Juristien kömpelö maailma (1)

Har­voin olen kokenut oloni yhtä helpot­tuneek­si siitä, että en ole enää kansane­dus­ta­ja kuin käsil­lä ole­van kään­ny­tys­lain yhtey­dessä. Onnek­si ei tarvitse olla päättämässä.

San­o­taan tästä nyt kuitenkin se, että asi­aan liit­tyy kysymys ihmisoikeuk­sista ja oikeusval­tios­ta, mut­ta myös se käytän­nön kysymys, toimi­iko hal­li­tuk­sen esit­tämä menet­te­ly ylipään­sä. Tästä jälkim­mäis­es­tä asi­as­ta en tiedä mitään, kos­ka en ole kansanedustaja.

Tässä yhtey­dessä olen taas ker­ran tör­män­nyt siihen, että juristien ajat­te­lu­ta­pa poikkeaa täysin siitä ajat­te­lu­tavas­ta, jota min­ulle on yliopis­tossa opetettu.

Olen käynyt val­ti­oti­eteel­lisessä tiedekun­nas­sa jonkin lyhyen kurssin joh­datuk­ses­ta oikeusti­eteisi­in, mut­ta en edes muista, mitä se käsit­teli. Olen poh­jak­oulu­tuk­seltani tilas­toti­eteil­i­jä, ja tilas­toti­eteen maail­mas­sa mie­lenki­in­toiset kysymyk­set liit­tyvät toden­näköisyyk­si­in. Toinen osaamisalueeni on taloustiede, jos­sa taas olen­naista on, että kaikil­la asioil­la on jokin vai­h­to­suhde mui­hin asioi­hin, siis trade off. On hyvin arvokkai­ta asioi­ta, mut­ta minkään asian arvo ei ole ääretön.

Juristin maail­mas­sa taas ei lähtöko­htais­es­ti ole epä­var­muut­ta, syytet­ty on joko syylli­nen tai syytön, vaik­ka sit­ten yhden äänen enem­mistöl­lä. Oikeudet ovat ehdot­to­mia eikä niil­lä siis ole mitään vai­h­to­suhdet­ta mihinkään.

Nämä kak­si asi­aa johta­vat aivan eri­laiseen ajat­telu­un kuin omani.

Esimerkik­si, jos syytet­ty tode­taan niukalla äänestyspäätök­sel­lä syyl­lisek­si, olisi se min­un maail­manku­vani mukaan peruste käyt­tää tuomios­sa ran­gais­tusasteikon alapäätä, jot­ta mah­dol­lisen virheen odotusar­vo pienenisi, mut­ta aja­tuskin tuot­taa juris­tille päänsärkyä.

Ehdot­tomat oikeudet, joiden toteut­ta­mi­nen vaaran­taa kalleuten­sa joh­dos­ta mon­ta tärkeäm­pää asi­aa, ovat min­ulle myös vierai­ta. Ter­vey­den­hoitoamme var­jostaa eduskun­nan oikeusasi­amiehen päätös, jon­ka mukaan poti­laan on saata­va tarvit­se­maansa hoitoa, mak­saa se mitä hyvänsä.

Lakien maail­ma ei sinän­sä ole min­ulle vieras, olen­han saanut 20 vuot­ta palkkaa lakien säätämis­es­tä. Olen myös joskus viime vuosi­tuhan­nel­la istunut vara­jäse­nenä perus­tus­laki­valiokun­nas­sa. Ne keskuste­lut oli­vat mie­lenki­in­toisia ja kiehtovia, kos­ka olin­han joskus ollut lupaa­va tiedemiehen alku, jota kaiken­lainen älylli­nen saivartelu kiehtoi. Kun nyt kuulen keskustelu­ja perus­tus­laki­val­okun­nas­ta, argu­men­toin­ti tun­tuu ole­van toisen­laista. Se voi johtua siitä, että en enää kuule itse keskustelu­ja, mut­ta myös siitä, että meil­lä on uusi perus­tus­la­ki, joka nojaa paljolti julis­tuk­seno­maisi­in abstrak­tei­hin periaatteisiin.

