Munkkiniemessä asuva Helsingin Sanomien toimittaja Marjo Ollikainen valittaa kolumnissaan, ettei ole saanut lapselleen hoitopaikkaa Munkkiniemestä vaan jostain ihan muualta, vaikka asuu päiväkodin vieressä. Niinpä 15 minuutin ratikkamatka Munkkiniemestä Hesarin toimitukseen on korvautunut tunnin matkalla kolmea kulkuneuvoa käyttäen — tässä harvinaisessa tapauksessa ilmeisesti yhä julkisilla. Mitä HKL tekee joukkoliikenteen hyväksi, sen päivähoito pystyy helposti mitätöimään.
Ollikaisen mukaan Munkkiniemeen taas tuodaan lapsia päivähoitoon jostain aivan muualta.
Vika on tietysti päättäjissä, jotka ovat panneet päivähoidon liian kovalle säästökuurille, mutta voi olla kyllä virkamiehissä ja lautakunnassa, joilta ehkä puuttuu osaaminen. Sanon ehkä, sillä en asiaa tunne, mutta minulla on siitä epäilys. On tähän tietysti vaikuttanut myös syntyvyyden yllättävä nousu ja nousukausi, jonka vuoksi kotihoidosta on siirrytty töihin ja päivähoitoon. Ongelma voi siis ratketa aivan itsestään.
Sairaaloissa toteutettiin joitain aivan triviaaleja, mutta paljon toimintoja tehostaneita pikkuparannuksia, kun tuotantotalouden ihmiset pääsivät näyttämään osaamistaan. Ollikaisen kolumnista sai sen käsityksen, että tuhansien lasten sijoittaminen päivähoitoon tehdään nyt puhelinsoittojen pohjalta käsityönä. Tähän voisi ehkä kehittää älykkäämpiäkin tapoja, jotka ottaisivat huomioon sekä asuinpaikan, työpaikan että liikenneyhteydet sekä perheen muut toiveet, mutta tämä vaatisi sellaista osaamista, jota sosiaalialan oppilaitoksissa ei opeteta. Tarvitaan tietokonealgoritmi, joka optimoi jaon satojen hakijoiden kesken.
On myös selvää, että vähän väljyyttä tarvitaan päivähoitoon, jotta ylipäänsä olisi vältettävissä tilanteet, jossa Munkkiniemessä vapautuva paikka joudutaan antamaan kiireesti pitäjämäkeläiselle ja seuraava munkkiniemeläinen lapsi joutuu Konalaan. Toimitilojen osalta pidetään optimaalisena, että noin kolme prosenttia on tyhjillään. Muuten yritysten muuttaminen paikasta toiseen ja oikeankokoisiin toimitiloihin estyy. Jotain samanlaista siirtymien vaatimaa väljyyttä tarvitaan myös päivähoitoon.
Pieni väljyys tulee halvemmaksi myös kaupungille. Jos perhe ei voi luottaa siihen, että päivähoitopaikka on tarjolla, kun sitä tarvitaan, paikka säilytetään, vaikka sitä ei muutamaan kuukauteen tarvittaisikaan.
Koko Ollikaisen juttu oli potaskaa alusta loppuun.
Munkkiniemen päiväkodeissa valtaosa lapsista on Munkin seudulta. Autoliikenne tulee siitä, että ihmiset lähtevät töihin autoillaan ja ottavat auton tietysti siinä vaiheessa mukaan, kun suuntaavat tarhalle.
Totta kai välillä tulee tilanteita, että lapselle ei löydy hoitopaikkaa ja Munkkiniemessä on ollut huono tilanne muutaman vuoden. Tällöin tietysti voi joutua odottamaan paikkaa lähipäiväkodista, yleensä kyse on kuitenkin korkeintaan parista kuukaudesta. Siksi aikaa paikka osoitetaan mahdollisimman läheltä tai vanhemman työpaikan läheltä. Ilmeisesti sekään nyt ei sitten ollut onnistunut.
Ihmettelin myös keksittyä tarinaa hammashoidosta. Kipeän poskihampaansa kanssa pääsee hoitoon samana päivänä Helsingissä. Tämä pätee myös käytännössä. Hammastarkastusta joutuu odottamaan noin puoli vuotta.
Huvittava oli myös Ollikaisen havainto, että kunnallisissa neuvoloissa ei hänen kysymyksiinsä saa vastausta… Veikkaanpa, että esikoisten äidit nyt vain tekevät niin typeriä kysymyksiä, ettei niihin ole mitään yksiselitteisiä vastauksia.
Miksi saman koulutuksen omaava yksityispuolen terveydenhoitaja jotenkin “tietäisi” enemmän. Ehkäpä vaativat äidit vain sitten otetaan maksun takia mielistelevästi huomioon, mikäli tuntuu, että vastauksia satelee.
Ollikaisen vuodatus oli malliesimerkki siitä, että kun on valittamisen tarvetta, ei haittaa pysytäänkö edes totuudessa. Valittaminen on itseisarvo.
Luulenpa Osmo, että tässä osut oikeaan. Tietotekniikan käytössä voi olla vielä paljon tehostamista, kunhan pidetään huoli siitä, että ohjelmat ovat toimivia ja käyttäjäystävällisiä. Paljon on kyllä kokemusta siitäkin, että “hienot” ohjelmat lisäävät työtä ja byrokratiaa, esim terveyden ja sairaanhoidossa.
Luin Ollikaisen jutun uudestaan. Ollikainen siis kertoo, että perheelle on tarjottu kolmea vaihtoehtoista päivähoitopaikkaa. Ollikainen valittaa, että viedessään lasta yhteen näistä hänen miehensä joutuisi työmatkallaan käyttämään neljää kulkuvälinettä.
Ok, jos tämä vielä on totta, mitä sitäkin todella epäilen, niin entäs ne kaksi muuta paikkaa? Kyllä lähitarhan sijaan pyritään tarjoamaan lähintä mahdollista tai vanhempien työmatkan varrelle sijoittuvaa paikkaa. Aivan varmasti näihin kaikkiin ei tarvitse neljää kulkuvälinettä.
Ilmeisesti Hesarissa ei enää riitä epätäsmällisyydet ja vääristelty tieto, vaan ihan valehtelukin on sallittua juttupulan iskiessä journalisimin nimissä.
Munkkinimeen nähdäkseni on tulossa uusi päiväkoti. Päättäjät on yllättänyt trendi, jossa lapsiperheet pyrkivätkin takaisin periferiasta keskustan läheisyyteen. Siitä paikkapula, jota ei millään tietokoneohjelmilla olisi voinut ratkaista.
Ongelma on myös se, että jos joku töölöläinen on saanut paikan lapselleen Munkkiniemestä, ei häntä voida velvoittaa vaihtamaan paikkaa Töölöön sellaisen vapautuessa.
Lapsi on jo kenties sopeutunut hyvin ja viihtyy päiväkodissa. Moni vanhempi sitten asettaa tämän sen edelle, että päiväkoti olisi aivan vieressä.
Julkinen hallinto voisi ainaisen TietoTunatorin käyttämisen sijaan tosissaan tutkia avoimen lähdekoodin käyttämistä.
Tietenkään tämän kaltaista ohjelmistoa ei löydy valmiina (en tosin ole tarkistanut, mutta epäilen niin), eli se jouduttaisiin joka tapauksessa tilaamaan joltain ohjelmistotalolta.
Perinteisestihän toimitaan niin, että joka kunta tilaa ohjelmiston toisista kunnista erillään kuka miltäkin perinteiseltä omisteisten ohjelmistojen valmistajalta.
Käyttämällä avoimen lähdekoodin periaatteita kunnat voisivat jakaa keskenään ideoinnin, speksauksen, kehityksen ja ylläpidon kustannuksia ja hedelmiä. Ohjelmointipalveluja voisi ostaa useilta eri ohjelmistotaloilta, eikä yhdenkään kunnan tarvitsisi olla jonkun yhden tietyn toimittajan armoilla.
On Elinalta kyllä aika uskaliasta mennä väittämään toista valehtelijaksi tietämättä lainkaan asian yksityiskohtia. Jos mies on töissä vaikkapa Espoossa, ei ole konstikaan löytää paikkaa, johon päästäkseen työpaikasta on vaihdettava kulkuneuvoa ja uudestaan joutuu vaihtamaan tullessaan kotiin. Jo Munkkivuori olisi tällainen, riippuen tietysti siitä, missäpäin Munkkiniemeä asuu.
Tiedän tismalleen samat yksityiskohdat kuin sinä ja tunnen kymmenittäin Munkin seudun lapsiperheitä.
Jutussa oli, että isä on Ruoholahdessa töissä ja Ollikainen väitti että YKSISUUNTAINEN matka vaatii neljää kulkuneuvoa. Vaikea uskoa kaikkien kolmen tarjotun paikan kohdalla, semminkin kun Munkkiniemestä on erittäin hyvät yhteydet joka puolelle Helsinkiä.
Kandee lukea juttu, jota tänne kommentoi.
Ja se kipeä hammas ainakin on vale. Ex-peruspalveluministerinä tiedät aivan hyvin, että kiputapauksissa hoito järjestyy samana päivänä, kun aamusta soittaa.
Ruoholahti kelpaa hyvin, vaikka hoitopaikka olisi niinkin lähellä kuin Munkkivuoressa. Yksisuuntainen matka kotoa hoitopaikan kautta töihin. Vaikkapa Hollantilaisen tieltä Munkkivuoreen, kaksi kulkuneuvoa, ensin nelosella ja sitten bussilla. Sitten Munkkivuoresta bussilla keskustaan keskustaan ja metrolla Ruoholahteen, kaksi kulkuneuvoa, yhteensä neljä. Iltapäivällä sama uudestaan. En siis tiedä, missä Ollikainen asuu ja missä lapsi on hoidossa, mutta ei tuossa neljässä kulkuneuvossa yhdensuuntaisessda matkassa ole mitään harvinaistas. Moni on valittanut samaa myös Arabianrannassa.
Ottamatta kantaa Ollikaisen juttuun kun en ole sitä lukenut, niin päiväkotipaikat ovat pääkaupunkiseudulla kortilla ja niitä tulisikin lisätä tuntuvasti. Ihmisten lisääntyminen kääntyikin nousuun vastoin ennusteita ja nyt saadaan niittää satoa päiväkotien tietoisesta vähentamisestä.
