Osana meneillään olevaa sote-uudistusta on tarkoitus uudistaa myös terveydenhuollon rahoitus. Rahoitustapa vaikuttaa huomattavasti järjestelmän tehokkuuteen ja kustannuksiin.
Yleinen käsitys on, että verorahoitteinen terveydenhuolto on vakuutuspohjaista kustannustehokkaampaa. Verorahoitteisessa järjestelmässä terveydenhuolto pyrkii kiinteän määrärahan puitteissa kohdistamaan eurot sinne, mistä saa parhaan terveyshyödyn. Näin toimitaan Pohjoismaissa ja Britanniassa.
Suurimmassa osassa Eurooppaa terveydenhuollon rahoitus perustuu pakollisiin vakuutuksiin. Perhelääkärit ovat yleensä ammatinharjoittajia ja sairaalat yrityksiä. Tämä toimisi moitteetta, jos olisi aina kiistatonta, paljonko potilasta pitää hoitaa ja mitä tutkimuksia kannattaa tehdä. Jos sairaala on voittoa tuottava yritys, sen ansaintalogiikan kannalta mikään hoito tai tutkimus ei ole turha. On myös potilaan edun mukaista, että kaikki mahdollinen tutkitaan. Vakuutusmuotoisessa terveydenhuollossa on houkutus tehdä tutkimuksia ja antaa hoitoja, jotka verorahoitteisessa järjestelmässä jätettäisiin vähäisten terveyshyötyjen vuoksi tekemättä.
Monissa maissa vakuutusyhtiöt ovat perustaneet omia sairaaloita hillitäkseen mielestään aiheetonta rahanmenoa.
Suomessa vakuutusyhtiöt kokivat hoitomahdollisuuksien rajattomuuden karvaasti tarjotessaan aikanaan sairaanhoitovakuutusta maailman terveimmille ihmisille eli suomalaisille lapsille. Vakuutusmaksut oli nostettava nopeasti yli kymmenkertaisiksi.
Keski-Euroopassa vakuutusyhtiöt ovat kehittäneet raskaista kontrollointitapoja valvoakseen sopimussairaaloiden toimintaa. Silti kulut nousevat selvästi suuremmiksi kuin maissa, joissa terveydenhuolto saa tulonsa verorahoista.
Ei verorahoitteinen järjestelmäkään ole ongelmaton. Rahat pitäisi kohdentaa oletetun terveyshyödyn kannalta mahdollisimman tehokkaasti. Eri puolilla maata se tarkoittaa kuitenkin kovin erilaista kohdentamista.
Suomalainen rahoituksen monikanavaisuus tuottaa lisäkuluja. Kunta maksaa terveyskeskukset ja erikoissairaanhoidon. Kela maksaa korvaukset apteekista ostetuista lääkkeistä, kunta sairaaloissa tai terveyskeskuksissa annostellut lääkkeet. Kela maksaa matkakorvaukset ja sairauspäivärahat. Työnantajat maksavat työterveyshuoltona annetuista lääkäripalveluista osan suoraan ja osan kollektiivisesti. Potilas maksaa tilapäisestä sairaanhoidosta kohtalaisen vähän, mutta pitkäaikaishoidosta melkein kaikki tulonsa.
Jokaisella rahoittajalla on houkutus minimoida menonsa, vaikka siitä aiheutuisi paljon suurempia kustannuksia toisaalla. Kansaneläkelaitos valitti joskus sairauspäivärahoista, jotka se joutuu maksamaan potilaan odottaessa yksinkertaista ja halpaa leikkausta. Kelalle olisi tullut halvemmaksi ostaa leikkaus yksityissektorilta.
Kun valtio maksaa taksikyydin terveyskeskukseen, kunnan on liiankin edullista keskittää päivystyksiä pitkien matkojen päähän. Kipeän selän hoidossa valtion maksama lääkehoito on vaihtoehtona kunnan antamalla fysikaaliselle hoidolle. Tämä lisää todennäköisyyttä päätyä lääkehoidon kannalle. Yksittäisinä esimerkkeinä nämä ovat pieniä, mutta yhdessä lukuisten samanlaisten kanssa iso ongelma.
Vuosia sitten syntyi ongelmia kalliiden biologisten reumalääkkeiden kohdalla. Oli tarjolla suoneen pistettävää ja siksi sairaalassa tai terveyskeskuksessa annosteltavaa Remicade-lääkettä, ja kalliimpaa apteekista ostettavaa ja lääkettä. Jälkimmäinen tuli vuodessa kymmenen tuhatta euroa kalliimmaksi, mutta sitä sairaalat mielellään määräsivät, jotta eivät joutuisi maksamaan Remicadea kunnan budjetista. Tämä ohjausvirhe yksinään tuotti vuodessa ylimääräisiä menoja kymmenen miljoonaa euroa. Remicade-ongelma on pois päiväjärjestyksestä, mutta ongelmallinen rajanveto sairaalalääkkeiden ja avohoitolääkkeiden välillä säilyy.
= = =
Jos potilas joutuu sairaalaan, sairaanhoitopiiri laskuttaa hoidosta kotikuntaa. Vielä 1980-luvulla kunnat maksoivat sairaanhoitopiirille kiinteän vuosimaksun, jonka puitteissa potilaita hoidettiin niin paljon kuin rahalla pystyi hoitamaan. Siirtyminen potilaskohtaiseen laskutukseen tehosti huomattavasti sairaaloiden toimintaa. Potilaita hoidettiin paljon enemmän, mikä oli tietysti hyvä asia kaikkien muiden kuin kuntien kannalta, jotka joutuivat kiltisti maksamaan vuosittain nousevat maksut.