Pidämme oikeusval­tio­tamme nyt län­sieu­roop­palaise­na, mut­ta mui­hin Euroopan mai­hin ver­rat­tuna se on työkaluil­taan paljon köm­pelömpi kuin muiden Län­si-Euroopan maid­en oikeusval­tio. Tämä kävi hyvin ilmi korona­toimis­sa, jois­sa muut pystyivät paljon ket­terämpi­in toimi­in ja eri­tyis­es­ti nopeammin.

Koron­apoli­ti­ik­ka oli tuskallista, kun toimen­piteitä ei voitu suun­nitel­la sen mukaan, mikä olisi epi­demi­an tor­ju­misen kannal­ta paras­ta, vaan sen mukaan, minkä sat­un­nais­es­ti val­i­tut juris­tit mil­loinkin kat­soi­vat hyväksyt­täväk­si. Kos­ka oikeus elämään on yksi peru­soikeuk­sista, juris­titkin jou­tu­i­v­at pun­nit­se­maan eri oikeuk­sia keskenään ja kehit­tämään niille ekon­o­mistien tavoin jonkin vai­h­to­suh­teen, siis trade off’in. Toisil­ta tämä onnis­tui paljon parem­min kuin toisilta.

Aika paljon peru­soikeudet antoi­vat perik­si koomisen Uuden­maan sulun vuok­si. Jos se olisi ollut jotenkin epi­demi­ol­o­gis­es­ti perustel­tu, oikeuk­sien loukkaus olisi ollut minus­takin perustel­tu, mut­ta sil­loin raja olisi pitänyt pan­na niiden aluei­den ympärille, joi­hin tau­ti ei ollut vielä levin­nyt eikä keskel­lä taudin jo saas­tut­ta­maa Suomea. Tam­pere esimerkik­si oli vääräl­lä puolel­la rajaa. Tässä taisi olla enem­män alue­poli­it­tisia into­hi­mo­ja kuin epi­demi­olo­giaa, ja juris­tit menivät halpaan

Korona-aikana olen­naista oli, että juris­tit vaa­ti­vat aikaa – paljon aikaa – sen pohtimiseen, mikä on sal­lit­tua ja mikä ei, mut­ta virus ei odot­tanut. Ajal­la ei näytä muutenkaan ole­van juridises­sa harkin­nas­sa arvoa.

HUS:n hal­li­tus, jos­ta nyt olen siis ilmoit­tanut eroa­vani, vaik­ka uut­ta ei olekaan vielä nimitet­ty tilal­leni, teki päätök­sen syn­ny­tys­ten lopet­tamis­es­ta Loh­jan sairaalas­sa. Tästä valitet­ti­in esimerkik­si sil­lä perus­teel­la, että HUS:n hal­li­tuk­ses­sa istui alue­hal­li­tuk­si­in kuu­lu­via. Tältä osin tilanne oli epä­var­ma ja HUS teki päätök­sen uud­estaan var­masti jäävit­tömäl­lä kokoon­panol­la. Juridi­nen tie olisi ollut odot­taa, että korkein hallinto-oikeus ratkaisee asian joskus parin vuo­den päästä, mut­ta ei voitu odot­taa. Nyt kun tehti­in tuo jääväys, syn­tyi taas ennakko­ta­paus, jota ei olisi syn­tynyt, jos asia olisi tes­tat­tu hallintotuomioistuimissa.

Kun Suomes­sa on nyt men­ty siihen, että osa lain­säädän­tö­val­las­ta on siir­ret­ty tuomiois­tu­imille, pitäisi tuomiois­tu­im­il­ta voi­da pyytää ennakkokan­taa. Kansalais­ten oikeustur­van kannal­ta olisi hyvä tietää, mikä on kiel­let­tyä ja mikä sallittua.

Se, että tuomiois­tuimet muut­ta­vat lain vaki­in­tunut­ta tulk­in­taa, on minus­ta myös oikeustur­vakysymys. Jos eduskun­ta muut­taa lakia niin, että ennen sal­lit­tu muo­dos­tuu kiel­letyk­si, päätös ei voi olla takau­tu­va. Kun tuomiois­tu­in tulk­it­see vaki­in­tuneen maan tavan lait­tomak­si, päätös on takau­tu­va – se kohdis­tuu itse asi­as­sa sat­un­nais­es­ti valit­tuun henkilöön, joka on hyvässä uskos­sa nou­dat­tanut maan tapaa ja nos­tet­tu tikun nokkaan. Antti Kaikko­nen voi ker­toa tästä enem­män. (Sinän­sä maan tavas­sa on useinkin ollut kor­jaamista, myös tässä Kaikkosen tapauk­ses­sa, mut­ta pitäisi olla jokin toinen tapa muut­taa sitä.)