Pitkät ja hankalat matkat päiväkotiin ovat vasta ensimmäinen ongelma, toinen tulee jos lapsia on enemmän kuin yksi ja sisruspaikkaa ei saa samasta päiväkodista. Espoosta tiedän tällaisia tapauksia omassa tuttavapiirissäni. Tällä hetkellä elämme itsekin siinä pelossa, että tyttäremme ei pääse samaan päiväkotiin veljensä kanssa. Kyseinen päiväkoti kun on aivan täynnä ja naapurustossa on paljon samanikäisiä lapsia vailla päiväkotipaikkaa.
Osmon idea tietystä ylikapasiteetista on erittäin hyvä ja se toisi joustavuutta perheiden elämään. Töihin menoa ei tarvitsisi stressata lasten päiväkotipaikkojen takia.
Ja akuutteja hammasonglmia varten Espoossa on oma kiireellisten tapausten hammaslääkäri Kilossa, jonne saa ajan, jos tarve on selvä.
No, jos ei viitsi askeltakaan kävellä, niin ehkä noista sadan metrin matkoista saa tollasen ketjun koottua. Sitten pitää kyllä vielä bussilta ottaa taksi, koska käveltävää jää pari sataa metriä tuossa esimerkissä joka tapauksessa.
Hollantilaisen tieltä ratikalla Laajalahden aukiolle vai? Heh, parissa minuutissahan matka olisi jo kävelty ja Laajalahden aukiolta Munkkivuoren päiväkodille järkevintä on kävellä, koska Raumantielle ei mene yhtään bussia… Tai penska turvaistuimeen ja pyörä alle, jättää sen sitten vaikka päiväkodin pihaan, jos ei jaksa siitä enää Ruoholahteen polkea, jonne onkin huimat kuusi kilometriä.
Itse kyllä kävelin Haagassa aikoinaan kahden kilsan päiväkotimatkan. Sehän teki vain hyvää istumatyön ohella.
Totta kai ideaalia on, että kaikki menee aina omalta kannalta optimaalisesti, mutta kun maailma nyt ei sellainen ole eikä sellaiseksi tule. Siispä on parempi vähän käyttää kekseliäisyyttä ja itsekin joustaa, kun aina narista ja narista..
Mitä nyt sekoilet? Miten niin et tiedä, missä Ollikainen asuu, kun sen itsekin mainitset aloituksessa…
Noh, jätetään minun puolestani aihe!
Minusta subjektiivinen päivähoito on jo niin uskomaton yhteiskunnan palvelu lapsiperheille, että jos ei hoito aina heti sillä päivämäärällä kun on toivottu järjesty lähimmästä päiväkodista, niin minusta ei heti ole aihetta veisata moista Hesarissa nähtä valitusvirttä.
Ei kuulu aiheeseen, mutta.. Munkkiniemestä on matkaa Ruoholahteen kävelyreittiä pitkin 5,5 km ja oma-autoreitillä 6,3,km. Lähde google maps, josta saa myös tarkat kulkureittiohjeet.
Pienessä kaupungissa tai maaseudulla tuo matka on yksi kullinluikaus.Ison kaupungin lastenhoitorumba harrastuksineen nielaisee aika ison loven perheen ajasta.
Päiväkoti on äärimmäisen tärkeä juttu pienen ihmisen elämässä. Siihen soisi kuntien satsaavan enemmän vaikka muiden palveluiden kustannuksella.
Hammashoito on mielenkiintoinen juttu. Silloin kun yhteiskunta ei osallistunut aikuisten hammashuoltoon, ongelmista ei huudettu. Kun osallistuu, niin esim jonoista on huuto syntynyt.
“Tähän voisi ehkä kehittää älykkäämpiäkin tapoja, jotka ottaisivat huomioon sekä asuinpaikan, työpaikan että liikenneyhteydet sekä perheen muut toiveet, mutta tämä vaatisi sellaista osaamista, jota sosiaalialan oppilaitoksissa ei opeteta. Tarvitaan tietokonealgoritmi, joka optimoi jaon satojen hakijoiden kesken.”
No aivan varmasti. Eikä ole edes vaikeaa. Kaupungin saitille, sopivaan kohtaan, hakukone
päivähoitoon. Toivon että linkki toimii, jos ei niin sitten ei.
Hammashoitohan meillä toimii, joten siitä ei sen enempiä.
Kumma juttu muuten. Olet hesarin toimittaja niin saat narinan kuin narinan julkisuuteen ja heti. Entäs meikäläinen; yritin jouluaattona, mutta ehei. Ei nettiversioon eikä paperi, joten tässä on. Kirjoitettu jouluaattona kaiken karmeuden valjettua…
Kiitos. Kiitos siitä että olette päättäneet puolestani jouluaaton viettotapani. Vaatimaton suunnitelmani tosin oli mennä ensin elokuviin ja sen jälkeen johonkin tasokkaaseen ravintolaan syömään illallista.
Elokuviin ja ravintolaan olisin kyllä päässyt…mikäli olisin päässyt kantakaupunkiin, niin, ja tietenkin joskus myöhemmin illalla sieltä myös pois. Tämähän ei onnistunut koska julkista liikennettä ei kulje kuin hautuumaalle ja sinne minulla ei vielä ole mitään kiirettä.
Kiitos siis kaikille teille jotka työtänne säästämättä olette eristäneet, arkisin tarvittavan, kaulusköyhällistön omiin lähiöihinsä. Pois häiritsemästä kantakaupungissa asuvia varsinaisia Helsinkiläisiä.
Erityisen kiitoksen haluan lausua joukkoliikennelautakunnalle, kaupunkisuunnittelulautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Ketään erikseen mainitsematta, mutta myöskään ketään unohtamatta. Kaupunginjohtajalle haluan lausua oikein lämpöiset terveiset täältä motitetusta Herttoniemenrannasta, Kiitos!
Uskon vilpittömästi, että olette osta hiessä tehneet parhaanne jotta minullakin olisi turvattu ja mukava joulu. Minä kiitän teitä kaikkia.
Pekka Vitikainen
Herttoniemenranta
Ihmiset ovat omituisen ketteriä järjestämään monenlaisia ongelmia, jos on pakko.
Työssäkäyvä vanhempi on varmasti tyytyväinen siihen, että kunta järjestää lastenhoidon — mutta Helsingin kokoisessa metropolissa on selvää, että kodit, työpaikat ja päivähoitopaikat eivät aina ole optimaalisesti.
JOs olisi varaa ylikapasteettiin — mitä pitäisi olla — tämä olisi helpompaa.
(Ylikapasiteetti ei tarvitsisi olla kuin samaa kokoluokkaa kuin henkilökunnan sairaspoissaolot — eli nollasummapeliä. Osmo mainitsi, että toimitilojen osalta toive olisi 3% — eli tuo tarkoittanee siis aika lailla minimiä. Päivähoitopaikoissa on juuri tätä lasten tottumis“ongelmaa”, työmatkaa jne, eli 6 — 8 % voisi olla oikea taso — mikä saattaa olla juuri sama taso , mitä henkilökunta sairastaa — eli oikeasti ei olisi mitään ylibuukkausta.)
Ajatukseni on se, että päiväkodeissa pitäisi yhden työntekijän ottaa vastuulleen “vapaaehtoisten päiväkotiin tuojien pooli” eli jos ja kun joku vanhempi kuitenkin roudaa omaa lastaan joka päivä, voisi olla ihan järkevää, että ne, jotka haluaisivat, voisivat jakaa tuon kuljetusvastuun: päiväkoti ainoastaan saattaisi halukkaat yhteen. (Ja mahdollisesti lainaisi ylimääräisiä turvaistuimia.)
Olen nimittäin huomannut, että ihmiset ovat ujoja ja usein arkipäivän pyörittäminen on niin vaativaa, että ei ole voimia pysähtyä suunnittelemaan. Se voisi olla “ylhäältä ohjattua” mutta vapaaehtoista.
Urheiliharrastuksissa tämä jo toimiikin — ei tosin ideaalisti, mutta aika hyvin.
Touko Mettinen
Kunnallinen päiväkotipaikkka maksanee Helsingissä tapauksesta riippuen 900 — 1000 e /kk. Siis 10. ‑11.000 euroa vuodessa. Tyhjä paikka maksaa periaatteessa saman verran. Yksinomaan Munkkiniemi — Reijola alueella on 15 päiväkotia. Kuinka paljon aiheuttaa kustannuksia 2 paikan pitäminen jatkuvasti vapaana yhdessä? Ja mitä muuta kivaa sillä voisi tehdä lasten hyväksi?
Eiköhän ongelma hyvin paljon palaudu siihen, että toisaalta meillä on ns. subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan. Toisaalta riittämätön julkinen tuki yksityiselle hoidolle ja ennen muuta vanhempien omalle hoidolle, siis riittävä ja kattava kotihoidontuki.
Minusta oikea on määritleytapa yksityiselle ja kotihoidontuelle on perhepäivähoitajan palkauskustannukset (eläkemaksuineen ja kulukorvauksineen n 650 e/ hoitokk) Sillä vanhemmat voivat hoitaa itse tai hoidattaa lapsensa, esimerkiksi sopimalla asiasta naapurinsa kanssa.
“Tähän voisi ehkä kehittää älykkäämpiäkin tapoja, jotka ottaisivat huomioon sekä asuinpaikan, työpaikan että liikenneyhteydet sekä perheen muut toiveet, mutta tämä vaatisi sellaista osaamista, jota sosiaalialan oppilaitoksissa ei opeteta. Tarvitaan tietokonealgoritmi, joka optimoi jaon satojen hakijoiden kesken.”
Niin tarvittaisiin. Ja tämä on ei-triviaali ohjelmistohanke, tosin jos siinä onnistuttaisiin niin ostajia kyllä riittäisi.
Osmo haluaa siis ohjelman, joka osaa optimoida päivähoitopaikat työmatkojen mukaan. Tämä edellyttäisi että meillä olisi tietokanta, josta näkee missä ihmiset, tai ainakin pienten lasten vanhemmat, asuvat ja missa he ovat töissä. Vaan kun tietääkseni tällaista tietokantaa ei ole. Senkin jälkeen vaihtoehtojen laskeminen on helposti todella raskasta tietojenkäsittelyä.
Lisäksi tämä data, jos se olisi siis olemassa, pitäisi parittaa jotenkin liikenneyhteyksien kanssa. Tai paremmin, tällaisen datan pohjalta pitäisi suunnitella liikenneyhteydet. Olen tosin antanut itselleni kertoa, että joukkoliikenteessä käytetyt mallinnustyökalut eivät oikein osaa käsitellä vaihtoja järkevästi. Odotusaikaa mallinnetaan vuorovälin puolikkaana (ikäänkuin ihmiset eivät lukisi aikatauluja) ja mallin ihmiset valitsevat aina ajallisesti nopeimman reitin vaihtojen määrästä välittämättä.
