Jouduin twitterissä kiistaan työehtosopimusten yksityiskohtaisuudesta ja jäykkyydestä. Koska 280 merkkiin ei mahdu kunnon perusteluja, kirjoitan vähän perustellummin.
Juttelin erään kesätöitä tehneen nuoren miehen kanssa hänen kokemuksistaan. Hän oli ollut töissä ravintolassa tehden aika satunnaisia työvuoroja. Kun hänelle eräänä iltana oli sanottu, että tänään on niin vähän asiakkaita, että voit lähteä pois, hän etsi tomerasti netistä työehtosopimuksen ja totesi aivan oikein, ettei näin voi tehdä.
Nämä sopimusjärjestelyt ovat välttämättömiä heikolle osapuolelle, koska työnantajan on neuvotteluissa vahvemmassa asemassa.
Mutta mitä TES tarjoaa ratkaisuksi iltaan, jossa ravintola on tyhjä? Ainoa vaihtoehto on, että pyöritetään peukaloita tyhjässä ravintolassa. Teoriassa omistaja saisi päästää henkilökunnan kotiin, mutta miksi hän tekisi niin, koska ainahan voi tulla asiakas ja täysi palkka pitää kuitenkin maksaa.
Järkevät ihmiset olisivat sopineet vaikka, että maksaa puolet palkasta tai mitä olisivatkin sopineet. Jokin arvo vapaa-ajallakin on. Tässä tapauksessa kaikki paikallinen sopiminen oli kuitenkin kiellettyä. Periaatteessa tessiä piti noudattaa sen viimeistä painovirhettä myöten.
Jotkut työt riippuvat täysin säästä. Työvuoroista pitää kuitenkin sopia kolme viikkoa etukäteen. Ilmatieteen laitos ei ennusta kuin kymmenen päivä eteenpäin ja senkin epävarmasti.
Twitter-keskustelussa antamiani esimerkkejä kumottiin sanomalla, ettei pääluottamusmies nyt tuohon tai tuohon kuitenkaan puuttuisi. Pääluottamusmies on uudessa taloudessa ylipäänsä aika outo ilmestys, mutta on myös yrittäjän oikeusturvan kannalta hankalaa, jos johonkin kuolleeseen kirjaimeen voi kuitenkin jälkikäteen vedota ja vaatia suuria korvauksia.
Asiat olisivat paljon paremmin, jos paikallisesti saisi sopia pareto-optimaalisesta ratkaisusta keskenään.
Noin pääsääntöisesti järjestöjen suomaa turvaa tarvitaan enemmän SAK-laisilla aloilla kuin asiantuntija-ammateissa, joissa työnantajat kilpailevat osaajista niin, että työntekijä on usein neuvottelujen vahvempi osapuoli. Niissä on kuitenkin voimassa samat säännöt, ja silloin ne ovat aivan pölvästejä. Siksi koko järjestelmä alkaa murentua reunoiltaan.
Työehtosopimuksissa on esimerkiksi sisään kirjoitettuna oletuksena, että työsuhteessa noudatetaan työnantajan määräämää työaikaa ja työ pitää tehdä työpaikalla eikä esimerkiksi kahvilassa tai kotona.
Kaikki eivät myöskään kuulu kirkkoon. Moni haluaa valita viikon vapaapäivät sääennusteen eivätkä jumalanpalveluksen mukaan. Tämän kieltää peräti työaikalaki. Kaikilta. Tai siis ei kiellä, mutta jos työntekijä haluaa tehdä työnsä mieluummin sateisena sunnuntaina kuin aurinkoisena maanantaina, työnantajan on maksettava tuplapalkkaa.
Joillekin muuten pyhäpäivä on perjantai.
Työaikalaki ei koske kotona tehtävää työtä, joten laki ei määrää maksamaan tuplapalkkaa, jos toinen tekee työnsä omalla päätöksellään sunnuntaina, mutta tätä vapautta ei ole ainakaan kaikkiin työehtosopimuksiin siirretty.
Tällaisille säännöille asiantuntija-ammateissa tietysti lähinnä nauretaan. Siksi juuri kukaan ei liity mihinkään ammattijärjestöön.
Työsopimusten jäykkyys – se, ettei pareto-parannuksista[1] saa sopia työnantajan kanssa – haittaa molempia osapuolia.
Niinpä työsuhteet on usein korvattu yrityssuhteilla. Työntekijät yhtiöittävät itsensä, alkavat maksaa yrittäjäeläkettä ja laskuttavat työstään. Katsoin kolme vuotta vanhaa tilastoa, jonka mukaan yksinyrittäjien määrä on noussut 150 000:een, mutta minua oikaistiin, että nyt oikea luku on 180 000. Tämä on tulevaisuus.
Pienyrityksen ja kotitalouden on paljon yksinkertaisempaa ostaa työsuorituksia yritykseltä kuin palkansaajalta. Mitä epäoptimaalisempia ja jäykempiä sopimuksia solmitaan, sitä nopeammin muutos kohti yksinyrittäjyyttä tapahtuu.
Yksinyrittäjä pääsee paremmille ansioille myös, koska tämä toiminta jäykkyyksistä vapaana on tuottavampaa. Jos se on vaikka 20 % tuottavampaa, voidaan hyöty jakaa puoliksi asiakkaan kanssa.
Yritysmuoto on vahvemman valinta. Mitä paremmaksi työntekijä itsensä tuntee, sitä kannattavampaa itsensä yhtiöittäminen on. Voi neuvotella itselleen paljon paremmat hyvänmiehen lisät kuin palkansaajana.
Tämä ei koska vain asiantuntija-ammatteja. Kuulin eräältä SAK toimihenkilöltä, että rakennusalalla yrittäjämuodon valinneet remonttireiskat pääsevät selvästi parempiin ansioihin kuin palkansaajana toimivat ammattitoverinsa.
Jos haluaa puolustaa työelämän heikkoja osapuolia, ei pyri karkottamaan sopimusten ulkopuolelle kasvavaa määrää väkeä tekemällä sopimuksista niin jäykkiä, että molempien osapuolten kannattaa pyrkiä niistä eroon.
Yli sadan sivun mittaiset sopimukset ovat järjettömiä. Mitä ei pysty tiivistämään viiteen sivuun, kannattaa jättää sopimatta. Ja pitää olla mahdollisuus sopia pareto-parannuksista työpaikoilla.