= = =

Kir­joi­tus on jo pitkä bogikir­joituk­sek­si, joten julkaisen tähän asti kir­joit­ta­mani ja jatkan sitä seu­raavas­sa kirjoituksessa

19 vastausta artikkeliin “Juristien kömpelö maailma (1)”

  1. Tämä ei ole tarkoitet­tu kri­ti­ikik­si kir­joi­tus­ta kohtaan, vaan olen aidosti utelias kuule­maan, mitä mieltä olet asiasta:

    Jos syytet­ty tode­taan niukalla äänestyspäätök­sel­lä syyt­tömäk­si, olisiko se maail­manku­vasi mukaan peruste ran­gaista kuitenkin edes vähäsen, jot­ta virheen odotusar­vo pienenisi?

  2. MAAILMANJÄRJESTYS KÄÄNNEPISTEESSÄ

    Suomen nykyi­nen Rajatur­val­lisu­us-lakikeskustelu käy­dään reaal­i­maail­mas­ta irronneessa eufiria-kuplas­sa. Suo­ma­lais­ten on nyt PAKKO tul­la reaalimaailmaan!

    Reaal­i­maail­ma on nyt tällainen:

    Vuon­na 1945 alka­nut USA-johtoinen, sään­töpo­h­jainen maail­man­järjestys on loppumassa. 

    Tilalle tulos­sa seka­va ja ennakoima­ton maail­ma, jos­sa kan­sain­väliset sopimuk­set ja moraali asete­taan kyseenalaisik­si. Kan­sain­välis­ten organ­isaa­tioiden kuten YK, WTO, ICC, etc. roolit ovat rapautuneet.

    Tästä todis­teena Venäjän rikolli­nen hyökkäys Ukrainaan, Palesti­inan kon­flik­ti ja Kiinan toim­inta Etelä-Kiinan merellä.

    On alka­nut USA:n ja Kiinan väli­nen Kylmä sota vers. 2.0, jos­sa kaik­ki aja­vat härskisti omaa etu­aan, muista välittämättä.

    USA jatkaa vahvim­pana pelu­ri­na. Sen ylivoimaista dollari+finanssisektori+vaudilla kehit­tyvää teknolo­giasek­to­ria eivät muut pysty vakavasti haastamaan.

    Ukra­ian kon­flik­ti jatkuu vielä kauan Venäjän ja Ukraina välisenä ”rajaka­hakkana”, eikä laa­jene suurem­mak­si pait­si “har­maal­la” alueel­la kyberis­sä ja ter­ror­it­o­m­i­natana. Niis­sä se laa­je­nee entis­es­tään kan­sain­välisenä demokra­tioit­ten ja dik­tatu­urien välisenä moni-otteluna.

    Kumpikaan Ukrainan sodan osa­puoli ei saa rin­ta­mal­la yliotet­ta. Tap­pi­oiden ja taloudel­lis­ten mene­tys­ten kas­vaes­sa sodan inten­si­teet­ti ajan mit­taan las­kee ja siitä tulee “pysyvä jää­tynyt” kon­flik­ti. Sille neu­votel­laan jos­sain vai­heessa tuli­taukosopimus, mut­ta ei koskaan rauhan­sopimus­ta, Kore­an sodan ja Kash­mirin kon­flik­tin tapaan. 

    Val­las­sa pysyäk­seen Krem­lin KGB-poruk­ka tarvit­see ulkoista vihol­lista ja täl­lainen mata­lan inten­si­teetin jää­tynyt kon­flik­ti Län­nen kanssa sopii sille eri­no­mais­es­ti, kun­han Kiinan mas­si­ivi­nen tuki vaan jatkuu.