Eli siis meillä ei ole dataa, eikä meillä ole oikein työkaluja millä sitä käsitellä. Dataa pitäisi kerätä ja työkaluja kehittää, vinkkinä että esimerkiksi kaupunginsuunnittelulautakunta voisi vaatia kunnollisia laskelmia, mutta paremman puutteesa lähtisin oletuksesta että päivähoitopaikka tulee sijoittaa kävelyetäisyydelle asunnosta eikä työpaikasta. Näin siksi että pienten lasten vanhemmat oletettavasti vaihtavat harvemmin asuntoa kuin työpaikaa. Sikäli kun tämä aiheuttaa resurssiongelmia, niin ratkaisu on siirtää henkilökuntaa eikä lapsia paikasta toiseen.
Niin. Noin peliteoreettisesti ajatellen:
Jos duuni A tarvitsee jonkin softan, ja sopivaa ei valmiina löydy, niin miten haitallista sille olisi teettää ja maksaa sellainen, ehkä hyvinkin alkeellisena mutta käyttökelpoisena, ja sitten tyynesti julkistaa koodi?
Osmo haluaa siis ohjelman, joka osaa optimoida päivähoitopaikat työmatkojen mukaan. Tämä edellyttäisi että meillä olisi tietokanta, josta näkee missä ihmiset, tai ainakin pienten lasten vanhemmat, asuvat ja missa he ovat töissä. Vaan kun tietääkseni tällaista tietokantaa ei ole.
Et uskokaan mitä tietokantoja on olemassa, mutta tässä tapauksessa tietokanta syntyisi hakemuksista, joissa päiväkotipaikan hakija ilmoittaa asuntonsa ja mahdollisesti myös vanhempien työpaikat.
Lisäksi tämä data, jos se olisi siis olemassa, pitäisi parittaa jotenkin liikenneyhteyksien kanssa. Tai paremmin, tällaisen datan pohjalta pitäisi suunnitella liikenneyhteydet. Olen tosin antanut itselleni kertoa, että joukkoliikenteessä käytetyt mallinnustyökalut eivät oikein osaa käsitellä vaihtoja järkevästi. Odotusaikaa mallinnetaan vuorovälin puolikkaana (ikäänkuin ihmiset eivät lukisi aikatauluja) ja mallin ihmiset valitsevat aina ajallisesti nopeimman reitin vaihtojen määrästä välittämättä.
Käypä katsomassa YTV:n reittiopasta.
tpyyluoma: “Tämä edellyttäisi että meillä olisi tietokanta, josta näkee missä ihmiset, tai ainakin pienten lasten vanhemmat, asuvat ja missa he ovat töissä. Vaan kun tietääkseni tällaista tietokantaa ei ole.”
Eihän meillä sentään tuollaisia tietokantoja tarvitse valmiina olla, koska päiväkotipaikkaa hakevat vanhemmat voivat ihan itse kertoa missä asuvat ja missä käyvät töissä. Siitä se kanta muodostuu.
Liikennöintifaktojen yhdistäminen tähän tietokantaan päiväkotipaikkojen optimaalisen jaon varmistamiseksi saattaa sitten olla hankalampi juttu. HKL:n sinänsä hieno reittiopas (jota itsekin usein käytän) voi olla lastenleikkiä tähän probleemiin verrattuna, on nimittäin kovin paljon muuttujia.
jaa, tuo datan kerääminen hakemuksen yhteydessä on kyllä hyvä idea. Tiedän että reittiopas laskee yksittäisen reitin oikein, mutta ei sitä tietääkseni käytetä liikennevirtojen mallinnukseen.
Huh, kylläpä tuo otsikko säpsähdytti! Olisiko kumminkin: “Päiväkotipaikkojen jakamiseen konsulttiapua TKK:lta?” ollut parempi otsikko? En nimitääin oikein usko, että varhaiskasvatuksen asiantuntemusta TKK:lta löytyy…
Varsinaisesta asiasta olen kyllä Osmon kanssa kerrankin täysin samaa mieltä ja on mukava huomata tämän monia perheitä ympäri maata koskettavan arkipäivän ongelman päässeen valtakunnan kahteen päämediaan eli Hesariin ja Soiminvaaran blogiin 😉
Ainakin Tampereella päiväkotipaikkojen jako toimii seuraavanlaisella algoritmilla:
1. vanhemmat lähettävät hakemuksensa (netin yli tai paperisina) siihen päiväkotiin, mihin ensisijaisesti lapsensa haluavat
2a. elokuussa jaetaan valtaosa paikoista, kun eskarit siirtyvät pois päivähoidosta, kouluihin
2b. elokuussa siirretään myös, jos mahdollista, lapsia päiväkodista toiseen
3. kerran kuussa kunkin alueen päiväkotien johtajat pitävät kokousta ja katsastavat, mihin on tullut hakemuksia ja missä olisi tilaa -> lapset sijoitetaan mihin sattuvat mahtumaan
Vaikka vanhemmat velvoitetaan tekemään päivähoitohakemukset neljä kuukautta ennen päivähoidon alkua, niin niitä hakemuksia oikeasti katsotaan vasta muutamaa viikkoa ennen hoidon alkua. Olen täysin vakuuttunut, että tähän tarkoitukseen olisi kehitettävissä parempikin algoritmi.
“Pieni väljyys tulee halvemmaksi myös kaupungille. Jos perhe ei voi luottaa siihen, että päivähoitopaikka on tarjolla, kun sitä tarvitaan, paikka säilytetään, vaikka sitä ei muutamaan kuukauteen tarvittaisikaan.”
Tämä on erinomaisen totta. Juttelin tuossa taannoin erään suodenniemeläisen äidin kanssa. Kun (nyt edesmenneessä) kunnassa on vain yksi päiväkoti, niin kenenkään ei tarvitse pitää päivähoitopaikkaa “turhaan”. Kun lapselle hoitopaikkaa tarvitaan, niin se löytyy siitä ainoasta päiväkodista. En sen tarkemmin tiedä, miten tämä on järjestynyt ja mikä on tilanne nyt, kun Suodenniemi on osa Sastamalaa.
Minusta on outoa, että tätä ongelmaa herkästi vähätellään ja tyypillisesti, kun kyse on erityisesti naisia koskettavasta ongelmasta, vähättelijöinä ovat nimenomaa naiset. On tietenkin totta, että ennen subjektiivista päivähoitoa, sen hoitopaikan löytäminen oli vielä isompi stressin aihe, mutta kyllä hoitopaikkojen järjestyminen hankalien matkojen takaa aiheuttaa tukun oikeita ongelmia:
- joukkoliikenteen käyttö työmatkoihin menee hankalaksi
— lasten hoitopäivät pitenevät
— kotona vauvaa hoitavat tuovat isompia lapsia päiväkotiin, jotteivät menetä hyvää hoitopaikkaa
— vanhemmat optimoivat töihinpaluun elokuulle, koska silloin todennäköisyys saada mieluinen hoitopaikka on suurin (tämä on ongelmista pienin muttei ihan mitätön, kyllä töihinpaluun pitäisi olla kiinni perheestä ja vanhempien töistä, ei päivähoitobyrokratiasta)
Tuo kolmas toteutuu meidän kohdallamme: tässä on seurakuntatalo ihan kodin vieressä ja siellä olisi esikoiselle sopiva kerhokin, mutta en halua luovuttaa paikkaa lähimmästä päiväkodista pois.
Ihan mielelläni voisin sopia yhden toimintavuoden mittaisesta poissaolosta, jos minulle luvattaisiin varmaksi, että seuraavan vuoden elokuussa saan molemmat lapset tuohon päiväkotiin, muuten en. Mihinkään “kunhan vain pistät hakemuksen ajoissa” ‑lupailuun en näin tärkeässä asiassa luota. Kaverin kaveri Turussa luotti, mutta lupauksista huolimatta lapset joutuivat ihan toiseen päiväkotiin hankalan matkan päähän.
Seurakunnan kerhossa olisi läheisemmän sijainnin lisäksi sekin etu, että siellä takuulla lauletaan “Joulupuu on rakennettu” kokonaan.
“jos ja kun joku vanhempi kuitenkin roudaa omaa lastaan joka päivä, voisi olla ihan järkevää, että ne, jotka haluaisivat, voisivat jakaa tuon kuljetusvastuun: päiväkoti ainoastaan saattaisi halukkaat yhteen. (Ja mahdollisesti lainaisi ylimääräisiä turvaistuimia.)”
Vaatii aika ison auton, että taakse saa enemmän kuin kaksi turvaistuinta. Etupenkille sellaista harvemmin voi laittaa. Urheilu- (ja muissakin) harrastuksissa lapset ovat paljon isompia ja heitä saa kerralla kyytiin neljä.
“Jos lapsen tekee ja aikoo sen sysätä yksivuotiaana yhteiskunnan huostaan puoli-ilmaiseen hoitopaikkaan, niin onko puolitoista kilometriä kävelyä aamuisin siitä kova hinta?”
No jo on! Päiväkodeissa yksivuotiaat joutuvat muutenkin istumaan ihan liikaa yksikseen rattaissa, aamupäivällä reilun tunnin, iltapäivällä vähintään toisen mokoman. Kun siihen vielä lisätään aamuun ja iltapäivään reilu puolituntinen, niin ei kiva, ei yhtään kiva. Äidille/isälle kävelylenkki työpäivän päässä (varsinkin jos tekee siistiä sisätyötä) on tietenkin pelkästään hyvä asia.
Tämä päiväkotipngelma onsam kuin on korjaamoissakin ja missä tahansa palvelussa.
Täyden 100 % kuormituksen saaminen on vaikeaa ja tehdään yleensä palvelutason kustannuksella .
Hyvä palvelutaso saavutetaan nyrkkisäännöllä kuormitusaste on 80–90 %.
Kun kuormitusaste nousee yli 90 % niin palvelutaso on romahtanut.
Mutta välittääkö siitä kukaan ? Eipä näytä, jokaisessa palvelussa kuormitus on vedetty 110 % ja palvelutaso nollaan.
Ei tähän TKK:ta tarvita , korjaamon esimieskin kykenee ratkomaan tämän ongelman , jos tahtoa riittää
Ennen naurettiin NL jonoille, mutta nyt tämä kapitalismi on tuottanut saman, mutta eipä kukaan purnaa ja vaadi muutosta.