Huomattakoon, että sairaanhoitopiiri ja kunta ovat täsmälleen samassa asemassa kuin sairaala ja vakuutusyhtiö vakuutusmuotoisessa terveydenhuollossa. Sairaanhoitopiirillä on varaa hoitaa potilaita kuinka hyvin tahansa, koska laskun maksaa kunta. Erikoissairaanhoito on meillä erittäin hyvää, mutta siihen on vaikea päästä, koska terveyskeskukset eivät toimi kunnolla.
Terveyskeskukset eivät toimi, koska erikoissairaanhoidon kasvaneet menot ovat vieneet niiltä rahat. Siksi nämä pitäisi saada samaan organisaatioon.
Moni on esittänyt, että valtio ottaisi vastatakseen erikoissairaanhoidosta, jotta sen kulut eivät heiluttaisi pienten kuntien budjettia. Näin tehtiin Norjassa. Nyt norjalaiset varoittavat ketään seuraamasta heidän esimerkkiään. Erikoissairaanhoidon potilasmäärä kasvaa käsistä, kun perusterveydenhoidosta voi lähettää ilmaiseksi potilaita keskussairaalaan. Monikanavaisuutta pitää karsia, ei lisätä.
Huomattakoon, että työterveyslääkäri tai aito yksityislääkäri voivat lähettää potilaansa keskussairaalaan jatkotutkimukseen yhtä vapaasti tai jopa vapaammin kuin perusterveydenhuolto Norjassa.
(Kirjoitus on julkaistu Näkökulma-artikkelina Suomen Kuvalehdessä)
Osmo: “Huomattakoon, että sairaanhoitopiiri ja kunta ovat täsmälleen samassa asemassa kuin sairaala ja vakuutusyhtiö vakuutusmuotoisessa terveydenhuollossa. Sairaanhoitopiirillä on varaa hoitaa potilaita kuinka hyvin tahansa, koska laskun maksaa kunta.”
Ei pidä paikkaansa: kunta on pelkästään laskunmaksajan asemassa, mutta (kuten kirjoitit) vakuutusyhtiö voi kontrolloida eikä maksa turhasta.
Vakuutuspohjaiset järjestelmät ovat kalliimpia, mutta ihmiset ovat myös tyytyväisempiä — ja siihen suuntaan Suomi siirtyy hyvää vauhtia.
Vain siitä vallitsee yksimielisyys, että Suomessa terveydenhoito osataan ja sitä saa ainakin yksityislääkäriltä.
Lystin maksajista onkin kehitetty varsinainen himmeli. Kuitenkin maksaja on aina se suomalainen veronmaksaja.Harva varmaan laskee, mitä hoitoreissu todella tulee maksamaan.
Pettyneenä olen seurannut sotesoppaa. On monenlaisia mielipiteitä, mutta hintalappuja ei
juuri mainita.
Käsittämätöntä on, miten eri vastuutahot optimoivat vain omia kustannuksiaan.Loppulaskun maksaja on kuitenkin kaikille sama.
Ainoana johtopäätöksenä tästä tuntuu vankasti siltä, että kustannusten jako on levähtänyt liian laajalle. Kokonaisuus ei ketään kiinnosta. Jokainen pelaa omaan pussiinsa.
Rajat esh:n ja pth:n välillä ovat keinotekoisia ja toimimattomia. Rajojen kaatamisesta ei varmaan löydy mistään huonoja kokemuksia.
Siis valtio vastaa koko ketjusta ja kuntien valtionosuudet pienenevät. Keskussairaalat erikoistuvat. Työterveyshuolto on yrityksen tarjoama, etu, houkutin työtekijöille.
Kukaan täysvaltainen suomalainen ei voi sanoa, että ei tiedä terveen elämän edellytyksiä. Tämä karsii hömppäterveyshuollon. Kaikille suomalaisille voidaan teknisesti tehdä terveysprofiili ja siihen perustuva rajahyötylaskelma. Olisi hauska, kun terveyshuolto toimisi kuin yritys mikä se onkin.
Eräs taho kuitenkin seuraa potilasta kaikkialle, on oikeutettu kaikkeen hoitoa koskevaan ja miksei kustannuksiinkin vaikuttavaan tietoon: asiakas itse. Sattumoisin sama taho vaikuttaa myös sairastumisalttiuteen.
Siksi kaikkiin kuluihin pitäisi kuulua merkittävä omavastuuosuus, vakuutettunakin.
Millaisena, millaisin huojennuksin ja millaisin kannustimin ja tyrkkäilyin se toteutetaan, on toinen asia.
Lisätään nyt soppaan vielä ennaltaehkäisevä hoito.Kun ihminen elää ilman lääkärikäyntejä niin ei tarjota mitään tarkastuksia ikääntyneille.Eikä kukaan uskalla edes ehdottaa sellaisia pakollisiksi. Eikä kukaan tule katsomaan, että onko se 90 v. mummeli vielä hengissä.
Viranomaisilla on tietysti näihin ajatuksiin monta hyvää tyrmäyskeinoa.On yksilönvapautta ym.Kustannuksiakin syntyy.
