Pääsääntö maailmalla on, että julkinen verorahoitteinen terveydenhuolto tulee halvemmaksi kuin yksityinen vakuutuksiin perustuva terveydenhuolto. Kun kauan sitten olin peruspalveluministeri, sain kirjeen Maailmanpankilta, jota on harvoin syytetty vasemmistolaisuudesta. Kirjeessä sanottiin, ettei Pohjoismaiden pidä missään tapauksessa siirtyä verorahoitteisesta julkisesta terveydenhuollosta keskieurooppalaiseen vakuutusmuotoiseen terveydenhuoltoon, koska se tulisi valtavasti kalliimmaksi.
Omassa mielessäni pääsääntö on, että yksityinen tekee useimmat asiat halvemmalla, mutta julkinen tekee oikeita asioita. Siksi julkinen on järkevämpi.
Kysymys on, voisiko julkinen oppia jotain yksityisen tehokkuudesta ja voisiko yksityistä kannustaa tekemään oikeita asioita.
Työterveyshuolto on eriarvoista ja kallista
Moni on vähän tendenssinomaisesti verrannut työterveyshuoltoa terveyskeskuksiin ja kertonut, kuinka kaikki on työterveyshuollossa paremmin. Varmasti onkin, mutta kyllä se järjestelmä käyttää valtavasti rahaa nuorten ja terveiden hoitamiseen. On suoranaista tilastoilla valehtelemista verrata kustannuksia, joita työterveyshuolto käyttää nuoriin ja terveisiin siihen, mitä julkinen käyttää vanhoihin ja sairaisiin. Oikea vertailukohta on, paljonko julkinen käyttää rahaa nuoriin ja terveisin. Työterveyshuolto käyttää varmasti enemmän. Jostakin syystä en ole kuitenkaan törmännyt yhteenkään oikein tehtyyn tutkimukseen tästä aiheesta.
Se, että meillä käytetään niin paljon rahaa terveimpien kansalaisten terveydenhuoltoon, on tietysti terveydenhuollon kokonaisuutta ajatellen tehotonta, mutta asiaa voi ajatella toisinkin. Työtätekevien terveys on tärkeää kansantaloudelle. Se, että heihin kohdistetaan ylimitoitettuja lääkärinpalveluja, tulee kansantaloudelle edulliseksi ja ehkä jopa maksaa tätä kautta nuo panostukset. En tiedä. Silmiini ei ole osunut yhtään tutkimusta tästäkään asiasta.
Sitä nyt ei vain uskalleta sanoa ääneen, että työssä olevien terveys on arvokkaampi asia, vaikka mitenkään muuten ei voi perustella kahta rinnakkaista järjestelmää, jotka ovat tehneet eräillä mittareilla Suomen terveydenhuollosta yhden OECD-maiden eriarvoisimmista. Mittarina on tällöin käytetty sitä, kuinka usein eri tulotasolla olevat pääsevät lääkärin vastaanotolle.
Miten tehostaa julkista terveydenhuoltoa?
Olen ollut erilaisissa tehtävissä HUS:n ja muinaisen HYKS:in hallintoelimissä. Niissä olen usein turhautunut siitä, ettei luottamusmiehillä ole oikein keinoja parantaa sairaalan toimintaa. En sano, että sairaala toimii huonosti, vaan että se voisi toimia paremmin.
Ongelmana on jäykkä hierarkisuus sekä ammattiryhmien kateus ja vastakkainasettelu. Lääkärit kohtelevat sairaanhoitajia huonosti niin, ettei näiden ammattiosaaminen pääse hyödyttämää niin paljon kun voisi. Sairaanhoitajat kohtelevat aivan samoin perushoitajia. Hupaisa oli käytäntö eräässä uusmaalaisessa sairaalassa, jossa perushoitajat eivät saaneet annostella lääkkeitä, vaan se kuului sairaanhoitajille – paitsi öisin. Ammattikuntien reviirirajat ja niiden mustasukkainen vahtiminen on järjestelmälle suuri taakka.
Yksi iso ongelma on sairaaloiden johdon lääkärikeskeisyys. Lääkäreillä ei ole koulutusta monimutkaisiin tuotantotaloudellisiin kysymyksiin, joita sairaalan johtamisessa tarvittaisiin.
Nyt julkinen terveydenhuolto on väärien kannustimien ansassa. Minkään yksikön ei kannata löytää säästömahdollisuuksia omasta toiminnastaan, koska siitä seuraisi vain rahan ja vakanssien menetystä ja kiireen lisääntymistä.
Johtamisongelmista on kyse, kun ulkoistetut terveysasemat toimivat Helsingissä paljon paremmin kuin kaupungin omat terveysasemat. Oliko se Espoossa, jossa tuotantotalouden kellokallet tutustuivat terveysasemien toimintaan ja tekivät yksinkertaisen ehdotuksen: kun potilaita on maanantaisin enemmän kuin muina viikonpäivinä, kannattaisi maanantaisin olla enemmän henkilökuntaa paikalla kuin muina viikonpäivinä.
Minulla olisi harrastuneisuutta yhtiöittää joitakin yksiköitä raha seuraa potilasta -periaatteilla. Ajatuksena on tuoda niihin vähän samanlaista henkeä kuin on yksityisissä yrityksissä.
Yksityiset eivät ole mitenkään itsestäänselvästi parempia kuin julkiset organisaatiot, mutta niillä on yksi evoluutiosta opittu vahvuus. Jos yksityinen yritys toimii muita huonommin, se karsiutuu pois kilpailun mukana. Huonosti toimiva julkinen organisaatio sen kun porskuttaa eteenpäin ja saa käyttöönsä aina vain lisää rahaa. Huonosti toimivaa pomoa on vaikea vaihtaa, vaikka numerot sanoisivat mitä hänen onnistumisestaan.
Perhelääkärit ovat pääsääntö Euroopassa
Olen varsin vakuuttunut, että olisi hyvä siirtyä omalääkärijärjestelmään Suomessakin ja vielä mieluummin perhelääkäreihin. Lääkärit voisivat myös toimia ammatinharjoittajina.
