Olimme 20 vuotta sitten varmoja, että kehitys vie kohti markkinatalouden ja liberaalin demokratian voittoa. Tämä yhdistelmä oli tuottanut vaurautta ja hyvinvointia, jota muut kadehtivat.
Enää se ei näytä varmalta. Markkinatalous on yhä ylivoimainen, mutta usko horjuu pahasti siihen, että se olisi sidoksissa liberaaliin demokratiaan.
Minäkin kirjoitin joskus, että Kiina menestyy taloudessa hyvin niin kauan, kun se voi kopioida muita, mutta uuden kehittäminen ei tulisi sensuurin oloissa menestymään.
On kolme toisiinsa kietoutunutta syytä, miksi liberaalin demokratian voitto ei ole enää niin varma: valtiojohtoisen markkinatalouden menestys, keskiluokan kurjistuminen ja päätöksenteon vaikeutuminen.
Vaikka markkinatalous on osoittautunut suunnitelmatalouteen verrattuna ylivoimaiseksi, vielä paremmin se näyttää toimivan valtiojohtoisena. Markkinamekanismi löytää lopulta monen mutkan kautta maaliin, mutta taitava valtiollinen ohjaus löytää oikotien.
Singapore on äärikapitalistinen maa mutta samalla aasialainen hyvinvointivaltio, jossa valtio auttaa markkinoita menestyksellisesti ja kansallista etua varjellen. Mekin vannoimme sekatalousjärjestelmän nimiin 1970-luvulla, mutta sittemmin markkinafundamentalismi on jyrännyt.
Talousnobelisti Amartya Sen on valittanut, että hänelle kansantaloustiede on oppia markkinavirheiden tunnistamisesta ja korjaamisesta, mutta nykyisin kuvitellaan, ettei markkinavirheitä ole.
Tai ehkä vain tavat, joilla ohjattiin teollistumista, eivät enää toimi. Ohjaamatonkin on parempi kuin huonosti ohjattu.
= = =
Demokratia toimi hyvin niin kauan, kun kansan selkeä enemmistö kuului taloudellisen kehityksen voittajiin. Kansa luotti poliittisiin johtajiinsa, mutta ei luota enää. Viime vuosikymmeninä kasvava osa ihmisistä ja alueista on kokenut jääneensä menestyksestä syrjään. Ongelma koskee kaikkia teollisuusmaita.
Kun hallitukset eivät pysty tarjoamaan äänestäjille parempaa elämää, kasvaa houkutus tukea kannatusta kehittämällä ulkoisia vihollisia.
Syrjityiksi itsensä tuntevat alkavat häiriköidä vaaliuurnilla. Trump, Brexit ja Italia. Nyt horjuvat sellaiset valtiot kuin Saksa ja Ruotsi.
Demokratian edut eivät vakuuta kiinalaisia. He kummastelevat, oliko brittien järkevää päättää brexitistä kapealla marginaalilla ja kuinka vilpillisiä väitteitä kampanjassa esitettiin. Ei heitä myöskään vakuuta lehdistön rajoittamaton vapaus levittää valheita, jona sananvapaus kiinalaisille näyttäytyy. Eikä heidän järjestelmänsä tekisi ikinä Trumpista presidenttiä.
Elintason nousun piti synnyttää vaatimus demokratiasta ja sananvapaudesta, mutta toisin kävi. Köyhyys synnytti arabikevään, kun taas huikea vaurastuminen saa kiinalaiset hyväksymään demokratian ja sananvapauden puutteet.
Unkarissa, Puolassa ja Turkissa kansa on demokraattisessa järjestyksessä hylännyt demokraattiset oikeudet, mutta hyvin ei mene demokratialla edes sen ydinalueilla.
Journal of Democracy julkaisi vuonna 2017 shokeeraavan tutkimuksen (Mounk & Foa), jonka mukaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa vanhemmista ikäluokista 70 % pitää demokratiaa olennaisena arvona, mutta nuorista enää 30 %. Aiempaa selvästi useampi kaipaa vahvaa johtajaa, joka ei olisi riippuvainen vaalituloksista.
On loogista pitää demokratiaa huonona järjestelmänä, jos ei usko sen pystyvän tuottamaan hyviä päätöksiä.
Sekä Singaporen että Kiinan ”demokratia” on länsimaihin verrattuna korostetun meritokraattista. Kun edustajat tosiasiassa nimetään eikä valita, päättäjiksi valikoituu hyvin osaavaa ja koulutettua väkeä. Se antaa niille edun, joka saattaa Kiinassa jopa kumota korruption haitat.
On hyvä, jos päättäjiksi valikoituu parhaita kykyjä, mutta riskinä siinä on, että he eristäytyvät tavallisen kansan kokemusmaailmasta. Lopulta tarvitaan mellakkapoliiseja ja kyynelkaasua ja jopa keskitysleirejä, kuten Kiinassa.
Suomessa kansanedustajat edustavat kansaa ja virkamiehet osaamista. Viimevuosina poliitikot ovat ottaneet itselleen valmisteluvaltaa, jonka pitäisi kuulua virkamiehille. Sote-uudistuksen tuhosi yksi yöllinen neuvottelu poliittisten päättäjien kesken ilman virkamiehiä.
Suomalaisen politiikan kyky tehdä päätöksiä on heikentynyt viimeisen 15 vuoden aikana nopeasti. Ehkä internet-aikana valmistelulle ei jää rauhaa, vaan esitykset ammutaan alas keskeneräisinä. Tai sitten päättäminen on vain vaikeampaa, kun ei voida enää jakaa lisää hyvä kaikille, vaan yhden hyvän asian edistäminen merkitsee toisesta tinkimistä.
Francis Fukuyama puhuu vetokratiasta, siitä, että liian monella taholla on veto-oikeus päätöksiin. Vähän huonommatkin päätökset ovat parempi kuin ei päätöksiä lainkaan. Suomessa vetokratia oli pahimmillaan Kataisen hallituksen aikana.
Demokratia tarvitsee puolustusohjelman. On parannettava päätöksentekokykyä ja nykyaikaistettava toimintatapoja. On kehitettävä uusia tapoja ohjata taloutta, jotta se saataisiin käännetyksi taas suuntaan, joka hyödyttää koko kansaa.
== =
Olen kirjoittanut kolumneja Suomen Kuvalehteen vuodesta 1996. Tämä oli niistä viimeinen. Teen tilaa uusille kirjoittajille.
Kiitän Suomen Kuvalehteä minulle annetusta palstatilasta ja kiitän lukijoita kannustavasta palautteesta, jota olen saanut lähes päivittäin. Se on lämmittänyt mieltä.
Eiköhän länsieurooppalaistyyppinen demokratia hyvinvointivaltioineen ala olla tiensä päässä ja rahat loppu. On matemaattinen mahdottomuus rakentaa globalisoituneella maapallolla Eurooppaan sellainen yhteiskunta, jossa suorittavaakin työtä tekevillä on mahdollisuus autoon, omistusasuntoon ja Kanarian matkaan ja jossa sillä, joka valitsee työttömyyden, on yhteiskunnan turvaama ja aika mukava elämä. Maksajat loppuvat kesken.
Uruguayssa on kasvava keskiluokka, joka tienaa aika mukavasti, maksaa veroja aika reippaasti ja asuu aika ahtaasti. Vähän kuin meillä Suomessa. Mutta Uruguayssa on myös valtava suorittavaa työtä tekevä köyhälistö, joka tienaa mitättömästi, maksaa veroja minimaalisesti ja asuu slummissa. Nuo suorittavan työn tekijät siellä mahdollistavat sen, että yhteiskunta pysyy kasassa. Suomessa suorittavan työn tekijöitä ei oikein enää ole – Made in China jyllää ja 400 000 suomalaista makaa kotisohvalla luottaen siihen, että kyllä valtio maksaa. En haluaisi Suomesta Uruguayta, mutta mitkä ovat vaihtoehtomme?
Kun me emme pysty uudelleensynnyttämään Neuvostoliittoa, hajottamaan EU:ta emmekä kääntämään kehitysmaiden kehityskulkua takaisin sinne jonnekin 1980-luvulle, niin jotain meidän on keksittävä, ennen kuin kassa on aivan tyhjä. Ja oli se ”jotain” ihan mitä tahansa, niin se on varmaa, ettei sitä keksitä nykyisellä systeemillä, jossa kansanedustajat ajattelevat ensisijaisesti puolueensa gallupsuosiota ja omia mahdollisuuksiaan tulla uudelleenvalituksi.
No, itse asiassa Foa ja Mounk vain referoivat tutkimusta (World Values Survey 2005-09 ja 2010–14), jota eivät olleet itse tehneet. Se oli sinänsä oikein hyvin tehty tutkimus, mutta siinä on kysytty kysymys, joka ei mittaa nimenomaan heidän kannaltaan oikeastaan mitään relevanttia. Tämä näkyy jo pelkästään siitä, että näiden mainittujen kahden maan vaalituloksissa ikävaikutus on tarkalleen päinvastainen: alle 30-vuotiaista kannatti Yhdysvalloissa antiliberaalia Trumpia noin 35 % ja Britanniassa antiliberaalia Brexitiä vain noin 30 %!
Vastaukset selittää todellisuudessa pitkälti se, että juuri siksi, että demokratiaa on viime vuosikymmenten ajan huolettomasti pidetty itsestäänselvyytenä, nykyisten nuorten ei ole tarvinnut koskaan elämässään erikseen miettiä omaa suhdettaan siihen. Tällöin he antavat vastauksia, joista eivät itse tajua, kuinka shokeeraavilta ne kuulostavat meistä vanhemmista, ja joita he eivät antaisi, jos tajuaisivat. (Pienempi osa selityksestä on myös siinä, josta itse olen puhunut toisessa yhteydessä: nuoruus on korostuneesti kaikenlaiseen kyynisyyteen ja nihilismiin rohkaiseva elämänvaihe, jolloin kyseessä on osittain ikä- eikä kohorttivaikutus.)
Lisäksi tuossa World Values Survey ‑tutkimuksessa kysytty kysymys oli “Miten tärkeää Teille on elää demokraattisesti hallitussa maassa?” (tämä oli sen tarkka sanamuoto Suomessa), ja vastaukseksi, jonka mukaan vastaaja “pitää demokratiaa olennaisena arvona”, on kelpuutettu asteikolla 1–10 ainoastaan vastaus 10. Jos joku on vaikka lukenut tämän oman kolumnisi, pitänyt Kiinaa koskevaa pointtiasi hyvänä ja vastaa sen vuoksi 8 tai 9 eikä 10, niin hän ei silloin Foan ja Mounkin äärettömän tiukalla mittapuulla “pidä demokratiaa olennaisena arvona”.
Nämä pointit on esitetty useastikin siinä keskustelussa, jota valtio-opin tutkimuksessa on käyty Foan ja Mounkin artikkelista. Mutta sosiaalisessa mediassa tai muussa julkisessa keskustelussa se ei ole levinnyt lainkaan yhtä laajalle kuin tuon alkuperäisen artikkelin herättämä kauhistuneisuus.
Mikä tekee brexitistä antiliberaalin? Eikö brexit päinvastoin tuo briteille enemmän vapautta päättää omista asioistaan?
Se, että se ei tuo briteille enempää vapautta päättää omista asioistaan.
Pääsevät mm. pois EU-direktiivien ikeen alta. Eikö se lisää vapautta?
Kiitos Ode kolumneistasi!
Toivottavasti jatkat vielä netissä tällaisten keskipitkien pohdintojen parissa.
NY timesin Thomas Friedman pohti, jos voisi olla päivän Kiina — jolloin järjestelmää muuttavia päätöksiä pystyttäisiin tekemään. Silloin jää avoimeksi mitä päätettäisiin ja kenen näkökulmasta ne olisivat hyviä, mutta vaikeimpia ongelmia kuten ilmastonmuutosta voisi edes ratkaista.
380-vuotias Posti lienee esimerkki, että jotain on mennyt pieleen. Jos laskut eivät liiku ajoissa, koko yhteiskunta on ongelmissa. Poliittinen päätöksenteko on unohtanut, että olemme pienessä maassa, jossa tarvitaan sekä kaikkien kykyjä että kaupallisesti ei kovin tuottavaa infrastruktuuria ja kulttuuria, jotta olemme kansakunta. Se tarkoittaa niin postin kulkua, juna- ja tieverkon kuntoa kuin oopperaa, teattereita ja kaupallisesti ei kovin kannattavien alojen tutkimusta ja opetusta yliopistoissa.
Se ei tarkoita tuhlaamista vaan rikkauden vaalimista.
Ode
“Journal of Democracy julkaisi vuonna 2017 shokeeraavan tutkimuksen (Mounk & Foa), jonka mukaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa vanhemmista ikäluokista 70 % pitää demokratiaa olennaisena arvona, mutta nuorista enää 30 %”
Ei tilanne sentään noin paha ole.
Kysymys oli “Is it essential to live in country that is governed democratically”.
Jos aikoo jossain vaiheessa elämäänsä työskennellä ja elää ulkomailla jossain muuallakin kuin liberaaleissa demokratioissa, niin olisihan se aika hassua jos vastaa että on pakko asua sellaisessa. Vanhat taas evät enää ole enää menossa minnekään. Ainakin minä itse vastaisin eri tavalla riippuen siitä, kysyttäisiinkö asiaa 20-vuotiaana vai 60-vuotiaana.
Eli kuvastaako vastaukset sittenkin käytännössä muuttohalukkuutta? Ymmärtääkseni Brexit ja Trump olivat kuitenkin suositumpia nimenomaan vanhempien joukossa (mm. koska nuoremmat ovat paremmin koulutettuja).
Pitäisi lukea tarkkaan koko artikkeli, se löytyy netistä. Juuri nyt minulla ei ole aikaa, mutta jos jollain on niin tässä linkki:
http://journalofdemocracy.org/sites/default/files/Foa%26Mounk%20-%20JoD%2028.1%20-%20PRE-PRINT%20VERSION.pdf
Tuo on itse asiassa sen samassa lehdessä pari numeroa myöhemmin ilmestynyt jatko-osa. Alkuperäinen artikkeli löytyy tästä.
(Ja tässä puolestaan on lehden molempiin julkaisemat kolme vastinetta, sekä Foan ja Mounkin vastaus niihin – joka antaakin ymmärtää kritiikin kohteena olleen lähinnä ajatuksen, että demokratia etenee kaikkialla samaan tasaiseen tahtiin.)
Aluksi: kiitos Tommi Uschanov ja Syltty. Ihmettelinkin kun luin tuosta tutkimuksesta.
Daniel Federleylle: Tiedätkö enemmänkin Uruguayn tilanteesta? Sellunkeittoa lukuunottamatta sieltä kuuluu kovin vähän nykyisin (hyvä merkki?)
U. oli sata vuotta sitten ensimmäisiä hyvinvointivaltioita, Uuden Seelannin ohella. Eläkejärjestelmä, pitkälti maksuton koulutus, julkinen terveydenhoito (sai mm. yhtenä ensimmäisistä tubikuolleisuuden alle sata per 100 000).
Mutta II MS jälkeen kohtasi saman ongelman kuin Uusi Seelantikin: “maatalous ei kannata”. Uruguayn yhteiskunta ei kestänyt huonoja aikoja — osin myös naapureiden paineen takia — yhtä hyvin kuin jälkimmäisessä.
Nythän se on taas pitkään ollut vakiintunut demokratia. Onko köyhät jätetty turvavaltion ulkopuolelle? Vai päinvastoin keskiluokka pantu maksamaan itse? Vai jaetaanko niukkuutta yhä?
“Francis Fukuyama puhuu vetokratiasta, siitä että liian monella taholla on veto-oikeus päätöksiin. Vähän huonommatkin päätökset ovat parempi kuin ei päätöksiä lainkaan. Suomessa vetokratia oli pahimmillaan Kataisen hallituksen aikana.”
Eiköhän vetokratia ole pahimmillaan tämän hallituksen aikana. Työelämä uudistukset ovat vesittyneet täysin, koska Ay-liikkeellä on veto-oikeus poliittisen lakon muodossa kaikkiin päätöksiin. Yritystukien leikkaaminen epäonnistui täysin, koska sitä tekemään valittiin komitea, jossa oli kaikista eturyhmistä ja puolueista edustajia.
Täysin? Kyllä kai mittatikkuna täytyy pitää edellisiä hallituksia ja niiden aikaansaannoksia, eikä mitään oikeistoutopiaa. On totta että kiky-sopimuksella hallitus hirtti itsensä kiinni vanhoihin rakenteisiin, mutta siitä huolimatta se on muuten saanut aikaa “aika paljon”.
On yhdentekevää, tapahtuuko siirtymä köyhäinhoitoon ja Hota ‑pulveriin markkinavoimien tai poliittisen päätöksenteon kautta. Mutta katsokaa noita politiikan kuplassa eläviä, mitä kaikkea voi luvata tulevana vaalivuonna. Ja vielä valtiovierailun innoittamana: “Après nous le déluge”
Häpeäkseni itse kirja on lukematta mutta tämä kommentaari sanoo että Piketty:n mukaan normaali talouden (BKTn) kasvu Teollisesta Vallankumouksesta lähtien on ollut ja tulee toistaiseksi olemaan 1% … 1.5% vuodessa. Kaikki poikkeamat tuosta johtuisivat joko väestönkasvusta (joka tietenkin kasvattaa BKT:ta); väliaikaisista kuplista; tai siitä että valtio X ottaa kiinni jälkeenjääneisyyttä joka on voinut aiheutua sodasta, kulttuurivallankumouksista ja muista vastaavista. Kiinan tapauksessa talous voi kasvaa reilusti nopeammin niin kauan kuin se voi ottaa opikseen ‘etulinjan’ talouksista, mutta sitten kun innovaatiot on pakko tehdä itse eikä niitä voi lainata muilta, Kiinankin talous asettuisi tuolle 1% … 1.5% uralle. Japanihan seurasi suunnilleen tuommoista kehityskulkua kun se toipui 2MS seurauksista, joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin kuin Kiina toipuu oopiumisotien ja Maon järjestelmän seurauksista.
