The Economistissa oli jokin aika sitten artikkeli, jossa oli tutkittu, miten rakennusten ulkoasu vaikuttaa asuinalueen hintatasoon. Johtopäätös oli, että perinteistä tyyliä jäljittelevä rakennuskanta nostaa alueen arvoa 15 prosentilla.
Viisitoista prosenttia 4 000 eurosta on 600 euroa/k-m2. Ihan noin taloudelliselta kannaltakin kannattaisi siis panostaa julkisivuihin.
Kun jugend-Katajanokan asunnot ovat niin kalliita kuin ovat, se riippuu tietysti ennen kaikkea sijainnista. Mutta väitän, että on jugendillakin asiaan vaikutusta. Hintataso olisi alempi, jos paikalla olisi 1970-luvun betonibrutalismin mukaista arkkitehtuuria, kuten sinänsä erinomaisesti sijaitsevassa Merihaassa.
Kun rakennamme tiivistä kaupunkia, talot ovat pääasiassa se, mitä näemme. Sillä, ovatko talot rumia ja tylsiä vai kauniita ja mielenkiintoia, on suuri vaikutus elämäämme.
The Economist puhui perinteisten tyylien puolesta kuten prinssi Charleskin on puhunut. Nykyarkkitehtuurikin pystyy luomaan kaunista ilman että se kopioisi vanhaa. Mutta silloin pitäisi myös tehdä kaunista.
Arkkitehdit pitävät vanhaa julkisivua uudessa rakennuksessa jonkinlaisena petoksena. Esimerkiksi jugendin näköisen talon pitäisi olla rakennettu myös samalla tekniikalla kuin vanhat jugend-talot.
En ymmärrä tätä logiikkaa lainkaan, koska nykyinen rakennustapa sallii kaikenlaisten julkisivujen tekemisen. Se ei siis indikoi mitään. Miksi vanhan ja kauniin kopioiminen pitäisi olla pois suljettua? Onhan se uuden ja ruman kopioiminenkin kopioimista. Vuosisatojen aikana arkkitehtuurissa jalostui monia iättömiä kauneusihanteita. Ei niiden nyt kiellettyjäkään pitäisi olla.
Mutta tämä ei ole ongelman ydin. Ei tarvitse kopioida vanhaa, kunhan tekee kaunista. Mutta on vanhan kopioiminen parempi vaihtoehto kuin uusi ja tylsä.
Joku sanoi minulle, ettei arkkitehtuurin tarkoituksen ole tuottaa kaunista, koska eihän kaikissa romaaneissakaan ole onnellista loppua. Ketään ei kuitenkaan pakoteta elämään siinä kertomuksessa, jonka kirjailija on luonut.
Olen kai ennenkin kommentoinut että kadun suuntaan oleva parveke on nätin julkisivun kompastuskivi.
Kokemuksesta voin sanoa että lasitettu parveke vilkkaasti liikennöidyn kadun suuntaan lisää asumismukavuutta _merkittävästi_. Parvekkeiden täplittämä julkisivu on väkisinkin rikkonainen, ei päästä lähellekkään Jugend -talojen ulkoasua.
Optimitilanteessa tietenkin omassa talossa olisi tylsät mutta mukavat parvekkeet, ja alueen muut rakennukset olisivat näyttäviä Jugend -luomuksia.
Ratkaisu parvekkeiden julkisivulle aiheuttamaan ongelmaan on tehdä parvekkeet sisäänvedettyinä.
Meillä Lahdessa on juuri ajankohtainen ”Onnelantie” case. Vanha rukoushuone sai purkutuomion. Lähiasukkaat halusivat tilalle vanhaa jäljittelevän puurakennukset. Tilalle on nyt kuitenkin tulossa ruma viisikerroksinen kerrostalo. Arkkitehdeille on ilmeisesti punainen vaate, että pitäisi suunnitella vanhan näköinen uudisrakennus.
En tunne tapausta, mutta epäilen vahvasti, että viisikerroksinen kerrostalo olisi ollut arkkitehdin idea alun perin. Omistaja rakennuttaa kaavoittajan sallimat kerrosneliöt, ja tilaa arkkitehdilta suunnitelman sen mukaan. Jos arkkitehti kieltäytyy tekemästä kaupunkikuvallisista ja eettisistä syistä, niin seuraava arkkitehti suostuu. Tämä on nähty viime vuosien pikkuasuntojen buumin osalta varsin raadollisesti. Jotkut arkkitehdit ovat heittäneet yksin tein romukoppaan kaiken, mitä ovat oppineet asuntojen pohjaratkaisujen suunnittelemisesta, ja tehneet sitä kanakoppia mitä on tilattu.
Paitsi talojen julkisivuilla, myös koko alueen ilmeellä on vaikutusta ihmisten viihtyvyyteen. Hyvin suunnitteltu kokonaisuus ja tietty yhtenäisyys lisäävät ympäristön viihtyisyyttä, kuten monissa paikoissa voi havaita.
Joku Jätkäsaari taas on esimerkki päinvastaisesta. Siellä erilaisista kirjavista rakennuksista on koostettu melkoinen sekahedelmäkeitos. Lisäksi huonosti suunniteltu täydennysrakentaminen uhkaa monia vanhoja ja viihtyisiä kaupunginosia.
Kaavoittajalla on iso rooli, sillä Rakennusvalvonta lupaa myöntäessään vertaa suunnitelmia kaavamääräyksiin, siis niiden on täytyttävä.
Itse olen ollut viemässä Helsingissä rakennusvalvontaan perinteisen suomalaisen puutalon (reilu harjakatto, kunnon räystäät, kuisteja jne) näköistä suunnitelmaa rivitalosta, mutta koska kaavassa luki ”rakennuksen tulee olla urbaani kaupunkirivitalo” oli siihen tehtävä lättänä pulpettikatto lähes olemattomilla räystäillä, julkisivumateriaaleja muutettava puusta rappattuun jne.
Lopputulemana siis Suomen sääoloihin sopimattomia ratkaisuja (lyhyet räystäät > sadevedet seinille jne) ja suuremmat rakennusvirheen (=homeen) riskit. Vain koska kaavoittajan antaman näkemyksen mukaan urbaani ei saa näyttää perinteiseltä. Kannattaa siis lukea ne kaavamääräykset siellä lautakunnassa ja poistaa tuollaiset rajoittavat lauseet.
HS:n tällä viikolla julkaisemassa jutussa Jätkäsaaresta (vihreistä vihrein talo) saadaan lukea yhden hyvin todennäköisen kaavoittajan virheen seurauksista. Viherkatto ja kasvit julkisivuissa.
Ei julkisivu ole pelkkä rakennuksen rungon ympärille kääritty mielivaltaisen näköinen tapetti, vaan mitä suurimmassa osin osa rakennusta niin tilallisesti kuin teknisestikin. Tämän vuoksi nykyaikaiseen taloon ei voi noin vain piirtää jugend-julkisivua päälle ilman että samalla mietitään koko rakennus perusperiaatteita myöden uusiksi (tai siis vanhaksi).