    Venäjä taan­tuu Kiinan vasal­lik­si, kakkoslu­okan pelaa­jak­si maailmannäyttämöllä.
    On niitäkin vai­h­toe­hto­ja, että Venäjän soti­laat lähtevät spon­taanisti rin­ta­mal­ta koti­in syömään baabuskan kaa­likeit­toa, kuten tekivät ensim­mäisessä maail­man­so­das­sa / Venäjän talous rom­ah­taa / joku poruk­ka kaap­paa val­lan, ja maa ajau­tuu veriseen tur­bu­lenssi­in / hajoaa…

    Kiinalle tämä jää­tynyt kon­flik­ti on myös edulli­nen, sil­lä näin se saa pilkkahin­taan Venäjän val­ta­vat luon­non­rikkaudet itselleen ja voi esteit­tä jatkaa mail­man­markki­noit­ten val­taamista kaikki­in ilman­su­un­ti­in, käyt­täen hyväk­seen mah­tavaa ja kil­pailukyky­istä tehdastuotantoaan.

    Tässä pelis­sä Ukrainan, Naton+Euroopan käteen jää ”mustapekka” kun ne jäävät jumi­in kalli­ik­si käyvään “ikuiseen sotaan” ja heikkenevät jatku­vasti. Sekavasti johdet­tu ja riitaisa Euroop­pa kuu­luu globaalin pudo­tus­pelin häviäjiin.

    Vuon­na 2008 Euroopan ja USA:n taloudet oli­vat yhtä suuria. Nyt Euroop­pa on vain puo­let siitä, ja ero näyt­tää vain kasvavan!

    Toisaal­ta maail­man­markki­noi­ta arvioitaes­sa globaal­isti toimi­vat MEGA-fir­mat kor­jaa­vat lop­pu­peleis­sä potin, sil­lä niil­lä on maail­man paras johto, ”poh­jat­tomat” kas­savarat, oper­oi­vat vapaasti veroparati­is­esi­ta käsin ja ne ovat ratkai­se­van tärkeän teknolo­giak­il­pa­juok­sun voittajia…

    Velka­ve­toisen Suomen on otet­ta­va tämä MEGA-riske­jä gen­eroi­va kehi­tys huomioon ja pan­ta­va talouten­sa ja rajatur­val­lisuuten­sa nopeasti kan­sain­välis­es­ti kil­pailukykyiseen kun­toon. Lak­ki kädessä kiertävää ker­jäläistä ei kukaan auta…

  3. Osmo, sin­ul­la on ikää sen ver­ran, että ehdit näkemään Kai Kor­te­en oikeuskans­le­ri­na — jos hän olisi saanut jatkaa, ja seu­raa­jak­seen olisi valit­tu saman­mieli­nen, pohtisitko vuon­na 2024, että Kaikko­nen olisi pitänyt päästää kuin koira veräjästä?

    Maan tapaa on kat­sel­tu tässä maas­sa aivan liian pitkään — muual­la maail­mas­sa sitä osa­taan sen­tään kut­sua sen oikeal­la nimel­lä, eli korruptioksi.

      1. Kysymys Soin­in­vaar­alle .Mis­sä kohtaa Suomen Keskus­ta olisi pitänyt syyt­tää kun se ei jakanut laiton­ta vaal­i­tukea vaan sen teki Nuorisosäätiö‘? Ja jatkokom­ment­ti­na että Nuorisosäätiön hal­li­tuk­sen jäsen Aki Haaro ja puhee­jo­hta­ja Pert­tu Nou­si­ainen sai­vat syyt­teen lait­tomas­ta vaali­ra­han jaos­ta. Suomen Keskus­tan johto ei jakanut laiton­ta vaali­ra­haa Nuorisosäätiön kautta.

  4. “Esimerkik­si, jos syytet­ty tode­taan niukalla äänestyspäätök­sel­lä syyl­lisek­si, olisi se min­un maail­manku­vani mukaan peruste käyt­tää tuomios­sa ran­gais­tusasteikon alapäätä, jot­ta mah­dol­lisen virheen odotusar­vo pienenisi, mut­ta aja­tuskin tuot­taa juris­tille päänsärkyä.”