Minä olen kyllä ymmärtänyt, että aika yksimielisesti ollaan oltu yhtä mieltä vakuutuspohjaisen järjestelmän eduista perusterveydenhuollossa. Sen sijaan erikoissairaanhoidon järjestäminen vakuutuspohjaisesti on tuottanut erittäin laadukkaan, mutta samalla kalliin järjestelmän.
Iso-Britannian kokonaisuuttahan on yleisesti pidetty Euroopan huonoimpana. Se on tehty luokkayhteiskuntaan niin, että alaluokka käyttää julkisia palveluita ja keski- sekä yläluokka yksityisiä palveluita. Mm. kaikki tuntemani Nokialla Englannissa työskennelleet olivat vakuutusten piirissä, joka takasi terveydenhuollon yksityissairaaloissa.
Itse asiassa kaikissa maissa pohjoismaita lukuunottamatta erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito ovat aivan erillään. Ja sehän on erikoistumista.
Ja itse asiassa se, että yleislääkäri sekä yksityisellä puolella että terveyskeskuksessa saa kirjoittaa lähetteen erikoissairaanhoitoon on vallitseva käytäntö joka puolella — eikä se missään sote-ehdotuksessa olisi muuttunut miksikään.
Ja se, että lääkäri kirjoittaa lähetteen, ei vielä johda mihinkään, erikoissairaanhoidossa erikoislääkäri kuitenkin vielä tutkii ja päättää toimenpiteestä.
Suomalaisen yksityistmäskeskustelun erikoisuutena on ajatus siitä, kunnat itse kilpailuttavat terveyspalveliden tarjoajia. Koska julkinen puoli viimekädessä aina maksaa pitää palveluista ja toimenpiteistä säätää hinnat valtakunnallisesti, kuten esim Saksassa. Kun tariffiasia on hoidettu on pitkälti yhdentekevää suoritetaanko maksut kunnan, valtion vai vakuutusyhtiön kassasta.
“On myös potilaan edun mukaista, että kaikki mahdollinen tutkitaan.”
Kummallinen, vaikkakin yleinen, ajatus. Tutkimiseen liittyy riskejä (invasiivisissa tutkimuksissa infektio-riskit, säteilyaltistus) ja kustannuksia (vähintään ajankäyttö, huoli löydöksistä) sekä muita ongelmia (mm. merkityksettömiä löydöksiä jotka johtavat turhiin toimenpiteisiin ja uusiin tutkimuksiin).
Paremminkin voisi sanoa, että on potilaan tahdon, ei edun, mukaista että kaikki mahdollinen tutkitaan.
“Jokaisella rahoittajalla on houkutus minimoida menonsa, vaikka siitä aiheutuisi paljon suurempia kustannuksia toisaalla.”
Esimerkki: Muutama vuosi sitten, tuolloin 90-vuotias, Lpr:ssa asuva äitini joutui keuhkokuumeen takia Etelä-Karjalan keskussairaalaan, jossa hän oli pari päivää kalliilla paikalla Nova-osastolla.
Koska suoraan suoneen meni yhä antibiootteja, piti saada tietyn statuksen omaava paikka. Lähin vapaa paikka löytyi Parikkalan sairaalasta (kuuluu ja kuului EKSOTEen) 100 km:n päästä. Ja siellä äitini sai todella hyvää hoitoa, mistä iso kiitos.
Maatessaan hän sai kuitenkin tukoksen jalkaan. Äiti vietiin keskussairaalaan, jossa diagnoosi vahvistettiin ja lähetettiin klo 21 tienoolla takaisin Parikkalan sairaalaan. Sieltä piti ehtiä jo seuraavana aamuna klo 8:ksi tukoksen varsinaiseen hoitoon. Illansuussa takaisin Parikkalaan.
Noin 30 tunnin sisällä 90-vuotias äitini taittoi siis neljä kertaa 100 km:n matkan (Pla-Lpr, Lpr-Pla, Pla-Lpr ja Lpr-Pla). Ja oli tietenkin aivan uupunut eikä ymmärtänyt, missä milloinkin oli tai mihin oli matkalla ja miksi.
Lpr:n kaupunki varmastikin säästi, tai ainakin tilastot kaunistuivat. Mutta mitkä olivat todelliset kustannukset ja todelliset säästöt? Ehkä EKSOTEkin kokonaisuudessaan säästi, onhan se nyt valtakunnallinen hyvä esimerkki toiminnan tehostamiseta ja kustannusten leikkaamisesta.
Eikö tällaisessa tilanteessa edes olisi tullut se yhden yön käytäväpaikka keskussairaalassa halvemmaksi? Äitini olisi käsittääkseni voitu myös viedä yhdeksi yöksi palvelukotinsa omaan huoneistonsa, sillä talossa on ympärivuorokautinen hoito.
Tilanne lienee nyt yhä pahempi. Äidilläni on nyt jo elvytyskielto ja kunto huomattavasti alempi. Eli keuhkokuume kyllä hoidetaan, mahdollista tukosta ei.
Olisi, Osmo, mukava saada sinulta asiasta käsitys. Ja muiltakin arvioita siitä, miten ihmeessä yhtälö ratkaistaan, kun laitospaikkoja vähennetään ja kun hoidon tarve kuitenkin vain kasvaa?