Kerrosten lukumäärä, kerrosten korkeus, huoneiden lukumäärä, asuntojen koko; nämä kaikki ovat elimellisellä tavalla yhteydessä siihen, miltä jugend-asuintalo näyttää ulospäin, ja ovat nykyrakentamisessa jotain aivan muuta kuin 1900-luvun alussa. Lämpö- ja kosteustekniikka on nykyrakentamisessa toteutettu aivan toisella tavalla, ja esimerkiksi jonkun pyöreästi ulkonevan erkkeritornin toteuttaminen nykyiset energia- ja kosteudenhallintamääräykset täyttäen ei todellakaan onnistu minään päälle liimattavana koristeena, vaan käytännössä se olisi tänä päivänäkin pakko rakentaa massiivirakenteena hyvin pitkälle samoin kuin sata vuotta sittenkin.
Puhumattakaan siitä, että nykyaikaisen asuntorakentamisen merkittävin julkisivuaihe eli suuret lasitetut parvekkeet puuttuvat kokonaan vanhasta aihevalikoimasta.
Hieno vastaus! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että laadukkaassa arkkitehtuurissa julkisivun ei tule olla ainoastaan päälleliimattu koriste. Sen sijaan uskaltaisin väittää, että arkkitehtuurin historia todistaa sinun olevan väärässä. Kertaustyylien yhteydessä on nimittäin jouduttu ennenkin aivan vastaavanlaisiin pohdintoihin. Vaikkapa uusgoottilaisten katedraalin rakentaminen tapahtui soveltamalla vanhaa muotokieltä valurauta-, betoni- ja tiilirakenteisiin. 1800-luvun uusklassiset yliopistorakenukset eivät todellakaan olleet pohjaratkaisuiltaan avoimia temppeleitä. Kun 1900-luvun vaihteessa rakennettiin graniitti sen näköisiä jugendlinnoja, sisällä oli tiilirakenne ja monet arkkitehtoniset ratkaisut palvelivat rakennusten käyttöä hyvin luovasti. Uusrenesanssityyliset pankkikonttorit ja kerrostalot näyttivät ulospäin renesanssipalatseilta, mutta tilajaottelu oli aivan ajanmukainen. Tosiasiassa esimerkiksi 1900-luvun alun uusklassiset koulurakennukset, 1930-luvun klassistiset ja 1950-luvun funktionalistiset koulut eivät poikkea mitenkään hirveästi rakennusteknisesti tai tilasuunnitelmiltaan. Erot ovat aukotuksessa, julkisivujen yksityiskohdissa, porraskaiteiden ja ovenkahvojen muotokielessä. Sama koskee kerrostaloja. Niissä suurin muutos on asuntojen mataloituminen, kun on haettu kustannussäästöjä. Muutoin klassistiset ja funkkistalot eivät käyttötavoiltaan niin hirveästi eroa elementtitaloista.
Nykyaikaiselle arkkitehtuurille pitäisi olla aivan samalla tapaa mahdollista kehittää ihmissilmälle miellyttävämpää muotokieltä rakennusten toimivuudesta luopumatta. Esimerkiksi erkkeritornin voi aivan varmasti toteuttaa betonielementtinä. Samoin ei pitäisi olla mitään esteitä lisätä ornamentteja elementtipintoihin. On niitä nykyäänkin: tiilikuvio on hyvin suosittua ja joissain rakennuksissa näkee 1970-lukulaista tuuletusritilää matkivan betonikuvion, jolla luodaan efekti nauhaikkunoista. Jos nämä onnistuvat, onnistuu muukin.
Oikeanlainen aukotus ei ole ongelma, koska nykyään aukotuksella ja räystäsmuodolla luotavat viitteet historiallisiin tyyleihin ja rakennustyyppeihin ovat suunnilleen ainoa sallittu arkkitehtuurilainan muoto ja tämä osataan jo.
On totta, että tiilirunko ja paikalla valu tuottaa parempaa ja kestävämpää rakennuskantaa, mutta kyllä ulkonäkö on myös kiinni arkkitehdin osaamisesta. Maailmalla tuotetaan erilaisia teknisiä ratkaisuja, joilla talo saadaan näyttämään mielyttävältä, vaikka käytetty tekniikka on halpaa, modernia elementtitekniikkaa. Eikä tarvitse mennä Ruotsia kauemmas! Väitän, että kyse on osaamisesta. Kun Otaniemessä opetetaan piirtämään rumia taloja, ei valmistuneiden arkkitehtien kapasiteetti riitä muuhun.
Esimerkiksi väite, että erkkeri on tehtävä paikalla, ei pidä paikkansa. Jos se onnistuu Saksassa (jossa rakentamisen laatu on parempaa) ja Ruotsissa, on kyse osaamisesta. Onko kyse arkkitehtien huonoudesta vai betonielementtitehtaiden vanhanaikaisesta tekniikasta, todennäköisesti molemmista.
Osaamisvajetta kierretään jo nyt palkkaamalla arkkitehti ulkomailta. On tullut sekä onnistumisia, että epäonnistumisia. Suunta on kuitenkin se, ettei Otaniemestä valmistuneilla ole kohta muita töitä kuin teollisuushallit, jos osaamista ei päivitetä.
Hienoa, että joku näkyvä poliitikko uskaltaa viimein pistää vastaan SAFA-mafialle!
Luin joskus arkkitehti Salme Setälän, senaattori N.E Setälän tyttären muistelmat. Niitä lukiessa tajusin, mistä funktionalismin viehätys syntyi. 1900-luvun alussa arkkitehtuurin opiskelu perustui siihen, että arkkarit piirsivät harjoitustöinään erilaisia kertaustyylisiä rakennuksia ja pelkästään niitä. Ammattitaito perustui siihen, että osattiin piirtää tyylinmukainen julkisivu ja kätkeä tekniikka sen taakse. Tämä oli kahlitsevaa, ja ”rehellinen” funktionalismi oli kuin raikas tuulenpuuska.
Nykyisellään arkkitehtuuri on aivan yhtä tiukasti kahleissa, eikä arkkitehdeillä ole tosiasiassa hirveästi valinnanvaraa tyylin suhteen. Vaihtoehtoina ovat erilaiset funkkiksen, brutalismin ja postmodernismin kertaustyylit. Tosiasiassa suurin osa arkkitehtuurista on täysin yhtä mielikuvituksetonta kertaustyylien jyystämistä kuin 120 vuotta sitten. Miksi emme voisi hyväksyä tähän modernismin eri variaatioiden joukkoon myös muita kertaustyylejä: uusjugend, uusklassismi, uusrenesanssi, uusgotiikka? Ornamentti ei ole rikos, jos ornamentit voi tuottaa massatuotantona betonielementtitehtaalla.
