, vaikka se lisäisi alueen kokonaisarvoa – tai niin he ainakin uskovat. Kunnan tulisi ajaa kokonaisetua eli tässä tapauksessa yhteenlasketun hyödyn maksimointia. Näin syntyy ristiriita kunnan ja alueen vanhojen asukkaiden välille tai toisella tavoin ajatellen vanhojen ja uusien asukkaiden välille. Uusia asukkaita ei ole kuitenkaan kuin tilastoissa, joten heidän ääntään ei keskustelussa kuulla. Helsingissä tätä ristiriitaa on torjuttu antamalla täydennysrakentamisessa lisärakennusoikeus ilmaiseksi tai huomattavalla alihinnalla vanhoille taloille niin, että ne voivat vaikkapa rahoittaa sillä peruskorjauksen.
Jos maa on yksityisessä omistuksessa ja kunta on heikko suhteessa maanomistajiin, nämä pyrkivät jokainen rakentamaan omalle tonteilleen mahdollisimman paljon, vaikka se alentaisi alueen kokonaisarvoa. Kukin katsoo vain omaa taloudellista etuaan murehtimatta muille koituvia kielteisiä vaikutuksia. Näin saataisiin lopulta aikaan slummi, tai ainakin erittäin vastenmielinen asuinalue. Sellaisia on syntynyt suuri määrä ympäri maailmaa. Juuri tämän takia ajatukset vapauttaa rakentaminen kokonaan antamalla jokaisen rakentaa tontilleen niin paljon kuin haluaa johtaisivat kelvottomaan tulokseen. Uimarantatilanteessa tämä vastaa sitä, että uimarannalle voi tulla väkeä rajattomasti ja tulijoiden määrä loppuu vasta, kun ahtaus on laskenut hyödyn nollaan. Liian täyteen rakentamisen riski on sitä suurempi, mitä hajautuneempi on tonttien omistus. Jos yksi taho omistaa koko alueen, sen etujen mukaista ei ole ahtaa aluetta ylitäyteen, vaan rajoittaa rakentaminen määrään, joka maksimoi tonttien yhteenlasketun arvon. Tässä on harvinainen tapaus, jossa monopoli tuottaa paremman lopputuloksen kuin hajautettu omistus.
Lukuisia kaavoituskiistoja käydään asuinalueensa väljyyttä puolustavien vanhojen asukkaiden ja lisää asuntoja haluavan kunnan välillä. Ammattimaisten asuntosijoittajien keskuudessa on käsitys, että vanhat asukkaat ovat väärässä myös oman etunsa kannalta. Heidän mukaansa sijoitusasunto kannattaa ostaa sieltä, minne rakennetaan lisää, koska alueen tiivistäminen ei laske vaan nostaa vanhojen asuntojen arvoa alueella. Kun asukkaita tulee lisää, he tuovat mukanaan paljon hyvää. Sekä alueen kaupalliset palvelut että joukkoliikenneyhteydet paranevat. Uudet nuoret asukkaat tuovat alueella elinvoimaa. Mekanismi on sukua sille, miksi kaupungin kasvu lisää sen keskustassa olevien asuntojen arvoa. Väkimäärän lisääminen tuo esikaupunkialueelle piirteitä, joiden vuoksi niin moni haluaa asua lähellä keskustaa. Alueesta tulee siis parempi. Vai tuleeko?
[Tästä alueen hintatason noususta lisäasukkaiden seurauksena minulla on käytettävissä vain asuntosijoittajien mielipide, mutta ei kunnolla tutkittua tietoa. Olisi hyvä, jos joku innostuisi tutkimaan asiaa.]
Yllä sanottiin, että vanhojen asukkaiden viihtyvyyden ja asunnon arvon maksimointi ovat sama asia. Näin on isossa kuvassa, mutta monen vanhan asukkaan silmissä asia ei ole niin. Asuntojen hinnat määräytyvät lähinnä alueelta asuntoa ostavien uusien asukkaiden mieltymysten mukaan. Heillä ei ole tunnesidettä siihen, mitä uusien asuntojen tieltä on raivattu.
Suuressa kuvassa lisärakentaminen nostaa asuntojen arvoa. Ovathan asunnot isojen kaupunkien keskustoissa arvokkaampia kuin pienten kaupunkien keskustoissa.
