Kategoria: _

Pent­ti Linko­la kir­joit­ti 30 vuot­ta sit­ten ehdo­tuk­sen­sa vihreän liik­keen ohjel­mak­si. Sitä ei voitu käsitel­lä asial­lis­es­ti, kun mies ker­toi samanaikaises­ti ihail­e­vansa esimerkik­si Bad­er-Mein­hof-ryh­män terroristeja.

Ohjel­ma meni tiivis­tet­tynä näin:

On lopetet­ta­va met­sien raiskaami­nen ekol­o­gis­es­ti köy­hik­si puu­pel­loik­si. On vähen­net­tävä sekä kulu­tus­ta että väk­ilukua radikaal­isti. Ihmisen kuu­luu raataa elan­ton­sa eteen ja hylätä työtä säästävä teknolo­gia. Kaupungeista tulee muut­taa maalle peruselinkeino­jen pari­in. Kansa on lyhyt­näköistä, joten demokra­ti­as­ta ei ole muu­tos­ta toteut­ta­maan. Tarvi­taan ekol­o­giseen pelas­tuk­seen sitoutunut dik­ta­tori­nen maailmanhallitus.

 

Ter­ror­ipuheet osoi­tus älyl­lis­es­tä umpikujasta

Oliko Linko­la tosis­saan ter­ror­is­min kanssa, vai oliko kyse kir­jal­lis­es­ta tehokeinosta?

Ainakaan vira­nomaiset eivät uskoneet hänen ole­van tosis­saan. Vähem­mästäkin olisi joutunut tekemiseen virkaval­lan kanssa.

Minus­ta ter­ror­ipuheet oli­vat osoi­tus älyl­lis­es­tä umpiku­jas­ta. Linko­la ymmär­si, ettei voisi saavut­taa halu­a­maansa muu­tos­ta demokra­t­ian ja keinoin, mut­ta ei poht­in­ut vai­h­toe­hdon realistisuutta.

Miten pieni val­is­tunei­den joukko pysty­isi kaap­paa­maan val­lan? Armei­jas­takaan ei siihen olisi, kos­ka meil­lä on asevelvollisuusarmeija.

Linko­la oli loogis­es­ti oike­as­sa siinä, ettei maail­maa uhkaa eli­itin ker­skaku­lu­tus vaan mas­so­jen vauras­tu­mi­nen. Tuskin hän kuitenkaan olisi saanut ajatuk­selle kan­na­tus­ta Bad­er-Mein­hof ‑ryh­mältä.

Dik­tatu­urin ja ter­ror­in tie oli vielä pahem­min tukossa.

 

Maail­man pelas­tu­mi­nen ei riip­pu­vainen Linkolan elämänarvoista

Oliko Linkolan ohjel­ma ain­oa tie vält­tää maail­man tuhou­tu­mi­nen, mut­ta maail­ma vihreät mukaan luet­tuna val­it­si tuhoutumisen?

Linkolan teesit jakau­tu­i­v­at kah­teen osaan, kulu­tuk­sen alen­tamiseen ja käsi­tyk­seen hyvästä elämästä. Jälkim­mäisessä oli kyse hänen elämä­nar­vois­taan, ei maail­man pelastamisesta.

Linkolan mielestä ihmi­nen voi kokea aitoa nautin­toa vain raskaan­työpäivän päät­teek­si. Pitk­iä pyörä­matko­ja tekevänä ymmär­rän, mis­tä hän puhuu. Pitkän päivä­matkan jäl­keen hyvä illalli­nen on elämän aidoimpia nautin­to­ja. Raatamisen ihanu­ud­es­ta voi silti olla perustel­lusti tois­takin mieltä.

Linkolan kaipuu men­neeseen työn­tää ajoit­tain maail­man pelas­tamisen taka-alalle. Hän löysi pyörä­matkallaan 30-luvun idyllin paikalleen jämähtäneestä Puo­las­ta. Aika suuret päästöt ilmake­hään ja Itämereen hän oli valmis anta­maan anteeksi.

Matkalla Niz­za­an pyöräilin 20 vuot­ta myöhem­min Puolan maaseudun läpi. Idyl­listä naut­ti­maan oli jäänyt vain vanhuksia.