Olisi mukavaa nähdä, että Helsingissä laitettaisiin johonkin lähiöön kaavamääräykseksi: ”Rakennuksen julkisivun tulee edustaa uusgoottilaista tyyliä. Jokaisen ikkunan ja oven ympäristön on sisällettävä vähintään 25 % ikkunan leveydestä ja 30% ikkunan korkeudesta olevalla alueella taidehistoriallisesti goottilaistyylisiksi katsottavia, rakennusmateriaaliin kiinteästi kuuluvia ornamentteja. Ensimmäisen kahden kerroksen ikkunat ja kaikki ovet tulee varustaa goottilaista holvia kuvaavilla korkokuvilla, joiden tulee olla vähintään 15 cm syviä. Katt
Räystäsrakenteessa tulee olla joko muurinharjakuvio, jonka hampaat ovat vähintään metrin korkuisia, tai vähintään kolme metriä korkeita suippoharjaisia torneja, joita on oltava vähintään yksi 20 m räystäslinjaa kohti, tahi molemmat. Käytettäessä muurinharjakuviota voidaan koristetornit sijoittaa myös porraskäytävien ja talon kulmien kohdille, kunhan torneja on rakennuksessa vähintään neljä. Kaikki katolla olevat tekniset rakenteet on varusteltava ornamentiikalla siten, että rakenteesta syntyy vaikutelma puolustustornista, kirkontornista tai keskiaikaisesta kappelista.”
Olisi mielenkiintoista nähdä lopputulos. Veikkaisin, että asuinalueesta tulisi keskimääräistä suositumpi. Naapurikortteliin voisi laittaa samat vaatimukset, mutta uusrenesanssitaloille.
Jos nyt vaikka ensin annettaisiin arkkitehdeille resurssit joilla kuvatunlainen uusgotiikkakortteli edes teoriassa olisi mahdollista suunnitella ja toteuttaa (alkuun voisi vaikka tuplata suunnittelupalkkiot ja lisätä budjettiin parisataa euroa per neliö), niin sen jälkeen voidaan alkaa puhumaan tyylisuunnista.
Myytti SAFA-mafiasta on paras huijaus jonka talousohjattua rakentamista ajavien grynderien kartelli on onnistunut ajamaan läpi. Arkkitehdit ovat hävinneet sodan rakennusten ulkonäön suhteen jo kauan sitten, mutta edelleen syyttävä sormi osoittaa arkkitehtikuntaan samalla kun grynderit nauravat matkalla pankkiin.
Osaaminen, osaaminen ja osaaminen! Mutta se on totta, että grynderivetoinen takentaminen on Suomessa yhteiskunnallinen ongelma. Ennen sotia rakennuttaja oli aina eri taho kuin rakentaja. Grynderit ovat yhtiöitä, joilla pelkästään yhtiölainsäädännön perusteella on tavoitteena tuottaa mahdollisimman paljon voittoa. Koko järjestelmä on viritetty niin, että tuo tavoite täyttyy.
Esimerkiksi kaavoitus palvelee vain rakennuttajia, ei asukkaita vrt. Manskun pään uusi kohde, joka on nykyaikaista aluerakentamista. Verotus suosii suuria, aluerakentamiseen pystyviä yhtiöitä. Suomi on korporaatioiden luvattu maa tälläkin alalla.
Tietenkään uusgotiikan suunnitteluun ei hirveästi ole osaamistakaan, kun kukaan ei siitä maksa (ja ei, kopiokoneella ei ole riittävää osaamista toteutuspiirustusten tekemiseen). En mä silti osaamisesta tässä yhteydessä isoimpana ongelmana pitäisi, kyllä osaamisen voi aina hankkia silloin kun se kannattaa. Käsittääkseni useat arkaaiset ohjelmointikieletkin ovat päässeet suurimmalta osalta koodareita unohtumaan, eikä kukaan silti väitä vaikka Supercellin tyyppejä osaamattomiksi.
Arkkitehti ei ole mikään pyhimys joka huvikseen ja pyyteettömästi tekee kaunista ja kivaa, vaikka toki vapaa-ajalla arkkitehtuurikilpailuja tehdessä joskus siltä tuntuukin. Arkkitehti on duunari siinä missä kirvesmieskin, joka sen tilaajan vaatiman keskinkertaisen laatikon lopulta rakentaa. Aika harva vaatii kirvesmiehiä lopettamaan rumien talojen rakentamisen, mutta arkkitehdeiltä sitä kyllä näköjään sopii vaatia. Ja tietysti myös kirvesmiehen osaamattomuuttaan tekemät rakennusvirheet ovat mielipidekirjoituksissa arkkitehtien syytä…
Noin lähtökohtaisesti ongelma ei ole tyylisuunnissa; millä tahansa tyylisuunnalla pystyy tekemään hyvän näköisiä ja kiinnostavia taloja, kun vain käytetään aikaa ja rahaa. Ongelma ihan yksinkertaisesti siinä, että nykyaikaisessa asuntorakentamisessa kuilu suunnittelijoiden ja lopullisen asiakkaan eli asukkaan välille on kasvanut hirvittävän suureksi, eikä parempaa haluava asiakas pysty edes rahalla sitä saamaan.
Ratkaisu rumiin julkisivuihin löytyy rakennuttamisen rakenteista, ei arkkitehtien haukkumisesta.
En ole ihan samaa mieltä. Se, mikä näyttää hyvältä ja kiinnostavalta, on tietysti makuasia, mutta ainakin mun on vaikea kuvitella, että funktionaalista tai brutalistista tyyliä edustava rakennus voisi näyttää mun silmissä hyvältä ja kiinnostavalta.
Lasipalatsi?
Helsinkiä ja muita suomalaiskaupunkeja rumentaa se, että kun johonkin vanhaan kaupunginosaan rakennetaan uutta rakennusta, niin se uusi poikkeaa niin paljon ympäröivistä taloista että ei kerta kaikkiaan istu kaupunkikuvaan. Helsingin kantakaupunnki on täynnä rumia 1960-80-luvun lähiötaloja muistuttavia laatikoita 1800-1920-luvun jugend- tai klassista tyyliä noudattavien arvorakennusten välissä. Tekee halvan vaikutelman.
Jos Helsingin kaupunki päättäisi laittaa tällaisen kaavamääräyksen kokonaisen uuden alueen rakennuksiin, niin raha löytyisi itsestään. Joku hyväksyisi matalamman katteen ja toteuttaisi voitollisen projektin. Nykyisellään pääkaupunkiseudulla rakennusliikkeet saavat niin suuria voittoja, ettei tuollainen kaavamääräys nostaisi asuntojen hintaa mitenkään.
Kun ”katteet ovat kohdallaan” eli rahaa tahkotaan ihan tolkuttomasti, niin sehän tarkoittaa vain, ettei kilpailu toimi. Tämähän on tilanne tällä hetkellä. Sääntelyn purku, kaavoitusmonopolin purku ja sosiaalisen asuntotuotannon kieltäminen kunnilta olisivat isoja askeleita kohti järkevämpää tilannetta, mutta sitä tuskin nähdään ihan lähiaikoina.