Ylläolevassa kappaleessa on sisäinen ristiriita. Silläkin on ihan merkittävä hintalappu, että erikoislääkäri tutkii.
Ei ole ristiriitaa, vaikka hintalappu onkin. Tutkimus maksaa kymppejä, ehkä satasia, operaatio tonneja ja kymppitonneja.
No, insinöörille kympitkin voivat ilmeisesti olla merkittäviä.
Omakohtaisten kokomusten perusteella en jaa näkemystä Britannian terveydenhuollon luokkaeroista. Tosin itse kävin julkisessa sairaalassa pienessä yliopistokaupungissa ja otos ei siten ole kovin edustava 😉
Olin hirveän huolissani että mitä joudunkaan käynnistä maksamaan kun pelkäsin jenkkityylistä meininkiä, mutta kaikki mukaan lukien röntgenit yms olivatkin ilmaisia ja lääkäriin pääsi suoraan ilman jonottamista. Ei siis valittamista brittien sairaanhoitosysteemistä.
Eikös tässäkin blogin kommenteissa ole esitetty jo se “Ainoa Oikea Ratkaisu™”? Eli yksityistetään lisää ja vieritetään isompi omavastuu asiakkaalle.
Tällöin mitään mainitsemaasi pelleilyä ei tehtäisi, vaan maksukyvyn mukaan potilas joko hoidettaisiin tai jätettäisiin hoitamatta.
Laitospaikkojakin olisi juuri riittävästi, eli kaikille joille on varaa maksaa.
Outsider ja Hannu jo kommentoivat ennaltaehkäisyä. Palaan siihen vielä. Joukkomittaiset ennaltaehkäisykampanjat on kai helpompi toteuttaa verorahoitteisessa järjestelmässä?
Sosiaalihistorian luennolla kuulemani nippelitieto: kun streptomysiini ja muut ihmelääkkeet 40-luvun lopulla tulivat, laski tubikuolleisuus nopeasti lähes kaikkialla Euroopassa. Suomessakin, joka oli ollut ”musta läiskä Euroopan kartalla” kuten joku 30-luvulla sanoi.
Ranska ei meinannut moneen vuoteen saada taudista lopullista niskalenkkiä, vaikka se toki sielläkin paljon väheni. Suomi meni ohi, ja monet muutkin. Ranskassa kun systeemi tosiaan perustui siihen, että tuttu perhelääkäri tutki ja valtio maksoi. Dupont ei halunnut kuulla, että lopeta Gauloise’in ketjupoltto ja mene pariksi kuukaudeksi parantolaan. Lopulta hänet sitten vietiin paareilla.
Pekka Puskan kolesterolin vastainen sotaretki saatiin meillä toteutettua perusteellisesti (pekonin ystävän mielestä liiankin hyvin).
Näillä on enää vain anekdootin merkitys. Mutta kansantaudit tulevat ja menevät. Yksi esimerkki on naisten kohdunkaulan syövän seulonta. Miten se toteutetaan puhtaasti vakuutuksiin perustuvassa järjestelmässä?
Asian vierestä: yksi näkökulma keskustelussa asevelvollisuus versus palkka-armeija on jäänyt paitsioon. Jos kaikki parikymppiset miehet eivät enää joudu/pääse ”syyniin”, mitä terveysvaikutuksia sillä voisi olla?
Kyllähän tällainen kampanjointi voitaisi hyvin tehdä myös markkinaehtoisesti, eli margariinitehtaan mannekiini olisi virallisestikin margariinitehtaan leivissä, ja sitten joku muu katsoisi kansanterveyden perään.
Ai niin, nyt on ikävä EU, ei Pohjois-Karjala-projekti enää onnistuisi kun pitäisi olla näyttöä niistä terveysvaikutuksista eikä vain toiveajattelua.
Hyvää analyysia siitä, mitä parannettavaa Suomen terveydenhuollon rahoituksessa voisi olla. Rahoitus lienee tärkein ja ehkä ainoakin terveydenhuollossa selvästi uudistusta kaipaava kohta.
Sote-uudistajat voisivat aloittaa hommansa alusta ja keskustella ensin tällaiseen asiatyyliin siitä, mitä parannustarpeita nykyisessä sote-järjestelmässämme mahdollisesti on.
Tämä kohta oli hämärä. Jos erikoissairaanhoidon menot ovat nousseet, kai on syytäkin käyttää niitä hieman vähemmän (koska hyöty suhteessa hintaan laskee).
Maksamiset on tosiaan hyvä järjestää niin, että huonoon hoitoon ja väärään säästämisenn kannustavia vinoumia ei ole. Tuossa edellä terveyskeskukset toimivat kuitenkin kai aivan oikein — ainakin jos tuossa oletettiin, että terveyskeskukset maksoivat sekä perus- että erikoissairaanhoidon kulut. Vastuut siis olivat yhdessä organisaatiossa kuten pitikin. Vai olivatko?
Tuo kunnan kautta kaikki maksut kierrättävä malli on siis yksi hyvä malli, vai kuinka? Tuo yksi taho hoitaisi kaiken ennakoivasta kunnon ylläpitämisestä erikoisssairaanhoidon kuluihin. Tämä ei estä täydentämästä mallia (jos halutaan) esim. niin, että valtio maksaa hieman lisätukea sellaisille kunnille, joilla on joitain kalliita tautikeskitymiä.