Ei tarkoita etteikö 1.5 miljardin asukkaan valtio olisi mahtava voima sitten kun se on kansojen eturintamaan palannut, eikä tarkoita etteikö liberaalin demokratian vaikeuksia kannattaisi pureskella. Onpahan kuitenkin hieman yllättävä ajatus, oli ainakin minulle.
Pikettyn (väitetyn) havainnon yhteys tähän säikeeseen: menestyykö valtiojohtoinen markkinatalous paremmin, vai yhtä hyvin, vai huonommin kuin liberaali, sen näkee vasta sitten kun Kiinan kiinniotto-transientti on ohi.
Singapore?
Mistä tiedät, että kyseessä on nimenomaisesti valtiojärjstelmän erinomaisuus eikä vain hyvä tuuri? Jos kvasi-demokrattinen valtiojohtoinen markkinakapitalismi on niin toimiva järjestelmä, miksei sellaisia ole enemmän?
Hong Kong oli ainakin aiemmin yksi yleisesti käytetty esimerkki myös. Hong Kong ei ole koskaan ollut liberaali demokratia. Brittien hallinta-aikana sitä hallitiin briteistä käsin ilman vaaleja. Kiinan osana siitä ei ole kehittynyt myöskään liberaalia demokratiaa. Hong Kongissa on siis liberaali talousjärjestelmä, mutta ei liberaalia demokratiaa. Paikka on yksi maailmantalouden keskuksista, ja esimerkiksi myös keskimääräinen elinikä ihmisillä on Hong Kongissa yksi maapallon korkeimmista.
Samasta syystä kuin vetyä ei löydy luonnosta — mikään luonnon reaktio ei sitä synnytä, ja moni reaktio muuttaa vetyn yhdisteeksi.
Demokratia ei kykene jalostamaan itseään tehokkaammaksi hallitusmuodoksi.
Koska (kansallis)valtiot ovat vasta heräämässä ja uudelleen orientoitumassa globalisaation “haasteisiin”. Jos/kun virheitä tehnyt sukupolvi ei myönnä virheitään, virheiden korjaaminen jää seuraavalle sukupolvelle — aikaa kuluu, haitat pahenevat.
Totta, Singapore.
Sivuhuomiona Singaporella on sama huonostipalkatun paskaduunari-siirtoväestön ‘etu’ kuin ylempänä kuvatulla Uruguaylla.
Toisaalta Sveitsi oikeasti demokratiana toimii aika hyvin vaikka kansalaisille annetaan paljonkin mahdollisuuksia äänestää väärin ja torpata viisaiden poliitikkojen rakennelmia
Oli Singapore mitä tahansa, niin kaupunkivaltion menestyksestä ei mielestäni kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä oikeiden kansakuntien kohdalla.
No, joskus lipsuu. Onhan tällä palstalla tapana myös verrata Helsinkiä Torontoon tai New York Cityyn tai muuta vastaavaa suuruudenhulluutta, vaikka vastaavan kokoisia n. puolen miljoonan asukkaan kaupunkeja olisi vertailukohteeksi kymmeniä.
Kiitos Osmolle Kuvalehden kolumneista. Toivottavasti työ jatkuu muissa medioissa, niin arvokasta että toivottavasti päädyt kirjoittamaan vielä laajemman levikin lehteen.
Liberaaliuden skaala on aika laaja. Olisiko niin, että liberaaliudessa on monissa länsimaissa menty vähän liian pitkälle ja nyt olisi aika palata hiukan takaisin ja korjata kurssia. Vaikkapa Suomessa on ollut vallalla ajatuksia siitä, että kaikilla on oikeus hyvään elintasoon omasta aktiivisuudesta eli työnteosta riippumatta. Liian monilta on mennyt halu työntekoon ja ponnisteluun kun pärjää mukavasti tulonsiirroilla. Kestämätöntä.
Presidentin valtaoikeuksien karsinnassa tehtiin paha virhe ja tämä kytkeytyy olennaisesti hallituksen/eduskunnan päätöksentekokyvyttömyyteen. Olisi hyvä palata Koiviston valtaoikeuksia aikaan.
Demokratiaa eli kansanvaltaa ei oikeasti ole Suomessa. Toki yhtäläinen äänioikeus mutta siihen se sitten jää. Päätökset suhmuroidaan lobbariverkostoissa, pyöröovet pyörii, sulle-mulle jaot ovat arkipäivää. Työmarkkinajärjestöt ja erityisesti ay-liike pitää maata kahleissa. Kansaa ei voi päästää äänestämään isoista kysymyksistä kun se voi äänestää väärin. Edustuksellisuuskin toimii huonosti kun suurin osa kansanedustajista on vain napin painajia ilman vaikutusvaltaa. Ja aina on vaalit tulossa eikä pitkäjänteiselle päätösten valmistelulle ja toteutukselle ole politiikassa riittävästi aikaa. Mutta kai asiat voisi olla huonomminkin.
Tuo ei vain ole totta. Työtä vieroksuvien määrä on pieni. Siitä pitää huolen jo se, että työttömän elämä on varsin kurjaa paitsi köyhyyden niin myös puuttuvan päivärytmin vuoksi. Kaiken lisäksi järjestelmä rupeaa leikkaamaan nopeasti tukia ihmisiltä, jotka eivät hae aktiivisesti töitä.
Kuvitelmat siitä, että Suomessa voisi elellä mukavasti mitään tekemättä, ovat harhaisia. Harhat voi purkaa menemällä viranomaisten sivuille ja lukemalla, mihin työtön on oikeutettu ja millaisia velvoitteita hänelle asetetaan. Kuvittele itsesi 28-vuotiaaksi nuoreksi, joka ei suostu hakemaan työtä. Katso, mitä järjestelmä hänelle tarjoaa.
Ongelma on työn puute. Meillä on kaikenlaista kokeilijaa ja tukityöllistettyä ja pakko-opiskelijaa ja harjoittelijaa ja tuntityöläistä, jonka palkasta osan maksaa yhteiskunta.
Kouluttautumisen ja palkattoman työn määrä on räjähtänyt, mutta yhä lisää vain vaaditaan. Entisessä maailmassa saattoi pärjätä vallan hyvinkin ilman koulutusta. Työntekijältä vaadittiin pääsääntöisesti ainoastaan se, että hän saapui säännöllisesti työpaikalle ja hoiti jotenkuten hommansa. Joukossa kulki myös porukkaa, jonka työteho oli hyvin heikko tai jolla oli mielenterveysongelmia. Kaikilta ei vaadittu tehokkuutta. Se oli sen ajan sosiaalipolitiikkaa.
Yksilöiden rajat tulevat vastaan. Kaikki eivät persoonallisten tai älyllisten ominaisuuksiensa vuoksi pysty vastaamaan koko ajan kasvavaan kehittymisen vaatimukseen. Tämä ongelma voidaan purkaa vain luomalla hyvin yksinkertaista työtä, mutta tällainen ajatus taas on pahasti ristiriidassa kehittyvän automaation kanssa.
Ongelmaksi muodostuu myös se, että kun ihminen tipahtaa rakennemuutosten tai muiden syiden vuoksi työttömäksi omalta alaltaan eikä enää työllisty, niin ainoa keino yrittää eteenpäin on kouluttautua, mutta köyhtyvässä yhteiskunnassa kouluttautumista ei ole varaa tukea. Lainan ottaminen kouluttautumiseen taas on aivan liian riskialtista, koska erityisesti iäkkäämmillä työllistyminen kouluttautumisen jälkeenkin on hyvin epävarmaa.
Jos ihminen joutuu työttömäksi 45-vuotiaana, etsii pari vuotta työtä ja huomaa, ettei sitä saa, lähtee kouluttautumaan ja valmistuu viisi vuotta myöhemmin, niin hän on jo pitkälle yli viisikymppinen. Kuka palkkaa yli viisikymppisen, joka on ollut kahdeksan vuotta työelämän ulkopuolella ja jolla ei ole lainkaan uuden opiskelualansa työkokemusta?
Lisäksi vastaan tulevat ympäristön rajat. Jos tahdomme suojella ympäristön massatuholta ja säästää sen myös tuleville sukupolville, meillä ei ole mahdollisuutta luoda työtä, joka riistää kohtuuttomasti luonnonvaroja. Kakku, joka on käsissä, kun resurssit jaetaan tasan kaikkien maailman ihmisten kesken, on hyvin pieni. Suurin osa tällä hetkellä tehdystä työstä on silkkaa ympäristövihaa.
Kaiken kaikkiaan tilanne on sellainen, että jos tahdomme suojella ympäristön massatuholta ja pitää huolen vakaasta ja perustoimeentulon turvaavasta yhteiskunnasta, niin nykyjärjestelmällä siihen ei päästä. Kulutus on saatava alas ja resurssit jaettava jotenkin muuten kuin markkinatalouden kautta.
Nykyinen talousjärjestelmä näyttää jäävän ihmiskunnan historiassa (ihmislaji on noin 150 000 vuotta vanha) tavattoman lyhytaikaiseksi vaiheeksi, ohueksi viivaksi pitkällä janalla. Tällä hetkellä meneillään on kieltämisen vaihe. Erityisesti se koskee suhdetta ympäristöön. Yritämme uskotella, että globaalisti lisääntyvä vauraus ja voimakkaasti kasvava kuluttajien määrä pystytään yhdistämään ympäristönsuojeluun, vaikka tilastot kertovat liki kaikkialla kasvavasta ympäristötuhosta.
Todellisuudessa homman ikävä puoli on juuri se, että 28-vuotiaana on täysin mahdollista elää tuilla siedettävää elämää. Olettaen ettei ole vakavia sairauksia tai elämänhallinnanongelmia. Omissa puolitutuissa on ollut tällaisia henkilöitä.
Katkeraksi juttu muodostuu siinä 30–40 ikävuoden välissä, jos ei ole ennen 30‑v ikää vaivautunut hankkimaan joko koulutusta tai tehnyt töitä, joissa olisi hankkinut käytännöntaitoja. Tuolloin lähes kaikille jää jäljelle vain tylsät hanttihommat. Tämän ovat omat puolituttunikin havainneet: vaikka heillä olisikin ollut potentiaalia joskus aiemmin, niin se juna on mennyt jo kymmenen vuotta aiemmin.
Sama kokemus omasta ystäväpiiristä. 20–25 ‑vuotiaana on oikeastaan ihan kiva elellä terveenä ja vähään tyytyvänä niin, että saa ostettua aina uuden änärin ja pelailee sitä sitten + maksaa netflixistä ja eineksistä sen mitä tarvitaan. Hyvin harva meistä jaksaa tuommoista elämää loputtomiin, mutta valitettavasti aika moni jaksaa sitä juuri niin pitkään, että kun 30 vuoden rajapyykki lähestyy ja rupeaa miettimään asunnon hankkimista ja perheen perustamista niin olet ehtinyt tehdä itsestäsi radioaktiivisen työmarkkinoille.
Vahva johtaja, eh?
Meillä on jo nyt presidentti, joka vakavissaan vastaa sisäpolitiikkaan puuttumiseen koskevaan arvosteluun jollain kalarunolla. Ja media sen kun taputtaa tälle alentuvalle öykkäröinnille.
Presidentin valtaoikeuksia ei tarvitse ainakaan lisätä.
Minäkin taputan. Ne “sisäpolitiikkaan puuttumiset” — jutut oli naurettavaa paisuttelua, tikusta asiaa. Niinistön tapa kommentoida asiaa osoittaa nokkeluutta.
Pääministerit sen sijaan ei hirveästi ole viime vuosina kunnostautuneet tällaisten asioiden hoitelemisessa.
VK osuit naulan kantaan, yhteiskuntaa yritetään viedä aivan liian vauhdilla kohti (ääri)liberalismia jossa vuosituhansien aikana muodostuneet käytännöt eivät enää päde. Ihmiset eivät vaan ole valmiita tällaisiin muutoksiin jotka ovat vastoin syvälle juurtuneita, jopa evoluutiosta kumpuavia, ajatusmalleja. Jos tämä on liberaalin demokratian kriisi, niin olkoon. Minusta demokraattinen prosessi antaa kuitenkin mahdollisuuden olla eri mieltä nykyajan arvoliberalismista äänestämällä “väärin” poliittiseen konsensukseen jumittuneita valtaeliittiä vastaan. Se että konservatiivit saavat lisää kannatusta kun liberalismi on viety liian pitkälle on vain tervettä. Ei demokratian kriisi.
Nyt on kyllä käsitteet pahasti sekaisin. Eurooppaa ja osin myös Pohjois-Amerikkaa on viety kohti sosialidemokratiaa, joka on liberalismin jyrkkä vastakohta. Sosialidemokratia on on mennyt pahasti överiksi Länsi-Euroopassa ja nyt näemme vastapallon. Eivät ihmiset halua jatkuvaa holhousta vaan vapautta yrittää ja olla. Ihmiset eivät näe tavoiteltavana yhteiskuntaa, jossa iso määrä sosiaalipummeja elää pienen määrän työtätekeviä kustannuksella. Tämähän on juuri tilanne Suomessa tällä hetkellä.
>“Mekin vannoimme sekatalousjärjestelmän nimiin 1970-luvulla, mutta sittemmin markkinafundamentalismi on jyrännyt.”
Mielestäni tuo ei ole reilu kommentti. Jos kaivan suolle ojat veronmaksajat maksavat minulle, jos kunnostan ne ojat taas te maksatte minulle. Kun tukin ne kaivamani ojat niin te maksatte siitäkin. Meillä tuetaan kaikkea “mikä liikkuu”. Rahoittaminen on valtaa. Valta on keskussuunnittelulla, joka näkee ulkoisvaikutusten ohjaustarvetta pienimmissäkin detaljeissa. Ei tälläinen ole markkinafundamentalismia. Tämä on pikemminkin Hayekin tie orjuuteen, jossa kansalaiset on alistettu keskusjohdon pieniksi työmyyriksi.
Lukuisat asiantuntijat ovat ennustaneet, että Kiinalle käy vielä köpelösti. Keskiluokka pysyy tyynenä teorian mukaan vain niin kauan, kun talous kasvaa vahvasti. Muuta legitimiteettiä puolueella ei heidän keskuudessaan paljokaan ole. Ja on kai lähes satavarmaa, että Kiinan talous ei voi loputtomiin kasvaa kahta, kolmea kertaa nopeammin kuin vauraiden maiden talous. Joku Trump voi siinä kuohunnassa näyttää melkein pyhimykseltä ja jenkkien “kapina” partioleiriltä.
Toinen suosittu teoria sanoo, että ihmiset, jotka ovat saaneet maistaa vapita markkinoita ja demokratiaa, eivät suostu kuin pakottamalla diktatuuriin tai muihin sanelusysteemeihin. Tosin saksalaiset voivat olla eri mieltä.
Samaten myös Iranilaiset voisivat olla eri mieltä asiasta (jos uskaltaisivat).
“Francis Fukuyama puhuu vetokratiasta, siitä että liian monella taholla on veto-oikeus päätöksiin. Vähän huonommatkin päätökset ovat parempi kuin ei päätöksiä lainkaan. Suomessa vetokratia oli pahimmillaan Kataisen hallituksen aikana.”
Ja nykyinen hallitus on jatkanut samalla linjalla, vaikka toki veto-oikeus on harvemmalla, kun puolueita on vähemmän. Mutta siitä huolimatta on selvää, että iso osa surkeasta lainvalmistelusta on suoraa seurausta hallituksen sisäisestä kampittamisesta, epäluottamuksesta ja veto-oikeuden käytöstä.
Lainvalmistelu pitäisi saada aidosti parlamentaariseksi, jossa kaikki puolueet olisivat oman äänimääränsä puitteissa tasapuolisesti mukana päättämässä asioista. Tällöin yhdelläkään puolueella ei olisi veto-oikeutta, kun muut pystyisivät edelleen tekemään enemmistöpäätöksen yhden, kahden tai vaikka kolmenkin puolueen esittäessä vastalauseensa. Niukassa enemmistöhallituksessa kaikki lainvalmistelupäätökset sen sijaan pitää tehdä yksimielisesti, kun jo yhdenkin edustajan lipeäminen rintamasta voi kaataa koko kötöstyksen. Ja onhan se selvää, että yksimielisen päätöksen tekeminen on paljon vaikeampaa kuin yksinkertaisen enemmistön saaminen äänestyksessä.
Omassa ideaalimallissani lainvalmistelua tehtäisiin projektiluonteisesti. Eli ensin tehtäisiin aloite lakiuudistuksen tarpeesta ja valmistelun aloittamisesta, jonka hyväksymisen jälkeen valittaisiin äänestämällä vastuullinen “ministeri” tämän yhden tietyn lainvalmisteluprojektin vetäjäksi, annettaisiin tarvittavat virkamiesresurssit työn hoitamiseksi, ja asettettaisiin aikataulu jolla tulosta pitäisi syntyä. Vastuullisen ministerin lisäksi nimitettäisiin parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka avulla ja tuella ministeri pystyisi pitämään kirjaa siitä, onko valmistelu menossa sellaiseen suuntaan, että lakiesityksellä lopulta on edellytykset saada äänestyksessä eduskunnan enemmistö taakseen (ja tarvittaessa muuttamaan esitysluonnosta). Ja jos eduskunta kokisi valmistelevan ministerin epäonnistuneen tehtävässään, voitaisiin hänet epäluottamusäänestyksellä erottaa ja vaihtaa.
Ministeriöille voitaisiin edelleen erikseen valita poliittiset johtajat toimeenpanovaltaa käyttämään.
Farssiksi muodostuvista hallitusneuvotteluista voitaisiin tässä mallissa luopua kokonaan. Yhden yötä myöten käytävän neuvottelurutistuksen sijaan neuvottelua maan linjasta käytäsiin jatkuvasti koko vaalikauden ajan.
Kiitos, Osmo, asiantuntevista ja ajatuksia herättävistä kolumneista.
Unkarissa Fidesz pääsi vuonna 2010 poliittisen kriisin aikana valtaan 52,3 % äänisaalilla, joka tuotti perustuslain muutoksiin riittävän 2/3 enemmistön parlamentissa. Puolassa Laki ja oikeus ‑puolue pääsi valtaan vuonna 2015 vain 37,6 % äänisaalilla, joka kuitenkin riitti tuomaan 51 % parlamenttienemmistön. Trump pääsi valtaan USA:ssa 46,1 % äänisaaliilla, vaikka hävisi Clintonille 2 %-yksikköä.