Joillakin aloilla paikallinen sopiminen voi tietysti olla riskialttiimpaa kuin toisilla. Eikö voitaisi yrityskohtaisesti päättää yrityksistä (ja aloista), joilla työntekijöiden asema on joka tapauksessa niin vahva, että pärjäävät itsekin.
= = = =
Twitter-keskustelussa minulle vastattiin myös niin, ettei ehdottamani ollut lainkaan järkevää, koska paperimies ei voi tehdä paperia tehtaan ulkopuolella. Tässä koko ongelma kiteytettynä. Mikä ei sovi paperitehtaisiin, ei pidä olla sallittua muuallakaan. Ehkä kaikki työmarkkinajärjestöt eivät ajattele aivan näin, mutta tätä henkeä sopimuksissa paljon on. Teollisuusliitoilla on aivan liian vahva yliote muista aloista SAK:ssa, mutta työnantajapuoli edustaa kokonaan suuryrityksiä, suurelta osin jopa ulkomaisessa omistuksessa olevia suuryrityksiä.
[1] Pareto-parannus: muutos, josta ainakin yksi osapuoli hyötyy eikä yksikään kärsi.
“Mitä ei pysty tiivistämään viiteen sivuun, kannattaa jättää sopimatta.”
Menee jo liioittelun puolelle. Jos TES olisi yleissitovan sopimuksen sijasta puitesopimus, olisi se pidempi kuin tuo. Matkakustannusten korvaukset, työaikasäädökset, äitiys/isyys/jne palkat, koulutus,… Kaikki ne pitää kuitenkin sopia.
Osku olet jälleen kerran täysi oikeassa
Käytännössä ravintoloissa on käytössä työajan tasoittumisjärjestelmä. Silloin kun on hiljaisempaa todella lähdetään kotiin ja tunteja taas täytetään niinä toisina aikoina. Varmaan on siis ravintoloitakin, joissa kuvattu on mahdollista, mutta tuskinpa monta.
Sinällään on järjetöntä vedota sivumittaan jonakin mittarina. Varmaan on jokin sivumäärä, jonka yli mennessä ollaan järjettömän puolella, mutta ei sitä voi määritellä. Viisi sivua on aika vähän määräyksiä, kun esimerkiksi jo pelkästään luottamushenkiön asemaan menee helposti toista sivua ihan järkevää tekstiä, mutta ei sitä kaikkien työntekijöiden tarvitse osata.
Ongelmahan noissa pareto parannuksissa on määrittely. Kuka päättää mikä kuuluu tähän joukkoon ja mikä ei? Entä jos molemmat ovat tänään sitä mieltä, että tämä on jees, ja huomenna toinen tajuaa ettei niin ollutkaan? Miten tällainen paikallinen “sopimus” riitautetaan?
Asiantuntija tessit ovat kyllä huomattavasti kevyempiä kuin työntekijöiden sopimukset. On siis suorastaan väärin todeta, että niissä pätevät saman lainalaisuudet. Sitäpaitsi niissä on huomattavan laajat sopimisen mahdollisuudet — myös yksilökohtaisesti.
Blogin alussa mainitun ravintolan kannattaa tehdä varallaolosopimus henkilökunnalleen, ja kutsua heidät töihin, mikäli töitä on. Mikäli töitä ei ole, niin ei tarvitse kutsua, ja maksaa vain varallaolosta. Reilu peli molemmille osapuolille.
Kysymys oli tilanteesta, jossa oli sovittu työvuorosta, mutta kesken työvuoron havaittiin, ettei asiakkaita ole Tämä on ymmärtääkseni vähän eri asia kuin varalla olo.
Jos ravintola on tyhjä, niin ongelma ei todellakaan ole TES.…..
Syyllisiä tähän on myös työnantajapuolella. Työnantajat pitävät tiukasti kiinni “työn teettämis ‑oikeudesta”, eli siitä, että saavat TES-korvauksilla teettää työntekijöillä työtä riippumatta siitä, onko siitä miten paljon haittaa. Joulupäivä on tuplapalkkainen pyhä siinä missä Kynttilänpäiväkin.
Sen sijaan, että työntekijöillä olisi oikeus valita, haluavatko tehdä työtä tiettyinä pyhinä, työnantaja määrää hankaliin pyhiin jotkut onnettomat ja toisista hyväpalkkaisista pyhävuoroista taas on kisaa. Jos paikallisesti pyhäpäiville voisi sopia korvauksen (ja työnantaja tähän sopimiseen myös velvoitettaisiin), voisivat Kynttilänpäivänä halukkaat olla töissä vaikka 145 % palkalla ja joulupäivänä löytyisi riittävästi halukkaita vaikkapa 380 % palkalla. Itarat työnantajat eivät vain halua maksaa joulun töistä käypää korvausta, normaalien sunnuntaiden 200 % palkkoja sen sijaan innokkaasti itkevät.
Kotona tehtävä työ ei aina ole työtä, jota työaikalaki ei koske. Tulkinnassa kannattaa olla varovainen, jollei halua ongelmia.
Tästä pohdintaa linkissä ja samaan kantaan päätynyt aikanaan myös työsuojelupiiri. KKO:ssa muutama tapaus.
http://www.asianajotoimistoviilo-vainio.fi/artikkelit/18-muut/41-kotona-teht%C3%A4v%C3%A4-ty%C3%B6.html
“Pitäisin hyvinkin mahdollisena, että edellä mainittu työ kuuluu työaikalain piiriin silloin, kun työnantaja antaa etukäteen määräyksen sen tekemiseen (joko nimenomaisesti tai hiljaisesti edellyttäen), työ on edellä mainituista syistä tehtävä muuna kuin säännöllisenä työaikana ja että työtä on mahdollista valvoa esim. sähköpostiliikenteen avulla.”
Ekonomilehden kanta kotona tehtävään työhön ja tähän lain kohtaan “ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä;”
https://www.ekonomilehti.fi/tyoaikalaki-koskee-myos-ylempia-toimihenkiloita/
“Olennaista on, ettei työnantajalla ole mahdollisuutta valvoa työaikaa, sillä pelkästään työaikaseurannan laiminlyöminen ei aikaansaa työn jäämistä työaikalain ulkopuolelle, jos työnantajalla niin halutessaan olisi mahdollisuus seurata työntekijän työaikaa.”