Muodollisesti omalääkäri on tehottomampi, koska päivittäin potilaat eivät hakeudu terveysaseman lääkäreille tasaisesti. Vieraalla lääkärillä voisi olla vapaata, mutta vieras lääkäri joutuu paneutumaan itselleen tuntemattoman potilaan tilanteeseen aivan toisella tavalla kun omalääkäri joutuisi.
Omalääkäriä vielä paljon parempi olisi perhelääkäri, mutta siitä ei tule mitään työterveyshuollon takia. Niinpä isän alkoholismia, äidin mustelmia ja tyttären masennusta hoidetaan kutakin eri järjestelmässä, jotka eivät edes saa tietää toistensa havainnoista mitään.
Yksityiset voivat toimia alihankkijoina
Yksityinen vakuutuksin rahoitettu terveydenhuolto tulisi valtavan kalliiksi, koska sairaaloiden kannalta mikään hoito ei ole turhaa, jos vain joku siitä maksaa. Potilaan ja sairaalan kannattaa liittoutua vakuutusyhtiötä vastaan, koska kallis ylihoito on molempien etu, eikä vakuutusyhtiöparka voi kuin maksaa. Maissa, joissa terveydenhoito perustuu yksityisiin palveluihin ja vakuutuksiin, on kehitetty suuri ja hyvin kallis koneisto puolustamaan vakuutusyhtiöiden etuja turhia tai kustannustehottomia hoitoja vastaan. Erityisesti Yhdysvalloissa tämä lisää terveydenhuollon kokonaiskustannuksia merkittävästi.
Yksi vaihtoehto olisi, että yksityinen terveydenhuolto ei saa päättää, mitä hoitoja millekin potilaalle annetaan, vaan tämä päätetään julkisessa terveydenhuollossa, joka voi sitten tilata toimenpiteen, vaikkapa lonkkaleikkauksen yksityiseltä yhtiöltä ja kilpailuttaa sen. Tämä vähentäisi kustannuksia, JOS yksityiset tekevät nämä toimenpiteet halvemmalla. Aina eivät tee.
Vähän hölmöltä tuntuu periaate, että vaikkapa lonkkaleikkaukseen potilas saa hakeutua mihin sairaalaan haluaa ja esimerkiksi helsinkiläisten osalta lasku lähetetään HUS:lle. Tuo toisen sairaalan tarjoama toimenpide voi maksaa paljon enemmän kun sama toimenpide HUS:ssa. Olisi kohtuullista, että HUS maksaisi siitä vain sen, mitä se olisi tullut itse tehtynä maksamaan ja sairaalaa vaihtava potilas maksaisi erotuksen itse .
HUS ostaa jonkin verran toimenpiteitä yksityisiltä. Minäkin olin kaihileikkauksessa yksityisellä HUS:n myöntämän palvelusetelin turvin. On tosin havaittu, että itse tehtynä moni toimenpide tulee HUS:ssa halvemmaksi kuin ostettuna, mutta oma kapasiteetti ei riitä, eikä kapasiteettia voi budjettirajoitusten vuoksi lisätä.
Erityisesti laboratoriopalvelut ovat HUS:ssa merkittävästi yksityisiä halvempia. Se tietysti johtuu suuresta volyymista mutta myös yksityisten halusta rahastaa ylihinnoitelluilla laboratoriopalveluilla. HUSLAB:illa olisi kapasiteettia myydä palveluitaan ulos. Se voisi siis myydä laboratoriopalveluja yksityisille huomattavasti halvemmalla, mutta nämä eivät halua ostaa, koska laboratorio on niille merkittävä tulonlähde. Kela korvaa kiltisti nämä aivan ylihintaiset laboratoriokokeet. Lääkkeiden Kela-korvauksissa on otettu periaatteeksi korvata vain halvimman lääkkeen mukaan, vaikka potilas haluaisi käyttää tietyn merkkistä ja kalliimpaa lääkettä. Laboratoriopalvelujen Kela-korvauksissa voisi olla sama periaate.
Kiireisen aika on kallista
Normaaleille helpoille lääkärissäkäynneille yksityisen puolella on tietty peruste. Kiireisen aika on kallista. Moni maksaa jonossa ohittamisesta, eikä siinä ole mitään vikaa, kunhan maksaa itse. Minäkin käännyn pikkuvaivojen vuoksi yksityisen terveysaseman puoleen, vaikka isommissa ongelmissa käytän julkista. En tosin ymmärrä, miksi Kelan pitää sitä tukea.
= = = =
Jos en olisi jo eläkeiässä, tarjoaisin STM:lle (tai VM:lle) konsulttityönä sairaanhoidon taloudellisten pelisääntöjen suurimpien älyttömyyksien läpikäyntiä. Siinä olisi säästöpotentiaalia valtavasti.
On myös niin, että Suomesta puuttuu kunnollista tutkimusta terveydenhuollosta sen järjestelmätasolla. Tässä kirjoituksessa olen viitannut kahteen otteeseen tiedonpuutteeseen työterveyshuollon kalleudesta suhteessa julkiseen terveydenhuoltoon (potilasaine vakioituna) ja siihen liittyvän eriarvoisuuden mahdollisesta kansantaloudellisesta kannattavuudesta.
Merkittävä osa ongelmaa on siinä, että suuri osa populaatiosta ei ymmärrä että rahoitus ja toteutus voidaan ylipäätänsä eriyttää toisistaan.
Ts. omalääkärit voivat aivan hyvin toimia yrittäjinä, mutta heidän palkkansa tulisi palveluseteleistä tai suoraan julkiselta.
Näin homma toimii lähes kaikissa länsimaissa. Meillä on DDR:n perintöä oleva perusterveydenhuollon järjestelmä, jossa lääkärit ovat julkisessa virassa.