Eli demokratiassa voi päästä valtaan ilman enemmistöäkin. Perustuslakia suojaava 2/3 määräenemmistösääntö on tärkeä, muttei riittävä. USA:n hallintojärjestelmän toimivuus lienisi parempi, jos “perustajaisät” olisivat älynneet vaatia korkeimpaan oikeuteen valittavilta tuomareilta esim. 2/3 enemmistön kummassakin kongressin huoneessa tai 3/4 senaatissa.
Kansanäänestykset ja suorat presidentinvaalit ovat radikaaleille hyviä, koska pienelläkin enemmistöllä pääsee sorkkimaan järjestelmää voimakkaasti.
Monien kommenteista saa sen kuvan kuin Jenkkien presidentinvaali järjestelmä olisi jotenkin huono. Näin ei suinkaan ole. Tuohon valitsijamies tapaan on varsin selkeät syynsä. Jos USA:n presidentti valittaisiin suoraan kansanvaalilla, voisi ehdokas vaikka vain luvata kolmelle suurimmalle osavaltiolle verovapauden. Tällöin valinta olisi jo lähes selvä. Nykyisessä vaalijärjestelmässä on vakuutettava joka osavaltio erikseen.
Se mitä Trump teki oli että hän kampanjoi vaa’an kieli osavaltioissa vahvasti. Jätti vahvat republikaani osavaltiot vähemmälle, ja unohti tyystin demokraatti osavaltiot. Tästäsyystä Clinton sai paljon ääniä vahvoilla demokraatti kannatusalueilla, ja Trump vähemmän vahvoilla republikaani alueilla, mutta hän voitti ne tärkeimmät taistelut.
Kummallista pitää Kiinaa jonkilaisena esimerkkinä valtiojohtoisen markkinatalouden ketteryydestä ja ylivoimaisuudesta — todellisuudessahan Kiinassa ovat jääneet lähes kaikki välttämättömät uudistukset tekemättä — tai ne on hyvin nopeasti jäädytetty ja palattu entistä tiukempaan kontrolliin.
Kiinan johdon elinehto on jatkuva nopea talouskasvu, mutta sen ylläpitämiseksi ei ole keksitty mitään uusia lääkkeitä massiivisten investointien sijaan. Seurauksena on ollut ylikapasiteetti, tuottamattomat investoinnit ja ongelmaluotot. Ongelmia lisäävät myös tappiolliset ja tehottomat valtion yhtiöt, joiden uudistaminen on parhaimmillaankin ollut takkuista ellei käytännössä olematonta. Levottomuuksien pelossa työttömyyden ei voi kuitenkaan antaa kasvaa — ja niinpä esim. pankkien on ollut pakko sietää valtionyhtiöiden valtavat riskiluotot taseissaan (tai muuten on nopeasti päätynyt entiseksi rahoituslaitokseksi).
Harva kai kuvittelee, että massiviisilla investoinneilla voisi talouskasvua pitää yllä loputtomiin, mutta moni varmaankin uskoo, että Kiinan johto pystyisi tempaisemaan kanin hatustaan ongelmien eskaloituessa. Kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon se vaihtoehto, ettei lääkekaapista löydykään mitään ihmelääkettä ja että romahdus voi olla jopa todennäköisempi vaihtoehto.
https://www.bloomberg.com/view/articles/2018–08-12/soviet-collapse-echoes-in-china-s-belt-and-road-investment
https://www.reuters.com/article/us-china-economy-breakingviews/breakingviews-review-the-flimsy-finances-behind-chinas-miracle-idUSKCN1GL1Y6
On myyttejä, joiden toistaminen ei lisää niiden todenperäisyyttä vaan ainoastaan niiden yleisyyttä.
”AY-liike jarruttaa välttämättömiä muutoksia” ansaitsisi muutakin pohdintaa kuin hokemista. Lähinnä sen avulla estetään keskustelu.
Todellisuudessa on erilaisia muutoksia, jotka ovat vähemmän välttämättömiä tai tarpeellisia.
Suomen teollisuuden kilpailukyky tuhoutui työnantajien mielestä kun siirryttiin ensin 10 tunnin ja sitten 8 tunnin työpäivään. Ylipäätään jokainen palkankorotus on tuhonnut kilpailukyvyn vaikka toki yrittäjät itse maksavat liukumia, jotta saisivat jonkun tarpeeksi osaavan ostettua kilpailijalta.
Millainen Suomi on vaikka 2050 — siis menneisyydessä 1990 — nähtynä, siitä ei käydä keskustelua. Silloin suuret ikäluokat ovat n 100 vuotiaita ja ikääntyminen ja suuri hoivapalveluiden tarve muuttuu. Silloin työelämässä olevat ikäluokat ovat jo syntyneet, heidät tiedetään nimeltä ja koulutusrakenteet ovat olemassa.
Mitä halutaan? Mikä on kansallinen visio? Myydään kaikki (tiet, radat, sairaalat, verkot) ja pitäköön rahat ken niitä saa?
Toisiko ilmastonmuutos ja kireät ympäristövaatimukset enemmän uutta kilpailukykyistä teollisuutta vai jatketaanko kuten ennen turpeen polttamista ja muuta mennyttä maailmaa olevien asioiden tukemista?
Voisiko maaseudun asukkaat ihan itse miettiä mikä siellä todella kannattaa vai siirretäänkö rahaa niin paljon, että kaikki kannattaa?
Tulevaisuuskeslustelun puuttuminen on huono asia. Vasta sen myötä selviää kuka jarruttaa ja mitä.
Oden kolumnit ovat olleet osa tätäkin keskustelua tulevaisuudesta.
Unkarissa ja Puolassa pyritään irti kommunismin jäänteistä mm. oikeuslaitoksessa matkalla kohti post-marxilaista aikaa. Turkissa pyritään irti kemalistisen sekularismin jäänteistä matkalla kohti teokratiaa. Aika omituista rinnastaa nämä keskenään.
Trumpin valinta, Brexit ja tuleva Ruotsidemokraattien vaalivoitto ovat liberal democracy in action. Miten mutkalle täytyy ajattelu laittaa, että korruptoituneiksi katsottujen poliittisten johtajien ja epäonnistuneeksi koetun poliittisen linjan vaihtaminen väkivallattomalla, perustuslaillisella tavalla olisi mitään muuta kuin liberaalia demokratiaa käytännössä? Puhumattakaan että se olisi jokin vastalause liberaalille demokratialle?
Sitä voit matkustaa aikakoneella kysymään selvästi alle kymmenen vuoden takaiselta itseltäsi, joka vielä oli sitä mieltä, että vain vapaakaupan kannattaminen ja kaikin keinoin edistäminen on aitoa liberalismia, ja kaikki muu liberalismina esiintyvä on tämän aidon liberalismin kunniakkaan nimen tahraavaa näennäisliberalismia.
Nyt sitten yhtäkkiä ilmeisesti vapaakauppasopimuksista irtautuminen ja tullimuurien pystyttäminen onkin liberalismia. Oikeasti: täällä ei voida koko ajan seurata sitä kuka milloinkin hurahtaa alt-rightiin ja muuttaa hänen miellyttämisekseen heti kielenkäyttöä alt-rightin kielenkäytön mukaiseksi. Täällä käydään keskustelua tavallisen arkikielen käsittein.
Tuossa Marko Hamilon kommentissa oli käsittääkseni pointtina se, että liberaalissa järjestelmässä ihmisten on mahdollista tehdä päätöksiä omasta tulevaisuudestaan. Kysymys ei ole siitä, ovatko nämä valinnat järkeviä henkilön X mielestä vaan siitä, että ihmisillä on ylipäätänsä oikeus päättää omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Heillä on oikeus muuttaa mieltään ja tarvittaessa valita toisin, ilman että harmaat eminenssit torppaavat heidän mielipiteensä.
Ja sivumennen sanoen tuollaiset toisen persoonaan suunnatut tölvimiset — joihin välillä sorrut — saavat sinut itsesi vaikuttamaan varsin typerältä. Varsinkin jos asiaan voisi vastata fiksusti argumentoiden.
Kiitos Osmo kirjoituksistasi! Kirjoitit, että on parannettava päätöksentekokykyä ja nykyaikaistettava toimintatapoja.
Juuri tämän takia eilinen A‑studion keskustelu suututti, mikä menetetty tilaisuus!
Koolla oli kokeneita, väistyviä kansanedustajia, mutta sen sijaan, että olisi pohdittu vaikka päätöksenteon, demokratian ja ilmastonmuutoksen tärkeitä kysymyksiä, hierottiin ajankohtaisia sotenkaltaisia kiistanaiheita josta ei tietenkään päästy puusta pitkään.
Liberalismi ja demokratia ei ole läheskään aina yhteensovitettavissa:
https://m.soundcloud.com/poliittinentalous/mihin-asti-liberalismi-voi-olla-demokraattista
Kun arvotetaan eri järjestelmien kykyä tuottaa hyvinvointia ja kehitystä, pitää muistaa että kyse on aina ihmisistä ja heidän tekemistään päätöksistä. Järjestelmien ongelmat ovat aina johtajien valikoitumisen ongelmia.….minkälaisia ihmisiä hakeutuu ja valikoituu johtajiksi.
http://www.soininvaara.fi/2012/04/30/miten-sorretut-rikkaat-vapautetaan-enemmiston-tyranniasta/
Oletko kääntänyt takkissa tuosta tekstistä sitten?
http://www.soininvaara.fi/2012/04/30/miten-sorretut-rikkaat-vapautetaan-enemmiston-tyranniasta/
Tuossa vaha tekstisi.
Huomionarvoista, että pidät demokratian ratkaisuna lisätä vasemmistolaisuutta, mutta wahrloos taas näkee vasemmistolaisuuden euroopan tuhon syynä
Kertovatko Trump ja brexit demokratian taantumisesta on tietysti kiinni näkökulmasta. Kansa äänesti näissä ja muualla tiettyjä aikaisemmin vääjäämättömiksi koettuja kehityslinjoja vastaan. Tämän kokeminen demokratian tappioksi on vähintään mielenkiintoista.
Globalistisessa liberaalissa maailmanjärjestyksessä on aina ollut enemmän kuin hieman totalitaristisia piirteitä. Obama ja Merkel käyttivät sotilaallista voimaa epäilyttävän usein sellaisia johtajia vastaan, jotka eivät jakaneet heidän arvojaan.
Nyt kun “liberalismi” on vastatuulessa, alkaa tuo totalitaristinen juonne yhä enemmän rakoilla esiin. Vaalitulokset eivät enää ruoki itsereflektiota, vaan johtopäätös on, että tulos on väärä tai manipuloitu ja että demokratia on siksi kriisissä.
Radiossa on ohjelma entisille nuorille, mutta minä taidan olla “shokeeraava” nuori 🙂 Kuulun nimittäin juuri niihin nuoriin, jotka eivät näe nykyisen kaltaista demokratiaa erityisen arvokkaana ja kaikin keinoin säilytettävänä asiana. Syyn Osmo kirjoitti täydellisesti: “On loogista pitää demokratiaa huonona järjestelmänä, jos ei usko sen pystyvän tuottamaan hyviä päätöksiä.”
Myös muut tutkimukset ovat osoittaneet, että nuoret eivät enää tue hyvinvointiyhteiskuntaa varauksetta. Tulonsiirtoihin suhtaudutaan kielteisemmin, veroja pidetään liian kovina, heikko-osaisuus katsotaan henkilön omaksi syyksi ja päättäjien katsotaan ajavan omia tai muiden intressiryhmien asioita. Tunnistan itsessäni kaikki nämä ajatukset.
Keskustellessani nuorempien ihmisten kanssa yhteiskunnallisista asioista yksi teema nousee toistuvasti esiin: epäreiluus. Systeemi on rakennettu valtaapitävien ja suurten ikäluokkien ehdoilla. Nuoremmille on varattu maksajan rooli. Nuoret ja terveet ovat toki aina ennenkin hoitaneet maksupuolen, mutta vastineeksi on saanut uskottavan lupauksen siitä, että aikanaan pääsee itse saamapuolelle. Nykyään usko tähän alkaa olla harvinaista.
Monesti epäusko järjestelmään menee reilusti katkeruuden puolelle. Minulle ja valtavan monelle muulle nuorelle eläkeiästä tuli se korsi, joka katkaisi kamelin selän. Pääministeri Vanhasen Lapin hangilta tullut kuuluisa esitys eläkeiän nostosta ei toteutunut. Suuret, äänestysvilkkaat, ikäluokat eivät tunnetusti hyväksyneet eläkeikänsä nostoa ja lasku tästä tuli meille nuorille. Meidän piti valmistua työmarkkinoille kiireellä. Opiskelijoiden elämänlaatu ja mielenterveys sukelsivat. Edelleen meidän rastiksemme jäi maksaa suurten ikäluokkien eläkkeet. Tällä hetkellä minä ja työnantajani maksamme noin neljäsosan työllistämiseni kuluista suurten ikäluokkien eläkkeisiin. Suuret ikäluokat maksoivat noin kymmenyksen. Ja kirsikkana kakun päällä on oma eläkeikämme. Olen syntynyt 1993 enkä edes tiedä milloin voin jäädä eläkkeelle. Eläkeiän laskeminen lopetettiin vuonna ‑87 syntyneisiin ja heillä se on tasan 70 vuotta. Eli siis joka tapauksessa oma eläkeikäni on yli 70, mahdollisesti lähempänä kahdeksaakymppiä.
Näemme myös niitä nuoria, jotka eivät oikeastaan tee mitään, mutta elävät silti ihan säällisesti. Toimeentulotuella maksaa kyllä Netflixin ja ruokakaupassa ei tarvitse valita aina halvinta. Tietenkään matkustella ei voi eikä ulkona käydä mainittavasti, mutta elämänlaatu omassa asumistuetussa yksiössä on häkellyttävän vähän heikompi kuin kaltaisellani pienituloisella työssäkäyvällä.
En oikein tiedä mikä tässä nykysysteemissä on niin arvokasta, että se tulisi ehdoin tahdoin säilyttää. Ymmärrän toki, että monesta etuudesta on tullut ikäluokalleni itsestäänselvyys, emmekä osaa arvostaa esimerkiksi ilmaista koulutusta riittävästi. Mutta kuinka arvokkaaksi tuollainen etuus oikein tulisi arvostaa kun on käynyt harvinaisen selväksi, että se ei monesti takaa minkäänlaista työturvaa tai kunnollista tulotasoa.
Olen usein miettinyt, äänestäisinkö Suomen trumpia. En ole idiootti ja ymmärrän kyllä hänen protektionististen linjaustensa olevan pitkässä linjassa haitallisia, varsinkin omalle äänestäjäkunnalle. Mutta Trumpin valinta ja brexit pakottavat valtaa vuosikymmeniä pitäneet tarkastamaan linjaustaan. Hillary ja bremain eivät olisi muuttaneet yhtään mitään. Olisin hyvinkin voinut äänestää “populistisesti”, jos se olisi tarkoittanut että vahingollisen muutoskauden jälkeen uuteen nousuun olisi lähdetty uusin eväin. Ehkä perinteiset vallanpitäjät olisi viimeinkin pakotettu huomaamaan, että kaikkien intressit eivät ole yhteneviä poliittisen johdon ja elinkeinoelämän intressien kanssa.
En kaipaa pätkääkään vahvaa johtajaa. Päin vastoin, mielestäni johtaja joka tekee mahdollisimman vähän on paras. Ideologisesti taidan kuulua klassiseen liberalismiin: julkisen sektorin tulisi olla mahdollisimman pieni ja valtion päätehtävänä olisi pysyä pois kansalaistensa tieltä.
Jos saisin rakentaa haluamani kaltaisen Suomen, olisi se melko lailla erilainen nykyiseen verrattuna, eikä demokratia olisi lainkaan välttämätöntä. Pieni virkamieshallitus tai vastaava koneisto pyörittäisi reilusti nykyistä pienempää julkista sektoria vain numeroiden avulla. Ei olisi absurdeja valtion harharetkiä pörssiyritysten omistamiseen tai nykyisen kaltaisia satojen miljoonien kehityshankkeita, yritystukia ja innovaatioprojekteja. Eläkejärjestelmä perustuisi vakuutuksiin ja sosiaaliset turvaverkot, joita nykyään käytetään riippumattoina, olisivat Yhdysvaltain tasoa. Terveydenhoito olisi ehkä ainoa asia, josta säilyttäisin merkittävän osan nykyisellään. Vaaleilla voitaisiin valita presidentin kaltaisia johtohahmoja ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen, mutta kaikki muu voitisiin hoitaa virkamiestyönä.
Tämä on vähän erikoinen yhdistelmä, koska klassiseen liberalismiin on tavannut päinvastoin yhdistyä virkamiesten hyvään tahtoon ja pyyteettömyyteen kohdistuva epäily, joka välillä menee vainoharhaisiin äärimmäisyyksiin saakka. Näiden kahden leikkauspisteessä on taloustieteen ns. julkisen valinnan teoria, jonka mukaan kyllähän me taloustieteilijät niin kauhean mielellämme pienentäisimme julkista sektoria, mutta nimenomaan virkamiehet ja usko virkamiesvallan autuaaksitekevyyteen ovat aina koko ajan estämässä.
Tässä vieläpä on totuuden siemen, koska eihän virkamiesvallalle anna Osmon alkuperäisessä tekstissään mainitsemaa kilpailuetua sen luonne virkamiesvaltana itsessään vaan se, että silloin kun politiikka on järkevää, tätä järkevää politiikkaa on virkamiesvallan luonteen ansiosta vaivattomampaa tehdä kuin liberaalissa demokratiassa. Olihan esimerkiksi Neuvostoliiton järjestelmä aivan yhtä virkamiesvaltainen kuin nykyisen Kiinan, mutta tulokset olivat paljon huonompia, koska nimenomaan tämä lisäehto politiikan järkevyydestä jäi täyttymättä.
Mistä tiedät, että tuo haaveilemasi “pieni virkamieshallitus” ei myöhemmin korruptoidu ja ala ajaa osaoptimoivasti omaa etuaan (tai vain saa ideoita, jotka ovat yksinkertaisesti typeriä), minkä jälkeen sitä on mahdotonta vaihtaa, nimenomaan siksi että liberaali demokratia on lakkautettu virkamiesvallan tieltä?
