Tekijä: Osmo Soininvaara

Vaik­ka arvon­lisäverona kerät­täisi­in val­taosa veroista, muitakin vero­ja tarvittaisiin.

Ohjaa­vat verot

Ohjaa­van veron tarkoituk­se­na on vähen­tää jotain haitallista asi­aa, jota ei kuitenkaan voi tai kan­na­ta kieltää kokon­aan. Nykyiset valmis­teverot säi­lyt­täi­sivät tason­sa suurin piirtein. Vero­jen tasot ja kohdis­tu­mi­nen pitäisi nyky­istä parem­min määrätä tuo­ta tor­jut­tavaa hait­taa, siis ohjaus­vaiku­tus­ta ajatellen.

Olen sen ver­ran opti­misti­nen, että uskon vuon­na 2040 ote­tun ilmas­ton­muu­tok­sen tor­ju­misen tosis­saan niin, että hiilid­iok­sidipäästöi­hin kohdis­tuu nyky­istä huo­mat­tavasti korkeampi vero päästöoikeuk­sien hin­to­jen tai suo­ran hiiliv­eron kaut­ta. Ripaus pes­simis­miäkin on mukana: vuon­na 2040 on vielä joitain verotet­tavia päästöjä. Tulop­uolelle kir­jaan noin kolme mil­jar­dia euroa nyky­istä enem­män. Jat­ka lukemista “Oden vero­ma­lli (4/4): Mui­ta veroja”

Jos me nos­taisimme ensi vuodek­si arvon­lisäveroa kahdel­la pros­ent­tiyk­siköl­lä, olisi mah­dol­lista tehdä täysin vas­taa­vat muu­tos tulovero­tuk­seen niin, että tulon­jako pysy­isi täysin samana. Täl­löin olisi mah­dol­lista ottaa huomioon sekin, kuin­ka paljon mis­säkin tulolu­okas­sa tuloista menee säästöön. Saman tulolu­okan sisäl­lä tietysti ne hyö­ty­i­sivät, jot­ka säästäi­sivät mui­ta enem­män; siis vaikka­pa asun­to­lainaa lyhen­tävät. Vas­taavasti säästöjään tai per­in­töään syövät kär­si­sivät. Arvon­lisäveron osu­u­den nos­t­a­mi­nen ei siis sinän­sä merk­itse, että tulo­ero­jen tulisi kasvaa.

Kun suun­nit­telemme vuo­den 2040 vero­tus­ta, ei var­maankaan kan­na­ta ottaa lähtöko­hdak­si juuri vuo­den 2015 tulon­jakoa. Vero­tuk­sen yksi tehtävistä on kuitenkin tasa­ta kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sien ero­ja. Jat­ka lukemista “Oden vero­ma­lli (3/4) Kulu­tusveroista pro­gres­si­ivi­nen veronpalautuksella.”

Mik­si ALV?

Arvon­lisävero on yri­tyk­sen mak­sama tasasu­u­ru­inen vero palkoille, koroille ja voitolle.

Mut­ta eihän yri­tys mak­sa arvon­lisäveroa, sehän on kulut­ta­jan vero, kos­ka se menee suo­raan hin­toi­hin? Eivätkö palkkaverot sit­ten mene suo­raan hin­toi­hin? Läh­es kaik­ki verot kohdis­tu­vat tuotan­toon ja läh­es kaikkien vero­jen lop­ulli­nen mak­sa­ja on kulut­ta­ja. Olen­naista on vain, mitä tuotan­topanok­sia verotetaan.

On esimerkik­si aivan sama, että kum­man — työ­nan­ta­jan vai työn­tek­i­jän — rahak­si kut­su­taan sosi­aal­i­tur­va­mak­su­ja, jot­ka per­itään palka­s­ta. Olen­naista on, että ne nos­ta­vat työ­val­tais­ten hyödykkei­den hin­to­ja ja heiken­tävät työn ase­maa suh­teessa koneisi­in, kos­ka koneesta ei per­itä sosi­aal­i­tur­va­mak­sua. (Koneen hin­nas­sa toki on, joten pois­tois­sakin on, mut­ta pääo­ma­lle las­ket­tavas­sa korossa ei enää ole.) Jat­ka lukemista “Oden vero­ma­lli (2/4): Mik­si ALV?”