Jos hyväksytään mod­erni teknolo­gia, saataisi­in vaa­ti­mat­tomas­ta kulu­tuk­ses­ta kor­vauk­sek­si läh­es täy­delli­nen vapau­tus työstä. 1930-luvun elin­ta­son eteen ei tarvit­sisi tehdä työtä kuin muu­ta­ma tun­ti viikos­sa. Sel­l­ainen olisi edes vähän helpom­min markkinoitavissa.

Eikä elin­ta­soakaan tarvit­sisi laskea yhtä alas. Ruuan lait­ta­mi­nen öljy­lam­pun val­os­sa puuhel­lal­la on haaskausta.

 

Met­siä olisi kan­nat­tanut säästää

Linko­la esit­ti joskus, että met­sä­te­ol­lisu­us saisi puo­let met­sistä ja toinen puoli suo­jeltaisi­in kokon­aan. Ei huono ajatus.

Olisiko Suo­mi elinkelvo­ton, jos met­säalamme olisi alun perin ollut puo­let pienem­pi? On silkkaa ahneut­ta, että eteläisessä Suomes­sa on met­sästä jäl­jel­lä vain pari pros­ent­tia. Ekol­o­gis­es­ti ja visuaalis­es­ti köy­hä puu­pel­to muis­tut­taa met­sää yhtä vähän kuin vehnäpel­to luon­non niittyä.

Nyt on kui­h­tu­van maaseudun oljenko­r­rek­si otet­tu ”bio­talous”, eli met­sien entistäkin tehokkaampi par­tur­oin­ti sel­l­ukat­tiloiden kitaan. Se suret­taa min­ua suuresti.

 

Väestöräjähdys on ohi, vaan ei Afrikassa 

Linkolan tavoin pidin 1970-luvul­la väestöräjähdys­tä kaikkien ympäristöon­gelmien äit­inä. Ennus­teet johti­vat sil­loin apoka­lyp­tiseen tule­vaisu­u­teen. Maail­ma olisi paljon parem­pi paik­ka sekä ihmiselle että muulle luon­nolle, jos meitä olisi kolme eikä kahdek­san miljardia.

Syn­tyvyys on sit­tem­min laskenut läh­es kaikissa vau­rais­sa mais­sa tasolle, joka johtaa väestön pienenemiseen.

Linkolankin on myön­net­tävä, että vauras, mut­ta pienenevä väestö on ajan mit­taan parem­pi kuin köy­hä mut­ta ekspo­nen­ti­aalis­es­ti kasvava.

Väestökysymys on ratkaistu läh­es kaikkial­la muual­la, mut­ta ei Afrikas­sa. Afrikan väk­iluku on min­un eli­naikanani nelink­er­tais­tunut mil­jardi­in asukkaaseen ja sen ennuste­taan nou­se­van tämän vuo­sisadan aikana neljään miljardiin.

Linko­la ennuste väki­val­taisia kan­sain­vael­luk­sista on mitä ajanko­htaisin. En ymmär­rä, että tähän suh­taudu­taan niin rauhal­lis­es­ti. Vaikea uskoa, että vuo­teen 2050 men­nessä ylikan­soitet­tu Euroop­pa ottaisi Afrikas­ta mil­jar­di siir­to­laista. Jo satamiljoon­aa tun­tuu paljolta.

 

Syväekologi­nen talous­poli­ti­ik­ka perus­tu­isi raa­ka-aine- ja energiaveroihin

Syväekol­o­giselta liik­keeltä puut­tuu talouden osaami­nen. Sik­si esitetään kaikkea hölmöä alka­en henkilöko­htai­sista hiilikiintiöistä

Jos halu­amme vähen­tää radikaal­isti luon­non­va­ro­jen kulu­tus­ta, vero­tamme työn sijas­ta ener­giaa ja uusi­tu­mat­to­mia raa­ka-ainei­ta niin, että niiden hin­nat vähin­tään kym­menker­tais­tu­vat. Kaik­ki se mitä kalli­ista raa­ka-aineista tehtäisi­in, olisi laadukas­ta ja pitkäaikaista. Se toimisi ja siihen voitaisi­in siir­tyä asteittain.