Hyviä pointteja tässä on. Kyllä TESsejä saisi yksinkertaistaa paljon.
On ok sopia vaikka palkoista. Mutta on aika hölmöä sopia, että keitä työnantaja saa ottaa töihin tehtaan porttien sisäpuolelle, ulkoistukset ovat kiellettyjä, alihankinnan käyttö säänneltyä jne,
Tämä nimittäin menee liiketoiminnan johdon puolelle eikä näitä asioita pitäisi sisällyttää TESsiin. Näistä syistä muutokset ovat hitaita pitkien neuvottelujen tuloksia. LIsäksi nopeasti muuttuvassa palveluelinkeinoihin perustuvassa yhteiskunnassa tällaisesta jäykkyydestä on vain haittaa kaikille, myös työntekijöille jotka kärsivät silloin työttömyydestä.
OS: “… hän etsi tomerasti netistä työehtosopimuksen ja totesi aivan oikein, ettei näin voi tehdä.”
Tällaista menettelyä ei ehkä kuitenkaan kannata mennä aivan yksiselitteisesti suosittelemaan. On nimittäin olemassa myös TES:n soveltamisohje, johon vain harvat vihityt 3. tason levitoivat ay-thetaanit pääsevät tutustumaan. Käytännössä tämä ohjeisto liitteineen ylittää helposti TES:n sivumäärän.
Satuinpa nimittäin joskus terhakkaana lukemaan TES:n ja kysymään, että miksi sunnuntaina tapahtuvasta työmatkustuksesta ei makseta palkkaa vaikka TES niin sanoo. Ei olisi kannattanut. Seuranneesta paskamyrskystä selvisi vain sillä, että mateli lattialla, pyysi anteeksi tyhmää kysymystään ja vannoi, ettei enää ikumaailmassa kysele mitään tyhmiä.
Ja mitä ay-mafian paikkallisosasto tähän totesi? “Noku meillä on tää soveltamisohje… joten koita pärjätä ominesi”
Paperitehtaat? Onko meillä tosiaan vielä sellaisia? Luulin, että ay-iike on siirtänyt ne kaikki jo Etelä-Amerikkaan.
Kirjoitit “Yksinyrittäjä pääsee paremmille ansioille myös, koska tämä toiminta jäykkyyksistä vapaana on tuottavampaa. Jos se on vaikka 20 % tuottavampaa, voidaan hyöty jakaa puoliksi asiakkaan kanssa.”
Todellisuudessa varsin monet yksinyrittäjät jatkavat toimintaansa vain sen vuoksi, että se on vaihtoehto työttömyydelle, vaikka tulot ovatkin monella varsin pienet.
“Yksinyrittäjien tulojen jakauma on suhteellisen lähellä palkansaajien tulojakaumaa. Alimmissa tuloluokissa yksinyrittäjien osuus on kuitenkin palkansaajia suurempi. Yli 40 prosenttia päätoimisista yksinyrittäjistä ansaitsee henkilökohtaisina bruttotuloina alle 2000 euroa kuukaudessa. Itsensä työllistäminen ja yrittäjäriskin kantaminen ei siten monilla yksinyrittäjillä näy tulojen nousuna.”
Yjksinyrittäjissä on kaksi joukkoa, pakkoyrittäjät, joiden “yrittäjyys” on työnantajien pakottamaa ja oma-aloitteiset yksinyrittäjät, jotka ovat perusteneet yrityksen oletuksenaan poärjätä näin paremmin. Kirjoituksessa käsiteltiin jälkimmäistä ryhmää.
Perusongelma on, että S‑marketti taas ei tingi hinnoista, jos on sateinen kesä.
TES:n kannattaa olla selkeä ja kattava, jotta ongelmia ei tarvitse yrittää ratkoa aivan alusta saakka. Se säästää todella paljon työnanatajan aikaa ja vaivaa.
Jos case-esimerkissä olisi jaksotyöaika (tasoitusaika 3 viikkoa, max 12 h päivä työaika) ihminen olisi töissä silloin kun tarvitaan ja saisi ennakoitavaa palkkaa.
Toinen puoli on pakkoyrittäjyys, jossa ei toteudu verottajan haluamat yrittäjyyden tunnusmerkit. Se tietää kylmää kyytiä.
Case-esimerkissä työnantaja halusi säästää sislloin kun ei ole myyntiä, ymmärrettävää. Ei ole odotettavissa mitään lojaalia, oma-aloitteista tai mitään muuta kuin minimitason tekevää työntekijää niihin hommiin.
Tuo pitää varmasti paikkansa.
Se mikä kiinnostaisi, on tieto siitä
— pysyvätkö pienituloisten yksinyrittäjien tulot pitemmällä aikavälillä noin pieninä
— minkälaisessa elämäntilanteessa kyseiset päätoimiset yrittäjät ovat (onko tarkoitus työskennellä vain osa-aikaisesti tai enemmän “harrastepohjalta”)
— paljonko työntekijät kyseisellä toimialalla tienaavat. Ei liene ihme, jos parturi-kampaamoalalla merkittävä osa yrittäjistä tienaa bruttona alle 2000 euroa, kun sama koskee työntekijöitä.
On selvää että yrityksen alkuvaiheessa tulot ovat tyypillisesti matalia. Omaa yrittäjyyttäni kun katsoo, niin ainakin pari ensimmäistä vuotta taisi mennä alle 2000 euron bruttotuloilla. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, koska kyseessä oli aloitteleva yritys eikä toiminta ollut vakiintunutta.
Suomessa aloitetaan sekä lopetetaan noin 40 000 yritystä vuodessa. Tuosta voi nopeasti yrittää haarukoida, että noin 40 000 yritystä on max vuoden ikäisiä ja varmaan toiset 40 000 yritystä on 2–3v vanhoja. Tällaiset yritykset eivät ole tyypillisesti vielä vakiinnuttaneet toimnitaansa ja ulkomuistista vetäen noin puolet yrityksistä lopetetaan ennen 3v rajapyykkiä. Ja vaikka tuossa nipussa onkin kaikki yritykset, niin varmasti suurin osa noista on tietenkin yksinyrittäjien yrityksiä.
Työehtosoppareita tarvitaan yhä:
— suojaamaan öykkärinomaista management by perkele ‑johtamista vastaan
— takaamaan minimipalkat. Myös koulutettu voi joutua palkkakuoppaan. Töitä joita voi tehdä “kotona” voi myös tehdä Intiassa tai Kiinassa.