(Tähän olisi mukava saada regressioanalyysi asuinalueen aluetehokkuudesta ja asuntojen arvosta, mutta en ole löytänyt sopivaa aineistoa. Toki voisi ottaa selittäjäksi mukaan myös etäisyyden Kolmen sepän patsaalta.)
Seuraava luku tästä
Kirjan alkuun tästä.
[1] Tässä oletetaan, että kaikilla auringonpalvojilla on samat preferenssit, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Esimerkistä saataisiin realistisempi olettaen preferenssein erilaisuus. Todellisuudessa rannalle valikoituisivat ne, jotka kärsivät vähinten tungoksesta. Silloin kokonaishyöty ei painuisi täysin nollaan.
“Kukin katsoo vain omaa taloudellista etuaan murehtimatta muille koituvia kielteisiä vaikutuksia. Näin saadaan lopulta aikaan slummi. Sellaisia on syntynyt suuri määrä ympäri maailmaa. Juuri tämän takia ajatukset vapauttaa rakentaminen kokonaan antamalla jokaisen rakentaa tontilleen niin paljon kuin haluaa, johtaa kelvottomaan tulokseen.”
En pidä tätä millään tavoin relevanttina uhkana pääkaupunkiseudulla, etenkin kun voidaan olettaa rakennusmääräysten olevan voimassa. Ihan jo palomääräykset ja vaatimukset ikkunoista asuinhuoneissa johtavat lopputulokseen jota ei missään mielessä voi pitää slummina.
Ei olekaan todellinen riski, vaikka moni vaatiikin kaavoituksen lopettamista ja vapaata rakennusoikeutta tonteille. Yritin perustella sitä, miksi kaavoitus on välttämätöntä.
Itsekin olen sitä mieltä, että rakennusoikeus pitäisi heittää roskikseen. Ei rakennusoikeuden poistaminen vielä yksinään mahdollistaisi slummien rakentamista, rakentamista säännellään niin monella muullakin tavalla.
Toinen keskeinen huomio on se, että rakentaminen on itsessään riittävän kallista, ettei sillä hinnalla aidosti huono ympäristö mene kaupaksi. Ellei sitten rakennusoikeuden rajoittamisella aikaansaada keinotekoista pulaa.
Helsinki on niin pieni kaupunki, että kaikille halukkaille saadaan asunnot hyvinkin keskeisille sijainneille ilman että tarvitsee rakentaa Punavuorta suuremmalla tiheydellä.
Kiitos taas hyvästä ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
Kun rakennusoikeuden hinta lähestyy nollaa, asunnon hinta lähestynee rakennuskustannuksen hintaa eikä nollaa. Ja asunnon hinta mittaa ostajan hyötyä. Näin ollen asukkaiden/omistajien hyöty ei nähdäkseni lähesty rakennusten tapauksessa läheskään nollaa (toisin kuin uimarantaesimerkissä).
Alussa uimarantaesimerkki valaiseee hyvin hyödyn alenemisen ilmiötä, mutta liian suora vertaus siihen ei mielestäni anna tässä oikeaa kuvaa asiasta.
Slummissa hyöty/arvo voi toki periaatteessa lähestyä nollaa, jos sallitaan lähes nollarakennuskustanteisten makeshift-hökkelien rakentaminen ja niissä asuminen, mutta tämä ei tosiaan liene realistista Suomessa.
Tämä luku vastasi hyvin kysymykseen, jonka esitin aiemmin luvun 2 kommenteissa.
Analogia uimarantaan oli minusta tässä yhteydessä toimiva, ja sitä oli käytetty sopivasti. Se auttoi ymmärtämään asiaa, mutta varsinainen asia ei hukkunut analogian alle.
Tuossa vanhojen asukkaiden muutosvastarinnassa tulisi ehkä ottaa huomioon, että vaikka alueen arvo nousisi, muutos ei välttämättä ole nykyisille asukkaille mieluisa. Tällöin arvonnoususta hyötyäkseen asukkaan tulisi myydä asunto, ostaa uusi asunto muualta heidän preferensseihinsä sopivalta alueelta, ja hyödyksi heille jää tästä syntynyt myyntivoitto. Tästä on kuitenkin henkilölle paljon vaivaa. (välittömän muuttovaivan lisäksi uudelle alueelle saattaa joutua luomaan uuden tuttavapiirin, yms) Syntyneen myyntivoiton muuntaminen omassa elämässä tätä vaivaa vastaavaksi hyödyksi voi olla vaikeaa. Tältä kannalta ajattelisin, että yksilön näkökulmasta muutoksen vastustaminen voi olla järkevää, vaikka muutoksesta seuraisi asunto-omaisuuden arvon nousu.