Ainee­ton elin­ta­so, vaikka­pa hyvä kir­jal­lisu­us, palveluelinkenot ja kaikki­nainen kanssakäymi­nen kukois­taisi. Se olisi eri­laista elin­ta­soa, mut­ta ei vält­tämät­tä huonompaa.

Sel­l­aista ei ehdo­ta, jos vihaa mukavaa ja help­poa elämää.

 

Inspi­raa­tion tähän kir­joituk­seen antoi Riit­ta Kylän­pään kir­joit­ta­ma tieto fin­lan­di­an ansai­tusti voit­tanut kir­ja Pent­ti Linko­la – ihmi­nen ja legenda. 

 

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu Näkökul­ma-artikke­li­na Suomen Kuvalehdessä

Blo­gin kom­men­toi­jat ovat huo­maut­ta­neet, että Toron­tossa on lähialueen matkus­ta­jakonei­ta varten city-lento­kent­tä. Tässä on eräitä ero­ja Malmin lentokenttään.

• Tämän lento­ken­tän tarkoituk­se­na on palvel­la reit­tili­iken­net­tä, jota Malmil­la ei ole eikä tule. Lähialueen lentoli­ikenne, joka siis palvelee kym­me­nien miljoonien asukkaid­cen talousaluet­ta, tuot­taa tätä lyhyen matkan liiken­net­tä enem­män kuin koko Suomen liikenne tuot­taisi. Ja koko Suomen matkus­ta­jali­ikenne mah­tuu kyl­lä Vantaalle.
• Suur-Toron­ton asukasluku on vähän suurem­pi kuin Suomen mut­ta kuitenkin Suomes­sa on enem­män lento­kent­tiä kuin Suur-Torontossa.
• Tärkein ero näkyy kuitenkin tuos­sa kuvas­sa. Tuo saarelle raken­net­tu kent­tä vie tilaa korkein­taan 50 hehtaaria kun taas Mal­mi vie yli 300 hehtaaria, kos­ka sen melu­alueet ja nousua varten varatut alueet ovat maan päällä.

Jos Helsin­gin seudulle halu­taan pien­len­to­kent­tä, se pitää rak­en­taa niin, että melu­alue on meren pääl­lä. Siis saarelle. Kos­ka Helsin­ki on tar­jon­nut ilmaisek­si maa­ta tähän tarkoituk­seen yli 80 vuo­den ajan, nyt on Espoon vuoro. Yksi huvi­la-asu­tus­saari lentokentäksi.

Van­taa saa vapau­tuk­sen, kos­ka silä ei ole saaria.

Tulee lyhyt kok­ous, kos­ka lähdemme pääkaupunkiseudun val­tu­us­to­jen sote-kap­inakok­ouk­seen Vantaalle.

Mak­sut aluei­den ja mm. ban­derol­li­paikko­jen tilapäis­es­tä vuokrauksesta.

Tässä oli ennen eri mak­sut kau­pal­lisille ja ei-kau­pal­lisille tilaisuuk­sille. Nyt tämä jako esitetään pois­tet­tavak­si, kos­ka rajan­ve­to on niin vaikeaa. Lau­takun­ta pani tämän pöy­dälle, jot­ta kek­sit­täisi­in jokin määritelmä, joka tekee eron kaupungi­nosay­hdis­tyk­sen autoli­ik­keen tapah­tu­man välille.

Roi­hu­pel­lon teol­lisu­usalueen suunnitgteluperiaatteet

Meil­lä on olut vähän erim­ielisyyt­tä Hert­toniemen teol­lisu­usalueen kanssa, johon vihreät halu­aisi­vat enem­män asum­ista. 3500 uut­ta asukas­ta jo saati­inkin. Jos olisi tekemässä teol­lisu­usyri­tys­tä pääkaupunkiseudulle, en lait­taisi sitä tänne vaan Kehä III:n var­relle. Roi­hu­pel­to kuitenkin pysykään teol­lisu­usalueena, joskin teol­lisu­u­den käsitet­tä pitää vähän venyt­tää. Jos­sakin on olta­va tilaa myös varikoille.

Entisen kaupunkisu­un­nit­telku­vi­ras­ton toim­i­ta­lo myydään.