Tämä voi tulla epämiellyttävänä tietona niille jotka sitä inhoavat, mutta brutalismi tulee taas ja voimalla. Sitä tutkitaan arkkitehtuurin historiankirjoituksessa aktiivisesti niin kuin mitä tahansa muutakin tyyliä. Brutalismille omistetussa Facebook-ryhmässä on melkein 68 000 jäsentä. Instagramissa on 700 000 kuvaa brutalismista. New York Times valitsi viime vuonna vuoden parhaaksi taidekirjaksi valtavan hakuteoksen brutalismista ympäri maailmaa, jonka on julkaissut maailman merkittävimpiin taidekirjojen kustantajiin kuuluva Phaidon.
Joku voi nyt kysyä, miksei brutalismin arvostuksen lähteminen uuteen nousuun sitten näy kiinteistömarkkinoilla hinnoissa. Syy on uskoakseni arvostajien ikärakenteessa. Brutalismin uusi nousu johtuu pitkälti siitä, että se on noussut toisen maailmansodan jälkeisen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion kultakauden symboliksi monille, jotka ovat itse liian nuoria muistaakseen tuota kultakautta omakohtaisesti lainkaan. Suuri osa arvostajista on alle 30-vuotiaita, ja lopuistakin useimmat alle 40-vuotiaita. Brutalismin uudelleenlöytämisen ehkä keskeisin hahmo on brittiläissyntyinen arkkitehtuurin historian tutkija Owen Hatherley, joka on itsekin vasta 38-vuotias. Niinpä on mielestäni uskottavaa esittää, että brutalismi ei ole toistaiseksi nostanut hintoja, koska useimmat sen arvostajat eivät vielä ole omistusasunnon ostamisiässä.
Joka tapauksessa ei ole mitenkään kiveen hakattua, että esimerkiksi brutalismin ja jugendin välinen arvostusero pysyy iankaikkisesti samana kuin se on juuri nyt.
Olen käsittänyt, että brutalistista tyyliä on käytetty enemmän julkisissa rakennuksissa eikä niin paljoa asuinrakennuksissa.
Käy katsomassa 1970-luvun lähiöitä tai merihakaa
Siksikö uudet alueet tehdään tiiviiksi ja rumiksi että asuminen ei maksaisi liikaa? Jätkäsaari ainakin on todella ankea. Ja tumma, asuntoja joihin aurinko ei paista
Olen yrittänyt selvittää, mikä on jätkäsaaren asukastiheys, mutta sitä en ole löytänyt. Havainnekuvista ja kartoista arvioiden ollaan alle 10 000 asukasta neliökilometrillä. Kuitenkin halutut kaupunkialueet maailmalla ovat yli tuon, eli Jätkäsaari ei ole kovin tehokkaasti rakennettu. Tullaan jälleen kolmeen keskeiseen tekijään: osaaminen, osaaminen ja osaaminen.
Jätkäsaaren rakentaminen on nyt suunnilleen puolivälissä. Sen lopullinen asukasluku tulee olemaan noin 18 000, mikä tekee 15 500 as/km2. Pitää kuitenkin muistaa, että alueella on toimistoja ja puolisen tusinaa hotellia ja valitettavasti vielä satamakin. Tioiviimmin ei ole voitu rakentaa, koska autopaikat tulisivat liian kalliiksi.
Tuo on hyvä tieto! Miksi tietoa on pantattu?
Kale. Käytin non 45 sekuntia näiden lukujen googlettamiseen. Ei pitäisi olla vaikeaa.
”Arkkitehdit pitävät vanhaa julkisivua uudessa rakennuksessa jonkinlaisena petoksena. Esimerkiksi Jugendin näköisen talon pitäisi olla rakennettu myös samalla tekniikalla kuin vanhat Jugend-talot.
En ymmärrä tätä logiikkaa lainkaan, koska nykyinen rakennustapa sallii kaikenlaisten julkisivujen tekemisen. Se ei siis indikoi mitään. Miksi vanhan ja kauniin kopioiminen pitäisi olla pois suljettua? Onhan se uuden ja ruman kopioiminenkin kopioimista. Vuosisatojen aikana arkkitehtuurissa jalostui monia iättömiä kauneusihanteita. Ei niiden nyt kiellettyjäkään pitäisi olla.”
On yleisesti tunnettu tosiasia, että ketut eivät pidä happamista pihlajanmarjoista. Ettei tämänkin taustalla olisi sama asia. Klassisten taiteiden hallitseminen vaatii pitkän paneutumisen ja harjoitteluu – vertaa esim klassinen laulu. Kun on ensiksi oppinut hallitsemaan taiteen säännöt ja ihanteet voi sen jälkeen, ja vasta sen jälkee, alkaa varioimaan oppimaansa. Jos tätä taitoa ei ole karttunut, niin voi ainoastaan kopioida yhden suhde yhteen aiemmin tehtyä, mikä on todella tylsää ja osoittaa samalla puutteen omassa osaamisessa. ”vanha julkisivu on petos” tai muu vastaava kommentti on pelkkää selittelyä.
Toisekseen arkkitehti ei ole arkkienkeli, vaan hänet on palkattu toimittamaan sitä mitä tilaaja pyytää. Jos osaamista ei ole, niin olemme osa 500 miljoonan ihmisen talousaluetta, ja varmasti EU-alueelta löytyy myös osaavia tekijöitä.
Näitähän on lukuisia. Patzschkea ja Simpsonia ja Quinlan Terryä… Modernin arkkitehtuurin ongelma koskee vain Suomea: täällä on se yksi dogma kaikki kaikessa, mutta muualla osataan sujuvasti rakentaa kauniita perinteisiä julkisivuja uusiin taloihin, eikä siellä ole kukaan nillittämässä epärehellisyydestä tai oman aikansa edustamisesta tai pastissin pahuudesta. Toki siellä tehdään moderniakin, mutta toisin kuin pääsääntöisesti Suomessa, ei siis pelkästään modernia muotokieltä.
Suomessa voi kyllä olla vaikeaa, vaikka löytäisi sen klassisen arkkitehdinkin: jopa kaupungit ovat useissa tapauksissa estäneet rakentamasta kortteliympäristöönsä sopivaa vanhan tyylistä julkisivua, koska nämä yllä listatut perinteiset selitykset. Sitten ovat vaatineet tilalle modernin, tyylitellyn ja ympäristöönsä realistisesti täysin valheellisen, eli alan jargonilla ”omalle ajalleen rehellisen” kuoren, vaikka laissa, asetuksissa ja ohjeissa sellaista ei missään vaadita ja kyse on vain tulkinnasta ja mielipiteistä, vaikka sitäkään ei kukaan myönnä.
Osmo kirjoittaa kerrankin asiaa. Olen ollut samaa mieltä jo melkein 50 vuotta. Mutta hyvin pessimistinen lopputuloksen suhteen. Kuten Uschanov kirjoittaa, arkkitehtien keskuudessa brutalismi on kova sana. Ja tällä hetkellä suojeluinnostus kohdistuu täysillä pahimpaan modernismiin. Välillä voi tapahtua pientä liikahtelua, mutta päälinja on kyllä se että kertaustyylejä vieroksutaan. Tuo vastaväite lasitetuista parvekkeista tai kerroskorkeudesta on vain näennäinen. Lasitetut parvekkeet kadun puoleisessa julkisivussa eivät ole kovin hyödyllisiä tai järkeviä keskusta-alueilla. Ja kerroskorkeus ei ole se joka tekee jugendista jugendia.
