Kalliiden lääkkeiden hinnoittelu

Jouduin Suo­mi-Areenas­sa kinaan kah­den eri lääkete­htaan edus­ta­jien kanssa siitä, miten harv­inaisi­in tautei­hin tarkoite­tut lääk­keet pitää hin­noitel­la. Kesästä johtu­vas­ta viivästyk­ses­tä johtuen kir­joi­tan vas­ta nyt auki, mitä yritin sanoa.

Seu­raavas­sa olete­taan, että käytet­tävis­sä olisi täy­delli­nen tieto lääk­keen tuot­ta­mas­ta ter­veyshyödy­istä eri poti­laille. Jos tämän ole­tuk­sen epäre­al­is­tisu­us kiusaa, voi ajatel­la, että kyse on mak­sa­jan käsi­tyk­ses­tä ter­veyshyödys­tä, kos­ka se ratkaisee, oli tämä käsi­tys miten väärä tahansa. 

Oheises­sa kuvas­sa on lääk­keen tuot­ta­ma ter­veyshyö­ty esitet­tynä siten, että vasem­mal­la ovat poti­laat, jot­ka hyö­tyvät lääk­keestä eniten ja oikeal­la ne, jot­ka hyö­tyvät vähiten. Hyö­ty las­ke­taan voitet­tu­jen elin­vu­osien määrän ja laadun perusteella. 

Vaaka­suo­ra vii­va kos­kee lääk­keen valmis­tuk­sen mar­gin­aa­likus­tan­nus­ta, joka on tässä oletet­tu kiin­teäk­si. Kuva ei muu­tu, vaik­ka olet­taisimme sen nou­se­vat tai laskevaksi.

Opti­maa­li­nen tulos olisi, jos lääket­tä annet­taisi­in kaikille niille, jot­ka hyö­tyvät siitä vähin­tään valmis­tuskus­tan­nusten ver­ran. Sil­loin lääk­keen tuot­ta­ma kokon­aishyö­ty on sinisen kolmin suu­ru­inen. Jos tuo kokon­aishyö­ty on suurem­pi kuin ovat olleet lääk­keen kehit­tämisen kus­tan­nuk­set, lääke on kan­nat­tanut kehit­tää. Muus­sa tapauk­ses­sa sen tuot­ta­ma hyö­ty ei mis­sään olois­sa vas­taa tehtyjä uhrauksia.

Kun kysymys on lääk­keestä harv­inaiseen tau­ti­in, lääk­keen hin­ta pyrkii muo­dos­tu­maan kalli­ik­si, kos­ka lääkey­htiö oletet­tavasti halu­aa pois lääk­keen kehit­tämiseen kuluneet kus­tan­nuk­set. Siinä on kuitenkin se vika, että sil­loin lääket­tä saadaan myy­dyk­si vain hyvin pienelle osalle niistä, jot­ka hyö­ty­i­sivät lääkkeestä.

Jot­ta lääk­keen kokon­aishyö­ty saataisi­in täy­del­lis­es­ti maali­in, pitäisi osta­jien (=OECD-maid­en veron­mak­sajien) sopia lääkey­htiön kanssa, että lääk­keen patent­ti oste­taan vapaak­si ja lääket­tä myy­dään tuotan­tokus­tan­nushin­nal­la kaikille. Tämä olisi opti­maa­li­nen ratkaisu, mut­ta täl­laista mekanis­mia ei ole olemassa.

Men­nään siis siihen, että lääkey­htiö määrää lääk­keelle jonkin hin­nan ja lääket­tä saa­vat vain ne, joiden saa­ma ter­veyshyö­ty ylit­tää lääk­keen hinnan. 

Seu­raavas­sa esitän tulok­sen kol­men eri­laisen hin­tayri­tyk­sen osalta. Lääkey­htiön kate, jol­la pitäisi saa­da tuotan­tokus­tan­nuk­set kuri­in, on kunkin kuvan sini­nen nelikul­mion kokoinen.

Huo­maamme, että lääkey­htiön lääk­keestä saa­mat tulot jäävät ensim­mäisen kuvan kolmio­ta pienem­mäk­si, on hin­ta mikä hyvän­sä. Lääkey­htiö siis häviää, mut­ta niin häviävät myös ne poti­laat, jot­ka näin menetellen hin­noitel­laan ulos.