Kaup­pahin­ta vähän alle 3000 €/m2

Run­saasti toimi­val­lan siir­to­ja virkamiehille. 

Val­lan anta­mi­nen pois kir­paisee aina vähän, mut­ta lautyakun­nan on voita­va keskit­tyä isoi­hin linjoihin

Ste­niuk­sen­tien ase­makaa­va Etelä-Haagassa

Tämä kevyt tiivistyskaa­va oli meil­lä 31.10.2017. Nyt se on tul­lut lausun­nol­ta ja menee eteen­päin. Osa asukkaista vas­tus­taa järkyt­tävän korkei­ta, jopa viisik­er­roksisia ker­rostalo­ja, osa taas kannattaa.

Ton­tin varaami­nen, Työpajanpiha

Tämä on men­nyt tar­jouskil­pailun kaut­ta. Hin­naksi tuli noin 1100 €/k‑m2. Tont­ti on vuokrat­tu ja kaup­pahin­nas­ta menee 58 % vuokraoikeu­den pois lunastamiseen. (!)

Vas­taus Ebelin­gin aloit­teeseen siirtää Öster­sun­dom vyöhyk­keeseen B HSL:n tulevas­sa vyöhykemallissa.

Kaik­ki muut perus­teet ker­rot­ti­in Ebelin­gin aloitet­ta vas­taan vaan ei sitä murskaav­ista. Jos näin tehtäisi­in, syn­ty­isi raja, jos­sa B ja D vyöhyk­keet rajau­tu­vat toisi­in­sa, mikä rikkoisi koko mallin logiikan.

Olemme kopi­oi­neet sote-uud­is­tuk­semme paljolti Ruot­sista. Siel­lä se kas­vat­ti meno­ja 25 %. Ter­veystalousti­eteen yleinen viisaus on, että yksi­ty­isi­in palvelui­hin nojaa­va ter­vey­den­huolto tulee kalli­im­mak­si kuin julk­isi­in palvelui­hin nojaa­va. Valin­nan­va­paus on hyvä asia, mut­ta kaikesta hyvästä joutuu maksamaan.

Miten se, mikä johti Ruot­sis­sa kus­tan­nusten raju­un nousu­un, tuot­taa Suomes­sa kol­men mil­jardin euron säästöt?

Vas­taus on kovin yksinker­tainen. VM ei anna maakun­nille enem­pää rahaa eikä niil­lä ole vero­tu­soikeut­ta.  Vähem­mälle huomi­olle on jäänyt maakun­tien bud­jet­ti­val­lan alis­t­a­mi­nen Valtiovarainministeriölle.

Mil­jar­di­en kus­tan­nusten nousun kään­tämi­nen mil­jar­di­en säästök­si vaatii kovak­ouraisia toimia. Esimerkik­si Uuden­maan maakun­nan pitäisi jo ensim­mäisenä vuote­na kar­sia meno­ja 300 miljoon­al­la eurol­la, kun ote­taan huomioon esimerkik­si pakolli­nen palkko­jen har­mon­isoin­ti. Uudel­la­maal­la on sosi­aali- ja ter­veyspalveluis­sa työsken­tele­vien määrää vähen­net­tävä noin 5 000 hen­gel­lä. Luvus­sa ovat mukana yksi­ty­i­sis­sä sote-keskuk­sis­sa työskentelevät.

Maakun­ta ei voi sulkea sairaaloitaan vaik­ka rahat lop­puisi­vat. Moni pitääkin VM:n kaavaile­maa bud­jet­tikuria pehmeänä rajoit­teena, jon­ka voi huo­let­ta rikkoa. Ovathan sairaan­hoitopi­ir­itkin ovat otta­neet tavak­seen ylit­tää bud­jet­tin­sa. Olisi suurem­pi moti­vaa­tio elää säästäväis­es­ti, jos ylimääräiset menot pitäisi kerätä veroina.

Talouden­pidon kan­nus­timet menevät vinksalleen, kun rahaa pitää mankua val­ti­ol­ta. Sen sijaan, että mietit­täisi­in keino­ja säästää, luovu­us kohdis­te­taan sen osoit­tamiseen, että maakun­nas­samme palve­lut tarvit­se­vat mui­ta enem­män rahaa.