10–20 % suomalaisista aiheuttaa 80 % sote-menoista.
Kustannusten jakamisen sijasta pitäisi ensisijaisesti keskustella siitä, miten estämme näitä 10–20 % elämästä epäterveellisesti ja synnyttämästä turhia kustannuksia. Elintasosairauksien, ylipainon, liikkumattomuuden, alkoholin, huumeiden ym. ihmisten itsensä vapaaehtoisesti synnyttämien ongelmien ehkäisemisen osalta tuntuu siltä, että järjestelmämme on nostanut kädet pystyyn. Aika, energia ja rahat käytetään erittäin kalliiden seurausten hoitamiseen, ei syiden poistamiseen.
Yksilön vastuuta, myös taloudellista vastuuta omasta kunnostaan on lisättävä olennaisesti. Painavaa keppiä ja isoa porkkanaa, kiitos. Päänsilittely ja pehmoilu vie Suomen tälläkin sektorilla perikatoon.
Peräpeilikritiikki on aika hedelmätöntä, kulloisenkin parhaan tieteellisen tiedon varassa toimiminen on pidemmän päälle parempi strategia kuin toimimattomuus.
Hämärää tuntuu olevan — ja paljon.
Siis esim. ei leikata niin syvältä, “koska hyöty suhteessa hintaan laskee”?
Tai leikataan ihan vähän vaan?
Tai jätetään joitakin leikkaamatta?
Vai miten ajattelit käyttää erikoissairaanhoitoa vähemmän?
Unohdit geenimuuntelun, ei näitä muuten ratkaista.
10–20 % suomalaisista aiheuttaa 80 % sote-menoista.
Onko varma, että nänä 10–20% suomalaisista ovat joka vuosi samat ihmiset?
Osmo: “Vakuutusmuotoisessa terveydenhuollossa on houkutus tehdä tutkimuksia ja antaa hoitoja, jotka verorahoitteisessa järjestelmässä jätettäisiin vähäisten terveyshyötyjen vuoksi tekemättä.”
Vakuutuksissa on yleensä omavastuu, niin myös sairausvakuutuksessa Suomessa (ja onkin melko korkea) — tämä vähentää merkittävästi turhuuksia.
Kaikesta tästä rahavirrasta huolimatta esimerkiksi Suomeen muuttaville thaimaalaisille suomalainen terveydenhuolto on “järkytys”. Ensinnäkin se on pyrokraattinen ja jäykkä, joudutaan juoksemaan moneen kertaan ja odottelemaan. Suomalainen julkinen terveydenhuolto on kuulema samantyyppinen kuin Thaimaassa on terveydenhuolto maaseudulla.
Noin 30€/kk niin saa Bangkokissa sellaisen vakuutuksen, jolla saa hyvää hoitoa yksityissairaalassa.
Puheet suomalaisen terveydenhuollon huippulaadusta ovat vaienneet jo aikoja sitten. Nyt ollaa hiljaa, eli tarkoittanee, että laatu on huonoako?
Ei lääkärillä ole omavastuuta vaan potilaalla. Ei sitä potilas pysty arvioimaan, mikä on turhaa ja mikä ei. Se on aina lääkärin tehtävä. Jos turhuudet ovat kannattavia lääkärille, niin tokihan hän niitä määrää.
Jos erkoissairaanhoito kallistuu, kunta saa enemmän terveyshyötyjä palkkaamalla yhden ylimääräisen lääkärin kuin sijoittamalla vastaavat rahat muutamaan taksimatkaan kalliille erikoislääkärille.
Totta hitossa pitäisi toimia tieteellisen tiedon varassa. Nyt 40–50 vuotta myöhemmin tiedetään, että kilpailevat teoriat olivat oikeassa, mutta silloin 1970-luvulla oli vain olevinaan niin saatanan kiire, että näyttö voitin jättää huomioimatta sekä kolestroliteoria ja tyydyttyneen rasvan vaikutus jättää testaamatta.
Ei kai lääkäri niitä hoitoja maksa?
Ja kyllä viime kädessä potilas itse arvioi, mistä kannattaa maksaa ja mistä ei. Vaikka lääkäri “määrää”, potilaan ei ole pakko tulla operaatioon eikä myöskään syödä lääkkeitään.
Ja tässä omavastuu on tarpeen.
Ja onpa kumma, kun aina joku muu tietää paremmin, mikä on oikein.
Vakuutusmuotoinen terveydenhuolto ainoana vaihtoehtona on varmaan tutkitusti julkista tehottomampaa, mutta onko olemassa tutkimustietoa järjestelmästä jossa vakuutusmuotoisen terveydenhuollon tarkoitus on vain täydentää olemassaolevaa julkista terveydenhuoltoa, vieläpä siten että vähiten terveyspalveluja tarvitsevat, siis työssäkäyvät ovat omassa järjestelmässään?
Entäpä jos julkisen järjestelmän täydentäminen vakuutusvetoisella onkin optimaalinen tapa irrottaa jatkuvasti kasvavasta terveyspalvelujen kysynnästä aito tarve ja siirtää loput kysynnästä markkinamekanismin piiriin?
Jos näin olisi, niin nykyiset avokätiset Kela-korvaukset vain sotkevat markkinamekanismeja.
“Huomattakoon, että työterveyslääkäri tai aito yksityislääkäri voivat lähettää potilaansa keskussairaalaan jatkotutkimukseen yhtä vapaasti tai jopa vapaammin kuin perusterveydenhuolto Norjassa.”