— koko yhteiskunta on rakennettu 7‑päiväisten viikkojen ja normityöaikojen varaan. Sen mukaan pyörii lasten päiväkodit ja koulut, joukkoliikenne ja päivittäistavarakaupat. Työajan ulkopuoellla taas viihdeala joihin ravintolatkin lasketaan, mutta niillä on sitten omat sopparit ja siksi moni ravintola pitää ovensa kiinni maanantai-iltoina.
Ei riitä tila kommenteille kun on ambivalentti suhde tesseihin ja ay-liikkeeseen. Otan yhden esimerkin. Lehdenjakaja voi saada aamuyön työstä 40 euroa brutto, myös ensi lumiyönä (aluksi kahdella bussilla Vantaan lähiöstä Helsingin lähiöön). Se on kuulemma liikaa joten lehdenjakajille tarjotaan yrittäjyyttä ja jotkut suostuvat ottamaan työn vastaan samalla neljällä kympillä. Kuitenkin alkuperäinen kokonaisansio on ansiosidonnaisine etuineen pyöreästi viisi kymppiä. — Elina Lepomäki kertoi telkkarissa pystyvänsä koska vaan neuvottelemaan itselleen työsuhteen. Varmaankin, mutta tuskin hänkään lehdenjakajana saisi parempaa palkkaa.
No miten tähän on tultu? Lehdenjakajat ovat liitoissa hännänhuippuna päiväpostilaisten tai kirjatyöntekijöiden varjossa. Liitto ei auta. Työ on sellaista, että fiksu maahanmuuttaja sen pian omaksuu ja muiden töiden puuttuessa hyväksyy heikot ehdot. Maahanmuuttajia siis hyväksikäytetään edistyksellisen median ja valtionyrityksen toimesta. Ay-liike on hiljaa. Eduskunta ei säädä minimipalkaa. Yksittäinen lehdenjakaja on hukassa ilman liiton tukea mikä vastaakin aika lailla nykytilannetta. Liittoja tarvittaisiin kunhan ne tekisivät työnsä eivätkä näpertelisi paksujen tessien kankeita pykäliä.
Pakollinen ansiovakuutus muodostaa yli neljänneksen palkansajan kokonaisansioista. Tätä ei aina oikein ymmärretä, kun osaa ansiosta kutsutaan “työnantajamaksuksi”. Koko ansio on työnantajamaksu. Olisi selkeämpää, kun bruttopalkka käsittäisi koko pakollisen työntekijäkustannuksen. Tällöin näkisimme vakuutuksemme hinnan ja työmme arvon ja osaisimme verrata yrittäjätuloa palkkatuloon.
Yleissitovilla tesseillä on lain voima. Olisi tasa-arvoisempaa ja demokraattisempaa jos yleisistä työehdoista sovittaisiin eduskunnan valmistelemissa ja säätämissä laeissa ja ay-liikkeelle jäisivät puhtaat palkka-asiat.
Vaikka meneekin hieman “jankutuksen” puolelle on pakko taas kerran todeta, että erityisesti kotitalousvähennyksen maximi määrän nostaminen lisäisi merkittävästi yksinyrittäjien ja myös työttömien työllistymismahdollisuuksia. Miksi? Työn kysyntä lisääntyisi.
Aikanaan kun eräs työnantaja antoi sopparin allekirjoitettavaksi katsoin, ettei siinä oikeasti ole järkeä. Viivailin sitten yli vähän kohtia ja kirjoittelin hieman uutta väleihin (vilaisin mallia jostain, olisiko ollut YTY:n prujuista), lopuksi nimi alle. Niin vaan tuli takaisin muutoksin hyväksyttynä. Olennaista oli, että olin itsenäistä työtä tekevä asiantuntija jolla ei ole lähiesimiestä kyyläämässä miten työtunnit kertyvät, työt ne oli mitä piti tehdä eikä tunnit. Kun soppari saatiin sopivaksi, ei tarvinnut perustaa firmaakaan.
Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlainen tilanne. Jotkut tarvitsevat enemmän mihin nojata, ja joidenkin kohdalla on vaikea saada sopparia kuntoon vaikka yhteisymmärrys olisi jos halutaan tehdä muuten kuin tessin mukaan. Jotkut pakotetaan yrittäjiksi (kyllä, jos firma irtisanoo väkeä ilmoituksella, että voidaan ostaa työ alihankintana jos haluavat sitä jatkaa, on kyse yrittäjyyteen pakottamisesta), jotkut haluavat tehdä töitä yrityksen kautta saadakseen joustavamman sopparin.
On totta, että tessit on isompien firmojen näkökulmasta laadittu ja voi olla pienelle yritykselle vaikea. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Tehdä aloille joilla pienyrityksiä on enemmän kaksi tessiä, toinen koskien pieniä yrityksiä ja toinen suuria? Yleissitovuushan aiheuttaa sen, etteivät pienet välttämättä saa tehdä omaa soppariaan kun on olemassa jo se yksi yhteinen.
Kyllä: nämä ovat eri asioita. Kirjoitinkin, että ravintoloitsijan ei kannata määrittää työvuoroja, vaan tehdä varallaolosopimuksia. Näin ravintoloitsija tekee sopimuksen siitä, mitä hän oikeasti haluaa (työntekijä tulee paikalle, jos on tarvetta ja ei tule, jos ei ole tarvetta).
Luonnollisesti tällöinkin kannattaa arvioida työntekijöiden tarve mahdollisimman tarkkaan etukäteen, koska varalla pitäminenkään ei ole ilmaista (eikä pidä ollakaan, koska siitä aiheutuu haittaa työntekijälle).
OK, mutta onko ammattiyhdistysliike se oikea taho määräämään minimipalkat ja kompensaatiot? Silloinhan on ensisijaisesti kysymys kunkin AY-järjestön neuvotteluvoimasta. Tämän seurauksena muinoiset Suomen kunkut, paperityöläiset, saivat suhteettoman kovaa kompensaatiota vaikkapa enemmän koulutettuhin ja enemmän stressaavassa työssä oleviin sairaanhoitajiin verrattuna.
Osa ammattuyhdistyliikkeestä, SAK etunenässä, puolustelee asiaa luovalla tuholla.