Peri­aat­teet, joil­la val­tio jakaa rahaa maakun­nille, ovat voimas­sa vuo­den ker­ral­laan, joten vain hölmö osoit­taa tule­vansa toimeen mui­ta vähemmällä.

Jos maakun­ta elää yli varo­jen­sa, se voidaan liit­tää naa­puri­maakun­taan, siis vaikka­pa Uusi­maa Päi­jät-Hämeeseen. Kauhea uhkaus!

Maakun­tien pitää soten ohel­la huole­htia esimerkik­si työvoima­palveluista. Työl­lisyyskurssin käy huonos­ti, jos sen jär­jestämi­nen on rahoitet­tavis­sa vain säästämäl­lä sote-menoissa.

Jos taas on tarkoi­tus, että VM päät­tää yksi­tyisko­htais­es­ti maakun­nan rahankäytöstä, voisi säästämisen aloit­taa siitä, että jätetään maakun­taval­tu­us­tot turhi­na perustamatta.

Valin­nan­va­pau­den on main­os­tet­tu pois­ta­van jonot, kun voi vali­ta tukkoisen ter­veyskeskuk­sen sijas­ta yksi­tyisen ter­veysase­man, jos­sa pääsee lääkäri­in vaik­ka seu­raa­vana päivänä.  Jos peruster­vey­den­hoitoon on niukem­min rahaa poti­las­ta kohden, tarkoit­taa se, että lääkäre­itä ja hoita­jia on tarpeeseen näh­den aiem­paa vähemmän.

Jonoil­la myös yksi­tyiset sote-keskuk­set joutu­vat niukku­ut­ta hallitsemaan.

Toiset käyt­tävät ter­veyspalvelu­ja paljon enem­män kuin toiset. Sote-keskuk­set saa­vat jokaises­ta lis­tau­tuneesta poti­laas­ta vuosiko­r­vauk­sen, joka perus­tuu poti­laan taus­ta­ti­eto­jen perus­teel­la esti­moitu­un riskiin.

Se ei kuitenkaan kata kulu­jen vai­htelus­ta kuin pienen osan. Kahdes­ta taus­ta­tiedoil­taan saman­lais­es­ta poti­laas­ta toinen tulee lääkäri­in vas­ta äärimäisessä hädässä ja toinen tuo lapsen­sa lääkäri­in aina kun tämä saa nuhan.

Sotekeskuk­sel­la on jokaises­ta poti­laas­ta tieto tästä mak­se­tus­ta kor­vauk­ses­ta – se on help­po laskea itse, jos maakun­ta ei sitä toimi­ta ­– ja seu­ran­tati­eto siitä, mitä tämä poti­las on tul­lut mak­samaan. On siis voit­toa tuot­tavia ja tap­pi­o­ta tuot­tavia poti­lai­ta. Aiko­ja varat­taes­sa on kiusaus pan­na voit­toa tuot­ta­vat poti­laat jonon kär­keen ja tap­pi­o­ta tuot­ta­vat hän­nille ja toivoa että tap­pi­o­ta tuot­ta­vat suut­tuvat ja vai­h­ta­vat sote-keskus­ta. Ter­veitä kan­nat­taa hoitaa hyvin ja sairai­ta huonosti.

Yksi­tyisel­lä lääkäri­ase­mal­la tulee ole­maan käytävän vasem­mal­la puolel­la maakun­nan mak­samia lääkäre­itä ja oikeal­la puolel­la itse mak­set­tavia. On houku­tus ilmoit­taa aikaa varaavalle, että käytävän vasem­mal­ta puolelta saa ajan kah­den viikon päästä, mut­ta oikeal­ta puolelta ajan vaik­ka heti.  Saat­te sen puoleen hin­taan, kos­ka olette meille kir­jau­tunut poti­las. Tämä voi herät­tää tun­tei­ta, mut­ta täl­lainen jonon ohit­tamis­mak­su voi pelas­taa koko jär­jestelmän talouden.