Näin se on, kun olin töissä niin erikoissairaanhoitoon ja kalliisin tutkimuksiin pääsi pyytämättä eikä tarvinnut jonottaa, omasta kalenterista saattoi katsoa milloin joudan tutkimuksiin ja hoitoon.
Mutta terkkarissa tilanne on toinen, jo yleislääkärille on vaikea päästä, erikoislääkärille pääsee vain päivystyksen kautta
Yksi piirre sote-ongemassa on vanhusten kotihoito.Kun vanhusta yritetään epätoivoisesti hoitaa kotona, mikä on lopussa epäinhimillistä heitteillejättöä.Kun vanhus ei kykene enää yksinkertaisimpaankaan toimintoon niin siitä huolimatta hänet pakotetaan pysymään kotona
Kyseessä on enemmänkin heitteillejättö
Jos vanhuksella on huoehtijoita niin he kyöräävät vanhuksen toistuvasti päivystykseen , josta vanhus taas palautetaan kotiin.
Tähän on taas reagoitu nostamalla ambulanssimiehistön kynnystä ottaa vanhus kyytiin.
Niinpä esim isääni ambulanssi kävi katsomassa kolme kertaa.Vasta kun sain tiedon tilanteesta ja soitin häkeen vanhus otettiin kyytiin ja vietiin sairaalaan, tosin liian myöhään , liuotushoitoa ei enää voitu aloittaa, se oli myöhäistä.Tuloksena oli sydämen vajaatoiminta johon hän sitten myöhemmin menehtyi.
Ambulanssimiehistö selitti , etteivät he voi ottaa vanhuksia kyytiin ennen kuin vanhukset ovat riittävän huonossa kunnossa. Haukkujen pelossa ajellaan hupilenkkejä
Tuo vanhuksen hoitaminen kotona on viety liian pitkälle , se on muuttunut heitteillejätöksi
Ja tuo edestakainen ajeluttaminen kuormittaa erilaiset terveydenhoidon päivystyspisteet ja nostaa niiden kuluja ja hyöty on vähäinen
Ja väliin tippuu vanhuksia, joilla on todellinen ongelma
Päivystyskäynnit voitaisiin korvata laitoshoidolla ja olisi inhimillisempää
Osmo 29.12.2014 Asukkaiden valikointi ja sote-menot: “Oulussa tehdyn tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia kunnan asukkaista aiheutti 81 % kunnan sote-menoista. Noissa suurkuluttajissa on tietysti henkilöitä, joilla on vuoden aikana ollut jokin kallis leikkaus, mutta pääasiassa kyse on huono-osaisuudesta, joka näkyy sekä sosiaalityön että terveyspalvelujen tarpeena.”
Näppituntumalla valitettavan paljon sotemenoista kasaantuu. THL lienee selvittänyt asiaa, mutta en tähän hättään löytänyt dataa.
Moni ei halua nostaa tällaisia asioita keskusteluun, kun työhaluttomia, alkoholisteja, narkkareita, rikollisia, sairaalloisen ylipainoisia ym. ei saa syyllistää. Jos Suomi aikoo oikeasti selvitä konkurssiuraltaan, niin tosiasiat on tunnustettava ja tehtävä tarvittavat päätökset.
Singaporessa on maailman parhaita terveydenhoitoja ja hinta puolet suomalaisesta. Soininvaarakin on vaatinut Suomeen Singaporen mallin tapaista. Sen pohjana on perustili, joka saa ihmisen vastuuseen elintavoistaan ja turhista toimista mutta mahdollistaa köyhillekin kunnon hoidon.
Tiedätkö Sinä, mitkä ovat tarpeellisia tutkimuksia ja lääkkeitä, jos vaikkapa oikea puoleni on halvaantunut yön aikana? Minä ainakin tarvitsen siihen lääkärin apua, ehkä Sinä et.
Osmo on tietysti tätäkin asiaa jo aiemmin ehtinyt käsitellä kirjoituksessaan Sosiaaliset terveyserot 12.2.2015. Tässä siitä otteita:
“Olemme olleet vakuuttuneita, että pitkittynyt työttömyys on vaaraksi terveydelle, koska työttömistä pitkäaikaistyöttömät ovat sairaampia ja terveimmät ovat töissä. Petri Böckeman ja Pekka Ilmakunnas tutkivat asiaa Palkansaajien tutkimuslaitoksessa pitkittäisaineistolla ja havaitsivat, että pitkäaikaistyöttömien terveys ei ollut heikentynyt työttömyyden aikana, vaan he olivat sairaita jo työttömiksi joutuessaan. Sairaus pitkitti työttömyyttä eikä päinvastoin.”
“Onko yhteiskunnan vika, että ammattikoululaiset polttavat enemmän tupakkaa ja köyhät syövät itsensä lihaviksi ja lenkkeilevät vähemmän? Pelkästään erot tupakoinnissa ennustavat liki kolmen vuoden eroa elinajan odotteessa lukioon ja ammattikouluun menevien välillä.”
“Kun nyt tupakasta tuli puhe, miksi melkein kaikki mielenterveyskuntoutujat polttavat? Paha tapa vai puutetta lääkityksessä? Aikoja sitten havaittiin, että ADHD-nuorilla on kohonnut riski päätyä amfetamiinin ongelmakäyttäjiksi.”