Timo on kiteyttänyt hyvin vanhojen asukkaiden muutosvastarinnan juurisyitä. Miten lie taloustieteilijät ottavat huomioon tämän muutosvastarinnan. Sehän kapitalisoituu myös asuntojen hintaan.
Sanoisin, että hyötylaskennassa pitäisi asuntojen arvonnousun huomioonottamisessa kiinnittää huomio myös kauppojen lukumäärään suhteessa koko asuntomäärään.
Tulijoiden laatu päättää sen Onko motia pitää huolta omastaan tai yhteisestä
Hekalla ei oo tarpeeksi tuloja ja laatu kärsii ja kun on Liian vähän tulijoita hinnat nousee ja ja
Ne liiketilat — esim yritys ei voi saada yhtään autopaikkaa ja kunnon tuota kuljetettavaa ja yksityisellä on halvempaa usein
Olisiko ratkaisu vanhojen asuntojen omistajien ja kaupungin väliseen kaavoitusristiriitaan New Yorkin malli? Siis se, että rakennusoikeutta voidaan ostaa ja myydä saman alueen. Alue voi olla muutama kortteli. Kun rakennusoikeutta lisätään alueelle, lisäys jaetaan myös vanhoille kiinteistöille. Uudisrakentajat voivat sitten ostaa lisää rakennusoikeutta vanhoilta kiinteistöiltä. Suomessa on sitten jo nyt riittävästi säädöksiä estämään miljardöörineulojen kaltaiset ylilyönnit.
“Kunnan tulisi ajaa kokonaisetua, eli tässä tapauksessa yhteenlasketun hyödyn maksimointia. Näin syntyy ristiriita kunnan ja alueen vanhojen asukkaiden välille tai toisella tavoin ajatellen vanhojen ja uusien asukkaiden välille.”
Minulle tuntuu vieraalta ajatus, että muut kuin alueen asukkaat saisivat päättää mitä alueella tehdään. Samaa logiikkaa jatkamalla: pitäisikö valtion saada valita kuinka paljon Helsinkiin rakennetaan? Pitäisikö EU:n saada valita kuinka paljon Suomeen rakennetaan?
Reaalimaailmassa varmaan on tapauksia, joissa yksittäisen ihmisen oikeuksia on perusteltua loukata yhteisen hyvän nimissä, mutta onko se, että saadaan ihmisiä siirreltyä paikasta toiseen sellainen (sillä jossainhan nuo uudet muuttajat nykyisellään asuvat)?
Tässäkin kirjoituksessa paistaa se, että taloustieteilijä ei ota huomioon ihmisten asuinpreferenssien polkuriippuvuutta: moni voisi olla valmis maksamaan enemmän säilyttääkseen nykyiset asuinolosuhteensa kuin oli alunperin valmis maksamaan asunnosta. Tämä johtuu siitä, että sekä asuntoon että asuinseutuun kiinnytään. Osa tästä kiintymisestä johtuu siitä, että sosiaaliset verkostot ovat ainakin jossain määrin sidottuja sijaintiin (ehkä jopa hyvinkin mikrotasolla esim. naapurien tapauksessa). Sillä, että asunto ja asuinseutu pysyy muuttumattomana, on monelle ihmiselle jokin arvo, jota voi olla hankala nähdä missään asuntojen hintatilastoissa. Aina kun kaupunkirakennetta muutetaan, tätä arvoa loukataan.
Anonyymi: “Minulle tuntuu vieraalta ajatus, että muut kuin alueen asukkaat saisivat päättää mitä alueella tehdään.”
No se, tuntuuko se juuri sinulle vieraalta, on ehkä vähän sivuseikka. Lisäksi, kuinka suuri tässä olisi “alue”. Voisihan “alueen” tulkita yhdeksi tontiksi eikä yhdellä tontilla asuvilla olisi oikeutta vaikuttaa siihen, mitä toiselle tontille rakennetaan (jos eivät sitä omista).
Joka tapauksessa, kunnan on hyvä miettiä juuri kokonaisetua. En pidä tätä lähtökohtaisesti minkään oikeuden loukkauksena (riippuen toki yksityiskohdista). Ei ole kerrostalon asukkaan ihmisoikeus, ettei viereen rakenneta toista kerrostaloa.