Soteu­ud­is­tuk­sen ongel­man kuu­lu­vat mikro­talousti­eteen alaan, ja ne voivat tul­la todel­la kalli­ik­si. Hal­li­tus vas­tasi lak­ilu­on­nos­ta koske­vaan talous­te­o­reet­tiseen kri­ti­ikki­in väl­jen­tämäl­lä pelisään­töjä ja siirtämäl­lä vas­tu­un toteu­tuk­ses­ta maakun­nille. Jos min­is­ter­iön osaami­nen lop­pui kesken, miten voidaan kuvitel­la, että maakun­nat osaisi­vat paremmin?

Tuskin sitä osaamista on eduskun­nal­lakaan, mut­ta eduskun­ta voisi antaa maakun­nille enem­män aikaa niin, että pahim­mal­ta kaaok­selta vältyttäisiin.

Tai sit­ten esi­tys pitää vain kaataa. Ei sekään ehkä katas­trofi olisi, sil­lä nykyi­nen jär­jestelmämme on varsin kustannustehokas.

Sen puut­teena on rahoituk­sen epä­suh­ta erikois­sairaan­hoidon ja peruster­vey­den­hoidon välil­lä. Kan­nat­taisi siirtää rahaa erikois­sairaan­hoi­dos­ta ter­veyskeskuk­si­in kor­jaa­mal­la erikois­sairaan­hoidon per­im­iä mak­su­ja kap­i­taa­tiomak­sun suuntaan.

Moni saati­in valin­nan­va­pau­den kan­nalle ver­taa­mal­la ter­veyskeskuk­sia jous­tavaan työterveyshuoltoon.

Kan­nat­taisi ehkä perus­taa ter­veyskeskusten rin­nalle kevyt per­helääkäri­jär­jestelmä hoita­maan peruster­vei­den pikku­vaivo­ja ja ohjaa­maan nämä eteen­päin, kun siltä näyt­tää. Tämä ei paljon mak­saisi, mut­ta toisi paljon tyy­tyväisiä potilaita.

===

Kir­joi­tus on julka­istu Näkökul­ma-artikke­li­na Suomen Kuvalehdessä

Ylen uuti­sis­sa ker­roti­in taas ker­ran, etteivät liiken­neon­net­to­muudet johdu ylinopeuk­sista vaan siitä, että joku osa­puolista tekee jonkin virheen.

Virheitä tapah­tuu koko ajan, nopeus vaikut­taa virheen seu­rauk­seen. On aivan eri asia tehdä huomiovirhe 50 km:n kuin 100 km:n tuntinopeudessa.

Jos halu­taan tutkia ylinopeu­den vaiku­tus­ta liiken­nekuolemi­in, oikea tapa tutkia sitä on epi­demi­olo­gias­ta tut­tu, vaikka­pa tupakoin­nin vaiku­tuk­ses­sa keuhkosyöpään. Tilas­toidaan kaik­ista kuole­maan­jo­htaneista onnet­to­muuk­sista, kuin­ka suures­sa osas­sa liiken­nekuolemia jokin osa­puolista on ajanut ylinopeut­ta ja ver­rataan tätä siihen, kuin­ka yleistä ylinopeu­den ajami­nen yleen­sä on. Jos ylinopeudet ovat liiken­nekuolmemat­a­pauk­sis­sa yleisem­piä kuin ylinopeudet liiken­teessä, osoit­taa se ylinopeudel­la ole­van vaikutusta.

Olen viime aikoina puo­lus­tanut niin har­voin hal­li­tuk­sen esi­tyk­siä (syy ei ole minus­sa, vaan…) että nyt ihan vai­htelun vuok­si ajat­telin puo­lus­taa aja­tus­ta lieven­tää irti­sanomis­suo­jaa pienis­sä yrityksissä.

Käytän esimerkkinä jääkiekko­joukkuet­ta, joka palkkaa val­men­ta­jan. Sen jäl­keen kaik­ki menee päin män­tyä. Val­men­ta­ja ei osaa tehtäviään, joukkueessa ei ole kivaa ja kaik­ki mat­sit hävitään, vaik­ka pelaa­ja-ainek­sen piti olla loistavaa.