Suomalaisissa elää edelleen venäläinen kulttuuri
“Olen tosin antanut itselleni kertoa, että joukkoliikenteessä käytetyt mallinnustyökalut eivät oikein osaa käsitellä vaihtoja järkevästi. Odotusaikaa mallinnetaan vuorovälin puolikkaana ”
Tämä reittien ongelma tunnetaan matematiikassa “Kauppamatkustajan ongelmana”
Eli kun reittejä ja vaihtoehtoja on muutamaa enemmän niin laskentaan ei riitä maailman suurinkaan supertietokone.
Kun asiakkaita on kymmeniä tuhansia niin ongelma moninkertaistuu vastaavasti.
Yksinkertaisin ja halvin raakaisu on , että lapset hoidetaan sielä, missä vanhemmat haluavat.
Tuntuu tyhmältä, mutta toimivimmat ratkaisut ovat tällaisia.
“Yksinkertaisin ja halvin raakaisu on , että lapset hoidetaan sielä, missä vanhemmat haluavat.”
Lapset pystytään sijoittamaan sekä lähimpään neuvolaan että lähimpään kouluun suoraan kotiosoitteen perusteella. Jos paikkojen (tai neuvolassa lähinnä virkojen) tarve kasvaa, niitä luodaan lisää, tarvittaessa siirretään esimerkiksi opettajia koulusta toiseen.
Ei tämä oikeasti voi olla päivähoidon kohdalla tämän vaikeampaa: arvelisin takana olevan jonkinlaista “hoitakaa itse, jos ei kunnan tarjoama palvelu kelpaa” ‑ajattelua. Tuskin se päivähoitoon tulijoidenkaan määrä (suhteutettuna alueella asuvien lasten määrään) mitenkään merkittävästi kaupunginosien välillä vaihtelee, vaikka päivähoito ei kosketakaan koko ikäluokkaa, toisin kuin koulu.
Tuli tuossa vain mieleen, että suurin rajoittava tekijä päiväkodin kapasiteetille on henkilökunta, ainakin lasetni päiväkoti oli väljä vielä 90-luvun lopulla.
Silloin joustoa saa liikkuvilla hoitajilla , mutta virkamiehen saavutettujen etujen muutokset ovat nykyisele hallitukselle poliittinen mahdottomuus
Yksivuotiaan vieminen rattaissa (tai kantoliinassa!) puolitoista kilometriä nyt onkin vielä ihan tehtävissä. Yritä sen sijaan samaa 3–4 ‑vuotiaan kanssa, joka haluaa välttämättä itse kävellä. Viemisiin ja hakemisiin menee joko tuntikausia tai sitten niistä syntyy ainainen tappelu.
Jotkut aikuiselle ihmiselle helpot asiat muuttuvat yllättävän hankaliksi, kun mukaan lisätään pieni lapsi.
Liian vanha: “Ennen naurettiin NL jonoille, mutta nyt tämä kapitalismi on tuottanut saman, mutta eipä kukaan purnaa ja vaadi muutosta.”
Sinulta menee nyt kyllä puurot ja vellit sekaisin. Julkisia päivähoitopalveluilla ei ole mitään tekemistä kapitalismin, markkinoiden tai kysynnän ja tarjonnan kanssa.
“On myös selvää, että vähän väljyyttä tarvitaan päivähoitoon, jotta ylipäänsä olisi vältettävissä tilanteet, jossa Munkkiniemessä vapautuva paikka joudutaan antamaan kiireesti pitäjämäkeläiselle ja seuraava munkkiniemeläinen lapsi joutuu Konalaan. Toimitilojen osalta pidetään optimaalisena, että noin kolme prosenttia on tyhjillään. Muuten yritysten muuttaminen paikasta toiseen ja oikeankokoisiin toimitiloihin estyy. Jotain samanlaista siirtymien vaatimaa väljyyttä tarvitaan myös päivähoitoon.”
Tällainen pieni ylikapasiteetti olisi todella loistavaa. Tällä hetkellä taitaa kuitenkin olla niin, että tilanne on juuri päinvastoin. Pientä alikapasiteettia suositaan, kun osa lapsista on kuitenkin sairaita (sama kouluissa).
“Silloin joustoa saa liikkuvilla hoitajilla , mutta virkamiehen saavutettujen etujen muutokset ovat nykyisele hallitukselle poliittinen mahdottomuus.”
Ainakin Tampereella päiväkotien ja koulujen työntekijät ovat työsuhteessa kaupunkiin, heidät on vain sijoitettu johonkin tiettyyn toimipisteeseen. Kyllähän siitä melu nousee, jos työntekijöitä siirrellä vastentahtoisesti päiväkodista toiseen, mutta työnantajalla (kaupungilla) on siihen silti oikeus. Ei sitä lupaa tarvitse hallituksesta saakka hakea.
Liian vanha, tuo kauppamatkustajan ongelma on vielä hallittavissa, kysymys on kuitenkin vain kolmeen pisteen reitistä koti — päivähoito — työpaikka. Ongelma tosin monimutkaistuu jos lapsia on useampi ja otetaan huomioon kummatkin vanhemmat.
Jos oletamme että päiväkodin kapasiteetti on rajaton, niin tämä on vielä laskettavissa vaikkapa kymmenelle tuhannelle lapselle/vanhemmalle. Lasketaan vain jokaisella optimaalinen päiväkodin sijainti.
Mutta kun Osmo haluaisi tietää mikä on optimi tapa sijoitella lapset päiväkoteihin. Tällöin otetaan huomioon päiväkodin kapasiteetti eli kuinka monta lasta siellä voi olla hoidossa, ja ruvetaan sijoittelemaan mahdollisimman lyhyen (ajallisesti?) poikkeaman työmatkasta varten. Tällaisella mallilla on periaatteessa yhtä monta tilaa joitä pitäisi verrrata kuin on lasta hoidossa, jos pikku-Petteri siirretään Ruskeasuolta Munkkiniemeen, niin Ruskeasuolla on tilaa yhdelle lapselle enemmän ja Munkkiniemessä yhdelle vähemmen joka vaikuttaa periaatteessa kaikkien muiden lasten sijoitteluun.
Kyllä, yksinkertaisin ratkaisu olisi varmaan kysyä vanhemmilta. Tässäkin on kuitenkin ongelmansa, päiväkotien rakentaminen (ja sulkeminen) sekä henkilökunnan palkkaaminen kestää, pitäisi jotenkin pystyä ennustamaan kysyntää. Eli taas mennään mallinnukseen.
Riitta sanoo:
“Päiväkodeissa yksivuotiaat joutuvat muutenkin istumaan ihan liikaa yksikseen rattaissa, aamupäivällä reilun tunnin, iltapäivällä vähintään toisen mokoman.”
Tämä on yksi syy sille, että lasta, joka ei kävele ei pitäisi laittaa päiväkotiin. Yleensä vielä ulkoilun aikana lapsi nukahtaa rattaisiin ja lounaan jälkeen on taas nukkumista.
Minä en kyllä ymmärrä, miksei konttaava lapsi voi ulkolla hiekkalaatikolla siinä missä käveleväkin… ? En ole joutunut tästä vääntämään kättä, koska lapseni ovat olleet tässä suhteessa toimintakykyisiä päiväkotiin mennessään.
Jos lapsi istuu rattaissa kävelymatkan vanhempien kanssa, maisemat sentään vaihtuvat ja voidaan bongailla oravia ja lintuja, vaikkapa lauleskella, opetella ohikulkevien autojen merkkejä ja värejä jne. Eli se nyt ei istumisista pahinta laatua ole. Voihan sen ajatella yhteisenä aikana lapsen kanssa.
Erilaisista perhekultuureista Särelän kanssa kertoo se, että meillä ei kolmi- nelivuotiaalla edes ole ollut rattaita. Sen ikäinen polkee pyörällä tai kävelee jo parin kilsan matkat ilman muuta.
Mutta en minä tässä lähipäiväkoteja tietenkään vastusta. Totta kai paras ratkaisu on, jos päiväkoti on ihan lähellä. Se luo myös yhteisöllisyyttä alueen vanhempien ja lasten välillä. Ne samat lapset moikkaavat toisiaan kaupassa ja huutelevat: hei, tuolla on Eetun äiti ja Eetu..
Koko Ollikaisen juttu nyt vain ärsytti negatiivisuudellaan ja sellaisella “kaikki mulle heti nyt” ‑aseteella
Subjektiivinen päivähoito-oikeus yksivuotiaalle, kuten sanottu on jo sinällään minusta yhteiskunnan palvelu, jota voi arvostaa.
Osmo Soininvaara:
“Niinpä 15 minuutin ratikkamatka Munkkiniemestä Hesarin toimitukseen on korvautunut tunnin matkalla kolmea kulkuneuvoa käyttäen …”
Sinivihreä:
En voi olla sympatiseeraamatta toimittajan lasta. Ei pitäisi pienen ihmisten joutua moiseen rumbaan, vaikkakin lapsi on yleensä melko sopeutuvainen. Itse tuossa tilanteessa hankkisin ensimmäiseksi auton.
Tässä on vielä yksi näkökulma. Omassa kotikaupungissani on vanhempien keskuudessa sitkeä, ja ilmeisesti ainakin osin perusteltu uskomus, että lasten sijoittelua vaikeasti saavutettaviin, tai muuten vähemmän houkutteleviin, hoitopaikkoihin käytetään joissain tapauksissa romuttamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Niinpä meitäkin on varoitettu kertomasta syytä hoidon tarpeen muuttumiselle vaimoni pian jäädessä toistamiseen äitiysvapaalle. Jos nimittäin kertoo muutostarpeen syyksi äitiysvapaalle jäämisen, ensimmäinen lapsemme saa kyllä jatkossakin hoitopaikan, mutta hoitopaikka onkin sitten jotain ihan muuta kuin mihin on totuttu. Käytännössä vanhempia sisaruksia siis “lempeästi ohjastetaan” kotihoitoon. Tiedä sitten mikä tässä on lopulta totta.
Päiväkodeista en tiedä, mutta ainakin opetustoimen budjetista noin viidennes koostuu tilavuokrista. Kaupungin tilakeskus käyttää (käytti ainakin pari vuotta sitten kun kyselin) vuokrien laskentaan laskentakaavaa, jossa investoinnin poistot jatkuvat periaatteessa ikuisesti, joka mahdollistaa tilojen keskinäisen vertailun mutta antaa väärän kuvan todellisista kustannuksista kaupungille. Jos ja kun budjetoinnin psykologinen aikajänne on enimmillään nelivuotiskausi, saadaan aikaan insentiivi oman hallintokunnan budjetin tasapainottamiseksi karsia väljyttä ja jopa investoida uusiin pienempiin tiloihin vaikka tämä olisi kaupungin pitkän tähtäimen kokonaisedun vastaista.