Toinen asia on sitten se, että vaikka kuinka haluttaisiin muuta, julkisen sektorin koko on ylöspäin jäykkä. Sen pienentäminen ei ole onnistunut koskaan missään maailman maassa – marginaalista muutaman prosenttiyksikön viilausta enempää. Siinä ei onnistunut edes Margaret Thatcher, jolla sentään oli parlamentissa enemmistö toistakymmentä vuotta ja joka ei kaksipuoluejärjestelmässä joutunut tekemään hallitussopimuksiakaan.
Virkamieshallituksen korruptoituminen ei ole sen isompi ongelma kuin demokraattisten hallitusten korruptoituminen. Se, että hallitus vaihtuu ja korruptio tapahtuu eri suuntaan, ei tee korruptiosta vähemmän haitallista.
Jos julkisen sektorin koko on muuttumaton asia, maat kuten Liechtenstein ja Hongkong Kong (n. 7% työntekijöistä julkisella sektorilla) ovat saaneet ikuisen kilpailuedun maihin kuten Suomi (3–4 kertainen julkinen sektori)
Demokratioissa tuo korruptoituminen on hoidettu sillä, että hallitusta vaihdetaan äänestämällä. Mitenkä ei-demokraattisesti valittu virkamieshallitus vaihdetaan ilman demorkatiaa?
Vaalit ovat se takaisinkytkentä, joka pitää demokratioissa valtaapitävien korruption aisoissa sekä myös fokuksen kansalaisissa.
Tästä päästäänkin sitten sujuvasti liberaalien demokratioiden isoon ongelmaan: puoluejärjestelmässä valtaapitävien korruptiota ei pidetä aisoissa, se vaan pysäytetään aina kunkin yksittäisen kaverin osalta yhden vaalikauden ajaksi, jonka jälkeen yleensä aina livahdetaan oppositiosta takaisin valtaapitäväksi. En kannata virkamieshallitusta, mutta en minä kylläkään näe, että mikä tässä on se keino, jolla korruptiota oikeasti merkittävästi aisoissa pidettäisiin. Juhantalokin äänestettiin heti takaisin, kun mahdollisuus vaan kansalle tuli.
Tämä on se demokratian tärkein ja lähes ainoa hyöty. Jos sama ihmisjoukko pysyy liian kauan vallassa, he vääjäämättä korruptoituvat, ja korruptio leviää koko systeemiin. Kiinassa on tässä suhteessa odotettavissa vaikeuksia.
Toinen edellytys toimivalle demokratialle on, että keskeiset institutiot, m.l. media, ovat “sisukkaita” ja toisistaan riippumattomia. Nykyinen USA on hyvä esimerkki.
Kuinka paljon meillä Suomessa todellisuudessa tapahtuu vallanpitäjien vaihtamista? Nyt Keskustassa kauhistellaan, kun kymmeniä vuosia kansanedustajina olleita kavereita eläköityy, joten he ovat ehtineet olla vallankahvassa tai sitä lähellä yhtä lailla kymmeniä vuosia, vaikka demokratiassa elämmekin. Olen ihan samaa mieltä itse ideasta kuitenkin, olen vaan huolissani siitä, että vaihtumista ei nykyjärjestelmässä tapahdu ollenkaan tarpeeksi vaan Kääriäiset, Pekkariset ja Kanervat istuvat vallanpitäjinä kuin tatit. Jos ottaisimme käyttöön jonkinlaiset kausien maksimimäärät (vaikka niin, että maksimissaan 2–3 kautta eduskunnassa ja sitten vähintään 2 kautta väliä ennen kuin voi hakea uudestaan), meillä olisi heti paljon voimakkaampaa vaihtuvuutta estämässä korruption iskostumista.
Olet aivan oikeassa, mutta itse erotan rakennelmassani poliitikkojen henkilökohtaisen vaikutusvallan ja kunkin puolueen vaalissa saadun vaikutusvallan. Vaaleissa saatu puolueen vaikutusvalta meillä terveesti vaihtelee, ikikansanedustajat eivät ole sen takia ongelma.
En keskittynyt kommentissani Suomeen. Monissa maissa on ainakin viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut kehityskulku, jossa myös kohtuullisen demokraattisesti valitut johtajat ovat tarttuneet valtaan ja sitten romuttanut tärkeimmät instituutiot varmistaakseen valtansa säilymisen.
Seurauksena on ollut korruptio, nepotismi, jne., mikä sitten on valunut kaikille hallinnon tasoille. Tuloksena on ollut anti-meritokratia, jonka seurauksena näiden maiden kehitys ei ole ollut mitenkään riemastuttava edes niiden omille kansalaisilleen.
Rakenteellisten muutosten teko on meillä Suomessa äärimmäisen vaikeaa, kiitos työntekijä- ja työnantajajärjestöjen ja muden vetograattisten organisaatioiden takia.
Siihen on kuitenkin meillä aito mahdollisuus.
Korruptio pysyy aisoissa vain, jos sille on vastavoima.
Politiikassa pitää olla Jin ja Jan, jotka pitävät toinen toisensa kurissa.
– Poliitikot eivät saa olla toimijoita valtiossa, edunsaajia omassa asiassaan, vain päättäjiä. — Eduskunnan pitää olla valtion isäntä, ei sen renki.
Aikoinaan jossain Italian pienvaltiossa (nyt en löytänyt linkkiä) lakien säätäminen oli mallikasta, kun kaksi hallitsevaa sukua vuorottelivat vallassa. Kun yksi suku oli säätänyt lain, tuli tinen suku valtaan ja sovelsi lain käytäntöön.
Suomeen voitaisiin säätää laki, jossa yhdistys tai säätiö ei voi saada Valtiolta tukea, jos on sinä tai edellisenä vllikautena maksanut jollekin poliitikolle tai puolueelle vaalitukea. Tosin epäilen, ettei tuollaista lakia saada koskaan aikaiseksi, koska rahan jakaminen (omalle)yhdistykselle on jokaisen poliitikon agendassa.
Jokusen vuoden (alle kymmenen vuotta) aikaisemmin syntyneenä on helppo allekirjoittaa tämä kokemus epäreiluudesta. Helppo se on suurten ikäluokkien kauhistella, että heidän jälkeläisensä eivät arvosta järjestelmää, jossa heidän lukumääränsä takia yksikään eduskuntapuolue ei uskalla olla olematta heille mieliksi ja heidän jälkeläisilleen jää siksi maksumiehen ja leikkausten kohteen osa. Itselle taas jää maksajan osa osana eläkejärjestelmää, jossa ne sukupolvet, jotka maksavat suhteessa enemmän, joutuvat myös tyytymään matalampaan eläketasoon (ok, jos painat töitä tavoite-eläkeikään asti niin sitten pääset 40 prosenttiin (suurilla tavoite oli 60 prosenttia eläköitymishetken palkasta), mutta jo nyt työntekijät heitetään monilla aloilla ulos 55-vuotiaina, miksi tilanne olisi minun eläkeikää lähestyessä yhtään eri?).
Aivan erinomainen kirjoitus! Asiallisesti ja kiihkottomasti selitetty, miksi meidän demokratiamme ei vaan toimi. Kiitos Mikko O.
En oikein usko, että kyse olisi demokratian lopusta, mutta sosialidemokratialla ei ole enää tulevaisuutta. Silläkin oli oma paikkansa sata vuotta sitten, mutta sen olisi pitänyt uudistua puolivuosisataa sitten. Se ei uudistunut ja nyt meillä ei ole hyvinvointivaltiota, vaan holhousyhteiskunta, jolla ei ole tulevaisuutta.
Mainio kirjoitus, veit jalat suustani. Nykyistä järjestelmää tarkasteltaessa myös täällä päällimmäisenä tunteena on epäreiluus. Verot ja eläkkeet saa maksaa, mutta vastine tälle rahalle on vähintään hämärä. Yritin tosissaan miettiä olenko saanut julkiselta sektorilta tänä vuonna jotain.
Asun vuokralla ilman asumistukea, jolloin en nauti asuntolainan korkovähennyksestä. Auton omistus on utopia seitsemän palkankorotuksen päässä, joten kilometrikorvauksia työmatkoilta ei tule. Kotitalousvähennys on jo ajatuksena hulvaton. Turkkilaisen parturini työsuoritus muutaman kuukauden välein on palveluiden ostossa kipurajoilla. Ylen sivuilla tulee joskus käytyä ja kirjastossa kerran pari vuodessa. Terveyspalveluita en useimpina vuosina tarvitse. Katuja tallaan ja nautin katuvalojen loisteesta, mutta muuten on vaikea nähdä mitä lapseton, työssäkäyvä vuokra-asuja tältä systeemiltä saa.
Eläkettä tietenkin saa kun työura on takana. Olen vuosimallia ‑87 ja tosiaan tuo eläkkeellejäämisikä on meillä tasan 70. Uskon kuitenkin, että suvun perinnöllisten sairauksien taakan myötä elinajanodotteeni on alle tuon. Tilastollisesti olettaen tarvitsen viimeisinä elinvuosinani terveyspalveluita, mutta voihan olla, että olen ihannekansalainen ja kaadun työpisteelleni elottomana.
En sinällään osaa kaivata mitään muuta yhteiskuntajärjestelmää, mutta on kyllä tosiaan vaikea nähdä mikä meidän järjestelmässämme on niin erinomiasta. Vaaliuurnilla suuret massat ovat harmaatukkaisia ja sitä kautta demokraattinen järjestelmä takaa minulle nykyisen maksajan roolin tappiin asti. En ehkä varsinaisesti juhlisi, jos jokin osa järjestelmästämme romahtaisi, mutta voisin harkita makkaroiden paistamista savuavilla raunioilla. Suomi on mahtava järjestelmä jos olet sairas, vanhus, laiska, yh-äiti tai maahanmuuttaja. Meille muille puheet Suomeen syntymisestä lottovoittona ovat saaneet jo vuosia kahvit tulemaan nenästä. Ilmoittauduin juuri tukirymäämme. Kokoonnumme syksyllä kansalaisopiston thai-kielen kurssilla keskiviikkoisin.
Ajatuksesi siitä, mitä saat järjestelmältä, ovat mielenkiintoisia. Vähän minua silti hämmästyttää. Et saa kuulemma asuntolainan korkovähennystä, kun et omista asuntoasi. Etpä tosiaan. Sen sijaan vuokranantajasi saa vähentää asuntosi ostoa varten otetun lainan kulut omassa verotuksessaan kokonaan, mikä tarkoittaa, että meidän asunnonomistajien verokohtelu on kovempi kuin sinun.
En oikein myöskään ymmärrä, miten kilometrikorvaukset olisivat yhteiskunnalta saamaasi rahaa. Nehän ovat työnantajan maksama korvaus auton käytöstä ja kulumisesta. Sinänsä aika tarkkaan oikeudenmukainen, jos laskee auton arvonaleneman ja huoltokulut mukaan.
Jos et nauti kulttuuripalveluista, tämä on oma asiasi. Ne ovat sinuakin varten tarjolla. (Paitsi, että käythän sinä kirjastossa ja kansalaisopistossa, mikä on hienoa.) Terveyspalveluita et onneksi tänään tarvitse, mutta kuvitteletko, että noin huonotuloisena voisit niitä itse järjestää, jos sairastut? Et myöskään muista sitä turvaa, jonka saat tietäessäsi, että tapaturma- ja sairausvakuutus takaavat elosi vastoinkäymisiä vastaan. Jos sinulla tänään menee “hyvin”, ei samaa takuuta ole huomisesta.
Lisäksi unohdat, että yhteiskunta on antanut sinulle jo tähän mennessä paljon. Olet saanut siltä neuvolat, päivähoidon, koulutuksen. Paljon saat töitä tehdä, että tämän maksat takaisin.
Vihoviimeiseksi nostaisi esiin sen, että nautit yhteiskunnan sinulle suomasta turvasta. Kukaan ei saa tehdä sinulle pahaa eikä loukata omaisuuttasi tai kotisi rauhaa. Ilman tätä turvaa sinä et ole yhtään mitään. Olet vain lastu väkivallan laineilla. Kaikesta, mitä sinulla maailmassa on, voit kiittää yhteiskuntaamme, joka sen sinulle turvaa.
Kyllä Suomi on hyvä maa myös perheelliselle. Yhteiskunta hoitaa perheemme lasten päivähoidon varsin edullisesti, tarjoaa erinomaisen terveydenhoidon ja kouluttaa lapsemme ilmaiseksi. Päälle tulee vielä lapsilisä. Harrastustoimintaakin valtio ja kunnat tukevat avokäsin. Jos vertaan tätä siihen, miten paljon joutuisin säästämään antaakseni lapsilleni Yhdysvalloissa samantasoisen kasvatuksen ja koulutuksen, pitäisi tulojeni nousta siellä reippaasti yli kahdnsadantuhannen vuodessa. Ilolla minä veroni maksan.
Toit hyvin esille sen, että olen väärässä maassa 🙂 Näkemykseni julkisen sektorin koosta ja toiminnasta eivät nauti Suomessa enemmistön tukea. Ymmärrän tämän hyvin ja siksi olenkin lähdössä.
Pari huomiota huomioistasi. Olisin enemmän kuin valmis poistamaan vuokranantajien korkovähennykset ja kaikki muut yritystuet tai menetelmät, joilla tuetaan yksityisen omaisuuden kartuttamista. En usko että vuokranantajani mahdollisesti saamat korkohelpotukset näkyvät kovinkaan paljoa vuokrassani. Sen sijaan siinä näkyy sitäkin selvemmin vuotuiset asumistukimiljardit ja muu julkinen raha, joka vuokra-asuntotuotantoon on kanavoitu.
Kilometrikorvaukset mainitsin, koska ne ovat verotonta tuloa ja siten valtio tukee tätä tulonsiirtoa työnantajalta työntekijälle. Esimerkki ei kyllä ole parhain sillä monesti autoilun kulut todella ovat samaa luokkaa, jonka saa kilometrikorvauksena.
“Jos et nauti kulttuuripalveluista, tämä on oma asiasi” on mitä suomalaisin lause. Täällä default-asetus on, että kulttuuria ja sivistystä tukevat kaikki, käyttivätpä palveluita tai eivät. Ajatus siitä, että kulttuuri- ja sivistyspalveluista maksettaisiin käytön mukaan on Suomessa täysin absurdi. Totta kai julkista rahaa tulee kanavoida joka jumalan elokuvalle, museolle, maakuntalinnuista kertovalle kirjalle ja sinfoniaorkesterille.
Mikäli veroistani sote-menoihin osoitettu osuus jätettäisiin edes puoliksi verottamatta, saisin säästyneillä varoilla merkittävästi nykyistä julkista terveydenhoitoa paremman hoidon yksityiseltä sektorilta vakuutuspohjaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta. Valtiolla voi ja tulee olla jonkinlaisia maksuttomia sote-palveluita heikko-osaisille, mutta Suomen nykyjärjestelmä on mielestäni irvokkaan suuri. Esimerkiksi omaisestaan huolehtimisesta saa nykyään palkkaa, omaishoitotukea. Samoin ateriat ja terveyspalvelut tuodaan iäkkäämmille kotiin asti käytännössä ilmaiseksi, vaikka suurimmalla osalla eläkeläisistä olisi varaa niistä maksaa.
Olen luonnollisesti itse nauttinut valtavista julkisista tuista lapsuudessani. En pystynyt itse näihin vaikuttamaan enkä tiedä onko mielekästä evätä kritiikki sen perusteella, että on joskus käyttänyt etuutta. Uskallan kuitenkin sanoa, että olisin näin jälkikäteen pitänyt hyvänä, jos lapsuudessani saamani etuudet olisivat olleet nykyistä kohtuullisempia. Kuten sanoit “Paljon saat töitä tehdä, että tämän maksat takaisin”. Ja nimenomaan tämä roolihan minulle on varattu. Saan tehdä työtä 70-vuotiaaksi maksaakseni yhteiskunnalle siltä saamani palvelut.
Yhteiskunnan tarjoamasta turvallisuudesta en ole henkilökohtaisesti nauttinut koko vuotta vaan olen väkivaltarikoksen uhri. Edelleen Suomella ei ole turvallisuuden suhteen monopolia. Useimpiin Euroopan maihin lähtiessä turvallisuus itse asiassa paranee.
“Kyllä Suomi on hyvä maa myös perheelliselle. Yhteiskunta hoitaa perheemme lasten päivähoidon varsin edullisesti, tarjoaa erinomaisen terveydenhoidon ja kouluttaa lapsemme ilmaiseksi. Päälle tulee vielä lapsilisä. Harrastustoimintaakin valtio ja kunnat tukevat avokäsin. Jos vertaan tätä siihen, miten paljon joutuisin säästämään antaakseni lapsilleni Yhdysvalloissa samantasoisen kasvatuksen ja koulutuksen, pitäisi tulojeni nousta siellä reippaasti yli kahdnsadantuhannen vuodessa.” Havainnollistit pointtini erittäin hyvin. Lapsiperheet ovat valtava tulonsiirtojen saaja ja meidät lapsettomat pakotetaan tukemaan tätä lisääntymistä. Siitä huolimatta, että esimerkiksi oman vakaumukseni suhteen liikakansoitus on planeettamme suurimpia ongelmia ja ihmisten lisääntymistä pitäisi nimenomaan aktiivisesti pyrkiä estämään.
Kiitos, Millenium Falcon, kiihkottomasta vastauksestasi. Näen, että erimielisyytemme juontaa pitkälti filosofisista peruseroista, joten yksimielisyyteen tuskin pääsemme. Monet niistä asioista, joita sinä kritisoit, ovat minulle — ja uskoakseni myös kamsamme enemmistölle — itsetarkoituksellisen arvokkaita.