    Pahoit­te­len, että menee vähän sivu­raiteelle, mut­ta aloin nyt mielessäni miet­tiä, että vähe­neekö virheen odotusar­vo edes täl­lä menetelmäl­lä? (sinän­sä tuo ehdot­ta­masi menet­te­ly sopii omaankin oikeustajuuni)

    Jos arvioidaan, että toden­näköisyys syyl­lisyy­delle P(syyllinen) on 0.6, ja syyt­tömyy­delle P(syytön) 0.4, rikok­ses­sa, jos­sa syyl­liselle asian­mukainen tuomio olisi 10 vuot­ta, niin lask­isin odotusar­vot seuraavasti:

    Jos tode­taan syyl­lisek­si, ja annetaan täysi tuomio, virheen odotusar­vok­si tulee:
    E = (0.6 * 0v) + (0.4 * 10v) = 4v

    Jos annetaan epä­var­muu­den vuok­si vaikka­pa vain 9 vuo­den tuomio, virheen odotusar­vok­si tulee:
    E = (0.6 * 1v) + (0.4 * 9v) = 0.6v + 3.6v = 4.2v

    Ole­tan, että para­metri, jota halu­at opti­moi­da on jokin muu kun odotusar­vo, mut­ta kos­ka olen tilas­toti­eteessä aika novi­isi, en osaa nähdä, mikä se on. Osaisiko joku valaista?

    1. Esim. neliövirheen odotusar­vo on pien­im­mil­lään, kun tuomio on 0.6 * 10v = 6v.

    2. Ver­taat vääriä asioi­ta toisi­in­sa. Sun pitäisi ver­ra­ta tilan­net­ta, jos­sa evi­denssiä syyl­lisyy­destä on paljon tilanteeseen, jos­sa evi­denssiä on vähän.

      Ensim­mäisessä syyl­lisyys tn. on vaik­ka 0,9 ja toises­sa 0,6. Jos annat ensim­mäisessä tilanteessa 10v tuomion, niin odotusar­vois­es­ti pieleen menee 0,9*0+0,1*10 = 1v. Toises­sa tilanteessa 0,6*0+0,4*10 = 4,2v.

      Nyt ver­taat kah­ta tilan­net­ta, jois­sa on täs­mälleen sama määrä evidenssiä.

  5. ” tuomiois­tuimet muut­ta­vat lain vaki­in­tunut­ta tulk­in­taa, on minus­ta myös oikeusturvakysymys. ”

    Miten tähän suh­tau­tuu se, että vira­nomainen (esim PoHA) muut­taa vaikka­pa ase­lak­i­t­ulk­in­to­jaan (ilman että laki muut­tuu tai että lais­sa edes pakote­taan) niin, että se mikä eilen oli sal­lit­tua, on tänään kiellettyä.

    Esim: käyt­tökelvot­tomak­si teh­dyn ns dekoaseen sai vielä hljat­tain ripus­taa seinälle, nykyään sille pitää kuulem­ma han­kkia asekaap­pi, kos­ka se on joskus ollut ase.

    Pitäisikö meil­lä olla kansalaisas­i­amies, joka viran puoles­ta ja val­tion rahoil­la veisi täm­möiset asi­at oikeuskäsit­te­lyyn, sen sijaan että yksit­täi­nen kansalainen oma­l­la kus­tan­nuk­sel­laan joutuu tekemään sen (jos edes uskaltaa has­staa Pohan)?

  6. Kyl­lä var­masti kaikille nyt on tul­lut selväk­si, että kansal­lis­val­tioa­jat­telu on aika huono jut­tu Suomelle. Maail­man kri­isit pakot­ta­vat liit­tymään suurem­paan kokon­aisu­u­teen. Hyvin toteutet­tu EU-liit­to­val­tio olisi suo­ma­lais­ten etu.

  7. Liikku­mis­ra­joituk­set pan­demi­an aikana ovat sikäli eri asia, etteivät ne ole ihmisoikeussopimuk­sis­sakaan absolu­ut­tisia, vaan niistä voidaan (tietyin ehdoin) poike­ta hätäti­lan aikana. Tyyp­il­lis­es­ti peru­soikeuk­sien kanssa on näin, mut­ta ei aina. Esimerkik­si Euroopan ihmisoikeussopimus kieltää kidu­tuk­sen ehdot­tomasti; siitä ei saa poike­ta hätätilassakaan.

    Jos en kovin väärin tulk­itse pako­lais­sopimus­ta, esimerkik­si palau­tuskiel­to ei ole sinän­sä ehdo­ton, mut­ta siitä voidaan poike­ta vain henkilöön liit­tyvistä syistä (esimerkik­si jos pako­lainen on sotarikolli­nen tai muuten tehnyt törkeän rikok­sen). Yleistä val­takun­nal­lista poikkeusti­laa tämä ei kata.