Päivähoidon osalta kannattaisi varmaankin aivan ensimmäiseksi tarkistaa onko järjestelmässä jotain vastaavaa sisäänrakennettua kannustinmekanismia joka tekee tarkoituksenmukaisen väljyyden tavoittelun jo rakennusten osalta käytännössä mahdottomaksi.
Algoritmisesta ratkaisusta:
Valitettavasti päiväkotien allokointi on laskennallisesti erittäin haastava ongelma. Jos haluamme, että yksikään lapsi ei joudu “kohtuuttoman” matkan päässä sijaitsevaan päiväkotiin, on mahdollista (ei todennäköistä, mutta kuitenkin) että vaikka sellainen paikkajako löytyisi, niin nykyisilläkin tietokoneilla, Helsingin kokoisessa kaupungissa, sellaisen paikkajaon etsiminen voisi kestää koko vuoden.
En ole perehtynyt, mutta haiskahtaa tämän tapaiselta ongelmalta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Bin_packing_problem
Helsingissä on (hiha-arvio) kolmisensataa päiväkotia. Jos ongelma on eksponentiaalinen kantalukuna 1.25 ja yksinkertainen tehtävä ratkeaa millisekunnissa, niin Helsinginkokoisen kaupungin päiväkotiongelman ratkaiseminen kestää 3751433 miljardia vuotta. Maailmankaikkeus on joko romahtanut tai koostuu pelkistä 0 kelvinin lämpöisistä rautaytimistä siihen mennessä.
Jos kantaluku on 1.1, se kestää silti vuosikymmeniä.
“On tähän tietysti vaikuttanut myös syntyvyyden yllättävä nousu ja nousukausi, jonka vuoksi kotihoidosta on siirrytty töihin ja päivähoitoon. Ongelma voi siis ratketa aivan itsestään.”
En usko. Juuri tuossa kahvipöydässä tuli tämä puheeksi ja yksi isä muisteli, ettei saanut nyt jo teini-ikäisiä lapsiaan siirrettyä millään lähipäiväkotiin, vaan näitä hoidettiin juurikin tuon parin kilometrin päästä kotoa. Ja sitä paria kilometriä ei todellakaan kävelty (ennen aamukahdeksaa / viiden aikaan illansuussa) kahden väsyneen ja nälkäisen kurahousuikäisen kanssa. Samaan aikaan lähipäiväkotiin tuotiin lapsia autolla.
Osmo: Tarvitaan tietokonealgoritmi, joka optimoi jaon satojen hakijoiden kesken.
Optimointi- ongelmaa ei voida, tai ainakaan kukaan ei ole vielä pystynyt ratkaisemaan polynomisessa aikaluokassa. Käytännössä ratkaisu vie tehokkaaltakin tietokoneelta satoja vuosia. Tietysti algoritmia voidaan optimoida siten, että pyritään saavuttamaan vain tietty taso hoitopaikoista. Esim riittäisi, että vanhempien vaatimusehdoista täytetään kaksi kymmenen sijaan.
On totta, että muuttoliikkeitä on vaikea ennustaa kaupunkikohtaisesti pidemmällä aikavälillä, mutta on helppo ennustaa, että jossain päin Suomea algoritmia aina tarvitaan, koska maalta muuttamisen trendi tuskin kääntyy toiseen suuntaan.
Algoritmin tekemisen voisi rahoittaa suurimmat kaupungit ja kunnat, jotka algoritmista eniten hyötyvät.
Tiedättekö muuten kuinka paljon tämän kaltaisia projekteja on julkisella puolella toteutettu tai aiotaan toteuttaa, mikä selvästi nostaisi julkisen puolen kannatettavuutta?
Itse olen Helsingin palveluiden saamiseen kohtalaisen tyytyväinen. Olen huomannut, että pienten lasten vanhemmat herkästi valittavat asioista, jotka vähentävät heidän omaa mukavuudenoloaan, mutta laittavat ainakin osasyyn valituksesta lastensa piikkiin.
Esimerkiksi voisin valittaa, että täältä Kumpulasta ei ole suoraa yhteyttä Mäkelänrinteen uimahalliin ja meidän pojat tykkää hirveästi uimisesta, mutta matka on niin pitkä, että pojat nääntyy puolentoista kilometrin matkalle. Minun ajatustavan mukaan 3 ja 5 vuotiaat poikani ei tykkää uimisesta tarpeeksi, jos ei jaksa kävellä perille. En ole mikään körmy. Tykkään laiskottelemisesta, mutta rajansa nyt kaikella. Okei ehkä päivähoitohomma on eri asia kun se tapahtuu joka arkipäivä, mutta pointti on kuitenkin sama. Ei ole varmaan kovin kaukana ajat jolloin valitetaan, kun en jaksa nostaa omaa persettä sohvalta ja jokin liikuntakonsultti voisi olla paikallaan — tietysti yhteiskunnan piikkiin. (Toisaalta jos resurssit riittävät noin pitkälle niin se voisi olla aika hauskakin tulevaisuus!)
Onko kenellekään tullut mieleen, miten lapsellisen pariskunnan onnistuu muuttaa uudelle paikkakunnalle? Päiväkotia pitäisi alkaa varaamaan, ennen kuin edes toisen vanhemman työpaikka on varmistunut — jolloin vasta alkaa asunnonkin metsästys toden teolla. Eli päivähoitoa joutuu joko odottamaan, taikka paikka pitää varata ennen kuin tietää missä asuu, ja missä työpaikat (niin, sitten haetaan toisellekin puolisolle sitä paikkaa) sijaitsevat.
Tarvetta olisi siis ensin nopealle päiväkodin saamiselle jostain suurin piirtein sopivalta alueelta ja sitten asunnon löydyttyä päiväkodin vaihto lähemmäksi. Jos puute paikoista estää sujuvat vaihdot, on paikkakunnan vaihto hyvin vaikeaa.
“Minä en kyllä ymmärrä, miksei konttaava lapsi voi ulkolla hiekkalaatikolla siinä missä käveleväkin?”
Meidän poikamme ei päiväkodissa aloittaessaan osannut vielä edes kontata. Kyllä tuota kävelytettiin, mutta ensimmäiselle talvelle osui 20 asteen pakkasia, jolloin parin tunnin mittainen maassa ryömiskely olisi ollut vähän turhan kylmää puuhaa.
“Erilaisista perhekultuureista Särelän kanssa kertoo se, että meillä ei kolmi- nelivuotiaalla edes ole ollut rattaita. Sen ikäinen polkee pyörällä tai kävelee jo parin kilsan matkat ilman muuta. ”
Ei se perhekulttuureista kerro, vaan lähinnä lasten motorisen kehityksen ja vanhempien työaikojen eroista.
Meidän kolmivuotiaamme ei kulje rattaissa, mutta ei myöskään kävele vielä kovin nopsaan. Parin kilometrin matkaan voi hyvinkin mennä toista tuntia. Se on pitkä aika, jos päiväkodista lähdetään lähempänä viittä, lounasta on syöty yhdeltätoista ja sekä lapsella että hakijalla on verensokeri matalana.
“Koko Ollikaisen juttu nyt vain ärsytti negatiivisuudellaan ja sellaisella “kaikki mulle heti nyt” ‑aseteella.”
Jaa, minusta hän vain nosti esiin ongelman, joka vaivaa todella monia perheitä. Kyllähän tätä esimerkiksi netin vauvapalstoilla (ks. esmes. http://www.vauvapalsta.net/keskustelupalsta/index.php?showtopic=66820) jatkuvasti vatvotaan, mutta harva päättäjä niitä seuraa.
“Valitettavasti päiväkotien allokointi on laskennallisesti erittäin haastava ongelma. Jos haluamme, että yksikään lapsi ei joudu “kohtuuttoman” matkan päässä sijaitsevaan päiväkotiin, on mahdollista (ei todennäköistä, mutta kuitenkin) että vaikka sellainen paikkajako löytyisi, niin nykyisilläkin tietokoneilla, Helsingin kokoisessa kaupungissa, sellaisen paikkajaon etsiminen voisi kestää koko vuoden.”
Hmm… ajatteletkohan asiaa liian monimutkaisesti vai minä liian yksinkertaisesti?
Jotain tämän suuntaista hahmottelisin:
Ohjelmaan syötetään jokainen päiväkotihakemus, kun se saapuu järjestelmää. Samoin syötetään jokainen vapautuva hoitopaikka sitä mukaa, kun vapautuvat paikat ovat tiedossa.
Lapsi sijoitetaan toivomuslistalla ensimmäiseen päiväkotiin, mistä löytyy vapaa paikka (mahdolliset päiväkodin vaihtajat priorisoidaan näiden edelle). Uusien paikkojen vapautuessa ja uuden hakemuksen tullessa järjestelmään lapset sijoitellaan uusiksi (tähän tarvitaan raskaampi algoritmi).
Kuukautta ennen hoidon alkua joko kerrotaan vanhemmille järjestelmän toivomuslistalta valitsema paikka tai otetaan yhteyttä heihin ja kerrotaan, missä toivomuslistan ulkopuolisissa päiväkodeissa paikkoja on vapaana.
Erona nykyjärjestelmään on siis se, että lokakuussa aloittavien toiveet otetaan jo elokuussa aloittavia sijoitellessa huomioon, kunhan vain ovat tehneet hakemuksensa ajoissa.
Tässä malliesimerkki siitä, kun mikään ei riitä… Tietysti Ollikaisen kaupunkisivujen alla.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Erityislapselle+ei+j%C3%A4rjestet%C3%A4iltap%C3%A4iv%C3%A4hoitokuljetusta/HS20080823SI4KA0355z
Eli kaupungin olisi sitten vielä ilmeisesti vessareissuihinkin pitänyt taksi järjestää..
Ja mikä ihmeen “hahmotushäiriö” ?. Nämäkin diagnoosit ovat uusinta uutta, jota pukkaa parin prosentin vuosivauhtia lisää, kun keksitään koko ajan lisää nimityksiä sille, että kersa ei ole aivan keskikäyrällä joka asiassa.
Elina on puhunut, Ugh!
Läheltä menee, mutta ei ole aivan tieteenalaani. Uskallan silti kommentoida Tiedemiehen esitystä:
“En ole perehtynyt, mutta haiskahtaa tämän tapaiselta ongelmalta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Bin_packing_problem
…
Helsinginkokoisen kaupungin päiväkotiongelman ratkaiseminen kestää 3751433 miljardia vuotta.”