“pitäisikö valtion saada valita kuinka paljon Helsinkiin rakennetaan? Pitäisikö EU:n saada valita kuinka paljon Suomeen rakennetaan?”
En osaa heti sanoa, mikä olisi tarkoituksenmukaisin vallanjako tässä asiassa. EU:n osalta sitä tuskin joka tapauksessa ollaan muuttamassa kovin pian.
“moni voisi olla valmis maksamaan enemmän säilyttääkseen nykyiset asuinolosuhteensa kuin oli alunperin valmis maksamaan asunnosta”
Luulisin, että yliarvioit tätä arvoa. Se varmasti on olemassa, mutta tuskin on niin suuri, kuin näytät uskovan.
Mielenkiintoista luettavaa. Kantakaupungin asukkaana hymähdin väittämälle miten tiiviimpi rakentaminen lisää joukkoliikenneyhteyksiä. Kantakaupungissa kuten Krunikassa joukkoliikenneyhteydet ovat itse asiassa heikentyneet. Ennen bussit kuten linja 18 kiersi suuren osan alueesta ja pysäkille oli aina lyhyt matka. Kunnalliset terveydenhuolto sekä postinpalvelut olivat omassa kaupunginosassamme. Tätä emme enää pääse kokemaan. Nyt sekä terveydenhultopalevuihin että postiin mennessä julkinen liikenne ei ole relevantti vaihtoehto. Stadin asukkaista suurin ikäryhmä on yli 65 v ja näiden osuus asukkaista on tasaisesti noussut vuodesta 2000. Vuosina 2021–2023 on nähtävissä meekittävä trendimuutos 30–44 ikäryhmässä. Liekö taustalla esim Ukrainasta muuttaneet?
Kuten tiedämme HSL tutkimuksesta Helsingin alueella julkisen liikenteen käyttö on vähentynyt enemmän kuin yksityisautolla liikkuminen. Tuloksena se, että julkista liikennettä sekä yksitysautolla kuljetaan köytännössä Stadissa yhtä paljon.
Lähde: https://hslfi.azureedge.net/globalassets/hsl/tutkimukset/liikkumistutkimus/lt23-kulkutapajakaumat-hsl-nettisivuille.pdf
Hinnan väitetään usein olevan pääasiallinen poismuuton syy Stadista. Tätä väittämää levittävät jättävät kertomatta, että poismuuttajat eivät halua asua tiiviisti rakennetussa kerrostaloalueella. He haluavat enemmän tilaa ympärilleen. Koska Stadissa tämön tyyppistä kaavoitusta ei enää toteuteta on hinnat nousseet. Siksi muutetaan pois Stadista lähikaupunkeihin joista mielekkäitä asuinalueita löytyy.
Stadin nettomuuttoa tutkittaessa selviää, että vuodesta 2000 eteenpäin ainostaan 19–29 ikäryhmässä luku on ollut positiivinen. Tässä ikäryhmässä korostuu tänne opiskelemaan muuttaneet. Valtaosa heistä muuttaa muualle opiskelujen päätyttyä sekä elämäntilanteen muuttuessa.
Asiaa tämäkin! Asuntojen tai rakennusoikeuden hintojen tarkastelua parempi olisi katsoa maan hintaa kuten alussa kirjoitat.
Jos samalle hehtaarille rakennetaan 10 asunnon sijaan 100 asuntoa, niin maan arvo ja tuotettu ”hyvä” on 10-kertainen vaikka asuntojen hinnat olisivat samat.
Siksi olisi järkevää tiivistää reippaasti yli sen rajan jolloin hinnat kääntyvät laskuun. Suomessa ei käsittääkseni missään (kaupunkialueella) olla lähelläkään tätä. Jonkun verran olen dataa pyöritellyt mutta pitäisi tosiaan syventyä 🙂
Olen asunut Krunikassa 10 vuotta ja todennut yllä mainitun joukkoliikennetarjonnan heikentymisen.
Kun blogisti toisessa ketjussa mainitsi auringonvalon ja ihosyövän, olisi uutena uhkana voitu mainita kesäinen kuumuus. Valitettavasti kesään myös yhdistyy asukkaiden jatkuva yöllinen liike, jonka aiheuttama melu ja kännyköihin kailottaminen öiseen kantakaupungin kaikuvilla korttelipihoilla estää ikkunoiden auki pitämisen helleyönä. Kyllä nämäkin ovat ihan relevantteja asioita asumisessa.