Tämä hin­noit­telumalli saa aikaan sen, että lääk­keen kehit­tämien tulee opti­maal­ista tilan­net­ta kan­nat­ta­mat­tomam­mak­si, mikä taas vähen­tää lääkey­htiöi­den halua kehit­tää lääkkeitä harv­inaisi­in tauteihin.

Kun OECD-maid­en yhteisjär­jestöä ei ole ole­mas­sa, pitäisi pyrk­iä vas­taavaan sopimuk­seen maid­en kanssa erik­seen. Sil­loin vaikka­pa Suo­mi voisi sopia lääkey­htiön kanssa kokon­aisko­r­vauk­ses­ta, joka vas­taisi yllä ole­van kolmion alaa Suomes­sa ja lääkey­htiö myisi lääket­tä Suomeen rajat­tomasti tuotan­tokus­tan­nushin­nal­la. Täl­löin pitää tietysti varmis­taa, ettei lääket­tä viedä Suomes­ta muualle.

Täl­lä menet­te­lyl­lä lääkey­htiön tulot ovat suurem­mat kuin mihin se voi mil­lään muul­la taval­la päästä ja lääk­keestä saata­va ter­veyshyö­ty maksimoituu.

Ihan täl­laiseen ei var­maankaan mak­sa­ja, siis val­tio suos­tu, kos­ka toisin kuin mis­sä tahansa kiin­teässä hin­nas­sa, tässä ei muo­dos­tu mitään kulut­ta­jan yli­jäämää – siis sitä, että poti­laiden saa­ma yhteen­las­ket­tu ter­veyshyö­ty ylit­tää lääk­keestä mak­se­tun kokon­aishin­nan, mut­ta jotain täl­laista pitäisi yrit­tää. Kulut­ta­jan yli­jäämää vas­taa kiin­teän hin­nan kuvis­sa sinisen neliön yläpuolelle jäävä pieni kolmio.

Nykyi­nen hin­noit­telukäytän­tö merk­it­see, että uusien lääkkei­den poten­ti­aalis­es­ta hyödys­tä menetetään merkit­tävästi. Täy­teen käyt­töön­sä ne tule­vat vas­ta, kun lääk­keen patent­ti on vanhentunut.

9 vastausta artikkeliin “Kalliiden lääkkeiden hinnoittelu”

  1. Kun lääke­molekyylin patent­tisuo­ja päät­tyy, hin­ta rom­ah­taa kohti valmis­tuskus­tan­nuk­sia ja pien­tä mar­gin­aalia kohti. Aikaa kehi­tyskus­tan­nusten saamiseen takaisin on eri vira­nomais­menet­te­lyi­den jäl­keen reilut vuosikym­men. Lisäk­si on rahoitet­ta­va epäon­nis­tuneet han­kkeet, joi­ta lie­nee ainakin kymme­nen ker­taa enemmän.

    Uuden lääk­keen arpalipun hin­ta on ainakin 100 miljoona euroa. Tämän vuok­si uusia lääkkeitä kehit­tävät entistä suurem­mat yri­tyk­set, joil­la on varaa epäon­nis­tu­miseen. Lisäk­si kiin­nos­tus on lääkkeis­sä, joi­ta halu­a­vat mah­dol­lisim­mat mon­et varakkaat henkilöt. 

    Julk­ista tukea on lääkeke­hi­tyk­sen alku­vai­heeseen, joka on myös riskialt­tein vai­he. Ilman yliopis­to­jen omaa tutkimus­ta ja tätä panos­tus­ta riskiä ei otet­taisi ja lääkeke­hi­tys jäisi vain tekemättä. 

    Selvää on, että kallis ja heikkote­hoinen lääke on huono idea. Eet­ti­nen ongel­ma on uusis­sa syöpälääkkeis­sä, jot­ka räätälöidään aiem­paa pidem­mälle poti­laan mukaan. Ne ovat sekä tehokki­ta että kalli­ita. Miten val­i­taan lääke jol­la poti­las saa vuo­den eli­naikaa kun vai­h­toe­htona on lääk­i­tys, joka antaa viisi vuot­ta eli­naikaa? Tosin kulut ovat myös suuret poti­las­ta kohden.