Ja kirjoituksensa lopuksi Osmo tekee tärkeän ehdotuksen, jota lämpimästi kannatan:
“On käynnistettävä määräaikaiset terveystarkastukset kutsupohjalla kaikille terveyskeskusten asiakkaille, joilla sitä ei ole työterveyshuollon puolesta. Tästä voisi säätää vaikka lain.”
Itse jatkaisin tästä vielä eteenpäin niin, että mikäli henkilö ei näiden terveystarkastusten ja niiden perusteella tehtyjen kunto-ohjelmien perusteella paranna tapojaan, vaan jatkaa holtittomia elämäntapojaan, niin tämä sanktioitaisiin vaikkapa merkittävästi korkeammilla maksuosuuksilla hoitokuluista. Ja kunnostaan huolehtiville voitaisiin maksaa vuosittain tulospalkkio veronpalautuksen muodossa.
Olet turvautunut saivarteluun.
Kyllä minäkin tuossa tilanteessa tarvitsisin lääkärin apua ja jopa hakeutuisin lääkärin hoitoon — ja olisin melko kiukkuinen, jos joku (vaikkapa TimoT tai Osmo) esittäisi, että ne ovat turhuuksia.
Mutta tästä ei ole kysymys (jos ei saivarrella) vaan siitä, että on ihmisiä, jotka hakeutuvat tutkimuksiin ja hoitoihin, vaikka eivät ole sairaita. No, nekään eivät aina ole turhia, mutta omavastuu rajoittaa niiden kysyntää sopivasti.
Se on kalliimpaa, mutta onko se tehottomampaa?
Saksalaiset (ja hollantilaiset jne.) maksavat enemmän, mutta ovat tyytyväisiä.
Nuo jutut eivät selitä eroja muihin maihin. Suomssa köyhän ja varakkaan elinajanodotteen ero on OECD maiden suurimpia.
Tupakkaa syytetään, mutta Suomi kuuluu siihe joukkoon, jossa kyllä poltetaan mutta vähän, savukkeilla mitattuna esim pitkäikäisemmät japanilaiset polttavat n 3 kertaa enemmän.Vähemmän polttavat vain ruotsalaiset ja islantilaiset mutta ruotsaliset nuuskaavat
.Tupakointiero ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää alimmassa tuloluokassa 40 % polttaa, mutta ylimmässäkin 20 % ja kuten OECD rapparissa todetaan, suomalaiset polttavat vähän, siis ne jotka polttavat.
Viinaa juodaan kaikissa tuloluokissa saman verran, juomatavoissa toki on eroja, mutta alkoholin määrä on se ratkaiseva sairauksien kannalta
Ja muuallakin juodaan viinaa ja yhtä paljon ja usein enemmänkin, eikä se aiheuta yhtä suuria terveyseroja
Ja kun 60–70 % kansasta on ylipainoista ja lihavia n 13 % niin ei sekään pelkästään köyhien ongelma ole
Eikä ylipainoisuus ole myöskään pelkästään suomalaisten ongelma, Suomi on oECD maiden keskitasoa
Useimmissa länsimaissa lihavuuserot köyhien ja varakkaiden välillä on yhtä suurta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ylipaino#/media/File:Bmi30chart.png
Liikunnassa taas vertaillaan vain vapaa-ajan liikuntaa eikä huomioida työajan tai muuta hyötyliikuntaa .Jos se lasketaan mukaan niin köyhimmät liikkuvat eniten:He tekevät ruumiillista työtä, heillä ei ole autoa, ei varaa taksiin ja niinpä useimmat matkat tehdään jalan tai pyörällä.Julkisen liikentenekin käyttö edellyttää liikuntaa pysäkeille.
Tätä ei vertailussa huomioida
Hyvätuloinen tekee kaikkein vaarallisinta työtä eli istuu kaiket päivät ja jos nuo väitteet pitkistä päivistä pitävät paikkansa niin ei aikaa vapaa-ajan liikunnalle juuri jää.
Hyvätuloisella , jolla on jo koulutuksen ja sosiaalisen aseman tuomaa hyvinvointikulttuuria, on kaupan päälle myös jatkuva mahdollisuus seurata terveydentilaansa maksutta ja saada asiantuntijakonsultaatiota milloin haluaa
Köyhän, jolla ei ole mitään sosiaalisen taustan tai koulutuksen tuomaa hyvinvointikulttuuria ‚pitäisi selvitä yksin, ilman tarkastuksia ja ilman konsultaatioita.
Eliitti,jolla on kaikki terveyspalvelut ilmaiseksi käytössä ilman jonotusta ja arviointeja ja joka ei selviä ilman jatkuvaa ohjausta edellyttää köyhältä, että hänen tulee itse olla aktiivinen ja kyetä hoitamaan terveyttään ilman tukea.
Suomessa on tietoisesti haluttu katsoa vain Suomen sisäisiä terveyskäyttätymiseroja ja selittää elinajanodotteen eroa pelkästään tämän varassa.