Bussi, joka ajoi Krunikasta Munkkivuoreen jouduttiin lopettamaan, kun Pitkä silta avattiin yksityisautoille. Liikenne tukkeutui niin pahasti, ettei bussi pysynyt aikataulussaan, eikä munkkivuorelaisia voinut siitä rangaista.
Hyvä Osmo, löydät ongelman jälleen yksityisautoiluista.
Kuten yllä linkkaamastani HSLn tuottamasta tutkimuksesta selviää yksityisautoilun osuus on vähentynyt vähemmän kuin julkisen liikenteen Stadissa. Tämän tutkimuksen lukuja ei kuitenkaan haluta huomioida tiettyjen tahojen toimesta.
Tiedämme myös miten Stadin matkustajamäärät ovat laskeneet dramaattisesti. Tämän takia HSL kuntaliittymän jäsenet Stadi mukaanlukien ei enää pidä realistisena 400 m matkustajamäärää. Stadiin suuntautuva muuttoliike on ollut ennätyksellisen suurta. Asukasmäärän voimakas kasvu ei kuitenkaan korreloi julkisen liikenteen matkustajamäärän kehityksellä AB alueella.
Kuitenkin edelleen tietyt tahot ajavat valtavan hintaisia raideliikenne investointeja. Tämä vaikka mikään ei viittaa siihen, että tälle kapasiteetille olisi todellista kysyntää. Lisäksi moni AB alueella asuva on myös tehdyissä tutkimuksissa todennut julkisen liikenteen palvelevan heitä heikommin muutosten jälkeen.
On kuitenkin fakta, että bussi ei pystynyt enää pysymään aikataulussa. Pitäisikö tämä fakta sivuuttaa?
Olen Osmo Soininvaaran kanssa tässä kohtaa samaa mieltä että bussi liikenteen hankaluus hidastaa liikennettä ruuhkissa . Olen myös täällä olevien kommentaattorien kanssa sitä että auto on myös Helsingissä välttämätöntä jos joutuu matkustamaan paikkoihin johon ei pääse suoraan julkisilla.
Jotta autoa käytettäisiin vain, kun se on oikeasti tarpeellista, tarvitaan kilometripohjainen tienkäyttömaksu.
Soininvaaralle kysymys että eikös Ollilan työryhmä vuonna 2013 ehdottanunut kilometripohjaista tienkäyttömaksua?
Kyllä ehdotti. Se on erittäin järkevä hinnoittelemaan kallista liikennetilaa kaupungissa.
Mites, tuota, Tallinna? Siellä on melko hands off-suhtautuminen kaavoitukseen eikä kaupungista ole tullut slummia. Päinvastoin, Tallinna on eläväisempi kuin sataan vuoteen.
Suosittelen seuraavaa paperia pohjaksi asiaan tutustumista varten:
https://www.academia.edu/6104412/Kaksi_kaupunkia_kaksi_mallia_kaupunkisuunnittelu_Tallinnassa_ja_Helsingiss%C3%A4
Detaljikaavoitus tapahtuu maanomistajan aloitteesta, mutta ei se ole vapaata. Yleiskaava säätelee sitä kuin Suomessakin. Räystäskorkeudet ja rakennusala on säädelty kuten Helsingissäkin. Korkeaa rakentamista säädellään erityisesti pitäen huomioon näkymien vapaudesta.
Vaikka kuinka haluaisit rakentaa 30-kerroksisen lasipeltihirvityksen Vanhaan kaupunkiin, et onnistu.
Viisaasti ovat kaupungin päättäjät Tallinnassa varoneet vapaan rakentamisen sudenkuoppia.
30 kerroksinen lasipeltihirvitys ei missään tapauksessa ole liiketaloudellisesti kannattava tapa rakentaa, ellei rakennusoikeuden rajoittamisella ole tehty tilasta äärimmäisen arvokasta. Korkea rakentaminen kun on ihan fysiikan ja geometrian vuoksi niin paljon kalliimpaa kuin tavanomainen.
Poikkeuksena paikat joissa oikeasti on tila loppu, esim. Hong Kong.
Toki ulkonäköä on ihan perusteltua säännellä, rakennusoikeus on vaan siihen totaalisen umpisurkea työkalu. Ei sillä saa edes rakennuksen korkeutta rajoitettua, esimerkiksi Jätkäsaaressa Välimerenkadulla Malagankadun risteyksessä oleva hotelli on kaavassa saman kokoinen kuin ympäröivät talot, mutta huomattavan paljon korkeammalla kerroskorkeudella rakennus erottuu kaupunkirakenteessa selvästi ympäröiviä rakennuksia korkeampana. Se Jätkäsaaren tornihotellikin on samasta syystä paljon korkeampi kuin kaavoittajat olivat kuvitelleet.