OK, mutta onko ammattiyhdistysliike se oikea taho ratkaisemaan, missä se luova tuho käy?
Paperiliitto koki itse tämän v. 2005, jolloin työnantajat asettivat työsulun ja neuvottelujen jälkeen ryhtyivät sulkemaan tehtaita Suomessa. Ei pahantahtoisuuttaan, mutta kun IT.
Kansantaloudellisesti saattaisi olla parempi, että eduskunta määräisi minimipalka ja ehdot. Luova tuho olisi silloin enemmän demokraattisessa kontrollissa.
Jottei tulisi väärinkäsitystä korostan, että kannatan ja tuen eläkkeellä ollessani omaa ammattijärjestöäni, sillä olen saanut sieltä merkittävää juridista neuvontaa työsopimuksieni tekoon. Toivon, että se jatkaa samalla linjalla.
Osmo,
TES:n pituus johtuu monilla aloilla siitä, että sinne on kopioitu työaikalaki, työsopimuslaki ja muuta työelämän lainsäädäntöä. Tämä siirtää silloin näitä lakeja koskevat riidat työtuomioistuimen toimivallan piiriin käräjäoikeuksista, mikä on työnantajan etu. Työtuomioistuin näet antaa päätöksensä työnantajaa suosien, kun on huono aika, eikä yksilö voi viedä TES-asiaa oikeuteen vastoin ammattiliiton tahtoa. Toisaalta tämä on myös työntekijän etu, koska tällöin laittomista toimintatavoista voi liitto käräjöidä ilman, että yksittäinen jäsen leimautuu käräjäpukariksi.
Eduskunta voisi säätää alimman mahdolisen hyväksyttävän palkan mutta liittojen tehtävä on kyllä neuvotella ammattikohtaiset taulukkopalkat.
Jos vertaa millä liitoilla ja ammattiryhmillä on tehokkain edunvalvonta niin se on Paperiliiton lisäksi AKT satamien osalta, sekä Lääkäriliitto ja OAJ. Siksi että heidän töitä ei voi tehdä Kiinasta käsin.
Eikö?
En tunne asiaa, mutta käsittääkseni näin voi tehdä. Nuo tosin ovat sitten palkattuja tunteja eli tuosta vapaa-ajasta silti maksetaan hänelle. Ihan hyvä kuitenkin huomauttaa asiasta etukäteen, ettei tule myöhemmin mitään epäselvyyksiä. Voin toki olla väärässä.
Niin, aina tuntuu unohtuvan, että TES:t periaatteessa määrittelevät vain minimin. On työnantajan oma vika, jos toiminta “optimoidaan” niin tiukalle, ettei tarvittaessa voida joustaa kuin yhteen suuntaan ja päädytään maksimoimaan oma haitta.
Näitä ei välttämättä tarvitsisi ottaa TES:iin mukaan, jos työntekijöillä olisi Saksan mallin mukaisesti sananvaltaa toiminnan järjestämisessä.
Olisi myös hyödyllistä, jos eduskunta voisi myös määrätä palkkaamaan ihmisiä. Silloin työpaikkojen luonti olisi vähän vähemmän narun työntämistä.
Tietysti voi tehdä, jos maksaa palkan. Tästä ei nyt kuitenkaan ollut kysymys.
Minimipalkkalainsäädännölä ei ole mitään mieltä, jos yleissitovuus säilyy. Sehän olisi torta på torta.
Tuo kysymys siitä, voiko työntekijän lähettää kesken sovitun työvuoron kotiin, kun ei ole asiakkaita, on työelämän ydintä. Työsuhteen perusajatuksena on se, että työntekijä vaihtaa työvoimaansa ennalta sovitulla tavalla ennalta sovittuun hintaan. Jos on työvuorolista, se estää työntekijää ottamasta samaksi ajaksi muuta työtä, eli työnantaja on varannut työntekijän työvoiman yksinomaiseen käyttöönsä. Lisäksi työntekijä on saapunut paikalle ja aiheuttanut itselleen työmatkakustannukset.
Se riski, että maksetulle työvoimalle ei ole käyttöä, on osa työnantajan yrittäjäriskiä. Tästä hänen kompensaationaan on yrittäjän mahdollisuus voittoon, jota ei tarvitse jakaa työntekijöiden kanssa.
Ajatus, että työvuorolistaa ei tarvitsisi noudattaa, siirtäisi yrittäjäriskin työntekijälle, mutta säilyttäisi voittomahdollisuuden työnantajalla.
Oikeudenmukaisuus edellyttäisi, että mikäli työntekijälle siirretään yrittäjäriskiä, hänelle annetaan samalla osakkuus yrityksessä: osallisuus voitosta ja vaikutusvallasta.
Joo. Tämä on myös työmarkkinakäytäntöjen ydintä. Ja on ihan rationaalista, että vaikka yhtään asiakasta ei ole, siellä istutaan peukaloita pyörittäen ilman mahdollisuutta sopia siitä, että maksetan puolet, 70 % tai jotain muuta. Ay-liike pitää jäseniään kyvyttöminä idiootteina kieltäessään heiltä sopimsen pareto-parannuksista.
Suomessa lääkärintointa saa harjoittaa vain Suomessa laillistetu lääkäri. Esimeriksi röntgenkuvia ei voi lausua (siis katsoa onko niissä jotain) Intiassa, koska launto tulee englannniksi , jota suomalainen lääkäri ei ehkä osaa ja koska oli-ihan-kuka-vaan-asiaan-paljon-erikoistunut niin hän ei ole laillistettu lääkäri Suomessa.
Ruotsissa tulkinta taisi olla että kunhan on EU:ssa laillistettu… Näitä hommia alihankitaan siellä paremman ilmaston maista.
Oikein hyvä business muuten täällä. Huonopaa laatua kallimmalla hinnalla.
Hoitava lääkäri olisi toki suomalainen ja hän ei saa todellakaan käyttää ilmeisesti mitään ulkomailla kirjoitettua tekstiä hoitopäätöksissään.
Apteekit taas…
Niinpä. Tekstiilityöläisellä ei ole vastaavaa suojaa. Tuo on yhden nuijankopautuksen päässä.