Jos hajautamme laskennan 1,4 triljoonalle tietokoneelle valmista tulee päivässä. Jos ovat vielä moniytimisiä, niin puhutaan enää tunneista…
Mutta vakavasti ottaen lonkalta heittäisin, että hyvin tehdyllä algoritmilla “riittävän hyvän” ratkaisun laskeminen kestäisi hieman vähemmän aikaa kuin tämän kommentin lukeminen.
Suuri helpotus tuohon Bin Packingiin on, että lapsen koko päiväkodin kapasiteettia tarkasteltaessa on aina 1. Sijoituskriteerit ovat aika suoraviivaisia (hinta = etäisyys kodista tai vanhempien työpaikoista), ja suurimman osan ratkaisukandidaateista voi prunata elikäs karsia pois heti alkuunsa liian kalliina. Käsiteltäviä alkioitakin mitataan vain tuhansissa, sijoituspaikkoja sadoissa.
Algoritmiikasta tulisi nähdäkseni hyvä diplomityön aihe jollekin tulevalle insinöörille. Valmiin tuotteen, eli käyttöliittymän, kantojen ja datayhteyksien rakentaminen tuohon päälle onkin sitten se suurempi homma. Tai suurin homma kaikista lienee rahoittajan löytäminen.
Paras on hyvän vihollinen. Voi olla, että absoluuttisesti parhaan ratkaisun löytäminen on tietokoneellekin ylivoimainen ongelma, mutta se voi löytää PALJON paremman ratkaisun. Määritellään ensin hyötyfunktio (tai tappiofunktio, kummin päin vain) joka voidaan laskea kunkin jaon ominaisuuksista.
Koneen tehtävän helpottamiseksi syötetään käsin ihmisen tekemä ratkaisu lähtöpisteeksi. Tätä yritetään parantaa yksittäisillä vaihdoilla. Jos vaihto johtaa hyötyfuntion lisäykseen, otetaan se uudeksi lähtöpisteeksi ja jatketaan, kunnes ei ole löydettävissä yhtään muutosta, joka parantaisi tilannetta. Prosessi voi päätyä lokaaliin maksimiin, joten kannattaa yrittää liikkeelle monesta eri lähtöpisteestä.
Yllä en määritellyt vaihtoa. Se voi yksinkertaisimmillaan olla sellainen, että jätetään muutama paikka jakamatta ja jaettuja päiväkotipaikkoja kokeillaan vuorotellen näihin tyhjiin paikkoihin tyhjän paikan siirtyessä aina sinne, mistä lapsi on siirretty. Tämä prosessi pysähtyy todennäköisesti hyvin pian tilanteeseen, jossa tyhjät paikat ovat kaikki jossain jumalan selän takana. Pitemmälle päästään, mutta paljon enemmnän laskentatyötä syntyy siitä, että yritetään keskinäisiä vaihtoja kahden, kolmen tai neljän välillä. Kahden tapauksessa verrataan lähtötilannetta keskinäiseen vaihtoon, kolmen tapauksessa ratkaisuja on kuusi ja neljän tapauksessa 24. Kyllä tietokone tästä viikonlopun aikana selviää.
Vhän pohtimalla teitokoneen työtä voi vähentää aivan olennaisesti sillä, ettei kaikkia, aivan älyttömiä kombinaatioita käydä edes läpi määräämällä, maksimietäisyyden kodin ja päiväkodin välillä. Näin on tehty shakkiohjelmien osaltakin. Ihan älyttämiä siirtoja ei analysoida sen pitemmälle.
Mutta tämä taitaa olla enemmän Tiedemiehen alaa.
Määriteltäisiin edes yksikäsitteisesti se hyötyfunktio, niin ei voisi käydä niin, että suurieleisin valittaja saa lapsensa lähipäivähoitopaikkaan vaikka joku toinen tarvitsisi sitä paljon enemmän.
Jos olisikin niin, että lasten hoitopaikan saamisen takuuna taattaisiin kaikille vanhemmille niin, että lasten hoitoon vienti kestää vähintään tunnin. Kaikki vanhemmat olisivat iloisia siitä, että muillakin on vaikeuksia ajanhallinnallisesti viedä lapsiaan hoitoon.
Tällainen järjestely olisi paljon helpompaa kuin se, että aikaa kuluisi mahdollisimman vähän hoitoon kuljetuksen aikana.
Ihan mielenkiintoista algoritmien tarkastelua, mutta luen mieluummin Ahlforsin Komplesianalyysiä, koska se on selkeämmin kirjoitettu. Funktioteoriallahan ei sinänsä tee mitään, mutta sen harrastaminen antaa hyvän laskupään, jos — vain hypoteettisen esimerkin mainitakseni — huomaa maalleen hyödylliseksi ryhtyä parantamaan ballistisia taulukoita.
Eikö yksinkertaisin algoritmi ole seuraava:
Päivähoitopaikka annetan nykyisin kriteerein sinne, mistä löytyy paras vapaa. Vanhemamt voivat sitten keskenään dilkata ja vaihtaa paikkoja. Jos Munkkiniemessä on hoidossa ei-munkkiniemeläinen lapsi x (oletettavasti useampi), niin on olemassa positiivinen tn sille, että hänen vanhempansa haluaisivat siirtää tämän toiseen päiväkotiin, josta taas munkkinimeläinen lapsi y on saanut hoitopaikan…
Hyöty- tai tappiofunktion voisi laskea kullekin lapselle vaikka neljälle parhaalle hoitopaikalle, järjestää näin saadut parit, ja allokoida sitten vaikka suurimmat haitat välttäen tai kokonaishyöty maksimoiden, kumpi paremmaksi sitten katsottaisiinkaan. Järjestämisen, eli sorttaamisen laskentatehovaatimus kasvaa moderneilla algoritmeilla lineaarisesti tai korkeintaan suhteessa x*ln(x), joten kyllä tämän saisi pyöritettyä MS Accessillä ihan tehokkaasti.
Hyötyfunktion laskentatehovaatimus olisi Reittioppaan matka-ajan arvioinnin kertaluokassa. Eli aika kohtuullinen.
Käytännössä lienee mahdotonta vaihdattaa jo kertaalleen “aloitettua” lasten päiväkotipaikkaa suuressa mitassa — ainoastaan muutamat vapaaehtoisuuteen perustuvat yksittäistapaukset onnistuisivat. Tästä syystä järjestelmässä voitaisiin jakaa vain ennestään vapaita ja vapautuvia paikkoja, eskareilta vapautuvia isompia paikkoja, tai isompien ryhmään siirtyvien vauvapaikkoja.
Päiväkotipaikkahakemuksia tulee tipotellen vuoden mittaan. Jotenkin pitäisi pystyä käsittelemään suurempi joukko kerralla. Algoritmihan toimii vain silloin, kun useampi paikka jaetaan sen avulla samalla ajolla. Joko toimitaan osittain ennustevetoisesti, tai pidennetään hakemusten käsittelyaikaa.
Jos ennusteen käyttö on vähiten huonoin vaihtoehto, sen laatimiseen tarvitaan se suurin älykkyys.
Tuli painettua “Kommentoi” ‑nappia turhan kerkeästi …tarkoitin edellä “neljälle parhaalle” vaikka kahdelle-kolmelle kotia lähimmälle, joissa on tilaa ja tarvittaessa yhdelle-kahdelle muulle vanhempien ilmoittamalle (esim. työpaikkojen läheisille). Lukumäärän ei tarvitse olla juuri “neljä”.
Minun pointti tässä algoritmi keskustelussa on se, että vaikka suljettaisiin paljon eri vaihtoehtoja pois niin silti on mahdotonta saada lähelle keskimääräinen tyytyväisyysaste per lapsi, josta tämä toimittajan itkeminen alkoi. Oletan, että hän ei halua selvästi parempia paikkoja välittämästä muista vaan jonkinlaista oikeudenmukaisuutta eli ns. kun toikin sai niin mäkin haluan ajattelua. Kun paskoja paikkoja tulee joillekin niin se on vaan kestettävä, koska vapaita paikkoja eli käytettävissä olevia resursseja on vähän.
Mikäli jaetaan kaikille samankaltainen oikeus jollain määreellä niin entä sitten kun täytetään niitä viimisiä paikkoja ja huomataan että eihän tällainen sijoitus sovikaan vaan se täytyy laittaa jonkin toisen paikalle ja sitten pitää löytää sille taas paikka ja etc. Tästä syntyy sahausta edes takaisin, josta syntyy se eksponentiaalinen ongelma.
Ongelmasta päästään eroon, kun tyydytään siihen, että annetaan osalle sijoitettavia huonot paikat ja en keksi mitään tehokasta keinoa estää tätä.
Ymmärrän hyötyfunktion käyttämisen hyödyt kasvottoman, byrokraattisen toimintatavan toteuttajana, mutta eikös arpominen hoitaisi saman asian.
Tässä oma ideani algoritmin toteutukseksi.
1.Arvotaan lapsi.
2.Sijoitetaan lapsi ehdotuksen n mukaiseen hoitopaikkaan. Jos hoitopaikka täynnä niin palautetaan joukkoon ja pudotetaan ehdotuksen arvoa yksi alaspäin.
3.Toista kohdat 1 ja 2 niin kauan kunnes kaikki lapset ovat saaneet paikan tai hoitopaikat täynnä.
Tällä tavoin täyttyvät myös ne semihyvät paikat paremmin, koska jos arpaonni sattuu kohdalle niin mukavampi pelata varman päälle ja jättää valitsematta ykköseksi tuttujen mukaan sen tosi hyvä ja samalla suosittu kerho.
“Määriteltäisiin edes yksikäsitteisesti se hyötyfunktio, niin ei voisi käydä niin, että suurieleisin valittaja saa lapsensa lähipäivähoitopaikkaan vaikka joku toinen tarvitsisi sitä paljon enemmän.”
Päiväkodit on (ainakin täällä meillä päin) sijoiteltu niin, että jokainen päiväkoti on monelle lähipäiväkoti ja useimmat voivat nimetä ainakin kaksi päiväkotia lähipäiväkodeiksi. Nykyisellään hakemukseen nimetään Tampereella kolme toivetta ja olettaisin, että niin tehdään muuallakin: keskustelun toimittajahan ei ollut saanut lastaan mihinkään niistä ainakin kolmesta hakemukseen nimeämästään päiväkodista, mitä oli käynyt katsomassa, vaan hänen oli pitänyt puhelin keskustelun aikana kolmesta täysin vieraasta paikasta valita yksi.