Niistä SATO:n aikanaan kohua herättäneistä miniasunnoista nyt puhumattakaan. Jostain syystä on sallittua rakentaa tavanomaisen 9 kerroksisen talon korkuinen kuusikerroksinen rakennus jossa huoneistoissa on hankalasti käytettävä parvi, mutta jos rakentaa ulkohahmoltaan samankokoisen tavanomaisella kerroskorkeudella ja huomattavasti paremmin käytettävillä yksitasoisilla asuntopohjilla, rakennetaankin “slummia”.
Kompromissina voisi tietysti olla se, että sallitaan vapaa rakentaminen (julkisivuohjeistusta noudattaen) 25 metrin korkeuteen asti, eli tavanomainen 8 kerroksinen asuinrakennus. Siitä ylöspäin tarvittaisiin erillinen kaupunkikuvallinen arviointi.
25-metriä korkea rakennus ei kyllä oikein istuisi Tallinnan vanhaan kaupunkiin.
On tietysti paljon järkevämpää säädellä korkeutta kuin kerroslukua. Helsingissä joskus myönnetään rakennuslupa kaavoitusta korkeammalle rakennukselle. Tämä oli yksi syy, miksi KYMP-toimiala yhdistettiin samalle johdolle.
Kuuluisia kaavassa sallitus rakennuskorkeuden ylittäjiä ovat Torni-hotelli ja Sanoma oy:n talo.
Rakennussuojelu on sitten tietysti asia erikseen, ja toki vanhankaupungin kaltaiset tarkasti rajatut alueet on perusteltua säännellä tarkemmin. Mutta sen rajauksen olisi tosiaan syytä olla tarkka; koko Kaakkois-Espoo ei ole Tapiolan kansallismaisemaa.
Tallinnan viidenneksi korkein rakennus on Pyhän Olavin kirkko joka sijaitsee Vanhan Kaupungin huipulla. Ja kivenheiton päässä historiallisen alueen muureista on juurikin näitä korkeita lasipalatseja, kuuluisimpina varmaankin Maakri Torn, viereinen SEB-tornitalo ja Tornimäe kaksoistalot sen takana.
Rakentaminen ei ole täysin vapaata mutta en ihan jaa näkemystäsi siitä, että se olisi kovin pikkutarkasti kontrolloituakaan.
Se on juuri niin kontrolloitua, ettei pilalle tiivistämisen uhkaa ole.
Mikä on slummi?
https://urbaanisanakirja.com/word/slummi/
Länsimaiden „slummit“ tai paremmin ei halutut asuinalueet ovat tuetun asumisen alueita.
Taloustieteen perusteorioiden mukaan alueen lisärakentamisen pitäisi alentaa asuntojen hintaa tarjonnan kasvaessa, ei nostaa niiden arvoa.
Näin se tutkimusten mukaan yleensä tekeekin, vaikka mielikuva on toinen. Aiheesta löytyy jonkin verran kv tutkimusta netistä hakemalla. On toki joitain poikkeuksia, ja alueen palveluiden kuten liikenneyhteyksien kehittäminen lisää alueen arvoa ja siten nostaa asuntojen hintoja. Näiden eri tekijöiden erottaminen toisistaan ei varmaan onnistu ilman huolellista tutkimusasetelmaa.
Kaavoituksella tosiaan voidaan aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia, mutta myös estää rakentamisen negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Koko tästä kuviosta on ihmisillä täysin kummallisia käsityksiä, kuten keskustelustakin huomaa. Aiheesta pitäisi tehdä laajempi, rautalankatason selittämiseen panostava kirja.
Perustason ulkoisvaikutus tulee siitä, että tietyn tontin rakentaminen vaikuttaa siihen, mitä naapuriin pystyy rakentamaan, säädökset huomioiden. Naapurin uudistalo voi viedä naapurista paitsi viihtyisyyden sekä asunnoista että pihalta, myös mahdollisuuden kehittää tonttia. Laajemman tason ulkoisvaikutukset tulevat kaupungin infrasta ja liikenteestä. Ympäristön laatutekijöitä kuten vehreyttä ja tilaa liikenteelle ei toteudu ilman sääntelyä.