    Kiis­tanalaista voi minus­ta olla lähin­nä se, voiko perus­tus­lain säätämisjärjestyk­sessä tehdyl­lä poikkeuk­sel­la perus­tus­laista rikkoa täl­laista val­tiosopimus­ta. Itsel­leni asia ei ole ilmeinen kumpaankaan suuntaan.

    1. En ole perus­tus­la­ki- enkä val­tiosään­töasiantun­ti­ja, mut­ta näk­isin, että perus­tus­lais­sa nimeno­maan tulee ker­toa, mikä on eri­lais­ten val­tiosopimusten rooli oikeusjär­jestelmässämme. Näin muodoin aset­taisin perus­tus­lain kaiken muun edelle, kuten esim. EU-oikeu­den. Kansal­lis­ten tuomiois­tu­in­ten pitäisi nou­dat­taa tätä hier­arki­aa. Eri asia on, että val­tiosopimuk­sen toinen osa­puoli voi kat­soa perus­tus­lakimme rikko­van sopimus­ta, mis­tä voi olla sit­ten joitain seu­raa­muk­sia, ei kuitenkaan kansal­lis­ten tuomiois­tu­in­temme kautta.

  8. Juristin maail­mas­sa taas ei lähtöko­htais­es­ti ole epä­var­muut­ta, syytet­ty on joko syylli­nen tai syytön, vaik­ka sit­ten yhden äänen enemmistöllä.

    Riip­puu oikeusjär­jestelmästä. Esimerkik­si Skot­lannin rikosoikeudessa syytet­ty voi olla joko syylli­nen, syytön tai ei kumpaakaan. Siel­lä tätä vuo­sisato­jen ajan vallinnut­ta kolmi­jakoa ollaan kuitenkin päin­vas­toin nyt juuri pois­ta­mas­sa laista: https://www.bbc.com/news/uk-scotland-65397235

    Pidämme oikeusval­tio­tamme nyt län­sieu­roop­palaise­na, mut­ta mui­hin Euroopan mai­hin ver­rat­tuna se on työkaluil­taan paljon köm­pelömpi kuin muiden Län­si-Euroopan maid­en oikeusvaltio.

    Suo­ma­laisen val­tiosään­töoikeudel­lisen ajat­telun jäykkyys johtuu pitkälti vuo­den 1918 tapah­tu­mista. Oikeis­to pelkäsi sen jäljiltä vasem­mis­toa niin paljon, että jos eduskun­taan sat­tuisi joskus tule­maan niin vasem­mis­to­lainen enem­mistö, että se oikeasti lähtisi siirtämään Suomea sosial­is­mi­in, tämä halut­ti­in estää etukä­teen tekemäl­lä jär­jestelmästä mah­dol­lisim­man jäh­meä ja hidas.

    Nyky­istä perus­tus­lakia edeltäneessä vuo­den 1919 hal­li­tus­muo­dos­sa san­ot­ti­in: “Jokainen Suomen kansalainen olkoon lain mukaan tur­vat­tu hen­gen, kunn­ian, henkilöko­htaisen vapau­den ja omaisu­u­den puoles­ta.” Perus­tus­laki­valiokun­ta, jon­ka puheen­jo­hta­ja tuli läh­es poikkeuk­set­ta kokoomuk­ses­ta (myös niinä vuosikym­meninä, kun Kekko­nen ei pitkään päästänyt kokoomus­ta hal­li­tus­vas­tu­useen), omak­sui lin­jan, joka tulk­it­si tätä lev­eäm­min kuin mis­sään muual­la maail­mas­sa. Jokainen julkisen val­lan toi­mi, joka voiti­in edes kiikkerän aasin­sil­lan kaut­ta mieltää puut­tumisek­si yksi­ty­i­so­maisu­u­teen, oli loukkaus hal­li­tus­muo­toa vas­taan. Siten läh­es jokainen laki, joka kos­ki edes etäis­es­ti esimerkik­si talous­poli­ti­ikkaa, oli säädet­tävä perus­tus­lain säätämisjärjestyk­sessä. Perus­tus­lain säätämisjärjestyk­sessä hyväksyt­ti­inkin van­han hal­li­tus­muodon aikana suun­nilleen yksi laki joka kuukausi.