Tässä tulee juuri se ongelma jota Soininvaarakin avasi kirjoituksessaan. Perinteisessä markkinatalouden mallissa on ostaja ja myyjä, missä ostaja tietää mitä hän tarvitsee sekä maksaa viulut, ja myyjä myy. Ja kysyntä tulee täytetyksi. Ja palvelun laatu on helppo mitata, ja eri tarjoajia helppo vertailla. Vaikkapa mutterin ostaminen on helppo kilpailuttaa, mutta entä terveyspalvelun? Ei niinkään.
Terveydenhuollossa missä rahoitus ja toteutus on eriytetty on erilainen tilanne kuin edellä kuvatussa tilanteessa, koska nyt pelureita tulee kolme:
* Asiakas, jonka tarve/halu terveyspalvelulle on lähes rajaton (tutkitaan nyt varmuuden vuoksi jne)
* Toteuttaja, jolla on halu täyttää asiakkaan ”rajaton” tarve terveyspalvelulle sillä kaikki on tietenkin voittoa. Toteuttaja on myös se taho jolla on se asiantuntemus sen suhteen mitä asiakas todella tarvitsee.
* Maksaja, jonka halu on maksaa vain tarpeellisesta ja kustannustehokkaasta hoidosta.
Tässä mallissa siis on asiakkaan ja toteuttajan yhteinen intressi ylihoitaa ja tutkia kaikkea mahdollista ihan vain varmuuden vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ole maksajan intressi. Joten nyt maksajan pitää valvoa tai muuten olla päsmäröimässä näitä kahta muuta ettei järjestelmän kulut karkaa käsistä.
Toki voidaan tehdä että maksaja ensin tutkii mitä asiakas tarvitsee, ja ohjaa sitten hoidon toteuttajan pakeille jossa asiakas tosiasiallisesti saa hoidon. Mutta onko tämä tehokasta, miksei asiakasta suoraan hoideta samalla kun tutkitaan mitä asiakas tarvitsee? Ei kuulosta kovin kustannustehokkaalta pompotella asiakasta sinne ja tänne, ja ylläpitää erikseen lääkäriresursseja sekä ostajan että toteuttajan puolelta.
Ja lisäksi, miten maksaja tietää mikä on hoidon oikea hintataso, eritoten tilanteessa missä tosiasiallisia palveluntarjoajia on vain muutama jotka voivat sanattomilla sopimuksilla olla kilpailematta hinnoilla. Toki antiobioottien reseptejä kirjottavia voi olla niin paljon että aitoa kilpailua Suomeenkin tulee, mutta entä vaikkapa ohitusleikkauksien tai aivokirurgian osalta?
Nämä mallit missä on eriytetty asiakas, maksaja ja toteuttaja terveyspalveluiden kustannukset ovat järjestään korkeampia mitä julkiseen malliin nojaavissa. Suomessa terveyspalvelut ovatkin erittäin kustannustehokkaat. Mitään kriisiä meillä ei terveyspalveluiden osalta varmasti olisikaan tässä vanhassa suomalaisessa mallissa jos käyttäisimme yhtä paljon terveyspalveluihin kuin muut oecd-maat. Oikeastihan loogista olisi käyttää enemmän, sillä väestörakenteemme on vanhusvoittoisempi kuin juuri missään muualla.
En nyt jaksa kirjoittaa hirveän pitkästi, mutta onneksi tätä asiaa on monessa paikassa hyvin avattu. Tässä esimerkiksi Janne M. Korhosen hyvä kirjoitus ”Miksi voitontavoittelu sopii paremmin teollisuuteen kuin terveyspalveluihin? Talousteoreettinen vastine Juhana Vartiaiselle”:
https://jmkorhonen.fi/2020/02/24/miksi-voitontavoittelu-sopii-paremmin-teollisuuteen-kuin-terveyspalveluihin-talousteoreettinen-vastine-juhana-vartiaiselle/
Juuri noin. Ne palvelut jotka kustannetaan julkisilla varoilla pitää olla myös maksajan hallinnassa. Toteutukseen voidaan käyttää kyllä yksityisiä palveluntuottajia, mutta silloin kannattaa palvelutarpeen arviointi ja palveluihin ohjaus pitää tiukasti maksajan käsissä alkaen jo yhteydenotosta ajanvaraukseen. Kaikki julkisella rahalla osittainkin rahoitettavat terveyspalvelut ehdottomasti samasta jonosta. Palvelun tarvitsija ohjataan siitä sitten maksajan osoittamaan paikkaa.
Pelleily kela-korvauksilla on aivan turhaa, jos joku haluaa käyttää yksityisiä palveluita ilman että suostuu samaan jonoon ja hoidon tarpeellisuuden ja kiireellisyyden arviointiin muiden kanssa niin sehän on aina mahdollista, mutta ei siihen mitään verorahoja pidä käyttää. Aivan käsittämätöntä millaisella puliveivauksella verorahoja halutaan ohjata vapaasti rahastettavaksi valittaen samalla verotuksen ankaruudesta ja vaatien veronalennuksia. Hyvinvointivaltion suurin ongelma tuntuu olevan siinä että hyvätuloiset ja varakkaat ovat vaatimassa itselleen jatkuvasti lisää verorahoitteisia palveluita ja ohituskaistoja joita vain he voivat käyttää. Mitä jos tarkasteltavina ensiksi kaikki yhteiskunnan tuet jotka kohdistuvat nimenomaan hyvätuloisille ja varakkaille , luovuttaisiin ensiksi niistä. Jäisi ehkä sitten varaa kaikkien peruspalveluihin ja jopa veroasteen laskullekin. Sekin pitää muistaa että ei julkinen talous silläkään parane että näivetetään julkinen sektori ja samalla hankitaan verorahoilla kiihtyvään tahtiin ja kustannustehottomasti palveluita ja tuotteita yksityisiltä. Verorahoilla kustannettavat julkiset hankinnathan ovat nykyään jo luokkaa 40 mrd euroa, ja lisää vaan halutaan kuten tunnin juna tai tehottomat kela-korvaukset. Mitä markkinataloutta se on jos yksityistä sektoriakin pyöritetään julkisilla hankinnoilla ja verovaroin?