Otin esimerkiksi Jugendin, koska uusklassisesta tyylisuunnasta ei ole tarjolla yhtä ehjiä kokonaisuuksia. Jugend todella sopii huonosti nykyiseen rakennustapaan.
Uusklassismista on esimerkkejä: 1920-luvun pohjoismaista klassismia mukaileva Tukholman Sankt Erikskvarteren tai meidän oma Kartanonkoski.
Jollen ihan väärin muista, elementtirakentamista markkinoitiin aikoinaan silläkin, että teollinen muottiin valaminen mahdollistaa monenlaista muotoilua. Kun tekniikkaa ensimmäiseksi sovellettiin Hgin seudun aluerakentamiseen, tämä mahdollisuus unohdettiin ensimmäisenä, kun piti rakentaa paljon ja nopeasti. Tavoitteet asetettiin neuvostotapaan, vain määrä merkitsee.
Jo on aikoihin eletty kun markkinatalouskin on jo Neuvostoliiton syytä.
”En ymmärrä tätä logiikkaa lainkaan, koska nykyinen rakennustapa sallii kaikenlaisten julkisivujen tekemisen.”
Nykyinen rakennustekniikka sinänsä sallii vaikka mitä, mutta koetapa saada suomalainen rakennusliike käytännössä tekemään jugend-asuinkerrostalo. Kun hanke menee muutaman Excel-taulukon läpi ja muuttuu sandwich-elementeiksi, niin jugendin mittasuhteista ja hienopiirteisyydestä ei ole mitään jäljellä. Syntyy sitä mitä arkkitehdit kammoksuvat, eli nykymallisen elementtitaloon on vähän laitettu jugendia mukailevia ikkunanpokia ja joku tökerö nurkkatorni. Sama koskee uusklassismia, jonka elementtiversioita on tehty enemmän (ei toki kovinkaan monia, kun juurikin mainittu käsitys epärehellisyydestä on vallalla).
Mutta kannattaa lukea ja kuunnella arkkitehtien kertomuksia heidän arkielämästään, ja myös koulutuksesta. En ole itse alalla, mutta olen nähnyt useita kommentteja siitä, että julkisivuihin ei käytännössä ole nykysuunnittelijoilla aikaa, eikä siihen viime vuosina saanut paljon koulutustakaan. Aika ja energia menevät tilaohjelman, pohjaratkaisujen ja talotekniikan ongelmatiikan ratkomiseen.
Olen muistelevinani, että Katajanokalla rakennusttaja olisi halunnut rakentaa jugend-talojen keskelle jugend-talon näköisen talon, virasto kaavoittaja kielsi. (Olisipa rakennusttaja ollut yhteydessä lautakuntaan!)
Jos tarkoitat Merimiespalvelutoimiston taloa, niin tuo ei käsittääkseni pidä paikkaansa, ja asiaa voisi lakata toistamasta netissä. En muista, haettiinko sille hylätylle suunnitelmalle lopulta lupaa, mutta joka tapauksessa siinä oli muita ongelmia kuin arkkitehtuurin tyyli. Ja siitä hylätystä versiosta on kuvia netissä. Se oli juurikin pahimman laadun elementti-jugendia, jossa oli tungettu kerrosneliöitä maksimaalisesti ja huitaistu julkisivu halvalla. Toteutunut rakennus on paljon parempi. Tosin vissiin senkin rakentamisessa tuli ongelmia, kun kokematon rakennuttaja ei ollut laisinkaan tehtäviensä tasalla.
Ks. https://www.rakennuslehti.fi/2018/01/katajanokalle-nousseen-uudistalon-taustalta-paljastuu-rakennus%C2%ADtarina-jossa-lahes-kaikki-meni-pieleen/
En tiedä siitä hylätystä suunnitelmasta, koska sitä ei lautakunnalle koskaan esitelty, mutta tietoni eivät olleet netistä vaan Hesarista.Todettakoon, että tuo julkisivu on kuitenkin paljon parempi kuin se betonibrutalismin aikaansaannos, joka paikalla oli ennen. Tehdäkseen hyvää ei siis tarvitse kopioida vanhaa, mutta vanhan kopioiminen omn parempi kuin uuden ja ruman kopioiminen.
Vanha talo näkyy Googlen street viewssä, eihän se ole brutalismia nähnytkään. Halvalla tehty elementtitalo.
Kannattaa muistaa, etteivät nuo nykyään hyvin arvostetut jugendtalot ja -alueet olleet omana aikanaan mitään arvostelumenestyksiä. Kuten eivät tänä päivänä suojellut Käpylän tai Vallilan puutaloalueetkaan. Ja varhaiset funkkistalotkaan eivät suuria kunniaparaateja saaneet. Ehkä se brutaali betonismikin saa nyt oman kunnianpalautuksensa.
Klassiset tyylit istuvat kaupunkiin paremmin kuin laatikkomainen kertakäyttötyyli joka keksittiin sodan jälkeen. Toki klassinen koristeellisuus maksaa enemmän mutta nostaa ympäristön ja samalla kiinteistön arvoa. Jos ei osata nähdä mitän arvoja kaupunkiympäristössä jonne taloa halutaan rakentaa niin se kuvastaa pidemmälle koko kansan arvomaailmaa. Suomessa alkiolaisuus ja maaseudun ihannointi on istunut niin tiukasti kansan alitajunnnassa, että kaupunkien on ”kuulunut” olla rumia. Suomalainen unelma on ollut iso, omavarainen hirsitalo maalla, ei kaupunkiasunto. Kaupungit ja koristeeliset kaupunkitalot ovat tuontitavaraa!
Toinen seikka joka puoltaa tätä on että Suomeen ei ole jäänyt yhtän keskiaikaista vanhaa kivikaupunkia. Turku paloi jo 1827 ja Viipuri menetettiin 1944. Oikeastaan kaikien isompien kaupunkiemma keskustat on rakennettu sodan jälkeen uudestaan, 1800-luvun puutalokorteleiden tilalle.
Hyvä kolumni Ode. Toivottavasti puolustat tätä asiaa kaupungin päätöksentekoelimissä.
Rakennusliikkeidenkin luulisi jo hahmottavan että julkisivuun satsaaminen kannattaa. Satsauksen kun saa vähintäänkin siirrettyä hintoihin, kunhan ei liian ahneeksi heittäydy. Tuttavapiiristäni tiedän, että klassisen tyylin rakentamiselle on patoutunutta kysyntää. Kunpa vielä aluearkkitehdit ja vastaavat virkamiehet lämpenisivät uusklassismille, joka siis sisältää monenlaisia tyylisuuntauksia. En laskisi kovin paljon sen varaan, että puhtaasti modernilla tyylillä saa jatkossakaan aikaan viihtyisää arkkitehtuuria, tuloksia on jo nähty.