Pidin torstaina 26.2. Vero­hallinnon 150-vuo­tispäivil­lä Fin­lan­di­at­alos­sa 15 min­uutin esi­tyk­sen aiheesta ”Osmon vero­ma­lli”. Eduskun­nan lop­puki­irei­den vuok­si vas­ta nyt saan tämän refer­oiduk­si tälle listalle. Pätkin sen neljään palaseen.

Itse puheen voi kat­soa videoitu­na tästä.

Halu­an korostaa, että tämä ei ole vihrei­den vero­ma­lli eikä edes min­un ihan­nemalli­ni, vaan erään­lainen fatal­isti­nen käsi­tys siitä, mihin suun­taan vero­tus joka tapauk­ses­sa menee. Inspi­raa­tion tähän malli­in olen saanut istut­tuani neljä vuot­ta vero­jaos­tossa ihmettelemässä, miten tähän sotku­un saisi selvyyttä.

Tähtäin tässä on vuodessa 2040. Voi tähän pää­tyä nopeam­minkin, mut­ta en luulen asen­tei­den kyp­symisen vievän aikaa. Tulen sit­ten 175-vuo­tispäiville kom­men­toimaan, miten tässä kävi.

En käsit­tele tässä veron­saa­jia lainkaan, vaan käsit­te­len val­tion ja kun­nan vero­ja yht­enä kokon­aisuute­na. Poikkeuk­se­na tästä ovat vain sosi­aal­i­tur­vara­has­tot, joiden rooli koros­tuu elämän muuttues­sa kan­sain­välisem­mäk­si. Jat­ka lukemista “Oden vero­ma­lli (1/4) Lähtökohdat”

Osana meneil­lään ole­vaa sote-uud­is­tus­ta on tarkoi­tus uud­is­taa myös ter­vey­den­huol­lon rahoi­tus. Rahoi­tustapa vaikut­taa huo­mat­tavasti jär­jestelmän tehokku­u­teen ja kustannuksiin.

Yleinen käsi­tys on, että verora­hoit­teinen ter­vey­den­huolto on vaku­u­tus­po­h­jaista kus­tan­nuste­hokkaam­paa. Verora­hoit­teises­sa jär­jestelmässä ter­vey­den­huolto pyrkii kiin­teän määrära­han puit­teis­sa kohdis­ta­maan eurot sinne, mis­tä saa parhaan ter­veyshyö­dyn. Näin toim­i­taan Pohjo­is­mais­sa ja Britanniassa.

Suurim­mas­sa osas­sa Euroop­paa ter­vey­den­huol­lon rahoi­tus perus­tuu pakol­lisi­in vaku­u­tuk­si­in. Per­helääkärit ovat yleen­sä ammat­in­har­joit­ta­jia ja sairaalat yri­tyk­siä. Tämä toimisi moit­teet­ta, jos olisi aina kiis­ta­ton­ta, paljonko poti­las­ta pitää hoitaa ja mitä tutkimuk­sia kan­nat­taa tehdä. Jos sairaala on voit­toa tuot­ta­va yri­tys, sen ansain­ta­logi­ikan kannal­ta mikään hoito tai tutkimus ei ole turha. On myös poti­laan edun mukaista, että kaik­ki mah­dolli­nen tutk­i­taan. Vaku­u­tus­muo­toises­sa ter­vey­den­huol­los­sa on houku­tus tehdä tutkimuk­sia ja antaa hoito­ja, jot­ka verora­hoit­teises­sa jär­jestelmässä jätet­täisi­in vähäis­ten ter­veyshyö­ty­jen vuok­si tekemät­tä. Jat­ka lukemista “Ter­vey­den­huol­lon kan­nus­timil­la on väliä”