Yhtä asiaa kuitenkin kritisoisin. Puhuessasi tuloista sekoitat mitä ilmeisimmin tulon ja rahavirran käsitteen. Otetaan esimerkiksi juuri tämä kilometrikorvaus, jota kutsut tulonsiirroksi työnantajalta työntekijälle. Ymmärrät asian väärin. Lähtökohtana on työmatka, jonka työntekijä tekee työnantajan lukuun ja tämän eduksi. (Matkustaminen ei todellakaan ole huvittelua vaan osa työnantajan liiketoimitaa.) Jos työntekijä tekee matkan julkisilla, hän laskuttaa käyttämänsä liput työnantajalta ja työnantaja laskee nämä liiketoimintansa kuluiksi kirjanpidossaan. Työntekijä saa matkakorvauksena siis vain käyttämänsä rahat eikä mitään tuloa synny, vaikka raha virtasikin.
Mikäli matkaan käytetään autoa, laki antaa nykyiselläänkin mahdollisuuden korvata tosiasialliset autokulut, mutta tämä edellyttää työntekijältä kirjanpitoa auton kaikista kuluista. On kaikkien osapuolten kannalta kevyempää soveltaa korvaukseen likimääräistä perustetta. Silti perusidea on sama: ei ole tuloa, on vain liikevaihtoa. (Tätähän moni ei silti tajua, kun autolla työmatkoja tekee. Kilometrikorvauksesta osa pitää laittaa säästöön seuraavaa autonostoa varten. Muuten syö omaa pääomaansa.)
Tämän saman virheen teet sitten ajatellessasi vuokranantajan saavan yhteiskunnan tukea korkomenoihinsa. Ei niissäkään ole tuloa. Jos oletetaan vuokranantaja, joka perii vuokraa täsmälleen yhtiövastikkeen ja oman sijoitusasuntoa varten ottamansa lainan korkojen verran, ei tämä vuokranantaja saa penniäkään tuloa toiminnastaan. Sinun ajatuksissasi hän saa puolestaan tuloja tuon korkomenon verran ja häntä sopisi siitä myös verottaa. Nähtävästi olisit valmis samaan kaikkien yritysten kohdalla, mikä kyllä lopettaisi kaiken yrittämisen tästä maasta. Onhan suurin osa suomalaisista yrityksistä hyvinkin velkaantuneita ja korkomenot niille merkittävä liiketoiminnan kustannus.
Eli suosittelisin vakavasti, että selvittäisit ennen maasta muuttoasi — kotimaame erinomaisia kirjastoja hyödyntäen — itsellesi puhtaan tulon ja rahavirran käsitteet.
Itse asiassa tämä taitaa ola toisin päin eläkejärjestelmän kautta. Eläkkeemme toimivat niin, että itse kukin maksaa edellisen sukupolven eläkkeitä ja saa oman eläkkeensä seuraavalta sukupolvelta. Jos tekisimme palomuurin lapsiperheiden ja lapsettomien väliin, jälkimmäiset joutuisivat maksamaan itse omat eläkkeensä eli kaksinkertaisemaan eläkemaksunsa.
Tämä on aika hyvä huomio! Yleisemmin Suomessa ymmärretään verotuksen seurannaisvaikutuksia huonosti. Esimerkiksi autovero eri nimillä tuotti jossain vaiheessa tappiota valtiolle puolisen miljardia vuodessa, mutta tieto oli pienen piirin arvio, laskelmaa ei haluttu julkisuuteen ja ideologisista syistä typerästä verosta ei voitu luopua.
Eli ajatuksena olisi että lapsettomat maksaisivat sekä omansa että vanhempiensa eläkkeet? Hieman ehkä epätodellinen ajatus, eiköhän systeemissä sitten jokainen vastaisi omasta eläkkeestään, niin lapsettomat kuin lapsellisetkin. Tai muuten palomuuri luonnollisesti ulotettaisiin myös päivähoidon, neuvolajärjestelmän, koulutuksen ym. lapsuuden ja nuoruuden kuluihin, joista lapsettomat luonnollisesti vapautetaan ja joista vapautuvia varoja lapsettomat voisivat käyttää sitten vaikka niihin eläkemaksuihin…
Ihan rehellisesti puhuen, haluaisin todella nähdä jonkinlaisen laskelman, minkälaisilla tuloilla ja kuinka pitkään pitäisi ihmisen keskimäärin työskennellä, jotta yhteiskunta jäisi hänestä plussalle ihan vain rahalla mitattuna. Eli jos lasketaan kaikki syntymästä eläkkeeseen ulottuvat kulut, millaisista tuloista maksetuilla veroilla ne saadaan katettua?
Eli ajatuksena olisi että lapsettomat maksaisivat sekä omansa että vanhempiensa eläkkeet? Hieman ehkä epätodellinen ajatus, eiköhän systeemissä sitten jokainen vastaisi omasta eläkkeestään, niin lapsettomat kuin lapsellisetkin. Tai muuten palomuuri luonnollisesti ulotettaisiin myös päivähoidon, neuvolajärjestelmän, koulutuksen ym. lapsuuden ja nuoruuden kuluihin, joista lapsettomat luonnollisesti vapautetaan ja joista vapautuvia varoja lapsettomat voisivat käyttää sitten vaikka niihin eläkemaksuihin…
Kyllä meillä ajatuksena on, että eläkejärjestelmä on ketjukirjepeli. Kukaan ei vastaa omasta eläkkeestään, vaan edellisen sukupolvoen eläkkeistä. Jos seuraavaa sukupolvea ei olisi, ei olisi eläkkeitäkään., Kyllä sinun eläketurvasi on lapsiperheiden ansiota.
Mikäli tämä on ajatusmaailma, niin nykyisten eläkeläisten eläkkeitä pitäisi — johdonmukaisesti — laskea sille tasolle, joka syntyy nykysukupuolen tienesteistä samalla eläkemaksun osuudella kuin nykyisillä eläkeläisillä aikanaan oli. Tämä olisi tavallaan myös hyvin oikeudenmukainen ja kannustava järjestelmä sukupolvien välillä: sukupolvi, joka saa seuraavan sukupolven maailman omaan paremmaksi nauttii hyvistä eläkkeistä kun taas sukupolvi, joka tuhoaa seuraavan sukupolven elämän tuhoaa myös omansa.
En aidosti näe skenaariota, jossa tällaisen “seuraava maksaa” ‑eläkejärjestelmän voisi edes teoriassa saada reiluksi. Jos työajan eläkemaksut vakioidaan, voi tilitetty eläke olla mitä tahansa. Sen sijaan jos nykytyyliin eläkkeen määrä vakioidaan, voi eläkemaksut olla ihan mitä tahansa.
Sanomattakin on selvää miksi meillä on sellainen järjestelmä kuin se on. Totta kai suuret ikäluokat, joilla oli vähän eläkeläisiä elätettävänä, päätyivät juuri tämänkaltaiseen järjestelmään Suomen eläkejärjestelmää luotaessa. Mutta olisi kiinnostava tietää, oliko pöydällä edes missään vaiheessa reilumpaa vaihtoehtoa, jossa työntekijät rahastoisivat oman eläkkeensä työuransa aikana. Tällainenkin vaihtoehto tuntuisi äkkiseltään toimivalta. Merkittävä osa työssäkäyneistä kuolee ennen kuin ehtivät nostaa kokonaan kartuttamansa eläkkeet, jolloin näillä rahoilla voitaisiin hoitaa niiden ihmisten eläkkeet, jotka eivät itse tehneet työtä so. kansaneläke tai takuueläke.
Saa nähdä miten tulevaisuudessa näkyy se, että lapsiperheet ovat menettäneet monopolinsa tulevien eläkkeenmaksajien tuottamisessa. Syntyvyyden laskiessa ja maahanmuuttopaineiden lisääntyessä yhä useamman eläke-euron maksaa tulevaisuudessa henkilö, joka ei ole tämän päivän suomalaislapsi.
Lapsettomana on vaikea ylikorostaa miten mahtava diili esimerkiksi 19-vuotias thaimaalainen siivoaja on. Hänestä ei aiheudu kuluja lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Muutaman kuukauden kieli- ja siistijäkoulutuksen jälkeen hän on työmarkkinoillamme ja maksaa verot ja eläkemaksut palkastaan. Vaikka ei ymmärtäisi peliteoriasta kuin perusteet, tajuaa että suomalaisten lapsiperheiden kilpaileva tarjous siivoajasta työmarkkinoille on vähintää parisataatuhatta euroa kalliimpi vaihtoehto.
Kyllä tässä on tulonsiirtoa. Tämä olisi neutraalia, jos työnantaja maksaisi vain muuttuvat kulut, siis bensan ja sen osan kulumisesta, joka noista lisäkilometreistä aiheutuu. Kela maksaa matkakorvaukset tämän periaatteen mukaan. Korvaus on noin puolet siitä, mitä työnantajat maksavat.
Itse olen kerran laskuttanut kilometrikorvauksia ollessani kuntajakoselvittäjänä. Vuokrasin auton ja ajoin edestakaisin Sysmään. Sain kilometrikorvauksia huomattavasti enemmän kuin olin maksanut auton vuokrasta. Luulisi kuitenkin, että auton vuokraansiusältyvät kaiki kustannukset auton käytöstä.
Auton vuokraan ei tietenkään sisälly kaikki kustannukset auton käytöstä. Joskus tein itse samoin, eli vuokrasin auton työmatkaa varten. Laskutin silloin työnantajaa sitten autonvuokran verran, enkä kilometrikorvausten verran, koska koin sen oikeudenmukaisemmaksi toiminnaksi. Mutta jäin miettimään, että mitä olisi tapahtunut, jos autoa olisi tullut kolaroitua vaikkapa parkkipaikalla. Nimittäin omavastuu vahingonkorvausasioissa jää autonvuokrauksessa työntekijän vastuulle. Se ei sisälly vuokraan, eikä realisoidu kuin harvoin. Mutta jos on riski, että tulee joskus vaikkapa 1000 euron omavastuu maksettavaksi, niin kyllä sillä riskilläkin on joku arvo. Verovähentää työmatkaa varten vuokratun auton kolarimenojen omavastuuosuutta ei nykyisten verotussääntöjen mukaan saa.
Onnistuu asia toisinaan julkisen liikenteen kohdallakin. Joissain tilanteissa julkinen liikenne on kalliimpi vaihtoehto kuin autolla ajelu. Jos työnantajaa sellaisessa tilanteessa veloittaa kilometrien sijaan julkisen liikenteen taksojen mukaan, ja matkustaa kuitenkin halvemmalla tavalla, saattaa työntekijä tienata.
Kelan matkakorvaukset on määritelty 2000-luvun alussa silloisella kustannustasolla. Vuonna 2001 matkakorvauden tasoksi asetettiin 1,20 markkaa. Siitä se muunnettiin 0,20 euroon. Tasokorotuksia ei matkakorvauksiin ole sen jälkeen tehty. Kelalla ei ole mitään erityistä määritysperustetta matkakorvausten tasolle, jossa se jotenkin seuraisi vaikkapa auton käyttöön liittyvien kulujen kehitystä, vaan Kelan soveltama matkakorvausten määrä on suoraan se, mikä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella on aikoinaan puolisentoista vuosikymmentä sitten asetettu.
Jos auton vuokraukseen ei sisälly autoilun kaikki kustannukset, silloin kai vuokrausfirmaa odottaa konkurssi. Ne pienet kolarit, jotka joutuu omavastuusta maksamaan, eivät ole kilometriä kohden kovin merkittävä asia.
Autoa vuokratessa on mahdollista ostaa myös vakuutus tuon omavastuun poistamiseksi. Se nostaa kyllä vuokrahintaa huomattavasti.
Täytin juuri populukseen kilsalaskuja.
Hyvin tyypillinen matka itselläni työssä on kolmen kilometrin pätkä, josta saan korvausta 1,26 euroa. Pysäköintimaksu on jokaisesta tällaisesta reissusta 6,80 euroa ja ajosta tulee ilman autoilun kuluja tappiota itselleni 5,54 euroa. Tällä hetkellä näitä päiviä on yksi viikossa.
Tässä matkalaskutuksessa tosin on itselläni yksi pidempi matka, josta kilometrikorvausta tulee 28,56 euroa ja tällä saan melkein työstä aiheutuvat parkkimaksut maksettua. Tosin tämä piti ajaa omalla ajalla ennen työpäivän alkua, joten liukuvassa työajassa tästä päivästä tuli miinusta ja joutuu tekemään jossain vaiheessa tämän takaisin.
Oman auton käyttö on työssä velvoite ja kulut tulevat itselle maksettaviksi. Lomalla laitan auton seisontaan. Autoa ei saa vähentää tulonhankkimisvähennyksessä, vaan kulut on maksettava kokonaisuudessaan omasta pussista ja vaikka et käytä autoa mihinkään muuhun kuin työnantajan tarpeeseen.
Omasta mielestäni tämä on tulonsiirto työntekijältä työnantajalle. Tarkkoja euromääriä en ole laskenut, mutta 330 euroa maksan lyhennystä kuukaudessa siitä, että työnantajalla on auto käytössä.
Ensimmäisessä kommentissasi sanoit: “vuokranantajasi saa vähentää asuntosi ostoa varten otetun lainan kulut omassa verotuksessaan kokonaan, mikä tarkoittaa, että meidän asunnonomistajien verokohtelu on kovempi kuin sinun.”
Toisessa kommentissa taas: “saman virheen teet sitten ajatellessasi vuokranantajan saavan yhteiskunnan tukea korkomenoihinsa.”
En ymmärrä miten pehmeämmän verokohtelun mieltäminen yhteiskunnan tueksi on virheellistä. Suurin osa yritystuista on käsittääkseni juuri verohelpotuksia. Eivätkö alennetut sähköverot teollisuudelle olekkaan yhteiskunnan tukea yrityksille?
Kuten havainnollistit hyvin, en ole mikään ekonomisti enkä ymmärrä edes talouden perustermejä, mutta en näe myöskään mielekkäänä takertumista semantiikkaan sen sijaan, että pyrkisimme ymmärtämään toistemme sanoman tarkoituksen termien takana.
Hei haloo.
Ajatteletko myös, että koska taksiyrittäjä saa vähentää bensakulut tuloistaan, mutta yksityissautoilija ei saa, yhteiskunta tukee taksinkäyttöä oman auton käyttöön nähden?
Korkomenot saa vähentää vuokratulosta, koska vuokratulosta maksetaan veroa ja tuloista saa aina vähentää siihen liittyvät verot ja vasta erotus on voittoa. Tavallinen asujan ei tietenkään pisä saada vähentää lainan korkoja verotuksessaan, koska hän ei maksa asumisestaan mitään tuloveroa — siis Suomessa enää. Aiemmn asuntotulosta maksettiin veroa ja esimerkiksi Sveitsissä maksetaan yhä. Sillon korkojen vähennysoikeus oli looginen.
Olen eri mieltä. Otetaan esimerkiksi kaksi naapuria, jotka asuvat omissa asunnoissaan. Jos he nyt vuokraisivat toistensa asunnot omakustannushintaan, he voisivat vähentää korkomenot eivätkä maksaisi penniäkään pääomatuloveroa. Asuessaan kumpikin omissa asunnoissaan he saavat vähentää koroista 25 %. Näin ollen valtio kohtelee ihmistä, joka sijoittaa rahansa oman asuntonsa omistamiseen, huonommin kuin vuokra-asuntoon saman rahan sijoittavaa.
Verottaja ei hyväksy omakustannushintaan vuokraamista vaan mätkäisee molemmille pääomatuloveroa markkinaehtoisesta vuokrasta. Tappiolle jäävät. Ja vaikka ei näin toimisikaan, korkomenot saa vähentää vain vuokratulosta. Se ei voi siis olla vuokratuloa suurempi.
Ei mene Suomen verotuslait ihan noin. Verottaja hyväksyy omakustannuksilla vuokraamisen. Omakustannusvuokrista ei todellakaan seuraa mitään pääomatuloveroja markkinaehtoisesta vuokrasta. Sen sijaan sijoitusasunnon korkomenojen verovähennysoikeus pätee vain silloin, jos vuokrataso ei ole “selkeästi” alle paikkakunnan normaalin vuokratason, mutta senkin vaatimuksen voi helposti kiertää kirjaamalla korkomenot yleiseksi sijoituslainaksi, jota ei kohdenneta vain kyseisen asunnon vuokratuloon. Se ei pidä paikkaansa, että korkomenot saisi vähentää vain vuokratulosta. Jopa asuntoon kohdistuvat korkomenot saa vähentää lähes mistä tahansa muustakin pääomatulosta. Eli jos on muita sijoituksia, jotka tuottavat paremmin, saa korkomenot vähentää niiden tuloista, vaikka vuokrasta ei menojen jälkeen jäisikään juuri vähennettävää. Sijoituslainan korot voi käytännössä yleensä vähentää mistä tahansa pääomatulosta — jos pääomatuloja vain löytyy riittävästi.
Tämän koulutusvelan osalta haluaisin jonkun tekevän virallisen ja lopullisen päätöksen siitä, että kuka sen nyt oikein maksaa: sinäkin Erastotenes sanot yhdessä kommentissasi toisaalta koulutuksen olevan lahja, jonka saaneen pitää maksaa se takaisin ja myöhemmin kirjoituksessasi toteat, että maksat ilomielin veroja kustantaaksesi lapsillesi päivähoidon ja koulutuksen. Molemmissa tätä ei voi käyttää: joko koulutuksen saaja saa itselleen alaikäisenä valtiolta pakolla (Suomessa on oppivelvollisuus) päälleen velan, jota pitää veroina maksaa takaisin, tai sitten aikuisena sinun pitää maksaa kovia veroja kustantaaksesi lastesi koulutuksen. Nyt keskustelussa näitä molempia argumentteja käytetään nykymallin puolustamisessa yhtäaikaa, ikään kuin maksaisimme koulutuksestamme tuplana.
Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin siitä, miten tässä lauseessa yhteiskunta nostetaan Jumalan asemaan kaiken hyvän ja pahan lähteenä ja miten pidän sitä vähän omituisena, mutta ohitetaan se nyt tässä ja todetaan vaan, että yhteiskunta missä asuu voisi ihan hyvin olla myös joku muu maa kuin Suomi ja kuten Millenial fiksusti toteaa, meillä on maailmassa monta Suomea turvallisempaakin maata (ja kun seuraa sivusilmällä joitain pakkolunastustapauksia niin en tiedä onko meillä Suomessa esimerkiksi maanomistajilla kovinkaan hyvää turvaa omalle maalleen).