Kun näin Sompasaaren ja Nihtin kaavat, ajattelin, että vihdoinkin rakennetaan uutta kantakaupunkia ja sinäkin Osmo muistaakseni kirjoitit, että tästä tulee hieno.
Mutta kun katsoo Sompasaarta nyt, niin sekavalta lähiöltä se enemmänkin näyttää erikorkuisine tummine taloineen. Sörnäistenniemi vaikuttaa paljon paremmalta, kun talot ovat suunnilleen saman korkuisia ja tiilipinnat ”voimalan värisiä”(lapsen kuvaus talonsa väristä).
Kuvottavaa, että kaikenmaailman henkisesti heinähatut ikävöivät muovisen kopioarkkitehtuurin perään. No, varmaankin sitten joku Keskisen hypermarketpalatsi edustaa jotain tavoittelemisen arvoista?
Yhdyn eräisiin muihin kommentoijiin siinä mielessä, että esim. suuret lasitettu parvekkeet ovat nykyään aika merkittävä osa asumismukavuutta. Jossainhan on kokeiltu Ruotsista kopioitua ideaa ”ai, niiku ihq kivaa uusklasissimia” -kerrostaloista, mutta aika moni asukas on tainnut todeta, että pieni rautakaiteinen parveke ei oikein vastaa esim. tämän päivän lapsiperheen asumiselle asettamia toiveita.
Kyllä asunnossa tärkeimmän kriteerin pitää olla asumismukavuus ja näin ollen rakennusten täytyy mukautua vaatimusten ja tekniikan kehittymiseen. Kuten kommenteissa onkin jo mainittu, niin se mitä on seinien sisällä (ja, no, parvekkeiden tapauksessa tavallaan ulkona) vaikuttaa myös rakennuksen ulkomuotoon.
Tietysti modernin ytimen päälle voi koittaa sovittaa jotain menneisyyttä kaipaavien pöljien haluamia kermakakkukuorrutteita, mutta (jos unohdetaan vaikka ne koko rakennuksen ympäröivät lasitetut parvekkeet) vaikkapa mittasuhteiden sovittamisesta tulee vähintäänkin haastavaa (aukotukset jne.) No, sinänsä merkittävä osa vanhemmasta rakennuskannasta on silmiinpistävän häiritsevää monilta mittasuhteiltaan – eikä kai ihme, koska julkisivut ovat jonkun puoliksi itse oppineen rakennusmestarin kännipäissään klubiaskin takakanteen hahmottelemia – ja ko. hahmotelmat perustuivat monasti esim. siihen, mitä valmiita kipsiornametteja ja muita krumeluureja sattui tehtaan sen vuoden katalogissa olemaan.
Tietysti, jos ei ole silmää mittasuhteille ja todelliselle kauneudelle, voivathan ne vanhat vähän sinne päin kyhätyt rötisköt näyttää ”ihan kivoilta”. (*yöks*)
Joo, en tiedä maksaako vaivan koristella kertakäyttöisten talorunkojen julkisivuja.
Huvittavaa #muuten, miten arkkitehdit kuorossa syyttävät ahneita rakennuttajia mielikuvituksettomasta bulkkipaskasta. Kuitenkin sodan jälkeen olivat niin mehuissaan standardoinnista, massatuotannosta, ja moduloria, canon 60:tä sun muuta pukkasi. Pitkälti arkkitehtien sodanjälkeisten kuningasajatusten perusteella ja viitoittamana sitä huonosti suunniteltua bulkkia on sittemmin puskettu.
En näe valoa tunnelin päässä. Arkkitehtikunta on totaalisen menetetty, jos taistelevat, niin väärien asioiden puolesta, ja rakennusteollisuuden intressit ovat mitä ovat.
Ainakaan itse en ollut alalla vielä 50-60 luvuilla, eli silleen. Noin #muuten arkkitehtien kiinnostus edulliseen sarjatuotantoon asuinrakentamisessa alkoi jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Suomessakin työväestö oli osoittanut tyytymättömyytensä sotaa edeltävän ajan riistokapitalismiin, jonka tuotoksia 1800-luvun lopun kertaustyyliset kermakakut ja porvariskodeiksi rakennetut jugendlinnat ovat. Työn tuloksena syntyi esimerkiksi varhaista sarjatuotantoa edustava puu-käpylä.
Toisen maailmasodan jälkeen arkkitehtikunta tuotti muun muassa rintamamiestalojen mallipiirustukset, jotka käsittääkseni ovat kansan parissa myös varsin pidettyjä. Ja myös #muuten, nuo modulorit ja canon 60 -mittasuhdejärjestelmät ovat suoraa jatkoa juuri siitä antiikin klassisesta harmoniakäsityksestä, mitä nyt vaaditaan takaisin; sen sijaan niillä ei ole juuri mitään tekemistä teollisuuden ehdoilla käyttöön otettujen moduulijärjestelmien kanssa.
Joo, virheitä tehtiin. Pahimman aluerakentamisbuumin aikaan myös lääkärikunta piti talidomidia hyvänä lääkkeenä, poliitikot kommunismia hyvänä aatteena ja insinöörit asbestia hyvänä eristeenä. Kyllä niistäkin selvittiin.
Talidomidi on hyvä lääke ja edelleen myynnissä. Sitä vain ei saa määrätä raskaana oleville naisille. Ja asbesti on hyvä eriste, ei sen tajuamiseen insinööriä tarvita, sen käsittely vain on ollut huolimatonta. Unohit muuten DDT:n, se on edelleen paras hyönteismyrkky, mutta sitä käytettiin väärin.
Kommunismista sen verran, että ns. taistolaiset ovat matkalla helvetin alimpiin piireihin, mikä nyt ei ole huono asia. Kaikki me vanhenemme.
Jäin miettimään paremman suunnittelun suurempia kustannuksia. Kun maksukykyistäkin väkeä on, eikö vaikka joka kortteliväliin voitaisi edellyttää myös kunnianhimoista rakentamista? Se jo tuntuisi yleisilmeessä.
Miten tällaisen voisi sovittaa kaavoitukseen ja rakentamiskulttuuriin? Joillakin alueilla vaatimuksena oleva taideprosentti on ehkä jotain siihen suuntaan.
Tuossa muuten juurikin tulee esiin suomalaisen rakennusteollisuuden jämähtäneisyys. Laatuasteikossa ei käytännössä ole mitään parempaa luokkaa olemassakaan, jos puhutaan suuremmista asuinkerrostaloista. Systeemi tuottaa samaa elementtitaloa samasta tuutista. Hyvillä paikoilla olevia taloja markkinoidaan luksuksena ja hinnoitellaan sen mukaan, mutta käytännössä toteutus on samaa kuin joka paikassa muuallakin. Julkisivuun mahdollisesti panostetaan jokunen paikalla rappaus, ja neliöitä saattaa olla asunnoissa enemmän, mutta viimeistely, kiintokalusteet ym. ovat samaa vakiotavaraa kuin joka paikassa, ja esim. kylpyamme yhtä harvinainen. Ja laatu- ja kosteusongelmat rakentamisessa ovat samat. Näitä kohteita ovat esim. Eiranrannan ja Lauttasaaren Merenkulkijanrannan talot. Eiranrannan laatuongelmia taidettiin selvittää jonkun oikeusasteenkin kautta. Ts. premium-hinnan maksaminen ei takaa mitään.