    Eräs laeista kos­ki kan­sain­välistä kahvi­sopimus­ta, joka mainit­si sivu­lauseeno­mais­es­ti, että poikkeu­solois­sa vira­nomaiset voivat rajoit­taa kahvin tuon­tia. Tämä oli tot­ta jo muutenkin, ja se vain todet­ti­in selvyy­den vuok­si, jot­ta sopimuk­sen ei tulkit­taisi väit­tävän päin­vas­taista. Perus­tus­laki­valiokun­ta kuitenkin päät­ti, että sopimuk­sen hyväksymi­nen yksinker­taisel­la enem­mistöl­lä olisi loukan­nut kahvin maa­han­tuo­jien oikeut­ta määrätä kaikissa tilanteis­sa omaisuudestaan.

    Toinen laki puolestaan teki vapus­ta pal­ka­llisen vapaapäivän. Tämä taas kajosi työ­nan­ta­jien omaisu­u­teen, sil­lä he sai­vat nyt saman kuukausi­palkan mak­samal­la yhtä päivää pienem­män työ­panok­sen. Taas tarvit­ti­in perus­tus­lain säätämisjärjestystä.

    Kos­ka Suomes­sa oli sodit­tu sisäl­lis­so­das­sa viime kädessä siitä, miten omis­tus­suh­teet ja omaisu­usin­sti­tuu­tio yhteiskun­nas­sa jär­jestetään, sodan voit­tanut osa­puoli teki kaikken­sa jäh­mettääk­seen kaiken niihin liit­tyvän juridi­ikan mah­dol­lisim­man jäh­meäk­si. Ja tämä tapah­tui olen­nais­es­ti juuri jäh­mettämäl­lä perus­tus­lain tulk­in­takult­tuuria mah­dol­lisim­man paljon. Oltuaan sata vuot­ta val­lal­la tämä oikeuskult­tuurin piirre, joka hei­jas­tuu perus­tus­laki­valiokun­nan ase­mas­sa, pysyy nyt jo voimas­sa ikään kuin oma­l­la pain­ol­laan. Se periy­tyy niin kaukaises­ta men­neisyy­destä, että tietääk­seen, että se edes periy­tyy sieltä, on tun­net­ta­va his­to­ri­aa poikkeuk­sel­lisen hyvin.

  9. Juristien mukaan ilmeistä on että hal­li­tuk­sen kaavaile­ma menet­te­ly on ainakin ris­tiri­idas­sa Suomea sitovien kan­sain­välis­ten sopimusten (ihmisoikeussopimusten?) kanssa. Juris­tit on koulutet­tu rak­en­ta­maan ris­tiri­idat­to­mia abstrak­te­ja rak­en­tei­ta, enkä lähtisi ensim­mäisenä etsimään virheitä tämän ammat­tikun­nan ajattelusta.

    Mie­lenki­in­toisem­paa on, mikä on muut­tunut ja ajanut perus­tus­laki­valiokun­nan ja perus­tus­lain puo­lus­ta­jat tör­mäyskurssille. Suomen perus­tus­la­ki siinä muo­dos­sa kun sen tun­nemme eli muodol­lisen sään­tökokoel­man sijaan ihmisoikeudet tur­vaa­vana peruskir­jana on varsin uusi asia, ja tul­lut ylipäätään mah­dol­lisek­si vas­ta kylmän sodan ja Neu­vos­toli­iton hajoamisen jäl­keen. ETYKin jälki­main­ingeis­sa katse kään­tyi myös Suomen omaan lain­säädän­töön, ja myöhem­min 1990-luvun laman­jälkeisessä eufo­ri­as­sa oli help­po uskoa sään­töpo­h­jaiseen maail­man­järjestyk­seen ja jopa sel­l­aiseen his­to­ri­an lop­pu­un, jos­sa lib­er­aali län­si­mainen demokra­tia on vih­doin ottanut selkävoiton kaikenkar­vai­sista pimey­den voimista. Näin jälkikä­teen on help­po huo­ma­ta että 1999 säädet­ty uusi perus­tus­la­ki (sisältäen 1995 peru­soikeudet) on yltiöop­ti­misti­nen kylmän sodan jälkeinen rauhana­jan laki.