Molemmat kannat ovat yhtä aikaa totta. Toisaalta meillä on vanhempiamme, yhteiskuntaamme ja opettajiamme kohtaan kiitollisuudenvelka, jota emme voi koskaan maksaa takaisin. Toisaalta meillä on vastuu lapsistamme, jotka olemme tähän maailmaan saattaneet. Käytännössä ainoa tapamme maksaa kiitollisuudenvelkamme edelliselle sukupolvelle siitä hyvästä, minkä se on meille antanut, on jättää seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvä yhteiskunta ja antaa heille ainakin yhtä hyvä koulutus ja kasvatus.
Eli ihmisellä on vain velvollisuuksia sekä ylenevää että alenevaa polvea kohtaan. Velvollisuus uutta nousevaa polvea kohtaa syntyy maksamattomasta kiitollisuudenvelasta esi-isille.
Tätä pointtia tähdennettiin DDR:ssä Berliinin muurin vartijoillekin.
Ok, eli tämä moninkertainen maksaminen ulottuukin vielä pidemmälle kuin ajattelin. Ensin vanhempieni piti maksaa veroja kustantaakseen minun koulutukseni, seuraavaksi on minun vuoroni korvata koulutukseni yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ja, jos vielä lapsia siunaantuu, minun pitää maksaa veroja heidänkin koulutuksensa kustantamiseksi, koska se on minun vastuuni siitä kiitollisuudenvelasta, jota en voi ikinä maksaa takaisin.
Sivumennen sanottuna suuret ikäluokat ovat kyllä epäonnistuneet tuossa sinun kaikille ikäpolville sälyttämässä tehtävässä, koska heidän rakentamassaan yhteiskunnassa heidän ikäluokkansa jää rikkaammaksi kuin heitä seuraavat ikäluokat, mutta ilmeisesti tästä kiitollisuudenvelasta on silti pidettävä kiinni ja eläkkeet maksettava mukisematta?
Tuolta lisää tietoa Uruguaysta.
https://www.nytimes.com/2016/02/10/opinion/uruguays-quiet-democratic-miracle.html
Ja gini-luku Uruguaylla on 40.
Kiitos! Ja anteeksi jos kyselin off-topoceja, mutta tuo Latinalaisen Amerikan defiantti on aina kiinnostanut minua, talous- ja sosiaalihistoria kun oli pääaineena.
Liberaalilla demokratialla pitäisi olla sisään rakennettu kyky uusiutua. Sitä kykyä ei ole. Eli demokratiaa on väännetty samoin nuotein II maailmansodan jälkeen ymmärtämättä, että uusiutuminen on välttämätöntä.
Ongelman ytimenä on liberalismi, jossa toistetaan Adam Smithin kliseitä yhtään miettimättä, ovatko hänen ajatuksensa sovellettavissa 2000-luvulla.
Liberalismin ongelma on liiallinen vapauksien, oikeuksien ja etujen painotus, kun vastuukysymykset ovat jääneet taka-alalle. Seurauksena on ollut ympäristön köyhtyminen, ilmastonmuutos, eriarvoisuuden kasvu sekä välinpitämättömyys itsestä, toisista, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Nihilismi tuntuu vain lisääntyvän.
On siis korjattava liberaalista demokratia ja liberalismia, jos halutaan muutosta menoon.
Ensimmäisenä tulee vastuun palauttaminen yksilöille elämäntavastaan, läheisistä ja ympäristöstä. Myös yritysten vastuuasiat on saatava kuntoo. Emme pysty hillitsemään ilmastonmuutosta, jos kansalaiset, yhteisöt, yhteiskunnat, yritykset ja kansainvälinen yhteisö ei tunne vastuutaan.
Liberalismi on merkinnyt statismia eli valtion vallan kasvua. Vapauksia, oikeuksia ja etuja turvaamaan on tarvittu yhä isompi valtiokoneisto. Liberaalia demokraatia voidaan korjata siirtämällä valtaa paikallistasolle. Vallan jatkuvan keskittämisen pitää loppua.
Mitäköhän Adam Smithin kliseitä tässä tarkoitetaan, näitäkö:
“Sitä, mikä parantaa enemmistön asemaa, ei voitane koskaan pitää kokonaisuuden kannalta haitallisena. Eihän yhteiskunta voi kukoistaa eikä olla onnellinen, jos suurin osa sen jäsenistä on köyhiä ja elää kurjuudessa.”
“Ei varmaankaan olisi kohtuutonta, että rikkaat osallistuisivat julkisten menojen kattamiseen paitsi suhteessa tuloihinsa myös enemmän kuin suhteessa niihin.”
“Kun saman liikealan edustajat kokoontuvat yhteen, vaikka sitten ilonpidon ja huvitusten merkeissä, heidän keskustelunsa pyrkii yleensä päättymään salaliittoon suurta yleisöä vastaan eli jonkinlaiseen hankkeeseen hintojen korottamiseksi.”
“Liikemiesten etu poikkeaa – – jokaisella tuotannon ja kaupan alalla aina jossakin määrin yleisestä edusta, ja joskus se on sille suorastaan vastakkainen. – – Kaikenlaisia taloutta koskevia laki- ja säädösehdotuksia, jotka ovat peräisin tältä ryhmältä, on aina kuunneltava hyvin varovasti, eikä niitä ole koskaan syytä hyväksyä ennen kuin niitä on tutkittu pitkään ja huolellisesti, paitsi erityisen tarkasti myös erityisen suurella epäilyksellä. Ne ovat peräisin miehiltä, joiden edut eivät koskaan täysin vastaa yleistä etua, joiden etujen mukaista on yleensä petkuttaa ja jopa sortaa kansan suurta enemmistöä ja jotka myös ovat monissa tapauksissa sekä petkuttaneet että sortaneet sitä.”
Kaikki ovat suoria sitaatteja Kansojen varallisuudesta, Jaakko Kankaanpään taannoisena hienona suomennoksena.
Se on suomeksi etatismi (ranskan sanasta état ‘valtio’). Statisteja löytyy elokuvien lopputeksteistä.
Kiitoksia! Mainio kuvaus markkina- ja yritysmyönteisyydestä jo silloin. Vielä nytkin nuo asiat sekoitetaan. Pitää ostaa tuo suomennos.
Kuulostaa kovasti siltä, että arvostelet liberalismina jotain sellaista, joka ei ole lähelläkään klassista liberalismia.
Länsimaiden ongelma ei ole Adam Smithin oppien noudattaminen vaan mainitsemasi etatismin lisäksi korporatismi ja kaverikapitalismi. Ei pidä sotkea pro-business puuhailua liberalismiin. Luulenpa, että Smith olisi tänäpäivänkin aika samaa mieltä valtion roolin ongelmista ja tarvittavista ratkaisuista.
Sanoisin että suurimmaksi ongelmaksi on Euroopassa muodostunut sosialidemokratia.
Sivumennen sanoen on hämmentävää, miten tänne aina vain ilmestyy kommentteja, joissa Trumpin valinnan, Unkarin ja Puolan tapahtumien jne. pyritään esittämään edustavan jotenkin liberalismia kauneimmillaan, kun Trump, Unkarin ja Puolan johtajat jne. – samoin kuin heidän äänestäjänsä – ovat itse täysin avoimesti sitä mieltä, että ääni heille on nimenomaan ääni liberalismia vastaan.
Olisi hauska nähdä, mitä tapahtuisi, jos nämä kommentoijat menisivät jonnekin Mississippiin Trumpin kannattajien kokoukseen tai Unkarin syrjäkyliin Orbánin kannattajien kokoukseen julistamaan, että jee, tepäs vasta hienoja liberaaleja olettekin! Siinä voisi kohta ruveta veri lentämään.
Totta. Kieltämättä ihmetyttää että miten ihmeessä voi systeemin sisältä toimia liberaalia demokratiaa vastaan, jos Trumpin äänestäminenkin on liberalismia? Tällä logiikalla ilmeisesti myös naapurimaan valloittaminen on vapaakauppaa, kunhan tankit on hankittu maailmanmarkkinoilta.
On outoa seurata, kun aiemmin järkeviä puhuneet ihmiset yhtäkkiä näyttävät menettävän järkensä ja kiertyvän korkkiruuville väittäessään mustaa valkoiseksi.
Ehkä Voltairen ajatus avaa paremmin miksi monet ihmiset puhuvat liberalismista esim Trumpin äänestämisessä.
“Olen kanssasi täysin eri mieltä, mutta olisin valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus olla sanoa se.”
Millainen ihminen olisi valmis kuolemaan sen puolesta ettei saa sanoa?
Ehkäpä tässä on jopa syvällinen looginen ristiriita siinä mielessä, että poliittinen systeemi ja sen tuottamat päätökset eivät voi yhtä aikaa olla taatusti liberaaleja. Poliittinen järjestelmä tuottaa jonkinlaisia päätöksiä, mutta sellaista systeemiä, jossa on etukäteen päätetty että vain liberalsimin maksimointiin johtavia päätöksiä saa tehdä, ei varmaan voi itseään helposti kutsua liberaaliksi, koska se olisi totalitaristinen. Pitää siis kyetä erittelemään puhutaanko poliittisesta järjestelmästä vai yhteiskunnan tilasta kokonaisuutena. Toki liberaali järjestelmä voi sattumalta tuottaa myös yleisesti liberaalin yhteiskunnan, mutta nähdäkseni tämä ei ole mitenkään taattua.
Toisaalta koko liberaali-termi on mielestäni hämärtynyt viime vuosina. Itse ajattelen sillä jotain klassista liberaalia, mutta nykyään sanaa käyttävät itsestään henkilöt, jotka näyttäytyvät hyvinkin elitistisinä, autoritäärisinä ja kollektivistisina. Näin tekevät kyllä myös näiden poliittiset vastustajat – mainitut konservatiivit – jotka kutsuvat vastapuolta kyseenalaisesti ”liberaaleiksi”. Tietty semanttinen kurinpalautus olisi paikallaan, mutta polarisointi taitaa olla päivän sana.
Singapore, Hong Kong, ja Abu Dhabi ovat olleet esimerkkejä siitä kuinka pienet–väkiluvultaan Suomen kokoiset ja pinta-alaltaan Ahvenanmaan kokoiset–maat voivat muodostua liiketoiminnan ja kaupan keskuksiksi käyttäen hyväkseen liberaalien instituutioiden muotoa jota Osmo Soininvaara usein kutsuu “lakimiesten saivarteluksi” eikä selvästikään arvosta.
Kaikissa em. maissa on otettu muualta tuotu “common law” käyttöön ja pidetty tuomioistuin suhteellisen vapaana. Singapore ja Hong Kong perivät sen siirtomaaisännältään, Abu Dhabi loi DIFC tuomioistuimet tyhjästä ja palkkasi Lontoosta tuomarit homman alulle saattamiseksi.
Yksi liberaalin demokratian peruspylväitä on se, että laki on kuten pelin säännöt ja niitä ei pidä tulkita yleisen hyödyn kannalta tai “mutta tämä tuomio olisi itsestään selvästi parempi” periaatteella.
Arvostan Soininvaaraa suuresti, joten hänen kansanomainen ja populistinen näkemyksensä lakiin harmittaa suuresti. Suomi on siirtymässä moniarvoiseksi ja monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, jossa lain tulkinta voi yhä vähemmän luottaa “maan tapaan” ja Suomessa tarvittaisiin jatkuvaa työtä lakien selventämiseksi ja yksinkertaistamiseksi eduskunnan taholta asiantuntijoihin nojaten, eikä niitä halveksuen.
Jos halutaan parempia tuloksia, lait pitää suunnitella keskenään ristiriidattomiksi ja kansanedustajien pitää ymmärtää, että perusoikeudet ja EU:n yleiset säännöt ylittävät maan tavan. Kansanedustajien huonot esityöt ja ymmärrys ovat se perimmäinen syy siihen miksi lakia pitää tulkita niin paljon ja yhteiskunnan kannalta huonot päätökset tapahtuvat niin usein kuin ne tapahtuvat.
Laki on pelisäännöt ja demokratiassa olennaista on, ettei sitä tulkita eri tapauksissa eri tavoin. Olennaista on ratkaisujen ennustettavuus. Sen sijaan lain tulkitseminen yleisen hyödyn kannalta ei ole millään tavoin oikeusvarmuuden kanssa ristiriidassa. Yleinen hyöty voi olla tulkintaperusteena, kunhan se on ennustettavaa.
Esimerkkinä voisimme ottaa vaikkapa Suomenlahden tuulivoimalat. Niille ei tällä hetkellä juurikaan myönnetä lupia, koska ne häiritsisivät puolustusvoimien tutkia. Tämä on malliesimerkki siitä, miten yksityinen hyöty (lupa käyttää tuulivoimaa) jää toiseksi yleiselle hyödylle (yhteinen tarve huolehtia ilmapuolustuksen ennakkovaroituksesta). Nykyisellään oikeustila on erittäin selvä ja liiketoiminnan kannalta hyvin ennustettava. Se, joka ryhtyy voimalaa sinne päin suunnittelemaan, ottaa typerän riskin.
Sinulla on ajattelussasi vähän sama vika kuin esimerkiksi oikeusfilosofi Norrilla. Ajattelet “lakia” lähinnä abstraktina yksityisoikeudellisena ilmiönä. Tosiasiassa suomalaisen yhteiskunnan toiminnassa olennaisin ala on julkisoikeus, sillä vain julkiset toimijat varsinaisesti noudattavat lakia. Yksityisoikeus on lähinnä maan tapaa. Ei kukaan käräjöi yksityisriidoista, sillä kuluriski on liian suuri. Ne hoituvat vahvemman oikeudella ja tasaveroisten kesken kauppatavalla.
Ja ihmettelisin kovasti, mistä konkreettisista ongelmista puhut vaatiessasi entistä “ristiriidattomampia” lakeja ja kuuluttaessasi perusoikeuksien ja EU-säännöstön noudattamista. Suomessa nämä otetaan paremmin huomioon kuin koskaan ennen. Ennen kirjoitettiin vain “mitä muualla on säädetty tai määrätty hilavitkutinluvasta, jonka myöntää byrokratiavirasto, noudatetaan valvontakeskukselle tehdystä työkaluilmoituksesta”. Nykyään tehdään toivottoman suuri määrä ihan älyttömiä teknisiä lakimuutoksia tuollaisen sijasta. Sama koskee perusoikeuksia ja EU-sääntöjä. Niitä noudatetaan äärimmäisellä täsmällisyydellä, ihmisoikeustuomioistuimen ja perustuslakivaliokunnan käytäntöä ällästikun kanssa lukien. Voisitko antaa konkreettisia esimerkkejä?
HA, HA, HA! On vakka kantensa valinnut.
Lue Schmittiä!
“Ehkä internetaikana valmistelulle ei jää rauhaa vaan esitykset ammutaan alas keskeneräisinä.”
Mikä taho esitysten idutkin ampuu liian usein alas? Eikö se ole media, joka aloittaa heti tulituksen. Suuri osa kansasta uskoo, mitä mediassa sanotaan. Jos aihe on uusi, moni paremman tiedon puutteessa ajattelee, että näinhän se taitaa olla, koska uutisissa ja vielä lööpeissäkin niin sanotaan. Somekin saa sieltä mallin. Ei ihmisiä saa kuitenkaan syyttää sinisilmäisiksi, jollei anneta edes luotettavan ja asiallisen tiedon osoitetta.
Meilläkin on siis pyhiä lehmiä kuten media. Mediaa ei sovi arvostella sillä, joka niin tekee, vaietaan kuoliaaksi tai pilkataan median yllyttämänä maanrakoon. Varmaan Osmollakin on tästä omia kokemuksia.
Syy ei ole myöskään toimittajien, jos media lukijoiden menettämisen pelossa toimii yksipuolisesti. Toimittajan työpaikka on vaarassa, jollei kaupallisista syistä noudata lukijakuntaa kosiskelevaa linjaa. Media ei toimi vapaan markkinatalouden ehdoilla, sillä on omat erityissääntönsä.
Tarvittiin varsinaisen median tilalle kirjat, jotta presidentin toimia sai tarkastella. Siitäkin on kovin varovasti edes vihjailtu, että Suomen median olisi pitänyt jotenkin tuoda julki (onko tarpeeksi hienovarainen sanottu?), että Niinistö tai Suomen media olisi voinut maailmalle muistuttaa jutuissaan Trumpin ja Putinin hymistelyn ohella, että me olemme EU:ta ja puolustamme myös sen etuja.
“Eikä heidän järjestelmänsä tekisi ikinä Trumpista presidenttiä.”
Trumpin kaltaista holtitonta menoa Kiinassa ei varmasti katseltaisi, mutta sopii tarkistaa, kuka siellä on presidenttinä ja mitä hän on tehnyt “taitavalle valtiolliselle ohjaukselle”. Takavuosina Kiinan todellakin ihailtu pitkän aikavälin strategisuus kun ei ole entisensä. Nykyinen presidentti on mm. poistanut rajoitukset oman virkakautensa pituudelta.
OS kirjoittaa ihan oikein: ”Suomalaisen politiikan kyky tehdä päätöksiä on heikentynyt viimeisen 15 vuoden aikana nopeasti. Demokratia tarvitsee puolustusohjelman.”
Millainen tuo puolustusohjelma sitten oikein pitäisi olla? Mihin paradigmaan sen pitäisi perustua?
Mielestäni ohjelman pitäisi perustua evoluutioon ja siihen, että ihminen on laumaeläin joka tarvitsee päivittäin tietyn annoksen ruokaa. Jos ohjelma perustuu johonkin muuhun, ennemmin tai myöhemmin tulee nälkä.
Tutkimusten mukaan yhteiskuntajärjestelmä alkaa romahtaa, jos ihmisiltä puuttuu ruokaa yhdeksän peräkkäisen ruokailukerran ajan, eli noin pari viikkoa. Tämän jälkeen liskoaivo pakottaa ihmisen paniikinomaisesti hakemaan ruokaa millä keinolla tahansa, jolloin heikoimmat tietenkin jäävät jalkoihin.
Evoluutio-paradigman mukaan kaikki leipää tuottava toiminta perustuu siihen, että talous toimii sellaisessa talousekologisessa taskussa, jossa voi tehdä jatkuvasti voittoa. Voittoa voi saada vain ottamalla riskiä taistelussa niitä vastaan, jotka haluavat tulla ryöstöretkelle tuohon taskuun.