Varmasti moni meistä äideistä on lukenut lastenhoito-oppaista yms., kuinka tärkeä asia se hoitopaikan valinta on, kuinka pitää päiväkoteja verrata huolella ennen kuin tekee päätöksen, jne., jne. Todellisuus kunnallisessa päivähoidossa sitten iskeekin aika ikävästi päin näköä, joten kyllä minä ymmärrän oikein hyvin vähän voimakkaampiakin reaktioita.
Mutta asiaan: jotain tämänkaltaista hyötyfunktiota hahmottelisin:
- korkein paino ykköstoiveelle, kakkostoiveelle vähän matalampi, jne. matalammat saman alueen muille päiväkodeille joita ei hakemuksessa mainita ja matalin muiden alueiden päiväkodeille
— yhden huoltajan talouksille isompi paino kuin kahden huoltajan talouksille
— korkeampi paino, jos perheellä ei ole autoa käytettävissä
— jos lapsi on joka arkipäivä hoidossa yli kahdeksan tuntia korkeampi paino kuin lyhyempää päivää/viikkoa tekevälle
— ennen kahdeksaa tuleville ja neljän jälkeen kotiin lähteville korkeampi painokerroin kuin muille
— jokainen siirtotoive kasvattaa painokerrointa (ts. kolmantena vuotena, jos vielä haluaa vaihtoa, niin isompi paino kuin ensimmäisen vuoden jälkeen)
— iso painokerroin jos sisarus jo jossain päiväkodissa
Useimmat näistä taitavat olla jo nyt mukana jakokriteereissä, mutta oleellista olisi sietää pientä vajausta ryhmissä ja ottaa jokainen hakemus käsittelyyn heti sen tullessa eikä vasta edellisellä viikolla. Ei se vajaus tuhlaustakaan ole: päiväkotejä käytetään perhepäivähoidon varahoitopaikkoina (kun pph on kipeänä, pph:n lapsi on kipeänä tai pph on lomalla).
Mielestäni lasten kannalta oikeudenmukaisin ratkaisu on arpoa päiväkotipaikat lähialueelta. Paras mahdollinen hoito saadaan kun valittavien ja vaativien vanhempien lapset joutuvat siihen huonomaineisimpaan (pätevästä hoitohenkilökunnasta puutetta jne.) päiväkotiin, koska silloin nämä vahemmat voivat purkaa ylimääräisen energiansa siihen, että tämän päiväkodin tilanne parantuisi. Nyt jos huonomaineisin päiväkoti täyttyy niillä lapsilla, joiden vahemmat eivät ole aktiivisia, tilanne pysyy entisellään ja alueen lapset ovat eriarvoisessa asemassa.
Sorttaaminen ei valitettavasti kauheasti auta tässä ongelmassa. Kuten sanottu, en ole tähän nimenomaiseen keissiin perehtynyt, enkä sitä nyt ehdi mallintaa, mutta kovasti tämä haiskahtaa tuolta laatikonpakkaus-ongelmalta.
Hyöty- tai sakkofunktio on tietysti melkein aina triviaali laskea. Näissä kone ei kuitenkaan välitä mitään yksittäistapauksista ja ongelma on siksi poliittisesti vaikea. Ajatellaan vaikka sellaista approksimaatiota, joka onnistuu todella hyvin vähentämään keskimääräisiä kuljetusmatkoja ja melkein kaikki lapset saadaan lähipäiväkoteihin. Etäisyyden avulla laskettu sakkofunktio saadaan putoamaan montakymmentä prosenttia, mutta parannuksen seurauksena muutama vuosaarelainen perhe joutuu viemään lapsensa päiväkotiin Malminkartanoon (tämä on kuvitteellinen esimerkki, tietenkin).
Tällaiset voidaan tietenkin korjata lisäämällä aina vaan uusia sääntöjä sille, mitä ratkaisulta vaaditaan ja jaan Osmon optimismin sen suhteen, että tällainen ohjelma olisi hyvinkin hyödyllinen. Ja erityisesti juuri niin, että äänekkäin valittaja ei olisi automaattisesti se, jota parhaiten palvellaan. Tosin nykytilanteessa oma kokemukseni on, että asiallinen ja ystävällinen neuvottelu johtaa yleisestiottaen hyviin lopputuloksiin. Minulla on jonkin verran kokemusta päivähoitopaikan hankkimisesta Tampereella ja kerhopaikan hankkimisesta Helsingissä ja kummassakin henkilökunta tuntuu tekevän parhaansa auttaakseen.
Ongelmahan ei ole pelkästään siinä, että kerran vuodessa etsittäisiin hakijoille paikkoja, vaan hakijoita tulee koko ajan. Enemmän tämä olisi jonkinlainen online-ongelma. Tarkemmin ajatellen, tämä olisi erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde, rahoittaisikohan joku muutaman tutkijan palkkaamisen tämän selvittämiseen?
Ja vielä; NP-ongelmat eivät yleisestiottaen ole kovin hyvin rinnakkaistuvia, joten triljoona tietokonetta ei yleisestiottaen kauheasti auta. (NP-kovia/täydellisiä ongelmia selvästi helpommat P‑täydelliset ongelmatkaan eivät nykykäsityksen mukaan juurikaan rinnakkaistu.)
Ja vielä II; NP-teoria on päätöstehtävien (sellaisten, joissa vastaus on “kyllä/ei”) teoriaa, soveltaminen optimointiin vaatii oikeasti vähän täsmennyksiä, mutta se ei maksa vaivaa tässä yhteydesssä.
Päiväkotien vaihtopaikka netissä voisi olla hyvä palvelu. Varmaan on moniakin tilanteita, joissa lapsia päittäin vaihtamalla tulisi parempi tilanne, mutta sitä on vaikea löytää, kun vanhemmat eivät tunne toisiaan ja päiväkotien johtajien taas pitäisi kommunikoida niin monen eri päiväkodin johtajan kanssa, löytääkseen vaihdot, että niitä ei varmaan käytännössä juuri tapahdu
Vuosaari-Malminkartano-ongelma on kyllä helppo ratkaista: määritellään vain suurin matka, joka ratkaisussa saa tulla kenellekään yksittäiselle perheelle ja hyväksytään vain ratkaisut, joissa se ehto toteutuu. Algoritmeissa voi määritellä kovia ehtoja, joiden on ehdottomasti toteuduttava ja pehmeitä ehtoja, joita sitten yritetään maksimoida (tai minimoida).
Pitkät matkat päiväkoteihin ovat sitäkin hankalampia, koska päiväkodit pyritään — aiheellisesti — pitämään edes jonkinlaisen välimatkan päässä valtaväylistä (saasteet, liikenteen vaarat karkaustilanteessa). Tällöin julkisen liikenteenkin avulla matkanteko on todella hidasta, koska tyypillisesti kummassakin päässä bussi/ratikka/metromatkaa tulee vielä pitkähkö siirtymiskävely. Lisäksi päiväkodilta tulee vielä kävellä takaisin liikennepysäkeille, että pääsisi töihin.
Matka Munkkiniemi -> Ruskeasuon päiväkoti on hyvä esimerkki siitä, miten hankalaa matkanteko voi julkisilla olla.
Ainoa tapa saada päivähoitoasiat, kuten monet muutkin palvelut, kuntoon on lievä ylikapasiteetti. Ei siitä mihinkään pääse.
Päiväkodin johtajat jo tietysti tekevät optimointia parhaan kykynsä mukaan ja ihminen voikin olla parempi tällaisessa fundeeraamisessa kuin mikään matemaattinen malli.
Vain ihmisellä on kyky punnita perheen tarpeita inhimillisistä lähtökohdista käsin, ottaa huomioon yksinhuoltajaäidin työn luonne, vanhempien mahdolliset liikuntarajoitteet, lapsen erityistarpeet. Sisarus samassa päiväkodissa pitää aina olla priorisoinnin kohteena jne.
Joskus tietysti johtajan omat arvotkin ovat ratkaisevassa asemassa. Tiedän, että moni päiväkodin johtaja paheksuu kovin aikaisin hoitoon lapsensa laittavia ja suosii 1–3 ‑vuotiaiden ryhmiin pyrkiviä lapsia vanhemmasta päästä.
Ollikaisen kirjoituksessa oli arvelu, että vain huonolla käytöksellä saa palvelua. Minä puolestani en pidä huonona käytöksenä sitä, että soittaa päiväkotiin useastikin ja perustelee tarpeensa hyvin. Näin tein itsekin.
Minusta ei näin ollen ole mitenkään kohtuutonta, että yksilapsinen varakas pariskunta saa 1‑vuotiaalle lapselleen päiväkotipaikan toisesta, lähellä olevasta kaupunginosasta. Lähipäiväkodissa voi olla paljon huomattavasti enemmän sitä paikkaa tarvitsevia.
Vuosaari-Malminkartano-ongelma on kyllä helppo ratkaista: määritellään vain suurin matka, joka ratkaisussa saa tulla kenellekään yksittäiselle perheelle ja hyväksytään vain ratkaisut, joissa se ehto toteutuu.
Tietenkin tällainen ongelma on helppo ratkaista, tässä tapauksessa, mutta entä kun tulee jotain muita ongelmia? Pointtina on se, että kohdefunktio on helppo toki määritellä ja paikkallakin, mutta jotain voi jäädä huomaamatta ja sellainen näyttää pahalta.
Oma uskomukseni on, että tilannetta aidosti parantavakin tietotekninen ratkaisu yleensä haukutaan paljon pahemmin kuin ihmisten käsintekemä ja huonoiksi koettuihin yksittäistapauksiin kiinnitetään paljon enemmän huomiota. Jos allokaation hoitavat ihmiset, huonon onnen sattuessa henkilökunta voi vedota siihen, että nyt ei ollut tilaa ja resurssit loppuivat kesken. Vaikka kone tuottaisi objektiivisesti optimaalisen tuloksen, huonoon aemaan joutuneet vain suuttuvat, jos heille sanotaan, että “kone teki tällaisen ratkaisun”.
Ensimmäinen lääke tuohon ongelmaan on, että lopetaan työpaikan lähellä olevien päiväkotien käytön mahdollisuus ja vaihtoehdot etsitään vain kotia lähellä olevista päiväkodeista. Jos jostain kumman syystä jää ylimääräisiä paikkoja, niin jaetaan niitä sitten niille, joiden työpaikat ovat lähellä, mutta vain sillä ehdolla, että jos asuinalueella on paikkaa vailla oleva lapsi, niin nämä “työpaikkalaiset” siirtyvät tarvittaessa muualle. Nykyisellään tuo tilanne on ihan naurettava “munkkiniemeläinen laitetaan Ruskeasuolle, ruskeasuolainen laitetaan Etelä-Haagaan jne.”. Eikö ole lastenkin etu, että ne päiväkodin kaverit voivat olla kavereita myös vapaalla? Eli etsitään päiväkotipaikat mahdollisimman läheltä asuinpaikkaa!