Jos ravintoloitsijan ja sen tarjoilijan välit on kunnossa, ne voi hyvin sopia, että tuntilistaan merkitään että kaveri oli töissä 8 tunnin sijaan 6 tuntia, vaikka lähtikin jo 4 tunnin jälkeen. Ihan sama mitä siellä TESsissä lukee, kunhan molemmat pystyy luottamaan siihen että sana pitää.
Ongelmahan on että monasti ei pysty luottamaan että sana pitää. Tai jos työnantaja määräilee ne vuorot oman päänsä mukaan eikä kuuntele toiveita, niin ei ole kyllä varmasti intoa joustaa toiseenkaan suuntaan, kun mikään ei takaa että niitä tunteja saa jatkossa niin paljon että niillä elää, tai että sitä vapaata saisi silloin kun sitä tarvitsee.
Vapaa-ajalla kun on harvoin itseisarvoa, jos työtä on niin vähän että vapaa-ajasta ei sinänsä ole puutetta vaan vapaa-ajan harrastuksia (ja muut elämää) rajoittaa lähinnä rahan puute (ja työvuorojen mielivaltaisuus).
Mitenkään suomalaisia lääkäreitä haukkumatta niin ei se kai niinkään ole, että vain Suomessa on hyviä lääkäreitä? Nykyisessä sähköisessä maailmassa näen paljonkin järkeä siinä, että röntgenkuvia viedään jonnekin katsottavaksi, missä on vain niitä katsovat erikoislääkärit niitä katsomassa. Kyllähän sitä harjaantuneempi silmäkin siitä tulee ja sitä kautta tulkintojen ja lausuntojen laatu paranee. Voitaisiin vaikka aloittaa siitä, että Suomessa vietäisiin sähköisesti kaikki kuvat yhteen paikkaan ihan suomalaisten lääkärien katsottavaksi ja katsottaisiin, että miten paljon hyötyä siitä on.
Faktisesti näen tässä olevan käynnissä tietynlaisen kilpajuoksun: joko tämä keskittyminen tapahtuu ensin tai sitten meillä oppii tietokoneet katsomaan sitä keuhkokuvaa paremmin ja tarkemmin kuin ihmissilmä. Vaikka lääkäreillä onkin yliedustus eduskunnassa, niin aika uskomaton pitää neliraajajarrutuksen olla siinä vaiheessa, kun sopivasti koulutettu tekoäly katsoo satoja kuvia läpi sekunnissa ja on tarkempi havaintojensa ja diagnoosiensa kanssa kuin kukaan ihminen. Tämä tuskin tapahtuu seuraavan vuosikymmenen aikana ja ei välttämättä edes sitä seuraavan vuosikymmenen aikana, mutta aivan varmasti todellisuutta ennen vuosisadan loppua ellemme onnistu jotenkin pysäyttämään kehitystä jollain ydinsodan kaltaisella järjettömyydellä.
Tuossa on yksi kohta, mikä vaatii täsmennystä. Jos yksinyrittäjä tekee työsuoritteita pääasiassa vain yhdelle yritykselle, katsotaan se työsuhteeksi ja ostaja on velvoitettu hoitamaan sivukulut ja noudattamaan alan sopimuksia. Tämän joustavan malli on katsottu syrjivän työsuhteessa olevia. Siksi jokaisen yksinyrittäjän tulee huolehtia siitä, että jän tekee useammalle ostajalle suoritteita.
Paikallinen sopiminen olisi toki aina paras vaihtoehto, siis teoriassa. Duunariammateissa seurauksena on kuitenkin lähes aina paikallinen sanelu, eli käytännössä liiton pitäisi viedä jonkinlainen kotiinlähtökorvaus TESiin. Problem solved.
Sen kuvan voisi tulkita kokenut röntgenhoitaja. Vuosia sitten poika putosi puusta ja loukkasi kyynärpäänsä. Hoitaja sanoi kuvan otettuaan, että näkyyhän tuossa pikku vekki olevan. Kunnan rötgenlääkäri ei kuitenkaan ollut paikkalla, niin meidät passitettiin Mehiläisen lääkärille, joka katseli kuvia pitkään, ja näki että oli niistä ihan pihalla. Antoi sitten “varmuuden vuoksi” lähetteen sairaalaan. Kipsihän siihen tietysti laitettiin.
Valitukset työehtosopimuksista voisi ottaa vähän vakavammin, jos meillä olisi työehtosopimuksia, joissa olisi edes vähän kohtuuttomia ehtoja. Mutta kun ei meillä ole. Meillä on työehtosopimuksia, joissa vaaditaan työntekijöille 12 euron tuntipalkkaa tai 15 euroa, jos kyseessä on todellinen ammattilainen koulutuksella ja 20 vuoden työkokemuksella. Sunnuntaina saa 30 euroa tunnissa. Vaaditaan 40 tunnin viikkotyöaikaa ja palkallista vapaapäivää kun täyttää 50 vuotta. Samalla kielletään irtisanominen ilman syytä. Tämäkö vie Suomen vientiteollisuudelta pohjan? Näihin järkyttäviin vaatimuksiinko yrittäminen kaatuu?
Parhaana esimerkkinä työehtosopimusten pahuuden liioittelusta ovat paperimiehet. Kun ihmisen elintaso on 30 vuoden työuran jälkeen sitä, että omistaa talon Kuusankoskelta, ajaa 8 vuotta vanhalla Toyota Corollalla ja käy vaimon kanssa kerran vuodessa Kanarialla tai Kreetalla, on pakko kysyä että oletteko ihan tosissanne. Tämäkö on se suomalaisen ahneuden ja työntekijöiden joukkovoimalla sikailun kattavin esimerkki? Missä ovat ne paperimiehet, jotka ajavat urheiluautoilla ja omistavat sijoituskämppiä Kaivopuistossa?
“Yksinyrittäjä pääsee paremmille ansioille myös, koska tämä toiminta jäykkyyksistä vapaana on tuottavampaa. Jos se on vaikka 20 % tuottavampaa, voidaan hyöty jakaa puoliksi asiakkaan kanssa.”