Olemme nyt peruuttamattomasti siirtyneet sellaiseen aikaan, jolloin vallanhaluiset populistit voivat nykytekniikan avulla vaikuttaa suoraan ihmisten liskoaivoihin.
Olemme siis siirtyneet aikaan, jossa vanhat liberaalidemokratian ”totuuteen” perustuvat keinot eivät enää päde.
Tilalle on tullut liskoaivojen tunne-manipuloinnin aikakausi, jossa ”ohjatun demokratian” ja meritokratian käyttö näyttää vievän voiton. Kun liskoaivoa leivän loppumisella uhkailemalla manipuloi, vaihtoehtoisesta totuudesta tuleekin se ”oikea” totuus.
Suomi elää nyt historiansa parhaassa talousekologisessa taskussa. Kysymys on nyt siitä, että miten menestymme jatkossa, tässä radikaalisti muuttuneessa ympäristössä.
Tässä joitakin ideoita:
1) Kansanedustajiksi pitäisi saada pätevää ja pitkällä jänteellä toimivia, tilanteen mukaan ketterästi toimivia päättäjiä. Tässä voisi auttaa se, että edustajat valittaisiin vain kerran 9‑vuoden kaudeksi. Tällöin lyhytnäköinen populistinen manipulointi jäisi vähemmälle ja tehokkaat uudistusohjelmat voitaisiin paremmin toteuttaa.
2) Päättäjiemme on huolehdittava siitä, että Suomen talous pysyy yritystemme kannalta kilpailukykyisenä kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa ympäristössä. Näin riskiä ottavat yrittäjät voivat pysyä Suomessa.
3) Suomalaista yritystoimintaa pitää tukea riskinotossa ja uuden busineksen kehittämisessä, jotta ne voivat jatkuvasti kehittää Suomeen uusia ja kannattavia ekologisia taskuja kuolevien tilalle.
Seppo Korppoo, joka uskoo evoluutioon
Demokratia tai markkinatalous ovat osa ideoiden järjestelmää — vähän kuin luonnossa on tilaa useille erilaisille eläimille samoin ideoiden järjestelmässä on tilaa useille erilaisille ideoille.
Esimerkiksi Kiina toimii ikäänkuin maailman suurin yritys osana markkinataloutta, mutta käyttää hyödykseen valtavaa väestöpohjaansa luodakseen China Oyj:lle ja sen tytäryhtiöille johtavan kilpailuaseman maailmanmarkkinoilla.
Jos suhde voi olla symbioottinen — joskus se voi olla tuhoisa. Länsimaat saavat halvalla tavaraa Kiinasta ja toisaalta Kiina kärsii ympäristön vahingoitumisesta kun teollisuustuotanto siirtyy sinne. Toisaalta Kiina joutuu kantamaan vastuun valtavista poliittisista riskeistä mitä liittyy automaatioon, väestön työttömyyteen ja mahdolliseen maailmantalouden taantumaan.
On hyvin vaikea sanoa kenellä menee “paremmin”. Brexit ei näytä koituvan Britannialle hyödyksi eikä Trump USA:lle mutta avoin yhteiskunta tekee virheitä ja niistä voidaan oppia toisin kuin suljetuissa yhteiskunnissa, joissa virheellistä mallia ei voida muuttaa systeemin itsensä kautta.
Kuvalehden tappio. — Demokratia tarvitsee vapaan median ja terveen propagandailmapiirin. Niitä on vaikea ylläpitää yksinomaan lainsäädännön keinoin vaan kyse on kulttuurista. Demokratian toteutuminen riippuu myös sen käytännön toteutustavasta vaalijärjestelmineen ja ehdokasasetteluineen. — Laskin huvikseni viime eduskuntavaalien tuloksen käyttäen muunnettua d´Hondtin menetelmää, missä vertailulukujen jakajina käytetään vain parittomia kokonaislukuja. Tuloksena oli huomattavasti paremmin äänisuhteisiin asettunut kansanedustajajakauma kuin mikä toteutui. Pienellä laskentatavan muutoksella oli siis merkitystä monissa maissa käytettävistä äänikynnyksistä puhumattakaan. Kaksipuoluemaissa äänikynnys on maksimaalinen. — Olen tullut tulokseen, että vihreän puolueen läsnäolo lakiasäätävässä parlamentissa on demokratian osoitus, sillä vihreä agenda on ajankohtainen joka maassa mutta vain kehittynyt yhteiskunta ja vaalijärjestelmä tuottavat sen poliittiseksi voimaksi.
Kaksipuoluemaissa demokratian vaje näkyy mm. parlamenttien sukupuolijakaumassa ja Trump ynnä brexit ovat sinänsä osoitus kaksijakoisen vaalin ongelmista. Yhtä hyvin kuin äänestäjäkunta voidaan rahalla ja propagandalla manipuloida brexitin taakse niin sama pätee mihin tahansa vaaliin, missä vain voittaja tulee valituksi. Brexitillä oli runsas luontainen kannatus, mutta vaalia manipuloitiin systemaattisilla virheellisillä väittämillä.
Venäjällä on periaatteessa demokratia, mutta käytännössä presidentti Putin johtaa maata tärkeimpiä tiedotusvälineitä kontrolloimalla. Väitetysti hän käyttää myös terroria antaakseen esimerkin vastustajilleen. Mutta Venäjä onkin historialtaan rosvovaltio, missä ruhtinas hallitsee ympäristöään sotajoukon ja munkkien avulla.
Meillä demokratia on lujemmassa ja perustuu perinteisesti koettuun yhdenvertaisuuteen. Huolestuttavaa on, että poliittinen keskustelu tuntuu välttelevän ydinasioita ja että sitä hallitsee leimaaminen. Keskustelun sijaan siis spinnataan. Yle olisi meillä periaatteessa vapaa totuuden torvi, mutta se tyytyy apuseurayleisön myötäkarvaiseen viihdyttämiseen. Hesarin, Aamulehden, Kuvalehden ja Hbl:n kaltaisten vakaiden mediumien toivoisi keskittyvän asiaan muodikkaan asenteellisuuden sijaan.
Kun Halla-aho kysyy kuka omistaa Suomen hän tekee relevantin kysymyksen. Kun Soini sanoo elämän alkavan hedelmöityksestä hänen kantansa on perusteltu. Kun tavalliselle sijoittajalle ehdotetaan osakesäästötiliä verokuoreksi ei sitä tarvitse heti leimata ilmestyskirjan pedoksi. Asiallisia aiheita ei saa ohittaa edistyksellisesti vaan asiat on keskusteltava auki.
Parhaamme teemme demokratian eteen hoitamalla omamme mallikkaasti ja evästämällä edustajiamme EU:ssa pitämään periaatteista huolta yksittäisten diilien sijaan.
Osmon huoli näkyy ensisijassa liittyvän diktatoristen markkinatalouksien menestykseen. Uskoisin että Singapore tai Hong Kong ovat hyötyneet jostain erityisasemasta Persianlahden öljyvaltioiden tapaan, Kiina on ottanut kiinni potentiaalinsa Maon konkurssin jäljiltä. Näitä valtioita koetellaan sitten, kun vauhti tasaantuu. Luultavasti sekä talous että demokratia kärsivät kuten Venäjällä mutta kukin valtio ponnistaa omasta kulttuuristaan mikä Kiinassa on yli kaksituhatvuotinen.
Näillä näkymin Ruotsin demokratia on siis suuressa vaarassa, koska vihreät saattavat hyvinkin jäädä äänikynnyksen alapuolelle. Myös se toinen femnistipuolue on, muuten, henkihieverissä, mistä täytyy joka tapauksessa olla iloinen vaikka vihreitä kohtaan jotain myönteisiä tunteita vanhasta muistista hellisikin.
“Suomalaisen politiikan kyky tehdä päätöksiä on heikentynyt 15 vuoden aikana nopeasti”. Lipposen ja Niinistön autoritääriset ajatko olivat kultainen demokratian onnela? Silloin esimerkiksi jyrättiin yli eduskunnan ja puolueiden väen kun tehtiin EMU-päätös historiallisen törkeällä tavalla. Pieni piiri pyöri ja pyörii nytkin — parissa tilataksissa. EMU:un liittyminen muuten oli raju demokratian heikennys. Raha-ja talouspolitiikan valta luovutettiin Saksan johtajille, vapaaehtoisesti sitouduttiin hyvin ahtaisiin politiikan rajoihin.
Virkamiehillekö sitten lisää valtaa? Sitten ongelmat korjaantuvat? Sote-soppa olisi varmaan vähemmän myrkyllinen jos virkamiehet ja asiantuntijat olisivat sen keittäneet, mutta noin yleisesti virkamiehet eivät tarvitse yhtään lisää valtaa. Päinvastoin. Suomen talouspolitiikanhan määrittelevät nykyään (EMU:n ahtaissa rajoissa) valtionvarainministeriön virkamiehet, joiden ideologia on silmiinpistävän kokoomuslainen. Demarivaltionvarainministeritkin muuttuvat heti virkaan astuttuaan nöyriksi VM:n virkamiesten puudeleiksi. VM:n kokoomuslaisille virkamiehille pitää nimenomaan laittaa luu kurkkuun, että nyt ei enää hilluta kuten halutaan. Ei-kokoomuslaisella valtionvarainministerillä pitää olla tukeva oma substanssiosaaminen ja apuna kovan luokan ekonomisteja VM:n ulkopuolelta.
Tekstissä tunnistetaan, että markkinoita pitää ohjata, kapitalistien villi länsi ei toimi ja talouden pitää hyödyttää kaikkia kansalaisia. Analyysistä kuitenkin häiritsevästi puuttuu se jättimäinen virtahepo olkkarissa: Pääomaliikkeiden vapautumisesta ja mielipuolisista veroaleista johtuva yksityisen pääoman rajusti kasvanut varallisuus ja sitä kautta valta. Yhtiöt ovat kasvaneet liian suuriksi, suuremmiksi kuin monet valtiot ja ne uhkailevat ja painostavat hallituksia. Varallisuus on keskittynyt yhä harvemmille, on todella sikarikkaita yksittäisiä ihmisiä. Vauras pääoma pystyy ostamaan poliitikkoja, puolueita, päätöksiä ja jopa hallituksia.
Julkinen sektori ja julkinen omistus ovat olleet yksityisen pääoman hyökkäysten, nurkanvaltausten ja haltuunottojen kohteena jo kauan. Yksityinen pääoma nakertaa pala palalta yhteistä omaisuutta ja murentaa samalla demokratiaa. On yhtiöitetty ja yksityistetty julkisia toimintoja. Yhtiöittäminen jo sinällään heikentää demokratiaa. Vaikka omistus olisi vielä julkista, päätöksenteko lukitaan liikesalaisuuden taakse. Yhtiöittäminen on lähes poikkeuksetta yksityistämisen esiaste.
Jos nykymenoon halutaan muutosta, pääoman hegemoniaan pitää puuttua kovalla kädellä. To Do List: liian isojen yhtiöiden pilkkominen, pääomaliikkeiden rajoittaminen, monien toimintojen ja omaisuuden palauttaminen julkisiksi, ei sitouduta sopimuksiin jotka sementoivat yksityistämiset tai yhtiöiden lobbausvallan. Lisäksi raju verotuksen korjaus, jolla ylikansalliset yhtiöt ja liikavarakkaat otetaan mukaan talkoisiin pakolla. Pitää perustaa demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan puolustusvoimat, pääoman vallankaappaus on pysäytettävä ja lähdettävä vastahyökkäykseeen.
Tehtävä ei ole helppo, koska pirulle on annettu jo melkein koko käsi. Eniten järkyttää asenneilmasto, joka tuli esiin mm. Kultarantakeskusteluissa (ilmastonmuutoskeskustelu). Poliitikot ja asiantuntijat vain Nöyrästi Anelivat ja Hartaasti Toivoivat isoilta yrityksiltä ilmastotekoja. Voihyväluoja. Aivopestyt raukat eivät tunnu edes muistavan peruslähtökohtaa: demokraattisesti valitut päättäjät näyttävät kaapin paikan ja yhtiöt ovat vain yhteiskunnan renkejä! Päättäjillä on sitäpaitsi hallussaan väkivaltakoneisto. Sillä voi laittaa myös niskuroivan pääoman ruotuun.
Miksi kaikki kumartavat pääoma niin että otsat kolisevat lattiaan? Takana on myös systemaattista propagandatyötä. Lukekaa vaikka Paavo Löppösen kirja Vapauden markkinat — uusliberalismin kertomus. Jokainen voi tykönään miettiä, kuinka paljon oma maailmankuva onkin vain pohattojen sponsoroimaa propagandailluusiota.
Ei Suomen järjestelmää voi kovin liberaaliksi kehua. Jäykkä demarijärjestelmä, joka kieltämättä on tullut tiensä päähän.
Läntisen demokraattisen järjestelmän heikkous on mielestäni harhaa.
Ensimmäiseksi on otettava huomioon väestön vanheneminen, kasvihuonepäästöjen vähentäminen ja muut sosiaaliturvakulut jotka laskevat talouden dynamiikka ja kansantuloa. Yhdysvalloissa jossa nämä kaikki trendit eivät ole niin voimakkaita, bkt on noin 30% korkeampi kuin Länsi Euroopassa.
Toinen harha on yksinkertaisesti tieto mitä saamme ei ole tasapuolista. Esimerkiksi jos matkustamme Venäjällä Moskovaan voisimme päätellä että venäjän BKT per/capita olisi noin Suomen tasolla mutta se on oikeasti n. puolet siitä. Järjestelmämme ei ole potemkinin kulissi, joita rakennetaan helposti Kiinassa muissa samankaltaisissa maissa vaan se pyrkii ottamaan huomioon kaikkien kansalaisten tarpeet huomioon ja hyvä niin!
Kiinassa ja Venäjällä valtio on liian vahva eikä se kommunikoi tarpeeksi ihmisten kanssa. Vaikka otetaan huomioon modernit tietokonejärjestelmät mukaan se ei muuta sitä tosiasiaa että lopulliset päätökset tekee aina ihminen. Nyt nähdään yrityksissä että isot pärjäävät Google ja Amazon mutta mikä on näiden yritysten elinikä? Todennäköisesti ei pidempi kuin ehkä max 30 vuotta ennenkuin jokin uusi paradigma syrjäyttää ne. Sama asia valtioissa eli muutos tulee joka tapauksessa. Miten se tapahtuu vallankumous sulkeutuminen, mielestäni näemme jo merkkejä näistä.
Olen aikalailla samoilla linjoilla. Tuo jättiyritysten rajallinen elinkaari on historiallinen tosiasia. Eivät ne välttämättä kuole, mutta palaavat tavallisten yritysten luokkaan. Ainoa poikkeus taitaa olla pankit, vakuutusyhtiöt etc. , jotka hyödyntävät tehokkaasti ”Liian suuri kaatumaan”-uhkaa. Sille on yritetty tehdä jotain niin USAssa kuin EUssakin, mutta pankkien jne lobbausvoima on ollut liian suuri.
Historiallinen tosiasia on, että aikaisemmin nämä pistettiin paloiksi. Nyt vaan siunataan fuusiot ja vertikaalista integraatiota pidetään täysin harmittomana. Onko kaikki kriittiset ekonomistit ja lakimiehet ammuttu tai peloteltu hiljaisiksi?
Demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän kriisi olisi mitä mainioin aika muuttaa systeemiä nykyisestä keskitetystä järjestelmästä sellaiseen, jossa päätökset tehtäisiin hajautetusti lähellä ihmisiä. Tämä on muistaakseni klassista vihreää ideologiaa. Harmillisen vähän tällaista liikehdintää kuitenkin on. Päinvastoin. Tälläkin hetkellä kootaan uuttaa maakuntahimmeliä tukemaan vanhoja keskitettyjä ratkaisuja.
Teknologia kuitenkin mahdollistaa ihmisten elämän omatoimisen organisoinnin päivä päivältä paremmin. Julkiset järjestelmät ja palvelut pystyy korvaamaan yhä tehokkaammin. Henkilökohtaisella tasolla tämä tuntuu erityisen ajankohtaiselta, sillä pari minuuttia sitten avasin eilen tulleen postipaketin. Maksoin Saksasta tulleen elektroniikkakomponentin tunnetulla kryptovaluutalla tummemmassa verkossa. Suomen tulli, verottaja, tukes tai mikään muu viranomainen ei käsittääkseni tiedä mitään tästä elektroniikkaostoksestani. Suomessa. Kuulemma tällaisessa rinnakkaistaloudessa pystyy jo monessa paikassa elämään. Kaiken tarvitsemansa voi siis hankkia rasittamatta perinteisiä viranomaisia tai yhteiskunnallisia instansseja.
Ketjussa on väläytetty muutamassa kommentissa tyytymättömyyttä nykyjärjestelmään siinä mittakaavassa, että ollaan valmiita muuttamaan pois. En tiedä vaikka tämänkin voisi tulevaisuudessa tehdä virtuaalisesti. Pysyisi fyysisesti Suomessa, mutta eläisi käytännössä rinnakkaismaailmassa. Kävisi töissä, saisi palkkaa, kuuttaisi palkkansa jne. jonkinlaisessa rinnakkaistaloudessa. Valtio ei tietäisi mitään, kenties maksaisi asumistukea tai muita sosiaalietuuksia köyhäksi työttömäksi luulemalleen henkilölle.