    SOTE-uud­is­tuk­ses­sa raho­ja var­tioi Val­tio­varain­min­is­ter­iö ja vas­tu­ulli­nen min­is­teri. Miten hän pystyy kieltämään las­ten uudet syöpälääk­keet, jos niitä tarvi­taan syysku­un jäl­keen? Per­in­teis­es­ti sairaan­hoito on alibud­je­toitu ja rahat lop­pu­vat juuri syysku­us­sa. Pan­naan sairaalat kiinni?

  2. Tässähän on kak­si tulokul­ma: lopete­taan paten­tit tai sal­li­taan lääk­keen myyn­ti lääkey­htiö määräämäl­lä hin­nal­la ja val­tio mak­saa lääk­keestä osan ja poti­las loput.

    Tuol­laiset aja­tusil­mavai­vat, että estetään lääk­keen vien­ti Suomes­ta, ovat niin turhia ettei niitä tarvi kom­men­toi­da. Suomes­sa poli­itikot ovat sitä mieltä että vajaat 10% kansan­tuot­teesta käytetään ter­vey­den­hoitoon. Niis­sä mais­sa, jois­sa ihmiset päät­tävät (ja mak­sa­vat) itse hoi­dostaan, käytetään enemmän. 

    On perustel­tua kysyä, toimi­iko suo­ma­lainen sote edes peri­aate­ta­sol­la, jos ihmisiltä kiel­letään hoito — mieleen tulee joku Venezuela. Nää Osmon kir­joituk­set on tosi hyviä kun ne avaa suo­ran näkymän Li Ander­ssonin inhoa­man viher­vasem­mis­ton aivorunk­oon. Kaik­ki poli­itikot pitäis lail­la pakot­taa blog­gaa­maan. Emma Kar­ille kom­men­toin niin rou­va­pa ei julkaise kri­it­tisiä kan­nan­ot­to­ja. Ville Niin­istö blokkas Twit­teris­sä kun kyseenalaistin hänen puheitaan.

    Onnek­si on Osmo!

  3. > Hyö­ty las­ke­taan voitet­tu­jen elin­vu­osien määrän
    > ja laadun perusteella.

    On huo­mat­ta­va, että eri henkilöil­lä voite­tun elin­vuo­den rahas­sa määritel­ty hin­ta ja laatu on hyvinkin eri­lainen eikä tuo­ta hin­taa voi poli­it­tis­es­ti tietää. Sen voi määritel­lä vain markki­noil­la käytävässä vapaas­sa huutokaupassa.

    Esimerkik­si lääkete­htaan omis­ta­jan kuolem­i­nen valmis­ta­mansa lääk­keen puut­teeseen saat­taa lopet­taa koko tuotan­non ja sen seu­rauk­se­na hyvin mon­et muut kuol­e­vat tuo­hon samaan tau­ti­in vaik­ka tuotan­toa jatka­mal­la olisi saavutet­tu parem­pi tulos.

    – Hoita­mal­la eniten tar­joa­va ensin olisi tuotan­non jatku­mi­nen turvattu.

    Entäpä sit­ten, kun hoitoa tarvit­see päämin­is­teri, puliukko ja hoita­va lääkäri, kun hyö­tyin­deksin mukaan vain puliukko kan­nat­taa hoitaa?

    – Vain puliukon hoit­a­mi­nen aiheut­taisi sekä päämin­is­terin että hoita­van lääkärin kuole­man jos­ta taas seu­raa koko hyö­tyin­dek­sio­hjel­man lopet­ta­mi­nen ja luke­mat­to­mia kuolemantapauksia.

    Miten sub­jek­ti­ivi­nen hyö­ty hin­noitel­laan hoitopäätöstä arvioitaes­sa? Ote­taanko huomioon vain kansalaiselta menetet­tävät verot, jos hän kuolee?

    1. K‑Veikko: On huo­mat­ta­va, että eri henkilöil­lä voite­tun elin­vuo­den rahas­sa määritel­ty hin­ta ja laatu on hyvinkin eri­lainen eikä tuo­ta hin­taa voi poli­it­tis­es­ti tietää. Sen voi määritel­lä vain markki­noil­la käytävässä vapaas­sa huutokaupassa.

      Höpö höpö. Nimeno­mais­es­ti tuo­ta hin­taa ei voi mitenkään järkevästi markki­noil­la selvit­tää, kos­ka yhden ihmisen kuole­ma vaikut­taa niin mon­een asi­aan, ei ain­oas­taan yhteen maksajaan. 

      Sen on olta­va poli­it­ti­nen päätös.