Tuossa mallissa ei olisi muuta muutosta nykypäivään, kuin että lääkärin työ muuttuisi urakkaluonteiseksi.
Ennen kunnaläkkärit laskuttivat potilastaan ja kunta maksoi pientä peruspalkkaa yhteiskunnan edellyttämästä työpanoksesta. Tätä voisi jo kuvata yritystoiminnaksi. Ympäristöterveydenhuolto toimii samalla periaatteella edelleenkin.
Ode kirjoittaa: ”Jos en olisi jo eläkeiässä, tarjoaisin STM:lle (tai VM:lle) konsulttityönä sairaanhoidon taloudellisten pelisääntöjen suurimpien älyttömyyksien läpikäyntiä. Siinä olisi säästöpotentiaalia valtavasti.”
Oden kokemus ja äly olisivat kyllä eläkeläisenäkin tarpeellisia välttämättömässä sote-remontissa!
Suomen pääongelma on kuitenkin se, että olemme järkyttävällä tavalla jumissa Marxin sosialismissa. Siellä ei anneta Oden tapaiselle henkilölle puheenvuoroa ollenkaan! Pitäköön tunkkinsa siellä eläkkeellä!
Suomen siirtyminen sosialismiin tapahtui bernsteinilaisen sosialistin, Mauno Koiviston presidenttikaudella 1982–1994.
Ennen sitä Suomea johti talousosaaja Urho Kekkonen, joka nerokkaalla suomettumisella juonitteli uskomattomalla tavalla isänmaamme Neuvostoliiton kynsistä Länteen.
Kuollessaan 1986 Kekkonen oli Suomen rikkain mies!
Nyt Suomi on brezhneviläisessä stagnaatiossa, kun sosialistinen talouskokeilumme on epäonnistunut, niin kuin kaikkialla muuallakin. Björn Wahlroosin mukaan: ”Suomi on nyt konkurssin partaalla.
Suomen voi tästä MEGA-kriisistä pelastaa vain täydellinen talous-, koulutus-, sote- ja työlainsäädäntöuudistus.
Sen voi tehdä vain niin, että suomalaiset puhaltavat kaikki yhteen hiileen ja tekevät meistä taas globaalisti kilpailukykyisen maan, jossa on kapitalistin ”sallittua” MEGA-vaurastua, ottaa riskiä, tehdä innovaatioita, investoida uuteen tekniikkaan, työllistää ja tehdä lapsia.
Tähän tarvitaan SDP:n Väinö Tannerin vertainen, uskottava kriisijohtaja, joka yhdisti Suomen kansan 1939 Talvisodan hädän hetkellä!
Seppo Korppoo, 76-vuotias eläkeläinen, joka toimii kahden vienti-yhtiön toimitusjohtajana ja kehittää uutta teknologiaa Innocode Oy:ssa ( https://uusi.innocode.fi )
Suomessa lääkärien toiminta julkisessa virassa ei liity mitenkään DDR:ään vaan tulee ihan suoraan siitä, miten sairaanhoito järjestettiin Suomessa ennen sotia. Meidän maamme oli sen verran köyhä, että yksityisiä sairaaloita ei ollut 1900-luvun alussa juuri lainkaan – paitsi ”Kammio”, jonne varakas väki meni lepäämään, kun pää ei kestänyt. Muutoin sairaalat olivat yleisiä ja niiden lääkärit olivat 1800-luvulta alkaen virkamiehiä. Pääomaa sairaalan perustamiseen ei ollut muilla kuin julkisella vallalla, eikä köyhässä maassa voinut kuvitella tekevänsä rahaa sairaanhoidolla.
Kun myös maaseutukaupunkeihin perustettiin sairaaloita ja kunnat alkoivat palkata kunnanlääkäreitä, oli itsestään selvää, että niihin palkattavat lääkärit saivat virkamiehen aseman. Mitään muuta juridista viitekehystä korkeakoulutetun ammattilaisen palkkaamiselle julkishallinnon palvelukseen ei ollut. Sosiaalinen tarve ohituskaistalle hoidettiin ”erikoismaksuluokalla”, jossa lääkäri sai hoitaa ylitöinä potilaita omaan laskuunsa.
Eli Suomessa lääkärit ovat olleet aina lähtökohtaisesti virkamiehiä julkisen vallan palveluksessa eikä pääkaupungin ulkopuolella ollut kovin paljon kokonaan yksityisiä lääkäreitä. Kun 1980-luvulla alettiin perustaa yksityisiä lääkärikeskuksia, joissa lääkäri toimi yksityisyrittäjänä, ilman virkamiehen asemaa, tähän suhtauduttiin lääkärikunnankin piirissä aika epäluuloisesti, sillä tätä ennen puhtaina yksityislääkäreinä toimi lähinnä muotilääkäreitä ja rappeutuneita tapauksia, jotka elättivät itsensä kirjoittamalla viina- ja huumereseptejä sekä lääkärintodistuksia.
Asiakkaalle voitaisiin luoda kannustin olla ylikäyttämättä terveyspalveluseteliä. Terveystili olisi korvamerkittyä rahaa, mutta jos sitä jäisi yli, saisi rahan jossain vaiheessa itselleen. Negatiiviseksi menneen terveystilin joutuisi itse automaattisesti maksamaan palkastaan tms.
Tartun kommenttiisi pikkuvaivoista. Meillä naisilla tai ainakin itselläni vuosittaisiin rutiineihin kuuluu gynekologilla käynti tutkimuksineen, johon menee lähes 300 euroa, Kela-korvaus on mitätön. Lisäksi käyn silmäsairauden seurannassa yksityisellä, koska muuta toimivaa systeemiä ei oikein ole. Näistäkin kustannus on yhteensä noin 300 euroa. Gynekologille pääsisin julkiselle puolelle vain jos saisin lähetteen jonkin sairausepäilyn vuoksi. Olen hyvätuloinen, mutta maksaisin saman pienemmilläkin tuloilla. En voi yhtyä näkemyksesi siitä, että näitä ei kuuluisikaan Kela-korvata. Tämä on myös sukupuolten tasa-arvoon liittyvä kysymys. Pikkuvaivat ovat tähän asti hoituneet työterveyshuollossa, joka loppuu kohta kun jään eläkkeelle. Olisipa jokin omalääkärisysteemi odottamassa.