 Kaik­ki on hyvin, jos val­men­ta­ja tulee töi­hin kän­nis­sä tai lähen­telee val­men­net­tavia, mut­ta hän­tä ei voi irti­sanoa irti sik­si, että hän on huono. Toki hänet voi sanoa irti tuotan­nol­li­sista ja taloudel­li­sista syistä – siis että joukkueel­la ei ole varaa val­men­ta­jaan tai val­men­ta­jaa ei oikeas­t­aan tarvi­ta. Jos näin menetel­lään, uut­ta val­men­ta­jaa ei voi palkata pitkään aikaan, kos­ka jos tuotan­nol­liset ja taloudel­liset syyt pois­tu­vat, on otet­ta­va van­ha val­men­ta­ja takaisin. 

No, urheilu­sivu­ja luke­vat tietävät, ettei se näin ole, vaan huonok­si osoit­tau­tuneen val­men­ta­jan voi kyl­lä irti­sanoa. Urheilu­vä­ki on onnis­tunut luumuile­maan itsen­sä vapaak­si tästäkin pakkopaidas­ta. On siis nähty tarpeel­lisek­si, että huonok­si osoit­tau­tuneen val­men­ta­jan voi irti­sanoa ihan vaan kos­ka tämä on huono, siis henkilön omi­naisuuk­si­in liit­tyvistä syistä.

Pienyri­tys­ten rekry­toin­neis­sa on kyse vähän samas­ta asi­as­ta kuin jääkiekko­joukkueen val­men­ta­jas­sa. Jos viiden­hen­gen yri­tys palkkaa itselleen atk-nörtin — yri­tyk­sen ain­oan —  eikä tämä osaakaan hom­mi­aan, se on ihan yhtä paha asia kuin jos jääkiekko­joukkue olisi palkan­nut huonon valmentajan

Jos tuhat työn­tek­i­jää työl­listävä yri­tys tekee virheen rekry­toin­nis­sa, jonkin sisälähetin työn se pystyy tälle virit­tämään. Pienis­sä yri­tyk­sis­sä ei ole vas­taavaa jous­ton­va­raa. Jos työn­tek­i­jä ei selviä töistään, hänen tilalleen on palkat­ta­va toinen, mut­ta hän­tä ei voi irti­sanoa. Palk­ka pitää mak­saa, vaik­ka työ­suori­tus­ta ei tosi­asi­as­sa ole. Tämä on yri­tyk­sen kannal­ta aivan per­hanan­moinen riski. 

AY-liike ei voi hyväksyä sitä, että sovel­tumat­to­muus työn aset­tami­in vaa­timuk­si­in olisi peruste irti­sanomiseen. Tämä on ymmär­ret­tävää, kos­ka puolueste­taan työssä ole­via kaikkia uhkia – myös työt­tömiä – vas­taan. Jos yhden töis­sä ole­van irti­sanomi­nen merk­it­sisi kah­den työt­tömän työl­listymistä, tämä tar­jous pitää hylätä, kos­ka se yksi on tap­pio ja ne kak­si ovat ”ulkop­uolisia”.

Jos jääkiekko­joukkue ei voisi irti­sanoa kuin vas­ta tämän täytet­tyä 68 vuot­ta, se olisi erit­täin tark­ka siitä, kuka palkataan val­men­ta­jak­si. Yhteen uskalias­ta kokeilua ei tehtäisi. 

Jos yri­tys joutuu mak­samaan vuosikym­meniä palkkaa hyödyt­tömäk­si osoit­tau­tuneelle työn­tek­i­jälle, kunnes tämä saadaan siir­tymään van­hu­useläk­keelle, yri­tyk­set ryhtyvät – ja ovat siis ryhtyneet – erit­täin tarkoik­si rekrytoinneissaan. 

Se, että vain täy­del­liset pää­sevät töi­hin, las­kee sekä työl­lisyysastet­ta, että toimii raukka­mais­es­ti kaikkia niitä kohtaan, joiden papereista löy­tyy yksikään arve­lut­ta­va seik­ka. Jos ay-liike edus­taisi koko työvoimaa – sekä niitä jot­ka ovat töis­sä että niitä, jot­ka eivät ole päässeet – sen suh­tau­tu­mi­nen tähänkin asi­aan olisi toisenlainen.

AY-liike ajaa tässä tah­tomat­taan eri­ar­voisu­u­den kasvua.