Mutta vertailu muiden maiden kanssa paljastaa, etteivät nuo selitykset voi pitää paikkaansa
Ainoa selittävä tekijä on terveydenhoidon eriarvoisuus
http://ec.europa.eu/health/reports/docs/health_glance_2014_en.pdf
Näitä monionelmaisia on yhteiskunnassa n 30000–40000, vähän miten lasketaan.He kuulvat useimmiten noihin alimpiin tuoluokkiin eli alimpaan 10 % tai 20 % .Kun näissä ryhmissä on ihmisiä 530000/1060000 tai talouksia 250000/500000, joten he kyllä aiheuttavat vääristymää , mutta eivät merkittävää.
Ja samanlaisia on muissakin yhteiskunnissa, joten ei sekään mikään selittävä tekijä ole tervyseroille maiden välillä
Enpä olisi uskonut, että vielä peukutan nimim. Liian vanhan postausta, mutta edellä oleva on täyttä asiaa 🙂
Liian vanha on mielestäni kyllä ihan hakoteilla.
1. Kaikkein köyhimmät eivät käy töissä, joten he eivät myöskään saa minkäänlaista työperäistä hyötyliikuntaa
2. Juomatavat todellakin vaikuttavat lopputulemaan. Karrikoidusti jos köyhä juo kerralla sen mitä hyvätuloinen vuodessa, niin se köyhä kuolee alkoholimyrkytykseen.
Jos haetaan hyvää erikoissairaanhoitoa, ei kai kukaan voi väittää, etteikö USA:n malli olisi maailman paras. Se ei ole kattavin, mutta se on maailman paras.
Ranskan sairaanhoitoa pidetään maailman parhaana. Yhdysvallat sijoittui tuloksen suhteen jonnekin sijalle 80. Johtuu siitä, että järjestelmä kohdentaa voimavarat aivan älyttömästi.
Kyllä sossussa juoksukin kuntoliikunnasta käy ja jos kuvailemasi juomatapa olisi yleinen niin Suomessa ei olisi köyhiä.
Eikä köyhällä ole edes rahaa juoda
Tämä nyt on ihan puppua.
1) On paljon työssäkäyviä köyhiä ja eipä monessakaan työssä enää mitään liikuntaa saa.
2) Ja tuskin sillä köyhällä edes on varaa kerralla juoda sitä hyvätuloisen vuosiannosta, ei sinne päinkään — eikä varmasti haluakaan.
Itse asiassa tosi köyhällä ei ole varaa alkoholiin, siitä alkoholiverotus pitää huolen.
On ikuisuuskysymys halutaanko mitata objektiivista (näyttöön perustuvaa) vai subjektiivista (koettua) tehokkuutta.
Oma suosikkini julkisen terveydenhuollon tavoitteeksi on subjektiivinen tehokkuus, mutta a) siihen ei Suomessa ole subjektiivisena oikeutena oikein varaa ja b) yksityinen sektori pystyy tuottamaan koettua tehokkuutta erinomaisen tehokkaasti eli tarjontaa on jo olemassa.
Millä perusteella?
Tasa- arvoisin se on yhteiskunnan antaman rahoituksen suhteen. Kun tullaan tänne pohjoiseen, niin köyhät maksavat enemmän kuin rikkaat ja eteläisessä Euroopassa rikkaat maksavat enemmän kuin köyhät. Kai se Ranska jää siihen väliin.
Ai, sinä tarkoititkin turhia lääkärissäkäyntejä. Minä olen puhunut koko ajan lääkärin määräämistä turhista tutkimuksista. Ne ovat eri asia.
Siis mielestäsi lääkärin määräämät turhat tutkimukset tapahtuvat ilman lääkärissäkäyntiä? Eri asiahan se…
Eipä näytä menevän Raimo K:lle jakeluun vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Lopetan tämä asian puimisen tähän.
Jotakin kai Ranskassa on viimeisten 30 vuoden aikana tehty oikein, koska ovat nousseet maailman pitkäikäisimpien joukkoon. Oltuaan kauan bkt/as. verrattuna alisuoriutujia, varsinkin miehet, suomalaisten tavoin. Valistunut arvaus: taustalla on liikenne‑, tupakka- ja viinivalistus ja ennaltaehkäisevät joukkotutkimukset, joita kaikkia Ranskassa vakuutuspainotteisuudesta huolimatta on.
En tuolla aiemmin sanonut, että patonkimaan nykysysteemi on kelvoton, vaan että jonkinlainen — sotilaiden muotitermillä — hybridi sen ja verovetoisen systeemin välillä voisi olla optimaalinen.
Liian Vanha puhui alimmasta tuloluokasta. En usko että alimmassa tuloluokassa juurikaan käydään töissä. Toiseksi Liian Vanha sanoi, että kaikkein köyhimmät liikkuvat paljon, koska käyvät ruumiillisissa töissä. Nyt sinä olet sitä mieltä ettei sellaisia töitä ole.
No olipa niin tai näin, niin köyhin tuloluokka ei liiku yhtä paljoa kuin hyvätuloiset vaikka miten laskisi.
No Liian Vanha sitten väittää, että kaikki juovat yhtä paljon. Vastauksen me tiedämmekin: hän haluaa väittää että köyhien ja hyvätuloisten elintavat ovat samanlaisia, vaikka ne eivät ilmiselvästi edes voi olla sellaisia ja että ero johtuu siitä kun yhteiskunta panostaa hyvätuloisten terveydenhuoltoon.
Olit itse tuossa ylempänä sitä mieltä että Liian Vanhan kirjoitus oli asiaa, mutta näyttää siltä että oletkin kaikesta eri mieltä hänen kanssaan!