      “Entäpä sit­ten, kun hoitoa tarvit­see päämin­is­teri, puliukko ja hoita­va lääkäri, kun hyö­tyin­deksin mukaan vain puliukko kan­nat­taa hoitaa?”

      Niin? Sehän tarkoit­taa suun­nilleen jotain sel­l­aista, että puliukol­la on hel­posti (ja hal­vasti) hoidet­ta­va tap­pa­va tau­ti ja päämin­is­ter­il­lä jotain, mille ei rahal­lakaan mah­da mitään. Esimerkik­si jos puliukkoa on purrut raiv­otau­ti­nen koira, niin 100%sti tap­pa­van tau­ti hoituu muu­ta­man satasen piikil­lä ja jos päämin­is­ter­il­lä on pitkälle eden­nyt haimasyöpä, niin muu kuin saat­to­hoito alkaa ole­maan rahan hukkaan heittämistä.

  4. Kun ker­ran hyö­ty poti­las­ta kohden vai­htelee, niin pitäisikö hin­nankin antaa vai­hdel­la? Val­ue based pric­ing on yleen­sä yri­tys­ten näkökul­mas­ta ihan ok, mut­ta kestääkö yhdenkään poli­itikon ura sitä, että joidenkin ihmis­ten buranat mak­sa­vat julkises­ta pus­sista enem­män kuin toisten?

  5. Kiitos Osmo tästä havain­nol­lis­es­ta esityksestä.

    Kuten aikaisem­pi­en kom­ment­tien perus­teel­la voi päätel­lä, tilanne ei valitet­tavasti ole niin yksinker­tainen kuin malli esittää.

    Jos olisi ole­mas­sa vain yksi toimi­va lääke, tämä malli mak­si­moisi kaikkien edun. Valitet­tavasti emme koskaan tiedä mikä lääke on sel­l­ainen ja voisimme mak­saa väärästä lääk­keestä mallin mukaisen hin­nan, kun myöhem­min ilmestyy paljon tehokkaampi kor­vaa­va lääke.

    Esit­tämääsi aja­tus­ta pitää miet­tiä, mut­ta kuitenkin mukana pitää olla tilaa kil­pailulle ja tule­vaisu­u­den innovaatioille.

  6. Hin­noit­telu on mitä on, mut­ta eihän se ole hul­lu joka pyytää vaan se joka maksaa..

  7. Sama aja­tuskulku voidaan yleistää kaikki­in tuot­teisi­in joi­ta koske­vat paten­tit tai tek­i­jänoikeudet. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että patent­tien ja tek­i­jänoikeuk­sien syr­jäyt­tämi­nen parem­mal­la jär­jestelmäl­lä, joka sal­lisi aina tuot­tei­den myymisen valmis­tuskus­tan­nuk­sil­la, saisi aikaan val­ta­van “ilmaisen lounaan”.

    Melkein koko mod­erni, savupi­ip­putalouden jälkeinen kehi­tys perus­tuu sille, että iso osa tuot­teen hin­nas­ta (joskus hin­ta kokanaan, kuten dig­i­taal­is­ten tuot­tei­den tapauk­ses­sa) on ilmaa (ts. ylit­tää mar­gin­aalisen tuotan­tokus­tan­nuk­sen) jol­la mak­se­taan tuoteke­hi­tys ja voitot. Talousti­eteil­i­jälle pitäisi olla selvää, että tässä piilee toisaal­ta val­ta­vat hyv­in­voin­ti­tap­pi­ot ja toisaal­ta mah­dol­lisu­udet pos­ket­tomille monop­o­livoitoille, kos­ka suo­ra kil­pailu on estetty.

  8. Mie­lenki­in­toinen ehdo­tus, mut­ta eikö patentin han­kkimi­nen siirtäisi osan tuoteke­hi­tys­riskistä osta­jalle? Ker­tain­vestoin­ti olisi myös sito­va luo­den siir­tokyn­nyk­sen tule­vi­in inno­vaa­tioi­hin nähden.
    Toimivia ja läpinäkyviä menetelmiä ter­vey­den­huol­lon inter­ven­tioiden arvon määrit­tämisen kuitenkin tarvi­taan kaikkien sopimus­mall­ien poh­jak­si. Suomes­sakin olisi jo aika huomioi­da myös makroekonomiset vaiku­tuk­set ja poti­laan koke­ma hyöty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.