JH kirjoitti:
”Meillä naisilla tai ainakin itselläni vuosittaisiin rutiineihin kuuluu gynekologilla käynti tutkimuksineen, johon menee lähes 300 euroa, Kela-korvaus on mitätön.”
Nämä ovat hankalia asioita, kun sellaisiakin käytäntöjä, joita tutkimukset eivät tue, käännetään tasa-arvokysymyksiksi. Tutkimuskirjallisuuden mukaan vuosittainen gynekologikäynti on niin hyödytön, että sen takia julkinen sektori ei niitä järjestä. Nykyisten hoitosuositusten mukaan gynekologikäynnit kuuluu tehdä oireiden mukaan, eikä vuosittaisia gynekologikäyntejä nykyisissä hoitosuosituksissa suositella. Kohdunkaulansyöpään liittyvään seulontaan suositellaan osallistumaan joka viides vuosi.
Aikoinaan kun seulontamenetelmät olivat kehittymättömiä ja kun ei ollut papa-koetta parempia menetelmiä tiedossa kohdunkäylän syövän seulontaan, markkinoitiin vuosittaisia gynekologikäyntejä hengenpelastusväylänä, olettaen että sitä kautta sairauksia löytyisi paremmin jo ennalta niin, että niihin voitaisiin tehokkaasti ennalta puuttua. Mutta kun näihin käynteihin liittyviä potilaskertomuksia on tutkimuksissa käyty läpi, tuloksena on ollut, että vuosittaisen käyntikäytännön myötä on löytynyt iso määrä ”vääriä positiivisia” löytöjä, jotka ovat johtaneet lisätutkimuksiin, aiheuttaneet naisille turhaa stressiä ja ahdistusta, laskeneet asianosaisten elämänlaatua ja lisäksi syöneet terveydenhuollon resursseja, mikä on ollut sitten pois muista hoitoresursseista. Lisäksi oireiden ilmetessä moni vuosikäyntejä harjoittanut ei olekaan mennyt heti hoitoon, vaan on odottanut vuosikertaa, jolloin hoidon aloitus onkin viivästynyt verrattuna oireperustaiseen hoitoon menemiseen.
On nimenomaan tärkeää että julkisessa sairaanhoidossa pitäydytään hoitosuosituksissa, eikä uhrata verovaroja tehottomiin ja tarpeettomiin tutkimuksiin ja hoitoihin. Jos joku ei sitten usko käypähoitosuosituksia, niin toki hän voi hankkia omaan piikkiinsä vaikka mitä, mutta julkisia varoja niihin ei kannata kohdentaa.
Yksityinen terveysbisnes myy kyllä sitä mitä asiakas haluaa ostaa mutta sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä tarpeellisuuden tai vaikuttavuuden kannalta, vaan sen kannalta että yritys tuottaa voittoa omistajilleen. Varsinkin kokoomuksen agendalla on ohjata mahdollisimman paljon julkisia varoja tuottamaan tuota voittoa yksityisille omistajille, ei tuottamaan käypähoitosuositusten mukaisia vaikuttavia ja kustannustehokkaita terveyspalveluita suomalaisille.
Mutta ei julkisella sektorilla saa käyntiä millään harvemmallakaan frekvenssillä, pelkkään kontrolliin.
En nyt avaa henkilökohtaisia terveysasioita enempää, mutta itselläni ihan perusteltu syy käydä vuoden – puolentoista välein. En keksi tähän muuta ratkaisua nykysysteemissä kuin yksityisesti ostetun palvelun.
JH: ”En nyt avaa henkilökohtaisia terveysasioita enempää, mutta itselläni ihan perusteltu syy käydä vuoden – puolentoista välein.”
Jos syy on perusteltu, luulisi sen olevan perusteltu myös julkisen puolen lääkärin mielestä.
Joka siis kai nyt pitää perustelua perusteettomana?
Koska, tietysti olet sitä kysynyt?
Duodecimin terveyskirjastossa todetaan gynekologisista tutkimuksista erikseen:
”Rutiininomainen vuositarkastus ei ole tarpeen.” https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00125
Harvan hoitoaiheen kohdalla tällaista sanotaan. Mutta sen osalta sanotaan siksi, että niin laajalle on levinnyt yksityisten sote-firmojen aikoinaan levittämä mainonta tällaisen tarpeellisuudesta, kun taas lääketieteellisen tutkimuskirjallisuuden mukaan rutiinitarkastuksille ilman oireita ei ole lääketieteellistä perustetta, mutta ne kuluttavat terveydenhuollon rajallisia resursseja. Rutiininomaisten vuositarkastusten sijaan suositellaan oireiden perusteella hoitoon hakeutumiseen perustuvaa käytäntöä:
”Gynekologista tutkimusta suositellaan tehtäväksi aina poikkeavien gynekologisten oireiden tai alavatsavaivojen yhteydessä. Oireista tärkeimpiä ovat ylimääräiset vuodot, nopeasti tulleet muutokset kuukautiskierroissa tai haittaavat alavatsakivut. ”
Kukas se taannoin sanoikaan (tai kirjoitti):
”Jos päättäjät joutuisivat käyttämään julkista terveydenhuoltoa, se toimisi paljon paremmin.”
?
Keksiikö joku perusteita, miksi näin ei olisi?
”Jos yksityinen yritys toimii muita huonommin, se karsiutuu pois kilpailu mukana.”