Maailma ei tässäkään ole mustavalkoinen. Vuonna 2013 Tilastokeskuksen tekemässä selvityksessä itsensätyöllistäjien tulotasosta nousee toisenlainen kuva. Esimerkiksi kulttuurialojen naisyrittäjistä 40 % elää köyhyysrajan ulkopuolella. Journalistiliiton freelancereilleen tekemän kyselyn mukaan lähes samasta työmäärästä/tunneista saa yrittäjänä toimiva noin 1000 euroa pienemmät verotettavat kuukausiansiot. Jos ainoa mahdollisuus työllistyä on yrittäjyys ja alalla on paljon ylitarjontaa esimerkiksi digitalisaation ja alan murroksen vuoksi,ei yrittäjyys ole välttämättä aitoa, vaan työn hinta alihinnoitellaan. Aito yrittäjähän hinnoittelee työnsä, sitä ei sanella hänelle. Yrittäjän euron tulisi olla suurempi kuin palkansaajan, jotta yrittäjäriski kannattaisi ja tietysti myös siksi, että yrittäjän sivukuluihin menee alasta riippumatta noin 50 % laskun loppusummasta. Jos työtään ei voi aidosti hinnoitella, yrittäjä alimitoittaa esimerkiksi lakisääteisen eläkevakuutuksensa ja säästää sosiaali- ja eläketurvastaan. Meillä on tiedossa aikamoinen köyhien joukko, kun nykyiset itsensätyöllistäjät tulevat eläkeikään. Olen miettinyt, miten käy esimerkiksi sosiaali-ja terveyspuolen yksinyrittäjille, jotka myyvät esimerkiksi hoivapalveluita kunnalle. Hinnat sanellaan yläpuolelta, muille asiakkaille työskentely saattaa olla kielletty. Kyseessä on tällöin palkkatyön halventaminen, ei aito yrittäjyys.
Paperityöläisten joutuminen tikun nenään johtunee paljolti historiasta ja siitä onnettomasta Sari Sairaanhoitaja ‑kampanjasta v. 2007. Jotain perää historialliselle maineelle kuitenkin on: Esim. vuonna 2008 toimialalla 171 “Massan, paperin etc. valmistus” kokonaisansion keskiarvo oli 3460 €/kk ja toimialalla 861 “Terveydenhuollon laitospalvelut” se oli 2967 €/kk.
Tilanne lienee noista vuosista hieman tasoittunut, mutta hankitulla maineella on taipumus pysyä.
Meillä saa vuokramies työstä paljon pienemmän kk-palkan mitä vakihemmot.
“Ainoa ero” on siinä, että vuokramiehillä on keskimäärin puoli vuotta työkokemusta kun vakituisilla sitä on 10 vuotta.
Eli en usko että noita lukuja voi noin suoraan vertailla.
Jos ainoa mahdollisuus työllistyä on yrittäjyys ja alalla on paljon ylitarjontaa esimerkiksi digitalisaation ja alan murroksen vuoksi,ei yrittäjyys ole välttämättä aitoa, vaan työn hinta alihinnoitellaan.
Jos alalla on ylitarjontaa ja mahdollisuus tehdä hommia yrittäjänä, niin kyllähän siinä se työn hinta joustaa. Hinta menee niin alas että osa porukasta tajuaa vaihtaa järkevämpiin hommiin. Huonommin toimivalla alalla työn hinta ei jousta yhtään ja porukka istuu kortistossa tekemättä mitään, kun työtä ei osteta sitä vähääkään tiukkojen ehtojen takia.
Hintamekanismin toimimattomuuden valitus nähdään tasaisin väliajoin maataloudessa. Eri tuotantomuotojen maatalousyrittäjät valittavat aina parin vuoden välein, että nyt on ylitarjontaa ja alalle tarvisi lisää tukea, jonka tarkoitus on ylläpitää ylitarjontaa ja jatkaa epätervettä tilannetta.
Jos olisi mahdollista ‘sopia’ että maksetaan esim. 50% palkka sadepäivänä eikä tarvitse tulla paikalle, niin tämähän johtaisi siihen, että ne työntekijät, jotka eivät olisi aina valmiita ‘sopimaan’ savustettaisiin hyvin nopeasti pihalle. Työntekijä taas ei varmaankaan voi marssia pankkiin pyytämään lykkäystä asuntolainan maksuun, koska olikin sadepäivä…
Tuo on osa yrittämisen riskiä, jota ei tule sysätä työntekijöiden maksettavaksi. Jos pelkää ‘sadepäiviä’, niin voi yrittää alalla, jolla ne ei haittaa.
Jos yritys on niin kannattamaton, että pitää kaikki mahdollinen kiristää työntekijän palkkapussista, niin sitten taitaa olla löytynyt vähän väärä markkinarako tai ei vain ole riittävästi taitoa yrityksen pyörittämiseen. Miksi työntekijän pitäisi maksaa huonosta liikeideasta tai yrittäjän kyvyttömyydestä?
Jos työntekijä joutuu kantamaan rahallisen vastuun ‘sadepäivistä’, niin kyllä sitten pitää myös saada korotusta palkkaan aurinkoisina ‘hellepäivinä’.
Työntekijällä ei paljon ole neuvotteluvaltteja ‘sopiessaan’ itse paikallisesti asioista. Työntekijältä ei pidä vaatia ‘yrittäjän taitoja’ nevotella asioista — työntekijän on tarkoitus tehdä osaamaansa perustyötä ja saada siitä palkkaa. Jos kokee olevansa etevä ajamaan omia asioitaan ja sopimaan kaiken itselleen parhain päin, niin voikin saman tien ryhtyä yrittäjäksi.
Kyllä jonkinlaisella sääntelyllä pitää taata myös heikompien työntekijöiden mahdollisuus pärjätä pelkästään omalla työllään ja myös jonkinlainen minimi tulotaso, ettei hommat luista liikaa hyväksikäytön ja orjatyön puolelle.
Onko joku sitä mieltä, että keskiansio 3460 euroa on liikaa? Se on hyvä liksa, mutta minulla ei ainakaan ole pokkaa sanoa yhdellekään ihmiselle, että hän ei ole ansainnut tuollaista palkkaa. Toisissa ammateissa on paremmat palkat kuin toisissa, mutta ne sikapalkat ovat ihan erikseen, joita voi hyvällä syyllä ja/tai populistisesti arvostella ja pilkata. Työehtosopimuksista ei sellaisia löydy.
Niin, työntekijälle tärkeää on saada joka kuukausi riittävä määrä palkkaa yhteensä. Hän voi kuitenkin olla hyvinkin valmis joustamaan siitä, milloin siellä työpaikalla on, eli lähteä kotiin sadepäivänä ja olla pidempään hellepäivänä.