Selvää on että järjestelmä ei kestä kovinkaan suuren ihmismäärän siirtymistä rinnakkaistalouteen, joka on luonnollisesti verottajan ulottumattomissa. Tämä on nähdäkseni ihan aito pelko. Nuorten ja vähän vanhempienkin keskuudessa ei sitoutuminen nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan ole erityisen kovassa huudossa. Jos demokratiasta voi irtaantua yksipuolisella ilmoituksella, on kohta pää vetävän kädessä. Ei ole tuloja siirrettäväksi eikä hyvää jaettavaksi. Nyt alkoi kaduttaa oma ostokseni. Toki se oli alv:n verran edullisempi, mutta tapoinko samalla Suomen 😉
Noinhan se menee, tämäkin rinnakkaistodellisuus vaatii sen todellisen tietyssä mitassa voidakseen olla olemassa. Kryptovaluutat ovat täysin spekulatiivisia, ja siten melkoisen alttiita radikaaleille arvonheilahteluille, vaikka niitä ei myöskään voi keskuspankki painaa mielivaltaista tahtia, mikä suojelee kai tietyntyyppisiltä hyperinflaatioilta. Lisäksi kryptovaluuttojen louhiminen kuluttaa ainakin tätä nykyä pienen valtion verran energiaa ja pukkaa vastaavasti ilmansaasteita, joten sekin vaatii varsin hyvin järjestäytyneen yhteiskunnan joka kykenee tarjoamaan sen varsin järeän infran mitä tämä energiantuotanto ja vaadittu puolijohdeteollisuus tarvitsevat. Ei sinänsä mikään kauhean optimaalinen taloussysteemi, jos vaihdantavälineiden tuotanto on jo kovin resurssi-intensiivistä.
Tämähän on varmaan jokaisen yhteiskunnan kohtaama dilemma missä yksilö voi omalla päätöksellään jättäytyä ilman suuria haittavaikutuksia (liki)vapaamatkustajaksi, jolloin on jopa rationaalista tehdä niin, mutta jos kaikki tekisivät niin systeemi luhistuisi, joten yksilön kannattaa myös samalla toimia niin ettei tämä toimintatapa tule suosituksi. Minulla ei ainakaan ole mitään yleispätevää ratkaisua, mutta minusta auttaisi jos kultivoitaisiin yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa eikä riitoja ja vastakkainasetteluja. Tällä probleemalla on varmaan joku nimikin, joka nyt ei tule mieleeni.
Enpä pitäisi sen kummempina “oikeitakaan” valuuttoja. Kun verta USA:n dollaria, Turkin Liiraa ja Venezuelan bolivaria niin eipä meno ole sen erikoisempaa kuin “kryptovaluutoillakaan”.
Valuuttojen heilahtelun ongelmaa on perinteisesti yritetty ratkaista sillä, että rahalla on takuumies. Yleensä valtio. Tämä takuumies-järjestelmä taas johtaa siihen, että valtio ryhtyy käyttämään saamaansa luottamusta väärin ja hyödyttämään itseään muiden rahan käyttäjien kustannuksella. Yleensä painamalla itselleen rahaa. — Rahan takaajan ei pidä koskaan itse käyttää samaa rahaa minkä takaa. Jalkapallossa tämä ongelma on ratkaistu siten, että erotuomari ei saa osallistua peliin pelaajana.
Tulevaisuuden krypto-raha tuo mahdollisuuden sujuvasti käyttää saman aikaisesti kymmeniä tuhansia eri valuuttoja kaupan kassalla. Maksuksi kelpaa mikä tahansa vaihtokelpoinen tavara, arvopaperi tai valuutta; vaikka nettihuutokaupassa olevat vanhat verkkarit: yhdellä klikkauksella hyväksyt ostajan tarjouksen ja maksat kauppalaskun.
Demokratia näyttäytyy monelle aparaattina, joka erottaa ihmisen rahoistaan ja antaa ne jollekkin muulle. Vaaleissa saamme lähinnä valita kenelle rahamme annetaan. Kokoomus antaa ne yrityksille, kepu farmareille, vihreät liito-oraville, demarit liitto-oraville, vasemmistoliitto köyhille, kristilliset lapsille, persut konepajoille, RKP turkis- ja tomaattitarhureille ja siniset ihan kenelle tahansa, joka vain lupaa äänestää.
Ratkaisu on minusta ilmeinen: siirretään järjestelmäämme klassisen liberalismin suuntaan. Kerätään ihmisiltä vähemmän heidän rahojaan pois ja annetaan ihmisten päättää itse miten kuluttavat ja mitä tarvitsevat.
Pahoin pelkään että Suomessa keskiluokkaa yritetään saada takaisin “tunnustamaan väriä” samoin keinoin kuin aina ennenkin. Virkamiehet ja poliitikot kehittävät keskiluokalle uusia etuuksia ja palveluita koska he tunnetusti tietävät paremmin mitä keskiluokka tarvitsee. Kyllä loppuu populistisesti äänestäminen kun aletaan tosissaan sorvata lastenhoitoon räppäämällä ohjeita antavaa neuvolan tätiä ja kelan lanseeratessa duunaripakkauksen, jossa on maastokuvioidut reisitaskuhousut, leijonariipus kaulaan ja liukuvoidetuubi.
Singapore on mielestäni hyvä osoitus systeemin toimivuudesta. Vaikka siellä toteutustapa oli enemmän hyväntahtoinen diktaattori kuin klassinen liberalismi, on lopputuotteena erinomainen valtio. Pieni- ja keskituloisten ei tarvitse käyttää koko palkaansa asumiseen, ruokaan ja liikkumiseen, jolloin tyytyväisyys kukoistaa eikä ole edes tarvetta Suomen kaltaiseen tukipalveluiden viidakkoon, jolloin verot voivat olla todella matalia.
Taas yksi utopia särkyy. Samat asiat toistuvat uudella nimellä.
Koko europpalainen sosiaalipolitiikkahan on perustunut siihen, että enemmistö äänestää enemmistön voimalla itselleen etuja. Tuo toimi vielä silloin, kun ei ollut muita kilpailijoita kuin USA. Kommunismi teki muista paikoista kilpailukyvyttömiä. Nyt Kiina toimii aivan toisin. Se ei anna enemmistön kahmia itselleen etuja enemmistön voimalla eikä Eurooppa pärjää yhtään kilpailussa.
Kun Eurooppa ei enää pärjää, ei sen ideologiaa otetaa tosissaan missään. Kaikki itseään kunniottavat valtioit katsovat Kiinaa ja vastaavia maita eikä Ruotsia tai Ranskaa tai Saksaa. Liberaali demokratia katoaa. Wahlrooshan kirjoitti tästä kirjankin.
Kovin valikoivasti valitsit kyllä nuo esimerkkisi, mitä mainitsit. Kiinassa nimittäin
‑ei ikinä tehtäisi eurooppalaista maahanmuuttopoliitikkaa
‑ei ikinä suvaittaisi poliitikkoja, joiden ainoa motiivi on oman vihan purkaminen ja oman maan
tuhoaminen. Heidän paikkansa on vankilassa
Kyllä ne on nimenomaan ne vasemmistolaiset asiat, mitä Kiinassa ei suvaita.
Liberaali demokratia tulee ilman muuta kuolemaan viidentoista vuoden sisällä.
mielenkiintoista muuten, että Lipponenkin sanoi, ettei eurooppalaisiin arvoihin usko Merkelin lisäksi enää kovin moni muu
Tuo liberaalin demokratian kaatuminen olisi kyllä sen verran hankala tilanne, että kyllä kannattaisi miettiä miten sen saisi toimimaan. Suosittelisin konsultoimaan Wahlroosia ja enemmistön tyrannian rajoittamista.
Vaihtoehdot liberaalille demokratialle eivät ole kovin houkuttelevia nekään.
On oikeastaan mielenkiintoista miettiä, voisiko Puola, unkari, ja muut entiset itä-blokin maat liittyä Venäjän federaatioon. Ja ehkä myöhemmin myös Ukraina.
En oikeastaan usko kovin paljoa Eu:h. PIGS-maat ovat kriisissä eikä Ranskakaan pärjää. Mikä on Saksan tilanne pidemmällä välillä?
Euroopan nimittäin tulee täyttämään siirtolaiset Afrikasta ja sen jälkeen onkin aika hankala kilpailla Kiinan kanssa. Venäjän federaatio estäisi tuon ja toisi tulevaisuusvision itä-blokin maille.
http://www.soininvaara.fi/2011/08/06/miten-kay-euroopan/
Ihan mielenkiintoista, tuossa tekstissä esitit että Eurooppa voisi ottaa rennosti kilpailun sijaan. Ei tuo paha visio olisi. Lopetettaisiin täällä kuluttaminen ja aloitettaisiin vapaa-ajan vietto.
Pari viikkoa sitten kirjoitin, miten on matemaattinen mahdottomuus rakentaa globalisoituneella maapallolla Eurooppaan sellainen yhteiskunta, jossa suorittavaakin työtä tekevillä on mahdollisuus autoon, omistusasuntoon ja Kanarian matkaan ja jossa sillä, joka valitsee työttömyyden, on yhteiskunnan turvaama ja aika mukava elämä.
Nyt YLE on haastatellut juuri tällaista henkilöä, laitoshuoltajan eli suomeksi siivoojan töitä tekevää Daniel Böckelmania: https://yle.fi/uutiset/3–10397087 Hän saa kuukausipalkkaa 1800 euroa, mikä on kansainvälisesti katsottuna valtava summa työstä, joka ei vaadi käytännössä minkäänlaista koulutusta. Böckelmann on kuitenkin tyytymätön palkkaansa: “Haluan uuden auton, mutten ole pystynyt tällä palkalla sitä ostamaan. Lomamatkoihin saa säästää pidemmän aikaa.”
Mikä tekee Oden mielestä Kiinasta niin meritokraattisen? “Sekä Singaporen että Kiinan ”demokratia” on länsimaihin verrattuna korostetun meritokraattista. Kun edustajat tosiasiassa nimetään eikä valita, päättäjiksi valikoituu hyvin osaavaa ja koulutettua väkeä. Se antaa niille edun, joka saattaa Kiinassa jopa kumota korruption haitat.”
Guanxi (suhteet) ratkaisevat, ja yllättävän moni nouseva puoluepamppu on jonkun Maon aikaisen marsalkan, pääsihteerin tai kenraalin sukua suoraan laskevassa polvessa. Ehkä se on sosialistista genetiikkaa, jossa puolueen uskollisten palvelijoiden ylivoimaiset geenit periytyvät jälkipolville jotka sitten ylivoimaisilla ominaisuuksillaan nousevat reilussa kilpailussa syrjämaakuntien nuorten edelle johtajiksi setä Xin koneistossa. Haloo!
Kiinasa on poliittisessa johdossa huomattavan paljon ulkomailla, siis länsimaissa, koulutettuja tohtoreita.
Kymmenkunta vuotta sitten tämä piti paikkansa sanotaan jaos- ja osastopäällillötasolle asti. Sitä ylemmät johtajat kuuluivat kaaderiin tai olivat ainakin sidoksissa siihen.
Kiinan erikoisuus on ollut, että Maon jälkeen se on vaihtanut ylintä johtoaan 5…10 vuoden välein. Nykyinen johtaja kuitenkin näyttää sementoivansa valtansa, mistä melkein kaikissa maissa on on seurannut nopeasti hallinnon sementoituminen, nepotismi ja korruptio. Meritokratia häviää.
Tästä tuli mieleen Elon Muskin alkukesäisen Kiinan reissun jälkeiset kommentit. Hän hämmästeli miten kaikki politiikot vaikuttivat tiedemiehiltä ja insinööreiltä — täysin päinvastoin mitä Yhdysvalloissa.
Tesla haluaa varmasti olla vahvasti osana Kiinan autokannan sähköistystä. Kiinan liikenne menee hirveää vauhtia kohti sähköliikennettä. Pekingin kesäolympialaisten jälkeen Kiinaan on rakennettu maailman laajin luotijunaverkosto aivan tyhjästä, ja tällä hetkellä lähiliikenteeseen tuupataan kuukaudessa koko Lontoon bussilaivaston verran sähköbusseja. Vielä kun vain keksisivät jonkin muun keinon sähkön tuottamiseen mitä kivihiilen.
Minusta Suomen idea pitäisi nykyisissä rajulla vauhdilla muuttuvissa olosuhteissa miettiä uusiksi.
Miksi?
Siksi, että meidän väkilulumme on vain 0,07 prosenttia maaliman väkiluvusta ja meillä ei ole varaa eikä voimaakaan tuveta altruistisiksi maailmanparantajaksi esimerkiksi ilmastoasioissa tai muussakaan vastaavassa.
Sen sijaan pitäisi keskittyä itsekkäästi ajamaan Suomen etua, niinkuin muutkin ajavat, usein erittäin härskistikkin, pääasiassa omia etujaan.
Tällöin keskeistä on trimmata Suomen yritykset ja koulutussektorimme timanttiseen kuntoon ja pudottaa kokonaisveroasteemme kilpailukykyiselle tasolle.
Silloin suomalaiset yritykset voivat jatkossakin saada seuraavan kaupan kotiin brutaalissa kansainvälisessä kilpailussa.
Seppo Korppoo, 30 vuotta tuonut kauppoja kotiin brutaalissa kansainvälisessä kilpailussa
On kyllä surkea juttu tämä EU. Nyt plutokraateille annettiin valta tekijänoikeuslaissa.
Sori ‚soikku, kun raivosin täällä blogissa oikeistolaisittain. Vaihdoin taas puolta ja hyppäsin vasemmalle joissain asioissa. Toivottavasti te saatte tämän liberalismin toimimaan, muut vaihtoehdot on aika hankalia.
Mutta konsultoikaa sitä Wahlroosia vaihtoehtokustannuksista. Jos kilpailussa ei pärjätä, niin ei hyvä.
Länsimaissa suurin ongelman aiheuttaja on ns valkoisen miehen syndrooma.
Valkoinen mies ei ole nää maailman valtias.USAssa Obaman valinta presidentiksi herätti valkoiset miehet.
etenkin kun seuraavaksi presidentiksi oli nousemassa nainen.
Muutenkin valkoisen miehen ongelmana on näivettyminen ja kuoleminen sukupuuttoon. Suomenkin viimeinen kantasuomalainen syntyy nykyisellä syntyvyydellä n 2070 ja 100 vuotta siitä eteenpäin viimeinenkin suomalainen on kuollut.
Sama ongelma koskee koko valkoista maailmaa ja se on johtanut siihen, että valtaan nousee yksilöitä, jotka pyrkivät vastaamaan haasteeseen ja luomaan uudetstaan valkoisten johtaman maailman
Toinen ongelma on liberaalin markkinatalouden agendan muuttuminen länsimaissa. Ennen pyrittiin levittämään hyvinvointia kaikkiin kansankerroksiin, mutta ei enää.
Trumpin politiikka pyrkii yhteiskuntaan, jossa ovat voimassa viidakon lait ja vain vahvimmat pärjäävät. Se tuottaa paljon häviäjiä ja populismi saa voimansa epätoivosta eli mikä tahansa vaihtoehto käy, koska mikään entinen ei tuota hyvinvointia
hyvin sanottu. Nythän on joissain spekuloitu sillä, että entisen itä-blokin maat saattaisivat pyrkiä yhdentymään Venäjän federaation suuntaan.
elämme totisesti mielenkiintoisia aikoja.
http://www.soininvaara.fi/2011/08/06/miten-kay-euroopan/
mutta tuo visio soininvaaralta on mielestäni mestarillinen.
Entä sitten jos hiipuisimme, jos vastapainoksi saisimme rennon elämän? Jos meille tulisi perustuloa kannattava minimalistipuolue, äänestäisin heti. Kokoomusta en ikinä äänestäisi.
Tuo viidakon-laki-talouspolitiikka on johtanut siihen, että palkansaajia on alettu puristaa erilaisilla pakkokeinoilla parempaan tuottavuuteen.Työpäivät ovat pidentyneet,vapaa-aika vähentynyt ja irtisanomiskynnystä pyritään kaikin keinoin madaltamaan. Pakkoyrittäjyys, silpputyöt, pätkätyöt etc vähentävät luottamusta demokratiaan ja yhteiskuntaan.
Palkattoman työn määrä on räjähtänyt käsiin ja niinpä jopa 500000 ihmistä tekee joka vuosi palkatonta työtä ja se syö palkkatyötä.
Työttömien määräkin on räjähtänyt TEM mukaan ns laaja työttömyys on jo n 400000 ihmistä
Epävarmuus osaltaan johtaa syntyvyyden laskuun eli nopeuttaa valkoisen miehen sukupuuttoa.
Ja kun katsoo, kuka ajaa tuota työehtojen heikentämistä niin se näkyy kansalle eliittinä. Holmström, Häkämies, Orpo, Sipilä etc näkyvät kansalle eliittinä.
Toinen ongelma on duunaritaustaisten kansanedustajien, ministereiden ja virkamiesten häviäminen
Niinpä liki puolet kansasta on vailla edustajaa hallinnossa ja niinpä he eivät käsitä mitään puolen kansan elämästä.
Suomessa luottamus hallintoon on romahtanut eniten OECD maista https://www.mustread.fi/blogit/suomalaisten-luottamus-hallituksiin-on-romahtanut/
Toinen ongelma on yhteiskunnan jakautuminen. Viidakon-laki-yhteikunnassa vahvat hallitsevat ja toisella puolella rajoitetaan vapauksia ja lisätään holhousta.
Myöskin hallinto jakaantuu, virkamiehet, poliitikot ja yritysten johto valikoituu ns eliitistä ja yhä harvempi päättäjä ymmärtää vähän tai ei ollenkaan alaluokkien elämästä
Sosiaaliturvan uudistaminen perustuu siihen, että yhä tarkemmin kytätään mitä ihminen tekee .Byrokratiaa lisätään ja rangaistusten määärä kasvaa, kun virkamiehellä on valta tehdä mielivaltaisia päätöksiä ja niihin jopa kannustetaan
Tämä alaluokka syntyy noista pienipalkkaista työtä tekevistä, pientä eläkettä saavista ja työttömistä
Joskus tuntuu siltä, että eliitti käy kisaa, kuka keksii parhaimman kyykytystavan
SE näkyy myös OECDn tutkimuksesta, luottamus päättäjiin on Suomessa romahtanut eniten OECD maista
https://www.mustread.fi/blogit/suomalaisten-luottamus-hallituksiin-on-romahtanut/
Täytyy sanoa, että vaikka soikku on saanut oman sappeni kiehumaan usein, niin ajatella se osaa. Nykään ajattelen valtavan monista asioista, kuten soikku vauraudessa ja ajassa.
Mielenkiintoiset ajat edessä. PIGS-maat kusessa. Nyt Suomi pysyvään laskuun. Kovimmat kasvuluvut autoritaarisissa maissa.
Se taisi sitten olla siinä?