Terveydenhuollossa on aika hankala sanoa kuka toimii huonosti ja kuka hyvin. Potilaan mielestä aika usein hyvä lääkäri on se, joka määrää kaikki tutkimukset ja lääkkeet mitkä potilas haluaa, vaikka niissä ei olisikaan mitään järkeä. Tai osaa asiakaspalvelun ja potilaille puhumisen hyvin, vaikka itse vaivojen hoitamisessa olisikin huonompi. Taloustieteen termein informaatioasymmetria asiakkaan ja palvelua tuottavan tahon välillä on valtava, jolloin asiakas ei voi tehdä rationaalista valintaa eri palveluntarjoajien välillä.
Lisää asiaa mutkistaa se, että ihmisen terveys on tullut hoidettua hyvin silloin kun lääkärillä ei tarvitse käydä. Tällaisista potilaista ei tietenkään yksityiselle terveysfirmalle tule tulojakaan, joten niillä ei ole varsinaisesti kannustinta huolehtia potilaan kokonaisvaltaisesta, pitkän aikajänteen terveydestä.
Vuosittaisista gynetarkastuksista: Yksityinen terveysala tekee koko ajan parhaansa saadakseen tämän ajatuksen laajennettua markkinoinnilla mahdollisimman moneen väestöryhmään.
Toiseksi paras asiakas on se, joka tulee säännöllisesti toteamaan itsensä terveeksi, ja paras on se joka tulee ja josta laajojen tutkimusten jälkeen löydetään joku suhteellisen vaaraton riski kuten hypertensio tai joku pieni rappeuma josta sitten voidaan sanoa että sitä kannattaa ehdottomasti seurata vuosittain. Ka-ching!
Olen leikkinyt ajatuksella, että diagnoosin tekeminen ja hoidon määrittäminen käypä hoito-suositusten mukaan pitäisi olla julkisen sektorin monopoli. Se voisi sitten ostaa määrittämänsä hoitotoimenpiteet yksityisiltä tai julkisilta tuottajilta, ja tähän olisi myös asiakkaalla mahdollisuus. Kaikkein huonoin vaihtoehto on se, että diagnoosi tehdääbn yksityisellä ja julkinen vastaa hoidon tuottamisesta, joka on avoin valtakirja ylidiagnosointiin.
Uskon että Suomessa poliittinen realismi vie järjestelmän kohti vakuutuspohjaista mallia vaikka se tulisi kokonaisuutena kalliimmaksi. Suomella on enemmän painetta lisätä rahan kulutusta terveysmenoihin ylipäänsä (koska väestön ikääntyminen ja elintasosairauksien lisääntyminen) ja mikä tahansa malli joka mahdollistaa tämän lienee pienimmän riesan tie. Suomessa ei tällä hetkellä koeta kovasti luottamusta julkiseen sektoriin palvelujen järjestäjänä ja sen pienentämistä pidetään itseisarvoisena.
Poliittisena manööverinä en ihmettele ollenkaan, mikäli meidän keskiluokka alkaa juhlimaan esim. 500€ ”veronalennusta” samalla kun terveydenhuoltoon aletaan myymään 1000€ hintaisia pakollisia vakuutuksia. Saadaan samalla iskulla alennettua veroja, leikattua katalaa julkissektoria ja lisättyä terveydenhuollon rahoitusta. Kansa köyhtyy pääomien tuottovaatimusten verran, mutta itse ostettua vakuutusta ei silti koeta yhtälailla ”vastuuttomasti tuhlailevaksi” kuin virkamiesbyrokraattista rahankäyttöä.
Yhdysvaltojen rikkinäinen vakuutusjärjestelmä on yksi mahdollinen tapahtumakulku, mutta maailmalta löytyy rutosti myös esimerkkejä missä vakuutuspohjaisella himmelillä on aikaansaatu ihan kelvollinen aparaatti. Yleensä ne eivät ole kansantaloudellisesti yhtä edullisia tapoja järjestää terveydenhuolto kuin täysin julkisiin perustuvat, mutta poliittisesti ne vaikuttavat olevan hyvin suosittuja. Ehkä tämä poliittinen yhteensopivuus on helposti preemionsa arvoista, etenkin kun meidän soten kohtuullistamisen lukkona tuntuu olevan juurikin poliittisen päätöksenteon mahdottomuus?
Jos paineet sote-menojen kasvuun ovat mittavat, mitä järkeä on vastata tähän vaihtamalla järjestelmä kalliiksi ja tehottomaksi?
Ei siinä tietysti mitään järkeä ole, mutta kuten Eeko kuvasi, jos saisi merkitä ostamansa 1000 euron verotukseen, joka kevenisi 500 euroa, se olisi monen mielestä järkevää, koska verotus kevenee. Syinä se, että veroja vihataan, terveysasemat ovat veikkauskeskuksia jne jne. Ihan samoin uskotaan vakaasti ja vankasti, että kun sote-uudistus tehtiin, syntyi uusi ylimääräinen hallintohimmeli eikä kunnista (yli 300) ja sairaanhoitopiireistä (21) poistunut mitään. Nämä ovat monelle tunne- ja asenneasioita.
Sinä vastaat itse omaan kysymykseesi:
”Yksityiset eivät ole mitenkään itsestään selvästi parempia kuin julkiset organisaatiot, mutta niillä on yksi evoluutiosta opittu vahvuus. Jos yksityinen yritys toimii muita huonommin, se karsiutuu pois kilpailu mukana. Huonosti toimiva julkinen organisaatio sen kun porskuttaa eteenpäin ja saa käyttöönsä aina vain lisää rahaa. Huonosti toimivaa pomoa on vaikea vaihtaa, vaikka numerot sanoisivat mitä hänen onnistumisestaan.”
Kannattaa maksaa vaikka extraa siitä ilosta, että ne pahimmat töhöt karsiutuvat kilpailun mukana pois. Pitkällä tähtäimellä se pitää systeemin keskimäärin terveempänä.
Janne: ”Pitkällä tähtäimellä se pitää systeemin keskimäärin terveempänä.”