Minulle nykyarkkitehtuurin haukkumisesta tulee mieleen EU:n vastustajien brexit-keskustelu Briteissä, jossa vihollinen on kaikille sama, mutta mitään konsensusta ei ole siitä, mitä pitäisi olla tilalla. Ja niin kauan kuin vihollisesta ei päästä eroon, ei myöskään keskustella konkreettisesti niistä vaihtoehdoista. Jos on yhtään ymmärrystä esim. taidehistoriasta, tietää että ettei mitään yhteinäistä ”vanhan ajan arkkitehtuuria ole olemassa”, vaan että eri aikojen tyylit ovat syntyneet vastareaktiona johonkin aiempaan. Vaikka jotkut erkkerit ja tornit tulivat muotiin 1890-luvulla ja katosivat 1920-lukuun mennessä. 1930-luvun lopulla taas innostuttiin erkkereistä muutamaksi vuodeksi. Antiikin ornamentiikka puolestaan tuli muotiin 1800-luvun alusta ja katosi 1900-luvun alussa tullakseen takaisin 1920-luvulla. Tyylivaihdosten takana puolestaan ovat aatehistorialliset ja sosiaaliset taustat, kuten kehitys klassismin kautta romantiikkaan ja sitten rationalismiin, tai vallan siirtyminen keisarillisilta virkamiehiltä porvarisluokan kapitalisteille ja sitten insinööreille.
Maku on myös jossain määrin sukupolvikysymys eivätkä kaikki jaa 50+ -miesten estetiikkaa. Kuten tuolla aikaisemmin jo Tommi Uschanoff totesi, 60-70-lukujen estetiikka on palaamassa muotiin ja hipsterit ovat valtaamassa mm. Merihakaa. Itsekin tykkään kovasti Olli Kivisen 1960-luvulla suunnittelemasta alueesta Laajasalossa Koirasaarentien pohjoispuolella. Kerrassaan komeaa arkkitehtuuria, joka on rakennettu sopusointuun luonnon kanssa. Sijaan kantakaupungissa 60-luvun rakennukset ovat pääosin suorastaan rumia.
Jos arkkitehtuurin laatua halutaan parantaa, pitäisi tehokkaammin palkita laadukasta rakentamista nykyhetkessä eikä populistisesti ajatella että ennen kaikki oli paremmin. Joku Tuurin kyläkauppa on hyvä esimerkki siitä, mihin saatetaan päätyä kun tilaaja haluaa vanhan näköistä ymmärtämättä estetiikasta mitään. Jaan huolen siitä, että liian paljon rakennetaan täysin yhdentekeviä ja joskus suorastaan rumia rakennuksia; kuitenkin myös yksittäisiä hienoja helmiä nousee kaupunkiin. Näkisin mielummin keskustelua siitä mitä halutaan sen sijaan että yleistäen ja jossain määrin populistisesti haukutaan kaikki.
En ole arkkitehti.
Minusta on täysin käsittämätöntä vaatia taidehistorian opintoja ihmisiltä, jotka vain haluavat kauniimpaa ympäristöä. Ei tarvitse kuin kävellä vaikkapa Eiran ja Senaatintorin läpi niin ihminen kuin ihminen näkee parempaa jälkeä kuin eleettömät betoni- ja elementtikuutiot ja henkisesti kuolleet lasi ja teräskuutiot.
Jos arkkitehti ei tätä ymmärrä niin arkkitehti voi ottaa normaalin ihmisen mukaansa kaupunkikierrokselle ja sitten voidaan yhdessä keskustella niistä elementeistä, jotka tekevät ympäristöstä ja rakennuksista ei-rumaa. Ei tämän niin vaikeata pitäisi olla arkkitehdinkään älylahjoille.
Arkkitehti ei ole taidemaalari, jonka tuotoksen voi käydä laittamassa vintille piiloon tai josta voi kääntää katseensa muualle, jos se ei miellytä silmää. Arkkitehdin tuotos näkyy pikälle ja kaikille. Sen pitää olla kaikille vähintäänkin siedettävää ja mahdollisimman monelle myös kaunista ja sointuvaa. Jos arkkitehti haluaa olla suuri taiteilija, pitää vaihtaa alaa.
Ennen kaikki oli paremmin -ajattelu syntynee puhtaasti reaktiona hometaloihin, vuotaviin rakenteisiin ja etenkin rumiin taloihin. Kyllähän tuossa jo syytäkin tuohon ajatteluun alkaa olla, vaikka talotekniikka jatkuvasti parantuisikin, jos tarkoituksellisesti tehdään rikkinäistä joko toiminnallisesti tai ulkonäöllisesti.
Tuurin kyläkauppa, sikäli kun ole kuvia nähnyt, näyttäisi olevan huonon maun ylistys (kuten vaikkapa euroviisut), mutta pohjimmiltaanhan siinä onkin kyse teollisuus-/markettihallista, johon on laitettu naurettava verhoilu — oletettavasti markkinointimielessä. Tuo verhoilu voisi olla myös ei-naurettava, mutta rakennus itsessään lienee jo sellainen hehtaarihalli, ettei siitä oikeasti kaunista saa ilman yrittämistä. Ei ole yritetty.
Toisaalta minusta arkkitehti, rakentaja tai rakennuttajakaan ei voi mennä tilaajan selän taakse piiloon, ellei lopputulos tosiaan sitten ole täysin halutunlaisenen, vaikka parempaa on ehdotettu tilaajan ideoiden pohjalta. (Olisi Keskisellekin voinut komeampi kelvata.) Jos nuo ulkonäöstä ja/tai kokonaisuudesta vastaavat ammattilaistahot eivät toimi lainasilminä ja estetiikan ammattilaisina näissä projekteissa, herää minusta kysymys heidän ammattitaidostaan ja -etiikastaan. Asia nimittäin kuuluu työnjaollisesti heille.
Jos siis estetiikka ei tule ostoksen mukaan paketoituna, voidaan minusta myös arkkitehdit jättää projektista kokonaan pois ja tehdä vain niin kuin rakennusinsinööri parhaaksi näkee. Eipähän ainakaan pääse arkkitehtuuri sotkemaan rakennuksen teknistä toteutusta, jos kerran rumaa tulee kuitenkin.
Kuten en myöskään.
Yksi suuri vika mikä kaikkia noita ”ihq daa, kiva vanha talo” -rakennuksia vaivaa on se, ettei asuntojen pohjaratkaisuissa ole nykyaikaisen asumisen kannalta juurikaan järkeä. Tilat ovat varmaankin olleet silloin ok, kun peseytyminen tarkoitti ”pesofatia” makuukammarin piirongin päällä ja kunnon porvarisperheellä oli vähintään yhden hengen palveluskunta asumassa samassa asunnossa.