Ylemmille toimihenkilöille on käsittääkseni varsin normaalia se, ettei mitään virallisia ylityökorvauksia ole, mutta silloin, kun jokin deadline on edessä, niin painetaan tarvittaessa pidempää päivää. Eikä harva juurikaan valita, koska se lopulta tilille kolahtava rahamäärä on yleensä tällaisssa hommissa työtä tekevällä selvästi mediaania ylempi.
Tämä on minusta se, mihin OS viittasi pareto-sopimisella. Työnantajalle voisi sopia hyvinkin se, että työntekijät tekisivät saman kokonaistuntimäärän kuin aiemminkin, mutta olisivat joustavampia sen suhteen, milloin ne tunnit tehdään ja sitten tästä hyvästä saavat kokonaisuutena enemmän palkkaa. Jos TES sallisi kyllä korkeamman palkan maksun, muttei niitä joustoja, niin ei tässä ole mahdollista löytää yhteistä säveltä. Ei, vaikka molemmat osapuolet sitä haluaisivat.
Työtuntiseuranta pitää silti olla, ja ylitöille on laissa säädetyt rajat. Näitä kannattaa noudattaa ihan terveyden ja työtehonkin takia.
Jos työ täyttää tietyt edellytykset itsenäisyydestä ja työnjohdosta (itse itseään johtava asiantuntija), voi työsopparissa sopia ylityökorvaukset kiinteänä summana palkan päälle niin homma on ok paperillakin. Kannattaa hoitaa soppari kuntoon tältä osin jotta tiedetään homman olevan ok silloinkin kun paperit pitää kaivaa esiin.
Ongelma tulee yleensä siitä, että sopparissa ei ole mitään korvausta ylitöistä, työntekijä ei oikeastaan täytä vaatimuksia, mutta käyttäydytään kuten näin olisi eli ylitöitä tehdään mutta niitä ei korvata. Esimerkiksi projektitiimissä on yksi tai kaksi senioritason asiantuntijaa jotka täyttäisivät kriteerit, mutta soppareita ei välttämättä ole uusittu ylennyksen myötä joten ylityöt pitäisi edelleen korvata tessin mukaan, ja loppu tiimi ei edes täytä kriteereitä itsenäisestä työskentelystä joten ylityökorvauksia ei edes voi siirtää könttäkorvaukseksi.
Silloin kun homma toimii, saadaan bonuksia palkan päälle, ja ylityötarve esiintyy vain pari kertaa vuodessa lyhyenä deadline-spurttina, käytäntö voi hyvin olla oikeudenmukainen ja kaikkien hyväksymä vaikka olisiki tessin ja/tai lain vastainen.
—
Ainakin projektitoiminnassa kaikki tietävät, että joustoa pitää olla. Toki kumpaankin suuntaan, eli deadline crunchin jälkeen voidaan myös ottaa hieman kevyemmin. Eikä kyse ole pelkästään niistä jotka ihan oikeasti ovat ylempiä toimihenkilöitä, itsenäistä työtä tekeviä asiantuntijoita. Kyllä jouston tarve koskee myös niitä jotka tekevät työtä tiimissä työnjohdon alaisuudessa.
Olisi hyvä saada tämä käytäntö siirrettyä tesseihin, mutta en oikeastaan osaa sanoa mihin kaikkiin tesseihin ja koskien mitä kaikkia työntekijäryhmiä. Sopparien ja käytännön kohtaaminen paremmin olisi kaikkien edun mukaista, ja yleensä työnantajapuoli on valmis tarjoamaan joustoja jos saa joustoja — projektitoiminnassa ainakin joustot ovat paljon euroja tärkeämpi asia.
Huomaa, että nuo luvut ovat lähes 10 vuoden takaa.
Käsittääkseni on yleisesti hyväksyttyä, että tehtävänmukainen palkka riippuu esim. tehtävään vaadittavasta koulutuksesta/osaamisesta, siihen kuuluvasta vastuusta, ts. mitä onnistumisesta tai epäonnistumisesta seuraa, tehtävän stressaavuudesta ja kertyneestä relevantista kokemuksesta.
Aika monista sopimuksista näitä elementtejä ainakin takavuosina löytyi. Voisi siis kuvitella, että saman sopimuksen sisällä palkat ovat kohtuullisen oikeudenmukaisia. Sen sijaan eri sopimusten erilaiset palkkatasot riippuvat ensi sijassa sopimuspuolten neuvotteluvoimasta ja härskiydestä. Tuo vanha Paavo Paperimies/Sari Sairaanhoitaja-vertailu ja nykyinen AKT:n uhkaus ovat hyviä esimerkkejä.
Sikapalkoista olen samaa mieltä.
Pointtini on se, että suomalaisista työehtosopimuksista ei mielestäni löydy kohtuuttomia palkkoja. Jos se yksi kaikkein parhaiten palkattu duunariryhmä nyt sattuu pääsemään asiantuntijatason palkkoihin, niin mitä sitten? Se ei vielä ole kohtuutonta ja mahtuu normaalin duunaripalkkojen vaihteluvälin sisään muodastaen sen toisen ääripään. Oikeastaan paperimiehen palkkaa pitäisi verrata parhaaseen asiantuntijapalkkaan mikä markkinoilta löytyy, jos vertailla haluaa. Kai eri ammattitasoissa saa vähän päällekkäisyyksiäkin olla, vaikka se huonoiten palkattuja “parempia ihmisiä” kiusaakin, että joku “huonompi ihminen” tienaa saman tai enemmän ilman koulutusta?
Satamakiistassa oli tuollainen ehto:
”maksetaan tämän sopimuksen piiriin kuuluville sopimukseen osallisten ammattiliittojen jäsenille 210 euron kertakorvaus”.
AY-liike kuitenkin estää liittoon kuulumattomien tehdä TES:stä poikkeavia sopimuksia. Tuota en voi mitenkään ymmärtää.
Mielestäni tuo on perustuslain vastainen, samoin kuin paperin sopimuksissa “ulkopuolisen työvoiman” käyttöä koskevat sopimukset. Kuinka voi olla niin, että tiettyjä töitä voi tehdä vain tietyn liiton jäsenet?
Toisaalta lähes kaikki muut etuudet ovat ansiosidonnaisia, mutta työttömyysturva vaatii kuulumisen työttömyyskassaan, onkohan tämäkään Perustuslain mukaista?