Miksi sitten kansainvälisesti julkinen toimii tehokkaammin kuin yksityisnen?
Kandee avaa silmät.
Markkinataloudessa on etuja, mutta myös haittoja.
Terveyden hoidossa jälkimmäiset peittoaa edelliset.
Samaa mieltä siitä että terveydenhuollon järjestäminen on hankalaa. Niin on myös eri systeemien vertaily ja suhtaudun kovin varauksellä väitteisiin siitä että Suomalainen systeemi olisi kovin tehokas. Noista vertailuista puuttuu aina laatuelementti. Varmasti Sceitsissä käytetään enemmän rahaa terveydenhuoltoon, mutta niin käytetään asumiseen, ruokaan, matkailuun, harrastuksiin jne… Se että pysytään jotenkuten hengissä ja jollain bruttokansantuote osuudella ei ol ekovin hyvä mittari.
Toinen usein esiintyvä väite että ihmiset anatvat tutkituttaa itseään loputtomiin ja ravaavat lääkärillä jos joku julkisensektorin byrokraatti ei tätä valvo on myös hieman liioiteltua. Ei se lääkärissä käynti nyt niin kivaa ole ja vakuutuspohjaisissa systeemeissä tätä voi hillitä omavastuulla ja copay malleilla.
Svetisissä on puhtaasti valuutuspohjainen systeemi jossa perusvakuutus on aika tarkoin säädelty. Omavastuu on n.250-2500€ riippuen minkä verran haluaa maksaa ja tämän jälkeen 10% kuluista noin 3500€ ylärajaan asti. Vakuutus maksaa noin 300€ / kk tuolla korkeimmalla omavastuulla, jonka muuten voi vaihtaa kerran vuodessa ilman terveys kysymyksiä. Lisävakuutuksia on tietysti monenmoisia jos haluaa vuorinäköalan ja yksityishuoneen jne…
Mutta perusvakuutuksellakin saa valita lääkärinsä, toisin kuin näissä DDR demarien malleissa joissa joku apparatsikki osoittaa potilaalle tarvittavan hoidon ja hoitopaikan. Ihanan raikasta!
Ei se noin auvoista Sveitsissä ole, mitä hupsis kuvailee. Kalliita ovat näet myös vanhusten hoitokodit, keskiarvo oli kaksi vuotta sitten 10800 euroa/kk, sairaskassa kattaa tästä hoito- ja sairaskulut pääosin, mutta asumiskulut, reilu 5000 euroa/kk, jäävät asukkaan omalle kontolle. Jos eläke ei siihen riitä, on realisoitava mahdollista omaisuutta, ja jos ei sekään riitä, voidaan laskuttaa lapsia. Lasten vastuu riippuu näiden tuloista ja kotikantonista. Samoin on vanhempien pitänyt aikanaan rahoittaa lasten opiskelu joko täysikäiseksi tai esim. korkeakoulututkinnon loppuun asti , jos tähän on taloudelliset mahdollisuudet. Mitään ikärajaa tässä ei ole.
Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon työnjako
verorahoitteinen julkinen terveydenhuolto/vakuutusmuotoinen terveydenhuolto (ideologia)
Meillä on voimakas tarve eriarvoistaa terveydenhuolto
(esim. julkinen, työterveys, opiskelijat, yksityinen)
On oleellista (eduskunta) päättää, mitkä asiat kuuluvat julkisen terveyden huollon hoidettaviksi. Vaikka esim. tuotetaan käypähoitosuositusten mukaisia vaikuttavia ja kustannustehokkaita terveyspalveluita suomalaisille.
”Työtätekevien terveys on tärkeää kansantaloudelle.”
Jos työtätekevä saa lääkäriajan seuraavaksi päiväksi, niin miksi ei-työtätekevän pitää odottaa lääkäriaikaa kolme kuukautta.
”Johtamisongelmat”; sairaaloiden johdon lääkärikeskeisyys.
Rahan jakajan (valtion) on puututtava tähän. Tämä ei taida olla uusi ongelma.
Johtaminen (strateginen ja henkilöstö ja muutokset)
ja organisointikyky (tehokas työnjako, resurssien hallinta ja kommunikointi ja yhteistyö)
Taidot ovat tärkeitä kaikilla organisaation tasoilla (rahan arvoisia).
Valtion rahan jakaja jakaa rahat sovittujen kriteerien mukaisesti alueille. Alue päättää sisäisestä rahanjaosta. Olisi kuitenkin outoa, jos rahaa ei käytettäisi siihen tarkoitukseen, mihin raha on saatu (esim. eläkeläisten palvelut). Toivottavasti rahan käyttö tilitetään niiden jakokriteerien mukaisesti seuraavia rahanjakoja varten. Jos jossain pystytään säästämään oivallisten keinojen takia, niin rahojen on jäätävä tietysti alueille. Hätätilanteissa alueille on annettava lisärahaa. Asiakkaat ei saa kärsiä.
Kun alueella rahat on jaettu tarkasti harkittujen kriteerien mukaisesti, niitä ei oteta pois, (kannustimet). Palveluiden tason (ei voi tinkiä) on oltava yksi kriteeri rahan saamiseksi
Jos lääkärit toimisivat ammatinharjoittajina, niin he voisivat oman yrityksen kautta välttää paljonkin, ikävää veronmaksua.
”Yksityiset voivat toimia alihankkijoina”
Mikä olisi peruste käyttää alihankkijoita. Jos päätetään, niin julkinen terveydenhuolto päättää, mitä hoitoja millekin potilaalle annetaan
Jonossa olevalle (on siis päätetty tarpeellisuus) pitäisi antaa lähete, jossa määritellään hyväksytty max.-rahamäärä, kaikkien yksityispalvelun ostamiseksi. Jonojen ohittamista rakastetaan. HUS ostaa jonkin verran toimenpiteitä yksityisiltä, palveluseteleillä.
Jokainen voi käyttää yksityisiä palveluja, niin halutessaan ja maksaa itse. Kela-korvaukset oli tarkoitus poistaa kokonaan.