Joskus aikoinaan edellisessä elämässä tuli kierreltyä ihan ostomielessä tuon ikäisiä taloja – ja kyllä suurimmassa osassa ensimmäinen mieleentullut ajatus oli ”…että kuinka paljon niitä neliöitä tässä piti olla?” Tilasuunnittelu – joka varmaankin koitti vastata oman aikansa vaatimuksiin – on lähes aina sellaista, että ne hulppeat neliöt hukkuvat nykynäkökulmasta aivan järjettömiin ratkaisuihin. Kun kaupan päälle muunneltavuuskin (ainakin kohtuullisin kustannuksin) on monasti varsin haastavaa, niin ihan oikeasti minun on vaikea ymmärtää näiden ”ihq daa” -talojen hintatasoa.
No, ehkä noiden hankinnassa ratkaisee puhtaan rationaalisen käytettävyyden sijaan frouvan ”esteettinen silmä” ja herran tarve boostata egoaan ostamalla jotain järjetöntä, mutta samalla vertaisten keskuudessa hyvin arvostettua.
Tietysti voisi puhua (ihan kokemuksesta) painovoimaisen ilmanvaihdon ”ylivertaisuudesta” vs. huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto jne., mutta eihän näitä kukaan usko. Ehkä vika on sitten minussa ja minua riivaavassa yliampuvassa rationaalisuedessa…
Puhuin julkisivuista, mikä olikin keskustelun aiheena. Sisushan ei yleensä ulkopuolelle näy, ellei taloa ole piirtänyt joku ikkunafetisisti.
En ymmärrä, miksi asuntojen pohjaratkaisu vaikuttaisi merkittävästi uuden rakennuksen ulkopintaan (esim. piirteettömät betonielementit vs. jugend-ulkoasu), mutta en olekaan arkkitehti.
Tämmöinen normi-ihminen kuvittelisi, että muotokieli nyt edes sen verran venyisi, ettei nykyrakennuksesta aina tarvitse susirumaa tehdä. Olkoon sitten ajankuvaan kuulumaton kopio. Kutsutaan sitä vaikka neojugendiksi ja tehdään jotain silmiä oikeasti miellyttävää.
Virkistävää luettavaa, kun oman elämänsä prinssicharlesit ja layriylöset tuovat esiin päiväkävelyllä saamiaan ideoita. Ja nimimerkki ”arkkitehti” jaksaa kärsivällisesti (rivien välissä) kehoittaa heitä pitämään päivätyönsä.
Minusta nimimerkin arkkitehti kommentit näyttävät puhtaasti oman ammattiryhmän puolustelemiselta. Minulle tulee niistä mieleen, että arkkitehdit saisivat tehdä oman päivätyönsä niin muiden ei tarvitsisi olla asiassa aktiivisia omalla ajallaan.
Nyt koen blogistin olevan vähän vaarallisilla vesillä. Eikö arkkitehtuuri kuvasta aikaansa. Esimerkiksi monet Taka-Töölön eleettömät funkistalot tai 60-luvun Tapiola. Vapaa-ajan rakennusten hirsiarkkitehtuuriinkin on tullut moderni ilme, vaikka joku haksahtaa rakentamaan piparkakkutalon. Olisiko Merihaka parempi, jos elementeissä olisi erkkereitä? Ehkä, jos se olisi toteutettu kyseisen aikakauden muotokielellä, ei kopioiden.
Kuulen usein arkkitehtiystäviltä kuinka he tekevät hienonnelmia rakennuttajann vaan karsiakseen kaiken ”ei tarpeellisen”. Ongelma ei ole arkkitehtien alussa tesää ja rumaa vaan rakenntahdossa maksimoida voitot. Nyt kun helsingissä on tehty suuria alueita kerrallaan, on mukaan päässyt pienempiä raknnuttajia jotka ovat halunneet erottua massasta. Tämä on tuonut huomattavasti mielenkiintoisempaa arkkitehtuuria helsinkiin suurten rakennusliikkeiden bulkin sijaan.
Mitä jos yritettäisiin yhdistää vastakkaiset leirit. Tuli mieleen, että jos uusilla rakennustekniikoilla luotaisiin jugendia. Valetaan erittäin koristeelliset kertaustyyliset julkisivut betonielementtiin. Jugendin ihailijat saavat koristetta, brutaalimman suunnan kannattajat betonia. Tehdään aitoa pastissia brutaalijugendia
Vielä mietin tätä aihetta ostaessani lippuja barokkiorkesterin konserttiin. Barokkimusiikki on nautittavaa, mutta eikö musiikkikin uudistu, seuraa aikaansa. Sen sijaan iskelmä jotenkin toistaa itseään, on aina tuttua ja turvallista? Kuvataiteessakaan ei kopioida vanhaa, vaikka monet taidehistorian teemat sinänsä ovat tunnistettavissa nykytaiteessa. Näin maallikkona ajattelisin.
Lippusi eivät liene olleet aikakoneeseen vaan tässä ajassa elävän orkesterin soittamaan konserttiin, vaikka orkesterikin vain ”kopioi” vuosisatoja vanhaa, vieläkin suosittua musiikkia. Jos vanha toimii uutta paremmin, miksei vanhaa voisi käyttää — oli kyse sitten musiikista tai arkkitehtuurista?
Moderneilla soittimilla esitetty barokkimusiikki on pervessi ja halpa muovinen kopio, jossa ei ole mitään nautittavaa – hissimusiikkina se voi ehkä mennä siinä mitä joku tyhjänpäiväinen iskelmäkin. Toki periodisoittimilla esitetty barokkimusiikki on ihan kuriositeettina mielenkiintoista – ja ehkä jopa elähdyttävää eräänlaisena aikamatkana – mutta harvassapa tällaiset esitykset taitavat olla?
Sinänsä olisi tietysti mukava, että klassisen musiikin tarjontakin seuraisi aikaansa, mutta tuntuu vähän siltä, että jopa merkittäävä osa viimevuosisadan ”modernista” musiikista on liian uutta täkäläisille henkisesti tuulipukulaiselle konserttiyleisölle – ja siksipä ohjelmisto koostunee pääosin vanhoista varmoista hiteistä, joilla saadaan vaihdevuosi-ikäiset ja sitä vanhemmat frouvat liikkelle vastenhakoisine siippoine.
Onneksi on internjet – vaikka olisihan se joskus kiva seurata jotain mielenkiintoista ihan livenä.
Päinvastoin, nehän ovat yleistyneet yleistymistään viimeiset 50 vuotta. Koomista on vain se, että esitystyyliä ei ole vastaavasti vanhanaikaistettu juuri lainkaan, vaan se on yhtä epäaitoa kuin epäaidoilla soittimilla toteutetuissa esityksissäkin. Vibratoa viljellään koko ajan ja rubatoa ei nimeksikään, kun aikoinaan vanhan musiikin ollessa uutta se oli toisin päin.
Rinnastuksen arkkitehtuuriin (jota Friedrich von Schelling tunnetusti nimitti ”jähmettyneeksi musiikiksi” jo 1800-luvun alussa) jätän itse kunkin tehtäväksi.