Juristien kömpelö maailma (1)

Harvoin olen kokenut oloni yhtä helpottuneeksi siitä, että en ole enää kansanedustaja kuin käsillä olevan käännytyslain yhteydessä. Onneksi ei tarvitse olla päättämässä.

Sanotaan tästä nyt kuitenkin se, että asiaan liittyy kysymys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta, mutta myös se käytännön kysymys, toimiiko hallituksen esittämä menettely ylipäänsä. Tästä jälkimmäisestä asiasta en tiedä mitään, koska en ole kansanedustaja.

Tässä yhteydessä olen taas kerran törmännyt siihen, että juristien ajattelutapa poikkeaa täysin siitä ajattelutavasta, jota minulle on yliopistossa opetettu.

Olen käynyt valtiotieteellisessä tiedekunnassa jonkin lyhyen kurssin johdatuksesta oikeustieteisiin, mutta en edes muista, mitä se käsitteli. Olen pohjakoulutukseltani tilastotieteilijä, ja tilastotieteen maailmassa mielenkiintoiset kysymykset liittyvät todennäköisyyksiin. Toinen osaamisalueeni ovat taloustieteen, joissa taas olennaista on, että kaikilla asioilla on jokin vaihtosuhde muihin asioihin, siis trade off. On hyvin arvokkaita asioita, mutta minkään asian arvo ei ole ääretön.

Juristin maailmassa taas ei lähtökohtaisesti ole epävarmuutta, syytetty on joko syyllinen tai syytön, vaikka sitten yhden äänen enemmistöllä. Oikeudet ovat ehdottomia eikä niillä siis ole mitään vaihtosuhdetta mihinkään.

Nämä kaksi asiaa johtavat aivan erilaiseen ajatteluun kuin omani. Jatka lukemista ”Juristien kömpelö maailma (1)”