Terveydenhuollon asiakkaille olisi hyvä saada hintalaskelma palveluista. (kuten apteekissa)
Palvelun hinta – yhteiskunnan tuki = sinun maksettava osuus (vastinetta verorahoille)
Hallitus on päättänyt Kela-korvauksille hallituskauden ajaksi ½ mrd €.
Hallituksen perustelut Kela-korvauksille ovat oudot. Korvauksia nostettiin, jotta yksityisten palvelut lisääntyisivät. Lääkärillä käynnit kasvoivat 0,7 %. Koska julkinen ei tarjoa gynekologisia palveluja, niin yksityisille menevillä on oltava Kela-korvaus.
Suosittelisin perusteluksi mieluummin.
”koska minulla on valta päättää Kela-korvauksista ja koska minä haluan.”
Ymmärrettävästi ”yksityinen” lääkäritoiminta on aivan samaa kuin muukin liiketoiminta, mutta se ei myöskään ole yksi klöntti.
Omalla rahallaan yksityisiä lääkäripalveluita ostavia on hyvin vähän. Iso bisness toki on yksityinen hammaslääkäritoiminta ja silmälääkärit, koska niihin ei ole julkisen puolen tarjontaa mitenkään riittävästi. Gynegologit myös saavat asiakkaita. Näissä on myös kyse tarkastuksista.
Muut yksityiset palvelut rahoitetaan työterveydestä tai vakuutyuksilla. Työterveydessä bisnestä on laajennettu systemaattisesti. Työnantajan on helpompi lisätä terveyspalveluita, koska kulut ovat liiketoiintakuluja. Vakuutusyhtiöt taas kehittelevät uusia tuotteita. Lastenlääkäriasemat ovat lapsivakuutusten tuoma bisnes. Vakuutusyhtiöille tämä taas kävi kalliiksi ja he kokeilivat omia lääkäripalveluita, jotta kulut pysyisivät kohtuullisina.
Joka tapauksessa liiketoiminnan laajeneminen uusiin palveuihin tarkoittaa myös sen markkinointia. Hyvä peruste on ”julkinen puoli ei toimi, maksa meille”. Tällöin kannattaa edistää julkisen terveydenhuollon kurjistamista kaikin keinoin.
Raha auttaa konsulttina. Jos työterveyden lisäpalvelut olisivatkin muuta kuin liiketoiminnan kulua? Entä jos vakuutus korvaisi vain päivärahaa sairasajalta?
Valtion kouluttamaa henkilökuntaa on noukasti, jos rinnakkain on kaksi täyden palvelun järjestelmää. Liiketoiminnan halu on laajentua ja nostaa kannattavuutta. Tuoko se terveyshyötyjä? Jääkö julkinen tereveydenhuolto viimeisijaiseksi sosiaalipalveluksi?
Omalääkärimallissa lääkäri olisi töissä 24/7 ympäri vuoden.Kuluttajan pitäisi lisäksi ostata valita kenen luona aikoo käydä. Miten voisi onnistua?
Fiksumpi ajatus olisi työterveyden käyttämä omahoitaja-malli, jossa muutama hoitaja ohjaisi oikeaan suuntaan ja varmistaisi että lääkärillä on kulloinkin tarvittavat tiedot (labrat ym) käytössään.
Julkisen johtamisongelmaan on ilmeisiä ratkaisuja. Lääkäreiden seuraksi muitakin ammattikuntia sairaaloiden johtoon. Tätähän jo kerran yritettiin, mutta keskustelut siirtyivät muualta tulleiden autojen paheksuntaan.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on ihan karmea tilanne kun kaikki yhtään asemaa omaavat vahtivat asemaansa mustasukkaisesti. Lääkärit ovat sitä mieltä, että heidän pitää päättää kaikesta, koska ovat lääketieteen erikoisosaajia. En tosin tiedä paljon lääketieteellisissä opiskellaan terveydenhuollon tuotantotaloutta, tai kuinka paljon Aallossa opiskellaan terveydenhuollon tuotantotaloutta? Terveydenhuolto on siitä vain vähän hankala ’kulutushyödyke’, ettei sille ole juuri vastineita, oma keholla ja sen terveydellä ei oikein ole vastaavia hyödykkeitä markkinoilla. Autoa ja taloa voi vaihtaa jos ne menevät liian huonoon kuntoon jne.
Tietysti talouden ’asian tuntijat’ mielellään pitävät terveydenhuoltoa markkinana muiden joukossa. Sen takia Jenkeissä terveydenhuolto on melkoista puoskarointia virallisin meriitein, potilaille myydään turhia tutkimuksia ja palveluita ihan vain sumutuksen vuoksi. Mutta hei, vapaat markkinat, ei voi mitään.
Mielestäni perusongelma on siinä, että valtio ja kunnat antavat tukensa järjestelmille, organisaatioille ja yrityksille, vaikka hätää kärsimässä on aina IHMINEN. Sen seurauksena nämä organisaatiot paisuvat aina siihen mittaan asti kuin niille annetaan rahaa tai valtuuksia ylittää budjetti.
Terveyspiirien hallituksen jäsenet pitää saattaa HENKILÖKOHTAISEEN VASTUUSEEN budjettiylityksistä. — Valmiit toimintakaavat löytyvät konkurssilainsäädännöstä. Niitä ei tarvitse erikseen keksiä. — Kohdeltakoon julkisia toimijoita samoilla säännöillä kuin yksityisiäkin. Vasta tämän jälkeen voidaan puhua yksityisen ja julkisen sektorin työnjaosta niin, että mitään tuloksia olisi odotettavissa.
Valtion tehtävän ei saa olla yritystoiminnan tukeminen, koska se vain saattaa keskenään kilpailevat yritykset (julkinen vs. yksityinen) eriarvoiseen asemaan kilpailussa samoista markkinoista. — Terveydenhoidon tuki pitää antaa IHMISILLE, ei järjestelmälle.