    Perus­tus­la­ki on osa mod­er­nia seku­laaria usko­musjär­jestelmää. Perus­tus­lail­lisen demokra­t­ian dog­me­ja on, että nou­dat­ta­mal­la lake­ja (eri­tyis­es­ti perus­tus­lakia) kir­jaimel­lis­es­ti nyt, vältämme huono­jen asioiden tapah­tu­misen tule­vaisu­udessa. Siis vähän kuin syn­ti eli Jumalan tah­don nou­dat­ta­mat­ta jät­tämi­nen, mut­ta konkreet­tisen jumalal­lisen ran­gais­tuk­sen sijaan on luvas­sa difu­usim­paa harmia. Perus­tus­laki­in ei selvästikään suh­taudu­ta uskon­nol­li­sista hah­moista vapaana kansalais­ten tur­val­lisu­u­den ja peru­soikeudet tur­vaa­vana ratio­naalise­na rak­en­teena. Se on totee­mi, jon­ka voimaa ja ole­mus­ta tart­tuu niihin jot­ka siihen uskovat.

    Näyt­täisi siltä että tämä perus­tus­lain totemisoin­ti estää näkemästä että käsil­lä ole­va ongel­ma ei ole perus­tus­laki­valiokun­nan poli­ti­soi­tu­mi­nen, asiantun­tem­at­to­muus tai perus­suo­ma­lais­ten pop­ulisti­nen pyrkimys puut­tua val­lan kolmi­jakoon, vaan se että tur­val­lisu­us­poli­it­ti­nen ympäristö on muut­tunut täysin siitä mitä se oli perus­tus­lakia säädet­täessä. Suomen per­in­teinen soti­laspoli­it­ti­nen ase­ma on nyt kiitos Naton tur­va­tumpi kuin koskaan, mut­ta kaik­ki muu onkin sit­ten liik­keessä. Geopoli­ti­ik­ka ja venäläi­nen impe­ri­al­is­mi on tehnyt palu­un muu­ta­man hil­jaisem­man vuosikymme­nen jälkeen.

    Voidaan kysyä pitääkö perus­tus­lain tulkin­nan olla tur­val­lisu­us­poli­it­tisen tilanteen mukaan muut­tuma­ton kun perus­tus­la­ki itsessään kuitenkin hei­jas­taa aikaansa ja sen ihantei­ta. Voiko perus­tus­la­ki muut­tua riskik­si kuten jotkut korona-aikaan tun­tu­i­v­at ajattelevan?

    Asi­aa sivuten, kan­nat­taa muuten lukea tämä Valery Gerasi­movin (kään­net­ty) artikke­li ..New Chal­lenges Demand Rethink­ing the Forms and Meth­ods of Car­ry­ing out Com­bat Oper­a­tions ja suh­teut­taa siihen mitä Pekka Toveri juuri Suomen ja Venäjän välis­ten suhtei­den osalta totesi.

    Ei ole kään­ny­tys­la­ki help­po päätet­tävä, mut­ta pahoin pelkään etteivät perus­tus­laki­in kohdis­tu­vat paineet jää tähän.

  10. Henkilön kat­somi­nen syyl­lisek­si edel­lyt­tää, ettei syyl­lisyy­destä saa jäädä var­teenotet­tavaa epäi­lyä. Silti juris­tit saat­ta­vat arvioi­da moni­jäsenisessä kokoon­panos­sa näyt­töä toi­sis­taan poikkeavasti. Enem­mistön kan­ta voit­taa. Tästä aivan erilli­nen kysymys on se, että kun syyl­lisyyskysymys on ratkaistu, mitataan ran­gais­tus. Alkeelli­nen virhe ja huolestut­ta­va aja­tuskin on se, että ran­gais­tus mitat­taisi­in lievem­mäk­si kuin teosta nor­maal­isti seu­raisi. Aja­tus johtaisi myös tuomit­semiskyn­nyk­sen alentumiseen.

  11. Blo­gisi koh­ta koskien tuomit­semis­toimuntaa kir­voit­ti vielä ajatuk­sen siitä, mihin tuomiois­tu­in­ta edes tarvi­taan, jos lähtöko­htana ovat eri­laiset toden­näköisyy­det. Esimerkik­si eri väestöryh­mille voitaisi­in laskea toden­näköisyys sille, että he tekevät rikok­sia. Täl­lais­es­ta ajat­telus­ta ei ehkä olisi pitkä mat­ka esim. Kol­man­nen val­takun­nan total­i­taris­mi­in. Ihmisoikeussopimuk­set ovat osaltaan reak­tio tähän synkkään perintöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.