“Vaikka kone tuottaisi objektiivisesti optimaalisen tuloksen, huonoon asemaan joutuneet vain suuttuvat, jos heille sanotaan, että “kone teki tällaisen ratkaisun”.”
Kone onkin hyvä renki, mutta huono isäntä. Kyllä sen lopullisen päätöksen pitää aina olla ihmisen käsissä ja kone nimenomaa konsultoi, ei päätä. Vain sillä tavalla saadaan otettua huomioon myös sellaiset (esimerkkinä Elinan edellä mainitsemat) seikat, joita koodari ei ole osannut ottaa huomioon. Ei sellaisen “yliajo”-ominaisuuden koodaaminen ole kovin hankalaa.
Itse olen joskus saanut juurikin näitä “ei onnistu, kun kone/ohjelmisto” ‑vastauksia. Tällöin ohjelmointitaitoisena ensimmäinen ajatus on, että ei tuonkaan ominaisuuden koodaaminen nyt kovin vaikeaa olisi (esimerkkinä työpaikalla käytössä ollut työajanseuranta, jossa täyttä päivää tekevällä oli paljon enemmän ominaisuuksia käytössä kuin osittaisella hoitovapaalla olevalla).
“Joskus tietysti johtajan omat arvotkin ovat ratkaisevassa asemassa. Tiedän, että moni päiväkodin johtaja paheksuu kovin aikaisin hoitoon lapsensa laittavia ja suosii 1–3 ‑vuotiaiden ryhmiin pyrkiviä lapsia vanhemmasta päästä.”
Minusta on törkeää käytöstä kiusata kaikkein pienimpiä hoitoon tuotavia lapsia sen vuoksi, ettei pidä näiden vanhempien valinnoista.
Huomasin virheeni: Tein liikaa oletuksia. Oletin, että “riittävän hyvien” ratkaisujen joukko olisi olemassa, olisi vieläpä varsin laaja. (“Riittävän hyvä” on sellainen ratkaisu, jossa yhdenkään lapsen tarhamatka ei ylitä ennalta määrättyä kynnystä.) Jos tällaista ei ole, vika ei ole algoritmissa vaan päiväkotien ja lapsiperheiden sijoittelussa. Siinä tapauksessa haluammekin sen hyötyfunktion maksimoivan (tai siis haitan minimoivan) ratkaisun, jonka etsiminen onkin se kuulutettu NP-luokan ongelma.
En oikein ymmärrä tuota huolta siitä, että koneen tekemät virheet olisivat luonteeltaan perustavasti pahempia kuin ihmisen. Eihän mikään tietotekninen järjestelmä pysty tekemään valittajista sen onnellisempia kuin nämä yleensä ovat. Eikö tarkoitus ole vain tehdä arjesta helpompaa mahdollisimman monelle? Ja kuten Riitta ehti kirjoittaa, tietokoneen tekemät virheet pitää ihmisen aina voida korjata. Ja vielä muuttaa ohjelmaa niin, että samaa virhettä ei enää tehdä.
Ongelma on siinä, että jos järjestelmä antaa vain ehdotuksia, se on turha, koska sitten mennään samallla kuviolla kuin nykyäänkin, eli valittajat vievät heille sopivimmat paikat ja muut sitten ihmettelevät.
Kone on ainakin tasapuolinen. Tavallaan nykyinen järjestelmä on jonkinlaista korruptiota, kun ne, joilla on suhteita tai tarpeeksi chutzpahia voivat kävellä muiden ohi. Lisäksi hyvää tarkoittava viilaus todennäköisesti rikkoo mahdollisen approksimaation täysin.
Varsinaiseen asiaan puuttumatta, itse mallintaisin tätä sijoitusongelmana. On lapsia, on päiväkotipaikkoja, yksittäisen lapsen sijoittaminen yksittäiseen päiväkotipaikkaan aiheuttaa jonkin määrän sakkopisteitä, minimoidaan sakkopisteet. http://en.wikipedia.org/wiki/Assignment_problem , helpohkosti polynomiaikaisesti ratkaistavissa. Se eri vaihtoehtojen pisteyttäminen olisi se vaikeampi juttu tässä.
Koska verraten suorasanaisesti syytin Ollikaista valehtelusta, otin yhyteyttä Munkkiniemen suomenkielisten päiväkotien johtajaan Arja Jokiseen.
Hänen luvallaan kerron Munkkinimen tilanteesta.
Toisin kuin Ollikainen vähintäänkin vihjailee, ei Munkkiniemen päiväkodeissa ole muita kuin munkkiniemeläisiä lapsia paria hassua täysin satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta. Muutaman poikkeuksen taustalta löytyy muutto lähialueile, jolloin perhe on ihan itse halunnut kuitenkin säilyttää paikan Munkkiniemessä.
Munkkinemen ylijäämälapset on sijoitettu käytännössä kaikki Pikku Huopalahteen, joka rajautuu Munkkinimeen.
Jos paikkoja ei ole, niin niitä ei ole… Siinä ei algometrit vai mitä alkometrejä ne nyt olikaan auta pätkän vertaa…
Jos paikkoja ei ole, niin niitä ei ole… Siinä ei algometrit vai mitä alkometrejä ne nyt olikaan auta pätkän vertaa.
Parempi jakaminen ei tietenkään tee lisää paikkoja. Mutta sillä voidaan vähentää koettua mielipahaa siitä, että ei saa haluttua paikkaa, koska silloinkin kun ei saa haluttua paikkaa, ei ole ihan sama, mistä sen paikan sitten saa.
Joillekin tietenkin on “sama”, koska he eivät tyydy vähempään kuin lähimpään/parhaimpaan.
Elina kirjoitti: “Toisin kuin Ollikainen vähintäänkin vihjailee, ei Munkkiniemen päiväkodeissa ole muita kuin munkkiniemeläisiä lapsia paria hassua täysin satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta. Muutaman poikkeuksen taustalta löytyy muutto lähialueile, jolloin perhe on ihan itse halunnut kuitenkin säilyttää paikan Munkkiniemessä.”
Pari hassua poikkeusta yhtäällä monistuu hyvin äkkiä useaksi poikkeukseksi toisaalla. Vaikka muuttaisi vain “lähialueelle”, niin miksi ei päiväkotiakin voisi vaihtaa? Olisi kai sitä hyvä tutustua tuleviin (koulu)kavereihin uudella alueella jo päiväkodissakin?
“Jos paikkoja ei ole, niin niitä ei ole… Siinä ei algometrit vai mitä alkometrejä ne nyt olikaan auta pätkän vertaa…”
Tämä ongelma koskettaa kyllä muitakin kuin munkkiniemeläisiä.
Lehtitietojen mukaan Tampereella syksyisin joka viides ei saa paikkaa haluamastaan päiväkodista, keväisin joka neljäs. Muutamilla uudemmilla asuinalueilla ovat päiväkoti- (ja pph)paikkoja liian vähän suhteessa lasten lukumäärään, mutta ei se epäsuhta koko kaupungin mittakaavassa noin iso voi millään olla.
En tiedä näinkö harhoja, mutta eikös blogissa äsken ollut Marjo Ollikaisen kommentti blogaajille. Miksi se poistettiin?
Poistin kyseisen kommentin hänen pyynnöstään. Sen sisältö oli paheksunta siitä, että blogilla oli nimellä (tosin väärällä) puhuttu hänen lapsestaan ja paljastettu hoitopaikka. Siihenhän liittyy julksiuuden henkilön kohdalla oma turvallisuusriskinsä, mikä minun olisi tietysti pitänyt itsekin ymmärtää. Postin myös sen kommentin, johon hän viittaisi sekä tietysti vastaukset Ollikaisen poistettuun viestiin.
Olen pahoillani siitä, että moderoijana olen ollut huolimaton.
Kiinnostava knoppitieto näistä NP-täydellisistä ongelmista on, että niihin kone tosiaan käyttää loputtomasti aikaa, mutta ihminen ei.
Ihmisellä auttaa logiikka siinä, että kykenee jättämään huomiotta (laskematta) tyhmimmät vaihtoehdot vilkaisulla, mutta kone laskee kaikki esim. kaikki tajuaa (kartalta viimeistään) heti etäisyyserot ja jättää kauimmaiset laskematta, mutta kone laskee ja laskee ja laskee.
Tämän ratkaisemiseen on yritetty soveltaa luonnon (pitkän evoluution) ratkaisuja eli vaikkapa muurahaiskeko-optimointia. (http://en.wikipedia.org/wiki/Ant_colony_optimization)
Tämä sopisi varmasti tähänkin hyvin (vaikka ihan käsinkin), kysely vanhemmille, työpaikan ja kodin alueelta ympyröidään isolla harpilla (monta perhettä mahtuu saman ympyrän sisään) ja sopivat/epäsopivat päiväkodit luokitellaan 1,2,3,… prioriteetilla ja samalla voi kysyä parhaat kulkuyhteydet. Kun uusi lapsi tulee nyt päiväkotihoitoon, katsotaan koti/työpaikat ja ensimmäinen vapaa paikka päiväkodin prioriteettilistan yläpäästä lähtien.
Kiinnostava knoppitieto näistä NP-täydellisistä ongelmista on, että niihin kone tosiaan käyttää loputtomasti aikaa, mutta ihminen ei.
Ei tämä pidä paikkaansa. Monissa — väitän, että useimmissa — NP-täydellisissä ongelmissa kone pystyy ratkaisemaan ongelmia, joita ihminen ei pysty.
Meillä vaikeasti allerginen lapsi ei saa allergiahoitopaikkaa sen vuoksi, että allergiahoitopaikassa on ei-allergisia lapsia.
Nämä ei-allergiset on osoitettu allergiahoitopaikkaan, kun allergisia ei ole ollut tyrkyllä. Nyt kun heille on hoitopaikka annettu, sitä ei tietenkään voi ottaa pois.
Siispä kalliilla saneeratussa allergiapaikassa pidetään lapsia, joilla ei tarvetta erityishoidolle ole. Erityishoitoa tarvitsevat lapset taas eivät hoitoa saa, minkä vuoksi sairauslomapäivät lisääntyvät niin lapsella kuin äidillä.